Las Cruces, New Mexico

Organ Mountains

Mikä ihmeen paikka tämä oikein on ja missä päin maailmaa me siis oikein asutaan?

Ajattelin esitellä Las Crucesin heille ketkä eivät ole kuulleet paikasta. Itse olen aina innoissaan kuulla eri paikoista maailmassa ja olenkin ulkosuomalaisten blogien suurkuluttaja. Monet ihmiset kuulevat suurkaupungeista Yhdysvalloista, koska elokuvateollisuus rakastaa tai ainakin rakastivat joskus aikoinaan Los Angelesia ja New Yorkia, mutta pienet paikkakunnat eivät saa paljon näkyvyyttä ja ihan ymmärrettävistä syistä.

Las Cruces alhaalla Organ Mountains:sta päin katsottuna.

Minäkään en ollut ikinä kuullut Las Crucesista ja New Mexicokin on vaan yksi osavaltio muiden tuntemattomien joukossa. Tai no en nyt sanoisi niinkään. Olenhan katsonut monta kertaa televisiosarjan Breaking Bad ja Better Call Saul, jotka perustuvat New Mexicon pääkaupunkiin Albuquerqueen. Kun siis mies sai puhelun että hänelle on tarjottu työpaikkaa Las Cruces, NM, niin olin heti valmis muuttamaan, koska tiesin että siellä on vuoria. Vaikka Houstonissa on paljon hyvää, on Las Crucesin hidas elämäntyyli nyt jo tarttunut.

Tästä jäin miettimään elämänlaatua Las Crucesissa ja tulin siihen tulokseen, ettei täältä puutu montaa asiaa. Yksi asia mitä kaipaan on hyvät luomutuotteet kaupassa. Amerikassa ei voi syödä ns. tavallista ruokaa vaan kaikki pitää ostaa luomuna tai en itse ainakaan lähtisi syömään ruokaa, joka ei ole luomua. Las Crucesista ei siis oikein löydy hyvälaatuista, joka on kaikenlisäksi järkevän hintaista. Kaikki ruoka tulee kaukaa, paitsi pekaanipähkinät ja chilipaprikat. Mutta mitä aavikolta oikein voi kasvattaa?

Vaellusreitti Organ Mountains:ssa ja näkymä White Sands tukikohtaan päin.

Toinen asia on lyhyempi matka Suomeen. Haluaisin asua lähempänä perhettä, mutta marraskuun pimeys ei oikein houkuttele. Maantieteellisesti en oikein voi muuttaa tätä ongelmaa, joten hyväksyn että matka on pitkä. Ainakin Finnair on avannut suoran reitin Dallasista Helsinkiin, eikä Las Crucesista ole kuin 45 min ajomatka El Pasoon, josta 1.5 tunnin lentomatka Dallasiin.

Ilmasto

Kaikki (minä mukaanlukien) haluaa aina tietää mikä ilmasto ja sää jossain itselleen uudessa paikassa on. Eteläinen New Mexico on aavikkoa ja meillä on oikeastaan aina aurinkoista. On todella harvinaista että on pilviä ja että pilvistä tippuu jotain märkää. Talvi ja kevät ovat kuivaa kautta ja suunnilleen marraskuusta kesäkuun puoleenväliin/loppuun ei tule pisaraakaan vettä. Paitsi kerran talvessa kun sataa lunta Las Crucesissa. Kevät on muutekin itselleni todella rankkaa aikaa ja sadeveden puute oli todella raskasta. Viime vuonna oli jatkuvasti metsäpalo jossain lähistöllä. Jopa niin pahat maastopalot että välillä vuoria ei nähnyt ollenkaan sankan sumun takaa. Ilma oli saastunutta, eikä me käyty ulkona pojan kanssa kuin harvakseltaan.

Näkymä kotitalon kattoterassilta.

Kesällä ja syksyllä sen sijaan on ihan erilaista. Oli jännä miten viime kesän alussa yhtäkkiä joku päästi pilvet Las Crucesiin ja avasi sadevesihanan. Yhtenä päivänä vaan vesisade saapui ja melkein joka päivä on pilviä näkynyt. Alkukesästä sataa joka päivä ainakin pikkasen, mutta se sitten laantuu. Vuorien takia vesisade saattaa muodostua tyhjästä ja tulla kaatamalla. Muutenkin tuntuu siltä että vesisade on enemmän saavista kaatamalla ja kuurottaista kuin pitkäkestoista ja tihuttamista.

Kesällä on tukahduttavan kuuma, mutta yöt on aina viileet. Siis aina viileet. Telttailemaan ei ikinä saa lähteä ilman kerrastoja ja kunnon makuupussia. Eteenkin vuorilla lunta voi tulla myös kesällä. Kävimme lokakuun alussa telttailemassa ja tuli rakeita iltapäivällä kun aamupäivällä oli ihan lämmin kesäsää. Talvella sentään ei ole kuuma, mutta vaihtelee valtavasti. Yhtenä päivänä voi olla +1 C ja seuraavana +25 C.

Roadrunner eli maantiekiitäjä etupihalla.

Mutta celciusasteet mittarissa ei kerro koko totuutta. Jos aurinko on pilvessä, asteita on +30 niin laitan pitkähihaisen koska on kylmä. Jos seisot suorassa auringonpaisteessa ja asteita +10, riittää shortsit ja t-paita oikein hyvin. Lähden liikkeelle aina sillä olettamuksella että on sekä kuuma että kylmä, niin olen varustautunut pahimpaan ja parhaimpaan. Auringon säteistä puheenollen. Las Cruces sijaitsee melkein 1200 metrin korkeudessa (4000 jalkaa) merenpinnan yläpuolella. Se ei kuulosta paljolta, mutta tuntuu sitäkin enemmän. Auringon säteet ovat todella vahvat. Aurinkorasva on välttämätöntä aina kun menee ulos eikä parane unohtaa hattuaan kotiin.

Kaupunki

Kyllä, Las Cruces on ihan kaupungin kokoinen paikka ja täällä asuu noin sata tuhatta asukasta. Vain puolen tunnin matkan päässä etelään on El Pason kaupunki, Texasin osavaltiossa ja Mexicoon pääsee, riippuen ruuhkasta vajaassa tunnissa. Eli asumme erittäin lähellä sekä Texasia että Mexicoa. Las Crucesista löytyy oikeastaan kaikki palvelut, mitä ihminen tarvitsee, mutta silloin tällöin käymme asioilla El Pasossa, kuten lentokentällä. Las Crucesissa on lentokenttä, mutta sieltä ei lennä kaupalliset yhtiöt, joten menemme El Pasoon jos tarvitsemme lentokentän palveluita.

Las Crucesissa on kolme sairaalaa, valtava osavaltion yliopisto sekä paljon yritystoimintaa. Suurin työllistäjä on kuitenkin White Sands Missile Range, jossa Yhdysvaltain armeijalla on valtava tukikohta. Suurin osa perheistä asuvat tukikohdassa noin kolmen vartin ajomatkan päässä Las Crucesista aavikolla. En löytänyt äkkiseltään paljonko tukikohdassa asuu ihmisiä, mutta se ei liene tärkeetä tietää. Pääasia on tietää että heillä on oma ruokakauppa, monta koulua ja jopa Subway ravintola. Erikoinen fakta White Sands:stä on että Afganistanin pakolaisista osa lähetettiin tukikohtaan odottamaan heidän statuksen käsittelyä kun Yhdysvallat vetäytyivät Kabulista Presidentti Bidenin presidenttikauden alussa.

Mielestäni suurin eroavaisuus suurkaupungin ja Las Crucesin välillä on että täällä on paljon enemmän pienyrittäjiä. Lääkäreillä on mielummin omat vastaanotot, kuin ovat töissä isoissa sairaaloissa. Sairaanhoito (kyllä, valitsin sanamuodon tarkoituksella) on erittäin huonoa täällä isoissa sairaaloissa ja jotkut pienyrittäjätkään eivät ole kiinnostuneita parantamaan potilaitaan. Olemme saaneet erittäin huonoa palvelua melkein kaikissa paikoissa, jos ylipäätään saa lääkäriaikaa saman vuoden puolelle.

Rio Grande joki lokakuussa 2022.

Ravintolatarjonta on melko heikkoa ja raaka-aineet huonolaatuisia, muutamaa helmeä lukuunottamatta. Hyvät ravintolat pitää vaan tietää tai löytää ystäviä keneltä saada vinkkejä hyviin ruokapaikkoihin. Olemme lähes lopettaneet ravintoloissa käymistä, koska voimme tehdä kotona parempaa ruokaa. Jos kuitenkin päädymme ravintolaan, valitsemme aidon italialaisen ravintolan, jossa raaka-aineet tulevat Italiasta asti ja pizzat paistuvat puu-uunissa. Toinen lemppari on pienin mahdollinen meksikolainen ravintola, joka ulkopuolelta näyttää niin rähjäiseltä etten uskaltaisi mennä tilaamaan ruokaa. Omistaja on miehen työkaverin täti ja hän tekee aivan uskomattoman herkullisia gorditas tacoja. Kyseessä on melkein kuin uppopaistettu maissitaco, jossa pyynnöstä eri lihaa, papuja tai kasviksia. Lisäksi sisälle tulee salaattia ja tuoretta tomaattia. Hinta $2.95 kappale. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde!

