Hei me muutetaan!

Mun pitäis oikeasti olla menossa kauppaan, mutta kirjoittaminen veti enemmän puoleensa. Enkä oikein osaa olla kotoa pois. Nimittäin uudesta kodista! Puoli vuotta The Woodlandsissa tuli täyteen ja vuokrasimme 2,5 vuodeksi omakotitalon Houstonin suburbsista. Asumme ihan keskustan ja miehen uuden toimistorakennuksen lähellä, mutta tärkeintä on, että asumme aivan lenkkipolkujen vieressä.

Talo on aivan valtava, melkein 250 neliötä ja takapiha postimerkin kokoinen, enkä voisi olla enemmän innoissani! Muutto meni kaikenkaikkiaan hyvin ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olimme aloittaneet järjestelyt jo yli kuukausi sitten, joten muuttopäivänä ei ollut enää suuria kysymysmerkkejä. Vuokrattu pakettiauto oli meille liian pieni, mutta ei haitannut sekään. Teimme muutaman ylimääräisen kierroksen pikkuautoilla ja saimme muuttopäivänä keittiönkin kokonaisuudessaan purettua. Aika saavutus mielestäni.

Muuton jälkeisenä päivänä kävin aamulla siivoamassa vanhan samalla kun mies aloitti maalaamaan autotallin seiniä. Vaikka kyseessä ei ole mikään vanha talo, on tällä ikää sen verran, että edelliset asukkaat olivat laittaneet sitä sun tätä seinille roikkumaan, joten saimme luvan maalata autotallin ja pari muutakin seinää sisältä.

Onneksi vuokraisäntä oli tilannut siivousfirman siivoamaan ennen kuin muutimme, koska 250 neliötä on aika paljon yhdelle naiselle, joten olin superkiitollinen, ettei tarvinnut siivota kahta taloa. Ja kirsikkana kakun päällä, saimme ihan uudet pyykinpesukoneet! Kyllä nyt meitä on hemmoteltu.

Nyt kun suurin osa tavaroista on paikoillaan, näyttää talo aika tyhjältä. Keittiön kaapit on vain puolillaan täynnä ja kaikki meidän ystävät tietää kuinka paljon keittiöön liittyviä tavaroita meillä on! Vaatekaappi näyttää tyhjältä, vaikka olen tunkenut sinne kaikki mitä olen keksinyt. Olohuone on aika kolkko, vaikka meidän sohva on valtava. Olen kuitenkin todella tyytyväinen miltä kaikki näyttää. En usko, että hankimme enempää huonekaluja. Ehkä muutama matto ja jokunen lipasto/hylly. Noh, vierashuoneisiin tarvii kyllä ainakin sänky hankkia. Olisi tylsää jos vieraat joutuisivat lattialla nukkua 🙂

Aurinko paistaa kauniisti makuuhuoneemme ikkunoista ja hymyilen. Putkimies kävi kanssa aikaisemmin tänään ja korjasi keittiön altaan. Nyt voi mennä tekemään ruokaa. Mutta ensin kuppi kahvia.

Camilla

Southfork ranch Dallasissa

Miehellä oli työmatka viime viikolla ja päätin lähteä mukaan seuraksi. Kävimme viikon aikana Oklahoma Cityssä, Dallasissa ja Austinissa. Kilometrejä tuli taas kiitettävästi ja vaikka matka oli ihanan virkistävä, oli ihana tulla kotiin.

En kuitenkaan malta kertoa, mitä tein Dallasissa miehen ollessa töissä. Kävin nimittäin Dallas tv-sarjan kuvauspaikalla Southforkin ranchillä ja oli ihan superhienoa! Kai näin Game of Thronesin faneista tuntuu kun he matkaavat Kroatiaan 🙂 Oli ihan mielettömän hienoa saada kävellä ympäri ranchiä samalla paikalla, kuin J.R. Ewing ja Sue Ellen. Muistan lapsena kuinka ihailin Sue Ellenin vaatteita, korkokenkiä ja laukkuja. Ah, ne kirjekuorilaukut! Ja ne hiukset!

Ennen kuin jatkat lukemista, haluan tässä välissä mainita, että jos haluat pitää illuusion yllä Southfork ranchistä, lopeta lukeminen tähän. Kaikki ei nimittäin ole niinkuin televisiossa.

Tämän terassin muistaa varmaan kaikki. Useat aamiaiset on pöydän ääressä syöty. Pikkasen epäilin kun opas väitti, että pöytä ja tuolit ovat alkuperäiset, mutta totta tosiaan ovat. Katsoin Dallasia uudestaan ja samat tuolit ja pöytä!

Ennen kuin menin Southforkissa käymään, olin tietoinen, että pettymyksiä saattaa olla luvassa, kuten Southforkin koko. Kyseessä on ihan tavallinen neljän makuuhuoneen omakotitalo, joista kuvakulmilla saatiin näyttämään valtavalta palatsilta. Kuvausryhmällä ei ollut lupaa kuvata Southforkin talon sisätiloissa, vaan kaikki materiaali sisätiloista kuvattiin Kaliforniassa. Southforkin pinta-ala on itse asiassa vain 550 neliömetriä, kun taas Kaliforniassa rakennetussa talossa on peräti 3700 neliömetriä (jos nyt kuulin oikein oppaalta). Mutta voisin kuvitella, että Kalifornian kuvauspaikalta löytyy paljon muitakin huoneita ja asuntoja, eikä vain Southforkin sisätiloja.

