Southfork ranch Dallasissa

Miehellä oli työmatka viime viikolla ja päätin lähteä mukaan seuraksi. Kävimme viikon aikana Oklahoma Cityssä, Dallasissa ja Austinissa. Kilometrejä tuli taas kiitettävästi ja vaikka matka oli ihanan virkistävä, oli ihana tulla kotiin.

En kuitenkaan malta kertoa, mitä tein Dallasissa miehen ollessa töissä. Kävin nimittäin Dallas tv-sarjan kuvauspaikalla Southforkin ranchillä ja oli ihan superhienoa! Kai näin Game of Thronesin faneista tuntuu kun he matkaavat Kroatiaan 🙂 Oli ihan mielettömän hienoa saada kävellä ympäri ranchiä samalla paikalla, kuin J.R. Ewing ja Sue Ellen. Muistan lapsena kuinka ihailin Sue Ellenin vaatteita, korkokenkiä ja laukkuja. Ah, ne kirjekuorilaukut! Ja ne hiukset!

Ennen kuin jatkat lukemista, haluan tässä välissä mainita, että jos haluat pitää illuusion yllä Southfork ranchistä, lopeta lukeminen tähän. Kaikki ei nimittäin ole niinkuin televisiossa.

Tämän terassin muistaa varmaan kaikki. Useat aamiaiset on pöydän ääressä syöty. Pikkasen epäilin kun opas väitti, että pöytä ja tuolit ovat alkuperäiset, mutta totta tosiaan ovat. Katsoin Dallasia uudestaan ja samat tuolit ja pöytä!

Ennen kuin menin Southforkissa käymään, olin tietoinen, että pettymyksiä saattaa olla luvassa, kuten Southforkin koko. Kyseessä on ihan tavallinen neljän makuuhuoneen omakotitalo, joista kuvakulmilla saatiin näyttämään valtavalta palatsilta. Kuvausryhmällä ei ollut lupaa kuvata Southforkin talon sisätiloissa, vaan kaikki materiaali sisätiloista kuvattiin Kaliforniassa. Southforkin pinta-ala on itse asiassa vain 550 neliömetriä, kun taas Kaliforniassa rakennetussa talossa on peräti 3700 neliömetriä (jos nyt kuulin oikein oppaalta). Mutta voisin kuvitella, että Kalifornian kuvauspaikalta löytyy paljon muitakin huoneita ja asuntoja, eikä vain Southforkin sisätiloja.

Southfork ranchin omisti ihan tavallinen perhe, herra ja rouva Duncan ja heidän kolme poikaa ja kun kuvausryhmä neuvotteli kuvausluvasta, rouva Duncan antoi kyllä luvan, mutta vain kesäkuukausiksi, koska pojat olivat koulussa, eikä hän halunnut poikien koulunkäynnin kärsivän. Eikä hän halunnut kuvattavan sisätiloissa, koska olihan kyseessä heidän koti. Kolmentoista peräkkäisen vuoden ajan Duncanin perhe avasi talonsa ovet kuvausryhmälle, joten voitte vain kuvitella minkälaista oli elää televisiosarjan kuvauspaikalla. Opas luonnehti tilannetta, kuin serkkujen kesälomavierailu – ei oikein voi sanoa, että joko olis aika lähteä ja passaat heitä, vaikka mikä olisi.

Southfork ranchin tilukset ovat valtavat ja näkymät talolta kauniit.

Koko kuvausryhmä teetti varmasti Duncanin perheelle päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta en usko, että kaikki oli huonosti, koska he päästivät kuvaamaan kolmentoista vuoden ajan. Suosittelen ehdottomasti käymään ranchillä, jos matka Dallasiin on missään vaiheessa edessä. En nimittäin halua kertoa kaikkia hassuja tarinoita, joita sain kierroksella kuulla.

