Muutto

4 vuotta
6 maata
13 kaupunkia
53 lentoa
16 muuttoa
tuhansia kyyneliä – onnesta ja surusta
1 kandidaatin tutkinto
1 kihlasormus
1 elämä edessä, yhdessä

Syksy

Viimeinen puoli vuosi Suomessa oli todella rankka. Tein töitä, viimeistelin opintoja, asuin toisten ihmisten nurkissa, myin tavaroitani ja järjestelin lähtöä. En pitänyt minkäänlaista yhteyttä ystäviini tai perheeseeni, äitiä lukuunottamatta. Mikään ei tullut ilmaiseksi – tein pitkää päivää ja stressasin koko valveillaoloajan kaikesta. Mitkä tavarat tulisi myydä nyt, mitkä ensi viikolla ja mitkä vasta viimeisellä viikolla? Kuinka monta laukkua otan mukaan? Voisinko lähettää jotain etukäteen, vai kannattaako sellainen touhu ollenkaan? Mitä viisumia tulisi hakea ja missä vaiheessa? Asiat pyörivät päässä koko ajan ja välillä, kun satuin sosiaaliseen tilanteeseen, tuntui kysymykset ylitsepääsemättömän vaikealta. Olen itse utelias ihminen ja ymmärrän läheisten ihmisten kiinnostuksen ja huolen, mutta koska omat ajatukset olivat todella sekaisin, oli vaikea löytää kokonaisia lauseita, jotka tyydyttäisivät kuulijaa. Tuli paha mieli ystävien puolesta. Tavallaan olin tyytyväinen siitä, että kaikki ovat nykyään niin kiireisiä, ettei hirveesti ollut kahvillepyytäjiä. Eihän mulla oikeasti ollut edes mitään konkreettista kerrottavaa.

Vuosi 2017

Mieheni kysyi minulta huhtikuussa, josko olisin kiinnostunut muuttamaan Liberiaan, jos sellainen mahdollisuus tulisi vastaan jossain vaiheessa. Makoilin tulikuumalla hiekalla Liberiassa Vappua edeltävällä viikolla, kun kysymys tupsahti eteeni. Suomessa oli pieni takatalvi meneillään ja olin juuri viettänyt kolme kuukautta Tallinnassa aika pitkälti yksin harmaassa kaupungissa ja lähtenyt ex tempore lomalle Liberiaan mieheni luo, koska kesätöitä ei ollut vieläkään tiedossa. Mietin asiaa murto-osa sekunnin ja vastasin myöntävästi. Meillä ei ollut mitään varmaa tulevaisuudessa, mutta tässä vaiheessa olin todella pahasti kouluväsynyt. Olin sykkinyt koulun nopealla tahdilla ja muuttanut monta kertaa. Mainitsin keväällä ohimennen, että en välttämättä jaksaisi tehdä maisteria heti perään, mikä sai mieheni ottamaan selvää mahdollisuuksistamme asua yhdessä. Asia päätetty. Muuttaisin Liberiaan tammikuun alussa, kun työt pankissa loppuisivat vuoden vaihteessa. Vika tentti ei mennyt joulukuussa läpi ja valmistuminen lykkääntyi helmikuun puolelle, mutta se ei minua haitannut – saisin viettää kallisarvoista aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Tentti meni lopulta läpi ja sain haettua valmistumista vain muutama päivä ennen lähtöä.

Muutto

IMG_5668

Lähdin lopulta helmikuun puolessa välissä, juuri sopivasti kun kovat pakkaset tuli Etelä-Suomeen. Mukaan lähti rinkka, matkalaukku, pikkureppu ja pieni lentolaukku. Olin viimeiset kaksi viikkoa pidätellyt itkua ja pari päivää ennen lähtöä kyyneleet valuivat poskilleni taukoamatta. Olin yhtäkkiä alkanut ikävöidä talvea, luontoa, vuodenaikoja, puhdasta ilmaa, turvallista maatamme, toimivaa joukkoliikennettä. En ollut ajatellut oikeastaan miltä tuntuisi jättää taakseen perhe ja ystävät, vaan keskittynyt parisuhteeseeni ja meidän pikkuperheen tulevaisuuteen. Kun hyvästien aika tuli, olin mykistynyt. Nieleskelin kyyneleitä viikkokaupalla ja yritin olla reipas. En halunnut puhua miehelleni alkuun kuinka paha olla oli, mutta kun enää oli muutama päivä jäljellä, en enää jaksanut olla reipas vaan kiukuttelin syyttä hänelle viisumiasioista ja kaikesta muusta, johon meillä ei ollut mitään osaa eikä arpaa.

