Muuttokuorma on vihdoin saapunut!

Voi että viime viikon perjantain lähetystä on odotettu! Kauhistelin tavaramäärä ennakkoon, mutta loppujen lopuksi saimme yllättävän hyvin kaikki purettua muutamassa päivässä.

Tavaramme pakattiin Liberiassa kontteihin toukokuun puolessa välissä ja monen mutkan kautta kontit saapuivat syyskuun viimeisellä viikolla. Valtava rekka saapui kotiovemme eteen aamuyhdeksältä ja neljän hengen tiimi kantoivat tavarat sisään ja purkivat kolmanneksen tavaroista kahdessa tunnissa. Eikä kertaakaan kukaan ottanut mitään juoksuaskeleita tai kahvitaukoja.

Laatikot laitetaan pieniin kontteihin ensin, jonka jälkeen pikkukontit laitetaan isoihin kontteihin. Tämä oli viimeinen pikkukontti täynnä Liberiassa. 
Liberiassa toukokuussa.

Tähän väliin on pakko kertoa yhdestä oivalluksista perjantaiaamulta. Aamulla kun laitoin kämppää valmiiksi muuttotiimiä varten, kävi mielessä, että pitää ladata kahvinkeitin että saa tarjottua kahvit. Koska näin on tapana Suomessa. Aina pitää olla kahvia. Mutta onneksi en ladannut kahvinkeitintä, koska eihän täällä ole tapana tarjota kahvia. Ei kukaan joisi sitä. Olen usein eri sosiaalisissa tilanteissa amerikkalaisten kanssa tarjonnut kahvia, mutta aina on koko pannu mennyt viemäristä alas, kun eipä kukaan ole sitä juonut. Ja sitäpaitsi ulkona on 30 astetta lämmintä. Kylmät vesipullot ja urheilujuomat on kovempaa valuuttaa täällä kuin lämmin kahvi 🙂

Kivuttomasti meni siis laatikoiden purkaminen autosta ja meille jäi oikeastaan koko päivä purkamiselle. Mutta mitäs laatikoista löytyikään kun aloimme avaamaan? Hometta. Kaikki laatikot haisivat aivan kamalan pahalle ja muutamissa tavaroissa oli valkoista höttöä pinnalla. Olisin muutenkin pessyt kaikki vaatteet ja astiat, mutta homeen takia kaikki piti pestä. Pesukone pyöri kolme päivää putkeen – onneksi on kuivausrumpu!!! Ja onneksi minulla sattui olemaan etikkaa monta litraa kotona. Sai homeen pestyä kivasti pois.

Ihmeiden aika ei ole ohi ja kuorma-auto kontteineen saapui perjantaina kotitalon ovelle.
Keittiön kaaos. 

Jokaikinen laatikko piti purkaa viikonlopun aikana ja laitettua tavarat paikalleen, koska lapset ovat meille tulossa tällä viikolla. Kaiken tämän kaaoksen keskellä minulla oli tiistaina passin uusiminen Dallasissa ja Green Cardiin liittyvä aika varattuna keskiviikkoaamuna. Kilometrejä tällä viikolla tulee kiitettävästi, enkä mitenkään ehtisi laittaa tavaroita paikalleen lasten ollessa meillä, joten ei auttanut muu kuin pistää hihat heilumaan.

Mies on ollut todella reipas kanssa ja auttanut kaiken maailman projekteissa, mitä olen hänelle sysännyt, mutta pakko jakaa yksi tarina perjantailta. Kun muuttoporukka lähti, otin luonnollisesti keittiön haltuun, koska olen valloittanut keittiön ja mies onkin kuin vieraassa maassa keittiössämme. Mies otti taas luonnollisesti autotallin hoitaakseen, noh, koska hänen työkalut ja metsästystavarat. Ensimmäinen asia kuitenkin mikä piti hoitaa, miehen logiikan mukaan, oli auton vinssin köyden paikalleen laittaminen. En sano etteikö minulla olisi ollut erikoisia prioriteetteja perjantaina, mutta enpä olisi ensimmäiseksi keksinyt laittaa jotain auton erikoisosia paikalleen. Pakko kuitenkin pikkasen puolustaa miestäni. Peurakausi alkoi lauantaiaamuna ja metsälle piti päästä, joten ehkä se vinssi oli ihan järkevä laittaa kuntoon. Prioriteetit miehet vs. naiset 😀

