Kaikki hyvä loppuu aikanaan


Sapattivapaani lähenee loppuaan ja nyt onkin jo laukut pakattu ja tämä kotirouva valmis palaamaan Suomeen. Suomeen paluu tietää viimestä rutistusta ennen ensi tiistain pääsykoetta ja töihin paluuta. Vietin kuusi kuukautta tekemättä töitä ja opiskelin kotona miehen hoitaessa laskujen maksut. Ensimmäiset viikot tammikuussa meni täysin koomassa kun keräilin itseäni syksyn koulu- ja työstressistä. En muista mitään tammikuusta, muuta kuin että makasin sohvalla miehen ollessa töissä. Helmikuussa olikin meillä ruhtinaallinen viikon loma Louisianassa kun tapasin miehen perheen ja lapset ensimmäistä kertaa. Niin ja kävihän meillä vieraita Suomestakin helmikuun lopussa. Maaliskuussa aloitin spinningin ja lisäsin treenejä reippaasti ja alkoi tuntua siltä että energiatasot nousivat ja jaksoin opiskella pidempiä päiviä. Kävimme myös Niagaran putouksilla, nautimme toistemme kokkailuista ja leipomisista ja menimme kihloihin. Huhtikuussa ajoimme Louisianaan ja takaisin ja saimme nauttia ihan mielettömistä hellekeleistä. Huhtikuussa kävimme myös New York Cityssä siskoni ja hänen miehensä kanssa. Toukokuun alussa juhlimme vappua, mutta muuten tuli opiskeltua todella tiiviisti eikä oikeastaan käyty missään kun koko ajan piti lukea. 

 
Nyt olo on rauhallinen, levännyt ja odottava. Vielä kuukausi sitten en uskonut että saisin opiskelut siihen pisteeseen, että voin mennä tekemään kokeen, mutta nyt on jo paljon rauhallisempi olo. Olen lukenut kirjat kolmesti läpi ja tehnyt “tehtävät” kolmesti ja vielä on viikko jäljellä saada taottua päähän laskukaavat ja muut tuikitärkeät sanat. Koska poistimme elämästäni kaiken stressin, olo on erittäin levännyt. En ole joutunut hoitamaan talouttamme, ts. en käynyt opiskelujen ohessa töissä tai stressannut riittääkö rahat elämiseen, vaan siirrettiin miehen tehtäväksi kaikki stressitekijät ja olen saanut keskittyä täysin omaan juttuuni satasella. Välillä on mennyt päiviä kun en ole edes tehnyt ruokaa tai käynyt ruokakaupassa ihan vaan sen takia koska on ollut lukudraivi päällä ja mies on hoitanut ruokahuollon. Toki olen väsynyt lukemiseen ja tuntuu siltä että aivot kaipaisivat hieman lepoa, mutta koska loppusuora häämöttää, en aio lopettaa ennen kun olen maalissa. Samalla poistimme erään erittäin tärkeän stressitekijän, mikä valitettavan monella koituu kohtaloksi pääsykokeissa, nimittäin sen että tämä koulu olisi minun ainut vaihtoehto. Koulu on juuri se mihin haluan (monestakin syystä), mutta se ei ole ainut vaihtoehto. Joka viikko on mies löytänyt uusia bisnesideoita ja projekteja, mitä voin alkaa tekemään jos en pääse kouluun Suomessa. Ja yksikään hänen ideoista ei ole ollut huono. Koska minulla on siis toisin sanoen suunnitelma B, en ole menossa kokeeseen “all in” periaatteella ja veren maku suussa. Viime vuonna stressasin niin paljon itse koetta, että oli vastakin aivan sekaisin ja kipeä monta viikkoa. Joten, nyt olo on odottava. Haluan saada tämän vaiheen elämästäni pois alta, jotta voin jatkaa taas muihin seikkailuihin. 

 