Mitä ranchille sitten nykyään kuuluu? Southforkin sisätilat on remontoitu ja jäljittelee Dallasin sisustusta – aivan karmeita 70-luvun tapetteja ja Teksasin kokoisia huonekaluja. Talossa järjestetään päivisin turistikierroksia ja muuten on mahdollista vuokrata tilat erilaisiin tilaisuuksiin. Tiluksilta löytyy eläimiä, joita saa kierroksen jälkeen käydä katsomassa. Muun muassa hevosia ja laamoja näin. Tiluksille on myös rakennettu iso konferenssitila tilaisuuksia varten ja rodeo-areena, joita saa vuokrata käyttöönsä. Mutta kaikkein kiinnostavin tieto oli, että turistit saavat varata itselleen “päivä ranchillä”, johon kuuluu hevosilla ratsastus. Hevoset ovatkin ranchin ainut kulkuneuvo, jolla pääsee kaikkialle. Otin tästä tiedosta heti kopin ja lähden mielelläni turistioppaaksi jos meidän seuraavat (tai sitä seuraavat) vieraat Suomesta haluaa lähteä viettämään todellisen cowboypäivän.

Haave toteutunut ja pääsin seisomaan samalle asfaltille, missä Sue Ellen ja J.R. on joskus seissyt ja ajanut hienot avomersut 🙂
Jock Ewingin auto, jota ei ajettu kuin kuvauksissa ja sijaitsee nyt Southforkin museossa.

Museosta löytyy paljon muistoesineitä myös muilta näyttelijöiltä.

Kun saavuin kotiin Southforkista, etsin tietysti heti netistä, kuinka saisin katsottua Dallasia ja kuinka ollakaan Amazon Primella se on ilmaista. Voitte vaan arvata, että olen katsonut Dallasia joka päivä ainakin jakson, koska, noh, onhan se nyt todella hyvä televisiosarja. Dallasiahan on katsottu ympäri maailmaa yli 90 maassa ja sarja on yksi maailman pitkäkestoisimmista sarjoista. Kun J.R. ammuttiin 80-luvulla, meni koko maailma sekaisin ja hulluimmat fanit tulivat itse asiassa Duncanin talolle tuomaan kukkia.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli käymisen arvoinen. Southfork sijaitsee Dallasista koilliseen noin 30-45 minuuttia autolla, vähän riippuen missä päin Dallasia on. Kierros kesti tunnin, jonka jälkeen sai omatoimisesti jatkaa ihmettelyä tai mennä lounaalle Miss Ellien ravintolaan. Minulla oli hieman kiire kierroksen jälkeen, joten kävin vain nopeasti katsomassa Jock Ewingin autoa, mutta jos olisi ollut aikaa, olisi kiva ollut käydä paijailemassa hevosia. Ehdottomasti kympin kierros!

Camilla

WTC, Staten Island, Roosevelt Island, Wall Street ja Broadway musikaali

 

 

Sunnuntai oli taas täynnä yhtä sun toista, muttei tuntunut siltä kuin olisi ollut liikaa puuhaa. Syötiin jopa aamiainenkin ihan rauhassa aina yhteentoista asti ja silti ehdittiin vaikka ja mitä! Sisko lähti Harlemiin päin omiin menoihinsa ja me päätettiin mennä kahville Financial Districtiin. Financial Distric-kaupunginosa on luonnollisesti kiinni viikonloppuisin, mutta löysimme yhden kadun, missä ravintolat ja kaupat oli auki. Kahvin jälkeen suuntasimme World Trade Centerin muistomerkille muiden tuhansien turistien kanssa. Eikä taaskaan yllättänyt että porukka ottaa kuvia itsestään ja poseeraa hymyssä suin kameralle. Eikä ole muuten ensimmäinen muistomerkki/hautausmaa missä ollaan käyty ja sama meininki. Ihmiset on nykyään niin kiinni puhelimessaan/kamerassaan että unohtavat missä sitä oikein ollaan. Ei kiinnitetä ollenkaan ympäröivään maailmaan huomiota – pääasia että tuli hyvä selfie… 

 


