Lokakuinen keskiviikko

2BD1BD7B-B4EB-4A1A-BE16-6E62431EE95D

9C204EEB-3AB9-4707-8433-7BB060CB78DF

Heräsin aivan kamalaan uneen tunti ennen herätyskelloa. Jäin sänkyyn toivoen, että saisin nukuttua ja karistettua pahan unen pois, mutta unen tapahtumat jäivät mieleen. Pelkäsin unen tulevan toteen ja koko aamupäivä meni pelkäessä pahinta. En ole pitkään aikaan nähnyt unia ja koko ikäni nukkunut todella hyvin. Nyt jostain syystä unen laatu on heikentynyt ja aloitin etsimään ratkaisuja paremman unen laadun löytämiseksi. Painopeittoa, puhelimenkäytön rajoittamista jne.

En kuitenkaan saanut unen päästä kiinni, niin siirryin alakertaan katsomaan Youtube-videoita. Mies tuli myöhemmin alas ja juttelimme hetken päivän asioista. Lupasin käydä kaupassa iltapäivällä ja tein listaa, mitä tarvitaan. Söin tuorepuuroni ja join vihreen teen miehen lähdettyä töihin. Katsoin hetken Dallas-sarjaa kun meikkasin, jotta saisin ajatukset pois pahasta unesta. Kumma kyllä tämä auttoi ja tuli hyvä mieli päivään.

Valmistelin hetken tulevaa tapaamista. Kirjoitin blogia ja luin hetken aikaa ennen kuin oli aika lähteä. Tajusin vasta autossa, että söin aamupalan aikaisin ja nälkä tulisi varmasti ennen kuin ehtisin lounaalle. Kävin nappaamassa banaanin mukaan ajomatkalle.

Tapaamisen jälkeen lähdin ystävän kanssa lounaalle, mikä oli luksusta sateiseen päivään. Oli ihana vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia monesta eri aiheesta. Kiva kun on tukea samassa elämäntilanteessa olevilta ja saa purkaa ajatuksia. Juttua riitti, niin päädyimme vielä kahville ennen kuin jatkoimme molemmat omiin menoihin.

Kauppalistan kanssa lähdin ensin Targetiin, mutta päädyin olla hoitamatta loppulistaa, vaan mennä mielummin kotiin siivoamaan tulevia vieraita varten. Postilaatikossa odotti vihdoinkin pankkikorttini, jota olen tässä vuoden päivät odotellut. Ihan niinkun Suomessakin, pankkiasiat ovat hidasta, jos ei ole sosiaaliturvatunnusta tai maahanmuuttostatus ole kunnossa. Voin tietysti syyttää myös itseäni, kun en aikaisemmin saanut hoidettua asiaa, mutta jotenkin alkuun oli vaikea saada varmoja vastauksia, kun kysyin pankista, mitä vielä tarvitsevat. Monta kuukautta on mennyt lomakkeiden täyttämiseen ja saman informaation lähettämistä moneen kertaan. No, nyt se on tehty ja varmistin vielä, että kaikki on kunnossa.

Posti nyt on muutenkin kestänyt täällä Houstonissa poikkeuksellisen kauan Imeldan jälkeen, kun postin päälajittelukeskuksen katto romahti myrskyssä. Ollaan odoteltu monta viikkoa postia, mikä olisi pitänyt tulla päivässä tai kahdessa. Tämäkin kirje oli seikkaillut kolme viikkoa jossain.

Etsin perjantai-illaksi ruokaravintolaa isommalle porukalle ja kävin muutamassa katsomassa, josko ne sopisivat meille ja sain varattua pöydän perjantai-illaksi. Samalla kävin ottamassa passikuvat, mitä en edellispäivänä saanut otettua.

Palattuani kotiin vaihdoin vaatteet ja aloitin pyykkäämisen ja lasten huoneiden siivoamisen. Meidän nuori nainen oli maalannut taulua huoneessaan ja nyt kolme seinää neljästä koristaa siniset roisketahrat. Yritin taikasienellä saada tarhoja pois, mutta näyttää siltä, että joudumme maalaamaan seinät. Siis sitten kun tyttären maalausinto on muuttunut joksiki muuksi harrastukseksi.

Mies lähti iltapäivällä metsästämään ja oletin hänen jäävän metsälle koko illaksi, joten keitin itselleni vaan pastaa ja heitin loput guacamolet pastan sekaan. Ystäväni kertoi tästä loistavasta ruoka-annoksesta ja päätin kokeilla. Parmesanjuustoa minulla ei ollut, mutta muuten tämä avocadopasta maistui hyvin. Kiitos vaan vinkistä!

Sain miehen takaisin metsältä vasta puoli yhdeksän maissa ja samalla kun vaihdoimme päivän kuulumiset, lämmitin itselleni pari karjalanpiirakkaa pakastimesta iltapalaksi. Kun vihdoinkin pääsin sänkyyn kymmenen maissa, katsoimme yhden Youtube-videon yhdessä ja nukahdin välittömästi videon päätyttyä.