Jännittää hieman mennä töihin, mutta luulen että K-ruokakaupat on ihan samalla mallilla kuin ennenkin ja kassakone toimii samalla tavalla kuin joulukuussakin, joten turhaan minä sitä kai stressaan. Parasta kuitenkin paluussa on perheen ja ystävien tapaaminen. En ole kokenut ikävän tunnetta, kuin vasta ensimmäisen kerran vajaa viikko sitten, mutta onneksi Skype pelasti tilanteen, joka oli vähintäänkin raskas. Se, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle samaan aikaan ja ulkonakin vaan sataa vettä, niin olin niin onnellinen, että Skype toimi moitteettomasti tänä sateisena päivänä ja sai purkaa pahaa oloa jollekin. 
Blogiarkistoihin jäi kymmenkunta julkaisematonta postausta, koska niistä tuli liian henkilökohtaisia ja intiimejä, mutta hyvä niin, koska ilman blogia olisin varmaan jäänyt monta kertaa pohtimaan turhaan jotain asiaa. Mutta koska minulla oli kanava, mitä kautta purkaa ajatuksia, palaan Suomeen myös henkisesti levänneenä ilman pysyviä mielenterveydellisiä vammoja, eikä vaan fyysisesti levänneenä. Blogi oli tilanteeseeni juuri sopivan verran vuorovaikutusta ja toimi loistavana informaatiokanavana ilmoittaa kaikille “että kaikki on hyvin”. Blogi oli tarkoitettu alunperin perheelleni ja ystävilleni, mutta ilokseni löysi muutama “ulkopuolinenkin” lukija tänne ja löytyi uusia tuttavuuksia blogin kautta. 
Kuten sapattivapaanikin, niin loppuu uudet blogikirjoitukset tähän postaukseen ja palaan Suomeen perusarkeeni kaupan kassalle Haagaan odottamaan kouluunpääsyä. En koe elämäni olevan sen verran jännittävää, ettäkö jaksaisin kirjoitella siitä, vaikka miehen perheeltä tuli jo kyselyitä että kai sä nyt jatkat blogia, kun kaikki haluaa kuulla miten elämä sujuu eksoottisessa Helsingissä. Taidan ottaa perinteiset uutiskirjeet käyttöön 🙂 Jos ja kun sitten elämäntilanne taas muuttuu, menemme naimisiin ja lähdemme komennukselle jonnekin eksoottiseen maahan, palaa blogi taas kuvioihin, koska pidin tästä höpöttelystä tosi paljon. Ja valokuvaus ja kuvienkäsittely olikin todella hauskaa puuhaa, niin haluaisin kehittyä tässä uudessa harrastuksessani enemmänkin. Mutta toistaiseksi hiljenee CamCam-blogi ja ne ketkä haluaa jatkaa seuraamista somessa löytyy kuviani instagramista @camillasainio -käyttäjänimellä. Meillä on jo tiedossa muutama yhteinen loma mieheni kanssa ja niitä pääsee sitten seuraamaan sieltä instagramista, jos on kiinnostusta. 
Olisin halunnut kirjoitella enemmän informatiivista tietoa tänne blogiin, mutta koska minullahan ei ole hajuakaan, miten oikeasti muutetaan Yhdysvaltoihin, jätin tämän osa-alueen ihan suosiolla muille kokeneimmille maailmanmatkaajille ja keskityin enemmän tällaiseen päiväkirjan kirjotteluun. Jos kuitenkin joku löytää tähän blogiin myöhemmin ja tarvitsee apua jonkun asian kanssa, autan mielelläni ja sähköpostiosoitehan löytyy tuosta etusivulta oikeasta yläkulmasta.
Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia lukijoita – teitä oli yllättävän paljon ja ihmettelin monta kertaa, että kuka ihme tätäkin jaksaa lukea. Tosiaan olin alunperin ajatellut tämän olevan päiväkirja ja suunnattu perheelleni, mutta kiva huomata että “ulkopuoliset” lukijat löysivät blogini! Jokaikinen kommentti ja yhteydenotto lämmitti sydäntäni ja monesti pelasti päivän ja jaksoin taas lähteä kirjoittamaan uutta postausta 🙂 

Aivan ihanaa kesän jatkoa kaikille! Kiitos ja kumarrus!
Rakkaudella,
Camilla

Translate: It is time for me to leave the States and go back to Finland – for now. This is my last blog post for now, since I don’t consider my life in Helsinki being so interesting that I need to write about it. It has been an adventure and I’m actually happy to go back to work and and see my family and friends. Thank you for a great experience and hoping to continue the blog one day when we get married and move to another exotic country 🙂 
With love, Camilla

Memorial Day

Nukahdin eilen illalla kirjoittaessani tätä postausta, joten julkaisen sen nyt vähän jälkijunassa 🙂

Täällä päin maailmaa ollaan vietetty kaatuneitten muistopäivää eli Memorial Day-viikonloppua. Vaikka Memorial Day on aina toukokuun viimeisenä maanantaina, oli ainakin tänään sunnuntaina kulkueita ja tapahtumia täällä Washingtonissa. Memorial Day-viikonloppu on kesänalkajaisjuhla, vaikkei kaatuneiden muistamisessa ole mitään juhlimista. Kuitenkin, monet amerikkalaiset eivät edes tiedä minkälaisesta “juhlasta” on kyse tänä viikonloppuna ja suurin osa juhliikin kesän alkamista ja pitkää viikonloppua. En siis tässä tietenkään tuomitse ketään, koska matkustaahan moni suomalainenkin pääsiäiseksi lomalle pitkän viikonlopun takia, vaikka alunperin ei ole kyseessä juhlasta, vaan ristiinnaulitsemisesta. En ole niinkään uskonnollinen, mutta onhan pääsiäinen alunperin kärsimysjuhla, eikä rillutteluloma. Mutta koska eteenkin amerikkalaiset ottavat nämä isänmaalliset juhlat tosissaan, oli konservatiivisille amerikkalaisille presidentin Twitter-kuva pikkasen liikaa tänään. Tässä kuvan linkki. Enivei, en tosiaan ajatellut että tänään sunnuntaina olisi mitään juhlallisuuksia, koska Memorial Day on vasta huomenna, maanantaina, ja lähdin tänä aamuna juoksulenkille upeaan kesähellesäähän. 


