Viikko ennen muuttoa Liberiasta Yhdysvaltoihin päätimme pitää neljän päivän loman Suomessa ja nyt se loma on ohi. Neljä päivää meni hujauksessa ja nyt olemme vihdoinkin Washington DC:ssä. Oli aivan ihana käydä Helsingissä, Hämeenlinnassa ja jopa Tallinnassa. Neljään päivään mahtuu paljon ja yöunet jäivät joka yö muutamaan hassuun tuntiin.
Söimme niin paljon herkkuja, että nyt loman loputtua voi siirtyä salaatteihin! Uudet perunat, silli, saaristolaisleipä, graavilohi, itse savustettu lohi ja katkarapu-uuniperunat maistui niin hyvälle, että oli vaikea lopettaa syömistä.
Ihana yllätys oli puusauna lammen rannalla auringon laskiessa. Ja piknik Espan puistossa auringon paistaessa. Polkupyöräajelu Töölönlahdella. Uusi karvainen perheenjäsen. Ja kaikkea muuta ihanaa.
Uusi seikkailu alkakoon. Perjantaina minusta tulee äitipuoli kahdelle suloisimmalle lapselle, enkä malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tai, olenhan minä ollut lasten kanssa tekemisissä monta kertaa aiemminkin, mutta tällä kertaa lapset ovat kanssamme kuukauden ja matkustavat kanssamme joka paikkaan, mihin ikinä menemmekin. Meillä on osittain lomaa ja osittain mies on töissä.
Nyt tarvitsee pakata tavarat hotellilla ja jatkaa matkaa seuraavaan paikkaan.
Ihanaa loppuviikkoa!
Camilla
English: We did a short visit in Finland after leaving Liberia and before arriving to Washington.