Hei me muutetaan!

Mun pitäis oikeasti olla menossa kauppaan, mutta kirjoittaminen veti enemmän puoleensa. Enkä oikein osaa olla kotoa pois. Nimittäin uudesta kodista! Puoli vuotta The Woodlandsissa tuli täyteen ja vuokrasimme 2,5 vuodeksi omakotitalon Houstonin suburbsista. Asumme ihan keskustan ja miehen uuden toimistorakennuksen lähellä, mutta tärkeintä on, että asumme aivan lenkkipolkujen vieressä.

Talo on aivan valtava, melkein 250 neliötä ja takapiha postimerkin kokoinen, enkä voisi olla enemmän innoissani! Muutto meni kaikenkaikkiaan hyvin ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olimme aloittaneet järjestelyt jo yli kuukausi sitten, joten muuttopäivänä ei ollut enää suuria kysymysmerkkejä. Vuokrattu pakettiauto oli meille liian pieni, mutta ei haitannut sekään. Teimme muutaman ylimääräisen kierroksen pikkuautoilla ja saimme muuttopäivänä keittiönkin kokonaisuudessaan purettua. Aika saavutus mielestäni.

Muuton jälkeisenä päivänä kävin aamulla siivoamassa vanhan samalla kun mies aloitti maalaamaan autotallin seiniä. Vaikka kyseessä ei ole mikään vanha talo, on tällä ikää sen verran, että edelliset asukkaat olivat laittaneet sitä sun tätä seinille roikkumaan, joten saimme luvan maalata autotallin ja pari muutakin seinää sisältä.

Onneksi vuokraisäntä oli tilannut siivousfirman siivoamaan ennen kuin muutimme, koska 250 neliötä on aika paljon yhdelle naiselle, joten olin superkiitollinen, ettei tarvinnut siivota kahta taloa. Ja kirsikkana kakun päällä, saimme ihan uudet pyykinpesukoneet! Kyllä nyt meitä on hemmoteltu.

Nyt kun suurin osa tavaroista on paikoillaan, näyttää talo aika tyhjältä. Keittiön kaapit on vain puolillaan täynnä ja kaikki meidän ystävät tietää kuinka paljon keittiöön liittyviä tavaroita meillä on! Vaatekaappi näyttää tyhjältä, vaikka olen tunkenut sinne kaikki mitä olen keksinyt. Olohuone on aika kolkko, vaikka meidän sohva on valtava. Olen kuitenkin todella tyytyväinen miltä kaikki näyttää. En usko, että hankimme enempää huonekaluja. Ehkä muutama matto ja jokunen lipasto/hylly. Noh, vierashuoneisiin tarvii kyllä ainakin sänky hankkia. Olisi tylsää jos vieraat joutuisivat lattialla nukkua 🙂

Aurinko paistaa kauniisti makuuhuoneemme ikkunoista ja hymyilen. Putkimies kävi kanssa aikaisemmin tänään ja korjasi keittiön altaan. Nyt voi mennä tekemään ruokaa. Mutta ensin kuppi kahvia.

Camilla

Muuttokuorma on vihdoin saapunut!

Voi että viime viikon perjantain lähetystä on odotettu! Kauhistelin tavaramäärä ennakkoon, mutta loppujen lopuksi saimme yllättävän hyvin kaikki purettua muutamassa päivässä.

Tavaramme pakattiin Liberiassa kontteihin toukokuun puolessa välissä ja monen mutkan kautta kontit saapuivat syyskuun viimeisellä viikolla. Valtava rekka saapui kotiovemme eteen aamuyhdeksältä ja neljän hengen tiimi kantoivat tavarat sisään ja purkivat kolmanneksen tavaroista kahdessa tunnissa. Eikä kertaakaan kukaan ottanut mitään juoksuaskeleita tai kahvitaukoja.

Laatikot laitetaan pieniin kontteihin ensin, jonka jälkeen pikkukontit laitetaan isoihin kontteihin. Tämä oli viimeinen pikkukontti täynnä Liberiassa. 
Liberiassa toukokuussa.

