Road trip vuoristojen läpi

 

Chattanooga, Tennessee
Liikennekaaos, koska poliisi oli pysäyttänyt yhden kuorma-auton=kaikkien pitää hidastaa vauhtia, jotta näkee mitä tapahtuu / Traffic because a cop pulled over a truck=everybody has to slow down to look at it

Olipas aikamoinen kokemus ajaa 20 tuntia putkeen! Lähdimme Virginiasta aamuseitsemältä ja saavuimme Louisianaan kahden aikaan yöllä, mikä aikaeron takia oli kolme Virginian aikaa. Matkasimme Virginian, Tennesseen, Georgian, Alabaman ja Mississippin läpi. Melkein koko matkan ajoimme Appalakki-vuoriston läpi ja maisemat oli aivan mahtavat!! Ikävä kyllä valokuvaamiseen ei ollut aikaa, koska ajoimme vuoroissa ja se kumpi ei ajanut, nukkui. Mies oli töissä edellisen yön ja lähdimme matkaan heti hänen työvuoron loppumisen jälkeen ja hän nukkui koko sen ajan kun minä ajoin. Aika pitkälti ajettiin matka puoliksi ja pakko sanoa ettei tästä maasta löydy yhtään hyvää kuskia. Kaikki poukkoilee ihan miten sattuu ja ajaa just niin kovaa kun haluaa. Kolareita matkan varrella oli kolme ja tukkiutuneen liikenteen takia menetimme ainakin kaksi tuntia tehokasta ajoaikaa. Että pisti vihaksi istua liikenteessä, eteenkin kun on kamala nälkä ja pissahätä! Eikä kolareissa ollut tarpeeksi istumista. Jossain Virginian osavaltiossa kaksikaistaisella moottoritiellä olivat laittaneet Road Work-kyltit vasemmanpuoleiselle kaistalle, vaikka siellä ei kukaan ollut tekemässä yhtään mitään!! Pelkät kyltit koristeena. Välillä teki vaan mieli luovuttaa, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla ja jatkoimme matkaa. 

 


Olisin halunnut kuvan kaikista osavaltioiden kylteistä, mutta osa meni niin nopeasti ohi, etten millään ehtinyt reagoimaan kameran kanssa tilanteeseen. Ja Mississippi ja Louisianan kyltit meni ohi minun nukkuessa kun oli jo pimeää. Osavaltiot tosiaan on erilaisia, sen huomaa vasta kun ajaa eri osavaltioiden läpi. Tennesseessä oli paljon asutusta ja todella paljon paikkoja mihin pysähtyä, kun taas Alabamassa näin pelkästään vihreitä peltoja ja lehmiä. Muutenkin oli ihana huomata kuinka maisema vaihtui vihreämmäksi koko ajan mitä etelämpään ajoimme. Ja jossain Tennesseen puolivälissä alkoi näkymään liloja kukkasia puissa. En osaa sanoa minkä niminen puu kukkii tähän aikaan vuodesta ja arvelin että on turha edes ottaa kuvaa, mutta ihan uskomattoman kaunista katsottavaa puut oli. Georgiassa ei ollut kuin yksi nopeusrajoitus kyltti, mutta miniminopeuskylttejä oli kilometrin välein 😀 Hassuja pieniä yksityiskohtia. Ja sitten vielä lopuksi muutama hassu kuva mitä bongasimme matkan varrella.

Eikö muuttokuormassa ollut yhtään tilaa enää grillille…? / Seriously, there was no room in the container for a grill?

 

Kuvasta ei näe, mutta kyseessä on Kanadan kyltit 🙂 / You can’t see, but it is a Canadian license plate 🙂

En halua tehdä toista samanlaista matkaa toiste vähään aikaan. Tekisi melkein mieli pistää auto lentokoneeseen ja lentää kotiin… Onneksi olemme paluumatkan jakaneet kolmelle eri päivälle, eli kaksi yötä hotellissa paluumatkalla. 