Southfork ranchin omisti ihan tavallinen perhe, herra ja rouva Duncan ja heidän kolme poikaa ja kun kuvausryhmä neuvotteli kuvausluvasta, rouva Duncan antoi kyllä luvan, mutta vain kesäkuukausiksi, koska pojat olivat koulussa, eikä hän halunnut poikien koulunkäynnin kärsivän. Eikä hän halunnut kuvattavan sisätiloissa, koska olihan kyseessä heidän koti. Kolmentoista peräkkäisen vuoden ajan Duncanin perhe avasi talonsa ovet kuvausryhmälle, joten voitte vain kuvitella minkälaista oli elää televisiosarjan kuvauspaikalla. Opas luonnehti tilannetta, kuin serkkujen kesälomavierailu – ei oikein voi sanoa, että joko olis aika lähteä ja passaat heitä, vaikka mikä olisi.

Southfork ranchin tilukset ovat valtavat ja näkymät talolta kauniit.

Koko kuvausryhmä teetti varmasti Duncanin perheelle päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta en usko, että kaikki oli huonosti, koska he päästivät kuvaamaan kolmentoista vuoden ajan. Suosittelen ehdottomasti käymään ranchillä, jos matka Dallasiin on missään vaiheessa edessä. En nimittäin halua kertoa kaikkia hassuja tarinoita, joita sain kierroksella kuulla.

Mitä ranchille sitten nykyään kuuluu? Southforkin sisätilat on remontoitu ja jäljittelee Dallasin sisustusta – aivan karmeita 70-luvun tapetteja ja Teksasin kokoisia huonekaluja. Talossa järjestetään päivisin turistikierroksia ja muuten on mahdollista vuokrata tilat erilaisiin tilaisuuksiin. Tiluksilta löytyy eläimiä, joita saa kierroksen jälkeen käydä katsomassa. Muun muassa hevosia ja laamoja näin. Tiluksille on myös rakennettu iso konferenssitila tilaisuuksia varten ja rodeo-areena, joita saa vuokrata käyttöönsä. Mutta kaikkein kiinnostavin tieto oli, että turistit saavat varata itselleen “päivä ranchillä”, johon kuuluu hevosilla ratsastus. Hevoset ovatkin ranchin ainut kulkuneuvo, jolla pääsee kaikkialle. Otin tästä tiedosta heti kopin ja lähden mielelläni turistioppaaksi jos meidän seuraavat (tai sitä seuraavat) vieraat Suomesta haluaa lähteä viettämään todellisen cowboypäivän.

Haave toteutunut ja pääsin seisomaan samalle asfaltille, missä Sue Ellen ja J.R. on joskus seissyt ja ajanut hienot avomersut 🙂
Jock Ewingin auto, jota ei ajettu kuin kuvauksissa ja sijaitsee nyt Southforkin museossa.

Museosta löytyy paljon muistoesineitä myös muilta näyttelijöiltä.

Kun saavuin kotiin Southforkista, etsin tietysti heti netistä, kuinka saisin katsottua Dallasia ja kuinka ollakaan Amazon Primella se on ilmaista. Voitte vaan arvata, että olen katsonut Dallasia joka päivä ainakin jakson, koska, noh, onhan se nyt todella hyvä televisiosarja. Dallasiahan on katsottu ympäri maailmaa yli 90 maassa ja sarja on yksi maailman pitkäkestoisimmista sarjoista. Kun J.R. ammuttiin 80-luvulla, meni koko maailma sekaisin ja hulluimmat fanit tulivat itse asiassa Duncanin talolle tuomaan kukkia.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli käymisen arvoinen. Southfork sijaitsee Dallasista koilliseen noin 30-45 minuuttia autolla, vähän riippuen missä päin Dallasia on. Kierros kesti tunnin, jonka jälkeen sai omatoimisesti jatkaa ihmettelyä tai mennä lounaalle Miss Ellien ravintolaan. Minulla oli hieman kiire kierroksen jälkeen, joten kävin vain nopeasti katsomassa Jock Ewingin autoa, mutta jos olisi ollut aikaa, olisi kiva ollut käydä paijailemassa hevosia. Ehdottomasti kympin kierros!

Camilla

NASA:n avaruuskeskus Houstonissa

Olen aina ollut kiinnostunut ulkoavaruudesta, tähdistä ja planeetoista. On jotenkin käsittämättömän hienoa, miten ihminen on pystynyt keräämään ulkoavaruudesta tietoa ja jopa saanut vietyä ihmisiä turvallisesti planeettamme ilmakehän ulkopuolelle. Kun muutimme Houstoniin, oli luonnollisesti pakko päästä käymään NASAn avaruuskeskuksella. Olin aikaisemmin vieraillut keskuksella, mutta vain kerran vuosia sitten, joten halusin kovasti päästä oppimaan enemmän keskuksen tarjoamasta tiedosta.

