Voihan Vappu!

Vappu meni oikein rattoisissa tunnelmissa ja nyt parantelemme pientä potilasta vapun jäljiltä… Ennen tämän iltapäivän ensiapukäyntiä tämä oli kyllä todella hauska vappu! Tein simaa, paistoin munkkeja, perinteinen vappupiknik puistossa suomalaisten ympäröimänä ja muutama pullo shampanjaa. Siinähän ne tärkeimmät, mutta aloitetaan alusta. Vappuhan oli jo perjantaina, mutta koska täällä ei ollut pyhäpäivästä tietoakaan, juhlimme vappua vasta viikonloppuna. Perjantaina touhusin kirjojen parissa myöhään iltapäivään saakka, ennen kuin uskalsin vaihtaa vapaalle. Illalla paistoimme munkit yhdessä, koska vaikka takataskussa on leipurin tutkinto, en todellakaan ole paistanut munkkeja kotona, mutta mies sen sijaan on uppopaistanut vaikka ja mitä! Täydellistä! Hauskaa oli, vaikkei ne nyt mitään nättejä ollut. Koska kaikki mitä olen leiponut täällä on jotenkin kuivahtanut, olen päätellyt, että jauhoissa on jotain eroa suomalaisiin jauhoihin. Joten kokeilin gluteenittomia jauhoja tällä kertaa. Sattumaa tämäkään jauhovalinta ei ollut. Miehen asuessa vielä Suomessa tuli hänelle vastaan gluteeniton ruokavalio lähipiirissä ja hän päätti leipoa siitä eteenpäin kaikki gluteenittomana, ettei kukaan vieraista jäisi paitsi hänen leipomuksia ja totesimme, että kaikki leipomukset olikin paljon paremman makusia, joten tämän takia päädyin kokeilemaan gluteenittomia jauhoja. En ole leiponut gluteenittomia pullia aikoihin ja muistin vähän liian myöhään kun rupesin pyörittämään palloista rinkuloita ettei takinassa tietenkään ole sitkoa ja rinkulat meni rikki. No, heitimme munkit rasvaan erittäin pienellä reiällä ja ihan hyviltä ne silti maistuivat. Munkit maistuivat munkeilta, se sitko vaan puuttui, eikä niistä tullut niin nättejä kuin naapureilla piknikillä… Niin ja simakin maistui oikein hyvältä 😉 


Lauantaiaamun treenien jälkeen suuntasimme Dupont Circle:in lähellä sijaitsevaan puistoon Washingtonissa eväiden kanssa kuulemma perinteiselle vappupiknikille. Saavuimme puoli tuntia myöhässä ilmoitetusta ajankohdasta ja vastassa oli lähes tyhjä puisto, mutta onneksi paikalle ol raahautunut ensimmäinen porukka joka oli helppo tunnistaa valkoisesta ylioppilaslakista suomalaisiksi. Sää oli mitä mainioin ja vaikka ei ollut ylioppilaslakkia mukana enkä löytänyt vappupalloja oli vappufiilis korkealla. Oli hauska tavata muita ulkosuomalaisia ja kuulla heidän tarinoita, miten olivat Yhdysvaltoihin päätyneet, niin ja tietysti maistella eri leipomuksia ja muita herkkuja muiden piknik-koreista. Vaikka istuimme varjossa, suojakertoimia oli riittävästi ja pidimme huolen myös veden juonnista tuntui auringon paahde vielä tänä aamuna ikävänä jomotuksena ohimoilla. Ja ei, ei se ollut se pullollinen shampanjaa, mikä tuhottiin iltapäivän aikana vaan se auringon paiste 🙂 Kuuntelin muita suomalaisia, kuinka he moneen otteeseen sanoivat että olisipa ihana jos koko kesä olisi tällainen keli Washingtonissa ja jäin miettimään että minkälaista keliä täällä sitten kesällä oikein on. Kuulemma ikävä ilmakosteus ja todella kuuma (35-40 astetta) ei ole tavatonta kesällä, joten ehkä olen ihan tyytyväinen siitä että saan viettää kesän Suomessa. Ja sitäpaitsi voin turvallisesti polkupyöräillä Suomessa vs. itsemurhakandidaattina polkupyöräily täällä päin… Moni täällä uskaltaa polkupyöräillä, mutta itse en uskaltaisi. Sen verran moni tekstailee ajaessaan autoa täällä, etten yhtään ihmettele miksi täällä niin monissa autoissa on kolhuja ja autokolareita näkyy siellä täällä. Ikävä kyllä jouduimme jättämään piknikin vähän kesken, koska olin järjestänyt meille iltaohjelmaa, mutta puistoon jäi vielä noin 50-60 suomalaista nauttimaan vapputunnelmasta. Kiva kun satuin löytämään kutsun ja uskaltauduttiin lähtemään muiden vappujuhlijoiden seuraan!