Kun pääsin Lincoln Memorial-monumentille asti rupesin ihmettelemään turistien määrää ja mietin että onko tosiaan niin että turistit ovat vihdoinkin saapuneet kaupunkiin elävöittämään tämänkin nukkuvan kaupungin katuja, kunnes tajusin että nyt taitaa olla kyse Memorial Day-juhlallisuuksista. Koko National Mall oli täynnä turisteja ja varmaan viisituhatta harrikkaa. Alunperin olin ajatellut juosta Lincoln Memorial:lle, mutta koska minulla oli vapaapäivä ja mies nukkui yövuoronsa jälkeen, ajattelin että mitäpä jos vaan jäisin fiilistelemään päivää ja auringonpaistetta. Istahdin alas Reflection Pool:lle hetkeksi ja kävelin National Mall:ia edestakaisin. Porukkaa oli enemmän kuin yhtenäkään sunnuntaina aikaisemmin ja oli jopa karnevaalitunnelmaa. Vähän rednek tyyliin oli porukalla piknikvilttejä, pikniktuoleja ja kylmälaukkuja koko alueella ja sitten tosiaan ne tuhannet harrikat. Vasta kotiin tultuani otin selvää mistä oikein oli kyse ja tosiaan aina Memorial Day:ta edeltävänä sunnuntaina moottoripyöräilijät ajavat keskustan läpi sodissa kuolleiden muistoa kunnioittaen. Olisin mielelläni jäänyt fiilistelemään tunnelmaa kauemmaksikin aikaa, mutta koska mukaan ei tarttunut rahaa tai vesipulloa, oli jano aikamoinen, eikä aurinkorasvakerros minkä laitoin kotona kalman kalpealle iholleni ollut riittävä, jouduin lähtemään takaisin kotiin päin. Juoksua tuli yhteensä 12 kilometriä ja kävelyä vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan ihana aamupäivä ja täydellinen viimeinen treeni ennen suomeenpaluuta. Maanantaina onkin sitten tiedossa enemmän paraateja ja juhlallisuuksia, mutta ne jäävät meiltä tällä kertaa väliin, koska lentoni Suomeen lähtee iltapäivällä. 


Camilla

Translate: I didn’t know that they have some festivities here in DC on Memorial Day Sunday, so I just went for a regular run to the Lincoln Memorial on Sunday morning and ended up running all the way to the Washington Monument and spending some time at the National Mall with all the other tourists. It was a beautiful weather – perfect for an outdoor event.

Washington DC TOP 10 nähtävyyttä

Heitettiin vitsillä miehen kanssa että voisin toimia oppaana täällä Washingtonissa suomalaisille turisteille. En nyt ehkä ihan, mutta omista kokemuksista ajattelin tehdä pienen oppaan siihen missä Yhdysvaltain pääkaupungissa kannattaa käydä, eteenkin jos on tiukka aikataulu. Uskoisin että täällä käy paljon liikematkalaisia, kenellä on vaan päivä tai jopa vaan iltapäivä aikaa viettää kaupungssa ja jos tästä blogikirjoituksesta on jollekin apua, niin olen erittäin onnellinen 🙂 

Yksi päivä

Jos sinulla on vain yksi päivä Washingtonissa suosittelen käyttämään sen tehokkaasti. National Mall:lla on seitsemäntoista Smithsonian museota ja yhteen museoon voi vierähtää helposti puoli päivää, joten kannattaa miettiä tarkaan mitkä museot jättää suosiolla väliin. Tässä lista museoista, jotka EI kannata jättää väliin: 

Smithsonian National Museum of Natural History
Luonnontieteelliseen voi vierähtää helposti monta tuntia, mutta jos haluaa nähdä parhaat palat kannattaa lähteä museota kiertämään vastapäivään, eli pääovista vasemmalle. Jos aikaa jää, voi käydä kiertämässä vielä yläkerran. Minua kiehtoi museossa erityisesti täytetyt eläimet ja mielenkiintoinen näyttely evoluutiosta ja maapallon ensimmäisistä ihmisistä. 


Smithsonian National Air and Space Museum
Ilmailumuseo on ehdottomasti minun lempparimuseoista. Lentokoneita ja avaruussukkuloita, mitä muuta ihminen tarvitseekaan lomalla? 🙂 Tämäkin museo on valtava ja monta tuntia saa vierähtämään helposti. Jos kuitenkin aikaa riittää, suosittelen menemään ilmaiselle opastetulle kierrokselle. Kierros taisi kestää tunnin tai puolitoista. Tässä museossa kannattaa aloittaa yläkerrasta ja jos aikaa jää voi kiertää alakerran näyttelyt. Museosta löytyy muun muassa Wrightin veljesten lentävä härveli (kuva), niin ja tietenkin Night at the Museum-elokuvan lentokoneita. Tässä museossa on mahdollisuus ruokailuun. Tarjonta on todella suppeaa ja tarjolla onkin pelkästään pikaruokaa, mutta jos on kova nälkä löytyy esimerkiksi mäkkäristä ihan ok salaatti. 