Tähän väliin on pakko kertoa yhdestä oivalluksista perjantaiaamulta. Aamulla kun laitoin kämppää valmiiksi muuttotiimiä varten, kävi mielessä, että pitää ladata kahvinkeitin että saa tarjottua kahvit. Koska näin on tapana Suomessa. Aina pitää olla kahvia. Mutta onneksi en ladannut kahvinkeitintä, koska eihän täällä ole tapana tarjota kahvia. Ei kukaan joisi sitä. Olen usein eri sosiaalisissa tilanteissa amerikkalaisten kanssa tarjonnut kahvia, mutta aina on koko pannu mennyt viemäristä alas, kun eipä kukaan ole sitä juonut. Ja sitäpaitsi ulkona on 30 astetta lämmintä. Kylmät vesipullot ja urheilujuomat on kovempaa valuuttaa täällä kuin lämmin kahvi 🙂

Kivuttomasti meni siis laatikoiden purkaminen autosta ja meille jäi oikeastaan koko päivä purkamiselle. Mutta mitäs laatikoista löytyikään kun aloimme avaamaan? Hometta. Kaikki laatikot haisivat aivan kamalan pahalle ja muutamissa tavaroissa oli valkoista höttöä pinnalla. Olisin muutenkin pessyt kaikki vaatteet ja astiat, mutta homeen takia kaikki piti pestä. Pesukone pyöri kolme päivää putkeen – onneksi on kuivausrumpu!!! Ja onneksi minulla sattui olemaan etikkaa monta litraa kotona. Sai homeen pestyä kivasti pois.

Ihmeiden aika ei ole ohi ja kuorma-auto kontteineen saapui perjantaina kotitalon ovelle.
Keittiön kaaos. 

Jokaikinen laatikko piti purkaa viikonlopun aikana ja laitettua tavarat paikalleen, koska lapset ovat meille tulossa tällä viikolla. Kaiken tämän kaaoksen keskellä minulla oli tiistaina passin uusiminen Dallasissa ja Green Cardiin liittyvä aika varattuna keskiviikkoaamuna. Kilometrejä tällä viikolla tulee kiitettävästi, enkä mitenkään ehtisi laittaa tavaroita paikalleen lasten ollessa meillä, joten ei auttanut muu kuin pistää hihat heilumaan.

Mies on ollut todella reipas kanssa ja auttanut kaiken maailman projekteissa, mitä olen hänelle sysännyt, mutta pakko jakaa yksi tarina perjantailta. Kun muuttoporukka lähti, otin luonnollisesti keittiön haltuun, koska olen valloittanut keittiön ja mies onkin kuin vieraassa maassa keittiössämme. Mies otti taas luonnollisesti autotallin hoitaakseen, noh, koska hänen työkalut ja metsästystavarat. Ensimmäinen asia kuitenkin mikä piti hoitaa, miehen logiikan mukaan, oli auton vinssin köyden paikalleen laittaminen. En sano etteikö minulla olisi ollut erikoisia prioriteetteja perjantaina, mutta enpä olisi ensimmäiseksi keksinyt laittaa jotain auton erikoisosia paikalleen. Pakko kuitenkin pikkasen puolustaa miestäni. Peurakausi alkoi lauantaiaamuna ja metsälle piti päästä, joten ehkä se vinssi oli ihan järkevä laittaa kuntoon. Prioriteetit miehet vs. naiset 😀