Camilla

Lokakuinen tiistai

Heräsin aikaisin, vaikka menin myöhään nukkumaan. Mies ei olisi millään jaksanut herätä, vaikka tänään on hänen ainut työpäivä tällä viikolla. Hänellä on niin paljon lomapäiviä käyttämättä, että on ottanut paljon vapaapäiviä. On nimittäin peurakausi meneillään. Toistaiseksi ei ole peuraa saatu, mutta yksi villisika on jo tullut.

Olin taas unohtanut tehdä tuorepuuron edellisenä iltana, niin keitin kaurapuuroa ja teetä itselleni. Mies otti vaan lounaat ja kahvit mukaan ja lähti suoraan töihin. Katsoin loput Selviytyjät-jaksosta aamupalan lomassa ennen kuin siirryin toimistooni.

Markkinoiden auettua Chicagossa hoidin hetken portfoliotani, ennen kuin siirryin kirjoittamaan. Onneksi raakaöljy on taas nousussa, kun tuntuu, että pelkkää laskua on ollut viimeiset pari viikkoa. On siis toivoa, että teen jopa voittoa raakaöljykaupoilla. Kirjoitin blogia puolisen tuntia. Äiti soitti Suomesta ja kävimme läpi heidän Amerikanmatkaa. Verkkoyhteys oli aika huono, niin päädyimme soittelemaan myöhemmin. Sain kuitenkin kuulla, että äiti oli jo löytänyt paljon tuliaisia listaltani.

Saamme ensi viikolla siis vieraita Suomesta ja vitsailin miehelle, että muista sitten pestä ikkunat, kun anoppi on tulossa. Olen jo aikaisemmin kertonut miehelleni, kuinka Suomessa on tapana päivitellä vieraille sitä, kuinka ei olla vielä ehditty ikkunoita pesemään, että pahoittelut kun ikkunatkin on likaiset. Nähtäväksi jää, joutuuko äiti katsomaan ulos likaisista ikkunoista 😉

Valmistelin huomisen tapaamista lounaaseen asti. Lounaaksi löytyi bataattimuusia ja “kana”nuggetteja guacamolen kera jääkaapista. Ihana kun tekee paljon ruokaa useana päivänä peräkkäin, niin riittää moneksi ateriaksi!

Kampaaja laittoi viestiä, että on vähän aikataulusta myöhässä, mutta eipä minua haitannut. Jatkoin töitä iltapäivään asti ennen kun pääsin lähtemään kampaajalle. Ärsyttävintä muuttamisessa on, että pitää löytää uusi kampaaja, lääkäri, shampoo, kynsilakka, deodorantti ja kaikkea muuta “tarpeellista”. Minulla kävi todella hyvä tuuri, että meidän kotitalon läheltä löytyi ihana uusi kampaamo, jossa jokainen kampaaja on omalla toiminimellä omassa pikkusalongissa. Onneksi annoin tälle yhdelle nuorelle miehelle mahdollisuuden, nimittäin olen täältä astunut ulos tyytyväisenä! Hiuksista tuli jälleen aivan ihanat ja raikkaat!

Kampaajassa käynnin jälkeen kävin yrittämässä saada otettua passikuvaa, mutta ei onnistunut laitevian vuoksi. Tarvitsen kaksi passikuvaa yhteen oleskelulupaan liittyen hakemukseen ja minulta juuri loppui kaikki ja piti siis käydä hakemassa lisää. Olen tainnut tähän mennessä lähettää maahanmuuttoviranomaisille kymmenkunta passikuvaa itsestäni. En tiedä mitä he oikein tekevät kaikilla näillä kuvilla, mutta ehkä tällä on joku tarkoitus.

Mies oli juuri ehtinyt tulla kotiin pitkän työpäivän jälkeen kun tulin kotiin. Onneksi jääkaapista löytyi vielä edellisen päivien ruokia ja lämmitimme illalliseksi tähteitä, ettei tarvinnut alkaa laittamaan ruokaa. Kävimme läpi päivän aiheita ja suunnittelimme tulevaa. Vetäydyin vielä hetkeksi työhuoneeseen ja valmistauduin seuraavaan päivään. Tein tehtävälistat, kirjoitin ja luin. Kävin iltapesulla ja vaihdoin pyjamat päälle. Katsoimme hetken telkkaria ennen kuin oli aika mennä nukkumaan.

Camilla

Lokakuinen maanantai

Maanantaiaamu. Olen aamuihmisiä ja rakastan herätä maanantaisin uuteen viikkoon. Mutta jostain syystä heräsin todella syvästä unesta herätyskelloon, mikä on todella harvinaista. Ei tehnyt yhtään mieli nousta, mutta aikataulut ei antanut vaihtoehtoa.

Heitin vaatteet niskaan ja pesin hampaat. Keräsin kasaan toimistosta tarvittavat tarvikkeet päivän tarpeisiin.

Huomasin keittiöön mennessä, etten ollut muistanut tehdä tuorepuuroa. Ei haittaa. Tein amerikkalaisia pannukakkuja sitten koko porukalle.