 

 


Kävimme kotona vaan syömässä illallista ja jättämässä piknikroinat kämpille ennen kun jatkoimme taas matkaa illan aktiviteetteja kohti. Löysin Grouponilta tarjouksen maalaus+viini”kurssille” ja koska hinta oli sopiva meidän budjettiin ostin kupongin. Yritys on nimeltään Uncork’d Art ja heillä on näitä kursseja noin 4-5 viikossa plus yksitystilaisuuksia. Konsepti on todella yksinkertainen ja hauska ja jäin miettimään olisiko tällaiselle yritykselle markkinarakoa Suomessa… Osa kursseista on näitä “Just for fun”-kursseja, joihin sisältyy lasillinen viiniä kurssin hintaan ja baari on auki koko kahden tunnin ajan. Lauantai-illan kurssi järjestettiin erään ravintolan yläkerrassa Adams Morganin kaupunginosassa, joskus yritys järjestää kurssit muissa toimipisteissään. Tila oli viihtyisä ja henkilökunta erittäin vapautuneita. Jos halusi, sai maalata ohjaajan ohjeiden mukaan, tai käyttää omaa mielikuvitusta tai sitten tehdä jotain ihan muuta. Illan teemana oli norsu puun alla ja kaikilla oli pieni inspiraatiokuva kankaan vieressä. En yhtään tiennyt mitä ohjeita meille oli tulossa, mutta odotellessamme maalaamisen aloittamista kävin läpi Googlen kuvahaun tuloksia afrikan auringonlaskuista ja inspiroiduin oranssista taivaasta ja päädyinkin maalaamaan ihan eri kuvan kuin ohjaajan ohjeiden mukaan. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen että sai pitkästä aikaa tehdä jotain luovaa. Koulu ja työstressi on tappanut kaiken luovuuden tässä viime vuosina ja vaikka ostin kitarankin tuossa viime syksynä, en yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi tuottaa sillä musiikkia, koska sointujen opettelua ei voi musiikiksi laskea… Kaikkea se sapattivapaa saa aikaan ihmisessä – sitähän voisi aloittaa touhuamisen vaikka minkä parissa, jos säästötili vaan antaisi myötä ja sapattivapaa voisi vaan jatkua ja jatkua. 

 

 

 


Taulut pääsi makuuhuoneen seinälle tänä aamuna ja voisin ottaa paremman kuvan niistä, jos suinkaan muistan huomenna, ja jakaa sen vielä kanssanne. Minun norsut näyttää ehkä liiankin sarjakuvamaisilta, mutta olen silti ylpeä lopputulokseen, ettenkin kun edellisestä taiteilija-vuosista on jo muutama tovi vierähtänyt. 

Niin, ja mites se potilas sitten voi? Aamupäivän treenit jäi kesken kun miehen selkä sanoi poks, eikä taipunut enää mihinkään suuntaan. Ei muuta kun ensiapuun. Just eilen spinningissä mietin selviämmekö koko viisi kuukautta, kun täällä olen, menemättä sairaalaan/lääkäriin ja tietysti heti kävi köpelösti. Olin erittäin yllättynyt kuinka kätevästi kaikki meni. Ensin vastaanotolla täytettiin kaavake, puolen tunnin odotus ja hoitajalle. Verenpaineen mittaus ja pieni selostus mitä on tapahtunut, jonka jälkeen sänkyyn ja lääkäri paikalle. Lääkäri oli ihana ja oikeesti kuunteli, mitä meillä oli kerrottavana ja keskustelu oli selkeesti molemminpuolista. Välillä tuntuu, että saa kertoa lääkärille eri vaihtoehdoista ja kysellä ettei nyt vaan olisi jotain muita tapoja hoitaa joku tilanne. Kävimme vaihtoehtoja läpi ja päädyimme mielestämme hyvään lopputulokseen. Ei ole siis mitään vakavaa ja levolla selvittiin tällä kertaa. Potilas kävelee itse ja on varsin leppoisaa seuraa – loistavat lääkkeet! Koko iltapäivä siihen meni ja treenien jälkeistä lounasta päästiin syömään siinä viiden maissa. Iltapäiväkahvitreffit meni sivu suuhun, mutta onneksi tässä näitä päiviä on vielä jäljellä 🙂 Ilta menikin järkytyksestä toipuessa ja katsoimme meidän lempparisarjaa Lilyhammer:ia Netflixiltä jäätelön kera. 