Washington Monument
Washinton Monument on must see-listalla top kolmosessa, jos vierailee Washingtonissa. 170-metrisen monumentin ei voi olla näkemättä vaikka kulkisi kaukana keskustasta, mutta fiilis on ihan mahtava monumentin juurella, joten suosittelen pakkaamaan piknikviltin mukaan ja juomaan vaikka iltapäiväkahvit monumentin juurella nurmikolla. 


Lincoln Memorial
National Mall:in länsipäässä sijaitseva muistomerkki on mahtavan näköinen ja ehdottomasti kannattaa käydä visiitillä! 


Valkoinen Talo
Eihän Washingtonissa voi käydä näkemättä Valkoista taloa! Talohan on aika pieni, tai siis talon lähelle ei pääse, mutta suosittelen käymään myös takaovella. Ainakin House of Cards fanina takaovi oli aika siisti käydä katsomassa 😉 


Kaksi päivää

Jos on aikaa kahteen päivään kaupungissa kannattaa ilman muuta käydä katsastamassa 
 
Tästä rakennuksesta löytyy mm. Yhdysvaltain perustuslaki, itsenäisyysjulistus sekä Bill of Rights-asiakirja. Ikävä kyllä rakennus ei ole yhtään niinkuin siinä Nicholas Cage-elokuvassa, mutta olihan se näkemisen arvoinen kuitenkin!

Arlingtonin hautausmaa
Hautausmaa on yksi lempipaikoistani Washingtonissa ja pidän siitä että olen voinut käydä juoksemassa hautausmaan vieressä. Valkoisissa hautakivissä vaan on sitä jotain. Niin ja Kennedy:en haudalta on ihan mielettömät näköalat Washingtoniin. 


Iwo Jima muistomerkki
Muistomerkki sijaitsee Arlingtonin hautausmaan vieressä ja on näkemisen arvoinen ja koska patsas sijaitsee puistossa, on täällä hyvä paikka taas kaivaa se piknik-viltti repusta esiin ja juoda iltapäiväkahvit nurmikolla. 



American Indian Museum
Tämä oli museo, missä opin kaikkein eniten uutta. Kaikki intiaaneista ja heidän elämästään ennen ja nykyään. Museo kannattaa aloittaa neljännen kerroksen 13 minuutin videolla. Lyhytelokuva näytetään puolen tunnin välein ja aikataulu näkyy ulko-ovella. Tässä museossa on ruokailumahdollisuus ja kuulin että ruoka olisi erittäin hyvää, mutten itse ole kokeillut. Maya kaakaota sen sijaan maistoin ja se oli erittäin maukasta! 


Tidal Basin ja kirsikkapuut
Tidal Basin sijaitsee National Mall:in eteläpuolella, ihan kävelymatkan päässä ja maaliskuun lopussa/huhtikuun alussa kirsikkapuut ovat kukassa. Linkistä pääsee blogipostaukseen, minkä kirjoitin aiheesta. Mutta alue on ihana mennä ihan vaan kävelylle, vaikka kukat eivät kukkisi. 



Baseball matsi
Oli ihan pakko laittaa tämä vielä tähän listaan, koska baseball-matsi oli mielestäni sen verran hauska tapahtuma, eikä liput ennen loppupelejä olleet kuin 15-20 dollaria, riippuen tietysti missä haluaa istua. Washington Nationals pelaa Nationals Park:ssa, joka sijaitsee etelään Capitol rakennukselta noin puolen tunnin kävelymatkan päässä tai metrolla parin pysäkin päässä keskustasta. 



Uskon että nämä nähtävyydet on mahdollista nähdä kahdessa päivässä ja kattaa Yhdysvaltain pääkaupungin aika hyvin. Lopuksi vielä kartta, johon korostin osan nähtävyyksistä, jotta kaikki hahmottuisi paremmin. Huomioitavaa on vielä että kaikki mainitsemani nähtävyydet ovat ilmaisia, eikä siis maksa mitään, paitsi metromatkat tai taksimatkat nähtävyyksien välillä. 


Camilla

Translate: I made a list of the most important sights to see while you are in DC. 

Baseball matsi

 

Kylläpä oli hauska ilta eilen! Mies meni yöksi töihin ja tämä kotirouva lähti baseball matsiin National Park:iin Washingtoniin. Eilen oli Phillies vastaan Nationals ja katsomot oli melkein täynnä. En tietenkään ymmärrä urheilulajista mitään, mutta kun istahdimme katsomoon oli peliä yllättävän helppo seurata tuntematta sääntöjä. Meininki katsomoissa oli aika mielenkiintoista ja vaikutti siltä että peliin tultiin syömään ja vasta pelin puolen välin jälkeen alettiin jopa seuraamaan peliä… Me olimme tunnollisesti ajoissa paikan päällä kuuntelemassa kansallislaulun ja fiilistelemässä tunnelmaa. Liput löysin netistä halvalla ja meillä olikin paikat todella ylhäällä, mutta ei missään nimessä huonolla paikalla! Näkymät oli todella makeet ja oli hauska seurata ihmisvirtaa porteilta katsomoihin ennen peli alkua. 