Ostinkin heti ensimmäisellä viikolla, Houstoniin tultuamme, jäsenyyden NASAlle, joka oikeuttaa minut ja kolme vierasta käydä avaruuskeskuksessa vaikka joka päivä vuoden ajan, ihan ilmaiseksi. Hinta oli suunnilleen neljän kertalipun verran, joten ei tarvinnut kahdesti miettiä ostosta. Puoli vuotta jäsenyyttä takana ja olen päässyt keskuksessa käymään kolmesti. Kerran lasten kanssa, kerran vein ystävämme ja kolmannen kerran vein lapset ja mieheni vanhemmat joulun alla. Ja joka kerta löydän ihan uusia asioita, mistä en ollut aikaisemmin kuullutkaan.

Parasta kuitenkin NASAn jäsenyydessä on, että saan parin viikon välein sähköpostia NASAlta, missä kerrotaan uusista näyttelyistä, luennoista, tapahtumista ja mistä milloinkin. Uusin jäsenetu on VIP-kierros, jotka siis normaalisti maksaa monta sataa, ilmaiseksi! Joten, seuraavan kerran kun meille tulee vieraita… Vinkkivitonen, kannattaa varata matkat Houstoniin nopee, ennen kun joku muu ehtii käyttää tämän edun 😉

Independence avaruussukkula NASA 905 lentokoneen päällä.
Saturn V -raketti, suurin toiminnallinen ihmisen rakentama kuljetusalus avaruuteen.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.

No mutta, nyt asiaan, miksi lähdin NASAsta tällä kertaa kirjoittamaan. NASAlla on joka päivä turistikierroksia, joissa kannattaa ehdottomasti käydä! Kiireisinä päivinä kiertoajeluita on kaksi erilaista – toinen astronauttien koulutustiloihin ja toinen ISSn (kansainvälinen avaruusasema) lennonjohdon tiloihin. Hiljaisempina päivinä turistikierroksia on vain yksi ja käy sekä astronauttien, että lennonjohdon tiloissa. Kiertojelut vaihtelevat myös sen mukaan, mihin turisteja voi päästää milloinkin, joten ensi vuonna ajelut saattavat olla ihan erilaisia kuin tänä vuonna.

On kuitenkin yksi astronauttien työn kannalta tärkeä koulutustila, joka ei itse asiassa sijaitse avaruuskeskuksen välittömässä läheisyydessä, eikä edes NASAn Lyndon B. Johnson Space Center:in kampuksella, mihin ei turistit pääse (ainakaan normaaliarkena). Kyseessä on valtava uima-allasta, jossa astronautit koulutetaan käyttämään työkaluja painottomassa tilassa avaruusaseman ulkopuolella tehtäviin korjaustöihin. Wikipedia osasi kertoa altaan olevan 62 metriä pitkä, 31 metriä leveä ja 12.34 metriä syvä. Vertailun vuoksi Mäkelänrinteen uima-allas on 50 metriä pitkä ja syvässä päässä vain muutaman metrin syvyys.

En tiedä kuinka usein altaalle tehdään kierroksia, mutta joulun välipäivinä peräti neljän aamupäivän ajan tiloihin pääsi tutustumaan pientä korvausta vastaan ja minähän varasin koko porukalle liput, koska halusin ehdottomasti päästä oppimaan altaasta ja koulutuksesta enemmän. Joulun välipäivät olivat otolliset, koska koulutustiloissa ei työtekijöitä juurikaan ollut pyhien takia, emmekä siis häirinneet työn tekoa. Samalla monet laitteet oli nostettu altaasta huoltoa ja inventaariota varten, joten teknisistä laitteista kiinnostuneet pääsivät näitä ihailemaan.

Altaassa on muun muassa kansainvälisen avaruusaseman malli, jossa astronautit harjoittelevat tekemään korjauksia. Allas sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä NASAn avaruuskeskuksesta ja kierroksia oli puolen tunnin välein ja matkustimme turistibussilla Sonny Carter Training Facility:yn. Oli rahan arvoinen kierros ja meillä oli kaikilla tosi mukavaa.

Neutral Buoyancy Laboratory, Houston TX.

Kuva kuvasta. Joulun alla altaassa ei ollut sukeltajia.

Avaruuskeskuksessa on kaikille jotakin. Pienemmille astronauteille on Angry Birds puisto, missä voivat muun muassa kokeilla ajaa kauko-ohjattavaa Mars rover:ia tai kokeilla laskeutumista avaruussukkulalla. Isommat wannabe-astronautit voivat käydä ihastelemassa avaruussukkulan sisällä ja oppia elämästä avaruusasemalla.

Ainut miinuspuoli NASAn vierailijakeskuksessa on ruokailu. Päivän aikana saa käydä hakemassa eväät autosta ja syödä piknikalueella, mutta jos on sateinen päivä, niin eihän kukaan ulkona halua syödä, jolloin joutuu turvautumaan NASAn ruokiin. Kallista roskaruokaa siis. Ei mitenkään houkuttelevaa, mutta olemme usein tehneetkin niin, että otamme mukaan jotain pientä evästä, jolla jaksaa sitten lounaaseen joko kotona tai jossain lähialueen ravintolassa.

NASA on usein puheena, kun juttelen ystävien ja perheeni kanssa, ja kaikki haluavat käydä katsomassa ihan paikan päällä miltä NASA näyttää ja mitä kaikkea siellä tehdään. Suosittelen lämmöllä!