Varsin tapahtumarikas viikonloppu siis. En tiedä miten tämä kaikki mahtui kolmeen päivään plus asunnon suursiivous (asunto saattaa mennä vuokralle minun lähdettyä, pakko oli siivota kun mahdollinen uusi asukas kävi katsomassa asuntoa), vaatehuoneen suursiivous, taisin opiskellakin jossain välissä ja vedin vielä mani-pedit johonkin väliin. Nyt taitaakin olla nukkumaanmenoaika, että jaksaa herätä taas normiarkeen aamulla!

Hyvää alkanutta viikkoa!
Camilla

Translate: We had a super busy weekend and did a lot of fun things! We made Finnish doughnuts (munkki), went on a picnic at a park near Dupont Circle in DC with some other Finns celebrating Vappu (May Day/Labor Day) and took an art class in Adams Morgan. Somehow we also managed to do a spring cleaning at the apartment, some working out and I made time for studying. So now I guess it’s time to get some sleep so we’ll feel good for the next week!

Kun minun mies rakensi maailmankartan

Saatan ehkä olla hieman puolueellinen, mutta minulla on kyllä maailman paras mies! Olen jo kauan halunnut toteuttaa erään projektin ja kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan, tiesin että juuri hän on se kenen kanssa haluan toteuttaa tämän pitkäaikaisen haaveen. Ikvävä kyllä idea ei ole kokonaan minun oma… Ystäväni julkaisi blogissaan joskus muutama vuosi takaperin, kuinka hän miehensä kanssa hankki maailmankartan olohuoneen seinälleen ja aloittivat merkistemään nastoilla maita/kohteita, missä ovat käyneet. Koska matkustus on myös meille erittäin lähellä sydäntä, halusin aloittaa merkitsemisen yhdessä mieheni kanssa. Huomasin heti alkuun, että vaikka tarjolla on vaikka minkälaista maailmankarttaa, on värillistä, mustavalkoista, julisteita, puulle maalattua ja kehyksiä kaikista maailman materiaaleista, mutta minun makuuni kaikki isot tai isohkot kartat pyörivät siinä kahden-kolmensadan dollarin ympärillä. Apua! Kenellä nyt sellaisia rahoja on? Etsimme miehen kanssa kaikilta nettisivuilta ja aina kun miellyttävä löytyi tuli budjetti vastaan. Olin jo luovuttanut aikapäiviä sitten, kun eräänä päivänä olimme ystävien kanssa viettämässä ostoskeskus-päivää Potomac Mills:in Outlet Mall:lla ja käväisimme eräässä julistekaupassa – ihan vaan huvikseen. Ja voi sitä riemun määrää kun juuri se maailmankartta, minkä olisinkin halunnut istui yksinäisen näköisenä kaupassa. Koska julisteella oli hintaa verojen kanssa reilut 13 dollaria, lähti se kanssani kotiin.