 


Siinä toisen vuoroparin jälkeen lähdimme metsästämään ruokaa ja meillä kävikin ihan mieletön mäihä, koska seuralaiseni ystävät istuivat alakatsomossa kentällä ja heidän vieressä oli kaksi tyhjää paikkaa ja kun olimme syöneet, siirryimme heidän viereen katsomaan pelin loppuun. Jotenkin aika meni ihan kamalan nopeasti, kun en oikeastaan ehtinyt seuraamaan peliä vaan nimenomaan sitä katsomotouhua. Fiilistä on vaikea selittää ja suosittelenkin menemään baseball otteluun jos vaan siihen on mahdollisuus. Meillä oli hauska ilta ja siitä oli hyvä ponnistaa tähän Memorial Day-viikonloppuun. Ai niin ja Nats voitti, mikä kruunasi illan 😉

 

 


Tämä viikonloppu on amerikoissa kesänalkajaisjuhla ja suurin osa on matkustanut jonnekin lomalle. Maanantai on täällä pyhäpäivä, joten kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet matkoille. Mies sai kivasti yövuorot viikonlopulle, mikä tietää reiluja työlisiä pyhäpäivän takia, joten en valita yhtään ettei ole seuraa viimeiselle viikonlopulle 🙂 Sitäpaitsi otimme vapaata viikolla kaikesta ja nautimme toistemme seurasta keskiviikkona ja torstaina. Aloitan pakkaamiset vasta huomenna, sunnuntaina, ettei ala harmittaa lähtö, kuin vasta viime hetkellä. Nyt kuitenkin laitamme tietokoneet kiinni ja koulukirjat sivuun ja suuntamme nauttimaan kesänalkajaisia uima-altaalle! Voi että tätä on odotettu!! 

Hyvää viikonloppua!
Camilla

Translate: I went to Phillies vs. Nationals Baseball game last night and had a great time. Even though I didn’t really know the rules of the game it wasn’t difficult to get the idea behind points or score 🙂 We had great seats but since our friends had two empty seats next to theirs on the field we moved after about the fifth inning. It was fun to watch the crowd and soak in the atmosphere. Great night overall! 

Mitä tulen kaipaamaan

Kirjoitin jokunen kuukausi sitten mitä kaipaan Suomesta ja nyt kun Suomeen paluuseen ei ole enää montaa päivää olen huomannut, että voipi olla kaipaavani amerikoista jotain kun täältä lähden. Tiedän – tulisi elää hetkessä eikä tarvitsisi stressata turhia, mutta minkä nainen luonteelleen voi 🙂

Kotini on nykyään, missä mieheni on. Tavaroilla ei niinkään ole enää tunnearvoa ja olenkin jo varannut kirppispöydän kesäkuun alussa, jotta pääsisin turhasta roinasta eroon Helsingin asunnostani. Jonain päivänä minullakin on muutto kotimaastani edessä ja minun maallinen omaisuus tulee mahtua kahteen matkalaukkuun. Se päivä ei ole vielä muutamaan vuoteen, mutta taitaa olla hyvä alkaa varautumaan tulevaan. 

Enivei, en niinkään jää kaipaamaan mitään tavaroita tai itse asiassa edes asuntoa, vaikka olenkin viihtynyt tässä pienessä kodissamme erittäin hyvin. Sen sijaan tulen kaipaamaan tätä kaupunkia. Tapasin hiljattain ystävättäreni, joka on asunut alueella melkein kahdeksan vuotta ja keskustelimme siitä kuinka ihana tämä kaupunki loppujen lopuksi on. Kävimme molemmat hiljattain New Yorkissa ja pakko myöntää että Washington (ja Arlington, Virginia) on itse asiassa aika pieni kaupunki, vähän niinkun Tampere tai Turku 🙂 Vihreetä nurmikkoa, puita, koiranulkoiluttajia ja ravintoloita, joihin pääsee ihan kävellen. Ihana kun voi käydä juoksemassa puistoissa ja liikuntamahdollisuudet on todella hyvät tässä kaupungissa! Liikenneruuhkat on aivan käsittämättömät, mutta niin kyllä on Helsingin keskustassakin. Jos vaan osaa suunnitella tulemiset ja menemiset, selviää DC:n ruuhkista melko sujuvasti. Ai niin, ja kuulkaa minä jouduin ajamaan autolla keskustaan tässä yksi päivä, kun miehellä oli selän takia käytössä vahvat lääkkeet, eikä voinut ajaa autoa, ja minä selvisin naarmuitta koko matkasta! 

