Mitä tulen kaipaamaan

Kirjoitin jokunen kuukausi sitten mitä kaipaan Suomesta ja nyt kun Suomeen paluuseen ei ole enää montaa päivää olen huomannut, että voipi olla kaipaavani amerikoista jotain kun täältä lähden. Tiedän – tulisi elää hetkessä eikä tarvitsisi stressata turhia, mutta minkä nainen luonteelleen voi 🙂

Kotini on nykyään, missä mieheni on. Tavaroilla ei niinkään ole enää tunnearvoa ja olenkin jo varannut kirppispöydän kesäkuun alussa, jotta pääsisin turhasta roinasta eroon Helsingin asunnostani. Jonain päivänä minullakin on muutto kotimaastani edessä ja minun maallinen omaisuus tulee mahtua kahteen matkalaukkuun. Se päivä ei ole vielä muutamaan vuoteen, mutta taitaa olla hyvä alkaa varautumaan tulevaan. 

Enivei, en niinkään jää kaipaamaan mitään tavaroita tai itse asiassa edes asuntoa, vaikka olenkin viihtynyt tässä pienessä kodissamme erittäin hyvin. Sen sijaan tulen kaipaamaan tätä kaupunkia. Tapasin hiljattain ystävättäreni, joka on asunut alueella melkein kahdeksan vuotta ja keskustelimme siitä kuinka ihana tämä kaupunki loppujen lopuksi on. Kävimme molemmat hiljattain New Yorkissa ja pakko myöntää että Washington (ja Arlington, Virginia) on itse asiassa aika pieni kaupunki, vähän niinkun Tampere tai Turku 🙂 Vihreetä nurmikkoa, puita, koiranulkoiluttajia ja ravintoloita, joihin pääsee ihan kävellen. Ihana kun voi käydä juoksemassa puistoissa ja liikuntamahdollisuudet on todella hyvät tässä kaupungissa! Liikenneruuhkat on aivan käsittämättömät, mutta niin kyllä on Helsingin keskustassakin. Jos vaan osaa suunnitella tulemiset ja menemiset, selviää DC:n ruuhkista melko sujuvasti. Ai niin, ja kuulkaa minä jouduin ajamaan autolla keskustaan tässä yksi päivä, kun miehellä oli selän takia käytössä vahvat lääkkeet, eikä voinut ajaa autoa, ja minä selvisin naarmuitta koko matkasta! 

Tulen myös kaipaamaan ostosmahdollisuuksia ja hintoja. Minun uimapuku meni tuossa taannoin rikki ja tarvitsin uuden, eikä meidän tarvinnut käyttää aikaa ja energiaa eikä rahaa löytää hyvä uimapuku. Sama juttu vaelluskengissä. Olin vailla hyviä vaelluskenkiä ja kengät tuli postissa kahdessa päivässä vain murto-osan hintaan, kuin Suomessa. En käy shoppailemassa, mutta tulen kaipaan sitä ettei tarvitse etsiä tarjouksia, niinkun Suomessa joudun. Tulot on niin pienet verrattaen hintatasoon, että joka ikinen ostos tulee miettiä todella tarkkaan. Jos jotain oikeasti tarvitsee, kuten uudet farkut jos vanhat ei mene jalkaan tai meni rikki, ei lompakkoon tule iso lovi näistä elämän perushankinnoista. Enkä nyt tietenkään puhu pelkästään vaatteista ja kengistä. Meillä on ollut joka päivä jääkaapissa marjoja sillä aikaa kun olen ollut täällä, koska meillä on siihen varaa. Ei olla syöty mitään halpismössöruokaa, koska meillä on ollut varaa ostaa hedelmiä ja vihanneksia ja kunnon kananrintafilettä. Eipä muuten tule kuuloonkaan Suomessa. En ole ostanut kananrintafilettä ainakaan kahteen vuoteen Suomessa, ihan vaan koska se on ihan törkeen kallista nykyään. 

