Viikko meni nopeasti ja nyt on jo lauantai. Välillä tuntuu, kuin en saisi mitään aikaiseksi, mutta sitten kun kirjoittaa päiväkirjaa huomaa, että onhan sitä tullut tehtyä vaikka mitä.
Huonosti nukutun yön jälkeen nukun myöhään ja herään vasta puoli kahdeksalta. Mies on näköjään lähtenyt metsästämään ja jään sänkyyn löhöilemään. Katson puhelimelta YouTube -videoita ja selaan Instagramia.
Aamiaiseksi on taas amerikkalaisia pannukakkuja. Ja hedelmiä ja marjoja. Käyn jääkaapin sisältöä läpi ja suunnittelen viikonlopun ruokia. Olemme menossa ystävien luokse illalla ja lupasin viedä jotain syötävää. Koska olemme tulevan viikon matkoilla, yritän hyödyntää kaapista löytyviä raaka-aineita. Päädyn tekemään suolaisen piirakan vietäväksi ja pizzaa lounaaksi. Sunnuntain menu saa luvan löytyä pakastimesta.
Ensi viikon matkasta huolimatta, kaupassa tarvii käydä. Edessä on satoja kilometrejä tien päällä ja haluan matkalle välipalaa. Jotain terveellistä. Kyseessä on miehen työmatka ja halusin lähteä seuraksi. Tiedossa on kolme eri kaupunkia ympäri Teksasia. Huh.
Käyn pesulasta hakemassa miehen puvut ja takit. Ruokakauppa ja Walmartista muurahaismyrkkyä. Minimuurahaiset ovat asuttaneet keittiötämme jo kuukauden päivät, eikä mikään oikein tahdo tehota, joten haen jotain uutta myrkkyä.
Palaan kotiin samaan aikaan miehen kanssa. Ei vieläkään tuonut peuraa mukanaan. Syömme siis lounaaksi pizzaa eiliseltä. Olo on vähän tunkkainen, joten pyöräytän vihersmoothiet jälkkäriksi. Työstän muutamaa blogipostausta miehen ottaessa päikkärit. Alan leipomaan kasvispiirakkaa ja leipomisen ohessa saan viestin, että ystävämme ovat myöhässä. Ovat olleet koko päivän autokaupoilla, mutta vielä olisi pari autoa koeajettavana.
Mies lähtee käymään asioilla minun lopetellessa leipomista ja keittiön siivousta. Kirjoittelen vielä vähän blogia ennen kuin käyn vaihtamassa vaatteet iltaa varten ja päädyn ehostautumaan hieman.
Käymme nappaamassa kyytiin ystävämme naapurista ja suuntaamme porukalla golf-rangelle. Tunti menee hujauksessa ja meillä on kaikilla mukavaa. Tilaamme naposteltavaa ja juotavaa. Laitoin kunnolla päälle, koska kotona parvekkeella oli todella kylmä, mutta rangella ei ollutkaan kylmä, vaikka tuulenvire kävi. En tarvinnut edes takkia. Ehkä kesä ei olekaan ihan ohi.
Menemme golfin jälkeen ystäviemme luokse illalliselle. Meille tarjoillaan salaattia piirakan kaveriksi ja jääkaapista löytyy vaikka mitä erilaisia oluita. Emme ole juoneet alkoholia pitkään aikaan ja olut maistuu kyllä kieltämättä hyvältä tänään. Keskustelu pyörii tulevien matkojen ympärillä. Ystävämme matkustavat paljon, jo työn puolesta, mutta myös vapaa-aikana. Ihana kuulla heidän seikkailuistaan.
Pelaamme muutaman kierroksen lautapelejä ja syömme välillä jälkiruokaa. Perheen karvapallo viihdyttää samalla meitä pyöriessä jaloissamme. Hän on vielä pentu ja energiaa riittää. Kaikkia, paitsi koiranpentua, alkaa haukotuttamaan, vaikka kello ei ole edes kymmentä vielä, joten päätämme kaikki painua pehkuihin. Mies aikoo lähtee metsälle taas huomenaamuna. Ei kestä kauaa, ennen kuin uni tulee.
Viikon saldo Oli kiva viikko, vaikka suurin osa asioista liittyi asunnon järjestelemiseen ja kotona pyörimiseen. Nautin kotona olosta ja haluan, että tämä meidän ensimmäinen oikea yhteinen koti on viihtyisä. Nyt kun luin uudestaan kaikki postaukset, huomasin, että katsomme telkkaria joka ilta. Ehkä ajan voisi käyttää hyödyllisemmin? Vai onko se ok nollata päivä telkkarin ääressä? Samalla kuitenkin olen tyytyväinen, että olemme käyneet kaksi kertaa liikkumassa ulkona. Liikuntaa on lisättävä, mutta ymmärrän samalla, ettei edelliseen elämään voi hypätä tuosta vaan. Vaikka ennen harrastimme liikuntaa päivittäin, ei se tarkoita, että nyt tarvitsee liikkua yhtä paljon. Turha stressata.
Tuleva viikko on taas ihan erilainen ja en malta odottaa mennä eteenkin Austiniin. Kilometrejä tulee paljon, mutta saamme sentään olla yhdessä ja kiva pieni maisemanvaihdos!
Camilla
Tällaiset postaussarjat on kivoja! Mäkin oon pitkään ajatellut, että pitäisi kopioida idea, kun tykkään lukeakin tällaisia 🙂
Mä katselen muuten myös paljon iltaisin telkkaria, ja mietiskelen ihan tuota samaa, että pitäisikö tehdä jotain “hyödyllisempää”. Epäilen, että aika moni on samassa tilanteessa, haha. Sitten yritän kuitenkin olla stressaamatta asiaa… Ei kai sitä nyt aina tarvitse olla hyödyllinen. 😉
LikeLike
Kiitos Hanna, edellinen postaussarja sai kanssa positiivista palautetta, teksti kirjoittaa oikeastaan itse itsensä ja tykkään kanssa itse lukea näitä, joten kynnys toteuttaa ei ollut korkea!
No tähän lopputulokseen olen tullut itsekin. Kyllä kai sitä ihminen saa tehdä sitä, mistä tykkää. Eikä aina tarvii olla hyödyllinen ja tehokas 😀 Rennosti vaan!
LikeLike