Tulen myös kaipaamaan ostosmahdollisuuksia ja hintoja. Minun uimapuku meni tuossa taannoin rikki ja tarvitsin uuden, eikä meidän tarvinnut käyttää aikaa ja energiaa eikä rahaa löytää hyvä uimapuku. Sama juttu vaelluskengissä. Olin vailla hyviä vaelluskenkiä ja kengät tuli postissa kahdessa päivässä vain murto-osan hintaan, kuin Suomessa. En käy shoppailemassa, mutta tulen kaipaan sitä ettei tarvitse etsiä tarjouksia, niinkun Suomessa joudun. Tulot on niin pienet verrattaen hintatasoon, että joka ikinen ostos tulee miettiä todella tarkkaan. Jos jotain oikeasti tarvitsee, kuten uudet farkut jos vanhat ei mene jalkaan tai meni rikki, ei lompakkoon tule iso lovi näistä elämän perushankinnoista. Enkä nyt tietenkään puhu pelkästään vaatteista ja kengistä. Meillä on ollut joka päivä jääkaapissa marjoja sillä aikaa kun olen ollut täällä, koska meillä on siihen varaa. Ei olla syöty mitään halpismössöruokaa, koska meillä on ollut varaa ostaa hedelmiä ja vihanneksia ja kunnon kananrintafilettä. Eipä muuten tule kuuloonkaan Suomessa. En ole ostanut kananrintafilettä ainakaan kahteen vuoteen Suomessa, ihan vaan koska se on ihan törkeen kallista nykyään. 

Tiedän ettei tämä nyt ihan kuulu otsikointiin, mutta koko tämän viiden kuukauden aikana en kertaakaan tottunut siihen että ympärillä kuului amerikanenglantia. Aina kun metrossa, kadulla, kaupassa tai ravintolassa joku alkoi puhumaan vähän kovempaan ääneen, käännyin katsomaan että “oho, täällä on amerikkalaisia”, kunnes havahduin että ai niin, tosiaan ollaan amerikoissa. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta koska muutin tänne mieheni kanssa ja tämä kaupunki tuntui heti kodilta, niin jotenkin aivoni ei ole vieläkään rekisteröinyt etten asu Suomessa. Mitenköhän aivoni rekisteröivät tiistaiaamuna kun kampean Kööpenhaminassa lentokoneeseen, joka matkaa Helsinki-Vantaalle ja koko lentokone on täynnä suomalaisia? Joku saattaa ajatella, että eihän se tyttö asunut siellä kuin viisi kuukautta ja näin suuria ongelmia puskee, mutta juuri minulle tämä tuntui siltä, kuin olisin muuttanut kauaksikin aikaa vaikka asunto, auto ja työpaikka on edelleen samalla paikalla kuin ennen lähtöäni. Kaikki on niin suhteellista ja jokainen kokee asiat hieman eri tavalla. Jonkun mielestä viisi kuukautta on “vaan lomamatka” kun taas toinen saattaa kokea kahden päivän reissun Tampereelle yhtä jännittävänä lomana. Eikä kummassakaan tiestystikään ole mitään huonoa tai vähättelemistä. Tämähän nyt meni ihan sivuraiteille, mutta välillä tekee hyvää vaan kirjottaa mitä mieleen tupsahtaa 🙂

Toinen asia, mitä jään varmasti kaipaamaan on tämä postitiivinen asenne, mikä ihmisillä täällä päin maailmaa on. Suomalaisilla tuppaa usein olemaan aika neutraali tai jopa mollivoittoinen asenne elämään. Ja nyt en tietenkään puhu perheestäni tai ystävistäni, koska en viettäisi aikaani negatiivisen energian ympäröimänä, vaan ehkä sellaisesta yleisestä suomalaisesta nöyryydestä. Mitä sitä turhaan hölöttämään omista saavutuksistaan, kun voi vaan sanoa että “ihan kivastihan se meni” tai “joo-o kyllä tässä vielä hengissä ollaan”. Välillä se positiivisuus menee kyllä yli täällä, mutta noin yleisesti ottaen on kiva kun porukka hymyilee ja kyselee kuulumisia (vaikka vaan small talk:ina) ja autetaan toisiaan. Olen asunut Haagan asunnossa jo kolme vuotta ja aika usein olen kävellyt porraskäytävään isojen ja painavien kantamusten kanssa, eikä kertaakaan kukaan ole kysynyt tarvitsetko apua tai voiko avata oven. Aika surullista mielestäni. Kun taas meidän asuintalossa täällä Virginiassa autetaan toisiamme hissin kanssa ja kysellään tarvitseeko naapuri mahdollisesti apua. Ja pidän siitä, että voi jutella kenen kanssa tahansa, vaikka välillä olen kyllä ollut niin pöllähtäneen näköinen kun joku on tullut kehumaan paitaani tai kysellyt kuinka pitkä oikein olen. Suomalaisilla tämänlaiset kohtaamiset tuppaa tapahtumaan aamuneljän maissa snägärijonossa. Mutta, jotta tässä ei nyt ihan mollattaisi omaa kansaa, niin on ollut ihana huomata kuinka Haagan naapurustossa löytyy ihania ihmisiä, jotka tulee juttelemaan ja kyselee kuulumisia. 


