Mitä toin mukanani Suomesta?

Jokainen meistä ulkosuomalaisista kantaa mukanaan Suomesta mitä kummallisempia tavaroita ja ajattelin vähän valottaa, mitä kaikkea suomalaista meidän huushollista löytyy. Ehkä joku tuleva ulkosuomalainen voi tästä listasta löytää jotain vinkkejä omiin pakkaamisiin.

Tausta
Ensinnäkin voisin lyhyesti kertoa, kuinka Teksasiin muutin, jottei tarvitse uusien lukijoiden ihmetellä. Saavuin siis Teksasiin yhden matkalaukun kanssa, mutta todellisuudessa neljän vuoden etäsuhteen aikana olin ehtinyt kantaa mieheni luokse tavara kerrallaan joitain itselle tärkeitä tavaroita. Kokonaisuudessaan, kun laskin, taisi todellisuudessa tavaraa kertyä noin viisi matkalaukullista ja kolme postipakettia. Ensin kaikki tavarat tuli kannettua Liberiaan (jossa mieheni silloin oli töissä) ja sitten muuttofirma pakkasi meidät Liberiassa kontteihin, josta sitten saavuimme Teksasin Houstoniin. Eli tavallaan muutin vain matkalaukuilla ja tavallaan konteilla. Jokainen tekee tietty oman päätökset, mitä kannattaa ottaa mukaan, mutta itse en lähtisi konteilla muuttamaan, ellei tietysti firma maksa. Miksi roudata vanhoja huonekaluja ja vanhoja vaatteita, kun voi tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä? Rahaa siihen kuluu, mutta sitä kyllä oppii elämään aika vähällä loppujen lopuksi.

Moccamaster No niin, sitten asiaan. Kaikkein tärkein tavara, minkä toin, oli Moccamaster . Meillä oli entuudestaan ihan ok tavallinen kahvinkeitin, mutta olin sen verran kiintynyt keittimeeni, että Moccamaster pääsi mukaan Yhdysvaltoihin. Lähetin keittimen postissa mieheni vanhempien luokse Louisianaan juuri ennen Suomesta lähtöä ja paketti maksoi 60 euroa etanapostilla. Mahtuu postin isoimpaan laatikkoon. Muuntaja tietysti tarvitaan, koska Yhdysvalloissa on eri määrä sähköä, mutta sen tilasimme Amazonilta heti ensimmäisenä päivänä. Ei maksa paljon.

Muumimukit ja Luhdan pyyhkeet Eihän muumimukikokoelmaa voi Suomeen jättää! Vai voiko? Luhdan pyyhkeet meni kivasti mukien ympärille, kun pakkasin matkalaukkuun. Joten, nyt on sekä pyyhkeet että kahvikuppeja.

Iittalan astiasto Tämä oli sarjassamme älyttömin ostos ikinä, mutta tulipahan tehtyä ja nyt meillä on hienot lautaset, joista kukaan amerikkalainen ei mitään ymmärrä, heh. Päädyin Teema -lautasiin ja Aino -laseihin. Kallis oli, mutta ainakin ostettiin kakkoslaatua tehtaanmyymälästä verovapaana miehen ollessa Suomessa lomalla.

Verhot Amerikassa asuvat suomalaiset voivat varmaan kompata – osta verhot Suomesta, tai paremmin, ota jo omistamasi verhot mukaan. Täällä harvemmin verhoja käytetään ja jos käytetään niin on tummaa ja raskasta kangasta. Joten, jos haluat vaaleat ja kepeät, niin kannattaa ottaa omat mukaan. Ikeasta voi sitten ostaa verhotankoja. Meillä meni yhteensä koko settiin 25 dollaria ja pari tuntia asentamiseen. Ja verhot otin vaan Suomesta mukaan. Mutta monet ulkosuomalaiset roudaavat verhoja lomilta, kun ainakaan amerikoista ei tahdo kivoja löytyä.

Kirjat Tätä pohdin pitkään ja päädyin kuitenkin lähettämään paketillisen kirjoja. Suurin osa kirjoista oli vielä lukematta, enkä halunnut jättää niitä lukematta Suomeen. Ajattelin, että luen ne sitten kun odotan työlupaa. Heh. Toin noin viitisentoista kirjaa mukanani. Paketin lähetin ystävien kautta, joten en maksanut tästä touhusta kuin kolmekymmentä euroa.

Korkokengät Tuota, tähän tuskin tarvii perusteluita. Vai mitä naiset?

Matkamuistoja ja taidetta Isoäitini maalaama taulu pääsi mukaan, sekä joitain matkamuistoja aiemmilta matkoilta.

Suklaata ja keksiä Iso laatikollinen Fazerin sinistä ja parikymmentä laatikollista keksiä tuli lähetettyä postipaketissa ennen kun lähdin Suomesta. Kaikki on syöty. Nyt odotellaan suomivieraita saapuvaksi. Karkea kardemumma ja raesokeri on toinen, mitä kannatta kantaa mukanaan. Niitä harvemmin täältä löytää, vaikkei sekään ole ongelma, mutta tuottaa päänvaivaa.