Sitten vielä lopuksi pieni avautuminen tavaran määrästä. Itse luovuin lähes kaikesta romusta syksyllä ja alkuvuodesta viimeisistäkin tavaroista, enkä ole edes kaivannut mitään erikoista. Paitsi ompelukonetta ja polkupyörää. Ompelukoneen kävin ostamassa muutama viikko sitten ja käytän toistaiseksi miehen pyörää kunnes löydän itselleni mieluisan. Mutta, miehellä ei ole ollut tarvetta luopua mistään vuosikausiin, paitsi huonekalut ennen Afrikan komennusta. Ja sen todellakin huomaa. Tuota romun määrää ei voi käsittää. Onhan se ihan kiva, että esim. työkalut löytyy omasta takaa ja jos tarvitsee jotain tiettyä tavaraa, todennäköisyys on suuri, että sellainen löytyy kotoa, mutta onhan tää ihan käsittämätöntä miten paljon romua ihmiselle kertyy vuosien saatossa.. Onneksi muutetaan niin usein, ettei tätä tavaraa kuitenkaan ehdi liikaa kertymään. Aika hyvin ollaan saatu nyt jo pistettyä kiertoon.

Kaikenkaikkiaan, vaikka viime viikko on ollut todella raskas, olen äärettömän onnellinen, että kaikki tavarat on paikoillaan ja elämä voi oikeasti alkaa. Syyskuu oli minulle todella vaikea. Mies ehdotti jo kertaalleen, pitäisikö minun palata Suomeen, koska en jaksa innostua uudesta kotimaastani ja löhöilin sohvalla suurimman osan ajastani. Mutta kun tilanne eskaloitui todella pahaksi, löysin yhtäkkiä muutaman todella kivan ihmisen tuomaan energiaa elämään taas. Olen ollut erittäin onnekas, kun lapsuudenystäväni otti minut siipiensä alle heti saavuttuamme, mutta kyllä se vaan niin on, että ihminen tarvitsee erilaisia sosiaalisia kontakteja ja kohtaamisia voidakseen hyvin. Nyt kun sain polkupyörän ja pyöräilykaverin huomaan innostuvani ihan uudestaan kaikesta! Kyllä se vaan niin on, että vaikka kuinka elämä jatkuu ilman kontillista tavaraa, niin väkisinkin elämä pysähtyy ja jää odottamaan jotain. Kerta toisena jälkeen keksimme jotain kivaa tekemistä, joka sitten jäi tekemättä, koska ei ollut oikeita välineitä. Eteenkin treenivaatteita oli todella ikävä.

Tähän pisteeseen asti elämämme on ollut tauolla, aina siitä lähtien kun tapasimme, elimme eri maissa ja lopuksi vielä elämä matkalaukuista käsin yli neljä kuukautta. Ihana kun ei tarvitse enää mennä kauppaan ostamaan kaikkea, kun kotoakin löytyy. Ja kiva kutsua kavereita kylään kun voi tehdä ruokaa enemmän kuin kahdelle. Tauko on ohi ja yhteinen oikea elämä voi alkaa.

Pakko myöntää, että oli tässä kaikessa hyvät puolensa. Opin elämään rajoittuneella vaatekerralla. Ostin neljän kuukauden aikana ainoastaan kahdet kengät ja neljä vaatekappaletta. Lenkkarit (vanhat rikkinäiset meni roskiin), varvassandaalit (rikkinäiset meni roskiin), t-paita (edellisillä ei kehdannut enää mennä ulos hikiläiskien  takia), hienompi puuvillapaita (muut hienommat paidat ei hengittänyt), shortsit (koska löysin siistimmät shortsit kympillä) ja aivan ihana vaaleanharmaa villapaita oikeasta villasta (koska, noh, se oli kuin mulle tehty ja maksoi vaan 35 dollaria). Opin tekemään ruokaa todella rajoittuneella astiavalikoimalla. Aina ei tarvitse olla jotain tiettyä tavaraa, vaan aina löytyy joku muu tapa.

Lopuksi vielä kuva eiliseltä ajomatkalta Louisianaan. Elämä autonratissa alkaa olemaan turhan tuttua ja en malta odottaa, että pääsen taas pyöräilemään ja lenkkeilemään kunhan ilmat viilenevät vielä vähän enemmän. Tunnin päästä on edessä taas ajomatka Houstoniin, jotta palaamme Louisianaan heti tiistaina. Kuitenkin jokainen minuutti autossa on sen arvoinen. Emme malta odottaa saada lapset taas meille!

Auringonlasku jossain Houstonin ja New Orleansin välillä. Tie, joka on tullut erittäin tutuksi viime kuukausien aikana. 

Ihanaa viikonloppua jokaiselle taholle!
Camilla

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s