En tiedä miten pukea tätä sanoiksi, mutta yritän selittää mahdollisimman hyvin ajatuksiani. Jään todella kaipaamaan sitä miten helppoa täällä kaikki on. Kaikkea (tavaroita ja palveluita) on tarjolla about aina ja postikin kulkee sunnuntaisin. Koska kilpailua löytyy ja yrittäminen on kannattavaa, niin on myös tarjontaa. Itsehän en ole ollut ostamassa autoa, taloa tai maksellut laskuja, mutta tuntuu siltä että jos jotain tarvitsee juuri nyt, sen myöskin saa juuri nyt. Välillä kyllä harmittaa kun ei voi esimerkiksi ostaa kaupasta leipää, koska amerikoissa ei tunneta käsitettä vaarallisten ainesten kieltäminen ruokatuotteissa, kuten EU:ssa. Kunhan kukaan ei kuole on ok pistää ruokatuotteisiin ihan mitä vaan (paitsi Kinder-munat tietysti pitää kieltää lailla, ettei lapset tukehdu pääsiäsmunayllätyksiin). Mutta onneksi leipää voi leipoa (tai roudata matkalaukullisia Suomesta) ja kunhan vaaralliset ainekset tietää, voi kaupassa jättää ko. tuotteet ostamatta. Enivei, kapitalismilla on siis huonotkin puolet, mutta onko sitten parempi kieltää nollasopimukset ja nostaa palkkoja niin, ettei yrityksillä ole varaa palkata edes yhtä työntekijää? Välillä tuppaa kyllä sitä työvoimaa olemaan ihan liiakseenkin ja tuntuu että on palkattu väkee vaan sen takia että on kiva palkata kymmenen tekemään duuni, jonka yksi voisi tehdä tehokkaasti, ihan vaan varmistaakseen että joku saapuu duuniin ja työ tulee edes teoriassa tehtyä. Eilisessä sushi-ravintolassa oli sellainen suomalainen meininki – tarjoilijatytöllä oli kaikki ravintolan 30 pöytää hoidettavana ja istuimme ravintolassa varmaan 1,5 tuntia kun odottelimme ihan kaikkea saapuvaksi. Mutta välillä näkee niitä ravintoloita, jossa viisitoista jannua pyyhkii samaa pöytää ja yrittää näyttää tärkeeltä. Pointti tässä kuitenkin on se että, koska työvoima on täällä halpaa eikä yrittämistä haittaa tessit on myöskin kaikkea saatavilla ja asiakas poistuu tyytyväisenä. Totta hemmetissä olisin mielummin suomalaisessa yrityksessä töissä tulevaisuudessa, kun on viiden viikon vuosiloma eikä tarvitse miettiä saako fuduja sen takia että nyt just tänään 3 minuuttia myöhässä töihin, mutta pitkässä juoksussa ei yrittäjä hyödy viiden viikon vuosilomista tai siitä ettei pysty heittämään tehottomat työntekijät pihalle. Mikä taas tarkoittaa että muutaman vuoden päästä saattaa joutua etsimään uutta työtä kun edellinen yritys meni nurin. 
En aluksi aikonut puhua politiikasta, mutta koska tätä jään kaipaamaan, ajattelin että voin ujuttaa sen tähän postaukseen. Se kenellä nyt meni herne nenään, voimme jatkaa keskustelua sitten vaikka oluen ääressä pääsykokeiden jälkeen kesäkuun alussa Mattolaiturin terassilla 😉

Turha on tietysti olla sanomatta ettenkö jäisi kaipaamaan tätä lämpöä! Toivon todella että tuon mukanani lämmön ja auringon paisteen Suomeen. Plus viis ja vesisade ei nyt jotenkin houkuttele, vai paljonko teillä nyt onkaan siellä Suomessa lämpöä? On ollut ihana tallustella varvastossuissa ja shortseissa jo kuukauden päivät! En voi sietää kylmyyttä ja vesisadetta ja toivon että Suomen kesästä tulisi ihanan lämmin, jotta voisi nauttia edes jostain, kun muutenkin on yksinäinen ja kurja olo… 

Ja tottakai jään kaipaamaan miestäni ja toisen ihmisen olemassaoloa, mutta onneksi minulla on sisko ja kämppis kotona minua odottamassa, ettei tarvitse nyt ihan yksin olla 🙂 

Siinäpä ne tärkeimmät tällä erää. Ja eikun takaisin koulukirjojen pariin, koska illalla on tiedossa baseball-matsi eikä sillon opiskella!

Camilla

Translate: There are some things that I will miss about the American lifestyle when I go back to Finland, like DC and Virginia as a city, shopping and cheap prices and the positive attitude the Americans have. 