Camilla

Appivanhempien vierailu

Lake Woodlands joulun välipäivinä sateiden jälkeen.

Appivanhempani päättivät tulla meille puolentoista viikon vierailulle jouluna ja nyt se vierailu on takanapäin ja kaikki on enemmän kuin hyvin. Jos totta puhutaan, en ollut missään vaiheessa edes huolestunut, kuinka vierailun käy.

Mieheni vanhemmat ovat kärsivällisiä, helposti lähestyttäviä, huomaavaisia ja uteliaita (sanan positiivisessa merkityksessä). Eivät tuomitse tai puhu selän takana ja ovat ehkä kuitenkin enemmän introverttejä kuin ekstroverttejä, vaikka ensimmäisten vuosien kokemusten mukaan ei hiljaista hetkeä keskusteluiden välissä ollut. Juuri sellaisia ihmisiä, ketä haluaa kotiinsa vieraiksi. Mieheni äiti tykkää tiskata ja siivota muiden ihmisten sotkuja, joten kaikin puolin kaikille jäi hyvä maku suuhun vierailusta.

Puolitoista viikkoa meni itse asiassa aika nopeasti. Minulla oli takataskussa kaikkea kivaa puuhaa, emmekä tainneet olla yhtenäkään päivänä kotona koko päivää. Tässä nykyisessä asunnossa meillä on vaan kaksi makuuhuonetta, joten kuusi ihmistä saimme juuri ja juuri mahtumaan nukkumaan, mutta päivisin tuntui, ettei meinannut löytää rauhallista paikkaa. Eteenkin lapset turhautuivat helposti, kun ei saanut leikkiä olohuoneessa jos aikuisilla oli keskustelu kesken.

Joulun alla kävimme katsomassa jouluvaloja ja amerikkalaiseen tapaan oli kyllä panostettu!

Parasta vierailussa oli ehdottomasti aika, minkä sain viettää anoppini kanssa. Veimme lapsia leikkipuistoon ja lasten leikkiessä juttelimme puiston penkillä istuessa kaikkea maan ja taivaan välillä. Hänkin sanoi, että nämä naiskeskustelut olivat hänen loman kohokohtia. Oli kiva kuulla tarinoita mieheni lapsuudesta ja myös koko suvun tarinaa. Mieheni vanhemmilla on molemmilla paljon sisaruksia, joten serkkuja perheestä löytyy vaikka kuinka!

Mites muuten kuulumiset? Suurin muutos on ollut, että pääsin vihdoinkin pyörän päälle kahden kuukauden loman jälkeen! Kylläpäs tuli hyvä mieli ja on paljon parempi fiilis, kun pääsin liikkumaan. Mitäs muuta..? Asuntomme on täynnä muuttolaatikoita ja ylimääräistä sälää. Olin todella onnellinen tänään kun ystäväni tuli meille lounaalle, että sain siivottua tätä kaaosta. Tai siis siirrettyä kaikkea vierashuoneeseen, heh. Siinäpä kaikkein tärkeimmät. Ai niin, ja koska elämä ei olisi liian helppoa ja tasapaksua, lähdemme taas työmatkalle. Juuri sopivasti ennen muuttoa. Mutta olen ollut tehokas ja suurin osa on jo pakattuna 🙂

Kivaa viikonloppua!
Camilla

Vuosi lomaa – 2018

Helmikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Vuosi 2018 on tullut päätökseensä ja jäin muistelemaan vuotta ja samalla pohtimaan tulevaa.

Koulu Tuhottoman pitkä koulumatka tuli (ainakin tähän hätään) päätökseensä ja tammikuussa kävin tenttimässä viimeisen kurssin. Kun tulokset saapuivat, pääsi itku. Oli koulumatkani rankin tentti, enkä halunnut jättää koulua ko. kurssin takia kesken. Kaikesta huolimatta suoritin kurssin ja valmistuin maaliskuussa Hankenilta.

Maaliskuu 2018 – Kauppatieteiden kandidaatti

Kouluväsymys iski keväällä 2017 ja aloin silloin jo miettimään, pitäiskö jättää maisteri tekemättä. En vaan enää jaksanut koulun politiikkaa, vaikka aine ja aihe kiinnosti ja kiinnostaa edelleen kovasti. En malta jatkaa, mihin jäin, mutta mielummin työelämässä.

Toki välillä harmittaa, kun koulukaverit jatkaa maisteriin ja jopa on jo valmistunut maisteriksi, mutta samalla on mietittävä muita elämän osa-alueita ja prioriteetteja.

Parisuhde Olen sen verran vanha jo, että tiedän, mitä elämältäni haluan. Kun sopiva henkilö tuli vastaan, en nähnyt enää mitään syytä jarrutella. Monen mutkan kautta saimme mieheni kanssa käytännön asiat järjestykseen ja pystyimme muuttamaan yhteen ja menimme jopa naimisiin tänä vuonna. Häitä tanssitaan myöhemmin, kunhan saadaan oleskelulupa-asiat kuntoon ja allekirjoittaneelle töitä.