Oli suuret suunnitelmat viimeiselle neljälle viikolle, mutta niinkun aina – kaikki ei toteutunut. Omaa saamattomuutta ja erinäisten sattumusten takia. Halusin käydä vielä kerran Hangossa ja viedä isä Löylyyn saunomaan. Mutta toisaalta, nyt on suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Lentokentällä oli raskaat hyvästelyt ja kun kärräsin laukkuni tiskille, mainitsi virkailija ystävällisesti matkatavaroiden liikakiloista ja kysyin kyyneleiden lomasta paljonko. En tiedä oliko daami pahoillaan itkuisesta olemuksestani vai tiedosta, että lähden Afrikkaan, mutta ylimääräiset kilot eivät olleet kuulemma ongelma. Lupasi vielä chekkaa ylikiloisen pikkulaukkuni ruumaan, koska lento Amsterdamiin oli aivan tupaten täynnä. Oli hiihtolomaviikkoa edeltävä viikonloppu. Lennot olivat aivan täynnä.

Turvatarkastuksessa huomasin, etten ollut muistanut ottaa pikkupussia nesteille vaan olin vaan heittänyt kaikki purkit reppuun. Ystävällinen virkailija pussitti purkit ja purnukat puolestani. Sanoin et heitä pois jos ei mahdu ja pahoittelin hajamielisyyttäni. On vähän raskasta tää lähtö tänään. Ei se haittaa. Kyllä me saadaan ne mahtumaan pussiin.

Facebookiin oli ilmestynyt kuvakollaasi, jonka ystäväni oli tehnyt meistä. Istuin kahvilla lähtöportin vieressä kyyneleet poskilla valuen. Elämäni onnellisin hetki on käsillä, mutta minä itken kaikkea, mitä jätin taakseni. Olen onnekas, koska minulla on niin ihanat ystävät. Eihän tätä ikinä sanota ääneen, vaan vasta blogikirjoituksessa maapallon toiselta puolelta. Ikävä tulee.

Tulevaisuus

Mitäs sitten? Kaikki on edelleen ihan auki ja nyt eletään päivä kerralla. Muutama varmaa asiaa kuitenkin on. Me menemme naimisiin jossain vaiheessa tänä vuonna ja kesäkuun puolessa välissä mieheni työt alkaa Houstonissa, Teksasissa. En ikipäivänä olisi neljä vuotta sitten voinut kuvitella tätä kaikkea, mutta tässä sitä nyt sitten ollaan. Vaikka lähtö oli raskas, niin olen innoissani. Odotan uuden kodin sisustamista, kiireettömiä viikonloppuja, yhdessä vietettyä aikaa, äitipuolen arkea ja tietenkin uuden työn ja uran aloittamista.

IMG_5694

Tavallaan olen onnellinen siitä, että saan ladata akkuja kaiken tämän keskellä, koska välillä on päiviä, ettei yksinkertaisesti ymmärrä miten saamme kaikki viisumiasiat, muutto ja häät sovitettua järkevästi kalentereihin. Nyt on kuitenkin yksi muutto takana päin ja seuraavat muutot tulevat varmasti olemaan (ainakin henkisesti) helpompia, koska olemme yhdessä.

Camilla

English: The move to Liberia was not easy, but somehow I was able to fit all of my things to one big and one small suitcase, one big and one small backpack. The future is still unclear, but no matter what, we are moving at some point this year to Houston, Texas. But for now we are enjoying our lives together here in Liberia. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s