Sitten vielä lopuksi pieni avautuminen tavaran määrästä. Itse luovuin lähes kaikesta romusta syksyllä ja alkuvuodesta viimeisistäkin tavaroista, enkä ole edes kaivannut mitään erikoista. Paitsi ompelukonetta ja polkupyörää. Ompelukoneen kävin ostamassa muutama viikko sitten ja käytän toistaiseksi miehen pyörää kunnes löydän itselleni mieluisan. Mutta, miehellä ei ole ollut tarvetta luopua mistään vuosikausiin, paitsi huonekalut ennen Afrikan komennusta. Ja sen todellakin huomaa. Tuota romun määrää ei voi käsittää. Onhan se ihan kiva, että esim. työkalut löytyy omasta takaa ja jos tarvitsee jotain tiettyä tavaraa, todennäköisyys on suuri, että sellainen löytyy kotoa, mutta onhan tää ihan käsittämätöntä miten paljon romua ihmiselle kertyy vuosien saatossa.. Onneksi muutetaan niin usein, ettei tätä tavaraa kuitenkaan ehdi liikaa kertymään. Aika hyvin ollaan saatu nyt jo pistettyä kiertoon.

Kaikenkaikkiaan, vaikka viime viikko on ollut todella raskas, olen äärettömän onnellinen, että kaikki tavarat on paikoillaan ja elämä voi oikeasti alkaa. Syyskuu oli minulle todella vaikea. Mies ehdotti jo kertaalleen, pitäisikö minun palata Suomeen, koska en jaksa innostua uudesta kotimaastani ja löhöilin sohvalla suurimman osan ajastani. Mutta kun tilanne eskaloitui todella pahaksi, löysin yhtäkkiä muutaman todella kivan ihmisen tuomaan energiaa elämään taas. Olen ollut erittäin onnekas, kun lapsuudenystäväni otti minut siipiensä alle heti saavuttuamme, mutta kyllä se vaan niin on, että ihminen tarvitsee erilaisia sosiaalisia kontakteja ja kohtaamisia voidakseen hyvin. Nyt kun sain polkupyörän ja pyöräilykaverin huomaan innostuvani ihan uudestaan kaikesta! Kyllä se vaan niin on, että vaikka kuinka elämä jatkuu ilman kontillista tavaraa, niin väkisinkin elämä pysähtyy ja jää odottamaan jotain. Kerta toisena jälkeen keksimme jotain kivaa tekemistä, joka sitten jäi tekemättä, koska ei ollut oikeita välineitä. Eteenkin treenivaatteita oli todella ikävä.

Tähän pisteeseen asti elämämme on ollut tauolla, aina siitä lähtien kun tapasimme, elimme eri maissa ja lopuksi vielä elämä matkalaukuista käsin yli neljä kuukautta. Ihana kun ei tarvitse enää mennä kauppaan ostamaan kaikkea, kun kotoakin löytyy. Ja kiva kutsua kavereita kylään kun voi tehdä ruokaa enemmän kuin kahdelle. Tauko on ohi ja yhteinen oikea elämä voi alkaa.

Pakko myöntää, että oli tässä kaikessa hyvät puolensa. Opin elämään rajoittuneella vaatekerralla. Ostin neljän kuukauden aikana ainoastaan kahdet kengät ja neljä vaatekappaletta. Lenkkarit (vanhat rikkinäiset meni roskiin), varvassandaalit (rikkinäiset meni roskiin), t-paita (edellisillä ei kehdannut enää mennä ulos hikiläiskien  takia), hienompi puuvillapaita (muut hienommat paidat ei hengittänyt), shortsit (koska löysin siistimmät shortsit kympillä) ja aivan ihana vaaleanharmaa villapaita oikeasta villasta (koska, noh, se oli kuin mulle tehty ja maksoi vaan 35 dollaria). Opin tekemään ruokaa todella rajoittuneella astiavalikoimalla. Aina ei tarvitse olla jotain tiettyä tavaraa, vaan aina löytyy joku muu tapa.

Lopuksi vielä kuva eiliseltä ajomatkalta Louisianaan. Elämä autonratissa alkaa olemaan turhan tuttua ja en malta odottaa, että pääsen taas pyöräilemään ja lenkkeilemään kunhan ilmat viilenevät vielä vähän enemmän. Tunnin päästä on edessä taas ajomatka Houstoniin, jotta palaamme Louisianaan heti tiistaina. Kuitenkin jokainen minuutti autossa on sen arvoinen. Emme malta odottaa saada lapset taas meille!