Kaupungista löytyy jotain viihdykettä kuten kolme golf kenttää ja paljon puistoja. Puistoista kirjoitan joku toinen kerta, sillä ne ovat meillä viikoittaisessa käytössä. Lyhyenä mainintana, että vuorilla vaeltelu ja telttailu on erittäin suosittua täällä päin, samoin moottoripyörillä tai maastopyörillä ajaminen aavikolla. Mutta näistä sitten lisää joku toinen kerta.

Maanviljely

Las Crucesin läpi virtaa Rio Grande joki, joka matkaa Coloradosta New Mexicon ja Teksasin läpi aina Meksikonlahdelle asti. Joki tarjoaa Las Crucesissa ja sen pohjois ja eteläpuolella mahdollisuuden maanviljelylle ja yllätyksekseni joen varrelta löytyy paljon palstatilaa. Las Crucesissa suurin osa ovat pekaanipähkinä viljelmiä, mutta olen nähnyt puuvillaa, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, maissia ja omenoita. Hatch on pieni maanviljelijä kylä Las Crucesin pohjoispuolella jossa suurin osa viljelijöistä viljelevät New Mexicon chili paprikoita. Nämä eivät ole mausteisia, kuten chilit yleensä, vaan enemmän jalopenon makuisia. Chilit yleensä paahdetaan ja ne säilyvät hyvin paahtamisen jälkeen. Hatch chiliä tarjoillaan jossain muodossa jokaisessa ravintolassa New Mexicon alueella. Siitä yleensä tehdään salsan tyyppinen kastike, jota sitten laitetaan burgerin väliin tai ihan oikeastaan mihin vaan.

Pekaanipähkinäpuut Mesilla Valley:ssä.

Fun fact Las Crucesista ennen kun lopettelen postauksen: Las Crucesissa on viime aikoina nähty paljon nimekkäitä Hollywood näyttelijöitä, kuten Mel Gibson ja Bruce Willis kuvaamassa elokuvia, koska New Mexicoon on ollut halvempaa tuottaa elokuvia Hollywoodin sijaan. Bruce Willis oli viime talvena yhdessä lempipuistoistamme kuvaamassa elokuvaa.

Tässä hyvin pintapuolinen esittely kotikaupunkiimme.

Camilla

English: A brief overlook of our new home town for those who weren’t familiar with Las Cruces before. To sum it up, we have really enjoyed the relaxed small town feel in Las Cruces. The outdoor stuff is the biggest entertainment in my opinion. Las Cruces is far from everything, but has most of the services a person might need.

Syksyn taikaa

Viikko vierähti vierailijoiden kanssa todella nopeasti ja samalla syksy saapui myös tänne eteläiseen Teksasiin. Yöllä on ollu kymmenisen astetta, tai jopa alle, ja päivällä kaikkea kymmenen ja kolmenkymmenen välillä. Välillä sataa, välillä vähän enemmän, välillä tuulee niin että tukka tuntuu lähtevän ja jonain päivänä on ollut aivan täydellistä kesäsäätä. Onneksi helteet ovat kuitenkin siirtyneet ja ulkona on ollut miellyttävää viettää aikaa.

Äitini miehensä kanssa olivat siis luonamme viikon, ennen kuin lähtivät Karibialle jatkamaan lomaansa. He valitsivat loistavasti lomansa ajankohdan, sään ollessa aivan loistava! Yleensä suomalaiset vieraat haluavat ostoksille, mutta tällä kertaa vieraamme halusivat kiertää mahdollisimman paljon puistoja ja luontoa bongaamassa lintuja, mikä tietysti minulle sopi enemmän kuin hyvin! En ole käynyt kaikissa Houstonin puistoissa, niin oli mukava käydä kävelyllä eri puistoissa.

Houston on jännä paikka monella eri tapaa. Tästä kaupungista löytyy mielestäni ihan mitä vaan haluaa ja ehkä vielä vähän enemmän. Olen nyt asunut täällä vähän päälle vuoden ja tuntuu kuin tekeminen ei koskaan loppuisi tässä kaupungissa. Kaikille löytyy jotakin, eikä vierailijat tälläkään kertaa pettynyt näkemäänsä.

Arvostan ammattitaitoa suuresti ja vaikka vieraamme saattoivat ajatella, että minä vein heitä ympäri Houstonia, oli asian laita toisinpäin. Ammensin tietoa ihmiseltä, joka on omistanut koko elämänsä harrastukseensa – lintuihin. Hänen kaltaisten ihmisten takia meillä on tietoa saatavilla eri luontokappaleista, emmekä osaa tätä kiireisessä arjessa arvostaa. Joten, todellisuudessa minä taisin tästä lomasta saada enemmän, kuin vieraamme.

Houstonin veronmaksajat eivät varmaan edes tajua kuinka hienoja puistoja heidän rahoillaan ylläpidetään, enkä nyt puhu vaan Memorial Parkin kävelyreitistä, missä kaikki käyvät (minä mukaanlukien), vaan aivan valtavia luonnonpuistoja, kuten Anahuac, Brazoria, Brazos ja Memorial Parkin ei niin tunnetut reitit.

Kävimme sunnuntaina koko päivän kestäneellä kiertoajelulla Anahuac:in luonnonpuistossa ja vierailimme kuudella eri lintualueella, mutta ei tarvitse olla lintuharrastaja, jos haluaa puistossa vierailla. Mieheni sanoi hyvin, että haluaa näyttää kaikille kuinka kaunis suoalue voikaan olla, koska yleensä suosta puhuttaessa tulee mieleen ällöttäviä otuksia, märkää ja ruskeeta vettä. On suo tätäkin, mutta myös paljon muuta. Kävelimme mangrovemetsän läpi laudoista rakennetuilla kävelyreitillä auringonsäteiden tunkeutuessa tiheän metsikön läpi. Viimeksi oli yhtä rauhallista Suomen lomalla viljapeltojen vieressä iltakävelyllä ja teki hyvää liikkua luonnossa.

Löydätkö alligaattorin? Can you find the alligator?

Ihan muutaman tunnin sisään olimme nähneet ainakin sata kilpikonnaa, kymmeniä alligaattoreita, hämähäkkejä, valtava määrä lintuja, kaksi käärmettä, kolme saukkoa, karja-ajo, aivan valtava sammakko ja villiskoja. Lisäksi Memorial Parkissa nähtiin armadillo touhuilemassa omiaan pusikossa. En oikein tiedä tästä kummallisesta otuksesta mitään muuta kuin, että niitä näkee paljon tien vieressä kuolleena. Hassun näköinen eläin.

Heti vieraiden lähdön jälkeen alkoi vesisade, joka on nyt jatkunut. Samaan hengenvetoon sain jostain syysflunssan. Toistaiseksi flunssa on aika mieto, mutta kuitenkin sain viettää pari päivää sohvalla. En ole makoilevaa tyyppiä, joten tämä aika oli turhauttavaa, mutta ei auta. Se on vaan levättävä, että menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Haluan jatkaa urheilemista, eteenkin ulkona nyt kun vihdoinkin on viileämpää.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Camilla

We had visitors from Finland for a week and took them to see a lot of parks and Nature Reserves in southern Texas. My mom’s husband is a bird watcher, so we got the chance to see some amazing views while he was enjoying all the new bird species. Summer is definitely over and the hot summer days have changed to cool weather, which is nice for a change. 

Lokakuinen lauantai

Päivä alkoi verkkaisesti. Paistelin amerikkalaisia pannukakkuja, katsoimme uutisia ja siivoilimme keittiötä. Löhöilin Frendien ääressä sohvalla ennen kuin aloitimme päivän askareet. Mies lähti korjauttamaan joustaan ja samalla kokeilemaan ampumista. Jousen tähtäin oli yksi päivä vaan tippunut maahan. Onneksi mies kuuli, kun jotain tippui, koska olisi ollut aikamoinen homma alkaa metsästä etsimään, minkä on kadottanut.

Kirjoitin hetken aikaa blogia, ennen kuin oli aika alkaa pakkaamaan. Miehellä oli syntymäpäivä hänen ollessa Haitilla työmatkalla ja halusin viedä hänet jonnekin syntymäpäivälomalle. Ensin mietin, josko oltais jääty Houstoniin ja menty johonkin kivaan hotelliin, mutta aloin katsomaan karttaa Houstonin ulkopuolelta ja huomasin College Stationin.

