Category: Vaeltaminen

Pitkäntähtäimen suunnitelmia ja maantiepyöräilyä

On By CamillaIn Arki, Pohdintoja, VaeltaminenLeave a comment

Nyt kun sapattivapaani alkaa olemaan puolessavälissä on ehkä aika katsoa tulevaisuuteen. Paluu Suomeen siintää ja ajatukset alkavat väistämättä eksymään kesään. Kesätyöpaikka on jo takataskussa, asunto odottaa paluutani, ostoksilla katson tuotteita mitkä pitää ostaa paluumatkalle ja päivittäin hiipii ajatus nukkumisesta yksin. Mitäs sitten? Se on kysymys, minkä eteen joudumme päivittäin tekemisiin. Onko järkevää ostaa se reppu täältä vai Suomesta? Jätinkö mä ne lenkkarit varastoon vai myinkö ne kirpparilla syksyllä? Muistatko palautettiinko me ne lainassa olleet vaelluskamat iskälle? Pitäiskö näitä dollareita nyt jo vaihtaa euroiksi, vai odotetaanko vielä mitä se Kreikka meinaa tehdä? Kuinka paljon tavaroitani uskallan jättää Virginian asuntoon? Pitäiskö lähettää paketillinen talvivaatteita etukäteen Suomeen? Mitä jos palaan jo syksyllä? Mitä jos edessä on oikeasti neljän vuoden etä-suhde?

Lauantaiaamun kävelylenkiltä vielä kerran Iwo Jima

 

Haluaisin osata vastata kaikkii kysymyksiin, vai haluanko? Olen ollut yllättävän tyyni tulevaisuuden suhteen, eilistä känkkäränkkää lukuunottamatta. Meillä on pitkäntähtäimen suunnitelmia, on vara-suunnitelmia, on suunnitelmia, joista emme halua luopua, mutta ennen kaikkea meillä on kaikki vaihtoehdot auki. Elämme matkalaukut pakattuina, koska ikinä ei voi tietää milloin tai mihin päädymme. Ja se, jos jokin, on minun mielestä elämän suola. En malta odottaa mitä elämä tuo tullessaan. Sen tiedän, että toukokuussa on pakko palata Suomeen. Viisumi menee umpeen ja pääsykokeet pakottavat palamaan Helsinkiin. Entä siitä eteenpäin? Kaikki riippuu koulustani, vai riippuuko? En olisi ikinä uskonut vuosi sitten mihin soppaan lusikkani pistin, mutta nyt en pysty kuvittelemaan toisenlaista elämää. On ihana herätä päivään tietäen, että mitä vaan voi tapahtua. Joka ilta miehen tullessa kotiin saan uusia uutisia tulevaisuudesta ja on ihana huomata että välietapit vievät meitä eteenpäin päämääräämme kohti. 

Lauantai-illan illalliselta ankkaa / Duck at Saturday dinner

Vaikka välillä harmittaa kuinka aika menee niin kamalan nopeasti eteenpäin, niin muistutan itseäni suuremmasta kuvasta ja lopullisesta päämäärästä. Kukaan ei väittänyt tämän olevan helppoa ja vaikka välillä kiristää kurkkua, nautin matkastamme. Nautin tästä päivästä, suunnittelen huomista ja annan elämän viitoittaa tietä.

