Kauemmin blogiani lukeneet muistavat varmaan kuinka juhlimme Washington DC:ssä vappua muiden suomalaisten kanssa puistossa. Tämä Vappu ei ollut erilainen, vaan kokoonnuimme muiden suomalaisten kanssa puistoon piknikin ääreen myös täällä Houstonissa, Hermann puistossa.
Kyseessä oli ensimmäinen Finlandia Foundation Houstonin tapahtuma ja olin onnekas, kun sain olla mukana järjestämässä tapahtumaa. Ilmottauduin heti alkuun vapaaehtoiseksi munkinpaistajaksi ja vaikka loppujen lopuksi munkkeja piti riittää sadalle vappujuhlijalle, olin aivan elementissäni. Tuli vanhat hyvät kouluajat mieleen 🙂
Mieheni auttoi minua lauantai-iltana ja paistoimme toista sataa munkkirinkeliä, mikä oli tämän viikon deitti-ilta. Järjestän yleensä kerran viikossa meille deitti-illan ja koska emme olleet molemmat kotona koko viikon ajan, oli lauantai-ilta munkkien paisto kivaa puuhaa.
Ja mikä parasta, oli sääjumalat meidän puolella! Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli täydellinen 25-30 astetta lämmintä pienen tuulenvireen kera. Porukkaa tuli sen verran paljon, etten ehtinyt ihan kaikkien kanssa käydä juttelemassa, vaikka kuinka yritin tutustua mahdollisimman moneen houstoninsuomalaiseen.
Munkkien lisäksi kaikki oli tietysti tuoneet omat piknik-eväät ja lisäksi ystäväni oli leiponut karjalanpiirakoita munavoin kera ja simaakin oli tarjolla. Tapahtuma oli todella onnistunut ja ammensin siitä niin paljon energiaa, että edelleen tänään, tiistaina, olen ollut ihan fiiliksissä!
Jos luet tätä blogipostausta, muttet ole aikaisemmin kuullutkaan Finlandia Foundation Houstonista, mutta haluat olla mukana seuraavissa juhlissa, laita rohkeasti sähköpostia, niin laitan sinut sähköpostilistalle. Minuun saa parhaiten yhteyttä camilla.fontenot@gmail.com osoitteesta.
Elän tällä hetkellä kevään kiireisintä viikkoa, joten joudun jättää Vapun analysoinnit lyhyeen, mutta en voinut malttaa olla kertomatta meidän ihanasta piknikistä 🙂
Postauksen kuvilla ei niinkään ole mitään tekemistä aiheen kanssa, vaan kuvia, mitä löysin puhelimesta viikon varrelta.
Road Trippiä ja äänikirjoja
Vaihteeksi istuimme taas viime viikolla autossa määränpäänä Louisiana. Kävimme hakemassa lapset ja viettämässä iltaa miehen ystävien kanssa ravintolassa. Autossa istuminen on tullut tutuksi tässä amerikanelämässä ja vaikka matka taittuu joka kerta helpommin, on se silti aina todella raskas. Olen oppinut kuinka viihdyttää lapsia kuusi tuntia ja kuinka viihdyttää itseäni koko matkan ajan. Mies haluaa aina ajaa, joten tyydyn olemaan henkisenä tukena, mikä ei minua haittaa. Kaikille on tässä tuhansien kilometrien aikana muotoutunut oma paikkansa ja oma tehtävänsä ja viime aikoina matkat ovat taittuneet melko kivuttomasti.
Naapurimme suositteli joitain kuukausia sitten kirjaston äänikirjoja ja olemme miehen kanssa kuunnelleet jo kaksi kirjaa ajomatkoilla. Aivan mieletön palvelu kirjastolta! En edes tiennyt, että kirjastolta saa lainata äänikirjoja puhelimen sovelluksella, mutta on pakko hehkuttaa, koska sovellusta on helppo käyttää, aina löytyy joku kirja, mikä on vapaana ja kirjoja voi jopa varata ihan ilmaiseksi! Tietty, jos kirjastokorttia ei vielä ole, on pakko sellainen ensin hankkia ja tämä on haettava henkilökohtaisesti kirjastosta. Itselläni ei vielä(kään) ole Teksasin ajokorttia, joten en ole voinut hakea kirjastokorttia. Olen käyttänyt miehen kirjastokorttia, mikä on toiminut meillä ihan hyvin. Sain jopa lapset innostumaan äänikirjoista, vaikka lyhyillä matkoilla (kauppaan, leikkipuistoon yms.) podcastit ovat ykköstoiveena. Kun podcastit on kuunneltu, saan yleensä toiveena äänikirjan ajomatkoille.
Kävimme viime viikonloppuna brunssilla ennen ajomatkaa Louisianaan super söpössä ravintolassa aivan meidän kodin lähellä.
Amerikkalaiset ja pyjamahousut
Kaikki amerikansuomalaiset voivat varmaan allekirjoittaa tämän väittämän ja kertoa tästä kummallisesta amerikkalaisesta tavasta mennä julkisiin tiloihin pyjamahousuissa. Ruokakauppaan, postiin, ravintolaan tai jopa virastoihin. Kun asuimme vielä Virginiassa ihmettelin vähän, kun naapurit ulkoiluttivat aamukuudelta koiriaan pyjamassa keskellä kaupunkia, kunnes huomasin, että pyjamahousuja käytetään hyvinkin useasti ulkonakin liikkuessa.
Kävimme miehen kanssa sunnuntaiaamuna kahvilassa, jonne kokonainen perhe pyjamissaan pölähti paikalle ja söivät aamiaisensa yöpuvuissaan. Jokainen tietysti tyylillään ja pakko myöntää, että olen itsekin alentanut standardeja ruokakauppaan mennessä täällä asuessa, koska ei näyttäisi olevan niin justiinsa missä hepeneissä kauppaan mennään. Olen kuitenkin miettinyt, onko se niin hankalaa laittaa tavalliset housut jalkaan ennen kun menee kauppaan? Vai olenko jo unohtanut kaiken ja Suomessakin kävellään kauppaan ruudullisissa flanellipöksyissä?
Lenkkipolulta. En tahdo ikinä kyllästyä tähän näköalaan. Kävimme ystäväni kanssa lenkkeilemässä Houston Heights:ssa ja löysimme söpön antiikkikaupan, jonka pihalla oli söpöjä kukkaistutuksia.