Olen halunnut jo pidemmän aikaa käydä College Station:lla Presidentti George Bush vanhemman museolla ja sattumalta löysin kivan armeija aiheisen hotellin. Arvelin miehen pitävän tällaisesta pienestä lomasta ja varasin matkan jo yli kuukausi sitten.

Pala Berliinin muuria.

Pakkasin laukut ja söin lounaan. Kaapista löytyi vielä uunissa paistettuja kasviksia, joten heitin niitä pannulle kananmunan kera. Miehen tullessa takaisin heitimme laukut autoon ja lähdimme ajamaan. Mies halusi lounaaksi barbeque ruokaa, joten pysähdyimme Rudy’s:lla.

Aika nopeasti kun ajaa Houstonista 290 tietä pitkin muuttuu maisema rullaavaksi. Houstonissa ei ole mitään korkeuseroja, jos korkeita rakennuksia lasketa, joten maisemat ovat aika rajoittuneet. Matkalla College Station:iin oli kuitenkin ihania pieniä mäkiä ja ihasteltiin komeita maisemia. Tykkään olla kotona, mutta välillä pieni maisemanvaihdos tekee hyvää.

Matkalla ystävämme Uudesta Seelannista soitti ja vaihdettiin kuulumiset. Kuulemma amerikkalainen aksentti on tarttunut minuun. Hups. Ihana kun meillä on ystäviä ympäri maailmaa ja vähän väliä tulee viestejä ja puheluita milloin mistäkin.

Kävimme ensin George W. Bush Presidential Library and Museum:lla, missä sain muun muassa ottaa kuvia itsestäni Valkoisen Talon presidentin työpöydän ääressä. Opimme paljon edesmenneestä presidentistä, hänen urasta ja perheestään. Kävimme vielä kierroksen lopuksi presidenttiparin haudalla upeassa puistossa museon takana.

College Station on aika pieni yliopistokaupunki ja ajoimme museolta vain muutaman minuutin hotellille. Sisäänkirjautuessa talo tarjosi oluet, joten menimme kauniille sisäpihalle nauttimaan kylmät oluet varjoon. Vaikka yöt ovat olleet kylmät, kohoaa lämpötilat iltapäivällä edelleen reippaasti yli hellelukemien ja auringossa on edelleen todella kuuma, joten iltapäiväoluet maistuivat oikein hyvälle.

Illalliseksi kävimme syömässä Torchy’s Tacos ravintolassa ja katsoimme jalkapallo- ja baseballmatsia ravintolassa. Yömyssyksi valikoitui gin & tonic hotellin sisäpihalla. Ihastelimme tähtiä pimeällä sisäpihalla. Tähän on hyvä lopettaa viikko.

Päivän tapahtumia oli hyvä kirjoittaa, koska se sai tajuamaan mitä oikeasti tulee tehtyä, eikä vaan mitä luulee tekevänsä. Ajattelin, etten lue tarpeeksi, koska en saa luettua kirjaa, mutta todellisuudessa luen paljon. Jo pelkästään työn puolesta luen paljon ja tutkin strategioita ja mahdollisuuksia. Ja tietysti lukuisat podcastit, mitä kuuntelen! Sekin on lukemista omalla tavallaan. Mutta koneella pyöriminen vie paljon aikaa päivästäni, joten perinteisen kirjan lukeminen olisi välillä ihan tervetullutta.

Liikunta jäi todella vähälle tällä viikolla, minkä huomasin kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Olin väsyneempi, enkä meinannut oikein jaksaa keskittyä. Ihminen on luotu liikkumaan, eikä löhöilemään sohvalla, joten tässä itselle merkintä, että pitää liikkua päivittäin!

Ihanaa alkuviikkoa!
Camilla

English: Since I received feedback from English blog readers of translation, I will from now on also add a short translation. This blog post ends a “week in my life” -series. During this week I’ve been preparing for mom’s visit to Houston, working, went to a bachelorette party and took a mini vacation with hubs to College Station. Pictures in this post are from the trip, which was a birthday present to my husband, since he was on a work trip during his birthday. We went to visit George W. Bush Presidential Library and Museum in College Station, TX and stayed one night in an army themed hotel. The trip was a huge success. I’m not sure who was more excited – hubs or me. 

Suomessa

img_0141.jpg

img_0195.jpg

img_0248

Kaksi viikkoa meni hujauksessa. Tulin hieman yllättäen käymään Suomessa, lähinnä viettämään aikaa siskon- ja veljentyttärieni kanssa, mutta onnekseni ehdin tavata myös perhettä ja muutamia ystäviä.

Tämä oli ensimmäinen matka yli vuoteen Suomeen ja huomasin vasta kun lähdin Suomesta kuinka ikävä kaikkia ihmisiä minulla olikaan ollut. Houstonissa olin ajatellut lähinnä erilaisia ruokia, mitä on ikävä ja joitain paikkoja, kuten Helsingin keskustaa, Lauttasaarta ja metsää. Nämä kaikki olivat loppujen lopuksi täysin merkityksettömiä. Toki, tuli syötyä kaikenlaisia herkkuja, kuten savustettua lohta, silliä, uusia perunoita ja ruisleipää oltermannilla. Vaikken juustosta enää niin välitä, mutta minkäs teet kun Oltermanni vaan tipahti hyllyltä ostoskoriin.

Yllättäen kuitenkin suomalainen kurkku maistui parhaimmalta. Meillä on vaan mautonta kurkkua Meksikosta tarjolla. En oikein tiedä miksei se maistu yhtä hyvälle.

img_0308.jpg

img_0268.jpg

Paljon ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua, mutta mieltäni lämmitti myös asiat, mitkä eivät ole muuttuneet. Ihana mennä Prismaan, jossa tuotteet löytyvät edelleen samalta hyllyltä kuin ennenkin. Metsä ja luonto eivät ole mihinkään muuttuneet. Loman kruunasi iltakävelyt pellonreunassa maalla, vaikka vierailun päätähdet olivatkin pikkuprinsessat.

Vuosi sitten, kun aloitimme muuton virallisen osuuden, eli oleskeluluvan hakemisen, en edes ajatellut Suomeen matkustaminen olisi mahdollista, koska prosessi on todella pitkä ja hankala. Samalla ajattelin, ettei meillä mitenkään tällaiseen matkustamiseen olisi varaa. Eläminen on kallista ja koska en ole löytänyt päivätöitä, en voinut perustella itselleni maksaa toista tuhatta pelkästään lentolipuista. Nyt kuitenkin kävi niin, että mies lähti pidemmälle työmatkalle, joka mahdollisti lähdön. Ei löytynyt edes tekosyitä jättää menemättä.

img_0333.jpg

Onneksi lähdin! Tädiksi tuleminen on yksi elämäni kohokohdista ja olen onnellinen, että sain viettää pikkuneitien kanssa nämä kaksi viikkoa. Vauvat kun ovat pieniä vain kerran.

Kun asuu kaukana perheestä, monet virstanpylväät jäävät juhlimatta, eikä lyhyt lomamatka tuo aikaa ja kokemuksia takaisin. Minulta jäi yhdet tärkeät hautajaiset väliin viime talvena, mikä jäi harmittamaan, mutta nyt pääsin ainakin käymään haudalla. Eihän tämä elämäntyyli ole perheen kannalta ideaali, mutta eihän tälle voi mitään.

Tulen aina elämään kahden maan välillä, mutta se on vaan hyväksyttävä. Onneksi olen saanut tehtyä itselleni onnellisen elämän Teksasissa, koska muuten paluu ei olisi näin helppoa.

img_0254

Otin niin paljon kuvia, että oli todella vaikea valita parhaat, mutta omasta mielestäni valitsemistani kuvista huokuu tunnelma, miltä tuntuu olla Suomessa. Luonto on minulle erittäin tärkeä ja olen onnekas kun sain viettää aikaa sekä luonnossa, että kaupungissa. Kaupunkiloma on ihan ok, mutta luontoa jään kaipaamaan usein.

Loman jälkeen on ollut kaikenlaista, joista ehkä sitten toisella kertaa.

Camilla

Kesä 2019

Hengissä ollaan, sekä kirjoittaja, että blogi. En suunnitellut näin pitkää lomaa, mutta jotenkin vaan kaikki tapahtui. Tauko alkoi flunssasta, tai oikeastaan keuhkoputken tulehduksesta. Melkein kaksi viikkoa sängynpohjalla, jonka jälkeen saimme ensimmäisen vierailijan Suomesta. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Toukokuu
Viimeksi kerroin lomastamme Denverissä. Ihastuin kaupunkiin, ihmisiin ja vuoriin, enkä pistäisi pahitteeksi muuttaa Coloradoon jonain päivänä. Toukokuu meni oikeastaan ihan sumussa. Sain lentokoneessa matkalla takaisin Coloradosta jonkun pöpön, joka lähti vasta kortisonikuurilla. Sain hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Kasvimaa kukoisti ja ensimmäiset kurkut saimme poimittua. Taisimme käydä Louisianassa kolmesti toukokuussa. Hioin ja maalasin kaksi pöytää, mitkä löysin miehen vanhempien talosta. Ahdistuin työnhausta ja päädyin ottamaan vähän etäisyyttä. Kävin Ismo Leikolan keikalla. Sain uusia ystäviä.