Olin niin toivonnut hellettä ja aurinkoa, mutta vesisadetta pukkaa koko päiväksi. Viemme siis lapset elokuviin ja ostoksille tänään. Ehkä huomenna pääsemme ulos 🙂 

Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Camilla

Translate: After a very long road trip we are finally in Louisiana! Luckily we don’t have to drive back in one day 🙂

T. Roosevelt Island

Kevät on täällä jo melko pitkällä, aurinko paistaa, mutta vielä on kylmä. Muutamana päivänä on ollut ihanan lämmin, jopa yli 20 astetta ja ollaan käyty kävelylenkillä tuossa meidän lähistöllä sijaitsevalla Theodore Roosevelt-saarella. Meidän asunnolta saarelle on noin 25 minuutin kävely ja saaren ympäri kävelee noin puolessa tunnissa, eli juuri sopiva iltalenkki. Saari sijaitsee Washington DC:n ja Virginian rajalla Potomac-joella ja saarelle pääsee kävellen siltaa pitkin. Autot saa kätevästi parkkiin sillan viereen, muttei oo sitten mitään hajua miten parkkipaikalle pääsee, heh. Me ollaan joka kerta menty saarelle kävellen, niin en tosiaan osaa sanoa miten parkkipaikalle pääsee ja mä en oo edes yrittäny ymmärtää tämän kaupungin liikennettä. En osaisi ajaa keskustaan tai keskustasta vaikka elämäni riippuisi siitä… 


Saari on siitä hyvä että siellä voi juosta hiekalla, kun muuten joutuu juosta asfaltilla kaupungissa. Olin todella tyytyväinen että kävimme tutustumassa saarelle. Välillä tämä kaupunkiasuminen käy ahtaaksi, niin on ihana käydä luonnonhelmassa lenkkeilemässä. Käydäänhän me toki vaeltamassa viikonloppuisin, jos siihen on mahdollisuus, mutta eteenkin näin kotirouvana on ihana ottaa ja lähteä pienelle kävelylle kun asunnosta loppuu happi. Ihana löytää tällaisia helmiä omasta naapurustosta. Saari on auki aamukuudesta pimeän tuloon asti, niinkun muutkin puistot täällä meillä päin. Jotkut puistot on auki puoleen yöhön asti. Ja vielä tiedoksi että saari sijaitsee Washingtonin puolella. 

 

 

 

 

Theodore Roosevelt oli Yhdysvaltain 26:s presidentti ja saari on omistettu hänen muistolleen. Viimeinen kuva on muistomerkistä saarella. Yritin löytää jotain hauskaa tarinaa saaresta, mutta löyty aika nihkeesti tarinoita. Sen sain kuitenkin selville, että Roosevelt laajensi kansallispuistoja ja piti luontoa suuressa arvossa. Ehkä tämän takia hän sai oman saaren muistomerkiksi..? 











Odotin ehkä enemmän lenkkeilijöitä saarella, mutta vaikka on ollut lämpimiä päiviä, niin saari vaikuttaisi olevan suhteellisen rauhallinen. Tosin, jos haluaa luonnon rauhaan, on sitä turha sitä odottaa. Reagan-lentokentän koneet lentää saaren yli, jos koneet laskeutuu pohjoisesta päin. Suosittelen laittamaan kuulokkeet korville 🙂 Liikenteen melu muutenkin on täällä päin aikamoista. Lentokoneet, helikopterit, autot, moottoripyörät, hälytysajoneuvot ja piipittävät kuorma-autot – tietää asuvansa suurkaupungissa. Haagan asunnossa kuulee kun naapuri yskäisee, muttei liikenteen melusta ole tietoakaan. Toisinaan sitä kaipaa rauhaa, eteenkin kun opiskelut tökkii. Mutta onneksi löysin siihenkin vaivaan avun – lukumusiikkia youtubesta! Aivan loistavaa! Jaksaa hyvin keskittyä pitkiäkin aikoja, kun korvat saa levätä 🙂 

Täällä valmistaudutaan seuraavaan lomaan. Laitoimme asunnon vuokralle pääsiäiseksi ja puuhaa riittää jo senkin puolesta ihan tarpeeksi. Yritän saada samalla luettua vähän ylimääräistä, ettei lomalla tarvii opiskella, eteenkin koska lapset on meillä tällä kertaa yötä. Saattaa olla ettei lukemisesta tule mitään 🙂 

Hyvää alkanutta viikkoa!
Camilla

Translate: We found the Theodore Roosevelt Island last week and we’ve been going there for some nice walks with this awesome weather we’ve had. Got to love the sunshine! The island is just a 25 min walk from our apartment and the walk around the island is about a 30 min walk, so a perfect power walk in the evening after work or between studies. 