Fiskarsin keittiön sakset ja juustohöylä Kyllä täältäkin saa ostettua näitä, mutta Amerikkoihin on omat mallistot kaikessa ja niin on Fiskarsin saksetkin ihan eri laatua. Eikä se oranssi värikään ole sama, vaan ihan haalistuneen näköinen. Joten, ostin kahdet sakset ja juustohöylän. En kyllä ymmärrä miksi, koska emme syö ollenkaan juustoja, mutta käytän juustohöylää perunankuorimiseen, kun perunankuorintaveitsi on kadonnut jonnekin Liberian ja Houstonin välillä.

Kosmetiikka Tähän satsasin aika paljon. Kannoin matkalaukussa noin puolen vuoden satsia, koska en jaksanut heti alkaa kaiken muuttamisen keskellä etsimään kaupoista itselle sopivaa kosmetiikkaa. Eteenkin kun käytän luonnonkosmetiikkaa, niin ainakin alussa tuntui nihkeeltä lähteä etsimään itselle sopivia tuotteita. Nyt olen löytänyt joitain tuotteita ja tähän voisin vinkata sellaisen nettikaupan, kun iHerb. iHerb.com myy kaikkea kauneudenhoitoon ja terveyteen liittyvää. Jos ostaa kahdellakymmenellä dollarilla, saa kuljetuksen ilmaiseksi ja paketti tulee aina aikaisemmin, mitä olivat luvanneet. Sivuilla voi filtteröidä esimerkiksi jos on vegaani, niin kaikki tuotteet löytyvät helposti! Ei maksettu mainos.

Tietokone ja puhelin Koska puhelin ja tietokone toimivat hyvin, otin ne mukaani. Ei ollut syytä alkaa ostamaan uutta kun vanhatkin toimivat. Täytyy vaan käyttää adapteria kun lataa akkuja, mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Vähän on läppärini suomenkielinen näppäimistö herättänyt ihmetystä (ja vihastusta kun mieheni yrittää jotain tehdä), mutta ainakin voin kirjoittaa suomeksi. Ikävä kyllä joudumme investoimaan lähiviikkoina uusiin puhelimiin, koska sekä minun, että mieheni puhelin on käyttäytynyt huonosti. Onneksi on veronpalautukset tulossa!

Avoin mieli Tätä pakkasin eniten mukaani. Koen asettuneeni tänne todella hyvin, koska lähdin avoimin mielin matkaan. En enää edes huomaa asuvani “ulkomailla”. Asun kotona. Kotoa löytyy kaikki mitä tarvitsen ja Ikea löytyy läheltä, jos jotain mukamas tarvitsee.

Sitten lopuksi halusin vielä listata muutaman tavaran, jotka uskon monen suomalaisen ottaneen mukaan, mutta minun matkalaukusta tämä ei löytynyt. Löytyy kyllä sitten suomi-loman jälkeen.

Lakanat Jos läheltä ei löydy Ikeaa, kannattaa ehkä tuoda lakanat mukanasi. Amerikkalainen systeemi on outo. Piste. Suomalainen systeemi kovin kotoisa. Sydän. Tämä peitto/comforter/lakana -asia ei mene minun päähäni mitenkään ja meillä kyllä nukutaan ihan ilman sitä kummallista välilakanaa. Niin, ja lakanat on täällä kalliimpia, kuin Suomessa. Paitsi Ikea.

Ruisleipä Minä en käytännön syistä tuonut ruisleipää Suomesta, mutta kunhan saan yhden satsin ruispaloja, niin pistän juuren tekeytymään! Tätä suomalaiset tuppaavat kantaa mukanaan matkalaukullisia.

Neljän viljan puuro Ah, mikä ihana tuote! Toinen voisi olla ruishiutaleet.

Lakuja Itse en syö näitä ollenkaan, mutta kuulemma muut tuovat, vaikka kyllä täältäkin saa Pandan lakuja ostettua.

Karkkia Maailman parhaat karkit tehdään Suomessa. Ei epäilystäkään. Joten, jos olisin huomenna menossa Suomeen, ostaisin hedelmäkarkkipusseja. Ja Amerikan pastilleja. Ensi joulun piparkakkutaloon 😉

Xylitoli-purukumi Itse en käytä purukumia, mutta muita xylitolipastilleja olenkin jo saanut siskoltani Las Vegasin matkan yhteydessä. Tietoisku: Xylitoli on suomalainen keksintö. Amerikansuomalaiset kantavat purukumia yleensä kassitolkulla, koska täällä kaikki on sokeripurkkaa.