Sunnuntain vaellus / Sunday hike


Jotta tämä ei päättyisi vetistelyyn, niin olen pohtinut kesän aikataulua. Töitä aion tehdä niin paljon kun riittää kaupalla, mutta jotain kivaa olisi tehdä vapaapäivinä/-iltoina. Salikortti taitaa olla liian kallis kesäksi ja Mäkelänrinne taitaa pistää ovet kiinni saavuttuani Suomeen, joten jäljelle jää juoksu ja pyöräily. Viime kesänä pöyräilimme JOKA PAIKKAAN, jonka takia pöyräilyllä on erityinen paikka sydämessäni. Pyöräillessä kävimme syviäkin keskusteluita ja pakko myöntää etten ole eläissäni ollut niin hyvässä kunnossa kuin viime kesänä. Siskoni polkupyörä on käytettävissäni tänäkin kesänä, jos niin tahdon, mutta kun kävin tänään vähän shoppailemassa netissä triathlon-tapahtumia, eikä siskon pyörä oikein siihen leikkiin sovellu. Viime kesänä päätin että ostan itselleni maantiepyörän 30-vuotislahjaksi ja nythän ne synttärit olisi ihan tuossa kulman takana tulossa. Kävin jo tori.fi:n läpi, enkä oikein ymmärrä logiikkaa, että miten joku voi yrittää myydä 200:n dollarin maantiepyörää 400:lla eurolla. Pyörä on ostettu Yhdysvalloista, joten varmaan on jouduttu maksamaan verot tullissa, eli n. 50 euroa, niin onko Suomessa todella myyjien markkinat vai onko lähtöhinnat polkupyöriin vaan niin kovat että voi pyytää kätetyistä pyöristä näin paljon? Tonnin pyörät on sitten ihan oma lukunsa, eikä tämä opiskelija ota niihin kantaa, mutta kun minä saisin ihan uuden kotiovelle kannettuna 200:lla eurolla täällä päin maailmaa. Yritin ottaa selvää kuinka paljon SAS:lla maksaa polkupyörän kuljettaminen koneessa+mahdolliset tullimaksut, niin jos ymmärsin oikein, olisi halvempaa ostaa uusi pyörä täältä. 

Jo oman mielenterveyden kannalta luulen että investointi kannataa, jotta kesä menisi mahdollisimman kivuttomasti, eikä ikävä pääsisi yllättämään. Niin että kaikki kukkarahat voi siirtää suoraan lahjatilille 😀 

Illallinen pihviravintolassa vielä kun suomalaiset ystävämme olivat vierailemassa / Dinner at Outback 

 


Muutamaa lumikasaa luukuunottamatta on lumikinokset sulaneet ja tuntuu siltä, kuin olisi kevään ensimmäinen päivä. Asunto on lämmin, kun ulkona ei kylmä tuuli tuiverra ja katselin tossa jo parvekekalusteita. Kyllä se kesä tekee tuloaan 🙂 Ikkunan toisella puolella lentelee jopa ötököitä… Varma kevään merkki! Teimme viikonloppuna kaksi pitkää kävelylenkkiä. Lauantaiaamuna heti puoli seitsemältä otimme suunnaksi Arlingtonin hautausmaan, jonka jälkeen pistin miehen etsimään minulle erään sillan läheiselle saarelle. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, olen yrittänyt etsiä asfaltoimatonta lenkkipolkua ja arvelin että Roosevelt-saarelta sellaista löytyisi. Saari löytyi ja onnekseni kävelytiet oli soratietä (ainakin siltä näytti lumen alta). Kävelyä kertyi peräti 8 kilometriä. Sunnuntaina kävimme testaamassa toisen kansallispuiston etelämmässä ja siellä kävelyä kertyi peräti 10 kilometriä. Metsä oli siis vielä eilen aivan lumen peitossa ja polut oli todella märkiä, mutta hyvillä kengillä siitäkin selvittiin. 

Tulipas tekstiä kerrakseen. Ensi kerralla sitten jotain kevyempää 🙂
Hyvää alkavaa viikkoa!
Camilla

Translate: Since my stay here in Virginia is halfway I thought it might be time to take a look at my return. I’ve got a job for the summer and my apartment is waiting for my return. But whatever happens next fall is a big question mark still. So, we are waiting what life will bring us. In the meantime a couple of pictures from our weekend hikes. Saturday hike was here in Arlington and Sunday hike south of Arlington in Woodbridge. The snow is almost gone and I actually saw a couple of mosquitoes outside, so I guess the spring is here…?

Sunnuntain seikkailut

On By CamillaIn Liikunta, VaeltaminenLeave a comment



Meidät pyydettiin sunnuntaiksi mukaan muutaman tunnin vaellukselle Potomac-joen rannalla sijaitsevaan puistoon. Oli ihan niinkun olisimme olleet takaisin Helsingissä. Meillä oli tapana ystävien kanssa käydä Nuuksiossa vaeltamassa viikonloppuisin ja taas kerran oli sama porukka kasassa, maisema vaan oli eri. Meidän ystävät muuttivat pari kuukautta ennen meitä Washingtoniin ja on tosi kiva kun on ystäviä täällä jo valmiina. En tietenkään vierasta uusia tuttavuuksia, mutta jotenkin on kotoinen fiilis kun samat ihmiset on ympärillä. 