Podcastit
Aasinsiltana edellisestä, voisin mainita podcasteista muutaman sanan. Aloitin podcastien kuuntelun viitisen vuotta sitten ja seuraan tällä hetkellä noin kymmentä podcastia ja kuuntelen aina ajaessa podcastia. Siis kun yksin tulee ajeltua. Tai kun siivoan kotona, pistän kuulokkeet korville ja kuuntelen mitä nyt ikinä tekee mieli kuunnella, tai mitä uutta on tullut. Podcasteja kuunnellessa tulee sellainen olo, että opii jotain uutta, vaikka se on viihdettä, joten tuntuu siltä, kuin olisi todella tehokas, kun taas musiikkia kuunnellessa tuntuu kuin tappaisi aikaa.
Eniten kuunnellut podcastit on suomalainen Afterwork, jossa kolme kolmekymppistä naista juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Heidän podcast on viikon kohokohta (Selviytyjien jälkeen) ja odotan jaksoa aina innolla. Toinen lemppari on Futucast, jota aloin alunperin kuuntelemaan, koska tutustuin kauppiksessa yhteen podcastin vetäjistä, mutta nyt kun Futucast on oikein kunnolla puhjennut kukkaan, on ollut ihan mieletöntä kuunnella mitä mielenkiintoisempia haastatteluita. Herrojen vieraina on ollut Tarja Halosesta aina Risto Siilasmaahan ja mitä uskomattomia tulevaisuuden tutkijoita.
Yksi podcasti, mikä on jäänyt vähän taka-alalle, mutta lukeutuu silti lemppareihini on What You Missed In History Class. Kuulostaa tylsälle, mutta eipä ole. Olen oppinut historiasta enemmän kuin koskaan. Tarinat jäävät mieleen, koska podcastin pitäjät osaavat kertoa elävästi hassuja tarinoita ja tekevät todella paljon töitä jaksojen eteen. Lopuksi vielä muutama suositus: Menestystarinan metsästäjät (suomalainen), Sommar & Vinter i P1 (ruotsalainen), TED Radio Hour, Joe Rogan Podcast. Lasten kanssa kuuntelemme: Wow In The World (kaikkien lemppari!), What If World ja Grim, Grimmer, Grimmest. Vähän vanhemmille lapsille: The Curious Cases of Rutherford & Frye.
Ruisleipää
Leivoin toissa viikolla ruisleipää, kun sain ruisjuurta ystävältäni ja voi sitä onnea meidän perheessä! Olen kaivannut kunnon Ruispaloja tai Fazerin Real -leipää viime aikoina, joten ei voinut parempaan saumaan raski tulla.
Alkuun oli vaan todella vaikea saada juuri käymään, mutta viidentenä päivänä leivoin leivät, vaikkei juuri kuplinut kunnolla. Leivistä tuli todella maukkaita, vaikka itse sanonkin. Nyt on juurta pakastimessa ja kunhan ensimmäinen satsi on syöty pois, saan tehtyä taas lisää. Ainut huono puoli leivässä oli, kuinka pahasti maha turposi. En tiedä oliko vika huonosti käyvässä juuressa, ruisjauhoissa vai leipojassa, mutta taapersin maha pystyssä loppupäivän… Kun otin asian puheeksi muiden suomalaisten kanssa, niin ilmeisesti on aika yleistä, ettei vatsa kestä ruisleipää niinkuin Suomessa asuessa. Oli miten oli, mutta aion jatkaa ruisleivän syömistä, sen verran herkullista se on!
Varkaita puutarhassa
Olemme onnistuneet kasvattamaan takapihalla jo vaikka mitä kasveja ja jos hyvin käy, saamme myöhemmin kesällä syödä oman maan tomaatteja, kurkkua ja porkkanaa. Mutta, naapurissa asuu orava. Ja tämä kaveri tykkää ihan kamalasti käydä tonkimassa meidän kasvimaalla. Olen viettänyt tunteja netissä etsien eri ideoita, kuinka voisin kohteliaasti pyytää naapuria pysymään poissa meidän puutarhasta ja toistaiseksi olen ostanut muovisen pöllön istumaan kasvimaan vieressä.
Ensimmäisenä päivänä ei mitään vaikutusta, mutta viimeiset kolme päivää on saanut porkkanat olla rauhassa. Kävin vielä varuiksi ostamassa kanaverkkoa ja laitan koko kasvimaan päälle kanaverkkoa. Katsotaan kuinka minun käy, koska tomaatit on jo metrin korkuisia, mutta enköhän minä jotenkin saa viriteltyä.
Toinen oravan ja lintujen kohde on ollut herneenversot. Luulen, että herneet ovat oravien ja lintujen suklaata, koska joka kerta kun katson takapihalle, aidan päällä istuu lintu katselemassa versoja. Päivittäin sielläkin on joku käynyt mönkimässä, mutta nyt laitoin bambutikut rukkuun auttamaan kasveja kasvamaan, niin ehkä ruukkuun ei enää mahdu?
Tästä tuli mieleen bonus-tarina. Aidan toisella puolella on puut kukassa ja kolibrit ovat herkutelleet kukissa. Istuin yhtenä aamuna haltioissa ja ihmettelin pieniä lintuja. Haluaisin laittaa kolibreille sokerivettä meidän takapihalle, niin saisi ihastella niitä koko kesän, mutta en voi sietää ampiaisia, joita varmasti sokeriveden läsnäolo saisi aikaan. Joten, saan ihastella kolibreja vaan nyt kun naapurin puut on kukassa.
Pääsiäispupu kävi meillä kotona hieman ennakkoon jo torstaiaamuna erinäisistä syistä.Woodlands Church Easter Egg Hunt.
Pääsiäinen on takanapäin ja samalla minun miniloma on tullut päätökseen. Muut läheiset ovat somen mukaan matkustelleet, joko lähimetsään tai kauemmas rannalle, mutta minä lomailin ihan vaan täällä kotona Houstonissa. Loma on nykyään hieman erilainen käsitys ja tarkoittaa lähinnä omien rutiinien rikkomista mukavalla tekemisellä.