Seuraavat viikot menikin sitten kehysten etsimisessä. Monta päivää istuimme molemmat omien tietokoneiden ääressä ja etsimme sopivia kehyksiä, mutta taas tuli eteen hinta ja vaikutti siltä että juliste olisi pakko laittaa lasin taakse, mikä ei taas palvelisi tarkoitustaan – nastoilla merkitseminen. Istuin ja ihailin julistetta lattialla ja olin varma ettei tästä tule yhtään mitään. Projekti kuolee kasaan ja juliste laitetaan varastoon muiden rojujen joukkoon. Kunnes eräänä päivänä sanoin miehelle, että nyt on mentävä rautakauppaan. Tapahtui mitä tapahtui, minä haluan julisteen seinälle! Kiertelimme rautakaupassa etsimässä inspiraatioita ja ideoita, mutta kävelimme ulos tyhjin käsin. Ajatus kuitenkin jäi muhimaan mieheni pään sisälle ja samalla kun hän kävi sormusostoksilla muutama viikko sitten, kävi hän tutkimassa eri kehysvaihtoehtoja ja juttelemassa ammattilaisten kanssa askartelukaupoissa. Idea oli valmis toteutettavaksi, enää tarvittiin työtila. Tila löytyikin sopivasti miehen isän takapihan ladosta, jonne juliste roudattiin seuraavaa työvaihetta varten. Ladosta löytyi kaikki tarvittavat työkalut ja yllätykseksi myös vanhaa puuta. Kolme päivää siihen meni, mutta nyt maailmankartta roikkuu onnellisesti olohuoneemme seinällä. Minun tehtävä oli kaikkein rankin tämän kolmen päivän aikana, kun mies rakensi kehyksiä: pitää lapset elossa samalla kun otin aurinkoa. Tehtävä oli helppo – aina kun ääni lakkasi, nostin päätä ja katsoin mikä oli hätänä 🙂 No ei nyt sentään… Leikimme lasten kanssa takapihalla miehen työstäessä projektiamme ja nautimme aivan upeasta aurinkoisesta hellesäästä. Ei huono tehtävä minun makuun!


Kartta on aivan ihana ja olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen! Taulu näyttää kuvassa todella pieneltä, mutta on isompi oikeassa elämässä. En ole pelkästään onnellinen uudesta taulusta, vaan myös siitä ettei ole mitään mitä mieheni tekisi vuokseni. Olen äärettömän onnekas ja onnellinen siitä miten miten ihana mies minulla on. En malta odottaa että voimme jonain päivänä mennä naimisiin ja aloittaa oikea elämä yhdessä. Edessä on vielä yksi korkeakoulututkinto ja paljon töitä ja säästämistä häitä varten ennen kun yhteiselo voi virallisesti alkaa. Ilman kovaa ikävää ja monia itkuja tämä ei tule tapahtumaan, mutta onneksi se on vain muutama vuosi koko loppuelämästämme. 

 


Haluankin kiittää vielä kerran kaikkia, jotka ovat meitä tukeneet, ilman perhettämme ja ystäviämme emme olisi selvinneet näinkään pitkälle. Maailmankartta olohuoneemme seinällä ei pelkästään symbolisoi matkakohteita, missä olemme käyneet ennen yhteistä elämäämme vaan myös sitä kuinka maailma on pienentynyt yhteisen elämämme myötä. Välimatkat saattaa vaikuttaa pitkiltä, muttei tunnu siltä. Haluamme sivistää itseämme ja kokea uusia seikkailuja yhdessä uusissa kulttuureissa. Olen äärettömän onnellinen siitä, kuinka ennakkoluuloton mieheni on ja siitä kuinka molemmilla on halu nähdä maailmaa. 

Ostimme nastoja paljon, koska maailma on täynnä kohteita, jossa haluamme käydä. Eilen illalla merkitsimme karttaan kohteita, missä ollaan käyty yhdessä ja erikseen. Aasia näyttää erittäin tyhjältä ja toivottavasti pääsemmekin sinne päin maailmaa muuttamaan joku päivä. Eikä tuo Etelä-Amerikka tai Afrikkakaan mikään huono vaihtoehto ole!

Hyvää alkavaa viikkoa!
Camilla

Translate: I might be biased but by fiance is the best fiance ever! We couldn’t find a world map online in a reasonable price range so he decided to build a frame for a poster we found in a poster store at Potomac Mills Mall. He “reclaimed” the wood for the frame from his dad’s barn and but it all together in three days while we were in Louisiana for the weekend. We are both so happy how it turned out! I absolutely love it! Last night we pinned all the places we’ve been together and separately. We bought a lot of pins for the future – hoping to do a lot of travelling!

Will you?

Maanantaina oli ihan uskomattoman ihana kesäinen sää ja pakkasimme repun täyteen eväitä ja suuntasimme keskustaan kävelylle. Kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen istahdimme Washington Monument:in eteen vihreälle nurmelle nauttimaan auringon paisteesta. Repun kätköistä paljastui lahja minulle – kuvakirja. 

It was a beautiful day on Monday here in Washington and so we packed our backpack with snacks and took off for walk to the city. After a six mile hike we sat down by the Washington Monument on the green grass to enjoy the sun. In the backpack there was a present for me – a photo book. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kyyneleet silmissä vastasin kyllä.
 
With tears in my eyes I said yes.