Kesäkuu 2018 – vaimona
Heinäkuu 2018 – uusi yhteinen koti

Ensimmäinen avioliittovuosi on kuulemma se vaikein, mutta olemme kasvaneet yhdessä paljon, emmekä erilleen. Toki meilläkin oli muutaman kerran vaikeita keskusteluita, mutta ne johtui minun epävarmuudesta uuteen kotimaahani, eikä niinkään parisuhteeseemme. Emme ole vieläkään kyllästyneet toisiimme, vaan päinvastoin.

Vanhemmuus Vaikken varsinaisesti tullut äidiksi vuoden 2018 aikana, sain hoitaakseni kaksi reipasta lasta heidän vierailuillaan isänsä luona. Ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita, kun etsimme kaikki paikkaamme uudessa perheessämme. Tilannetta ei helpottanut, että asuimme hotelleissa ensimmäiset kaksi kuukautta. Kaikesta kuitenkin selvittiin, eikä enää tule suuria tappeluita.

On ollut ihana huomata, kuinka lapset joka kerta palavat halusta tulla meille kylään. Asiat olisi voinut olla ihan päinvastaiset ja olisin voinut saada kuraa niskaan, mutta ei. Olen löytänyt äitipuolen roolini ja paikkani perheessä, mikä on auttanut työhön kaipuuni kanssa. Minulla on ollut työ hoitaa lapsia ja keksiä koko perheelle kivaa tekemistä.

Kesäkuu 2018 – äitipuolena matkoilla New York Cityssä
Kesäkuu 2018 – turistina Washington DC:ssä

Olenkin kasvanut ihmisenä paljon ja lapset ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä, tilannetajua ja kommunikointia. Opin kuinka tärkeää on olla esimerkkinä, eikä vaan kertoa kuinka asiat tulisi tehdä. Lapset imevät itseensä kaiken ympäristöstä, eteenkin ne asiat, mitkä ei ihan heille kuuluisi, joten saa todellakin pitää mölyt mahassa, ellei halua lasten käyttäytyvän huonosti.

Syksyllä huomasin myös positiivisen muutoksen lapsissa. He selkeästi olivat kaivanneet isäänsä ja tämä puoli vuotta on kasvattanut lapsia itsenäisemmiksi. He ovat saaneet kokea uusia asioita, mutta ennen kaikkea viettää aikaa isänsä kanssa. Vähättelemättä äitinsä roolia tietenkin. Lapset selkeästi kaipaavat molempia vanhempia. Me puolikkaat vanhemmat emme pysty täyttämään saappaita.

Muutto En edes koe asuvani kaukana Suomesta, koska katson suomalaisia sarjoja (välillä jopa Ylen uutisia) netistä, puhun pitkiä puheluita Suomeen ja syön tismalleen samoja ruokia kuin Suomessa asuessani. Kaikesta huolimatta, sitä tuli muutettua valtameren toiselle puolelle. Kuulostaa ihan kuin joku muu olisi sanonut nuo sanat. Minähän vaan elän elämääni, eikä tämä elämä nyt niin erilaista ole, kuin Suomessa. Paitsi etten käy töissä. Ja aurinko laskee talvella vasta viiden jälkeen.

Elokuu 2018 – turistina uudessa kotikaupungissa Houston, TX

Uusi kotimaani on helppo maahanmuuttajille ja mieheni on tehnyt muuton todella helpoksi. Puhumattakaan suomalaisen yhteisön tuesta. Paras ystäväni lapsuudestani asuu nykyään lyhyen ajomatkan päässä ja olen saanut paljon uusia, hyviä ystäviä, mikä on auttanut sopeutumisessa.

Matkat Ajattelin ensin, etten olisi matkustanut paljon tänä vuonna, mutta tulihan niitä kilometrejä tänä(kin) vuonna. Asuin Liberiassa kolme kuukautta ja kävimme Sierra Leonin rajan lähellä sijaitsevalla rannalla kolmesti. Suppailimme viikonloput ja kerran jopa merellä haaksirikkoutuneelle laivalle. Matkustin Tallinnaan helmikuussa ennen Liberiaan muuttoa ja toisen kerran toukokuussa miehen kanssa meidän yllätysvierailulla Suomeen. Kun saavuimme Yhdysvaltoihin keväällä, kävimme New Yorkissa, New Jerseyssä huvipuistossa ja Washington DC:ssä. Muutimme Houstoniin kesäkuun lopussa ja olemme käyneet ainakin kerran kuussa Louisianassa syksyn aikana. Lomailin viisi päivää siskon kanssa Las Vegasissa ja matkustin miehen työmatkoille monen monta kertaa – Dallasiin, San Antonioon ja Austiniin.

Kilometrejä tuli paljon, vaikken odottanut tältä vuodelta mitään matkoja, koska olemme keskellä tätä muuttoprosessia. Mutta onhan muuttaminenkin matkustamista. Tavallaan.

Marraskuu 2018 – turistina Las Vegasissa, Nevada

2019 Minkälaisia odotuksia minulla on tulevalle vuodelle? Ainakin enemmän liikuntaa ja vähemmän loukaantumisia. Uuden kodin vieressä kulkee lenkkipolut, joten eipä ole enää tekosyitä. Ja loukaantumiset saavat nyt jäädä taakse. Nilkka voi jo niin hyvin, että yritän aloittaa liikunnan lähipäivinä. Näin jo unta viime yönä, että lähdin juoksulenkille!