Auringonlasku jossain Houstonin ja New Orleansin välillä. Tie, joka on tullut erittäin tutuksi viime kuukausien aikana. 

Ihanaa viikonloppua jokaiselle taholle!
Camilla

Nimenvaihto Yhdysvalloista käsin

IMG_7521

Olin kirjoittanut tämän blogipostauksen valmiiksi juuri ennen kuin tulin kipeeksi ja julkaisen tämän hieman myöhemmin kuin tarkoitus oli.

Mietin pari päivää, että mitäköhän sitä nyt oikein kirjottaisi blogiin, kunnes tänä aamuna vastaus löytyi sähköpostista: nimenvaihdos on vihdoinkin tehty Suomen väestörekisterikeskuksessa ja olen tästä päivästä lähtien virallisesti naimisissa myös Suomen valtion silmissä. Kaksi kuukautta meni nimenmuutokseen virallisella tasolla, mutta vielä on paljon tekemättä henkilökohtaisella tasolla.

Sähköposti
En tajunnutkaan miten iso prosessi tämä nimenvaihto on. Puhumattakaan siitä, että teen kaiken Yhdysvalloista käsin. Some nyt oli kaikkein helpoin ja aloitinkin siitä, mutta esimerkiksi Gmailin vaihto olikin ihan toinen tarina, joka jatkuu edelleen. Yritin löytää tietoa internetin värikkäästä maailmasta, mutta kaikki oli vanhaa tietoa ja muutenkin hankalaa. Olen vasta aloittanut prosessin ja veikkaan tämän jatkuvan vielä monta viikkoa. Sitä ei tajuakaan, että ihan kaikki kuvista koulutehtäviin on Googlen pilvessä. Tavalla tai toisella. En alkuunkaan ole ollut mitenkään järjestelmällinen, mikä tietysti hankaloitti prosessia, joten olenkin harkinnut suursiivousta ja aloittamista puhtaalta pöydältä.

Sähköpostin vaihtaminen toi mukanaan toisen asian, mitä en todellakaan ajatellut aikaisemmin. Kuvittele mielessäsi puhelimen sovellukset. Kuinka moneen sovellukseen olet kirjautunut sisään sähköpostillasi? Jep. Entä kaiken maailman nettisivut tai nettikaupat, mihin on pakko kirjautua sisään? Voi pojat.

Siviilisäädyn vaihtaminen
Olin jotenkin siinä uskossa, että vaihdan vaan nimeni maistraattiin, mutta tämähän ei ole niin yksinkertaista. Minunhan pitää myös ilmottaa Suomen väestötietorekisteriin, että olen mennyt naimisiin, jotta voin vaihtaa nimen. Tämäkään prosessi ei ollut helpoimmasta päästä.

Aloitan tarinan ihan alusta, jos joku tulevaisuudessa tarvitsee henkistä apua. Joten, me menimme naimisiin Virginian osavaltiossa (ihan käytännön syistä) ja tämä oli erittäin helppo. Menimme yhtenä maanantaiaamuna maistraattiin (Court House) ja haimme lupaa mennä naimisiin. Olimme täyttäneet lomakkeet etukäteen netissä, joten vierailu toimistossa kesti ehkä kymmenen minuuttia (josta viisi meni siihen, että virkailija etsi meidän nimeä tietokoneeltaan, koska lukulasit olivat jääneet aamulla kotiin). Virkailija tulosti lomakkeet, antoi kasan papereita (lähinnä ohjeita) ja vannoimme käsi sydämellä, että tiedot pitivät paikkansa.

