Kaivaiduimme vihdoinkin kotoa ulos viikonloppuna ja lauantaina kävimme pienellä tiedustelumatkalla Brazorian luonnonpuistossa. Miehellä on jo kova hinku kalastamaan ja kävimme katsomassa josko Brazoriassa olis tähän harrastukseen mahdollisuuksia. Meillähän ei ole venettä, joten mahdollisuudet kalastusharrastukselle on aika suppeat. Ei mahdottomat, mutta suppeat.
Oli kuitenkin hauska päivä, koska Brazorian luonnonpuisto sijaitsee vaan tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa, Meksikonlahden rannalla. Puistossa käynti on ilmaista ja vierailijakeskuksessa saimme hyviä vinkkejä, missä kannattaa käydä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja aamukymmeneltä oli jo aika lämmin. Siitäkin huolimatta kävimme tutustumassa puiston luontopolkuun, mutta emme nähneet muuta kuin miljoona hyttystä. En ihan ymmärrä, miten hyttyset löysi meidät vaikka aurinkokin paistoi.. Paljon lintuja, mutta muut eläimet (onneksi) pysyttelivät kaukana.
Brazorian luonnonpuisto on (niinkun muu Teksas ja Louisiana) tasaista suota niin kauas kuin silmä kantaa. Turha kuvitella näkevänsä siis mitään kauniita vuorimaisemia, mutta onhan suomaisema yhtä lailla kaunis. Puistossa on myös mahdollisuus eräänlaiselle autosafarille ja suosittelisin kyllä ihan kaikille Houstonissa kävijöille, nimittäin me ainakin nähtiin viisi alligaattoria safarilla. Kolme pientä ja kaksi aikuista. Pienet oli niin lähellä autotietä, että olisin voinut koskettaa. En kuitenkaan kokeillut..
Brazoria on myös lintubongareiden paratiisi, koska monet muuttolinnut pysähtyvät luonnopuistossa etelänmatkallaan. Yli 300 lajia on mahdollista vuoden aikana puistossa nähdä. Lisäksi tien poskessa oli kilpikonna odottamassa vuoroaan ylittää tie. Se taisi ikävä kyllä jäädä haaveeksi, koska mies halusi ottaa kuvia hänestä. Kuvien jälkeen konna paineli takaisin pusikkoon. Ei ole helppoa olla turistinähtävyys. Ja koska päivä oli aurinkoinen, näimme safarilla myös vauvakäärmeen soratiellä ottamassa aurinkoa. Sitä emme kuitenkaan jääneet ottamaan kuvia, koska oli kalkkarokäärme. Yök. Jotenkin aina löydän nää käärmeet jostain.



Sunnuntaina halusin käydä Buffalo Bayou puistossa sijaitsevalla vanhalla vesilaitoksella. Kyseessä ei siis ole vesilaitos, vaan lähinnä vesisäiliö, mutta ilmeisesti englanninkieliselle sanalle “cistern” ei ole suomenkielistä vastinetta, joten päädyin käyttämään sanaa vesilaitos. Koska, kuka nyt haluaisi mennä katsomaan vanhaa vesisäiliötä..? Anyways, Buffalo Bayou Cistern sijaitsee meiltä vartin ajomatkan päästä aivan Houstonin keskustan kupeessa Buffalo Bayou puistossa. Vesisäiliö rakennettiin Houstoniin vuonna 1926 ja voi parhaimmillaan säilöä 56 miljoonaa litraa vettä. Säiliö on puolentoista jalkapallokentän kokoinen ja kattoa kannattelee 221 kappaletta 26 metrisiä betonipilareita.
Vuonna 2007 säiliössä huomattiin olevan vuoto, ja korjaamisen sijasta veden säilytys päätettiin lopettaa. Vesilaitoksesta piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan tulla parkkihalli, mutta työryhmä päätyi lopettamaan hankkeen ja lopulta lahjoitusten turvin paikka restauroitiin museoksi. Turistikierroksia järjestetään tunnin välein neljänä päivänä viikossa.
Paikka on todella vaikuttava ja erikoinen. Harva turisti haluaa mennä maan alle katsomaan vanhaa juomavesisäiliötä, mutta suosittelen käymään. Paniikkihäiriöitä kärsiville en kuitenkaan suosittelisi, koska opas sulkee valot kierroksen lopussa ja tilassa tulee jopa ahdistava olo. Vähän jopa aavemainen, mutta kunhan silmät tottuvat pimeään, ei voi muuta kuin ihmetellä miten upea tila on. Monet taitelijat ovat pitäneet näyttelyitä tilassa ja joitain konsertteja on järjestetty. Säiliössä kaiku kestää peräti seitsemäntoista sekuntia. Todella vaikuttavaa.

Harmi kun kamerani on niin huono, eikä näistä kuvistani oikein saa käsitystä tunnelmasta, valosta tai koosta. Mutta päädyin kuitenkin laittamaan postaukseen muutaman kuvan, mitä sain räpsittyä. Mielummin kuitenkin suosittelisin mennä paikan päälle 😉
-
Lopuksi vielä yksi kilpikonna. Kuvia kilpikonnista ei voi ikinä olla liikaa.
Muuten viikonloppu meni oikein leppoisissa tunnelmissa. Ihana, kun suuremmat projektit kotona on tehty ja nyt voimme nauttia kodistamme. Päädyimme jopa grillamaan lauantaina. Olin koko päivän innoissaan, että voimme viettää takapihalla koko lauantai-illan, mutta mitä vielä – iltapäivästä kylmä ilma saapui Houstoniin ja nyt vasta päästään moisesta eroon. Täällä kyllä yhdessä päivässä voi saada kaikki neljä vuodenaikaa.
Camilla