Jännittävä vuosipäivä

Viikonloppu meni todella nopeasti ja maanantai tuli vähän puskan takaa. Sain todella hyvin luettua koko päivän vaikka mies oli kotona ja lähti vasta äsken yövuoroon. Mielenkiintoista jäädä ekaa kertaa yksin kotiin yöksi. Onneksi tuli treenattua aamulla sen verran kovat treenit etten usko etteikö uni tulisi illalla. Mutta se tästä päivästä. Perjantai oli aivan super kiva päivä! Mies halusi juhlistaa vuosipäivää viemällä minut ampumaradalle. Olen kerran aikaisemmin ollut ampumaradalla, mutten ampunut yhtäkään laukausta. Olin ihan superinnoissani koko aamun ja treenikin kulki tosi hyvin kun tiesi että on hauska päivä tiedossa. Harjoiteltiin ensin kotona aseen käsittelyä, ettei radalla mene aikaa uuden oppimiseen. Ampumarata oli sisätiloissa ja tosi siisti. Olin todella hermostunut, mutta kun sain aseen ladattua olin tyyni eikä jännittäny ampua. Kuulemma naiset on ekakertalaisina vähemmän hermostuneita kuin miehet. Miehet ei kuuntele ja alkavat vaan ampumaan. Naiset kuuntelevat ohjeita ja kyselevät enemmän kuin miehet. En halua kerskua, mutta kolmas luoti meni suoraan oranssin alueen X:n läpi. Ei huono ensikertalaiselta 🙂

Minun luodin reikä ei vasemmanpuoleisesta näy, koska mies ampui rikki koko oranssin alueen, mutta oikeanpuoleisesta näkyy minun ampuma reikä. Lähempi kuva alhaalla. 
 
Harmi että ampumaradalla ei saanut ottaa valokuvia tai videokuvaa. Olisi ollut hauska nähdä, miltä näytän kun ammun. Ja nähdä mitä teen väärin, kun en osu mihin tähtään. No, mutta onneksi sain hyviä ohjeita vierestä ja opin paljon.
 
Meillä meni ampumaradalla vähän pitkäksi ja käytiin kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja juotiin skumpat kiireessä ennen kun suunnattiin ravintolaan illalliselle. Löysin netistä todella viihtyisän kreikkalaisen ravintolan 10 minuutin kävelymatkan päästä meidän asunnolta. Ravintolan konsepti oli meidän mieleen – annokset on pieniä ja niitä tilataan 1,5 per ruokailija. Illallinen oli todella miellyttävä ja päädyttiin vielä kuuntelemaan live bändiä loppuillasta. 
 
Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut. Nyt jään odottelemaan uuden televisio-sarjan alkamista. Better Call Saul alkaa puolen tunnin päästä enkä malta odottaa! Breaking Bad oli yksi parhaimmista sarjoista ikinä ja odotan Saulilta aika paljon 🙂 Harmi että miehen pitää olla töissä tänä iltana, mutta onneksi huomenna tulee uusintana. En tiedä onko Saul jo Netflixissä, mutta toivottavasti se näkyy Suomessa pikapuolin.
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Camilla
 
Translate: We had a great anniversary day. Went to the shooting range in the afternoon and then had dinner at a Greek restaurant. Now I’m waiting for Better Call Saul to begin 🙂
 
 

 

Ravintoloita ja leipomista

Claredon, Virginia
Hyvää Groundhog-päivää (Murmelin päivää)! Ilmeisesti talvi on ohi, koska murmeli ei nähnyt varjoaan tänä aamuna 🙂
 
Onpas ollut tapahtumarikas viikonloppu! Aloitin viikonlopun vieton jo torstaina puolen päivän jälkeen, kun mies tuli aikaisemmin töistä potemaan kovaa migreeniä. Mies jäi nukkumaan ja minä sain auton käyttöön, jei! Olin suunnitellut koko viikon leipomista ja pääsin ihan yksin kauppaan pyörimään ilman että joku hengittää niskaan koko ajan. Esimmäinen kuva on naapurikaupungista, Claredonista. Claredon on kaunis kaupunki, kauniimpi kuin Court House, missä me asustelemme. Court House on (kuten nimikin jo kertoo) täynnä virastotaloja, eikä ole kovin inspiroivaa… Tykkään kävellä Claredoniin ihan vaan pyörimään kauppoihin tai metsästämään kivaa ravintolaa illallista varten. 
 
Torstain missio oli leivontatarvikkeet. Amerikkalaiset leipovat useimmiten “lisää vain vesi”-leivonnaisia ja kun suomalaisena on tottunut että jauhoja löytyy montaa eri sorttia, niin teki vähän tiukkaa löytää kaikki tarvikkeet. Kolme kauppaa (plus alko) ja minulla oli kaikki kamat kasassa. 
 