Kun olimme saaneet luvan, suuntasimme vihkijän talolle, jossa vihkijä vaimoineen kirjoittivat papereihin tarvittavat tiedot. Vihkijän piti henkilökohtaisesti viedä paperit takaisin maistraattiin, jonka jälkeen kävimme hakemassa viralliset dokumentit seuraavana päivänä. Vihkitodistus yksinään ei ole laillinen asiakirja muissa maissa, joten vihkitodistus piti lähettää Virginian osavaltion pääkaupunkiin, eli Richmondiin, laillistettavaksi. Ns. Apostille-todistus tarvitaan Suomen suurlähetystössä, kun Suomen kansalainen ilmoittaa menneensä naimisiin. Vinkkivitonen: maistraatista kannattaa ostaa vino pino virallisia kopioita vihkitodistuksesta. Me otimme kuusi kappaletta, mutta eteenkin jos on Green Card hakemus edessä, kannattaa ottaa ainakin kymmenen kopiota.

Kun meillä vihdoinkin oli kaikki tarvittavat asiakirjat, lähetetään koko paketti Suomen suurlähetystöön ja siellä hoidetaan koko homma. Tämä palvelu muuten on suomalaisille ilmainen, joten nimenvaihtoon ainut kustannus oli Apostille-todistuksen maksut (10 dollaria Virginian osavaltiossa) ja postimerkit (yhteensä noin 10 dollaria). Itse olin yhteydessä Suomen suurlähetystöön Washingtoniin ja kysyin suoraan mitä pitää tehdä ja mistä löydän tietoa, koska halusin olla satavarma, että teen kaiken oikein. Olisin tietysti voinut lukea netistä ohjeita, mutta kaiken tämän oleskelulupa-asioiden keskellä en jaksanut lukea netistä mitään ja kysyin suoraan lähetystöstä. Oli niin hyvää palvelua, että suosittelen kyllä olemaan sinne yhteydessä, jos tulee jotain kysymyksiä.

Jos haluaa nopeuttaa prosessia, voi itse lähettää Pietarsaareen liput ja laput, eikä suurlähetystöön, mutta en halunnut ottaa riskiä postittaa kaiken Suomeen asti, joten hoidettiin nyt asia tällä lailla.

Kun asia oli hoidettu Pietarsaaressa, sain sähköpostin, jossa vahvistus nimenvaihdosta ja siviilisäädyn muutoksesta tuli kirjallisena. Pari päivää myöhemmin tuli postissa Kelakortti ja nettipankissa komeilee uusi nimi .

Passi ja/tai henkilötodistus
Vasta kun nimiasia on kunnossa, voi suurlähetystöön varata ajan uuden passin hankkimiseen. Yhdysvalloissa uuden passin saa Washington DCssä, New Yorkissa tai Los Angelesissä. Passia pitää hakea henkilökohtaisesti. Vanhalla passilla ja nimellä voi toki matkustaa, kunhan passissa ja lentolipussa lukee sama nimi. Kannattaa kuitenkin kantaa vihkitodistusta mukana kun matkustaa Suomeen, jos tulee jotain hämminkiä.

Minulla sattui hyvä tuuri, koska New Yorkin edustustosta tulee joku passikoneen kanssa Dallasiin lokakuussa, eli näillä näkymin saan uuden passin pian. Jos en nyt saisi uutta passia, joutuisin odottamaan lähemmäs puoli vuotta ennen kuin saan amerikkalaisen henkilötodistuksen, jossa uusi nimi komeilee. En, toisin sanoen, tarvitse uutta Suomen passia, mutta haluan hoitaa asian kuntoon, jos yhtäkkiä tulee lähtö ulkomaille ja tarvitsen passin uudella sukunimellä.

Olisiko ollut helpompi vaan pitää tyttönimi? Varmasti. Olenko kuitenkin tyytyväinen, että vaihdoin nimen? Ehdottomasti. Olen vanhanaikainen, kun kyseessä on naimisiinmeno ja sukunimen vaihto ja halusin alusta asti vaihtaa sukunimen naimisiinmenon jälkeen. Sitäpaitsi vanha sukunimeni ei ole sukupuuttoon kuoleva. Eteenkin kun minulla on kolme veljeä, joten ei ole huolta suvun nimen jatkamisesta.

Torstaiterveisin,
Rouva Fontenot