Burana Joo, onhan se vähän hassua kantaa kaikkein yleisintä särkylääkettä mukanaan toiselle puolelle maailmaa, mutta tätä ostaisin tuliaisiksi. Täällä saa aika halvalla ostettua 200 mg ibuprofeiinia, mutten koe sen olevan yhtä tehokas kuin Burana.

Finrexin Sen pari kertaa vuodessa, kun joku kausiflunssa iskee, on ihana juoda pari kuppia mustaherukan makuista Finrexiniä. Itseltäni tämä luksustuote on lopussa. Huoh.

Rappuralli ja lumikola Uskokaa tai älkää, mutta rappurallille olisi kysyntää. Kyllä täällä Amerikassakin tulee lunta, mutta eipä löydy rappurallia kaupasta. Tee-se-itse-miehet ja naiset ovat rakentaneet omansa. Ja lopuksi, ei ole suomalaista lumikolaa voittanutta.

Huomaan palaavani tähän listaan nyt jo useammin ja odotan kuin kuuta nousevaa seuraavia vieraita. Onko jotain, mitä listalta puuttuu? Kommentoi ihmeessä alle, jos olen jotain tärkeetä unohtanut!

Camilla

Iltapäivä rannalla

Kaksi viikkoa olen laittanut uutta kotia. Purkanut laatikoita, järjestellyt paikkoja, maalannut, siivonnut, hypistellyt verhoja ja verhoillut sängynpäätyä. Lauantaina päätimme ottaa takapihan haltuun ja siirsimme vanhat laatat syrjään, uutta hiekkaa alle ja laatoitimme pihan uudestaan. Tuntui kuin olisi jäänyt jyrän alle kaiken tämän jälkeen ja kun sunnuntaiaamuna takapihan laatoitus vihdoin saatiin valmiiksi ilmoitin, että on aika lähteä ulos talosta.

Ajoimme tunnin merenrantaan Galvestonin saarelle ja vietimme rauhallisen iltapäivän poissa kodin puuhista. Olen ihan super rakastunut uuteen kotiimme ja laitan sitä mielelläni, mutta tuntui kuin tarvitsimme molemmat hengähdystauon. Mies joutui vihdoinkin hakemaan piikin polven vaivoihin ja ennen kuin lääke tehoaa, on polvi edelleen kipeä ja vaikka kuinka patistin sohvalle, ei hän pysynyt poissa kodin laittamisesta. Ymmärrän, kuinka vaikeaa on seistä vieressä ja vaan katsoa. Olisin itse ihan samanlainen. Buranaa ja polvisuojat – kyllä niillä pärjää.

Löysin netistä kivan merenrantaravintolan Galvestonista ja kävimme pitkällä lounaalla ihan ensitöiksemme. Otimme ihan alkupalat ja nautimme hyvästä palvelusta. Huomasin kuitenkin molempien väsymyksen ja kuinka ajatukset seikkailivat edelleen talolla. Istuimme molemmat hiljaa melkein koko lounaan ajan. Tuntuu kuin olisimme ostaneet talon, jota pitää korjata, vaikka todellisuudessa uudessa kodissa ei ole mitään vikana, mutta kaikkea pientä puuhaa löytyy joka nurkasta.

Halusin laittaa lasten huoneet jo nyt valmiiksi, vaikka heidän tuloon on vielä pari viikkoa, mutta koska huoneet ovat olleet varastoina tähän asti, piti ensin järjestää autotalli, jotta saadaan kaikki mahtumaan. Se, miten olemme mahtuneet puolet pienempään aikaisemmin, en pysty käsittämään.

Lounaan jälkeen kävimme ajelemassa hiekkarannalla ja kuuntelemassa aaltojen kuohuntaa. Muutamia koiranulkoiluttajia ja kalastajaa lukuunottamatta saimme olla kaksistaan. Kävelimme hiekalla edestakaisin ja ihastelimme simpukankuoria. Tuuli tuntui lämpimältä, vaikka asteita ei ollut kuin perinteisen Suomen juhannuksen verran. Aurinko yritti paistaa sumuisten pilvien läpi. Kaikki muu katosi ja seisoimme katselemassa välkehtivää merta.

Jos jotain olen oppinut tässä kaiken keskellä, on löytää sisäinen rauha, kun muuten kaikki on epävarmaa. Ei ole helppoa elää kahden maan välissä, ilman työlupaa tai edes matkustuslupaa uudessa maassa ja samalla ilman mitään edellisessä maassa. Jotenkin sitä vaan oppii elämään. Ottamaan jokainen päivä sellaisenaan kuin se annetaan.

Aloitin (liian) pitkän tauon jälkeen joogan, enkä voi ymmärtää, miksen aikaisemmin aloittanut. Pitää löytää rauha ja oppia hengittämään. Asiat järjestyvät sitten kun niiden kuuluu järjestyä. Palasin joogassa perustuksiin asti ja opettelen löytämään asanat uudestaan. Pyöräonnettomuuden jäljet tuntuvat edelleen, mutta ovat nyt jo vahvistuneet. Jooga puhdistaa ja vahvistaa. Mutta niin tekee myös arjen pienet hengähdyshetket. Ihana kun meri ja ranta on niin lähellä.