En tule varmaan ikinä kyllästymään maalaamiseen ja huonekalujen kunnostamiseen.

Yhdestä pöydästä tuli kaksi. Pitkän pöydän jalat tarjottimen alla ja pitkä pöytä sai kaupasta uudet jalat alleen.

Memorial Day:n iltapäivällä kävimme hakemassa ystävämme lentokentältä kylään. Ensimmäinen Suomivieras! Siivosin taloa varmaan viikon ja laittelin paikkoja kuntoon. Saimme hurjan paljon hyviä tuliaisia! Kohta alkaa varastot olemaan tyhjillään suklaasta, mikä ei todellakaan ole huono asia. Kesäkuntoon 2020 alkaa painaa päälle…

Tässä osa tuliaisista. Ei ole Fazerin sinisen voittanutta. Tai suklaadominoiden…

Rakastan New Orleansia, koska jazz soi kaduilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Veimme vieraamme ensitöiksemme Louisianaan ja New Orleansiin. Oli aivan ihana pari päivää viettää New Orleansissa ja Oak Alley:n plantaasilla. Aurinko paistoi ja kävelimme katuja edestakaisin. Ihastelimme taidetta ja söimme hyvää ruokaa. Tanssittiin Bourbon Street:lla.

Pidän erityisesti Louisianassa plantaasikierroksista. Historia kaikessa karmivuudessaan on kiehtovaa ja rakastan kuulla ihmisten tarinoita. Oak Alley plantaasi on yksi tunnetuimmista.

Otimme lapset mukaan Louisianasta ja nautimme kaikki ajasta yhdessä vieraamme kanssa. Kävimme tanssimassa cowboyravintolassa. Vierailimme hindutemppelissä ja NASAlla. Ihailimme Houstonin eläintarhan eläimiä ja uutta dinosaurusnäyttelyä. Näimme alligaattoreita ja käärmeen luonnonpuistossa. Juhlimme yhdeksänvuotiasta poikaa. Hyvästelimme Suomivieraan.

Olen äärettömän onnellinen, että vierailimme hindutemppelissä. Meidät otettiin avoimesti vastaan ja saimme jopa osallistua jumalanpalvelukseen. Pahoittelut, jos en osannut käyttää oikeeta suomenkielistä sanaa kuvaamaan tapahtumaa.

Houstonin eläintarhassa on uusi dinosaurusnäyttely.

Minuakin välillä lapsettaa. Eikun, oli pakko mennä kun lapset halusivat. Hih.

Yksi viidestä alligaattorista, jonka näimme luonnonpuistossa.

Kesä alkoi ihanasti ja nautin joka ikisestä hetkestä. Kaipaan ihmisiä Suomesta ja aikaa heidän kanssaan ja vierailu tuli juuri oikeaan aikaan. Sain voimaa taas jaksaa ikävän kanssa. Dominokeksit auttoivat myös. Ja ruisleipä.

Kesäkuu
Lähdimme kesäkuun alussa viikoksi San Antonioon koko perheen voimin miehen työmatkalle ja miehen ollessa töissä vein lapset koko viikoksi vesihuvipuistoon. Viikko meni nopeasti, vaikka itse lähinnä löhöilin pitämässä paikkaa ja vartioimassa tavaroitamme. Kuuntelin podcasteja ja musiikkia lasten riehuessa eri uima-altaissa ja liukumäissä. Pelkäsin matkan alussa, että mitäköhän tästä taas tulee, mutta yllättäen lapset säilyivät hengissä ja viikon puolivälissä pääsin itsekin lomamoodiin. Nautin lämmöstä, vedestä ja auringosta.

Mieheni tytär otti tämän kuvan meidän San Antonio -lomallamme. Olemme todella onnekkaita, kun olemme voineet lomailla eri paikoissa kesän aikana.

Kun palasimme San Antoniosta ovikello soi yllättäen. Ovella seisoi porukka eri ikäisiä lapsia ja kyselivät meidän lapsia leikkimään. Olivat mummolassa kylässä ja yleensä leikkivät meidän seinänaapureiden lasten kanssa kyläilessään. Aikaisemmin meidän ja seinänaapureiden lapset eivät ole leikkineet, mutta yhtäkkiä kaikista tulikin sydänystävät, eikä ole tarvinnut miettiä lasten viihdyttämistä tämän jälkeen.

Aasinsiltana seuraavaan uutiseen. Koska meidän lapset ovat leikkineet naapureiden lasten kanssa, olen saanut aloitettua työt. Kotoa. Työnhaku on siis mennyt hyllylle odottamaan unelmaduunia, tai jotain muuta. Tulevaisuus tuo tullessaan, mitä tuo, mutta ainakin tällä hetkellä teen jotain todella mielenkiintoista, eikä tarvitse pukea sukkiksia hameen kanssa toimistolle. Farkkushortsit sopivat oikein hyvin.

Kävimme lasten kanssa myös rannalla Galvestonissa, mikä oli operaatio itsessään, mutta oli ihana olla yhdessä ystävien kanssa. Saimme taas ihmeen kaupalla pidettyä kaikki kuusi lasta ja kolme aikuista hengissä. Vain pari palanutta nenää ja yksi palanut niska. Meri söi kahdet aurinkolasit ja vain kolmesti joku itki. Lähinnä niitä aurinkolaseja.

Lisää hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Isoja asioita, mutta niistä sitten myöhemmin. Seuraavaksi lisää Suomivieraita heinäkuussa.

Heinäkuu
Heti heinäkuun alkuun kävin pudottamassa lapset Louisianaan äidilleen. Itsenäisyyspäivänä saapuivat toiset Suomivieraat ja pääsin käymään Austinissa hakemassa heidät. Mies jäi kotiin grillimestariksi sillä aikaa, kun ajoin Austinin lentokentälle. Yllätyksekseni lennolta saapui kaksi freesiä matkustajaa, jotka sopeutuivat yllättävän hyvin kuumaan Teksasin ilmastoon. Itsenäisyyspäivän ilotulitukset jäivät tänäkin vuonna näkemättä, koska painuimme kaikki pitkän päivän päätteeksi pehkuihin melkein heti pikkukakkosen päätyttyä masut täynnä hyvää grilliruokaa.

Astros vs. Los Angeles Angels Minute Maid Park:ssa.

Jouduimme vieraittemme kanssa muuttaa suunnitelmia melkoisesti matkan varrella, mutta sehän ei haitannut. Meillä oli mukavaa ja oli ihana viettää aikaa perheen kesken. Ja kyllä se pätkispatukka oli aikamoinen bonus…

Kävimme baseballmatsissa, mikä oli ensimmäinen minulle täällä Teksasissa. Vieraamme aloivat nuokkua puolivälissä aikaero- ja matkaväsymyksen takia, mutta siitäkin huolimatta meillä oli ihan huippuilta!

Hurrikaani-juoma juuri ennen hurrikaania.

Meidän piti lähteä Floridaan asti road tripille, mutta päädyimme kääntymään New Orleansin kohdalla takaisin hurrikaanin takia. Pääsimme kuitenkin New Orleansissa viettämään uskomaton päivä ja ilta ennen sateiden tuloa. Sateiden jälkeen jäimme jumiin kaupungin tulviin hotellille, sekä kaupungin kaduille autoon. Pääsimme kuin ihmeen kaupalla ennen seuraavia sateita ja pääsimme turvallisesti takaisin Houstoniin. Otimme myös lapset mukaan tällä reissulla.

Koska Florida jäi käymättä, vietimme yhden päivän Galvestonin rannalla ja teimme road tripin Austiniin. Söimme loman parhaimmat jälkkärit Austinin matkalla. Ajoimme Austinin “vuorilla” ja loikoilimme järven rannalla. Kävelimme Austinin upeissa kaupunginpuistoissa ja kummastelimme yöelämää.

Päivä Galveston -rannalla. Mitäs sitä muutakaan tekisi rannalla, kuin pelaisi mölkkyä?

Lake Travis Austinissa.

Austin on Teksasin osavaltion pääkaupunki ja kävimme tutustumassa pääkaupungin parlamenttirakennukseen.

Austinissa on ihana tunnelma. Kaupunkia vierustaa joki, jossa ainakin sunnuntaiaamuna oli paljon suppailijoita.