Tänä pääsiäisenä vietin aikani miehen lasten kanssa touhutessa. Mies sai tehdä töitä tavalliseen tapaan, koska valtion hommissa pääsiäisenä ei heru vapaita eikä toimistolla ollut muita pitämässä puljua pystyssä, joten saimme lasten kanssa viettää paljon aikaa kolmistaan.
Yhdysvalloissa pääsiäinen on paljon lyhyempi, kuin Suomessa, eikä pääsiäinen oikeastaan näy millään muulla tavalla, kuin, että kaupassa on myynnissä pääsiäismakeisia ja muuta pääsiäisroinaa. Teksasissa lapsilla oli perjantai ja maanantai vapaa, kun taas Louisianassa sattumalta oli kevätlomaviikko koko viikon. Toinen ero Suomen pääsiäiseen on, että ainakin amerikkalainen mieheni kun puhui pääsiäisestä, niin hän viittasi pääsiäissunnuntaihin, kun suomalainen puhuu pääsiäisestä kokonaisuutena – torstaista maanantaihin. Eikä tosiaan ylimääräisiä vapaapäiviä jaella pääsiäisen takia. Tosin, kun ajelimme Louisianasta takaisin Teksasiin olisin halunnut käydä ruokakaupassa ja samalla vessassa, niin ruokakaupat oli mennyt kiinni aikaisemmin, kuin normaalisti. Samoin oli muutamat pikaruokaravintolat matkan varrella kiinni, vaikka yleensä kaikki ravintolat on aina auki. Joten, kyllä pääsiäistä jonkin verran huomioidaan.
Mitäs me sitten touhuiltiin viikonloppuna? Amerikassa pääsiäispupu käy munimassa pihalle sunnuntaiaamuna munia ja tuo kaikenlaista muuta krääsää, mutta suomalaiseen tyyliin ostin kaupasta mahdollisimman vähän ja mahdollisimman terveellisiä herkkuja lapsille. Pääsiäispupu kävi meillä itse asiassa jo torstaiaamuna ja nimenomaan sisällä, koska noh, tuo meidän piha on aika pieni, eikä pupu halunnut mennä aamupaidassaan ulos hyppimään aamukuudelta.. Jottei lapsille mitään traumoja jäänyt, kun eivät saaneet kaikkea krääsää, niin kävimme lauantaina iltapäivällä kirkon järjestämässä munajahdissa. Munia ei niinkään tarvinnut etsiä, vaan nehän oli vaan heitetty isolle nurmelle, johon kaikki lapset sitten saivat mennä poimimaan. Koko tapahtuma kesti ehkä viisitoista sekuntia, mutta pääasia, että kaikilla oli kivaa!
Näitä Easter Egg Hunt:eja on ympäri maata, erityisesti kirkot järjestävät niitä juuri ennen jumalanpalvelusta. Monet tulevat hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ottamaan kuvia kauniissa kesämekoissaan ja niin mekin. Vaikkei meillä ollut mitään hienoja vaatteita..
Pääsiäisen kunniaksi saimme taas ystäväni ja hänen neljä lasta yökylään, mikä oli koko viikonlopun kohokohta. Lapset saivat leikkiä keskenään, kun me aikuiset kokkailimme ja saimme viettää laatuaikaa yhdessä. Kävimme myös pyöräilemässä, leikkipuistoissa ja suppailemassa. Suppailusta oli kulunut liian pitkä aika, joten korjasimme asian lauantaina pääsiäismunien jahtaamisen jälkeen. Sunnuntaina kävimme palauttamassa lapset äidilleen, eli lähes koko päivä meni autossa. Kaikin puolin viikonloppu oli onnistunut ja kaikilla oli todella hauska pääsiäinen.
Loppuun halusin vielä kertoa eräästä huomiosta, jonka olen tehnyt tässä vajaan vuoden Amerikassa vietetyn ajan jälkeen. Tiedättekö kun Suomessa myydään joulusuklaita alennusmyynneissä vielä helmikuussa? Koska olen aika pihi, en viitsi ostaa kaiken maailman sesonkituotteita täyteen hintaan, niin jään aina odottamaan alennusmyyntejä. Eilen, sunnuntaina, oli siis pääsiäinen ja pääsiäispupun päivä. Tänään maanantaina menin ruokakauppaan HETI ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen ja lähes kaikki pääsiäissuklaat ja krääsät oli jo myyty pois. Valtavat lavat tukkivat kaupan käytävät, koska pitää saada seuraavat tavarat hyllyihin! En jäänyt seuraamaan, mikä seuraava sesonki on, mutta grillausvälineistä päätellen, ehkä seuraava sesonkituote on kesä ja grillaaminen…? Seuraava pyhä on toukokuun lopussa, kun on Memorial Day, eli kaatuneiden muistopäivä, millä ei ole siis tietenkään mitään tekemistä muistamisen kanssa, vaan tämä on siis virallinen kesän aloituspäivä —> grillibileet.
Vein pojat pyöräilemään lauantaiaamuna ja pysähdyimme ihastelemaan Houstonin keskustan korkeita rakennuksia horisontissa.Kävimme lasten kanssa aikaisemmin viikolla ihmettelemässä kilpikonnia.
Miniloma on nyt siis vietetty ja palaan taas normaali arkeeni ja työnhakuun. Loma teki hyvää meille kaikille ja saimme mieheni kanssa käytyä läpi asioita tulevaisuuden varalle. Päädyimme siihen, että jään tekemään töitä ainakin alkuun kotiin. Haen samalla töitä muualta, mutta ainakin toistaiseksi teen töitä kotoa. Autossa istuminen on siitä terapeuttista, koska sillon on aikaa puhua asioista ja tehdä isojakin päätöksiä. Nyt olemme taas hieman viisaampia ja tulevaisuus näyttää hyvältä!
Uskokaa kun sanon, että siellä on gorilla puskan takana.Tämä kaveri näkyy vähän paremmin kuvassa kuin ylläolevassa.
Veimme lapset eilen Houstonin eläintarhaan ja oli sen verran positiivinen kokemus, että oli pakko kirjoittaa muutama sana kokemuksesta. Eläintarha sijaitsee aivan Houstonin keskustassa Hermann Park:ssa, eli vajaan 20 min ajomatkan päässä kotoa.