Fish Market ja piknik puistossa

 

 

Selkeästi alkaa olemaan lukuähky eikä opiskelu houkuttele aamulla sitten yhtään. Eilen ähky oli niin paha että oli ihan kuumeinen olo ja maha oireili stressiä, joten pakkasin reppuun piknik-viltin ja hieman juotavaa ja kävimme vihdoinkin katsastamassa Fish Marketin Washingtonissa. Kalatori sijaitsee n. 10 minuutin kävelymatkan päässä L’Enfant Plaza Metro-pysäkiltä Washington kanaalin rannalla. Valikoima oli todella hyvä ja hinnat kilpailukelpoiset. Tarjonta oli vaikka minkälaista kalaa, jopa haikalaa, erilaisia rapuja, katkarapuja ja ostereita. Myyjiä torilla oli noin 10, joista ainakin kahdella oli katkarapuja ja rapuja valmiina keitettynä, muuten kalat oli kypsentämättöminä, eli ihan raakana. Jotkut myyjät sanoivat että voivat höyryttää ravut, jos esimerkiksi haluisimme Snow Crab-ravut mukaan piknikille. Me otimme mukaan kaksi täytettyä rapua ja valtavia höyrytettyjä katkarapuja piknikille National Mall-puistoon. 



Kalatorilta on n. 15 minuutin kävelymatka Washington Monumentille, jonne suuntasimme tänä kauniina keskiviikkona syömään kalasaaliit. Katkaravut oli höyrytetty ja päälle saimme jotain maustetta. Koska mieheni tekee todella maukasta ruokaa todella hyvillä ja laadukkailla mausteilla, haluan että ruuassani on jotain erikoista ja maukasta, jopa jonkun muun kokkailemana ja tällä kertaa en saanut näistä ravuista mitään vau-fiilistä. Täytetyt ravut sen sijaan oli todella maukkaita. Hirvee homma tehdä täytettyjä rapuja, niin ne sentään ostamme jonkun muun tekemänä ja ne oli kyllä oikeasti rahan arvoisia. Mutta tunnelma oli ihana ja oli ihana viettää viimeisiä päiviä Washingtonissa juuri samalla paikalla, jossa menimme melkein kaksi kuukautta sitten kihloihin. Eilen oli hieman viileämpi päivä, mihin olemme tottuneet ja kylmä tuuli sai minut haluamaan sisätiloihin, joten kävimme jälkkärillä ravintolassa keskustassa. Muuten sää oli loistava piknikille, mutta kun pilviharso levittäytyi Washingtonin ylle tuli hieman viileämpi. Tänään onkin sitten sellainen perinteinen juhannussää, eli +15 astetta, vesisade ja kylmä tuuli, mutta huomenna palaamme taas normaaliin ja sunnuntaina aion viettää ulkouima-altaalla koko päivän -> +30 astetta 🙂 

 

 


Teki tosi hyvää käydä vähän tuulettamassa aivoja (ja istumalihaksia) ja nyt voi sitten lukea vielä kolme päivää ennen kun on aika alkaa pakkailemaan tavaroita ja suunnittelemaan paluuta. Toivottavasti tuon lämmön mukanani ja Suomeen tulisi lämmin kesä, koska polkupyöräni on saapunut Suomeen turvallisesti!! Ihana päästä ulos pyöräilemään, kuntosalin spinning-huone alkaa olemaan aika nähty jo 🙂

Hyvää loppuviikkoa!
Camilla

Translate: We finally went to check out the Fish Market in DC yesterday and took some stuffed crabs and steamed shrimp with us for a nice picnic at the National Mall. 

Tiistaina aion…


… ensimmäisenä lämmittää puilla saunan. Tai no joo, ensin tarvii ajaa Hämeenlinnaan saunan luokse, mutta ensitöikseni Hämeenlinnassa haluan saunaan. Kun tulin salilta tänä iltana kotiin nousin ne kaikki kymmenen porrasta hissiltä meidän penthouseen tutisevin askelin ja ainut asia mikä oli mielessä oli sauna. Tiedätte sellainen ei liian kuuma, muttei liian kylmä. Pehmeet löylyt, ei sellaiset kuivat. On meidän salilla sauna, muttei ole niin paljon tehnyt mieli saunaa aikaisemmin, että olisi tarvinnut mennä kokeilemaan tätä +50 asteista, lämmitettyä huonetta, jossa ei saa edes heittää vettä kiukaalle. Foam rollaukset ei riittänyt tänään palautukseen treenin jälkeen ja seisoin kuumassa suihkussa aivan liian kauan, mutta eipä sekään ihan auttanut. Eipä tuo haittaa, viikon päästä sitten. Kaikkea sitä kaipaakin, vaikka oikeasti kaikki on hyvin juuri tässäkin hetkessä. 

Kuva: Kuvasuomi Ky. Matti Kolho

Translate: The first thing I’m going to do in Finland is sauna. A really nice wood burning sauna.