 

 



Puisto oli Potomac-joen vartta pitkin pohjoiseen, mutten kuollaksenikaan muista missä. Ilma oli kirpee ja juuri sopiva Runebergin tortuille ja kahville. En tajua miksi emme ottaneet kuksia mukaan, ystävämme oli ottanut omansa mukaan. Noh, ensi kerralla sitten. 

 



Eilen kävin korkkaamassa juoksu-kauden ja voisi melkein luulla että ollaan San Fransiscon keskustassa! Sen verran on ylä ja alamäkeä! Vasta eilen minuun iski että tosiaan täällä sitä vaan Yhdysvaltain pääkaupungissa lenkkeillään. Näkymä Washington Monument:lle, Capitol:in ja Arlington:in hautausmaalle. Ei huonot lenkkipoluksi 🙂 Olisin vaan toivonut löytäväni pururataa tai edes hiekkapolkuja, mutta polvieni harmiksi tarjolla on vain asfalttia. Ei auta, nyt polvien on vaan kestettävä. Ilmeisesti Arlingtonin hautausmaan vieressä (Arlingtonin hautausmaa on erittäin tunnettu veteraanien hautausmaa, joka on monessa elokuvassa, kuten Pelastakaa Sotamies Ryan. Olemme menossa hautausmaalle kun minun Suomi-kaverit saapuvat kuun lopussa, niin kerron siitä sitten lisää myöhemmin) on joku armeijan kasarmi (tjms.) ja sain kunnian hölkkäillä kaksimetristen armeijan poikien kanssa. Olo oli varsin turvallinen 😉 Sinkkutyttökaverit Suomessa: nyt olis sopiva aika tulla tänne meille treenaa maratonia varten…

Viikko meni tosi nopsaa ja vihdoinkin sain lukemisesta kiinni. Otin vihdoinkin käyttöön lukulasit (KIITOS ELLA VINKISTÄ!!!) ja voi että kuinka paljon enemmän jaksaa lukea kun silmät ei väsy niin nopsaa. Mutta nyt on kuitenkin työviikko pulkassa ja alamme valmistautumaan viikonlopun viettoon. Tiedossa on ainakin ampumaradalla käynti, merkkipäivän juhlintaa, ystäväpariskunnan luona illallinen ja voipi olla että tapaan ensimmäistä kertaa miehen perhettä… Niin ja koska lupailivat hyviä kelejä lauantaiksi ei parin tunnin reippailu ulkoilmassa tekis huonoa meille. 

Oikein hyvää viikonloppua vaan kaikille 🙂
Camilla

Translate: We went to a park here in Virginia, north of Arlington by the Potomac River. Don’t remember where exactly, but the park was really nice and the company was as great as in Helsinki 🙂 