Galveston on pieni ja söpö kylä. Värikkäitä taloja kuisteineen. Menemme uudestaan.

Camilla

Kun hautajaisiin ei pääse

Perheessäni on tapahtunut suuria asioita viime viikkoina ja välimatka on tuntunut pidemmälle kuin yleensä. Käsittelin ikävää hiljattain itsenäisyyspäivän postauksessa, mutta halusin nostaa pöydälle aiheen, mikä puhuttaa usein ulkosuomalaisten blogeissa ja foorumeilla. Nimittäin läheisen kuolema Suomessa, kun itse on toisella puolella maailmaa.

Isoäitini nukkui pois hiljattain, enkä päässyt hautajaisiin. Rakkaan ihmisen menetys on aina raskasta, oli hän kuinka vanha, nuori, sairas tai terve. Vaikka minut on otettu ihanasti huomioon, en vaan millään pysty karistaa ajatuksia pois, että olen liian kaukana ollakseni mukana järjestelyissä tai fyysisesti tukena. Välimatka tuntuu näinä hetkinä todella pitkältä.

Järjesteltävää on paljon ja olen onnekas, että Suomessa on tarpeeksi ihmisiä hoitamassa käytännön asioita. On vaan jotenkin epäreilua muita kohtaan, että joutuvat ottaa harteilleen paljon tekemistä. Pesin tavallaan käteni kun muutin ulkomaille. Joku voisi ajatella ulkomaanmuuton olevan itsekeskeistä, tai ehkä minä vain ylianalysoin asiaa. Mutta emmehän ihmisinä voi mitään tunteillemme. Sekä siellä Suomessa, että kaukana kotoa.

Joten, kuinka olla läsnä, kun välimatka on todella pitkä? Tähän en ole oikein löytänyt mitään taikatemppua. Herään aikaerosta johtuen vasta myöhään iltapäivällä Suomen aikaan, jolloin monet tsemppipuhelut olisi tarvinnut aikaisemmin soittaa. Menikin monta päivää, että heräilin yöllä vastailemassa viesteihin ja aamuyöstä ei saanut nukuttua kun puhelimeen oli tullut paljon viestejä. Toisin päin olen löytänyt itseni iltapäivästä ajattelemasta, kuinka voisin soittaa Suomeen, mutta kaikki on jo nukkumassa.

Olen yrittänyt olla puhelimen päässä ja ainakin sillä lailla olla tukena, mutta onhan se elämä täälläkin päässä, eikä aina ehdi vastaamaan puhelimeen tai eteenkin täältä muuttolaatikoiden keskeltä aina välttämättä ole puhelin edes lähettyvillä.

Työnteko on siirtynyt enenevissä määrin pois toimistoista, joten ihmiset muuttavat herkemmin työn perässä kauas tai siirtyvät freelanceriksi ja nämä asiat koskettavat yhä enemmän ihmisiä. Eteenkin hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä ja kannustan kaikkia osallistumaan hautajaisiin, vaikka rahallisesti se kirpaisisi, mutta olen itse huomannut hautajaisten helpottavan ymmärtämään ihmisen poissaoloa. Vaikka sitä vielä vuosienkin päästä tulisi hetkiä, jolloin odottaa toisen kävelevän ovesta sisään, saa sitä sisäisen rauhan heti hautajaisten jälkeen ja elämä voi jatkua.

Tottakai minua harmittaa, etten nyt päässyt hautajaisiin, mutta tavallaan aloitin surutyön isoäitini poismenoon jo vuosi sitten kun tapasin hänet viimeisen kerran. Juhlimme 90-vuotissynttäreitä. Ei hän enää meitä nimeltä muistanut, mutta tiesi, että olimme perhettä ja kakku maistui! Tiesin, ettei hänellä ollut enää montaa vuotta jäljellä, eikä minulla ollut suunnitelmissa tulla heti takaisin – enhän tiennyt mikä meitä odottaisi Liberiassa ja Yhdysvalloissa. Lähdin syntymäpäiviltä rauhallisin mielin, mutten voi kieltää harmitusta, etten voi olla perheeni luona nyt kun läsnäoloa kaivattaisiin. Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen ja kun ikävä on iskenyt vasten kasvoja on hän ollut vierelläni ja lohduttanut.

Onneksi nämä henkilöt elävät ikuisesti muistoissamme ja olen äärettömän onnellinen, että isoäitini sai elää pitkän ja onnellisen elämän. Hän kosketti niin monia ihmisiä iloisella elämänasenteellaan. Aina onnellinen siitä, kun meni käymään. Olemme kaikki kiitollisia siitä, että meillä oli ihana mummola, mihin mennä, jossa sai touhuta kaikenlaista. Opimme kutomaan mattoja mummulta, ruoassa oli aina kunnon kermaa ja voita ja tumma suklaa kätkö ei ikinä ollut tyhjä.