Lapset menivät ulos leikkimään naapurin tytön kanssa ennen kuin hän lähti kouluun. Täällä on suuria eroja koulujen lomissa ja vaikka yhdessä koulussa olisi vapaata, ei naapurikoulussa ole välttämättä vapaata. Vaikka muualla osavaltiossa tai koko maassa olisi muilla vapaa.

Lasten leikkiessä söin aamupalaa ja katsoin uutisia. Mies on nyt jo viikon ollut paastolla. Vai mikskä sitä nyt kutsuisi? Hän syö vaan keskipäivän ja iltaseitsemän välillä. Ystäväni on paastonnut jo monta viikkoa samalla metodilla ja saanut hyviä tuloksia, joten mies päätti kokeilla josko muutama kilo karisisi pois, joten aamupalan sijaan hän joi kahvia.

Laitoin loput tavarat kasaan ajomatkaa varten. Välipalaa, vettä, kahvia, tyynyjä ja loput lasten tavaroista. Kävin vielä vaihtamassa vaatteet ja meikkaamassa ennen kun lastasin kaiken autoon.

Pääsimme tien päälle melkein aikataulussa. Lapsilla oli siis vain neljän päivän syysloma ja jouduimme ajamaan lapset takaisin maanantaina. Onneksi lasten äiti pääsi tulemaan meitä vastaan, joten ei tarvinnut ajaa koko kuuden tunnin matkaa, per suunta.

En saa enää kovaa matkapahoinvointia autossa ja saan nykyään yleensä tehtyä töitä tai luettua autossa. Suljin muutamia kauppoja ja avasin pari uutta. Luin, kirjoitin, kuuntelin podcasteja ja katsoin Youtube-videoita. Autossa vietetään niin paljon aikaa, mutta onneksi voin hoitaa asioita puhelimella tai läppärillä. Tai jos itse ajan, niin kiva kuunnella äänikirjoja tai podcasteja.

Söimme lounasta yhdessä ennen kuin lasten äiti tuli meitä vastaan ravintolalle. Viikonloppu meni todella nopeasti ja vierailu loppui ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Lapsilla oli kuitenkin ollut kuulemma mukavaa ja saivat viettää aikaa isänsä kanssa enemmän, kun yleensä hän on töissä.

Paluumatka kesti ikuisuuden ja kun vihdoinkin pääsimme kotiin olimme aivan puhki. Lämmitimme edellisen päivän ruokia illalliseksi ja katsoimme Breaking Bad-sarjan spin off elokuvan El Camino. Alku oli lupaava, mutta loppu jäi vaisuksi ja loppufiilis oli aika pettynyt. Katsottiin vielä hetken The Americans -sarjaa ennen nukkumaanmenoa.

Camilla

Lokakuinen sunnuntai

Kuva lauantailta, kun istutimme kasveja takapihan ruukkuihin. 

Menin lauantai-iltana nukkumaan aikaisin, niinkun aina ja heräsin hyvin ennen auringonnousua. Sunnuntain kunniaksi jäin kuitenkin sänkyyn köllöttelemään ja selailin puhelinta. Olen jo kauan haaveillut elämää ilman puhelinta, eteenkin sängyssä, koska en saa mitenkään luettua kirjoja nykyään. Jos puhelimen jättäisi vaikka keittiöön, tulisi enemmän vietettyä aikaa kirjojen parissa. Seuraava projekti?

Auringonnousun jälkeen hipsin alakertaan samaan aikaan miehen tyttären kanssa. Meidän teinitytöllä on Korea-fanitus meneillään ja hän avaa läppärin keittiössä ja aloittaa katsomaan jotain korealaista hömppäsarjaa. Pikkumies nukkuu vielä, vaikka hän on yleensä ensimmäisenä hereillä. Mies ei ollut muistanut ottaa tablettia pois pikkumiehen huoneesta, joten arvelen hänen katsoneen videoita myöhään.

Keitän miehelle kahvia, itselleni teetä ja tyttärelle kaurapuuroa. Minun tuorepuuro on valmistunut yön yli jääkaapissa. Syömme aamupalaa yhdessä ja jatkan köllöttelyä sohvalla uutisia katsoen. Turkin ja Syyrian tilannetta puidaan ja päätän sulkea telkkarin. Ajantuhlausta moinen vauhkoamisen katsominen. Olisi kiva katsoa uutisia, jossa keskityttäisi aiheeseen tietopohjalta, eikä toisten ihmisten mollaamiseen.

Olen palannut kahvin maailmaan ja löytänyt tavan, millä juoda kahvia ja helpottaa vatsan vaivoja. Juon kupin kahvia aamupäivällä, kunhan aamupuuro on laskenut. Keitän siis aamupäiväkahvin ja suuntaan työhuoneeseen. Valmistaudun tulevan viikon tapaamista varten.

Sain toissapäivänä järjesteltyä työhuoneeni ja sain monta keskeneräistä projektia valmiiksi, niin työhuoneeseen on ihana mennä, kun ei ole valtavia kasoja odottamassa tilassa. En ole ikinä pystynyt tekemään töitä sotkun keskellä ja jos tiedän, että joku tietty aamu pitää saada töitä tehtyä, siistin ainakin työtilan, keittiön ja pyykit jo edellisenä iltana, niin pääsee aamulla aloittamaan heti herättyäni.

