Ruokalistat julki – osa 1

Ruoka, mikä ihana aihe! Sen verran monta kysymystä olen saanut näiden viikkojen aikana, että mitä kaikkea te siellä Liberiassa oikein syötte, päätin kirjoittaa muutaman sanan ruokailusta täällä. Postauksesta tuli superpitkä, joten jaoin sen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsittelen, mitä meidän pikkuperhe yleensä syö tavallisesti arkena. Jonkin verran tulee käytyä ravintoloissa syömässä, muttei mitenkään joka viikko, joten suurin osa ruoista teemme itse kotona. Toisessa osassa esittelen hieman (oman kapean näkemykseni perusteella) liberialaista keittiötä ja kuinka paikalliset ruokkivat itsensä.

Sodan ja korruption runtelema maa elää tuontitavaroilla, mikä tarkoittaa, että täällä syödään tänään sitä, mitä ruokia viime viikolla tuli laivalla. Suurin osa kasviksista tulee Marokosta, mutta ei mitenkään viikoittain, vaan arviolta joka toinen viikko. Satamatyöntekijät lakkoilevat vähän väliä, mikä heijastuu välittömästi kauppoihin. Suomessa ahtaajien lakko yleensä näkyy vasta muutaman viikon päästä, koska varastot on valtavat, mutta täällä ei ole varastoja vaan kaupan hyllyt.

Kananmunat oli loppu muutaman viikon naurettavien byrokraattisten pelien takia, enkä ihan ymmärrä, miksi kaupassa ei ole ollut kanan rintafilettä muutamaan viikkoon. Oli miten oli, ikinä ei voi suunnitella ruokailua. Kauppaan mennään katsomaan, mitä siellä olisi ja tehdään ruoat sen mukaan. Mies lähetti muuttokuormassaan kaksi vuotta sitten paljon ruokia, mutta kaapit alkavat olla aika tyhjät ja suurin osa on jo mennyt vanhaksi. Joten, mielikuvitusta saa käyttää joka päivä. Eteenkin kun haluaisi tehdä jotain tiettyä.

Vuosi sitten miehellä meni hermot salaatin huonoon laatuun täällä ja siihen, että eteenkin salaatti pitää pestä kloorilla, ennen kun sen voi syödä. Joten, siitä lähti hänen viljelijän ura. Nykyään hän kasvattaa itse salaatit ja tämän lisäksi laitoimme yrttejä kasvamaan kuukausi sitten. Yrttisiemenistä ei tullut kuin basilikaa ja kolme pientä persiljaa. Persiljat tosin eivät ole kasvaneet yhtä nopeaan tahtiin kuin basilikat, mikä on vähän harmi. Mutta ihana on ollut käydä napsimassa tuoreet basilikat parvekkeelta ruokaan. Eteenkin viime perjantaina basilika maistui erittäin hyvältä pizzan päällä.

Illalliset
Siitä sopiva aasinsilta viikon ruokalistaan. Perjantaisin meillä on perinteisesti pizzaa illallisella. Mies osti pizzakiven joku aika sitten ja on kyllä ollut ihan super hyvä ostos! Löydettiin jopa ihan syötävää mozzarellajuustoa vihdoinkin. Ollaan aikaisemmin ostettu valmiiksi raastettua mozzarellaa, mutta se ei ole ollut hirmu hyvän makuista… Pohjaan ollaan laitettu vain vähän vehnäjauhoja ja enemmän ruisjauhoja ja kaurajauhoja, joten pizzasta on tullut semiterveellinen.. Täytteeksi tulee yleensä tomaattia, valkosipulia, fetaa ja jalapenoa. Ja tietysti tuoretta basilikaa 😉

Jostain syystä kaupasta ei ole saanut valmista hummusta pitkään aikaan, niin aloimme sitäkin tehdä itse ja pakko sanoa, että löysin niin hyvän reseptin, etten taida enää ostaa kaupasta hummusta! Hummusta oon käyttäny oikeastaan ihan mihin vaan. Pakastin on edelleen täynnä Vaasan ruispaloja, joten melkein joka iltapäivä olen tehnyt ruisleivän hummuksella, tomaatilla ja kurkulla. Herkullista! Toinen lemppariruoka, mitä tehdään muutaman kerran viikossa on wrapit. Liberiassa on paljon libanonilaisia ja heidän omistamia leipomoita, joten kaupasta saa aina tuoretta leipää. Näyttää vähän naan-leivältä tai pita-leivältä, mutta ohuempaa. Joten, tästä saa tehtyä helppoja wrappejä. Täytteeksi laitan yleensä salaattia, tomaattia, avocadoa, hummusta, porkkanaa, juustoa (jos ollaan ostettu fetaa tai halloumia), tai jotain muuta, mitä kaapista löytyy. Wrapit on muutenkin tosi helppo ruoka ottaa mukaan pidemmälle ajomatkalle.

Toinen viikottainen illallinen on ollut superherkulliset kasvishampurilaiset. Mies löysi kaupan pakastimesta muutamia kuukausia sitten mustapavuista tehtyjä kasvispihvejä ja kaupasta saa tuoreita hampurilaissämpylöitä, joten olemme melkein viikoittain tehneet hampurilaiset. Sisälle olemme yleensä laittaneet tomaattia, salaattia, avocadoa ja jalapenoja ja lisukkeeksi lohkoperunoita tai ranskalaisia (myös pakastimesta). Kysyttiin kauppiaalta muutama viikko sitten voisiko hän tilata bataattiranskalaisia (kunnollista bataattia en ole täältä vielä löytänyt) ja ne ovat kuulemma tulossa, joten nyt jännätään, ehtiikö ne Liberiaan ennen kun lähdemme.