Työ Vuosi lomaa oli sopivasti. Sain ladattua akkuja, tutustua uuteen kotimaahani, viettää aikaa ystävien ja uuden perheeni kanssa. Kaivaa esiin kuopattuja harrastuksia. Kasvaa ihmisenä ja löytää uusia puolia itsestäni. Nyt kuitenkin olen valmis jatkamaan eteenpäin. Haluan työyhteisön, oppia uusia asioita ja tehdä työtä, josta sekä maksetaan palkkaa (pankkitili näyttää pikkuhiljaa säälittävältä), että nähdä työni tuloksen. Haluan työn, jossa voin oikeasti tehdä jotain järkevää. Kasvaa ja kasvattaa arvoa. Voin kuitenkin palata työelämään vasta kun työlupa on tipahtanut postilaatikkoon. Ei kuulemma enää pitäisi kauan kestää.

Lokakuu 2018 – uudet vanhat harrastukset
Tammikuu 2018 – lunta ja pakkasta superseurassa

Uusi koti Pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme tammikuun lopussa, jonka jälkeen saamme kaikki vähän enemmän tilaa. Kaikille omat huoneet, peli/treeni-huone, ompeluhuone minulle ja pieni takapiha (grillibileet!!). Ja kaikki tämä aivan lenkkipolujen vieressä. Nykyinen asuntomme sijaitsee hyvällä paikalla, muttei jalkakäytäviä. Täytyy aina ajaa autolla, jos haluaa lenkille. Kynnys treeneihin on korkea. Mutta eipä ole enää kauan! Olemme kaikki innoissamme uudesta sijainnista! Pääsemme helposti ja nopeasti liikkumaan.

Vaikka edessä on muutto (taas), olemme kaikki valmiita vähän tilavampaan kotiin. Lapset haluaa leikkiä rauhassa, eikä olohuoneessa ja tällä hetkellä heidän makuuhuone on niin pieni, ettei sinne mahdu kahden sängyn lisäksi mitään muuta. Ja minä haluan kunnollisen työ/ompeluhuoneen, ettei aina tarvii istua keittiössä ompelemassa ja joka kerta nostaa kaikki tavarat kaappiin, kun on ruoka-aika. Mieskin odottaa uutta taloa, koska saamme kaikki romut autotallissa järjestettyä järkevämmin. Ja mahdollisesti rakennettua kuntosalin autotalliin.

Lupaukset Oli taas suuret suunnitelmat vuosi sitten. Kahvin juontia tulisi vähentää. Tässä kohtaa pyörittelen silmiäni. Joka päivä kulutan kolme kuppia, vaikka kuinka yritän olla keittämättä sitä kolmatta kuppia. Liikuntaa pitäisi lisätä. Noh, kokeilin tennistä kolme kuukautta. Kävin parin kuukauden ajan syksyllä pyöräilemässä. Loppuajan löhöilin onnellisena sohvan pohjalla. Heh. Ensi vuonna sitten! Luulin tekeväni kaiken maailman kursseja netissä, kun en töissäkään käy. Enpä tehnyt sitäkään. Ensi vuonna.

Nyt kun sapattivuotta on takana kaksitoista kuukautta, olo on aika rauhaton ja tekisi kyllä mieli saada enemmän rakennetta arkeen. Jos en mitään muuta alkuun keksi, niin pakko ilmottautua ryhmäliikuntatunneille tai jotain muuta järkevää. En jaksa enää elää kuin pellossa. Samalla pitää saada ryhtiliike muihinkin perheemme jäseniin. Mies on valitellut liikkumattomuutta. Nyt vaan tarvii löytää joku kiva ohjelma meille molemmille. Mutta ensin muuttopuuhat ja uusi koti 🙂

Joulukuu 2018 – uusi kotikaupunki Houston, TX
Huhtikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Tuhannet kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka tekivät tästä vuodesta upean. Eteenkin kotijoukot, jotka ovat jaksaneet höpötellä kanssani puhelimessa, kun välillä on ollut koti-ikävää ja välillä on halunnut kertoa kaikista jännittävistä tapahtumista. Olen hieman harmissani, etten pääse mukaan kaikkiin upeisiin tapahtumiin vuonna 2019, mutta onneksi on puhelimet nykyään!

Hyvää uutta vuotta 2019!
Camilla

Suomalaisvaikutteinen joulu Houstonissa

Kun saimme tietää, että lapset viettävät joulun kanssamme, halusin näyttää lapsille (ja amerikkalaiselle miehelleni) pienen vilauksen suomalaisesta joulusta. En kuitenkaan missään nimessä halunnut mitään stressiä itselleni tai koko porukalle, joten valikoin vain muutaman suomalaisen jouluperinteen uusperheellemme.

Jouluaattona keitin lounaaksi joulupuuron, leivoimme joulutortut ja katsoimme joulurauhan julistuksen Areenasta. Lapsetkin kokeili Ikeasta haettua glögiä ja joulupuurolautaset tyhjenivät huimaa vauhtia.