Vieraiden kotiuduttua olikin syntymäpäiväni, joita vietin monta päivää putkeen ja tuli syötyä PALJON.

Sekä ystäväni, että mieheni vei minut lempiravintolaani syömään. Ja sain jopa kakkupalan serenaadilla.

Olin ostanut miehelleni lahjaksi konserttiliput Alice in Chains ja Korn:in keikalle jo aikoja sitten ja pääsimme onneksemme konserttiin ystäväni ollessa lapsenvahtina. Vuosia sitten, kun mieheni joutui lähtemään Suomesta, olin ottanut miehen puhelimelta itselleni hänen treenimusiikit. Kuuntelin näitä sitten hänen lähdettyä ja vaikken tiedä musiikista juurikaan mitään, niin Alice in Chains jäi rakkaaksi tuolloin. Sitä kuunnellessa tuntui, kuin olisimme yhdessä, vaikka asuimme kaukana toisistamme. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ihana konsertti oli. Hiki valui selkää pitkin, istuimme ruohikolla viltin päällä ja istuimme käsi kädessä. Ihana ilta.

Cynthia Mitchell Woodlands Pavillion.

Mitä kasvimaalle kuuluu? Kurkkuja tuli ainakin 40, mutta tomaatit menivät parempiin suihin. Kaalimatojen syötyä lehdetkin, otin kaikki alas ja nyt enää jäljellä porkkanat. Opimme paljon ja yritämme uudestaan ensi kesänä.

Nyt on jo melkein kuun loppu ja seuraavaksi on tiedossa vielä yksi lomamatka ennen kuin jään yksin miehen suuntaessa vähän pidemmälle työmatkalle. Nyt kuitenkin syvennyn töihini. On ollut ihana elää hetkessä, eikä murehtia (esimerkiksi blogia), mutta nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni. Tilasin jo paperikalenterin itselleni. Olen 1,5 vuotta elänyt pelkällä puhelimen kalenterilla, mutta se ei toimi ainakaan minulla. Asiat jää tekemättä ja listat jäävät jonnekin lojumaan. En malta odottaa syksyä!

Kiitos kun olet jaksanut pysyä mukana matkassa, vaikka pieni tauko tulikin tähän väliin.

Iso hali kaikille ihanille lukijoille!

Camilla

Coloradon Rocky Mountains – miniloma vuorilla

Lähdin ex tempore matkalle Denveriin, Coloradoon perjantai-iltana ja palasin Houstoniin myöhään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ostin viime tipassa liput, joten mietin alkuun, että tuskin pääsen lähtemään, koska lentoliput on varmaan hirmu kalliita. Mutta ei! Löysin hyvillä lentoaikatauluilla erittäin halvat lennot halpislentoyhtiöllä, Frontier:lla. Olin vähän skeptinen ja kun saavuin Houstonin lentokentälle miettien onkohan lentoa edes olemassa, mutta lentoyhtiö ylitti odotukset.

Hinta oli halpa, joten mitään ylimääräisiä laukkuja ei tietenkään saanut tuoda koneeseen, mutta eipä kukaan tarkastanut laukkuja portilla. Ehkä koska olimme aikataulusta myöhässä. Oli miten oli, lento oli miellyttävä ja sain jopa nukuttua tunnin. Pakkasin miehen matkalaukkuun keskiviikkona mukaan muutamat vaihtovaatteet ja jotain peseytymistarvikkeita, mutta muuten matkasin vaan pienellä repulla ja voi että oli ihanaa kun ei ollut monta laukkua raahattavana. Mies on siis Denverissä työmatkalla puolitoista viikkoa ja hänellä oli lauantai-sunnuntai vapaana töistä, joten mikäs sen parempi tekosyy lähteä minilomalle.

Odotukset kahden vuorokauden matkalle oli todella vähäiset, koska en ensinnäkään ollut ehtinyt ottaa selvää kaupungista juurikaan mitään ennen matkalle lähtöä ja sen minkä kerkesin, niin juuri ne paikat, mihin halusin mennä olisi suljettu. Lähdin kuitenkin avoimin mielin ja ajattelin, että kyllä sieltä varmaan löytyy jotain tekemistä.

Lauantaiaamuna heräsimme hyvissä ajoin ja heti aamiaisen jälkeen suuntasimme vuorille. Olin tehnyt ennen matkaa lyhyen listan, mikä olisi kiva kokea ja nähdä. Ilokseni kaikki kolme toteutui! Ensimmäinen oli nähdä ja kokea vuoret. Tämä toive toteutui enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Rocky Mountains, eli Kalliovuoret ovat Denverin keskustasta vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä, joten ovat erittäin potentiaalinen päiväretkikohde, vaikka vuorilla voi tietysti myös yöpyä erinäisissä majapaikoissa.

Matkasimme Denveriin myöhäistalvella ja aivan kevään ensimmäisinä päivinä. Jos ymmärsin oikein, yksi laskettelukeskus oli vielä auki, mutta vaikka olisi ihana ollut mennä laskemaan, päädyimme vaeltamaan ja laskettelut saa nyt jäädä toiseen kertaan. Näin toukokuun alussa lunta oli vuorten huipuilla, mutta voisin kuvitella hiihtokeskuksissa on jo tähän aikaan vuodesta hankala pitää rinteet laskukuntoisina.

Rocky Mountain kansallispuistossa suurin osa puistosta oli vielä talven jäljiltä kiinni, joten oli vaikea keksiä mihin menisimme vaeltamaan. Metsissä olisi vielä lunta, eikä kanjonit oikein puhutelleet. Monen sattuman kautta päädyimme lyhyelle vaellukselle vuoren rinteelle, jossa huipulla odottaisi pieni järvi. Kun saavuimme järvelle meitä odotti aivan mahtava yllätys!

Matka vuoren rinnettä ylös ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä. Jo kolmenkymmenen sekunnin päästä kiipeämisestä tuntui keuhkoissa kuin olisi juossut maratoonin. Kansallispuisto sijaitsee 2400 metriä merenpinnan yläpuolella, enkä tietenkään ollut ehtinyt yön yli tottua korkeuteen. Ihmeen kaupalla kuitenkin jaksoimme kävellä koko suunnitellun vaellusreitin.

Järvellä meitä tosiaan odotti uskomaton näky. Nuorehko hirvi seisoi järven rannalla syömässä ruohoa. Istuimme alas kaatuneen puun rungolle katsomaan majesteettisen eläimen lounashetkeä. Vaikka järven ympärillä oli muitakin turisteja, niin nämä eivät vaikuttaneet häiritsevän hirven ruokailua. Joimme rauhassa kahvit ja syötiin eväitä. Oli todella maaginen kokemus, enkä osaa edes kuvailla, miltä tuntui istua vain 60 metrin päässä hirvestä.

Tässä kuvassa myös hirven vasa, jonka bongasimme ajaessa takaisin Denveriin päin.

Näimme myös puistossa vieraillessa peuroja, preeriakoiria, haukkoja ja kanadanhirviä. Viimeisimpiä näkyi jopa aivan keskellä Estes Parkin kaupunkia, jossa kävimme lounalla. Todellinen safari!

Sunnuntaina teimme vaan pienen turistikierroksen Denverin kaupungissa. Kävimme kaupunginpuistossa aamukävelyllä, etsimässä upeita muraaleja, ostoksilla turistikaupoissa ja lounaalla. Koko viikonlopun hotellin telkkarista näkyi Star Wars elokuvia, joten otimme iltapäivällä rennosti elokuvia katsellessa ja päikkäreillä.

Olimme lauantain seikkailujen jälkeen aivan poikki ja kyllä korkeus teki tehtävänsä ainakin minulle. Sitä jotenkin luulee olevansa immuuni kaikille hömpötyksille, koska pitää itseään hyvässä kunnossa, mutta ennen kuin kroppa ehtii tottua korkeuseroon, on aivan poikki. Pelkkä kävely kadulla oli raskasta ja sitä hengästyi ihan muutamasta askeleesta.

Tätä kirjoittaessa olen jo kotona ja otin maanantain palautumisen kannalta. Pakollisten asioiden lisäksi en tehnyt muuta kuin lepäsin ja nukuin. Denverissä oli myös siitepölyä todella paljon, joten sain tuliaisiksi kivan yskän, mikä onneksi laantui kunhan sain levättyä.

Keskellä Estes Parkin vuoristokylää kanadanhirvet ovat päikkäreillä. Ensin luulin, että ne olisi patsaita kaikki, mutta olikin vain yksi patsas ja kaksi ihan oikeeta eläintä.

Näkymät Denverin kaupunginpuistosta.