Tiedän ettei tämä nyt ihan kuulu otsikointiin, mutta koko tämän viiden kuukauden aikana en kertaakaan tottunut siihen että ympärillä kuului amerikanenglantia. Aina kun metrossa, kadulla, kaupassa tai ravintolassa joku alkoi puhumaan vähän kovempaan ääneen, käännyin katsomaan että “oho, täällä on amerikkalaisia”, kunnes havahduin että ai niin, tosiaan ollaan amerikoissa. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta koska muutin tänne mieheni kanssa ja tämä kaupunki tuntui heti kodilta, niin jotenkin aivoni ei ole vieläkään rekisteröinyt etten asu Suomessa. Mitenköhän aivoni rekisteröivät tiistaiaamuna kun kampean Kööpenhaminassa lentokoneeseen, joka matkaa Helsinki-Vantaalle ja koko lentokone on täynnä suomalaisia? Joku saattaa ajatella, että eihän se tyttö asunut siellä kuin viisi kuukautta ja näin suuria ongelmia puskee, mutta juuri minulle tämä tuntui siltä, kuin olisin muuttanut kauaksikin aikaa vaikka asunto, auto ja työpaikka on edelleen samalla paikalla kuin ennen lähtöäni. Kaikki on niin suhteellista ja jokainen kokee asiat hieman eri tavalla. Jonkun mielestä viisi kuukautta on “vaan lomamatka” kun taas toinen saattaa kokea kahden päivän reissun Tampereelle yhtä jännittävänä lomana. Eikä kummassakaan tiestystikään ole mitään huonoa tai vähättelemistä. Tämähän nyt meni ihan sivuraiteille, mutta välillä tekee hyvää vaan kirjottaa mitä mieleen tupsahtaa 🙂

Toinen asia, mitä jään varmasti kaipaamaan on tämä postitiivinen asenne, mikä ihmisillä täällä päin maailmaa on. Suomalaisilla tuppaa usein olemaan aika neutraali tai jopa mollivoittoinen asenne elämään. Ja nyt en tietenkään puhu perheestäni tai ystävistäni, koska en viettäisi aikaani negatiivisen energian ympäröimänä, vaan ehkä sellaisesta yleisestä suomalaisesta nöyryydestä. Mitä sitä turhaan hölöttämään omista saavutuksistaan, kun voi vaan sanoa että “ihan kivastihan se meni” tai “joo-o kyllä tässä vielä hengissä ollaan”. Välillä se positiivisuus menee kyllä yli täällä, mutta noin yleisesti ottaen on kiva kun porukka hymyilee ja kyselee kuulumisia (vaikka vaan small talk:ina) ja autetaan toisiaan. Olen asunut Haagan asunnossa jo kolme vuotta ja aika usein olen kävellyt porraskäytävään isojen ja painavien kantamusten kanssa, eikä kertaakaan kukaan ole kysynyt tarvitsetko apua tai voiko avata oven. Aika surullista mielestäni. Kun taas meidän asuintalossa täällä Virginiassa autetaan toisiamme hissin kanssa ja kysellään tarvitseeko naapuri mahdollisesti apua. Ja pidän siitä, että voi jutella kenen kanssa tahansa, vaikka välillä olen kyllä ollut niin pöllähtäneen näköinen kun joku on tullut kehumaan paitaani tai kysellyt kuinka pitkä oikein olen. Suomalaisilla tämänlaiset kohtaamiset tuppaa tapahtumaan aamuneljän maissa snägärijonossa. Mutta, jotta tässä ei nyt ihan mollattaisi omaa kansaa, niin on ollut ihana huomata kuinka Haagan naapurustossa löytyy ihania ihmisiä, jotka tulee juttelemaan ja kyselee kuulumisia. 