Tämän joulun hitti: suomalainen riisipuuro. Sain keittää puuroa monta satsia. 
Saaristolaisleivän tyyppinen leipä oli toinen joulun hittituote. Sain leipoa monta satsia tätäkin. 
Kuusenkoristeet kaikille omat. 

Iltapäivällä koristeltiin piparkakkutalo ja mies savusti lohta ja itse metsästettyä sorsaa samalla kun minä kokkailin illalliselle porkkanalaatikkoa, saaristolaisleipää, herneitä ja perunoita. Aika perinteinen joulupöytä mielestäni. Itselleni olin ostanut vielä graavilohta ja pari purkkia sillejä. Joulun kunniaksi.

Aattoiltana avasimme muutamat lahjat sen kunniaksi, että Suomessa pukki tuo lahjat aattoiltana. Olin amerikkalaiseen tapaan ostanu kaikille omat kuusenkoristeet. Autointoilijalle pienen punaisen auton, tytölle glitterillä kuorrutettu lumiukko, miehelle pieni metsästäjäukko ja itselleni pöllöjä.

Aattoillan huipennus oli joulukirkko. Menimme isolla porukalla Woodlands Church:iin, missä oli jumalanpalveluksen lisäksi lapsille pomppulinnoja, liukumäki, vaahtokarkkeja ja kaakaota. Vaikkemme normaalisti ole kirkossa kävijöitä, oli Woodlandsin kirkolla todella mukava tunnelma ja seurakin oli mitä mainioin.

Jätettiin joulupukille aattoiltana lasten koristelemat piparkakut ja mukillinen maitoa. 
Piparkakut ja maito oli yön aikana vaihtunut lahjoihin. 

Joulupäivän aamuna joululahjat löytyivät kuusen alta – amerikkalaiseen tapaan. Joulupukki oli käynyt jättämässä lahjat, syönyt koristelemamme piparkakut ja juonut jättämämme maidon. Lelut toivat paljon elämää pieneen kotiimme ja joulupäivä menikin oikeastaan sohvalla löhöillessä lasten (lue: miehen) leikkiessä uusilla leluilla.

Iltapäivästä alkoi seinät kaatumaan päälle ja päätimme lähteä sulattelemaan joulutorttuja pienelle kävelylenkille. Joulun kelit oli meidän puolellamme ja aurinko paistoi melkein koko joulun. Ja oli lämmintä! Vaikkei ollut valkoista joulua, oli ihana ulkoilla ilman pitkiä kalsareita.

Illalla appivanhempani saapuivat meille ja yöpyvät melkein kaksi viikkoa. Mukava kun talo on täynnä ja on kaikkea kivaa puuhaa. Ehdimme jo käydä NASAlla, leikkipuistoissa ja katsomassa jouluvaloja.

Melkein koko joulun saimme viettää auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä. 

Joulu meni todella mukavasti, kun oli sopivasti tekemistä. Vaikkei ollut valkoista joulua, saimme hyvin tehtyä joulun tunnelman suomalaisilla ja amerikkalaisilla perinteillä. Mieheni kiitteli kovasti kun esittelin suomalaisia perinteitä ja aloitimme uusia perinteitä pienelle perheellemme. Todellisuushan on ettemme tiedä missä vietämme tulevaisuudessa jouluja ja kenen kanssa, mutta jos se on minusta kiinni, pidämme kiinni ainakin muutamasta perinteestä tulevina vuosina.

Hyvää uutta vuotta!
Camilla

Itsenäisyyspäivä ja ulkosuomalaisuus

Välimatka tekee ihmeitä. Sitä kaipaa enemmän ja arvostaa pieniäkin asioita paljon enemmän. Minusta on kuoriutunut pieni jouluihminen tässä viime viikkoina ja olen miettinyt mistä moinen johtuu, mutta voisin kuvitella välimatkalla olevan jotain osaa tähän fiilistelyyn. Eteenkin perinteet, perheen omat ja kansalliset, ovat heränneet henkiin ilman, että olen edes huomannut asiaa.

Olen istunut netissä luvattomia tunteja etsiessä eri reseptejä joululaatikoihin, saaristolaisleipään ja piparkakkutaikinaan. En aio vetää överit, mutta jotenkin tuntuu, että tarvitsen pienen palan Suomea tähän hetkeen. Kun itsenäisyyspäivän aamu valkeni suuntasin suomalaisen ystäväni luokse ja laitoimme Linnan juhlat telkkarista päälle. Söimme siis aamupalaa ja katsoimme juhlia Areenasta. Juhlat ovat aina kuuluneet minun itsenäisyyspäivään, mutta vasta kun palasin kotiin iltapäivästä, iski kaipuu Suomeen. Kuuntelin Finlandia hymniä ja ostin Tuntematon sotilas -elokuvan miehelle joululahjaksi. Vasta kun jonkin asian menettää, sitä osaa arvostaa. Tässä tapauksessa tuntuu, kuin olisin menettänyt itselle tärkeät perinteet. Toki vanhoja perinteitä voi, ja pitääkin, vaalia kaukanakin, mutta jotkut asiat vain ei tunnu samalta kaukana kotoa.