Lainatakseni siskoni puheesta hautajaisissa, kuvittelen myös isovanhempani istuvat nyt pilven reunalla terassilla juomassa kahvia ja syömässä kakkua samalla kun he katselevat meitä. He ovat vihdoinkin yhdessä, monen vuoden odotuksen jälkeen.

Nauttikkaamme toistemme seurasta niin kauan kun he ovat vielä seuranamme.

Camilla

Hei me muutetaan!

Mun pitäis oikeasti olla menossa kauppaan, mutta kirjoittaminen veti enemmän puoleensa. Enkä oikein osaa olla kotoa pois. Nimittäin uudesta kodista! Puoli vuotta The Woodlandsissa tuli täyteen ja vuokrasimme 2,5 vuodeksi omakotitalon Houstonin suburbsista. Asumme ihan keskustan ja miehen uuden toimistorakennuksen lähellä, mutta tärkeintä on, että asumme aivan lenkkipolkujen vieressä.

Talo on aivan valtava, melkein 250 neliötä ja takapiha postimerkin kokoinen, enkä voisi olla enemmän innoissani! Muutto meni kaikenkaikkiaan hyvin ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olimme aloittaneet järjestelyt jo yli kuukausi sitten, joten muuttopäivänä ei ollut enää suuria kysymysmerkkejä. Vuokrattu pakettiauto oli meille liian pieni, mutta ei haitannut sekään. Teimme muutaman ylimääräisen kierroksen pikkuautoilla ja saimme muuttopäivänä keittiönkin kokonaisuudessaan purettua. Aika saavutus mielestäni.

Muuton jälkeisenä päivänä kävin aamulla siivoamassa vanhan samalla kun mies aloitti maalaamaan autotallin seiniä. Vaikka kyseessä ei ole mikään vanha talo, on tällä ikää sen verran, että edelliset asukkaat olivat laittaneet sitä sun tätä seinille roikkumaan, joten saimme luvan maalata autotallin ja pari muutakin seinää sisältä.

Onneksi vuokraisäntä oli tilannut siivousfirman siivoamaan ennen kuin muutimme, koska 250 neliötä on aika paljon yhdelle naiselle, joten olin superkiitollinen, ettei tarvinnut siivota kahta taloa. Ja kirsikkana kakun päällä, saimme ihan uudet pyykinpesukoneet! Kyllä nyt meitä on hemmoteltu.

Nyt kun suurin osa tavaroista on paikoillaan, näyttää talo aika tyhjältä. Keittiön kaapit on vain puolillaan täynnä ja kaikki meidän ystävät tietää kuinka paljon keittiöön liittyviä tavaroita meillä on! Vaatekaappi näyttää tyhjältä, vaikka olen tunkenut sinne kaikki mitä olen keksinyt. Olohuone on aika kolkko, vaikka meidän sohva on valtava. Olen kuitenkin todella tyytyväinen miltä kaikki näyttää. En usko, että hankimme enempää huonekaluja. Ehkä muutama matto ja jokunen lipasto/hylly. Noh, vierashuoneisiin tarvii kyllä ainakin sänky hankkia. Olisi tylsää jos vieraat joutuisivat lattialla nukkua 🙂

Aurinko paistaa kauniisti makuuhuoneemme ikkunoista ja hymyilen. Putkimies kävi kanssa aikaisemmin tänään ja korjasi keittiön altaan. Nyt voi mennä tekemään ruokaa. Mutta ensin kuppi kahvia.

Camilla

Southfork ranch Dallasissa

Miehellä oli työmatka viime viikolla ja päätin lähteä mukaan seuraksi. Kävimme viikon aikana Oklahoma Cityssä, Dallasissa ja Austinissa. Kilometrejä tuli taas kiitettävästi ja vaikka matka oli ihanan virkistävä, oli ihana tulla kotiin.

En kuitenkaan malta kertoa, mitä tein Dallasissa miehen ollessa töissä. Kävin nimittäin Dallas tv-sarjan kuvauspaikalla Southforkin ranchillä ja oli ihan superhienoa! Kai näin Game of Thronesin faneista tuntuu kun he matkaavat Kroatiaan 🙂 Oli ihan mielettömän hienoa saada kävellä ympäri ranchiä samalla paikalla, kuin J.R. Ewing ja Sue Ellen. Muistan lapsena kuinka ihailin Sue Ellenin vaatteita, korkokenkiä ja laukkuja. Ah, ne kirjekuorilaukut! Ja ne hiukset!

Ennen kuin jatkat lukemista, haluan tässä välissä mainita, että jos haluat pitää illuusion yllä Southfork ranchistä, lopeta lukeminen tähän. Kaikki ei nimittäin ole niinkuin televisiossa.