Söimme lounaaksi eilisen tähteitä ja siivosin ohimennen keittiötä. Yritin saada meidän porukkaa lähtemään yhdeltä, mutta lähteminen vaan venyi. Kaikki (minä mukaanlukien) kävivät vaihtamassa ainakin kerran vaatteet, koska aamun kylmä sää oli vaihtunut lämpimämmäksi. Meikkasin nopeasti ja pyysin miestä heittämään lasten polkupyörät lava-auton perään.

Navigaattori päälle ja pohjois-Houstonia kohti. Olimme sopineet leikkitreffit ystäväni ja hänen perheensä kanssa leikkipuistoon ja saavuimme tunnin ajomatkan jälkeen melkein ajoissa, vaikka matkalla olikin iso kolari. Vietimme kivat pari tuntia sopivan lämpimän auringonpaisteesta lasten pyöräillessä ja leikkiessä. Teinitytöt eivät oikein jaksaneet innostua leikkimisestä, mutta pienemmät lapset juoksivat ympäri puistoa. Miehet vaihtoivat kuulumisia, kun me vaimot suunniteltiin tulevia viikkoja ja käytiin läpi lasten koulunkäyntiä ja päiviteltiin sitä kuinka paljon lapset on kasvaneet. Kaikki kuusi lasta on tarvinnut täysin uudet vaatteet kesän jälkeen, mikä on ihan hullua. Kappas vaan, niin minustakin on tullut äitihahmo, kun juttelen vaan lapsista nykyään.

Paluumatkalla puistosta pysähdyimme hampurilaisravintolassa vessassa, mutta otimmekin samalla välipalaa. Harvoin tulee käytyä missään ketjupaikoissa ja eteenkin huonolaatuisissa, mutta välillä on kiva ottaa jätskit. Söimme jäätelöt autossa matkalla kotiin ja soitimme isovanhemmille Louisianaan. He olivat juuri parin viikon matkalla aina New Yorkissa asti ja kävivät samalla tapaamassa perheen uusinta jäsentä, joka saapui tähän maailmaan pari viikkoa sitten. Soitimme myös miehen veljelle ja onnittelimme perheenlisäyksestä.

Kotona tein spinning-tunnin kotisalilla miehen kokkaillessa illallista. Ekaa kertaan pitkään aikaan illallinen meni rauhallisissa tunnelmissa. Yleensä ruokailu alkaa valittamisella ja itkulla kun ei taaskaan löydy mitään hyvää syötävää ja jatkuu pöydän alla potkimisella, joka sitten päättyy molempien itkuun. Ruoka maistui, erityisesti minulle, kun sain vapaaillan kokkailusta ja oli kiva höpötellä lasten kanssa monesta eri asiasta. Tiskivuoro sattui minulle tänä iltana ja pistin astiat koneeseen, ja koneen päälle.

Illallisen jälkeen viikkailin pyykit kuivaajasta ja valmistelin seuraavan päivän ajomatkaa. Ennen sohvalle siirtymistä valmistelin hetken vielä tulevan viikon tapaamista ja kirjoittelin hetken koneella. Lapset avasivat uuden lautapelin, jonka olin ostanut aikaisemmin viikolla. Peliin liittyi myös naapurin tyttö ja olin onnellinen, että tytöt ottivat pikkumiehen mukaan peleihin.

Siirryin sohvalle vielä läppärin kera ja tilasin miehen veljen perheelle lahjan, ennen kuin vihdoinkin siirryin Netflixin maailmaan.

Ennen nukkumaanmenoa leikattiin vielä pikkumiehen hiukset ja lapset kävivät kylvyssä.

Päivä oli itselle aika tyypillinen päivä, kun lapset ovat meillä. Yritän, että käydään ainakin kerran päivässä jossain. Vaikka vaan käveltäisiin lähistöllä olevaan puistoon. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta pidän siitä, että valtavan kotitalomme täyttää elämä. Eteenkin kahden kuukauden yksinolon jälkeen on ihana kun kotona on ihmisiä kenen kanssa jakaa päivää, kaikessa hyvässä ja pahassa.

Camilla

Kuulumisia – hometta ja kahvittomuutta

Viime kuukaudet ovat olleet tapahtumarikasta, tai noh, sekin taitaa olla subjektiivista, mutta paljon on ehtinyt tapahtua. Kesä laitettiin pakettiin ja lapset aloittivat koulun. En malta odottaa kuulla tällä viikolla, miten uudessa koulussa ja uudella luokalla mennyt. Sen jälkeen kun lapset lähtivät, lähti myös mies pitkälle työmatkalle. Jäin ihan yksin tänne valtavaan taloon, mikä oli alkuun vaikeaa tottua hiljaisuuteen. Onneksi sain kuitenkin tehdä töitä ja sain päivään rutiineja.

