Nevadan autiomaa

Kohta tulee kolme viikkoa kuluneeksi siitä kun toheloin polkupyörälläni ja makaan siis edelleen sohvalla jalka kohotettuna ja ranteet sökönä. Parantumista ei ainakaan auttanut neljän päivän loma Las Vegasissa, jonka jälkeen neljä päivää vierailijoiden viihdyttämistä Houstonissa.

Las Vegas oli aivan superihana loma mutta koska olimme koko ajan menossa ei ranteet ja nilkka saanut levättyä ollenkaan. Neljäntenä päivänä menimme Death Valleyyn, jossa luonnollisesti haikkasin monta kilometriä aavikossa. Nilkka näytti vesimelonilta sen jälkeen.

Oma vika että parantuminen on kestänyt näin kauan ja pakko myöntää, että tämä pikkuhiljaa alkaa käydä hermoille. Herään aamuyöstä särkyyn ja päivän aikana nilkka turpoaa, koska en malta maata paikoillaan. Sattuu painaa mikroaaltouunin nappulaa, puhumattakaan läppärillä kirjoittamista. Tämänkin postauksen kirjotan puhelimella, koska ranteet ei oikein tykkää kirjottamisesta läppärin näppiksellä.

Mutta se valittamisesta. Palataanpas takaisin Las Vegasiin. Lähdin extempore matkalle Las Vegasiin, koska siskoni miehensä kanssa löysivät huippuhalvat lennot Californiaan ja ajoivat Nevadaan viikoksi. Päätin lähteä neljäksi päiväksi heidän kanssaan lomailemaan ja voi että oli mukavaa. Teimme ruokaa yhdessä, kävimme muutamassa showssa ja otimme aurinkoa uima-allasalueella. Kuitenkin loman kohokohta oli vierailut Nevadan upeaan autiomaahan.

Tähän väliin haluan huomauttaa, ettei yhtäkään tämän postauksen kuvista ole korjattu kuvankäsittelyohjelmalla. Paitsi Star Wars -kuva on tehty kollaasiksi. Kuvia ei tarvinnut korjata. Valo oli aivan uskomattoman upea.

Red Rock Canyon ja ensikosketus vuoriin
Teimme päiväretken Las Vegasin lähellä sijaitsevaan kanjoniin, enkä voi sanoin kuvailla tunnetta kun lähestyimme vuoria. En edes tajunnut alkukesästä kuinka littana eteläinen Teksasin osavaltio on. Olemme nyt ajaneet Teksasissa ja Louisianassa niin paljon, että voin sanoa kaipaavani edes pientä mäennyppylää. Mies on Louisianasta kotoisin, joten häntä ei vaikuta häiritsevän ikuinen suomaisema tai sokeriruokoviljelmät. Eihän Suomessa nyt mitään Alppien kokoisia vuoria ole, mutta kyllä esimerkiksi Helsingissä pääsee nopeasti kiipeämään pienelle mäennyppylälle ja katselemaan kauniita maisemia. Joten, kun ajoimme Red Rock Canyoniin istuin silmät suurena ihailemassa upeita maisemia. Vaihtelut korkeudessa tuntui korvissa ja oli vaikeeta saada paineet korvissa tasaantumaan, puhumattakaan hengityksen tasaantumista muutaman metrin kävelyn jälkeen.

Ensimmäinen näköalatasanne Red Rock Canyon:ssa.
Vaellusreitiltä Red Rock Canyon:ssa.

Vaellusreitin umpikuja – vesiputous. Vettä tässä putouksessa ei kuitenkaan tähän aikaan vuodesta ollut.

 

Red Rock Canyon sijaitsee ihan Las Vegasin lähellä, vain puolen tunnin ajomatkan päässä, mikä tekee siitä aivan loistavan puolipäivän matkakohteen. Kanjoniin pääsee ajamaan näppärästi autolla yksisuuntaista “scenic route” -tietä pitkin. Puisto aukeaa aamukahdeksalta ja pääsymaksu (15 dollaria per auto) maksetaan heti ensimmäiseksi. Reitti kokonaisuudessaan ei ole pitkä ja kestää vain 35 minuuttia ajaa läpi, mutta matkalla on niin paljon nähtävää, että meillä meni noin 4 tuntia koko matkaan. Olisimme helposti voineet viettää koko päivän puistossa, mutta olimme huonosti varustautuneet veden ja syötävän suhteen, joten kaikki haikit eivät toteutuneet.