Tämän terassin muistaa varmaan kaikki. Useat aamiaiset on pöydän ääressä syöty. Pikkasen epäilin kun opas väitti, että pöytä ja tuolit ovat alkuperäiset, mutta totta tosiaan ovat. Katsoin Dallasia uudestaan ja samat tuolit ja pöytä!

Ennen kuin menin Southforkissa käymään, olin tietoinen, että pettymyksiä saattaa olla luvassa, kuten Southforkin koko. Kyseessä on ihan tavallinen neljän makuuhuoneen omakotitalo, joista kuvakulmilla saatiin näyttämään valtavalta palatsilta. Kuvausryhmällä ei ollut lupaa kuvata Southforkin talon sisätiloissa, vaan kaikki materiaali sisätiloista kuvattiin Kaliforniassa. Southforkin pinta-ala on itse asiassa vain 550 neliömetriä, kun taas Kaliforniassa rakennetussa talossa on peräti 3700 neliömetriä (jos nyt kuulin oikein oppaalta). Mutta voisin kuvitella, että Kalifornian kuvauspaikalta löytyy paljon muitakin huoneita ja asuntoja, eikä vain Southforkin sisätiloja.

Southfork ranchin omisti ihan tavallinen perhe, herra ja rouva Duncan ja heidän kolme poikaa ja kun kuvausryhmä neuvotteli kuvausluvasta, rouva Duncan antoi kyllä luvan, mutta vain kesäkuukausiksi, koska pojat olivat koulussa, eikä hän halunnut poikien koulunkäynnin kärsivän. Eikä hän halunnut kuvattavan sisätiloissa, koska olihan kyseessä heidän koti. Kolmentoista peräkkäisen vuoden ajan Duncanin perhe avasi talonsa ovet kuvausryhmälle, joten voitte vain kuvitella minkälaista oli elää televisiosarjan kuvauspaikalla. Opas luonnehti tilannetta, kuin serkkujen kesälomavierailu – ei oikein voi sanoa, että joko olis aika lähteä ja passaat heitä, vaikka mikä olisi.

Southfork ranchin tilukset ovat valtavat ja näkymät talolta kauniit.

Koko kuvausryhmä teetti varmasti Duncanin perheelle päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta en usko, että kaikki oli huonosti, koska he päästivät kuvaamaan kolmentoista vuoden ajan. Suosittelen ehdottomasti käymään ranchillä, jos matka Dallasiin on missään vaiheessa edessä. En nimittäin halua kertoa kaikkia hassuja tarinoita, joita sain kierroksella kuulla.

Mitä ranchille sitten nykyään kuuluu? Southforkin sisätilat on remontoitu ja jäljittelee Dallasin sisustusta – aivan karmeita 70-luvun tapetteja ja Teksasin kokoisia huonekaluja. Talossa järjestetään päivisin turistikierroksia ja muuten on mahdollista vuokrata tilat erilaisiin tilaisuuksiin. Tiluksilta löytyy eläimiä, joita saa kierroksen jälkeen käydä katsomassa. Muun muassa hevosia ja laamoja näin. Tiluksille on myös rakennettu iso konferenssitila tilaisuuksia varten ja rodeo-areena, joita saa vuokrata käyttöönsä. Mutta kaikkein kiinnostavin tieto oli, että turistit saavat varata itselleen “päivä ranchillä”, johon kuuluu hevosilla ratsastus. Hevoset ovatkin ranchin ainut kulkuneuvo, jolla pääsee kaikkialle. Otin tästä tiedosta heti kopin ja lähden mielelläni turistioppaaksi jos meidän seuraavat (tai sitä seuraavat) vieraat Suomesta haluaa lähteä viettämään todellisen cowboypäivän.

Haave toteutunut ja pääsin seisomaan samalle asfaltille, missä Sue Ellen ja J.R. on joskus seissyt ja ajanut hienot avomersut 🙂
Jock Ewingin auto, jota ei ajettu kuin kuvauksissa ja sijaitsee nyt Southforkin museossa.

Museosta löytyy paljon muistoesineitä myös muilta näyttelijöiltä.

Kun saavuin kotiin Southforkista, etsin tietysti heti netistä, kuinka saisin katsottua Dallasia ja kuinka ollakaan Amazon Primella se on ilmaista. Voitte vaan arvata, että olen katsonut Dallasia joka päivä ainakin jakson, koska, noh, onhan se nyt todella hyvä televisiosarja. Dallasiahan on katsottu ympäri maailmaa yli 90 maassa ja sarja on yksi maailman pitkäkestoisimmista sarjoista. Kun J.R. ammuttiin 80-luvulla, meni koko maailma sekaisin ja hulluimmat fanit tulivat itse asiassa Duncanin talolle tuomaan kukkia.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli käymisen arvoinen. Southfork sijaitsee Dallasista koilliseen noin 30-45 minuuttia autolla, vähän riippuen missä päin Dallasia on. Kierros kesti tunnin, jonka jälkeen sai omatoimisesti jatkaa ihmettelyä tai mennä lounaalle Miss Ellien ravintolaan. Minulla oli hieman kiire kierroksen jälkeen, joten kävin vain nopeasti katsomassa Jock Ewingin autoa, mutta jos olisi ollut aikaa, olisi kiva ollut käydä paijailemassa hevosia. Ehdottomasti kympin kierros!