Poikkesin Suomessa pikapikaa ja sain ihmetellä siskontyttöä, joka on nyt jo kasvanut aivan kamalan paljon! Miksi vauvat eivät voi pysyä pieninä kauemmin? Teki hyvää käydä viettämässä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Välimatka oli ainakin hetken pienempi.

Kun palasin Houstoniin tapahtui paljon lyhyen ajan sisään, enkä oikein vieläkään ole sisäistänyt kaikkea. Aikaeroväsymyksestä en ehtinyt päästä eroon kun aloitin kahvittoman elämän, tai ainakin alkuun kuukauden. Kovat päänsäryt ja vieroitusoireet ajoivat sängynpohjalle. Onneksi tässäkin kohtaa sain tehdä töitä, koska muuten en olisi varmaan käynyt suihkussakaan. Nyt kun katson takaisin, niin olen äärettömän onnellinen, että tein päätöksen parempaa hyvinvointia kohti. Tässä sitä ollaan, hengissä, kuukauden kahvittoman, sokerittoman ja aika monen muun -ttoman jälkeen. Olo on paljon parempi, vaikka loppujen lopuksi vaihdoin kahvin vihreään teehen. Kyllä ne kofeiinit jostain on saatava 😉

Vaikka aivan kamala väsymys painoi kuun alussa, niin ei auttanut muu kuin tarttua kiinni valtavaan projektiin. Löysin nimittäin tavaroistamme hometta. Olen nyt kuukauden päivät pessyt joka ikisen omistamamme tavaran etikalla ja/tai laittanut takapihalle aurinkoon. Lisäksi olen joutunut pyyhkimään kaikki talomme pinnat etikalla tappaakseni homeen. Talossamme on ilmastointikanavat ja home on mitä luultavammin matkannut putkia pitkin ympäri taloa. Olemme löytäneet syyn tapahtumalle ja vika on nyt korjattu. Samalla koko talo tavaroineen on pesty ja tämä etikan ihana tuoksu jää varmaan hetkeksi leijumaan.

Mies raukka on istunut toimettomana työpäivien jälkeen hotellilla, eikä ole voinut tehdä mitään. Ihme kyllä, en ole reagoinut homeeseen millään tavalla, vaikka olen allerginen nykyään monelle asialle. Olen joutunut syömään allergialääkkeitä puolisen vuotta, niin ehkä se on vaikuttanut, tai sitten home on ollut paikallista ja olen pystynyt siirtämään tavarat aurinkoon ilman, että se on päässyt ilmaan leijumaan. Tietty tätä kirjoittaessa rupesi heti käsiä vähän kutittamaan, kun rupesin miettimään kuinka paljon olen käsitellyt homeisia tavaroita.

Onni onnettomuudessa, sain käytyä läpi meidän tavaroita ja laitoin paljon kiertoon (pesemisen jälkeen tietysti) ja nyt on taas kaapit vähän tyhjempiä. Ja sain samaan hengenvetoon ostettua uutta. Kauan haikailemani spinning-pyörä saapui postissa ja vihdoinkin pääsen taas tekemään kauan kaipailemaani spinning-tunteja. Onhan pyörä aivan älytön ostos, mutta toisaalta, en koe saavani ulkona pyöräilystä kunnon treeniä aikaiseksi, niin tällä tavalla saan pidettyä kuntoa yllä, kun kuuman kostea ilma ulkona ei oikein innosta ulkoilemiseen.

Nyt elämä on kuitenkin asettunut aloilleen. Mies on taas takaisin kotona ja saamme lapset viikonlopuksi vierailulle. Postauksen kuvat ovat työmatkalta New Orleansiin, jossa olen tällä hetkellä. Palaamme kuitenkin Houstoniin jo tänään illalla sen jälkeen kun olemme hakeneet lapset koulubussilta.

Kivaa loppuviikkoa!
Camilla

Imeldan jälkeen

Koska trooppinen myrsky Imelda ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ajattelin sanoa muutaman sanasen myrskystä. Tämä on ollut aika poikkeuksellinen hurrikaanikausi ja myrskyjä on ollut toista kymmentä Karibialla ja Meksikonlahdella. Pahin oli tietysti Dorian vain viikkoja sitten, joka jätti jälkeensä täystuhon Bahamalla. Houstoniin asti ei ole hurrikaania tullut, mutta jouduimme muutama päivä sitten trooppisen myrskyn Imeldan alle aivan yhtäkkiä.

Keskiviikkona myrsky pyyhkäisi Houstonin ohi itäisellä puolella ja ajattelin illalla, että kylläpäs kävi hyvä säkä, eikä tarvinnut huolehtia. Torstaiaamu alkoi melkein aurinkoisena ja vaikka välillä tihutti vettä, niin ilmassa ei ollut mitään merkkejä sateesta. Kunnes yhtäkkiä kymmenen aikaan tuli niin pimeä, että luulin yön saapuneen. Ja yhtäkkiä alkoi kova sade ja ukkonen. Ukkonen iski pari kertaa ihan lähelle ja sähköt menivät pari kertaa, mutta tulivat takaisin aika äkkiä.