Kävelimme kuitenkin yhden pidemmän aavikkoreitin vesiputoukselle asti, vaikka ei tähän aikaan vuodesta vedestä ollut tietoakaan. Kaikkein kummallisinta oli kuinka vihreetä keskellä erämaata voikaan olla. Ja miten keskellä ei mitään voi olla elämää. Red Rock Canyonissa asuu muun muassa kilpikonnia, maaoravia, tarantelloja ja kalkkarokäärmeitä, mutta me ei ikävä kyllä nähty mitään eläimiä. Paitsi muutama maaorava, jotka eivät pelästyneet turisteja.

Kaikenkaikkiaan Red Rock Canyon oli aivan loistava vierailun kohde, eteenkin tällaiselle liikuntarajoitteiselle. Paras hetki päivän aikana oli kuitenkin ihan viimeinen pysähdys kanjonin näköalatasanteelle. Lähdin kävelemään autiomaahan yksin ja jäin kuuntelemaan hiljaisuutta. Täysin hiljaista. Nyt ymmärrän miten joku haluaa asua keskellä ei mitään. En muista mikä olisi ollut yhtä rentouttavaa, kuin hiljaisuuden kuunteleminen.

Kuuntelemassa hiljaisuutta keskellä erämaata.

Death Valley – kuoleman laakso
En ole ihan varma mistä moinen nimi on tullut, mutta voin kyllä ymmärtää mistä moinen nimi tulee. Death Valley on valtava, maapallon kuumin paikka, jossa kuitenkin eniten onnettomuuksia tapahtuu tulvissa, ja on täynnä myrkkykäärmeitä ja tarantelloja, puhumattakaan vihaisista aaseista.

En edes muista milloin kuulin ensimmäisen kerran Kuolemanlaaksosta, mutta olen aina halunnut laaksossa käydä. Oli jotenkin epätodellinen olo kun ajoimme aikaisin aamulla kahden tunnin matkan Las Vegasista Death Valleyyn. Pääsymaksu laaksoon oli 30 dollaria per auto, jonka olisi voinut maksaa maksuautomaattiin, mutta ajoimme vierailukeskukseen. Saimme hyvän kartan ja muutamia vinkkejä laaksoon. En edes tajunnut kuinka iso laakso oli, ennen kuin olimme ajaneet ympäri puoli päivää ja nähtävää oli vielä vaikka kuinka.

Badwater Basin suolajärven pohjalla.

Suolajärvi sijaitsee 85 metriä merenpinnan alla.

Olimme paremmin varustautuneet päivään ja luulin ensin, että ruokaa olisi ollut liikaa, mutta todellisuudessa kaikki matkustaminen, haikkaaminen ja korkeuden vaihtelut vei energiaa yllättävän paljon. Emme tainneet viedä takaisin mitään eväistämme.

Haikkasimme suolatasangolle, Badwater -järvelle, mikä on Yhdysvaltain alin paikka – noin 85 metriä merenpinnan alapuolella. Vierailimme tasangolla sopivaan aikaan, myöhään syksyllä ja aamupäivästä, jolloin ei ollut niin kuuma. Tästä huolimatta paluumatkalla tasangolta autolle oli jo polttavan kuuma ja kuivuus poltti nenässä. En voi edes kuvitella minkälaista suolajärven pohjalla on kesällä. Järveen virtaa suolapitoista vettä lähteistä, mutta järven pohja on kuivalla säällä niin kovaa, että sillä pystyy kävelemään. Tasanko näyttää näin suomalaisittain pakkaantuneelta jäältä ja seisoimme koko retkikunta tasangon reunalla ja mietimme, kuinka pysyisimme “jäällä” pystyssä. Eihän se tietenkään ollut liukasta, mutta hohkaa kuumana.

