Lokakuinen sunnuntai

Kuva lauantailta, kun istutimme kasveja takapihan ruukkuihin. 

Menin lauantai-iltana nukkumaan aikaisin, niinkun aina ja heräsin hyvin ennen auringonnousua. Sunnuntain kunniaksi jäin kuitenkin sänkyyn köllöttelemään ja selailin puhelinta. Olen jo kauan haaveillut elämää ilman puhelinta, eteenkin sängyssä, koska en saa mitenkään luettua kirjoja nykyään. Jos puhelimen jättäisi vaikka keittiöön, tulisi enemmän vietettyä aikaa kirjojen parissa. Seuraava projekti?

Auringonnousun jälkeen hipsin alakertaan samaan aikaan miehen tyttären kanssa. Meidän teinitytöllä on Korea-fanitus meneillään ja hän avaa läppärin keittiössä ja aloittaa katsomaan jotain korealaista hömppäsarjaa. Pikkumies nukkuu vielä, vaikka hän on yleensä ensimmäisenä hereillä. Mies ei ollut muistanut ottaa tablettia pois pikkumiehen huoneesta, joten arvelen hänen katsoneen videoita myöhään.

Keitän miehelle kahvia, itselleni teetä ja tyttärelle kaurapuuroa. Minun tuorepuuro on valmistunut yön yli jääkaapissa. Syömme aamupalaa yhdessä ja jatkan köllöttelyä sohvalla uutisia katsoen. Turkin ja Syyrian tilannetta puidaan ja päätän sulkea telkkarin. Ajantuhlausta moinen vauhkoamisen katsominen. Olisi kiva katsoa uutisia, jossa keskityttäisi aiheeseen tietopohjalta, eikä toisten ihmisten mollaamiseen.

Olen palannut kahvin maailmaan ja löytänyt tavan, millä juoda kahvia ja helpottaa vatsan vaivoja. Juon kupin kahvia aamupäivällä, kunhan aamupuuro on laskenut. Keitän siis aamupäiväkahvin ja suuntaan työhuoneeseen. Valmistaudun tulevan viikon tapaamista varten.

Sain toissapäivänä järjesteltyä työhuoneeni ja sain monta keskeneräistä projektia valmiiksi, niin työhuoneeseen on ihana mennä, kun ei ole valtavia kasoja odottamassa tilassa. En ole ikinä pystynyt tekemään töitä sotkun keskellä ja jos tiedän, että joku tietty aamu pitää saada töitä tehtyä, siistin ainakin työtilan, keittiön ja pyykit jo edellisenä iltana, niin pääsee aamulla aloittamaan heti herättyäni.

Söimme lounaaksi eilisen tähteitä ja siivosin ohimennen keittiötä. Yritin saada meidän porukkaa lähtemään yhdeltä, mutta lähteminen vaan venyi. Kaikki (minä mukaanlukien) kävivät vaihtamassa ainakin kerran vaatteet, koska aamun kylmä sää oli vaihtunut lämpimämmäksi. Meikkasin nopeasti ja pyysin miestä heittämään lasten polkupyörät lava-auton perään.

Navigaattori päälle ja pohjois-Houstonia kohti. Olimme sopineet leikkitreffit ystäväni ja hänen perheensä kanssa leikkipuistoon ja saavuimme tunnin ajomatkan jälkeen melkein ajoissa, vaikka matkalla olikin iso kolari. Vietimme kivat pari tuntia sopivan lämpimän auringonpaisteesta lasten pyöräillessä ja leikkiessä. Teinitytöt eivät oikein jaksaneet innostua leikkimisestä, mutta pienemmät lapset juoksivat ympäri puistoa. Miehet vaihtoivat kuulumisia, kun me vaimot suunniteltiin tulevia viikkoja ja käytiin läpi lasten koulunkäyntiä ja päiviteltiin sitä kuinka paljon lapset on kasvaneet. Kaikki kuusi lasta on tarvinnut täysin uudet vaatteet kesän jälkeen, mikä on ihan hullua. Kappas vaan, niin minustakin on tullut äitihahmo, kun juttelen vaan lapsista nykyään.

Paluumatkalla puistosta pysähdyimme hampurilaisravintolassa vessassa, mutta otimmekin samalla välipalaa. Harvoin tulee käytyä missään ketjupaikoissa ja eteenkin huonolaatuisissa, mutta välillä on kiva ottaa jätskit. Söimme jäätelöt autossa matkalla kotiin ja soitimme isovanhemmille Louisianaan. He olivat juuri parin viikon matkalla aina New Yorkissa asti ja kävivät samalla tapaamassa perheen uusinta jäsentä, joka saapui tähän maailmaan pari viikkoa sitten. Soitimme myös miehen veljelle ja onnittelimme perheenlisäyksestä.

Kotona tein spinning-tunnin kotisalilla miehen kokkaillessa illallista. Ekaa kertaan pitkään aikaan illallinen meni rauhallisissa tunnelmissa. Yleensä ruokailu alkaa valittamisella ja itkulla kun ei taaskaan löydy mitään hyvää syötävää ja jatkuu pöydän alla potkimisella, joka sitten päättyy molempien itkuun. Ruoka maistui, erityisesti minulle, kun sain vapaaillan kokkailusta ja oli kiva höpötellä lasten kanssa monesta eri asiasta. Tiskivuoro sattui minulle tänä iltana ja pistin astiat koneeseen, ja koneen päälle.