Tässä kuvassa näkyy jos zoomaa oikein lähelle, kilpikonnia huilaamassa kovien sateiden jälkeen.
Tässä kohtaa ei omakotitaloja ole lähelläkään. Ties mistä asti roskis on matkannut!

Vettä tuli niin paljon, ettei mennyt kauakaan kun naapurikadun roska-astiat lähtivät virran mukana matkaamaan katua pitkin. Tein aamupäivän töitä kotoa, joten en ehtinyt mitään uutisia katsoa, mutta kun sain puhelun ystävältä olenko kunnossa ja kotona päätin avata uutiset.

Imelda olikin yöllä kääntynyt takaisin ja pyyhkäisi Houstonin yli valtavalla voimalla. Vettä tuli ilman varoitusta niin valtava määrä, että ihmiset jäivät moottoriteille jumiin. Autoja oli täysin veden alla ja sade vaan jatkui. Loppujen lopuksi vesisade lakkasi vasta joskus myöhään iltapäivällä.

Meidän koti pysyi kuivana, vaikka muutaman kerran mietin, tuleekohan vesi meillekin kotiin, kun olin uutisissa nähnyt niin monen talon tulvineen. Olemme sen verran hyvin varustautuneet hurrikaania varten, ettei minulla mitään hätää ollut, vaikka sähköt olisivatkin menneet ja ruokaa olin tehnyt etukäteen kun näin uutisissa aikaisemmin viikolla varoituksia Imeldasta.

Haluaisitko uida vedessä, missä tällaista roskaa virtaa? En minäkään.

Jäin lenkilläni kuvassa näkyvään sadekuuroon jumiin. Sain kahlata kotiin melkein nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä.

Miltä täällä nyt näin lauantaiaamun valjetessa näyttää? Kävin eilen perjantaina kaupoilla ja ajoin teitä, jotka olivat tulvineet ja elämä näyttäisi jatkuvat normaalisti. Tulvavesien mukana tullut romu on teiden varsissa ja sen näkee, missä vesi on ollut, mutta muuten mikään ei ole muuttunut. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset lähtivät perjantaiaamuna normaalisti töihin. Ei siis raportoitavaa.

Paitsi että kävin heti perjantaiaamuna kävelyllä ottamassa kuvia ja pakko kyllä sanoa, että olisi todella pelottavaa jäädä tulvaveteen jumiin. Sen verran ikävän näköistä tavaraa siellä vesissä kulkee. Teräviä keppejä, puunoksia, metallia, lautoja, nauloja, vaatteita, muovia ja vaikka mitä. Eniten kuitenkin jännittäisi käärmeet, alligaattorit ja yllätyksekseni kiukkuset tulimuurahaiset, jotka selviytyvät jopa tulvissa. Muurahaiset rakentavat veneitä ja liikkuvat pinnalla vaikka kuinka kauan. Jos joskus on joutunut yhden tulimuurahaisen piston kohteeksi, voi vaan kuvitella kuinka kamalaa on kun yhtäkkiä sata muurahaista iskee kiinni tulvissa.

Olen todella onnellinen, etten torstaiaamuna lähtenyt asioille. Olisin voinut olla jumissa jossain tulvavesissä moottoritiellä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa katsoa uutisia aina silloin tällöin. En pidä uutisista ollenkaan, koska niissä harvoin on mitään positiivista, mutta kai se on aktivoiduttava siinäkin asiassa.

Seuraavaksi jäämme seuraamaan hurrikaaneja Karibialla, ettei mies vaan jää niiden alle.

Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla

Kesä 2019

Hengissä ollaan, sekä kirjoittaja, että blogi. En suunnitellut näin pitkää lomaa, mutta jotenkin vaan kaikki tapahtui. Tauko alkoi flunssasta, tai oikeastaan keuhkoputken tulehduksesta. Melkein kaksi viikkoa sängynpohjalla, jonka jälkeen saimme ensimmäisen vierailijan Suomesta. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Toukokuu
Viimeksi kerroin lomastamme Denverissä. Ihastuin kaupunkiin, ihmisiin ja vuoriin, enkä pistäisi pahitteeksi muuttaa Coloradoon jonain päivänä. Toukokuu meni oikeastaan ihan sumussa. Sain lentokoneessa matkalla takaisin Coloradosta jonkun pöpön, joka lähti vasta kortisonikuurilla. Sain hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Kasvimaa kukoisti ja ensimmäiset kurkut saimme poimittua. Taisimme käydä Louisianassa kolmesti toukokuussa. Hioin ja maalasin kaksi pöytää, mitkä löysin miehen vanhempien talosta. Ahdistuin työnhausta ja päädyin ottamaan vähän etäisyyttä. Kävin Ismo Leikolan keikalla. Sain uusia ystäviä.

En tule varmaan ikinä kyllästymään maalaamiseen ja huonekalujen kunnostamiseen.
Yhdestä pöydästä tuli kaksi. Pitkän pöydän jalat tarjottimen alla ja pitkä pöytä sai kaupasta uudet jalat alleen.

