Jännittävä vuosipäivä

Viikonloppu meni todella nopeasti ja maanantai tuli vähän puskan takaa. Sain todella hyvin luettua koko päivän vaikka mies oli kotona ja lähti vasta äsken yövuoroon. Mielenkiintoista jäädä ekaa kertaa yksin kotiin yöksi. Onneksi tuli treenattua aamulla sen verran kovat treenit etten usko etteikö uni tulisi illalla. Mutta se tästä päivästä. Perjantai oli aivan super kiva päivä! Mies halusi juhlistaa vuosipäivää viemällä minut ampumaradalle. Olen kerran aikaisemmin ollut ampumaradalla, mutten ampunut yhtäkään laukausta. Olin ihan superinnoissani koko aamun ja treenikin kulki tosi hyvin kun tiesi että on hauska päivä tiedossa. Harjoiteltiin ensin kotona aseen käsittelyä, ettei radalla mene aikaa uuden oppimiseen. Ampumarata oli sisätiloissa ja tosi siisti. Olin todella hermostunut, mutta kun sain aseen ladattua olin tyyni eikä jännittäny ampua. Kuulemma naiset on ekakertalaisina vähemmän hermostuneita kuin miehet. Miehet ei kuuntele ja alkavat vaan ampumaan. Naiset kuuntelevat ohjeita ja kyselevät enemmän kuin miehet. En halua kerskua, mutta kolmas luoti meni suoraan oranssin alueen X:n läpi. Ei huono ensikertalaiselta 🙂

Minun luodin reikä ei vasemmanpuoleisesta näy, koska mies ampui rikki koko oranssin alueen, mutta oikeanpuoleisesta näkyy minun ampuma reikä. Lähempi kuva alhaalla. 
 
Harmi että ampumaradalla ei saanut ottaa valokuvia tai videokuvaa. Olisi ollut hauska nähdä, miltä näytän kun ammun. Ja nähdä mitä teen väärin, kun en osu mihin tähtään. No, mutta onneksi sain hyviä ohjeita vierestä ja opin paljon.
 
Meillä meni ampumaradalla vähän pitkäksi ja käytiin kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja juotiin skumpat kiireessä ennen kun suunnattiin ravintolaan illalliselle. Löysin netistä todella viihtyisän kreikkalaisen ravintolan 10 minuutin kävelymatkan päästä meidän asunnolta. Ravintolan konsepti oli meidän mieleen – annokset on pieniä ja niitä tilataan 1,5 per ruokailija. Illallinen oli todella miellyttävä ja päädyttiin vielä kuuntelemaan live bändiä loppuillasta. 
 
Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut. Nyt jään odottelemaan uuden televisio-sarjan alkamista. Better Call Saul alkaa puolen tunnin päästä enkä malta odottaa! Breaking Bad oli yksi parhaimmista sarjoista ikinä ja odotan Saulilta aika paljon 🙂 Harmi että miehen pitää olla töissä tänä iltana, mutta onneksi huomenna tulee uusintana. En tiedä onko Saul jo Netflixissä, mutta toivottavasti se näkyy Suomessa pikapuolin.
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Camilla
 
Translate: We had a great anniversary day. Went to the shooting range in the afternoon and then had dinner at a Greek restaurant. Now I’m waiting for Better Call Saul to begin 🙂
 
 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s