World Trade Center:ltä, tai siis uudelta Freedom Tower:lta, hilpaisimme Staten Island-lautalle Wall Street:n kautta. Wall Street oli tietenkin sunnuntaina kiinni, mutta turisteja pyöri sitäkin enemmän. Tapasimme siskoni lautalla viisi minuuttia ennen lautan lähtöä, juuri sopivasti siis! Staten Islandin lautta lähtee Manhattanin eteläkärjestä ja on täysin ilmainen. Lautta palvelee Staten Islandin asukkaita, mutta tietenkin turistien kuskaaminen on erittäin tärkeä asia 🙂 Lauttamatka kestää 25 minuuttia ja satamassa on viisi minuuttia aikaa vaihtaa lauttaa, jos aikoo takaisin samalla “rahalla”. Jos jää jonon hännille menomatkalla, niinkun me hölmöt turistit, ja jää ihmettelemään maailman menoa liian kauan, niin lauttahan ei sitten odota. Jos lautta lähtee klo 14:30, niin se sitten lähtee klo 14:30, eikä 14:31… Portit meni kiinni suoraan meidän nenän edestä ja jouduimme odottamaan 30 minuuttia seuraavan lautan lähtöön. No onneksi satamasta löytyi jäätelöpaikka ja söimme jätskit odottaessa! Maisemat sen sijaan lautalta on aivan uskomattoman hienot! Harmiksemme lautan katolle ei pääse ihailemaan nähtävyyksiä, mutta löysimme muutaman hyvän paikan, mistä Manhattan ja Vapauden patsas pääsee oikeuksiinsa. Ja kyllä, olen vihdoinkin muutunut amerikkalaiseksi: ostin pikkaisen liian ison hupparin, ihan tahallani ja kuljin se päällä loppupäivän ja -illan. Apua! Syitä isoon huppariin on kolme: 1. oli kylmä, 2. myyjällä ei ollut XS-kokoa ja 3. ympäristö on vaikuttanut minuun niin vahvasti, että koen sen olevan ihan ok kulkea ympäriinsä hupparissa… 

 

 

 


Lauttamatkan jälkeen meillä oli sopivasti aikaa käydä vähän toisenlaisella ajelulla, kävimme meinaan Roosevelt Islandilla köysiradan vaunulla! Roosevelt Island sijaitsee Manhattanin länsipuolella ja saarelle pääsee jännittävällä kyydillä. Oli sen verran jännittävä, että minua rupesi heikottamaan kun vaunu lähti kipuamaan köysirataa pitkin joen yli. Huh, oli todellakin kokemus! Vaunun kyytiin pääsee metrolipun hinnalla, mielestäni erittäin halvalla siis! Koska olin niin järkyttyneessä mielentilassa, en kiinnittänyt huomiota mitä Roosevelt Islandilla oikein on, mutta ainakin siellä oli meneillään elokuvan kuvaukset. Parasta tässä neljän minuutin köysirata-matkassa oli tietenkin maisemat (niille kenellä ei ollut paha olo…) ja naapurikyttääjä-ihmisille mahdollisuus nähdä muiden ihmisten koteihin pilvenpiirtäjissä. Köysirata kulkee sopivasti pilvenpiirtäjien vierestä ja ihan hullua, mutta ihmisten koteihin tosiaan näkee sisään! Ja porukalla oli kaiken lisäksi verhot auki! Aikamoista… 

 

 

 