Jos jotakuta kiinnostaa paljonko sain rahaa tuhlattua tällaiselle ex tempore matkalle, niin yhteensä taisin lomailla 400 dollarilla, mutta jos olisin joutunut maksamaan hotellista, olisi hintalappu ollut vähän korkeampi. Tähän hintaan siis sisältyi Frontierin lennot, taksi Houstonin kentälle ja takaisin, vuokra-auto (meillä on vakuutus, joka kattaa myös matkoilla tapahtuvat onnettomuudet) bensoineen, kolme ravintolaruokailua ja yksi Chipotle -take out, 25 dollarin sisäänpääsymaksu kansallispuistoon ja yksi ruokakauppakäynti.

Ravintoloissa syömme yleensä vain yhden annoksen miehen vatsaleikkauksen takia ja juomme vaan vettä, joten vaikka kyseessä olisi hienompikin ravintola, laskumme on aina paljon pienempi, kuin keskiverto asiakkaalla. Ostoksillakin ostin vaan yhden magneetin jääkaapin oveen viidellä dollarilla, joten siihenkään ei tuhlautunut rahaa. Vaikka rahaa ei tullut tuhlattua, niin koen, että sain matkasta todella paljon irti. Olisin tietysti voinut pihistellä vähän enemmän, mutta tajusin esimerkiksi vasta taksia tilatessa, että olisin voinut pysäköidä halvemmalla kentälle ja olisin voinut jättää syömättä lentokentällä.

Lähtisinkö Denveriin uudestaan? Kyllä. Vaikka kaupunki on pieni, voisin hyvin viettää pitempääkin lomaa vuorilla. Alueella on paljon kauniita mökkejä vuorten rinteillä, puhumattakaan Estes Park:in kaltaisista vuoristokylistä.

Vuorissa on jotain ihmeellistä taikaa.

Camilla

Southfork ranch Dallasissa

Miehellä oli työmatka viime viikolla ja päätin lähteä mukaan seuraksi. Kävimme viikon aikana Oklahoma Cityssä, Dallasissa ja Austinissa. Kilometrejä tuli taas kiitettävästi ja vaikka matka oli ihanan virkistävä, oli ihana tulla kotiin.

En kuitenkaan malta kertoa, mitä tein Dallasissa miehen ollessa töissä. Kävin nimittäin Dallas tv-sarjan kuvauspaikalla Southforkin ranchillä ja oli ihan superhienoa! Kai näin Game of Thronesin faneista tuntuu kun he matkaavat Kroatiaan 🙂 Oli ihan mielettömän hienoa saada kävellä ympäri ranchiä samalla paikalla, kuin J.R. Ewing ja Sue Ellen. Muistan lapsena kuinka ihailin Sue Ellenin vaatteita, korkokenkiä ja laukkuja. Ah, ne kirjekuorilaukut! Ja ne hiukset!

Ennen kuin jatkat lukemista, haluan tässä välissä mainita, että jos haluat pitää illuusion yllä Southfork ranchistä, lopeta lukeminen tähän. Kaikki ei nimittäin ole niinkuin televisiossa.

Tämän terassin muistaa varmaan kaikki. Useat aamiaiset on pöydän ääressä syöty. Pikkasen epäilin kun opas väitti, että pöytä ja tuolit ovat alkuperäiset, mutta totta tosiaan ovat. Katsoin Dallasia uudestaan ja samat tuolit ja pöytä!

Ennen kuin menin Southforkissa käymään, olin tietoinen, että pettymyksiä saattaa olla luvassa, kuten Southforkin koko. Kyseessä on ihan tavallinen neljän makuuhuoneen omakotitalo, joista kuvakulmilla saatiin näyttämään valtavalta palatsilta. Kuvausryhmällä ei ollut lupaa kuvata Southforkin talon sisätiloissa, vaan kaikki materiaali sisätiloista kuvattiin Kaliforniassa. Southforkin pinta-ala on itse asiassa vain 550 neliömetriä, kun taas Kaliforniassa rakennetussa talossa on peräti 3700 neliömetriä (jos nyt kuulin oikein oppaalta). Mutta voisin kuvitella, että Kalifornian kuvauspaikalta löytyy paljon muitakin huoneita ja asuntoja, eikä vain Southforkin sisätiloja.

Southfork ranchin omisti ihan tavallinen perhe, herra ja rouva Duncan ja heidän kolme poikaa ja kun kuvausryhmä neuvotteli kuvausluvasta, rouva Duncan antoi kyllä luvan, mutta vain kesäkuukausiksi, koska pojat olivat koulussa, eikä hän halunnut poikien koulunkäynnin kärsivän. Eikä hän halunnut kuvattavan sisätiloissa, koska olihan kyseessä heidän koti. Kolmentoista peräkkäisen vuoden ajan Duncanin perhe avasi talonsa ovet kuvausryhmälle, joten voitte vain kuvitella minkälaista oli elää televisiosarjan kuvauspaikalla. Opas luonnehti tilannetta, kuin serkkujen kesälomavierailu – ei oikein voi sanoa, että joko olis aika lähteä ja passaat heitä, vaikka mikä olisi.

Southfork ranchin tilukset ovat valtavat ja näkymät talolta kauniit.

Koko kuvausryhmä teetti varmasti Duncanin perheelle päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta en usko, että kaikki oli huonosti, koska he päästivät kuvaamaan kolmentoista vuoden ajan. Suosittelen ehdottomasti käymään ranchillä, jos matka Dallasiin on missään vaiheessa edessä. En nimittäin halua kertoa kaikkia hassuja tarinoita, joita sain kierroksella kuulla.

Mitä ranchille sitten nykyään kuuluu? Southforkin sisätilat on remontoitu ja jäljittelee Dallasin sisustusta – aivan karmeita 70-luvun tapetteja ja Teksasin kokoisia huonekaluja. Talossa järjestetään päivisin turistikierroksia ja muuten on mahdollista vuokrata tilat erilaisiin tilaisuuksiin. Tiluksilta löytyy eläimiä, joita saa kierroksen jälkeen käydä katsomassa. Muun muassa hevosia ja laamoja näin. Tiluksille on myös rakennettu iso konferenssitila tilaisuuksia varten ja rodeo-areena, joita saa vuokrata käyttöönsä. Mutta kaikkein kiinnostavin tieto oli, että turistit saavat varata itselleen “päivä ranchillä”, johon kuuluu hevosilla ratsastus. Hevoset ovatkin ranchin ainut kulkuneuvo, jolla pääsee kaikkialle. Otin tästä tiedosta heti kopin ja lähden mielelläni turistioppaaksi jos meidän seuraavat (tai sitä seuraavat) vieraat Suomesta haluaa lähteä viettämään todellisen cowboypäivän.

Haave toteutunut ja pääsin seisomaan samalle asfaltille, missä Sue Ellen ja J.R. on joskus seissyt ja ajanut hienot avomersut 🙂

Jock Ewingin auto, jota ei ajettu kuin kuvauksissa ja sijaitsee nyt Southforkin museossa.

Museosta löytyy paljon muistoesineitä myös muilta näyttelijöiltä.

Kun saavuin kotiin Southforkista, etsin tietysti heti netistä, kuinka saisin katsottua Dallasia ja kuinka ollakaan Amazon Primella se on ilmaista. Voitte vaan arvata, että olen katsonut Dallasia joka päivä ainakin jakson, koska, noh, onhan se nyt todella hyvä televisiosarja. Dallasiahan on katsottu ympäri maailmaa yli 90 maassa ja sarja on yksi maailman pitkäkestoisimmista sarjoista. Kun J.R. ammuttiin 80-luvulla, meni koko maailma sekaisin ja hulluimmat fanit tulivat itse asiassa Duncanin talolle tuomaan kukkia.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli käymisen arvoinen. Southfork sijaitsee Dallasista koilliseen noin 30-45 minuuttia autolla, vähän riippuen missä päin Dallasia on. Kierros kesti tunnin, jonka jälkeen sai omatoimisesti jatkaa ihmettelyä tai mennä lounaalle Miss Ellien ravintolaan. Minulla oli hieman kiire kierroksen jälkeen, joten kävin vain nopeasti katsomassa Jock Ewingin autoa, mutta jos olisi ollut aikaa, olisi kiva ollut käydä paijailemassa hevosia. Ehdottomasti kympin kierros!

Camilla

Nevadan autiomaa

Kohta tulee kolme viikkoa kuluneeksi siitä kun toheloin polkupyörälläni ja makaan siis edelleen sohvalla jalka kohotettuna ja ranteet sökönä. Parantumista ei ainakaan auttanut neljän päivän loma Las Vegasissa, jonka jälkeen neljä päivää vierailijoiden viihdyttämistä Houstonissa.

Las Vegas oli aivan superihana loma mutta koska olimme koko ajan menossa ei ranteet ja nilkka saanut levättyä ollenkaan. Neljäntenä päivänä menimme Death Valleyyn, jossa luonnollisesti haikkasin monta kilometriä aavikossa. Nilkka näytti vesimelonilta sen jälkeen.

