Sänky on tyhjä ja mietin onkohan mies lähtenyt töihin tai metsästämään. Kello on jo jälkeen seitsemän, joten kumpikin vaihtoehto on ihan mahdollinen. Aamu tuntuu paljon pirteämmälle, kuin aikaisemmat aamut ja siirryn alakertaan aamupalalle. Löydän nukkuvan miehen sohvalta ja käyn herättämässä. Oli kuulemma herännyt aamukolmelta, eikä uni ollut tullut uudestaan kuin vasta aamulla sohvalla.
Teen meille aamupalaa ja huomaan upean auringonnousun ikkunasta. Taivas on tulessa. Jään miettimään Virginian asuntoa ja sen upeita auringonnousuja. Toivottavasti saamme joskus myöhemmin mahdollisuuden asua kodissa, jossa olisi hieno näköala. Haaveita pitää olla, tai muuten jämähtää paikalleen.
Syömme aamiaisen yhdessä ja pakkaan eväitä miehelle mukaan. Juon toisen kupin kahvia sohvalla ja kirjoittelen muutaman sähköpostin. Samalla luonnostelen muutaman blogipostauksen ja etsin valokuvia postauksia varten. Ilokseni puhelin soi ja ystäväni Suomesta soitti kuulumisia. Puhelut Suomesta on harvoin lyhyitä ja nyttenkin saimme tunnin kulumaan. Olen onnekas, kun elämässä on ihania ihmisiä.
Jään vielä hetkeksi koneelle, vaikka nälkä on kova ja lounas-aika on jo mennyt hetki sitten. Olen vielä pyjamassa, vaikka oikeasti pitäisi lähteä kauppaan. Kaupan sijaan päätän pitää itselleni spa-päivän. Sokerointi, epilointi, kasvojen kuorinta, manikyyri ja pedikyyri. Kyllä käy ihan työstä tämä naisten elämä… Syön lounaan vasta kaiken jälkeen kolmen maissa. Tortillatäytettä on jäljellä yhteen tortillaan. Jääkaappi ammottaa tyhjänä, mutta ei vaan jaksa mennä kauppaan.
Tiskaan ja siivoan keittiötä kun mies tulee kotiin töistä. Perinteisesti perjantaisin käydään hakemassa pizzaa, eikä tämäkään perjantai ole poikkeus. Katsomme telkkaria ja syömme pizzaa samalla. Mies meinaa nukahtaa sohvalle ja menemme sänkyyn. Minua ei nukuta ja selaan puhelinta. Nukahdan jossain vaiheessa, mutta heräilen vähän väliä. Kofeiinia tulisi ehkä välttää tästä eteenpäin…
Camilla