Ulkosuomalainen on aina kahden maan välissä ja jossain vaiheessa aikaa on kulunut niin paljon, ettei pysty edes palaamaan takaisin Suomeen, vaan uusi kotimaa tuntuu enemmän kodilta kuin Suomi. Aihe puhuttaa paljon eri ulkosuomalaisten foorumeilla ja välillä kun on vaikeita aikoja ihmisten elämässä, tulee väkisinkin mieleen, pitäisikö palata Suomeen. Tukiverkosto Suomessa näkee lähtijän luopiona ja uudessa kotimaassa on aina ulkopuolinen. Yhdysvallat on maahanmuuttajalle unelmamaa, koska tänne on varmasti paljon helpompi muuttaa ulkopuolisena, koska kaikki muutkin ovat ihan samassa tilanteessa. Eteenkin jos vertaa vaikka Aasiaa länsimaisen silmin. Tuskin esimerkiksi Kiinaan muuttaminen ole yhtä helppoa eurooppalaiselle, kuin Yhdysvallat.

Kuinka minun matka ulkosuomalaiseksi on sitten tähän asti mennyt? Matka on tietysti aloitettu, ainakin henkisesti, jo viisi vuotta sitten, kun tapasin mieheni, mutta vasta kymmenen kuukautta olen oikeastaan asunut Suomen rajojen ulkopuolella. Ristiriitaiset tunteet kuuluvat kai asiaan, mutta jollain tavalla olisi kiva jos ainakin hetkittäin olisi helpompaa.

Kun kaksikymppisenä lähdin matkustamaan ympäri maailmaa, ihmettelin aina Suomeen palatessani, miksi asun tässä kummallisessa maassa. On kylmä ja pimeetä. Kesällä on kylmä ja hyttysiä. Aivan kamalat verot ja juntteja täynnä. Olin naiivi ja kiittämätön. Röyhkeä ja itsekeskeinen. Paljon piti kasvaa, jotta pääsin edes tähän pisteeseen, missä nyt ollaan. Piti löytää se oikea ihminen näyttämään minulle kuinka upea maa Suomi oikeasti on.

Kun tapasin mieheni, elin edelleen tässä pienessä kuplassani, jossa vihasin kohtaloani asua Suomessa. Olin tehnyt paljon töitä sen eteen, että pääsisin jonain päivänä pois ja valloittamaan maailmaa. Kehuskella sitten Suomeen palatessani kuinka upeita paikkoja maailmassa on. Joo, onhan se upeeta nähdä uusia paikkoja ja oppia uusia tapoja elää, mutta kuinka ihanaa onkaan palata kotiin.

Mieheni näytti minulle täysin uuden puolen Suomesta. Suomessa on turvallista, upea puhdas luonto, rehellisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa. Pikkuhiljaa rupesin ymmärtämään kuinka hyvä maa Suomi on. Kun mies muutti takaisin Yhdysvaltoihin olin tietysti murheen murtama hänen lähdöstä, mutta olin onnellinen saadessani jäädä Suomeen. Viime tammikuussa kun vakinainen ulkomaanmuutto lähestyi olin kauhuissani. En halunnut lähteä. Yhtäkkiä olin muuttanut mieltäni ja pidin lumesta ja talvesta. Mitä ihmettä? Lenkkeilin koiran kanssa päivittäin lumihangessa ja aloin kaipaamaan kaikkea.

Miltä nyt tuntuu kun meillä on koti Teksasissa? Kyllä kaipaan jotain asioita Suomesta, mutta sen verran olen kasvanut, että osaan elää tässä ja nyt. Turha murehtia, mitä ei ole, vaan lähinnä, mitä kaikkea ihanaa minulla on. Joten, miksi pohdin ulkosuomalaisuutta päivittäin? Koska maahanmuuttajana kamppailen päivittäin asioiden kanssa, jotka saattavat vaikuttaa pieniltä, mutta ovat minulle uusia ja ihmeellisiä. Samalla jokainen suomalainen ulkomailla on lähettiläs ja vaikka jotkut asiat vaikuttavat hieman hankalalta, on vaan pakko niellä suuttumus ja yrittää ymmärtää maan tavat ja kulttuurierot. Tai ystävällisesti yrittää kertoa, kuinka me suomalaiset teemme asiat hieman eri tavalla, joka säästää aikaa/rahaa tai on muuten vaan helpompi.

Olen ylpeä suomalainen ja haluan vaalia perinteitä jatkossakin. Täytyy vaan muistaa, että elämä on tässä ja nyt. Vaikka kuinka olisi ikävä, pitää muistuttaa itseään siitä, miksi ylipäätään matkaan lähti. Haluan opettaa lapsille Suomesta ja suomalaisista perinteistä, mutta samalla kunnioittaa tämän maan perinteitä. Ei ole helppoa elää kahden tulen välissä, mutta kuinka rikasta onkaan elämäni nykyään? Saan oppia uusia asioita päivittäin ja kokea upeita hetkiä täälläkin. Pitää vaan löytää tasapaino.

Koska en nyt tähän hätään Houstonista löytänyt Suomen lippua, josta ottaa kuvia postaukseen, kaivoin muutamia lempikuviani Suomesta arkistoista. Luonto on meille suomalaisille tärkeä ja niin myös minulle. Vaikka perhettä ja ystäviä on ikävä, niin Suomen luontoa on kyllä kova ikävä myös.

Vielä kerran hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Camilla