Oma vika että parantuminen on kestänyt näin kauan ja pakko myöntää, että tämä pikkuhiljaa alkaa käydä hermoille. Herään aamuyöstä särkyyn ja päivän aikana nilkka turpoaa, koska en malta maata paikoillaan. Sattuu painaa mikroaaltouunin nappulaa, puhumattakaan läppärillä kirjoittamista. Tämänkin postauksen kirjotan puhelimella, koska ranteet ei oikein tykkää kirjottamisesta läppärin näppiksellä.

Mutta se valittamisesta. Palataanpas takaisin Las Vegasiin. Lähdin extempore matkalle Las Vegasiin, koska siskoni miehensä kanssa löysivät huippuhalvat lennot Californiaan ja ajoivat Nevadaan viikoksi. Päätin lähteä neljäksi päiväksi heidän kanssaan lomailemaan ja voi että oli mukavaa. Teimme ruokaa yhdessä, kävimme muutamassa showssa ja otimme aurinkoa uima-allasalueella. Kuitenkin loman kohokohta oli vierailut Nevadan upeaan autiomaahan.

Tähän väliin haluan huomauttaa, ettei yhtäkään tämän postauksen kuvista ole korjattu kuvankäsittelyohjelmalla. Paitsi Star Wars -kuva on tehty kollaasiksi. Kuvia ei tarvinnut korjata. Valo oli aivan uskomattoman upea.

Red Rock Canyon ja ensikosketus vuoriin
Teimme päiväretken Las Vegasin lähellä sijaitsevaan kanjoniin, enkä voi sanoin kuvailla tunnetta kun lähestyimme vuoria. En edes tajunnut alkukesästä kuinka littana eteläinen Teksasin osavaltio on. Olemme nyt ajaneet Teksasissa ja Louisianassa niin paljon, että voin sanoa kaipaavani edes pientä mäennyppylää. Mies on Louisianasta kotoisin, joten häntä ei vaikuta häiritsevän ikuinen suomaisema tai sokeriruokoviljelmät. Eihän Suomessa nyt mitään Alppien kokoisia vuoria ole, mutta kyllä esimerkiksi Helsingissä pääsee nopeasti kiipeämään pienelle mäennyppylälle ja katselemaan kauniita maisemia. Joten, kun ajoimme Red Rock Canyoniin istuin silmät suurena ihailemassa upeita maisemia. Vaihtelut korkeudessa tuntui korvissa ja oli vaikeeta saada paineet korvissa tasaantumaan, puhumattakaan hengityksen tasaantumista muutaman metrin kävelyn jälkeen.

Ensimmäinen näköalatasanne Red Rock Canyon:ssa.

Vaellusreitiltä Red Rock Canyon:ssa.

Vaellusreitin umpikuja – vesiputous. Vettä tässä putouksessa ei kuitenkaan tähän aikaan vuodesta ollut.

 

Red Rock Canyon sijaitsee ihan Las Vegasin lähellä, vain puolen tunnin ajomatkan päässä, mikä tekee siitä aivan loistavan puolipäivän matkakohteen. Kanjoniin pääsee ajamaan näppärästi autolla yksisuuntaista “scenic route” -tietä pitkin. Puisto aukeaa aamukahdeksalta ja pääsymaksu (15 dollaria per auto) maksetaan heti ensimmäiseksi. Reitti kokonaisuudessaan ei ole pitkä ja kestää vain 35 minuuttia ajaa läpi, mutta matkalla on niin paljon nähtävää, että meillä meni noin 4 tuntia koko matkaan. Olisimme helposti voineet viettää koko päivän puistossa, mutta olimme huonosti varustautuneet veden ja syötävän suhteen, joten kaikki haikit eivät toteutuneet.

Kävelimme kuitenkin yhden pidemmän aavikkoreitin vesiputoukselle asti, vaikka ei tähän aikaan vuodesta vedestä ollut tietoakaan. Kaikkein kummallisinta oli kuinka vihreetä keskellä erämaata voikaan olla. Ja miten keskellä ei mitään voi olla elämää. Red Rock Canyonissa asuu muun muassa kilpikonnia, maaoravia, tarantelloja ja kalkkarokäärmeitä, mutta me ei ikävä kyllä nähty mitään eläimiä. Paitsi muutama maaorava, jotka eivät pelästyneet turisteja.

Kaikenkaikkiaan Red Rock Canyon oli aivan loistava vierailun kohde, eteenkin tällaiselle liikuntarajoitteiselle. Paras hetki päivän aikana oli kuitenkin ihan viimeinen pysähdys kanjonin näköalatasanteelle. Lähdin kävelemään autiomaahan yksin ja jäin kuuntelemaan hiljaisuutta. Täysin hiljaista. Nyt ymmärrän miten joku haluaa asua keskellä ei mitään. En muista mikä olisi ollut yhtä rentouttavaa, kuin hiljaisuuden kuunteleminen.

Kuuntelemassa hiljaisuutta keskellä erämaata.

Death Valley – kuoleman laakso
En ole ihan varma mistä moinen nimi on tullut, mutta voin kyllä ymmärtää mistä moinen nimi tulee. Death Valley on valtava, maapallon kuumin paikka, jossa kuitenkin eniten onnettomuuksia tapahtuu tulvissa, ja on täynnä myrkkykäärmeitä ja tarantelloja, puhumattakaan vihaisista aaseista.

En edes muista milloin kuulin ensimmäisen kerran Kuolemanlaaksosta, mutta olen aina halunnut laaksossa käydä. Oli jotenkin epätodellinen olo kun ajoimme aikaisin aamulla kahden tunnin matkan Las Vegasista Death Valleyyn. Pääsymaksu laaksoon oli 30 dollaria per auto, jonka olisi voinut maksaa maksuautomaattiin, mutta ajoimme vierailukeskukseen. Saimme hyvän kartan ja muutamia vinkkejä laaksoon. En edes tajunnut kuinka iso laakso oli, ennen kuin olimme ajaneet ympäri puoli päivää ja nähtävää oli vielä vaikka kuinka.

Badwater Basin suolajärven pohjalla.

Suolajärvi sijaitsee 85 metriä merenpinnan alla.

Olimme paremmin varustautuneet päivään ja luulin ensin, että ruokaa olisi ollut liikaa, mutta todellisuudessa kaikki matkustaminen, haikkaaminen ja korkeuden vaihtelut vei energiaa yllättävän paljon. Emme tainneet viedä takaisin mitään eväistämme.

Haikkasimme suolatasangolle, Badwater -järvelle, mikä on Yhdysvaltain alin paikka – noin 85 metriä merenpinnan alapuolella. Vierailimme tasangolla sopivaan aikaan, myöhään syksyllä ja aamupäivästä, jolloin ei ollut niin kuuma. Tästä huolimatta paluumatkalla tasangolta autolle oli jo polttavan kuuma ja kuivuus poltti nenässä. En voi edes kuvitella minkälaista suolajärven pohjalla on kesällä. Järveen virtaa suolapitoista vettä lähteistä, mutta järven pohja on kuivalla säällä niin kovaa, että sillä pystyy kävelemään. Tasanko näyttää näin suomalaisittain pakkaantuneelta jäältä ja seisoimme koko retkikunta tasangon reunalla ja mietimme, kuinka pysyisimme “jäällä” pystyssä. Eihän se tietenkään ollut liukasta, mutta hohkaa kuumana.

Mesquite hiekkadyynit.

Kävimme myös hiekkadyyneillä, mikä oli kaikkein suurin turistirysä. Aivan kamalan paljon väkeä oli kävelemässä dyyneillä ja paljon valokuvaajia. Death Valley on Las Vegasin ja Los Angelesin välimaastossa ja sijaitsee itse asiassa Californian puolella, ja voin vaan kuvitella monen valokuvaajan käyttävän Kuolemanlaaksoa kuvauspaikkana. Turistiryntäyksestä huolimatta dyyneillä oli seesteistä ja istuimme kauan ihailemassa luontoa. Vuoria, dyynejä ja tasankoja. Upeita värejä ja uskomattoman sinistä taivasta.

Päivän viimeisenä etappina haikkasimme muutaman kilometrin Golden Canyoniin. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisimme olleet Star Warsistakin tutulla planeetalla Tatooine:lla, eikä osunut veikkaus hirveen kauas. Kun etsin tietoa Golden Canyon:sta pari viikkoa matkan jälkeen, satuin näkemään otoksia Star Wars elokuvasta ja kyllähän se niin vaan oli, että kävelimme aivan samassa paikassa, kuin Star Wars elokuvan R2-D2 ja C-3PO. Suurena Star Wars fanina jäi Death Valleystä hyvä mieli!