Valitsimme hyvän päivän mennä, lämmin, muttei kuuma. Koko puisto on täynnä isoja puita, joten ei tarvinnut olla koko ajan laittamassa aurinkorasvaa. Ja muutenkin eläintarha oli enemmän kuin puisto, eikä vaan iso alue täynnä häkkejä. Eläintarhojen eettisyydestä voisi tietysti keskustella lisää, mutta halusin viedä lapset katsomaan eläimiä, koska koen sen olevan myös tärkeetä kasvatuksessa. On hyvä nähdä erilaisia eläimiä ja oppia minkälaisia eläimiä maapallolta löytyy. Lisäksi muistan omasta lapsuudesta, kuinka mukavaa oli isän kanssa käydä eläintarhassa, koska isä tietää ja tunnistaa varmaan kaikki maailman eläimet.
Itselleni päivän kohokohta oli flamingot, kun taas lapsille oli käärmeet. En tiedä kuinka paljon käärmeitä siellä oli, mutta olihan niitä ihan riittämiin. Kun päästiin taas käärme-aiheeseen, voisin mainita, että bongasin pyörätieltä käärmeen eilen illalla. Kaikki muut polkivat autuaan tietämättömänä ohi ja minä taas bongasin mokoman. Olihan se taas joku myrkyllinen yksilö, jota lapset ja mies meni ihastelemaan. Yök.
Takaisin eläintarhaan. Simpanssit olivat sosiaalisella tuulella ja tulivat moikkaamaan aivan lasin viereen. Toki kaivamaan nenäänsä, mutta kuitenkin.
Toinen asia, mistä pidin Houstonin eläintarhassa oli, että saa tuoda omat eväät puistoon, mutta alueella oli muutama kahvila/ravintola ja pari jäätelökioskia, jos omat eväät eivät riittäneet. Huono puoli eläintarhassa oli pysäköinti. Eläintarhalla ei ole omaa parkkipaikkaa, joten suositellaan ottamaan Uber, jotta Hermann puistossa vieraileville olisi tarpeeksi paikkoja. Koska olimme liikenteessä keskellä viikkoa, löytyi Hermannin puiston parkkipaikalta vapaa paikka, mutta kuulemma viikonloppuisin parkkipaikoista on pulaa ja ihan ymmärrettävistä syistä. Puisto on todella kaunis ja voisin kuvitella meneväni viettämään puistoon päivää.
Vietimme Houstonin eläintarhassa yhteensä kolme tuntia ja kiersimme koko alueen ilman kiirettä, joten kyseessä ei ole iso puisto. En tiedä saako lippuja ostaa netistä, mutta jos saa, ostaisin etukäteen, koska lippujen osto takkuili ja seisoimme lippujonossa aika kauan. Muuten olin tyytyväinen palveluihin ja puiston yleisilmeeseen. Yksittäisen lipun hinta on aika korkea, mutta jos tykkää käydä puistossa enemmän, voi ostaa vuosilipun, joka maksaa itsensä takaisin kahden kerran jälkeen.
Voisin mennä toistenkin 🙂
Mukavaa loppuviikkoa!
Camilla
Children of Bodom, Swallow the Sun ja Wolfheart Kävimme lauantaina tuplatreffeillä ystäväpariskunnan kanssa ensin oluella ja sitten hevikeikalla. Vaikken ole ihan näin synkän musiikin ystävä, oli kiva käydä keikalla. Illan pääesiintyjä oli Children of Bodom ja olin yllättynyt kuinka suuressa suosiossa bändi on Houstonissa. Keikka oli varastorakennuksen tyyppisessä tilassa ja bändit saivat myytyä tilan lähes täyteen. Bongattiin muutama muu suomalainen, vaikka tuskin ihan kaikkia 🙂 Lämppärinä oli yksi paikallinen hevibändi ja kaksi muuta suomalaista bändiä, Swallow the Sun ja Wolfheart.
Meillä oli oikein onnistunut ilta. Aika kuluu nopeasti, kun on mukavaa.
Truck Yard Kävimme lauantaina ennen hevikeikkaa oluella ja syömässä Truck Yardilla Houstonin keskustassa. Truck Yard on ulkoilmaravintola, jossa tilataan juomat tiskiltä ja ruoat food truck:sta. Pöydät on rakennettu vanhojen lava-autojen lavoille ja ulkoilma pelejä on sekä aikuisille, että lapsille. Lauantaina oli kaunis ja lämmin päivä, joten mikäs sen parempaa, kuin viettää se ystävien kanssa. Käymme miehen kanssa harvoin ulkona syömässä, joten oli mukava käydä vähän tuulettumassa.
Vaikka Truck Yard on aikuisten paikka (musiikki kovalla ja alkoholitarjoilu), olen yllättynyt kuinka paljon lapsia näkyy tällaisissa paikoissa. Lapset tuodaan mukaan ajokorttia uusimaan, ravintoloihin ja jopa työpaikoille tai asiakastapaamisiin, ilman, että se olisi mikään ongelma. Ihmettelin kun kävin paikallisessa katsastuskonttorilla, DMV:llä, että siellä oli ihan pienetkin vauvat mukana, eikä ketään haitannut jos pientä vähän harmitti. Kulttuurieroja.
Aamiainen sängyssä Mies on aloittanut “uuden” harrastuksen ja on käynyt viikon sisään kahdesti kalastamassa. Tämä on tarkoittanut, että saan viettää rauhallista aamua. Koska olen kotirouvaillut jo jonkin aikaa, voisi helposti lässähtää laakereilleen ja olen ollut kiitollinen miehen päivätyöstä. Herään aamulla samaan aikaan miehen kanssa ja laitamme aamupalaa yhdessä. Pakkaan lounaat ja saan keittiön siivottua. Rutiinit pitävät minutkin skarppina, eikä tule jäätyä sängyn pohjalle makoilemaan.
Välillä kuitenkin kaipailen kouluaikoja, kun asuin yksin Helsingissä ja söin aamupalaa lauantaiaamuna sängyssä Netflixiä katsoen. Torstaiaamuna ei tullut uni enää sen jälkeen, kun mies lähti kalaan, joten mikäs sen parempi kuin keittää kahvit ja puurot ja syödä aamupala sängyssä? Olen edelleen aivan koukussa Dallasiin ja koska aivot ei oikein toimi aamuviideltä, niin hömppäsarja aamiaisen ääressä sängyssä on aika mukava tapa aloittaa päivä.