Memorial Day:n iltapäivällä kävimme hakemassa ystävämme lentokentältä kylään. Ensimmäinen Suomivieras! Siivosin taloa varmaan viikon ja laittelin paikkoja kuntoon. Saimme hurjan paljon hyviä tuliaisia! Kohta alkaa varastot olemaan tyhjillään suklaasta, mikä ei todellakaan ole huono asia. Kesäkuntoon 2020 alkaa painaa päälle…

Tässä osa tuliaisista. Ei ole Fazerin sinisen voittanutta. Tai suklaadominoiden…
Rakastan New Orleansia, koska jazz soi kaduilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Veimme vieraamme ensitöiksemme Louisianaan ja New Orleansiin. Oli aivan ihana pari päivää viettää New Orleansissa ja Oak Alley:n plantaasilla. Aurinko paistoi ja kävelimme katuja edestakaisin. Ihastelimme taidetta ja söimme hyvää ruokaa. Tanssittiin Bourbon Street:lla.

Pidän erityisesti Louisianassa plantaasikierroksista. Historia kaikessa karmivuudessaan on kiehtovaa ja rakastan kuulla ihmisten tarinoita. Oak Alley plantaasi on yksi tunnetuimmista.

Otimme lapset mukaan Louisianasta ja nautimme kaikki ajasta yhdessä vieraamme kanssa. Kävimme tanssimassa cowboyravintolassa. Vierailimme hindutemppelissä ja NASAlla. Ihailimme Houstonin eläintarhan eläimiä ja uutta dinosaurusnäyttelyä. Näimme alligaattoreita ja käärmeen luonnonpuistossa. Juhlimme yhdeksänvuotiasta poikaa. Hyvästelimme Suomivieraan.

Olen äärettömän onnellinen, että vierailimme hindutemppelissä. Meidät otettiin avoimesti vastaan ja saimme jopa osallistua jumalanpalvelukseen. Pahoittelut, jos en osannut käyttää oikeeta suomenkielistä sanaa kuvaamaan tapahtumaa.
Houstonin eläintarhassa on uusi dinosaurusnäyttely.
Minuakin välillä lapsettaa. Eikun, oli pakko mennä kun lapset halusivat. Hih.
Yksi viidestä alligaattorista, jonka näimme luonnonpuistossa.

Kesä alkoi ihanasti ja nautin joka ikisestä hetkestä. Kaipaan ihmisiä Suomesta ja aikaa heidän kanssaan ja vierailu tuli juuri oikeaan aikaan. Sain voimaa taas jaksaa ikävän kanssa. Dominokeksit auttoivat myös. Ja ruisleipä.

Kesäkuu
Lähdimme kesäkuun alussa viikoksi San Antonioon koko perheen voimin miehen työmatkalle ja miehen ollessa töissä vein lapset koko viikoksi vesihuvipuistoon. Viikko meni nopeasti, vaikka itse lähinnä löhöilin pitämässä paikkaa ja vartioimassa tavaroitamme. Kuuntelin podcasteja ja musiikkia lasten riehuessa eri uima-altaissa ja liukumäissä. Pelkäsin matkan alussa, että mitäköhän tästä taas tulee, mutta yllättäen lapset säilyivät hengissä ja viikon puolivälissä pääsin itsekin lomamoodiin. Nautin lämmöstä, vedestä ja auringosta.

Mieheni tytär otti tämän kuvan meidän San Antonio -lomallamme. Olemme todella onnekkaita, kun olemme voineet lomailla eri paikoissa kesän aikana.

Kun palasimme San Antoniosta ovikello soi yllättäen. Ovella seisoi porukka eri ikäisiä lapsia ja kyselivät meidän lapsia leikkimään. Olivat mummolassa kylässä ja yleensä leikkivät meidän seinänaapureiden lasten kanssa kyläilessään. Aikaisemmin meidän ja seinänaapureiden lapset eivät ole leikkineet, mutta yhtäkkiä kaikista tulikin sydänystävät, eikä ole tarvinnut miettiä lasten viihdyttämistä tämän jälkeen.

Aasinsiltana seuraavaan uutiseen. Koska meidän lapset ovat leikkineet naapureiden lasten kanssa, olen saanut aloitettua työt. Kotoa. Työnhaku on siis mennyt hyllylle odottamaan unelmaduunia, tai jotain muuta. Tulevaisuus tuo tullessaan, mitä tuo, mutta ainakin tällä hetkellä teen jotain todella mielenkiintoista, eikä tarvitse pukea sukkiksia hameen kanssa toimistolle. Farkkushortsit sopivat oikein hyvin.

Kävimme lasten kanssa myös rannalla Galvestonissa, mikä oli operaatio itsessään, mutta oli ihana olla yhdessä ystävien kanssa. Saimme taas ihmeen kaupalla pidettyä kaikki kuusi lasta ja kolme aikuista hengissä. Vain pari palanutta nenää ja yksi palanut niska. Meri söi kahdet aurinkolasit ja vain kolmesti joku itki. Lähinnä niitä aurinkolaseja.

Lisää hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Isoja asioita, mutta niistä sitten myöhemmin. Seuraavaksi lisää Suomivieraita heinäkuussa.