Ylemmässä kuvassa R2-D2 tekee matkaa New Hope -elokuvassa Tatooine -planeetalla. Alemmassa kuvassa turisti ottamassa selfietä. Sattumalta samassa kanjonissa. Lähde.

Golden Canyon vaellusreitiltä.

Auringonlasku Kuolemanlaaksossa.

Retkikunta väsyneenä päivän koitoksesta.

Death Valley tarjosi ihan kaikkea, mitä odotin ja enemmän. Päivän päätteeksi oli niin paljon koettu ja nähty, että oli ihan ähky. Kun saavuimme Las Vegasiin ja ravintolaan illalliselle oli retkikuntamme niin väsynyt, ettei ruokapöydän ääressä meinannut löytyä sanoja.

Nevadan autiomaat oli kyllä ihan mielettömän hieno kokemus ja yllätyin, että ylipäätään löysin mitään sanoja kuvaamaan kokemusta. Vuoret, kasvillisuus ja upeat maisemat. Toivottavasti pääsemme uudestaan vierailemaan johonkin Yhdysvaltain upeista luonnonpuistoista.

Camilla

Labor Day -viikonloppu

Meillä on pitkä viikonloppu takanapäin ja vihdoinkin palanneet kotiin. Lähdimme perjantaina heti aamusta ajamaan Louisianaan päin ja saavuimme kohteeseen juuri sopivasti lasten koulubussin kaartaessa kotipihaan. Kävimme heti donitseilla koko porukalla. Olemme miehen kanssa luovuttaneet, emmekä enää osta donitseja missään muualla maailmassa, koska maailman parhaat donitsit saa pelkästään miehen kotipaikkakunnalta. Pieni hökkeli, jossa myydään ainoastaan donitseja. Niin ja kahvia tietysti. Mikään donitsi missään päin maailmaa ei maistu yhtä hyvälle. Ehkä ihan hyvä asia 😉

Mr. Ronnie’s donuts. The best in the world. 

Prime example of how to decorate a donut shop. 

Maanantai oli pyhäpäivä koko maassa, Labor Day. Yritin vähän kysellä mitä Labor Day oikein tarkoittaa, kun ihan vallan vapaapäivää vietetään, mutta en saanut keneltäkään mitään vastausta. Internetti osasi kertoa, että käytännössä kyseessä on kesän lopetusjuhla, vaikka alkujaan 1800-luvun lopussa liitot aloittivat työn juhlan joka syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Tästä siis nimitys. Ensimmäiset juhlat pidettiin New Yorkissa, mutta levisi muualle Yhdysvaltoihin. Tämä ei tietenkään ole satavarma teoria juhlan synnystä, mutta kelpaa ainakin minulle. Miksi sitten työn juhlaa ei juhlita vappuna, kuten Euroopassa? Sitä internetti ei oikeastaan osannut kertoa. Oli miten oli, mutta Labor Day aloittaa syksyn, eli koulut alkavat viimeistään Labor Dayn jälkeen, samoin kaikki harrastukset ym. aktiviteetit. Kesä on siis epävirallisesti ohi. Niin ja fun fact: Labor Dayn jälkeen ei pidä pukeutua valkoiseen enää. Tuota, Teksasissa kesä ei siis lopu vielä muutamaan kuukauteen (eilenkin meinasin saada lämpöhalvauksen leikkipuistossa), joten enpä hirveesti ole muuttanut pukeutumistani. Ostin toiset shortsitkin…

Kirppiksellä nähtyä. // Flea market treasures. 

Meillä viikonloppu meni todella rauhallisesti. Kävimme lauantaina muutamalla kirpputorilla ja löysimme muutamia kivoja aarteita hyvään hintaan. Veimme lapset elokuviin ja trampoliinipuistoon. Appivanhemmat grillasivat ruokaa ja meillä kävi vieraita. Mieheni lapsuuden ystäviä. Kaikin puolin onnistunut viikonloppu.

Meidän piti tiistaina lähtee työmatkalle Dallasiin, mutta matka peruuntui viime hetkellä ja mies päätyi ottamaan vapaata pari päivää. Ajoimme tiistaina miehen kummisedän mökille ja odottelimme hurrikaanin saapumista. Minun ensimmäinen hurrikaani. No, myrskyhän ei ikinä saapunut mökille vaan siirtyi kokonaisuudessaan Alabamaan ja me saimme vaan yhden puolen tunnin kuuron.

En voi sietää ötököitä, käärmeitä ja hämähäkkejä, joten mökille meno on minulle henkilökohtaisesti aina vaikea paikka. Mökki sijaitsee keskellä suota ja fiilis on enemmänkin ahdistava sademetsä kuin rentoutumista laiturin nokassa. MUTTA, tällä kertaa pääsin zen-tilaan mökillä. Joo, edelleen ne ötökät ahdistavat, mutta meillä oli sen verran mukavaa, että siinä ötökät unohtuivat. Lähdimme mönkijöillä suolle ja näimme jopa alligaattorin. Illalla auringonlaskun aikaan otimme veneen ja suuntasimme joelle. Ihana ilta. Kiva miniloma.

Viikonlopputerveisin,
Camilla

English: We went to Louisiana for a long weekend, since the kids had Labor Day off from school. We went to a couple flea markets, took the kids to the movies and a trampoline park. After dropping the kids off we went to hubby’s uncle’s camp and dodged the hurricane. 

Suuri elämänmuutos

En olisi neljä vuotta sitten uskonut mihin elämä veisi minua, mutta tässä sitä nyt ollaan. Rouvana Yhdysvalloissa. Kahden suloisen lapsen äitipuolena. Tämä on ollut ihan mieletön seikkailu, enkä voisi enää kuvitella elämääni ilman miestäni ja hänen lapsiaan. Tiedän olevani onnekas monella eri tapaa ja en malta odottaa viettää loppuelämä heidän kanssaan.

Edellisessä blogipostauksessa kerroin vihdoinkin uutiset ja olin niin otettu kaikista onnitteluista, etten tiennyt miten päin olla. Olisin tietysti halunnut pitää isot häät ja kutsua kaikki juhlistamaan rakkauttamme, mutta elämä päätti toisin. En kadu hetkeäkään tai toivoisi erilaista hääpäivää, koska kaikki meni niinkun oli tarkoitettu. Haluan edelleen pitää hääjuhlan, mutta ensin meidän pitää selvittää nämä oleskelulupa-asiat. Yksi asia kerrallaan.

Olemme tällä hetkellä loman loppusuoralla Louisianassa aviomieheni perheen luona ja lapset ovat meillä edelleen. Olen aina ihmetellyt, miten vanhemmat aina valittavat, kuinka mihinkään ei ole enää aikaa, mutta todentotta olen ollut onnellinen jos saan käydä suihkussa joka toinen päivä ja muistan syödä pari kertaa päivässä. Kaikki muu on luksusta. Sitä vaan jotenkin ajautu selviytymismoodiin ja yritin vaan pitää kaikki hengissä, syötettynä ja yhtenä palana. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, olisin tietysti voinut ottaa vähän iisimmin ja nauttia ajasta vähän enemmän. Nyt kun talossa on neljä aikuista pitämässä huolta lapsista (eikä olla jumissa hotellihuoneessa), olen itsekin osannut nauttia enemmän ja jaksanut leikkiä kivoja leikkejä lasten kanssa.

Olen aloittanut kuvien läpikäynnin viimeiseltä kuukaudelta ja yritän hieman jäsennellä, mistä oikein aloittaisin kertomaan seikkailuistamme. Välillä tahti on ollut sen verran nopeaa, ettei ole tahtonut pysyä mukana, mutta onneksi tajusin sentään ottaa muutaman kuvan sieltä täältä, jotta muisteleminen olisi helpompaa näin jälkikäteen.

Miltä nyt sitten tuntuu asua toisella puolella maailmaa ja olla naimisissa? Totuuden nimissä, en koe minkään muuttuneen ja olo on aika samanlainen kuin ennenkin, mutta ehdottomasti turvallisempi. Vaikka oleskeluluvan saanti tulee olemaan oma prosessinsa, mutta nyt olemme sentään yhdessä. Tiedän, että saamme olla yhdessä, eikä huomenna tarvitse lähtee lentokentälle, taas. Tieto luo turvallisuuden tunteen ja voimme elää elämäämme ilman turhaa stressiä. Tai noh… Green card prosessihan on tunnetusti maailman helpoin juttu.

Kuvat ovat parin päivän takaa Louisianasta, kun kävimme lasten kanssa päiväkävelyllä luontopolulla suoalueella.

Camilla

English: First I would like to thank everybody for their kind words. It sure has been quite the whirlwind, but here we are. Married and finally in one country. Our vacation time is now over and we are headed to Houston tomorrow morning. Pictures from our time in Louisiana, when one morning we took the kids to a short hike at a Nature Reserve.