Julkkiksia Kävimme ex tempore syömässä ulkona (pikaruokaa) tällä viikolla ja kun istahdin alas, meinasin moikata viereisen pöydän daamille ja kysellä kuulumisia, kunnes tajusin, että eihän hän minua tunne. Tämä oli jo toinen kerta, kun meinaan käydä moikkaamassa uutisankkuria. Ensimmäinen kerta oli joulukirkossa, kun vastaan käveli aamu-tv:stä tutut kasvot. Onneksi sain itseni estettyä molemmilla kerroilla ja vältin nolon tilanteen.
Katsomme uutiset joka aamu, joten oikeasti tuntui siltä, että hei mehän tunnetaan. Eteenkin kun Houston on niin iso paikka ja tänne ihmispaljouteen hukkuu väistämättä, olen hämilläni jos sattumalta tutut kasvot tulee vastaan jossain.
Majatalon varaustilanne näyttää hyvältä Vielä on paikkoja vapaana hotellissamme, mutta vuoden 2019 varauksia on sadellut mukavasti viime päivinä. Täyden palvelun matkatoimisto varasi äidille matkan syksyllä huikean Lentodiilit tarjouksen siivittämänä. Äiti kyseli, mikäs minun taksa on, kun olimme jo kaksi tuntia yrittäneet varata matkaa. “Fazerin sininen (domino-maku) ja ruisleipä”. Siinäpä ne kaikkein suurimmat mieliteot tällä hetkellä.
Nyt onkin pieni dilemma. Tekisi kovasti mieli mennä töihin, mutta toisaalta olisi ihana viettää vieraittemme kanssa aikaa. Dilemman inspiroituneena olen harkinnut tekeväni töitä kotoa. Ajatus on muhinut jo hetken aikaa ja olen vakavissani harkinnut aloittavani työt läppäriltä käsin. Vaikka töitä on paljon Houstonissa, on ilmeisesti aika paljon hakijoita, eikä vielä ole töitä löytynyt.
Perjantain parhaat palat sain valmiiksi vasta näin myöhään sunnuntai-iltana, koska olemme olleet vaihteeksi tien päällä pari päivää, eikä tuo netti toimi road tripillä 🙂
En enää voisi kuvitella elämääni ilman tätä ystävyyttä.
Tämä postaus on ollut mielessä jo kauan, mutta aina vaan mukamas on niin kiire ja muita aiheita. Sadepäivän kunniaksi (jo siis viikkoja sitten) istuin koneen äärelle pohtimaan ystävyyttä ja ystävien tärkeyttä integroitumiseen.
Muistan kun ensimmäisen kerran matkustin San Fransiscoon 18-vuotiaana ja kävimme Chinatownissa. Ihmettelin kuinka kiinalaiset olivat perustaneet itselleen pienen Kiinan keskelle San Fransiscon kaupunkia. Miksi ylipäätään muuttaa kauas kotoa, jos tuo oman maan tavat, kielen ja ruoat mukanansa? Kuinkas itse olen käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa? Leivon korvapuusteja, Runebergin torttuja ja karjalanpiirakoita. Teen täysin samoja ruokia kuin Suomessakin. Luen suomalaisia kirjoja. Katson suomalaisia telkkarisarjoja. Vietän suurimman osan ajastani suomalaisten kanssa. Jos minulla olisi lapsia, veisin heidät Suomi kouluun ja järjestäisin leikkitreffejä suomalaisten äitien kanssa.
Se nyt vain on ollut helpointa ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa ja löytää suomalaisia ystäviä. Kun vihdoinkin pääsen töihin, uskon löytäväni suomikuplani ulkopuolelta ystäviä, mutta toistaiseksi amerikkalaiset eivät ole tulleet meille kotiin hakemaan minua kahville vaan kyllä on itse saanut kavereita etsiä ja mikäs sen helpompaa, kuin suomalaiset kaverit?
Minun paras ystäväni lapsuudesta sattumalta asuu Houstonin pohjoispuolella, mikä tietysti alkuun oli henkireikä ja alkuun nähtiin kaksi-kolme kertaa viikossa. Olen ikuisesti velassa tästä ajasta, koska ilman ystävää alkuun uudessa paikassa on helppo jäädä kotiin homehtumaan. Ja ensimmäisen kuukauden asuimme hotellissa! Voi hyvät hyssykät, siinä olisi helposti voinut jäädä vaan makaamaan laakereilleen, mutta koska joka aamupäivä tuli puhelu, että mitäs sitten tehtäisiin, oli pakko nousta ja lähteä ulos. Ystäväni näytti minulle eri kauppoja ja mistä löytää mitäkin. Ihana kun voi vaan soittaa ja kysyä, miten asiat täällä toimii, eikä itse tarvinnut joka kerta ottaa kaikesta selvää.
Mielestäni kuitenkin parasta elämässä on ympäröidä itsensä erilaisten ihmisten kanssa rikastuttamaan mielipiteitä, näkökulmia ja tietysti käytännön vinkkejä jakamaan. Sattumalta kauppakamarilla oli alkusyksystä sunnuntailounas, jonne menin vaan ilman, että tunsin ketään. Sattumalta istuin sellaiseen pöytään, missä oli samanhenkistä porukkaa. Sain muutaman käyntikortin ja päätin kerrankin olla aloitteentekijä! Tästä tapahtumasta poiki yksi helpoimmista ystävyyksistä ikinä. Tapaamme viikoittain pyörälenkillä ja välillä käymme viikonloppuisin grillaamassa. On ihana puhua vapaasti Suomesta, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta, kulttuurieroista ja siitä kuinka on mukava asustella täällä. Aika menee aina siivillä, eikä kertaakaan ole ollut tylsä 2,5 tunnin pyörälenkki!