Camilla

NASA:n avaruuskeskus Houstonissa

Olen aina ollut kiinnostunut ulkoavaruudesta, tähdistä ja planeetoista. On jotenkin käsittämättömän hienoa, miten ihminen on pystynyt keräämään ulkoavaruudesta tietoa ja jopa saanut vietyä ihmisiä turvallisesti planeettamme ilmakehän ulkopuolelle. Kun muutimme Houstoniin, oli luonnollisesti pakko päästä käymään NASAn avaruuskeskuksella. Olin aikaisemmin vieraillut keskuksella, mutta vain kerran vuosia sitten, joten halusin kovasti päästä oppimaan enemmän keskuksen tarjoamasta tiedosta.

Ostinkin heti ensimmäisellä viikolla, Houstoniin tultuamme, jäsenyyden NASAlle, joka oikeuttaa minut ja kolme vierasta käydä avaruuskeskuksessa vaikka joka päivä vuoden ajan, ihan ilmaiseksi. Hinta oli suunnilleen neljän kertalipun verran, joten ei tarvinnut kahdesti miettiä ostosta. Puoli vuotta jäsenyyttä takana ja olen päässyt keskuksessa käymään kolmesti. Kerran lasten kanssa, kerran vein ystävämme ja kolmannen kerran vein lapset ja mieheni vanhemmat joulun alla. Ja joka kerta löydän ihan uusia asioita, mistä en ollut aikaisemmin kuullutkaan.

Parasta kuitenkin NASAn jäsenyydessä on, että saan parin viikon välein sähköpostia NASAlta, missä kerrotaan uusista näyttelyistä, luennoista, tapahtumista ja mistä milloinkin. Uusin jäsenetu on VIP-kierros, jotka siis normaalisti maksaa monta sataa, ilmaiseksi! Joten, seuraavan kerran kun meille tulee vieraita… Vinkkivitonen, kannattaa varata matkat Houstoniin nopee, ennen kun joku muu ehtii käyttää tämän edun 😉

Independence avaruussukkula NASA 905 lentokoneen päällä.
Saturn V -raketti, suurin toiminnallinen ihmisen rakentama kuljetusalus avaruuteen.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.

No mutta, nyt asiaan, miksi lähdin NASAsta tällä kertaa kirjoittamaan. NASAlla on joka päivä turistikierroksia, joissa kannattaa ehdottomasti käydä! Kiireisinä päivinä kiertoajeluita on kaksi erilaista – toinen astronauttien koulutustiloihin ja toinen ISSn (kansainvälinen avaruusasema) lennonjohdon tiloihin. Hiljaisempina päivinä turistikierroksia on vain yksi ja käy sekä astronauttien, että lennonjohdon tiloissa. Kiertojelut vaihtelevat myös sen mukaan, mihin turisteja voi päästää milloinkin, joten ensi vuonna ajelut saattavat olla ihan erilaisia kuin tänä vuonna.

On kuitenkin yksi astronauttien työn kannalta tärkeä koulutustila, joka ei itse asiassa sijaitse avaruuskeskuksen välittömässä läheisyydessä, eikä edes NASAn Lyndon B. Johnson Space Center:in kampuksella, mihin ei turistit pääse (ainakaan normaaliarkena). Kyseessä on valtava uima-allasta, jossa astronautit koulutetaan käyttämään työkaluja painottomassa tilassa avaruusaseman ulkopuolella tehtäviin korjaustöihin. Wikipedia osasi kertoa altaan olevan 62 metriä pitkä, 31 metriä leveä ja 12.34 metriä syvä. Vertailun vuoksi Mäkelänrinteen uima-allas on 50 metriä pitkä ja syvässä päässä vain muutaman metrin syvyys.

En tiedä kuinka usein altaalle tehdään kierroksia, mutta joulun välipäivinä peräti neljän aamupäivän ajan tiloihin pääsi tutustumaan pientä korvausta vastaan ja minähän varasin koko porukalle liput, koska halusin ehdottomasti päästä oppimaan altaasta ja koulutuksesta enemmän. Joulun välipäivät olivat otolliset, koska koulutustiloissa ei työtekijöitä juurikaan ollut pyhien takia, emmekä siis häirinneet työn tekoa. Samalla monet laitteet oli nostettu altaasta huoltoa ja inventaariota varten, joten teknisistä laitteista kiinnostuneet pääsivät näitä ihailemaan.