Heinäkuu
Heti heinäkuun alkuun kävin pudottamassa lapset Louisianaan äidilleen. Itsenäisyyspäivänä saapuivat toiset Suomivieraat ja pääsin käymään Austinissa hakemassa heidät. Mies jäi kotiin grillimestariksi sillä aikaa, kun ajoin Austinin lentokentälle. Yllätyksekseni lennolta saapui kaksi freesiä matkustajaa, jotka sopeutuivat yllättävän hyvin kuumaan Teksasin ilmastoon. Itsenäisyyspäivän ilotulitukset jäivät tänäkin vuonna näkemättä, koska painuimme kaikki pitkän päivän päätteeksi pehkuihin melkein heti pikkukakkosen päätyttyä masut täynnä hyvää grilliruokaa.

Astros vs. Los Angeles Angels Minute Maid Park:ssa.

Jouduimme vieraittemme kanssa muuttaa suunnitelmia melkoisesti matkan varrella, mutta sehän ei haitannut. Meillä oli mukavaa ja oli ihana viettää aikaa perheen kesken. Ja kyllä se pätkispatukka oli aikamoinen bonus…

Kävimme baseballmatsissa, mikä oli ensimmäinen minulle täällä Teksasissa. Vieraamme aloivat nuokkua puolivälissä aikaero- ja matkaväsymyksen takia, mutta siitäkin huolimatta meillä oli ihan huippuilta!

Hurrikaani-juoma juuri ennen hurrikaania.

Meidän piti lähteä Floridaan asti road tripille, mutta päädyimme kääntymään New Orleansin kohdalla takaisin hurrikaanin takia. Pääsimme kuitenkin New Orleansissa viettämään uskomaton päivä ja ilta ennen sateiden tuloa. Sateiden jälkeen jäimme jumiin kaupungin tulviin hotellille, sekä kaupungin kaduille autoon. Pääsimme kuin ihmeen kaupalla ennen seuraavia sateita ja pääsimme turvallisesti takaisin Houstoniin. Otimme myös lapset mukaan tällä reissulla.

Koska Florida jäi käymättä, vietimme yhden päivän Galvestonin rannalla ja teimme road tripin Austiniin. Söimme loman parhaimmat jälkkärit Austinin matkalla. Ajoimme Austinin “vuorilla” ja loikoilimme järven rannalla. Kävelimme Austinin upeissa kaupunginpuistoissa ja kummastelimme yöelämää.

Päivä Galveston -rannalla. Mitäs sitä muutakaan tekisi rannalla, kuin pelaisi mölkkyä?
Lake Travis Austinissa.
Austin on Teksasin osavaltion pääkaupunki ja kävimme tutustumassa pääkaupungin parlamenttirakennukseen.
Austinissa on ihana tunnelma. Kaupunkia vierustaa joki, jossa ainakin sunnuntaiaamuna oli paljon suppailijoita.

Vieraiden kotiuduttua olikin syntymäpäiväni, joita vietin monta päivää putkeen ja tuli syötyä PALJON.

Sekä ystäväni, että mieheni vei minut lempiravintolaani syömään. Ja sain jopa kakkupalan serenaadilla.

Olin ostanut miehelleni lahjaksi konserttiliput Alice in Chains ja Korn:in keikalle jo aikoja sitten ja pääsimme onneksemme konserttiin ystäväni ollessa lapsenvahtina. Vuosia sitten, kun mieheni joutui lähtemään Suomesta, olin ottanut miehen puhelimelta itselleni hänen treenimusiikit. Kuuntelin näitä sitten hänen lähdettyä ja vaikken tiedä musiikista juurikaan mitään, niin Alice in Chains jäi rakkaaksi tuolloin. Sitä kuunnellessa tuntui, kuin olisimme yhdessä, vaikka asuimme kaukana toisistamme. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ihana konsertti oli. Hiki valui selkää pitkin, istuimme ruohikolla viltin päällä ja istuimme käsi kädessä. Ihana ilta.

Cynthia Mitchell Woodlands Pavillion.

Mitä kasvimaalle kuuluu? Kurkkuja tuli ainakin 40, mutta tomaatit menivät parempiin suihin. Kaalimatojen syötyä lehdetkin, otin kaikki alas ja nyt enää jäljellä porkkanat. Opimme paljon ja yritämme uudestaan ensi kesänä.

Nyt on jo melkein kuun loppu ja seuraavaksi on tiedossa vielä yksi lomamatka ennen kuin jään yksin miehen suuntaessa vähän pidemmälle työmatkalle. Nyt kuitenkin syvennyn töihini. On ollut ihana elää hetkessä, eikä murehtia (esimerkiksi blogia), mutta nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni. Tilasin jo paperikalenterin itselleni. Olen 1,5 vuotta elänyt pelkällä puhelimen kalenterilla, mutta se ei toimi ainakaan minulla. Asiat jää tekemättä ja listat jäävät jonnekin lojumaan. En malta odottaa syksyä!

Kiitos kun olet jaksanut pysyä mukana matkassa, vaikka pieni tauko tulikin tähän väliin.

Iso hali kaikille ihanille lukijoille!

Camilla