Lähdin yhtenä iltapäivänä syksyllä käymään ruokakaupassa ja siivoukseen tarvittavat pesuaineet oli loppu. Siellä siivouskäytävällä minua tuli vastaan nuori nainen ja kysyi voisinko olla avuksi, koska hän ei puhu niin hyvää englantia. Vaihdoimme muutaman sanan ja annoin vinkkini pesuaineisiin. Myöhemmin saman kauppareissun aikana satuimme taas samalle käytävälle ja hän kysyi voisimmeko mennä kahville joku päivä. Tästä on kehkeytynyt yksi upeimmista ystävyyksistä lyhyessä ajassa. Työskentelemme samalla alalla, asuimme kivenheiton päästä toisistamme ja vaikkemme ole ihan kaikesta samaa mieltä, pystymme keskustelemaan asioista syvälliselläkin tasolla. Vaikka olemme tunteneet toisemme lyhyen aikaa. Hän on ollut aina valmis kaikkeen. Ajaa pitkiäkin matkoja ollakseen läsnä. Ihan vaikka tsemppikävelylle. Tai tuomaan pizzaa kun nilkkani oli venähtänyt.
On ollut ihana huomata kuinka helppoa ystävystyminen on ollut, vaikken itse asiassa ollut edes huolissaan saanko uusia ystäviä. Vaikeinta ehkä kuitenkin on ollut ottaa se ensimmäinen askel. Ihan niinkuin missään ihmissuhteessa. Sitä pelkää torjutuksi tulemista tai onko sittenkään mitään yhteistä. Kaikki on joskus ollu sellasilla treffeillä esimerkiksi, jossa kummallakaan ole ollut mitään sanottavaa. Vaivaannuttavaa. Mutta eihän sitä ikinä löydä ystäviä, jossei pistä itseään likoon.
Onni on ystävä, kenen kanssa jakaa jälkiruoan.
Keskustelin viikonloppuna aiheesta monella eri taholla ja tuli puheeksi se, kuinka samanlaisista kulttuureista saapuvat viettävät aikaa toistensa kanssa ja keskustelimme myös siitä, kuinka monet suomalaiset eivät halua viettää toisten suomalaisten kanssa täällä Houstonissa. Meitähän on pienen kylän verran täällä, mutta kyllähän se niin on, ettei kaikki luonnollisestikaan halua olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Eikä suomalaisuus takaa kahden yksilön ystävystymistä. Vaikka juuret olisi Suomessa, ei kaikkien kiinnostuksen kohteet ole tietenkään samat.
Koska aihe on puhuttanut viime aikoina, tulin myös ajatelleeksi miten tärkeetä on erilaiset ystävät. Jokainen ihminen, kenet elämääni päästän, tarvitsee olla samat arvot kuin itselläni, mutta samalla pitää rikastuttaa elämääni jollain erikoisella tavalla.
Jotkut ystävyydet perustuvat vertaistuelle, mikä usein on keissi expatyhteisöissä. Tämän huomasin miehen työpaikoilla eri maissa, että suurlähetystön porukka vaikuttaisi viettävän suurimman osan vapaa-ajastaan toistensa kanssa. Ja ymmärrän tämän erittäin hyvin. Eteenkin jos työpaikka sijaitsee täysin erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin itse on tottunut, on aika vaikeeta saada ystäviä työpaikan ulkopuolelta. Samalla nämä suhteet tuppavaat jäämään, kun muutto seuraavaan lähetystöön tulee. Itse koen nämä suurlähetystön kontaktit olleen ystäviä ja kutsun heitä ystäviksi edelleen, mutten vaan pidä yhteyttä enää. Muutamat timanttiset ihmiset ovat jääneet elämääni todella läheiseksi suurlähetystöjen piireistä, vaikka vietimme vain lyhyen ajan yhdessä.
Kuinkas Suomeen jääneille ystäville sitten käy? Varsinkin jos on ollut mukana isossa kaveriporukassa, voisin kuvitella ulkomaillemuuton satuttavan koko porukkaa ja pahiten lähtijää. Onhan se raskasta olla edelleen mukana porukan whatsapp-ryhmässä ja saada kaikki viestit, kuten “kuka tuo sipsit ja kaljat illalla?”. Itse en ollut ikinä mukana missään ns. ryhmässä. Toki koulukavereista tuli todella tärkeitä ja välillä harmittaa, ettei pidetty yllä porukan whatsappryhmää, mutta toisaalta en voi kantaa kaikkea mukanani. Muistelen usein, mitä kaikkien ystävieni kanssa tuli Suomessa tehtyä ja ihana kuulla heidän kuulumisia, mutta pakko jatkaa eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt. Odotan innolla kun saan taas nähdä ystäviäni, joko Suomessa tai jossain muualla maailmassa, mutta ei Suomessa jatkuvasti ravaaminen ole agendallani. Haluaisin mennä tapaamaan uutta perheenjäsentäni, mutta ihan kaikkiin synttäri- ja nimpparijuhliin en vaan millään pysty osallistumaan.
Mutta onneksi nykyään on tämä internetti! Soittelen Suomeen monta kertaa viikossa ja päiväni on monta kertaa pelastanut yllättävä puhelu Suomesta! Ihana kun nykyään on helppoa ja ilmasta pitää yhteyttä. Yksi kuvan lähettäminen ei maksa mitään, mutta tuo hymyn kasvoille viikoiksi vastaanottajalle. Kun minusta tuli muutama kuukausi sitten täti, sain olla mukana ihan (melkein) kaikessa, kun tämä pieni prinsessa saapui maailmaan. Ilman älypuhelimia ei tämä olisi ollut mahdollista ja uskon, että olisin ollut surullinen.
Päiväkahvit ja cupcakesit ystävän kanssa. Mikäs se parempaa?
Ystävyyssuhteet ovat monille ihmisille vielä tärkeimpiä, kuin perhesuhteet ja voin kuvitella kuinka raskasta ulkomaille muutto voi olla. Sitä pelkää, ettei ystävyys kanna tai ei saa olla mukana kaikessa. Jos olisin muuttanut ulkomaille nuorempana, en olisi ollut näin vahva ja kestänyt olla erossa perheestä ja ystävistä, mutta ikä on tuonut varmuutta omasta asemasta ja luottoa ystävyyssuhteisiin. Tiedän, että Suomessa on paljon ystäviä ja tiedä, että ihan joka ikinen on onnellinen puolestani, vaikka päätös lähteä ei ollut helppo.
Ja sitäpaitsi, minähän saan asua parhaan ystäväni kanssa saman katon alla, samassa maassa ja samassa maanosassa. Kaikki muut suhteet kestävät kyllä välimatkan.