Altaassa on muun muassa kansainvälisen avaruusaseman malli, jossa astronautit harjoittelevat tekemään korjauksia. Allas sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä NASAn avaruuskeskuksesta ja kierroksia oli puolen tunnin välein ja matkustimme turistibussilla Sonny Carter Training Facility:yn. Oli rahan arvoinen kierros ja meillä oli kaikilla tosi mukavaa.

Neutral Buoyancy Laboratory, Houston TX.

Kuva kuvasta. Joulun alla altaassa ei ollut sukeltajia.

Avaruuskeskuksessa on kaikille jotakin. Pienemmille astronauteille on Angry Birds puisto, missä voivat muun muassa kokeilla ajaa kauko-ohjattavaa Mars rover:ia tai kokeilla laskeutumista avaruussukkulalla. Isommat wannabe-astronautit voivat käydä ihastelemassa avaruussukkulan sisällä ja oppia elämästä avaruusasemalla.

Ainut miinuspuoli NASAn vierailijakeskuksessa on ruokailu. Päivän aikana saa käydä hakemassa eväät autosta ja syödä piknikalueella, mutta jos on sateinen päivä, niin eihän kukaan ulkona halua syödä, jolloin joutuu turvautumaan NASAn ruokiin. Kallista roskaruokaa siis. Ei mitenkään houkuttelevaa, mutta olemme usein tehneetkin niin, että otamme mukaan jotain pientä evästä, jolla jaksaa sitten lounaaseen joko kotona tai jossain lähialueen ravintolassa.

NASA on usein puheena, kun juttelen ystävien ja perheeni kanssa, ja kaikki haluavat käydä katsomassa ihan paikan päällä miltä NASA näyttää ja mitä kaikkea siellä tehdään. Suosittelen lämmöllä!

Camilla

Appivanhempien vierailu

Lake Woodlands joulun välipäivinä sateiden jälkeen.

Appivanhempani päättivät tulla meille puolentoista viikon vierailulle jouluna ja nyt se vierailu on takanapäin ja kaikki on enemmän kuin hyvin. Jos totta puhutaan, en ollut missään vaiheessa edes huolestunut, kuinka vierailun käy.

Mieheni vanhemmat ovat kärsivällisiä, helposti lähestyttäviä, huomaavaisia ja uteliaita (sanan positiivisessa merkityksessä). Eivät tuomitse tai puhu selän takana ja ovat ehkä kuitenkin enemmän introverttejä kuin ekstroverttejä, vaikka ensimmäisten vuosien kokemusten mukaan ei hiljaista hetkeä keskusteluiden välissä ollut. Juuri sellaisia ihmisiä, ketä haluaa kotiinsa vieraiksi. Mieheni äiti tykkää tiskata ja siivota muiden ihmisten sotkuja, joten kaikin puolin kaikille jäi hyvä maku suuhun vierailusta.

Puolitoista viikkoa meni itse asiassa aika nopeasti. Minulla oli takataskussa kaikkea kivaa puuhaa, emmekä tainneet olla yhtenäkään päivänä kotona koko päivää. Tässä nykyisessä asunnossa meillä on vaan kaksi makuuhuonetta, joten kuusi ihmistä saimme juuri ja juuri mahtumaan nukkumaan, mutta päivisin tuntui, ettei meinannut löytää rauhallista paikkaa. Eteenkin lapset turhautuivat helposti, kun ei saanut leikkiä olohuoneessa jos aikuisilla oli keskustelu kesken.

Joulun alla kävimme katsomassa jouluvaloja ja amerikkalaiseen tapaan oli kyllä panostettu!

Parasta vierailussa oli ehdottomasti aika, minkä sain viettää anoppini kanssa. Veimme lapsia leikkipuistoon ja lasten leikkiessä juttelimme puiston penkillä istuessa kaikkea maan ja taivaan välillä. Hänkin sanoi, että nämä naiskeskustelut olivat hänen loman kohokohtia. Oli kiva kuulla tarinoita mieheni lapsuudesta ja myös koko suvun tarinaa. Mieheni vanhemmilla on molemmilla paljon sisaruksia, joten serkkuja perheestä löytyy vaikka kuinka!

Mites muuten kuulumiset? Suurin muutos on ollut, että pääsin vihdoinkin pyörän päälle kahden kuukauden loman jälkeen! Kylläpäs tuli hyvä mieli ja on paljon parempi fiilis, kun pääsin liikkumaan. Mitäs muuta..? Asuntomme on täynnä muuttolaatikoita ja ylimääräistä sälää. Olin todella onnellinen tänään kun ystäväni tuli meille lounaalle, että sain siivottua tätä kaaosta. Tai siis siirrettyä kaikkea vierashuoneeseen, heh. Siinäpä kaikkein tärkeimmät. Ai niin, ja koska elämä ei olisi liian helppoa ja tasapaksua, lähdemme taas työmatkalle. Juuri sopivasti ennen muuttoa. Mutta olen ollut tehokas ja suurin osa on jo pakattuna 🙂

Kivaa viikonloppua!
Camilla