En tiedä miten pukea tätä sanoiksi, mutta yritän selittää mahdollisimman hyvin ajatuksiani. Jään todella kaipaamaan sitä miten helppoa täällä kaikki on. Kaikkea (tavaroita ja palveluita) on tarjolla about aina ja postikin kulkee sunnuntaisin. Koska kilpailua löytyy ja yrittäminen on kannattavaa, niin on myös tarjontaa. Itsehän en ole ollut ostamassa autoa, taloa tai maksellut laskuja, mutta tuntuu siltä että jos jotain tarvitsee juuri nyt, sen myöskin saa juuri nyt. Välillä kyllä harmittaa kun ei voi esimerkiksi ostaa kaupasta leipää, koska amerikoissa ei tunneta käsitettä vaarallisten ainesten kieltäminen ruokatuotteissa, kuten EU:ssa. Kunhan kukaan ei kuole on ok pistää ruokatuotteisiin ihan mitä vaan (paitsi Kinder-munat tietysti pitää kieltää lailla, ettei lapset tukehdu pääsiäsmunayllätyksiin). Mutta onneksi leipää voi leipoa (tai roudata matkalaukullisia Suomesta) ja kunhan vaaralliset ainekset tietää, voi kaupassa jättää ko. tuotteet ostamatta. Enivei, kapitalismilla on siis huonotkin puolet, mutta onko sitten parempi kieltää nollasopimukset ja nostaa palkkoja niin, ettei yrityksillä ole varaa palkata edes yhtä työntekijää? Välillä tuppaa kyllä sitä työvoimaa olemaan ihan liiakseenkin ja tuntuu että on palkattu väkee vaan sen takia että on kiva palkata kymmenen tekemään duuni, jonka yksi voisi tehdä tehokkaasti, ihan vaan varmistaakseen että joku saapuu duuniin ja työ tulee edes teoriassa tehtyä. Eilisessä sushi-ravintolassa oli sellainen suomalainen meininki – tarjoilijatytöllä oli kaikki ravintolan 30 pöytää hoidettavana ja istuimme ravintolassa varmaan 1,5 tuntia kun odottelimme ihan kaikkea saapuvaksi. Mutta välillä näkee niitä ravintoloita, jossa viisitoista jannua pyyhkii samaa pöytää ja yrittää näyttää tärkeeltä. Pointti tässä kuitenkin on se että, koska työvoima on täällä halpaa eikä yrittämistä haittaa tessit on myöskin kaikkea saatavilla ja asiakas poistuu tyytyväisenä. Totta hemmetissä olisin mielummin suomalaisessa yrityksessä töissä tulevaisuudessa, kun on viiden viikon vuosiloma eikä tarvitse miettiä saako fuduja sen takia että nyt just tänään 3 minuuttia myöhässä töihin, mutta pitkässä juoksussa ei yrittäjä hyödy viiden viikon vuosilomista tai siitä ettei pysty heittämään tehottomat työntekijät pihalle. Mikä taas tarkoittaa että muutaman vuoden päästä saattaa joutua etsimään uutta työtä kun edellinen yritys meni nurin. 
En aluksi aikonut puhua politiikasta, mutta koska tätä jään kaipaamaan, ajattelin että voin ujuttaa sen tähän postaukseen. Se kenellä nyt meni herne nenään, voimme jatkaa keskustelua sitten vaikka oluen ääressä pääsykokeiden jälkeen kesäkuun alussa Mattolaiturin terassilla 😉

Turha on tietysti olla sanomatta ettenkö jäisi kaipaamaan tätä lämpöä! Toivon todella että tuon mukanani lämmön ja auringon paisteen Suomeen. Plus viis ja vesisade ei nyt jotenkin houkuttele, vai paljonko teillä nyt onkaan siellä Suomessa lämpöä? On ollut ihana tallustella varvastossuissa ja shortseissa jo kuukauden päivät! En voi sietää kylmyyttä ja vesisadetta ja toivon että Suomen kesästä tulisi ihanan lämmin, jotta voisi nauttia edes jostain, kun muutenkin on yksinäinen ja kurja olo… 

Ja tottakai jään kaipaamaan miestäni ja toisen ihmisen olemassaoloa, mutta onneksi minulla on sisko ja kämppis kotona minua odottamassa, ettei tarvitse nyt ihan yksin olla 🙂 

Siinäpä ne tärkeimmät tällä erää. Ja eikun takaisin koulukirjojen pariin, koska illalla on tiedossa baseball-matsi eikä sillon opiskella!

Camilla

Translate: There are some things that I will miss about the American lifestyle when I go back to Finland, like DC and Virginia as a city, shopping and cheap prices and the positive attitude the Americans have. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s