Huhtikuu Niin se vaan on kuulkaas ihmiset huhtikuu! Suomessa on kuulemma lumet melkein sulaneet ja meilläkin on keväinen ilma jatkunut. Aika menee niin nopeesti eteenpäin, etten tahdo itse pysyä mukana. Päivätkin menevät niin nopeasti! Välillä tuntuu, kuin ei ehtisi tehdä mitään työnhaun ohessa, mutta kiva kun on tekemistä!
Huhtikuu on meillä alkanut melko rauhallisesti, mutta paljon on kaikenlaista puuhaa suunnitteilla ja toivottavasti aloitan työt mahdollisimman nopeasti. Työnhaku on todella turhauttavaa, koska todella harva yritys vastaa viesteihin tai kertoo prosessien aikatauluista. Työkulttuurikin on erilainen kuin Suomessa, joten paljon on opittavaa! Vielä en ole vaipunut epätoivoon, mutta kyllä tuntuu kuin olisi muurahaisia pöksyissä. Kova halu on jo työelämään!
Niin se kevät alkaa olla ohi, kun kukkasetkin ovat kukkineet.
Puutarhatäti Minusta on kuoritunut huomaamatta pieni puutarhatonttu ja menestyksekkäästi olen saanut kasvatettua jo kaikenlaista. Takapihalla kasvaa kurkkua, tomaattia, herneenversoa, yrttejä ja kukkasia. Vielä on hieman hakemista, mikä multa sopii millekin ja paljonko suoraa auringon paistetta mikäkin tarvitsee, mutta on kyllä ollut hienoa huomata pystyvänsä kasvattamaan omat ruokansa.
Salaatit ollaan kasvatettu sisätiloissa lasipurkeissa, niinkuin Liberiassa ja ne ovat jo niin isoja, että kohta voi lopettaa kaupasta ostamista. Olimme huomaamatta ostaneet salaattisekoitus-siemeniä, ja ihmeteltiin kuinka ne kaikki näyttää vähän erilaisilta, mutta nyt onkin kiva tehdä salaatteja eri lajikkeista.
Polkupyöräilyä Nyt kun vielä voi pyöräillä, niin kävimme tiistaina pyöräilemässä aamusta, kun lämpöasteet olivat kohtuulliset. Alkuviikosta oli kovin kylmää ja kävimme peräti nollassa. Nyt taas eletään normaalia kosteeta ja kuumaa aikaa. Pyöräreissulle saimme laittaa reilusti vaatetta päälle, koska aamulla oli todella kylmä, mutta paluumatkalla olisi melkein shortseissa selvinnyt. On hassua, miten lämpötilat vaihtuvat päivästä toiseen ja jopa yhden päivän aikana nollasta hellelukemiin.
Polkupyöräilystä on vuosien saatossa muotoutunut itselleni todella tärkeä harrastus, enkä oikein osaa kuvitella elämää ilman pyörää. Liberiassakin tuli pyöräiltyä, vaikkakin sisätiloissa, mutta jopa Afrikassa kaipasin polkupyöräilyä. Amerikkalainen ystäväni kyllä pyöräili ympäri Liberian katuja, mutta itse en ollut yhtä yllytyshullu. Onhan se aika tylsää pyöräillä sisällä, mutta sitten toisaalta spinning on toinen erittäin rakas harrastus. Mies kyseli jo, josko ostettaisi kotikuntosalille kuntopyörä, nyt kun meillä on Les Mills tunnit ostettuna kotitelkkariin. Les Mills RPM tunnit on tosi monipuoliset ja laadukkaat. Ehkä ostamme vielä kuntopyörän täydentämään kuntosalia, eteenkin kun säät täällä kesää kohti kuumenee.
Ei mitään tekemistä blogipostauksen kanssa, mutta pakko näyttää miltä Teksasin kokoinen jälkiruoka näyttää!
Lääkäriaikaa metsästämässä Istuin puoli päivää puhelimessa tällä viikolla ja yritin saada miehelle kaikenlaisia lääkärinaikoija, mutta onpa vaikeeta. Kunnioitus kaikille maailman sihteereille! Päätin, että mies saa luvan ottaa päivän vapaaksi tällä viikolla ja mennä kaikki mahdolliset lääkärit läpi yhden päivän aikana. Eipä ollut niin helppoa! Sain hammaslääkärin varattua, mutta muut oli niin kiireisiä, että vasta jonnekin pääsiäisen toiselle puolelle meni ajat. Pakko kyllä myöntää, että olen todella nuuka, siitä mihin lääkäriin miehen lykkään, joten olisin tietysti voinut tehdä itselleni helpoksi ja tyrkkää ukko vaan ensimmäiselle lääkärille, mikä vastaan kävelee.
Miksi se sitten on vaikeeta? Ensin etsin lääkäreitä, joiden palvelut kuuluvat vakuutuksen piiriin, sitten käyn jokaisen yksitellen läpi: pitää olla mahdollisimman lähellä työpaikkaa tai kotia, sekä lääkäri, että heidän työntekijät pitää saada mahdollisimman hyvät arvostelut ainakin kahdella eri alustalla ja sitten lopuksi heillä pitää olla vapaita aikoja. Hyvillä lääkäreillä ei ole sitten vapaita aikoja ja heilläkin oli sata kysymystä, että ottavatko edes potilaaksi. Ei ole kuulkaa helpoksi tehty minun elämä..
Maassa maan tavalla ja tähän kohtaan moni suomalainen pyörittelee silmiään, että kyllä olisi kannattanut jäädä Suomeen, niin ei olisi lääkäriajan varaaminen niin vaikeeta. Kaikissa maissa vaan asiat eivät toimi samalla tavalla kuin Suomessa. Kyllä, olen samaa mieltä monen suomalaisen kanssa, että systeemit on hankalat, kalliit ja aikaavievät, mutta ainakin meillä on hyvä terveysvakuutus ja mahdollisuus käydä lääkärissä, jos siihen tulee tarve. Monella amerikkalaisella ei ole mahdollista käydä lääkärissä ja elämänlaatua parantavat lääkkeet jää saamatta, joten ehkä vaan olen hiljaa ja kiitollinen, että meillä on varaa valita parhaat lääkärit.