Mesquite hiekkadyynit.

Kävimme myös hiekkadyyneillä, mikä oli kaikkein suurin turistirysä. Aivan kamalan paljon väkeä oli kävelemässä dyyneillä ja paljon valokuvaajia. Death Valley on Las Vegasin ja Los Angelesin välimaastossa ja sijaitsee itse asiassa Californian puolella, ja voin vaan kuvitella monen valokuvaajan käyttävän Kuolemanlaaksoa kuvauspaikkana. Turistiryntäyksestä huolimatta dyyneillä oli seesteistä ja istuimme kauan ihailemassa luontoa. Vuoria, dyynejä ja tasankoja. Upeita värejä ja uskomattoman sinistä taivasta.

Päivän viimeisenä etappina haikkasimme muutaman kilometrin Golden Canyoniin. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisimme olleet Star Warsistakin tutulla planeetalla Tatooine:lla, eikä osunut veikkaus hirveen kauas. Kun etsin tietoa Golden Canyon:sta pari viikkoa matkan jälkeen, satuin näkemään otoksia Star Wars elokuvasta ja kyllähän se niin vaan oli, että kävelimme aivan samassa paikassa, kuin Star Wars elokuvan R2-D2 ja C-3PO. Suurena Star Wars fanina jäi Death Valleystä hyvä mieli!

Ylemmässä kuvassa R2-D2 tekee matkaa New Hope -elokuvassa Tatooine -planeetalla. Alemmassa kuvassa turisti ottamassa selfietä. Sattumalta samassa kanjonissa. Lähde.
Golden Canyon vaellusreitiltä.

Auringonlasku Kuolemanlaaksossa.
Retkikunta väsyneenä päivän koitoksesta.

Death Valley tarjosi ihan kaikkea, mitä odotin ja enemmän. Päivän päätteeksi oli niin paljon koettu ja nähty, että oli ihan ähky. Kun saavuimme Las Vegasiin ja ravintolaan illalliselle oli retkikuntamme niin väsynyt, ettei ruokapöydän ääressä meinannut löytyä sanoja.

Nevadan autiomaat oli kyllä ihan mielettömän hieno kokemus ja yllätyin, että ylipäätään löysin mitään sanoja kuvaamaan kokemusta. Vuoret, kasvillisuus ja upeat maisemat. Toivottavasti pääsemme uudestaan vierailemaan johonkin Yhdysvaltain upeista luonnonpuistoista.

Camilla

Labor Day -viikonloppu

Meillä on pitkä viikonloppu takanapäin ja vihdoinkin palanneet kotiin. Lähdimme perjantaina heti aamusta ajamaan Louisianaan päin ja saavuimme kohteeseen juuri sopivasti lasten koulubussin kaartaessa kotipihaan. Kävimme heti donitseilla koko porukalla. Olemme miehen kanssa luovuttaneet, emmekä enää osta donitseja missään muualla maailmassa, koska maailman parhaat donitsit saa pelkästään miehen kotipaikkakunnalta. Pieni hökkeli, jossa myydään ainoastaan donitseja. Niin ja kahvia tietysti. Mikään donitsi missään päin maailmaa ei maistu yhtä hyvälle. Ehkä ihan hyvä asia 😉

Mr. Ronnie’s donuts. The best in the world. 
Prime example of how to decorate a donut shop. 