Perjantaina käytiin ensin kampaajalla ja muilla asioilla Woodbridge:ssa. Ei saatu VIELÄKÄÄN meidän ruokapöytää ja meillä alkaa olemaan hermot aika kireenä. Tämä piknik-ruokailu sohvalla alkaa olemaan vanha juttu jo… Koska ei saatu pöytää perjantaina, päätin että menemme ulos syömään. Ensin lounas Popeyes-pikaruokaravintolassa ja illallinen Cheesecake Factory-ravintolassa. Teen postauksen erikseen pikaruokaravintoloista, joten mainittakoon tässä vaiheessa että Popeyes on frittikanaan erikoistunut pikaruoka-ketju. Cheesecake Factory taas on minun lemppariravintoloita Yhdysvalloissa, koska heillä annoskoot on tarpeeksi isoja myös minulle 😉 Nimi saattaa hieman hämätä. Vaikka ravintola on erikoistunut juustokakkuihin, on ravintolassa tarjolla mahdottoman iso ruokalista, josta jokainen varmasti löytää mieluisen annoksen. Koska ketju on laaja ja ravintolat valtavan kokoisia, on palvelu (suurimmaksi osaksi) tasalaatuista ja tietää mitä saa kun kävelee ovesta sisään. Vähän niinkun Rosso, mutta hieman tasokkaampaa… Tai noh, tason voi määrittää monella eri tavalla. Minulla oli omasta mielestäni siistit vaatteet, korkokengät ja olin jopa laittanut hiukset nätisti, kun taas molemmissa naapuripöydissä asiakkailla oli valkoiset lenkkarit sekä verkkarit jalassa. Mutta toisaalta, olemmehan me amerikassa… 
 

 

Cheesecake Factory, Claredon, Virginia
Ennen illallista sain vihdoinkin aikaiseksi leipoa ja voi että kun tuli hyvä fiilis!! Olen varmaan viimeksi leiponut vuosi sitten laskiaispullia, jos mokkapaloja ei lasketa tai jotain synttärikakkuja… Kun saavuin tänne Yhdysvaltoihin kolme viikkoa sitten, tunsin heti oloni kotoisaksi – kotini ei ole enää Haagassa vaan mieheni luona. Mutta leipominen tuo vielä voimakkaamman tunteen siitä että on kotona. 
 
First batch of Runebergin torttu
Ensimmäinen satsi Runebergin torttuja sitten 2002-2004 vuosien leipurikoulua. Rakenne oli aivan uskomattoman hyvä! Tortut ei noussu, mutta se ei haitannut yhtään, oli ihan super hyviä. En tiedä mikä aivopieru minulle iski perjantaina. Ajattelin että nämä 12 Runebergin torttua riittää hyvin vielä maanantai-tiistai-akselille ja voin syödä torttuja opiskelun lomassa. Kuinka väärässä olinkaan. Lauantaiaamuna torttuja oli jäljellä kaksi. Itse sain maistaa yhteensä kolme torttua. Ei muuta kuin leipomaan lisää. Tällä kertaa tein tupla-annoksen ja tortuista tuli korkeampia. 
 
Second batch of Runebergin torttu

 

“Jos Luoja antoi minulle suomalaisen tyttöystävän, joka leipoo, niin aion syödä kaikki tarjolla olevat leivonnaiset” kuului vastaus kun kysyin, eikö sinulla ole minkäänlaista itsekuria, kun toisen satsin tortut oli kadonnut sunnuntai-iltapäivään mennessä. Mitä tohon nyt sitten tulisi vastata…? 
 
Lisää viikonlopun tapahtumia tulossa, kunhan saan kirjoitettua postaukset valmiiksi. Nyt aamu-uinti ja opiskelemaan!
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Camilla
 
Translate: Our dining table is still not here, so we were forced to eat out on Friday both lunch and dinner. I also did some baking. The first batch of Runebergin torttu on Friday came out really good but very low. The dough didn’t rise but luckily (?) I got a second chance on Saturday since the first 12 cakes were gone… The second batch I doubled the dough and they turned out as good as the first batch but a bit bigger. 
 
I was told that “If God gave me a Finnish girlfriend who can bake I’m going to eat every single cake you bake” when I asked where all the cakes went… So apparently it has nothing to do with self control. 
 
Have a great week!