Suomalaisbändejä Houstonissa Olemme huomenna menossa keikalle suomalaisten kavereiden kanssa. Children of Bodom soittaa muutaman muun suomalaisbändin kanssa Houstonissa ja halusimme mennä keikalle. Itselleni musiikki on ehkä turhan synkkää, mutta kiva mennä kannatusjoukkoihin 🙂
Kaivaiduimme vihdoinkin kotoa ulos viikonloppuna ja lauantaina kävimme pienellä tiedustelumatkalla Brazorian luonnonpuistossa. Miehellä on jo kova hinku kalastamaan ja kävimme katsomassa josko Brazoriassa olis tähän harrastukseen mahdollisuuksia. Meillähän ei ole venettä, joten mahdollisuudet kalastusharrastukselle on aika suppeat. Ei mahdottomat, mutta suppeat.
Oli kuitenkin hauska päivä, koska Brazorian luonnonpuisto sijaitsee vaan tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa, Meksikonlahden rannalla. Puistossa käynti on ilmaista ja vierailijakeskuksessa saimme hyviä vinkkejä, missä kannattaa käydä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja aamukymmeneltä oli jo aika lämmin. Siitäkin huolimatta kävimme tutustumassa puiston luontopolkuun, mutta emme nähneet muuta kuin miljoona hyttystä. En ihan ymmärrä, miten hyttyset löysi meidät vaikka aurinkokin paistoi.. Paljon lintuja, mutta muut eläimet (onneksi) pysyttelivät kaukana.
Brazorian luonnonpuisto on (niinkun muu Teksas ja Louisiana) tasaista suota niin kauas kuin silmä kantaa. Turha kuvitella näkevänsä siis mitään kauniita vuorimaisemia, mutta onhan suomaisema yhtä lailla kaunis. Puistossa on myös mahdollisuus eräänlaiselle autosafarille ja suosittelisin kyllä ihan kaikille Houstonissa kävijöille, nimittäin me ainakin nähtiin viisi alligaattoria safarilla. Kolme pientä ja kaksi aikuista. Pienet oli niin lähellä autotietä, että olisin voinut koskettaa. En kuitenkaan kokeillut..
Brazoria on myös lintubongareiden paratiisi, koska monet muuttolinnut pysähtyvät luonnopuistossa etelänmatkallaan. Yli 300 lajia on mahdollista vuoden aikana puistossa nähdä. Lisäksi tien poskessa oli kilpikonna odottamassa vuoroaan ylittää tie. Se taisi ikävä kyllä jäädä haaveeksi, koska mies halusi ottaa kuvia hänestä. Kuvien jälkeen konna paineli takaisin pusikkoon. Ei ole helppoa olla turistinähtävyys. Ja koska päivä oli aurinkoinen, näimme safarilla myös vauvakäärmeen soratiellä ottamassa aurinkoa. Sitä emme kuitenkaan jääneet ottamaan kuvia, koska oli kalkkarokäärme. Yök. Jotenkin aina löydän nää käärmeet jostain.
Kyllä on ihan ihmisen kokoinen alligaattori, vaikka kuvassa hän on aika pieni.Etsi kuvasta alligaattori.
Etsi vauva alligaattori.
Sunnuntaina halusin käydä Buffalo Bayou puistossa sijaitsevalla vanhalla vesilaitoksella. Kyseessä ei siis ole vesilaitos, vaan lähinnä vesisäiliö, mutta ilmeisesti englanninkieliselle sanalle “cistern” ei ole suomenkielistä vastinetta, joten päädyin käyttämään sanaa vesilaitos. Koska, kuka nyt haluaisi mennä katsomaan vanhaa vesisäiliötä..? Anyways, Buffalo Bayou Cistern sijaitsee meiltä vartin ajomatkan päästä aivan Houstonin keskustan kupeessa Buffalo Bayou puistossa. Vesisäiliö rakennettiin Houstoniin vuonna 1926 ja voi parhaimmillaan säilöä 56 miljoonaa litraa vettä. Säiliö on puolentoista jalkapallokentän kokoinen ja kattoa kannattelee 221 kappaletta 26 metrisiä betonipilareita.
Vuonna 2007 säiliössä huomattiin olevan vuoto, ja korjaamisen sijasta veden säilytys päätettiin lopettaa. Vesilaitoksesta piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan tulla parkkihalli, mutta työryhmä päätyi lopettamaan hankkeen ja lopulta lahjoitusten turvin paikka restauroitiin museoksi. Turistikierroksia järjestetään tunnin välein neljänä päivänä viikossa.
Paikka on todella vaikuttava ja erikoinen. Harva turisti haluaa mennä maan alle katsomaan vanhaa juomavesisäiliötä, mutta suosittelen käymään. Paniikkihäiriöitä kärsiville en kuitenkaan suosittelisi, koska opas sulkee valot kierroksen lopussa ja tilassa tulee jopa ahdistava olo. Vähän jopa aavemainen, mutta kunhan silmät tottuvat pimeään, ei voi muuta kuin ihmetellä miten upea tila on. Monet taitelijat ovat pitäneet näyttelyitä tilassa ja joitain konsertteja on järjestetty. Säiliössä kaiku kestää peräti seitsemäntoista sekuntia. Todella vaikuttavaa.
Viikonloppuna oli ensin +30 astetta ja sitten yhtäkkiä laski alle kymmeneen.
Harmi kun kamerani on niin huono, eikä näistä kuvistani oikein saa käsitystä tunnelmasta, valosta tai koosta. Mutta päädyin kuitenkin laittamaan postaukseen muutaman kuvan, mitä sain räpsittyä. Mielummin kuitenkin suosittelisin mennä paikan päälle 😉
Lopuksi vielä yksi kilpikonna. Kuvia kilpikonnista ei voi ikinä olla liikaa.
Muuten viikonloppu meni oikein leppoisissa tunnelmissa. Ihana, kun suuremmat projektit kotona on tehty ja nyt voimme nauttia kodistamme. Päädyimme jopa grillamaan lauantaina. Olin koko päivän innoissaan, että voimme viettää takapihalla koko lauantai-illan, mutta mitä vielä – iltapäivästä kylmä ilma saapui Houstoniin ja nyt vasta päästään moisesta eroon. Täällä kyllä yhdessä päivässä voi saada kaikki neljä vuodenaikaa.
CamCam 