Lauantain seikkailut

On By CamillaIn Nähtävyydet, VaeltaminenLeave a comment

Suuntasimme lauantaiaamuna Shenandoahin kansallispuistoon, noin 110 kilometriä länteen Arlingtonista. Halusin nähdä Appalakien vuoret (eng. Appalachian Mountains), päästä tuulettumaan raikkaaseen ulkoilmaan ja päästä vihdoinkin näkemään Virginian kuuluisia peuroja. Ajomatka oli todella vaivan arvoinen. Me ajoimme ensin Front Royalen kaupunkiin ja siitä suuntasimme Shenandoah River State Park:iin muutaman tunnin vaellukselle. Sää oli mitä upein, maisemat oli kauniit eikä vaelluskenkiä olisi edes tarvinnut. Maa oli jäässä, mutta lumesta ei ollut tietoakaan. Tai noh, metsässä on aina lunta talvella, mutta ei ollut polveen asti lunta, niinkun pelkäsin. Lähdimme kotoa matkaan avoimin mielin ja sanoinkin että jos siellä on polveen asti lunta, niin ei minua haittaa. Kunhan näen peuroja ja vuoret 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaellusreitti, minkä valitsimme, ei ollut pitkä ja koska päivää oli vielä jäljellä (ja bensa hirmu halpaa nykyään) otimme suunnaksi Luray:n luolat (eng. Luray Caverns). Lurayn kylä on keskellä ei mitään ja kun saavuimme luolille olin hieman skeptinen. Luolan sisäänkäynti on rakennettu päätalon sisään, mistä löytyy perus turistikrääsät. Päätalon ympärillä on valtava parkkipaikka sekä turhaakin turhempia turistihömpötyksiä. Eteenkin kun näin kuinka paljon sisäänpääsy luoliin oli, niin olin jo aikeissa lähtemään kotiin. 26 dollaria per aikuinen on minun mielestä aika suolainen, mutta kun astuimme luolan sisään portaita alas en voinut olla enemmän tyytyväinen että päätimme jäädä.
 

 

 

Huomaa peilikuva / Notice the reflection

 

Peilikuva / Reflection

 

 

 

 

Pluton kummitus-pilari / Pluto’s Ghost pillar

 

 

 

 

Kaatunut pilari / Fallen pillar

 

Joku ääliö turisti / Some idiot tourist
 
 
Luoliin mennään aina oppaan kanssa ja opastettuja kierroksia järjestetään puolen tunnin välein. Kierros kestää tunnin ja ainakin meidän opas oli todella hyvä. Syvimmillään olimme 16:sta kerroksen syvyydessä (eli saman verran maan alla kuin meidän kotitalon korkeus). Luolat löysi kahden miehen ja 13-vuotiaan pojan seurue vuonna 1878. Seurue oli huomannut maassa ulkonevan kalkkikivipaljastuman ja sen lähellä olevan kolikon kokoisen reiän maassa, mistä tuli kylmää ilmaa. Oli elokuu ja kuuma ilma, joten kylmä ilmavirtaus herätti kiinnostusta. Luolan suu on kaivettu esiin, mutta kun turistikierroksia suunniteltiin, niin luolista ei tarvinnut kaivaa polkuja vaan luolissa oli jo valmiiksi leveät käytävät. Toisin sanoen ei tarvinnut tuhota luolia turisteja varten 🙂 
 
Päivä oli kaikin puolin erittäin mukava. Peuroja ei kylläkään näkynyt, mutta kuulemma sellainen saadaan kohta pakastimeen, koska mies löysi paikan missä hän saa metsästää. Hyviä peurareseptejä otetaan vastaan 😉
 
Odottelen meidän ruokapöytää saapuvaksi, mutta en osaa hehkuttaa sitä vielä… Katsotaan onko se edes pöytä… 
 
Camilla
 
Translate: This Saturday we went to Shenandoah Natural Park and the Luray Caverns. The weather was beautiful for a hike and the mountains were gorgeous. The Caverns were definitely worth the visit, such an amazing place! 
 

 

Rock Creek Park

On By CamillaIn Vaeltaminen, Washington DCLeave a comment



Sunnuntai oli eittämättä viikon kohokohta. Minä heräsin jo viiden aikaan (niinkun varmaan kaikki muutkin ihmiset joka sunnuntaiaamu) ja pakkasin meille reilusti eväitä rinkkaan. Halusin ajaa sisään uudet vaelluskengät helpossa maastossa ja olin lukenut että Washington DC:n pohjoisosassa olisi puisto sunnuntaikävelijöille. Tarkistin vielä ystäviltämme täällä Washingtonissa pitääkö väite paikkansa ja voinko lähteä patikoimaan Rock Creek-puistoon vaikka lenkkareissa ja vaikutti siltä että voimme lähteä turvallisin mielin. Emme olleet varmoja siitä saapuvatko minun uudet vaelluskengät postissa ennen viikonloppua ja halusin kuitenkin käydä katsastamassa puiston. Noh, tarvitsinko vaelluskenkiäni? 