Illallisen jälkeen viikkailin pyykit kuivaajasta ja valmistelin seuraavan päivän ajomatkaa. Ennen sohvalle siirtymistä valmistelin hetken vielä tulevan viikon tapaamista ja kirjoittelin hetken koneella. Lapset avasivat uuden lautapelin, jonka olin ostanut aikaisemmin viikolla. Peliin liittyi myös naapurin tyttö ja olin onnellinen, että tytöt ottivat pikkumiehen mukaan peleihin.

Siirryin sohvalle vielä läppärin kera ja tilasin miehen veljen perheelle lahjan, ennen kuin vihdoinkin siirryin Netflixin maailmaan.

Ennen nukkumaanmenoa leikattiin vielä pikkumiehen hiukset ja lapset kävivät kylvyssä.

Päivä oli itselle aika tyypillinen päivä, kun lapset ovat meillä. Yritän, että käydään ainakin kerran päivässä jossain. Vaikka vaan käveltäisiin lähistöllä olevaan puistoon. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta pidän siitä, että valtavan kotitalomme täyttää elämä. Eteenkin kahden kuukauden yksinolon jälkeen on ihana kun kotona on ihmisiä kenen kanssa jakaa päivää, kaikessa hyvässä ja pahassa.

Camilla

Kuulumisia – hometta ja kahvittomuutta

Viime kuukaudet ovat olleet tapahtumarikasta, tai noh, sekin taitaa olla subjektiivista, mutta paljon on ehtinyt tapahtua. Kesä laitettiin pakettiin ja lapset aloittivat koulun. En malta odottaa kuulla tällä viikolla, miten uudessa koulussa ja uudella luokalla mennyt. Sen jälkeen kun lapset lähtivät, lähti myös mies pitkälle työmatkalle. Jäin ihan yksin tänne valtavaan taloon, mikä oli alkuun vaikeaa tottua hiljaisuuteen. Onneksi sain kuitenkin tehdä töitä ja sain päivään rutiineja.

Poikkesin Suomessa pikapikaa ja sain ihmetellä siskontyttöä, joka on nyt jo kasvanut aivan kamalan paljon! Miksi vauvat eivät voi pysyä pieninä kauemmin? Teki hyvää käydä viettämässä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Välimatka oli ainakin hetken pienempi.

Kun palasin Houstoniin tapahtui paljon lyhyen ajan sisään, enkä oikein vieläkään ole sisäistänyt kaikkea. Aikaeroväsymyksestä en ehtinyt päästä eroon kun aloitin kahvittoman elämän, tai ainakin alkuun kuukauden. Kovat päänsäryt ja vieroitusoireet ajoivat sängynpohjalle. Onneksi tässäkin kohtaa sain tehdä töitä, koska muuten en olisi varmaan käynyt suihkussakaan. Nyt kun katson takaisin, niin olen äärettömän onnellinen, että tein päätöksen parempaa hyvinvointia kohti. Tässä sitä ollaan, hengissä, kuukauden kahvittoman, sokerittoman ja aika monen muun -ttoman jälkeen. Olo on paljon parempi, vaikka loppujen lopuksi vaihdoin kahvin vihreään teehen. Kyllä ne kofeiinit jostain on saatava 😉

Vaikka aivan kamala väsymys painoi kuun alussa, niin ei auttanut muu kuin tarttua kiinni valtavaan projektiin. Löysin nimittäin tavaroistamme hometta. Olen nyt kuukauden päivät pessyt joka ikisen omistamamme tavaran etikalla ja/tai laittanut takapihalle aurinkoon. Lisäksi olen joutunut pyyhkimään kaikki talomme pinnat etikalla tappaakseni homeen. Talossamme on ilmastointikanavat ja home on mitä luultavammin matkannut putkia pitkin ympäri taloa. Olemme löytäneet syyn tapahtumalle ja vika on nyt korjattu. Samalla koko talo tavaroineen on pesty ja tämä etikan ihana tuoksu jää varmaan hetkeksi leijumaan.

Mies raukka on istunut toimettomana työpäivien jälkeen hotellilla, eikä ole voinut tehdä mitään. Ihme kyllä, en ole reagoinut homeeseen millään tavalla, vaikka olen allerginen nykyään monelle asialle. Olen joutunut syömään allergialääkkeitä puolisen vuotta, niin ehkä se on vaikuttanut, tai sitten home on ollut paikallista ja olen pystynyt siirtämään tavarat aurinkoon ilman, että se on päässyt ilmaan leijumaan. Tietty tätä kirjoittaessa rupesi heti käsiä vähän kutittamaan, kun rupesin miettimään kuinka paljon olen käsitellyt homeisia tavaroita.

Onni onnettomuudessa, sain käytyä läpi meidän tavaroita ja laitoin paljon kiertoon (pesemisen jälkeen tietysti) ja nyt on taas kaapit vähän tyhjempiä. Ja sain samaan hengenvetoon ostettua uutta. Kauan haikailemani spinning-pyörä saapui postissa ja vihdoinkin pääsen taas tekemään kauan kaipailemaani spinning-tunteja. Onhan pyörä aivan älytön ostos, mutta toisaalta, en koe saavani ulkona pyöräilystä kunnon treeniä aikaiseksi, niin tällä tavalla saan pidettyä kuntoa yllä, kun kuuman kostea ilma ulkona ei oikein innosta ulkoilemiseen.

Nyt elämä on kuitenkin asettunut aloilleen. Mies on taas takaisin kotona ja saamme lapset viikonlopuksi vierailulle. Postauksen kuvat ovat työmatkalta New Orleansiin, jossa olen tällä hetkellä. Palaamme kuitenkin Houstoniin jo tänään illalla sen jälkeen kun olemme hakeneet lapset koulubussilta.

Kivaa loppuviikkoa!
Camilla