Maanantai oli pyhäpäivä koko maassa, Labor Day. Yritin vähän kysellä mitä Labor Day oikein tarkoittaa, kun ihan vallan vapaapäivää vietetään, mutta en saanut keneltäkään mitään vastausta. Internetti osasi kertoa, että käytännössä kyseessä on kesän lopetusjuhla, vaikka alkujaan 1800-luvun lopussa liitot aloittivat työn juhlan joka syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Tästä siis nimitys. Ensimmäiset juhlat pidettiin New Yorkissa, mutta levisi muualle Yhdysvaltoihin. Tämä ei tietenkään ole satavarma teoria juhlan synnystä, mutta kelpaa ainakin minulle. Miksi sitten työn juhlaa ei juhlita vappuna, kuten Euroopassa? Sitä internetti ei oikeastaan osannut kertoa. Oli miten oli, mutta Labor Day aloittaa syksyn, eli koulut alkavat viimeistään Labor Dayn jälkeen, samoin kaikki harrastukset ym. aktiviteetit. Kesä on siis epävirallisesti ohi. Niin ja fun fact: Labor Dayn jälkeen ei pidä pukeutua valkoiseen enää. Tuota, Teksasissa kesä ei siis lopu vielä muutamaan kuukauteen (eilenkin meinasin saada lämpöhalvauksen leikkipuistossa), joten enpä hirveesti ole muuttanut pukeutumistani. Ostin toiset shortsitkin…

Kirppiksellä nähtyä. // Flea market treasures. 

Meillä viikonloppu meni todella rauhallisesti. Kävimme lauantaina muutamalla kirpputorilla ja löysimme muutamia kivoja aarteita hyvään hintaan. Veimme lapset elokuviin ja trampoliinipuistoon. Appivanhemmat grillasivat ruokaa ja meillä kävi vieraita. Mieheni lapsuuden ystäviä. Kaikin puolin onnistunut viikonloppu.

Meidän piti tiistaina lähtee työmatkalle Dallasiin, mutta matka peruuntui viime hetkellä ja mies päätyi ottamaan vapaata pari päivää. Ajoimme tiistaina miehen kummisedän mökille ja odottelimme hurrikaanin saapumista. Minun ensimmäinen hurrikaani. No, myrskyhän ei ikinä saapunut mökille vaan siirtyi kokonaisuudessaan Alabamaan ja me saimme vaan yhden puolen tunnin kuuron.

En voi sietää ötököitä, käärmeitä ja hämähäkkejä, joten mökille meno on minulle henkilökohtaisesti aina vaikea paikka. Mökki sijaitsee keskellä suota ja fiilis on enemmänkin ahdistava sademetsä kuin rentoutumista laiturin nokassa. MUTTA, tällä kertaa pääsin zen-tilaan mökillä. Joo, edelleen ne ötökät ahdistavat, mutta meillä oli sen verran mukavaa, että siinä ötökät unohtuivat. Lähdimme mönkijöillä suolle ja näimme jopa alligaattorin. Illalla auringonlaskun aikaan otimme veneen ja suuntasimme joelle. Ihana ilta. Kiva miniloma.

Viikonlopputerveisin,
Camilla

English: We went to Louisiana for a long weekend, since the kids had Labor Day off from school. We went to a couple flea markets, took the kids to the movies and a trampoline park. After dropping the kids off we went to hubby’s uncle’s camp and dodged the hurricane. 

Suuri elämänmuutos

En olisi neljä vuotta sitten uskonut mihin elämä veisi minua, mutta tässä sitä nyt ollaan. Rouvana Yhdysvalloissa. Kahden suloisen lapsen äitipuolena. Tämä on ollut ihan mieletön seikkailu, enkä voisi enää kuvitella elämääni ilman miestäni ja hänen lapsiaan. Tiedän olevani onnekas monella eri tapaa ja en malta odottaa viettää loppuelämä heidän kanssaan.

Edellisessä blogipostauksessa kerroin vihdoinkin uutiset ja olin niin otettu kaikista onnitteluista, etten tiennyt miten päin olla. Olisin tietysti halunnut pitää isot häät ja kutsua kaikki juhlistamaan rakkauttamme, mutta elämä päätti toisin. En kadu hetkeäkään tai toivoisi erilaista hääpäivää, koska kaikki meni niinkun oli tarkoitettu. Haluan edelleen pitää hääjuhlan, mutta ensin meidän pitää selvittää nämä oleskelulupa-asiat. Yksi asia kerrallaan.

