Kurpitsajuhlat

Ruokakaupat toivottavat tervetulleeksi asiakkaat upeilla luomuksilla!

On sadonkorjuuaika ja kurpitsat ovat täyttäneet kaupat. Kurpitsajuhlia mainostetaan siellä täällä ja ihmettelin hieman mistä oikein on kyse. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun olen Yhdysvalloissa syksyllä. Tai noh, kävin vuonna 2014 lokakuussa Floridassa peräti neljä päivää. Tätä ei siis todellakaan lasketa.

Olen siis täysin pihalla tästä kurpitsajuhlasta. Ihmettelin ihan ääneen miehelle, mistä näissä kurpitsoissa oikein on kyse ja mistä tuhannet ja tuhannet kurpitsat oikein on kauppoihin ja ihmisten rappusille saapuneet. Vastaukseksi sain jotain todella ympäripyöreetä, joten sain ihan itse luvan selvittää. Kyseessä on siis niinkin yksinkertainen selitys, kuin kurpitsojen sadonkorjuuaika. Kuitenkin amerikkalaiseen tapaan tämäkin tehdään näyttävästi. Kurpitsoja on j-o-k-a paikassa.

Sen mitä luin, niin alunperin kurpitsa on tullut Pohjois-Amerikasta ja viitteitä kurpitsan käytöstä löytyy Meksikosta jopa 5000 BC. Pohjois-Amerikan aluperäiskansa kuivatti kurpitsoja ja kutoi mattoja kuivatuista kurpitsoista. Intiaanit käytti kurpitsoja myös ruoanlaitossa, kuten keitoissa. Kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Amerikkoihin, alkoivat hekin käyttää kurpitsoja ruoanlaitossa, koska huomasivat tämän olevan näppärä raaka-aine, josta taipui moneen.

Pumpkin patch, eli paikka, josta voi käydä hakemassa kurpitsansa ja tietysti ottaa kuvia 🙂

Ehkä kaikkein tunnetuin ruoka kurpitsasta on kurpitsapiiras, eli pumpkin pie, ja piiras on mitä ilmeisemmin saanut alkunsa siitä, kun uudisasukkaat leikkasivat ensin kurpitsan “hatun” pois, poistivat siemenet ja täyttivät kurpitsan maidolla, mausteilla ja hunajalla. Tähän väliin on pakko mainita, että allekirjoittanut ei ole vieläkään saanut maistaa kurpitsapiirasta, mutta viimeistään kiitospäivänä olisi tarkoitus leipoa pumpkin pie.

Nykyään kurpitsat ja kurpitsamauste (pumpkin spice) valtaa kaupat ja kaikki muutkin tahot tällai syksyisin. Nyt en tarkalleen muista, milloin näin ensimmäiset kurpitsat, mutta ei voinut olla kauan koulujen alun jälkeen syyskuun puolessa välissä. Kurpitsamauste on myöskin allekirjoittaneelle vielä täysin tuntematon käsite, ja taas kerran lähden kokeilemaan maustetta sitten kiitospäivänä viimeistään, mutta toistaiseksi olen vaan ottanut kuvia eri puolilta kauppoja, kun olen nähnyt kurpitsamaustettuja tuotteita. Eli näin syksyisin tulee siis kahviloihin myyntiin kurpitsamausteiset kahvit ja kauppoihin kurpitsamausteiset keksit jne. Mies näytti minulle pienvarastoyrityksen mainoskyltin, jossa luki, että heillä olisi tarjolla kurpitsamausteen hajuisia varastoja tarjolla. Tämähän nyt oli tietysti sarkasmia, koska välillä kyllä vaikuttaa, että kurpitsamauste on joka paikassa!

Mausteseokseen muuten tulee kanelia, muskottipähkinää, inkivääriä ja mausteneilikkaa, eli todella syksyinen ja jopa jouluinen mauste mielestäni. Ymmärrän hyvin, miksi mausteseosta käytetään tällai syksyllä ja kiitospäivän illallisella.

Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, mitä kurpitsoille Halloweenin jälkeen tapahtuu, kun nyt niitä kaiverretaan kovaa vauhtia Halloween -juhlia varten. Ja jäin myös pohtimaan, jääkö kurpitsat koristeiksi jouluun asti, jolloin vaihdetaan seuraavat koristeet, vai tuleekohan Halloweenin jälkeen omat koristeet kiitospäivän juhlia varten. Tämä jää nähtäväksi, mutta mietin myöskin, mitäköhän näille kurpitsamassoille käy kun sesonki on ohi? Syökö joku nämä kurpitsat vai meneekö ne kaikki roskiin? Kaupoissa toki myydään koristeiksi muovisia kurpitsoja, joten voi vuosi toisensa jälkeen käyttää samoja koristeita, mutta entäs sitten ne kurpitsat, jotka ovat siis ruokaa. Käyttääköhän joku kurpitsat?

Koristeita kauppakeskuksessa Dallasissa. En pysty edes kuvittelemaan kuinka kauan koristeiden tekoon on mennyt aikaa.

Kaiken kaikkiaan, olen ollut todella vaikuttunut upeista koristeluista kaupoissa, kauppakeskuksissa ja ihan oikeastaan joka paikassa, koska onhan näitä kurpitsoja paljon erilaisia ja todella komeita yksilöitä! Kaivertaminenhan on sitten taas ihan oma tarinansa! Katsoin netistä kaikkein hurjimpia kaiverruksia ja mietin, miten ihmeessä jollain vaan on silmää tehdä upeeta taidetta kurpitsasta!

Onhan kurpitsoja Suomessakin ja ainakin viime vuonna pistin merkille, että kurpitsoja käytetään myös Suomessa koristeina. Kyseessä on kuitenkin sen verran kallis raaka-aine, ettei ihan amerikan mittapuun koristeluja ole mahdollista tehdä, mutta kiva oli ihastella luomuksia viime syksynä. En tiedä sitten, miten tänä syksynä oli ja kuinka paljon lisää amerikkalaista kulttuuria on saapunut Suomeen asti.

Entä mites muualla maailmassa? Ainakin ymmärsin, että Saksassa olisi kanssa isot kurpitsajuhlat aina syksyisin, mutta mites muualla?

Johan tuli tarinaa kurpitsoista!
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Camilla

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s