Teemme myös paljon erilaisia linssimuhennoksia riisin tai nuudeleiden kanssa. Ostettiin etiopialaisesta ravintolasta paljon etiopialaista leipää pakastimeen, jonka kanssa olemme tehneet etiopialaista linssimuhennosta. Yhtenä iltana keksin tehdä linsseistä bolognese-tyylisen tomaattikastikkeen ja keitin spagettia lisukkeeksi, mistä tuli hitti. Olemme syöneet sitä monena iltana.

Aamupalat
Aamupalat menevät meillä yleensä kausittain ja nyt on menossa vohveli ja puurokausi. Suomessa söin yleensä kaurapuuroa joko keitettynä tai tuorepuurona, mutta mies tilasi vahingossa meille vääränlaisia kaurahiutaleita, joten tuorepuuro ei tule kysymykseen. Ko. hiutaleet pitää keittää vähintään kymmenen minuuttia, joten en usko, että niistä olisi tuorepuuroksi. Mutta ei sen väliä, olen keitellyt aamupalaksi vaihdelleen kaurapuuroa ja Nallen neljän viljan puuroa, jonka yllätyksekseni löysin kolme avaamatonta pakettia pakastimesta tänne saapuessani. Ei ollut ilmeisesti maistunut miehelle…

Ostimme hiljattain vohveliraudan, mikä on kyllä ollut superhitti. Olemme tehneet niistä terveysvohveleita, ettei tule huono omatunto syödessä 🙂 Parasta kuitenkin on ollut kaikki ihanat hedelmät, mitä laitamme vohveleiden ja puurojen päälle. On sillä suuri merkitys, kuinka kaukaa hedelmät matkaavat ruokalautaselle.

Lounas
Päivittäin syödään lounassalaatti, johon laitan itse kasvatettua salaattia, tomaattia, kurkkua, omenaa, pähkinöitä, paahdettuja kikherneitä, kuivattuja marjoja ja juustoa, jos sellaista kaapista löytyy.

Välillä teen meille wrapit tai sitten syömme miehen työpaikan ruokalan ruokia. Todella harvoin syömme siellä, koska ruoka ei yleensä ole hyvän makuista ja maksaa kuitenkin aika paljon.

Perjantaisin meillä on kauppapäivä ja käymme yleensä lounaalla kahvilassa kaupan käynnin yhteydessä. Kahvila sijaitsee vartin ajomatkan päässä kotoa ja melko lähellä ruokakauppaa. Parasta kahvilassa on amerikkalaistyyliset kakut (Red Velvet ja porkkanakakku), mutta lounaaksi löytyy todella herkulliset wrapit! Perjantai ja kaupassa käynti onkin yksi viikon kohokohdista, juuri meidän perinteen takia ja koska joku muu tekee lounaat puolestani 😉

Tässä melko kattava kirjoitus siitä, mitä oikeastaan syömme täällä. Hyvälaatuiset raaka-aineet ovat kortilla ja välillä on turhautunut olo kaupassa, mutta aina olen löytänyt ratkaisun raaka-aineongelmaan. Ruoka on tehtävä siitä, mitä on tarjolla, joten turha sitä on murehtia. Toki olisimme voineet palkata kokin, joka tekisi ruokaostokset puolestamme, mutta koska molemmat pidämme ruoanlaitosta, ei sellainen tullut kysymykseenkään. Edes käsin tiskaaminen ei ole mielestäni ollut ongelma. Olen vaan ollut tyytyväinen siitä, että olen saanut kokeilla uusia reseptejä ja päässyt soveltamaan.

Seuraavalla kerralla sitten liberialaisia ruokia!
Kivaa loppuviikkoa!
Camilla

English: Since I had so many questions about what we eat here, I decided to write about what is on the menu regularly here in our home. High quality ingredients are sometimes difficult to find, which means we cook what we can find. The favorites, however, has been veggie burgers, wraps, lentil stews, pizza and self grown salad for lunch. I think we’ve done pretty good with what we have but it has taken a fair amount of imagination to put some things together. Luckily we also have some nice restaurants for some treats every now and then. 

2 thoughts on “Ruokalistat julki – osa 1

  1. Kiinnostavaa luettavaa mielenkiintoisesta maasta! Wikipedian mukaan Liberiassa kasvaa mm. banaaneja. Pitääkö tieto vielä paikkansa vai onko viljelyalueet tuhottu, jos lähes kaikki kasvikset tuodaan Marokosta? Olisi kiinnostaa lukea enemmän hedelmistä, joita syötte. Kiva, että avokadoja, kurkkua ja tomaattia on saatavilla. Saako (Euroopasta tuotuja?) mustikoita ostaa pakasteena? Basilika- ja salaattipenkit ovat hyviä ratkaisuja! Pitääkö hiutalepaketit pitää pakastimessa eläinten vuoksi? Toivottavasti te vältytte sähkökatkoilta. 🙂

    Like

    1. Kiitos, seuraavassa ruokapostauksessa kerron enemmän paikallisista raaka-aineista. Täällä viljellään kyllä jonkin verran kasviksia, mutta enemmän omaan käyttöön. Pakasteena saa jonkin verran ostettua marjoja, mutta en ole ostanut, koska hedelmät täällä on niin hyviä, etten ole oikeastaan kaivannut marjoja. Välillä kaupassa on marokkolaisia tuoreita mansikoita ja mustikoita ja sillon tulee ostettua muutama paketti. Kaikki kuivaruoka, mikä on avattu, kannattaa säilyttää pakastimessa juuri eläinten takia, mutta myös ilmankosteuden takia. Eteenkin jauhot on pakko pitää pakastimessa, koska muuten olisi jauhot yksi iso kokkare 🙂

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s