Olemme tällä hetkellä loman loppusuoralla Louisianassa aviomieheni perheen luona ja lapset ovat meillä edelleen. Olen aina ihmetellyt, miten vanhemmat aina valittavat, kuinka mihinkään ei ole enää aikaa, mutta todentotta olen ollut onnellinen jos saan käydä suihkussa joka toinen päivä ja muistan syödä pari kertaa päivässä. Kaikki muu on luksusta. Sitä vaan jotenkin ajautu selviytymismoodiin ja yritin vaan pitää kaikki hengissä, syötettynä ja yhtenä palana. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, olisin tietysti voinut ottaa vähän iisimmin ja nauttia ajasta vähän enemmän. Nyt kun talossa on neljä aikuista pitämässä huolta lapsista (eikä olla jumissa hotellihuoneessa), olen itsekin osannut nauttia enemmän ja jaksanut leikkiä kivoja leikkejä lasten kanssa.

Olen aloittanut kuvien läpikäynnin viimeiseltä kuukaudelta ja yritän hieman jäsennellä, mistä oikein aloittaisin kertomaan seikkailuistamme. Välillä tahti on ollut sen verran nopeaa, ettei ole tahtonut pysyä mukana, mutta onneksi tajusin sentään ottaa muutaman kuvan sieltä täältä, jotta muisteleminen olisi helpompaa näin jälkikäteen.

Miltä nyt sitten tuntuu asua toisella puolella maailmaa ja olla naimisissa? Totuuden nimissä, en koe minkään muuttuneen ja olo on aika samanlainen kuin ennenkin, mutta ehdottomasti turvallisempi. Vaikka oleskeluluvan saanti tulee olemaan oma prosessinsa, mutta nyt olemme sentään yhdessä. Tiedän, että saamme olla yhdessä, eikä huomenna tarvitse lähtee lentokentälle, taas. Tieto luo turvallisuuden tunteen ja voimme elää elämäämme ilman turhaa stressiä. Tai noh… Green card prosessihan on tunnetusti maailman helpoin juttu.

Kuvat ovat parin päivän takaa Louisianasta, kun kävimme lasten kanssa päiväkävelyllä luontopolulla suoalueella.

Camilla

English: First I would like to thank everybody for their kind words. It sure has been quite the whirlwind, but here we are. Married and finally in one country. Our vacation time is now over and we are headed to Houston tomorrow morning. Pictures from our time in Louisiana, when one morning we took the kids to a short hike at a Nature Reserve. 

Pitkä viikonloppu New Yorkissa

Aika on mennyt niin nopeesti, etten tahdo pysyä mukana. On ollut niin paljon tekemistä, ihan käytännön asioita plus uusi äitipuolen rooliin totutteleminen on vienyt energiaa. Päivät menee hujauksessa. Kaikki on kuitenkin mennyt paremmin kuin hyvin!

Kun saavuimme Washingtoniin ajoimme miehen veljen luokse Marylandiin yöksi. Hänellä on ihana talo aivan meren rannan lähellä. Kävimme lasten kanssa aamupäiväkävelyllä läheisessä luonnonpuistossa ja hiekkarannalla ennen ajomatkaa New York Cityyn. New Yorkissa olimme kaksi yötä Airbnb asunnossa Staten Islandilla, joten otimme lautan Manhattanille joka päivä. Lautta on siitä kätevä, että siitä näkee Vapaudenpatsaan, eikä maksa mitään.

Olemme nyt jo jatkaneet matkaa seuraavaan kohteeseen, ja kohta jatkamme taas matkaa. Ehdimme kuitenkin kahdessa vuorokaudessa yllättävän paljon:

  • vierailimme Central Parkissa
  • käytiin Times Squarella
  • ihailtiin maisemia Roosevelt Island Tramwayssä
  • vierailtiin Grand Central -rautatieasemalla
  • syötiin bageleita! Ja dollarin pizzaa!
  • herättiin aamukolmelta, jotta päästiin vierailemaan The Today Show:hun
  • eksyttiin metrossa. Ja löysimme perille.

Ja paljon paljon muuta!

Camilla

English: It’s been a whirlwind ever since we got to the States. Spent two nights in Maryland and two nights in NYC. Saw a lot in New York and walked even more!