Illan ohjelman ollessa täysin auki otimme sunnaksi Broadwayn ja musikaalin The Book of Mormon:in lippuarpajaiset. The Book of Mormon-musikaali on Broadwayn uudempaa tuotantoa, ensi-ilta oli maaliskuussa 2011, eli aika tasan neljä vuotta sitten. Musikaali on satiiri Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta, mormoneista, South Parkin tekijöiltä. Musikaalia suunniteltiin seitsemän vuotta ja kun se vihdoin pääsi teatteriin asti sai se loistavat arvostelut. Musikaali on voittanut yhdeksän Tony Awards:ia ja Grammy Awards:in Best Musical-palkinnon. Koska olin kuullut pelkkää hyvää musikaalista ja kaikki suositteli meille tätä kokemusta, halusimme ehdottomasti mennä katsomaan musikaalin. Liput on ensinnäkin kiven alla about joka näytökseen (kahdeksan näytöstä viikossa) ja jos tilaa sattuu löytymään, on hinnat melko suolaisia – 100-400 dollaria per hlö. Tosin, jos teatterin eteen menee hengailemaan kaksi tuntia ennen seuraavaa näytöstä, voi osallistua arvontaan ja voittaa istumapaikat ja lunastaa ne 32:lla dollarilla. Paikkoja on vaihtelevasti myynnissä, tänä sunnuntaina niitä taisi olla 22 kappaletta, joista 15 oli eturivissä. Vaikka emme voittaneet arpajaisissa, oli kokemus mitä mielenkiintoisin! Meillä oli niin hauskaa siinä kadulla 🙂 Ennen arpajaisia kyselimme, mistä seisomapaikkoja voi alkaa jonottaa ja koska jonossa oli vain 7 ennen meitä, otimme paikat siitä(kin) jonosta. Arpajaisten jälkeen pystyi ostamaan seisomapaikkoja 27:llä dollarilla. Jostain kuulimme että seisomapaikkoja on noin kolmekymmentä kappaletta, mutta niitä siis pitää jonottaa. Jonain päivinä jonoon kannattaa mennä hyvissä ajoin, jos kysyntää löytyy enemmänkin. Ja kuulkaa oli muuten sitten ihan parhaimmat seisomapaikat ikinä! Lavalta suoraan eteenpäin takaseinällä. Eikä haitannut seistä ollenkaan! Väliajalla meidät siirrettiin pois käytävältä ja saimme istua portailla kymmenisen minuuttia, mikä auttoi jalkoja (ja selkää) jaksamaan loppunäytöksen. 


Mitä pidimme esityksestä? Kyseessä on siis satiiri uskonnosta ja pitää muistaa että pitää osata nauraa (myös itselleen) ja katsoa maailmaa avarakatseisesti. Osa musikaalista meni South Parkmaisesti ihan yli, mutta koen että musikaali myös näyttää miltä tuntuu olla mormoonilähetyssaarnaaja maailmalla. Musiikki on aivan mielettömän hieno, näyttelijät uskomattomia ja tarina hauska ja viihdyttävä. En oikeastaan osannut odottaa mitään musikaalilta ja astuin teatteriin hieman varauksella, koska pelkäsin sen olevan loukkaava, mutta ilmeisesti seitsemän vuoden kehittely tuotti tulosta. En kokenut musikaalin olevan loukkaava – tosin ymmärrän jos joku siitä loukkaantuu – mutta toisaalta, lähdin kirkosta kymmenen vuotta sitten ja minulla ei taida enää olla mitään mistä loukkaantua. Luulen että musikaalista tuli hitti, ei niinkään koska kyseessä on maailmalle tuntematon uskonto, vaan koska se todella on viihdyttävä. Päähenkilöille sattuu ja tapahtuu ja kahden täysin erilaisen maailman kohtaaminen on aina hauskaa. Molemmilla osapuolilla on jotain erilaista näytettävänä toiselle. Ja sitäpaitsi, opin taas jotain uutta: en tiennytkään että mormonien tarinassa on myös Darth Vader, Enterprise ja Death Star 😉 

Viikonloppu New Yorkissa oli mitä viihdyttävin ja palasin kotiin mieli virkeänä! 
Mahtavaa viikonloppua!
Camilla

Translate: On Sunday in New York we saw the World Trade Center, took the ferry to Staten Island, took the cable car to Roosevelt Island, walked along Wall Street and saw a Broadway musical The Book of Mormon. The whole weekend in New York was awesome! I enjoyed everything we did and felt so rested when we got home!