Kyllä. Lauantaina satoi reippaasti vettä ja maa oli sunnuntaina erittäin mutainen. Osa puiston teistä on päällystetty ja monin paikoin voi valita helpomman reitin, jos näyttää siltä että on valinnut väärät kengät vaellukselle. Vaelluksia puistossa on yhtä monta kuin vaeltajiakin. Yhteensä puisto tarjoaa 32 mailia (51,5 kilometriä) vaellusreittejä ja jokainen vaeltaja voi itse räätälöidä oman reittinsä. 

Me pysäköitiin auto Nature Center:in parkkipaikalle ja piipahdettiin keskuksessa hakemassa ilmaiset kartat päivän vaellukselle. Yleensä amerikkalaisiin luonnonpuistoihin on pääsymaksu, parkkimaksu tms., mutta Rock Creek Park on ilmainen. Alueella on planetaario, joka on myös ilmainen. Luonnonpuiston keskuksessa oli ystävällinen mies meitä vastaanottamassa ja kyseli heti kuinka hän voi auttaa. Suomalaisena pelästyin kuollakseni taasen kerran kun joku tarjosi apuaan. Olen tottunut siihen että saan itse hoitaa asiani, enkä keskustella kenenkään kanssa. Saati sitten pyytää apua 🙂 Tällä kertaa olin erittäin tyytyväinen apuun, koska mies osasi kertoa tärkeimmät asiat mitä puistosta tulee tietää muutamassa minuutissa ja päästiin heti matkaan ilman turhia miettimisiä. 
 
Päivän vaellusreitiksi valittiin keltainen (kts. kartta) reitti, joka on arviolta n. 7 mailia pitkä (11 kilometriä). Jätimme ihan eteläisimmän kärjen matkasta pois, ehkä noin kilometri koko matkasta, eli yhteensä päivän vaellus oli n. 10 kilometriä neljässä tunnissa. Pysähdyimme kerran syömään ihan istualteen ja muuten söimme banaaneja yms. matkan varrella. 
 
Polut oli keskivaikeakulkuisia, oksia ja kiviä vähän väliä poluilla. Kuten mainitsin, polut oli mutaisia sateen jälkeen ja pudonneita lehtiä ihan joka paikassa. Sää oli muuten juuri sopiva puolipäivävaellukselle, ei liian kylmä eikä liian lämmin. Washingtonissa tulee yllättävän paljon, joka tekee että on vaikea löytää sopivia vaatteita laittaa päälle. Minulla oli sadetakin alla kevytuntuvatakki, jonka sain ottaa pois puolivälissä vaellusta. 
 

 

 

Siellä täällä oli pieniä lumikasoja viime viikon lumisateista ja pienet lammet oli jäässä. Toivoin jo että talvi olisi täällä ohi ja voitaisiin siirtyä kevättä kohti, mutta ilmeisesti meille on tulossa reippaasti lunta (tai ainakin vesisateita) tällä viikolla. Kävimme jo ostamassa uudet kartat seuraavaa viikonlopun vaellusta silmälläpitäen, mutta näyttäisi siltä että Virginian vuorilla sataa lunta koko viikon. Ellei ihmeitä tapahdu, jää vaellus toiseen kertaan. 
 

 

 

 

 

Tällä viikolla on paluu arkeen, eli pääsykokeisiin luku. Näin alkuun teen puolipäivää, koska asunto ei ihan vielä ole kunnossa ja on vielä paljon puuhaa, mutta viimeistään helmikuun lopulla olisi tarkoitus siirtyä kahdeksan tunnin työpäiviin. Eteenkin tänään olen tyytyväinen kotitoimistooni: ulkona tulee räntää. 
 
Oikein mukavaa viikon alkua!
Camilla
 
Translate: We went for a half day hike to Rock Creek Park in Washington DC. I am very happy that my new hiking boots came before our hike. The trails were really muddy and my nice pink running shoes would have been destroyed after the hike. We did the loop around the park (yellow on the map), except the most southern part of the park. The hike was around 6 miles (10 km) and we did it in 4 hours. The plan was to go to the Shenandoah National Park next weekend but it seems that the snow storm will keep us indoors for the weekend. Have a great week!