Road trip vuoristojen läpi

 

Chattanooga, Tennessee
Liikennekaaos, koska poliisi oli pysäyttänyt yhden kuorma-auton=kaikkien pitää hidastaa vauhtia, jotta näkee mitä tapahtuu / Traffic because a cop pulled over a truck=everybody has to slow down to look at it

Olipas aikamoinen kokemus ajaa 20 tuntia putkeen! Lähdimme Virginiasta aamuseitsemältä ja saavuimme Louisianaan kahden aikaan yöllä, mikä aikaeron takia oli kolme Virginian aikaa. Matkasimme Virginian, Tennesseen, Georgian, Alabaman ja Mississippin läpi. Melkein koko matkan ajoimme Appalakki-vuoriston läpi ja maisemat oli aivan mahtavat!! Ikävä kyllä valokuvaamiseen ei ollut aikaa, koska ajoimme vuoroissa ja se kumpi ei ajanut, nukkui. Mies oli töissä edellisen yön ja lähdimme matkaan heti hänen työvuoron loppumisen jälkeen ja hän nukkui koko sen ajan kun minä ajoin. Aika pitkälti ajettiin matka puoliksi ja pakko sanoa ettei tästä maasta löydy yhtään hyvää kuskia. Kaikki poukkoilee ihan miten sattuu ja ajaa just niin kovaa kun haluaa. Kolareita matkan varrella oli kolme ja tukkiutuneen liikenteen takia menetimme ainakin kaksi tuntia tehokasta ajoaikaa. Että pisti vihaksi istua liikenteessä, eteenkin kun on kamala nälkä ja pissahätä! Eikä kolareissa ollut tarpeeksi istumista. Jossain Virginian osavaltiossa kaksikaistaisella moottoritiellä olivat laittaneet Road Work-kyltit vasemmanpuoleiselle kaistalle, vaikka siellä ei kukaan ollut tekemässä yhtään mitään!! Pelkät kyltit koristeena. Välillä teki vaan mieli luovuttaa, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla ja jatkoimme matkaa. 

 


Olisin halunnut kuvan kaikista osavaltioiden kylteistä, mutta osa meni niin nopeasti ohi, etten millään ehtinyt reagoimaan kameran kanssa tilanteeseen. Ja Mississippi ja Louisianan kyltit meni ohi minun nukkuessa kun oli jo pimeää. Osavaltiot tosiaan on erilaisia, sen huomaa vasta kun ajaa eri osavaltioiden läpi. Tennesseessä oli paljon asutusta ja todella paljon paikkoja mihin pysähtyä, kun taas Alabamassa näin pelkästään vihreitä peltoja ja lehmiä. Muutenkin oli ihana huomata kuinka maisema vaihtui vihreämmäksi koko ajan mitä etelämpään ajoimme. Ja jossain Tennesseen puolivälissä alkoi näkymään liloja kukkasia puissa. En osaa sanoa minkä niminen puu kukkii tähän aikaan vuodesta ja arvelin että on turha edes ottaa kuvaa, mutta ihan uskomattoman kaunista katsottavaa puut oli. Georgiassa ei ollut kuin yksi nopeusrajoitus kyltti, mutta miniminopeuskylttejä oli kilometrin välein 😀 Hassuja pieniä yksityiskohtia. Ja sitten vielä lopuksi muutama hassu kuva mitä bongasimme matkan varrella.

Eikö muuttokuormassa ollut yhtään tilaa enää grillille…? / Seriously, there was no room in the container for a grill?

 

Kuvasta ei näe, mutta kyseessä on Kanadan kyltit 🙂 / You can’t see, but it is a Canadian license plate 🙂

En halua tehdä toista samanlaista matkaa toiste vähään aikaan. Tekisi melkein mieli pistää auto lentokoneeseen ja lentää kotiin… Onneksi olemme paluumatkan jakaneet kolmelle eri päivälle, eli kaksi yötä hotellissa paluumatkalla. 

Olin niin toivonnut hellettä ja aurinkoa, mutta vesisadetta pukkaa koko päiväksi. Viemme siis lapset elokuviin ja ostoksille tänään. Ehkä huomenna pääsemme ulos 🙂 

Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Camilla

Translate: After a very long road trip we are finally in Louisiana! Luckily we don’t have to drive back in one day 🙂