Mun pitäis oikeasti olla menossa kauppaan, mutta kirjoittaminen veti enemmän puoleensa. Enkä oikein osaa olla kotoa pois. Nimittäin uudesta kodista! Puoli vuotta The Woodlandsissa tuli täyteen ja vuokrasimme 2,5 vuodeksi omakotitalon Houstonin suburbsista. Asumme ihan keskustan ja miehen uuden toimistorakennuksen lähellä, mutta tärkeintä on, että asumme aivan lenkkipolkujen vieressä.
Talo on aivan valtava, melkein 250 neliötä ja takapiha postimerkin kokoinen, enkä voisi olla enemmän innoissani! Muutto meni kaikenkaikkiaan hyvin ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olimme aloittaneet järjestelyt jo yli kuukausi sitten, joten muuttopäivänä ei ollut enää suuria kysymysmerkkejä. Vuokrattu pakettiauto oli meille liian pieni, mutta ei haitannut sekään. Teimme muutaman ylimääräisen kierroksen pikkuautoilla ja saimme muuttopäivänä keittiönkin kokonaisuudessaan purettua. Aika saavutus mielestäni.
Muuton jälkeisenä päivänä kävin aamulla siivoamassa vanhan samalla kun mies aloitti maalaamaan autotallin seiniä. Vaikka kyseessä ei ole mikään vanha talo, on tällä ikää sen verran, että edelliset asukkaat olivat laittaneet sitä sun tätä seinille roikkumaan, joten saimme luvan maalata autotallin ja pari muutakin seinää sisältä.
Onneksi vuokraisäntä oli tilannut siivousfirman siivoamaan ennen kuin muutimme, koska 250 neliötä on aika paljon yhdelle naiselle, joten olin superkiitollinen, ettei tarvinnut siivota kahta taloa. Ja kirsikkana kakun päällä, saimme ihan uudet pyykinpesukoneet! Kyllä nyt meitä on hemmoteltu.
Nyt kun suurin osa tavaroista on paikoillaan, näyttää talo aika tyhjältä. Keittiön kaapit on vain puolillaan täynnä ja kaikki meidän ystävät tietää kuinka paljon keittiöön liittyviä tavaroita meillä on! Vaatekaappi näyttää tyhjältä, vaikka olen tunkenut sinne kaikki mitä olen keksinyt. Olohuone on aika kolkko, vaikka meidän sohva on valtava. Olen kuitenkin todella tyytyväinen miltä kaikki näyttää. En usko, että hankimme enempää huonekaluja. Ehkä muutama matto ja jokunen lipasto/hylly. Noh, vierashuoneisiin tarvii kyllä ainakin sänky hankkia. Olisi tylsää jos vieraat joutuisivat lattialla nukkua 🙂
Aurinko paistaa kauniisti makuuhuoneemme ikkunoista ja hymyilen. Putkimies kävi kanssa aikaisemmin tänään ja korjasi keittiön altaan. Nyt voi mennä tekemään ruokaa. Mutta ensin kuppi kahvia.
Voi että viime viikon perjantain lähetystä on odotettu! Kauhistelin tavaramäärä ennakkoon, mutta loppujen lopuksi saimme yllättävän hyvin kaikki purettua muutamassa päivässä.
Tavaramme pakattiin Liberiassa kontteihin toukokuun puolessa välissä ja monen mutkan kautta kontit saapuivat syyskuun viimeisellä viikolla. Valtava rekka saapui kotiovemme eteen aamuyhdeksältä ja neljän hengen tiimi kantoivat tavarat sisään ja purkivat kolmanneksen tavaroista kahdessa tunnissa. Eikä kertaakaan kukaan ottanut mitään juoksuaskeleita tai kahvitaukoja.
Laatikot laitetaan pieniin kontteihin ensin, jonka jälkeen pikkukontit laitetaan isoihin kontteihin. Tämä oli viimeinen pikkukontti täynnä Liberiassa. Liberiassa toukokuussa.
Tähän väliin on pakko kertoa yhdestä oivalluksista perjantaiaamulta. Aamulla kun laitoin kämppää valmiiksi muuttotiimiä varten, kävi mielessä, että pitää ladata kahvinkeitin että saa tarjottua kahvit. Koska näin on tapana Suomessa. Aina pitää olla kahvia. Mutta onneksi en ladannut kahvinkeitintä, koska eihän täällä ole tapana tarjota kahvia. Ei kukaan joisi sitä. Olen usein eri sosiaalisissa tilanteissa amerikkalaisten kanssa tarjonnut kahvia, mutta aina on koko pannu mennyt viemäristä alas, kun eipä kukaan ole sitä juonut. Ja sitäpaitsi ulkona on 30 astetta lämmintä. Kylmät vesipullot ja urheilujuomat on kovempaa valuuttaa täällä kuin lämmin kahvi 🙂
Kivuttomasti meni siis laatikoiden purkaminen autosta ja meille jäi oikeastaan koko päivä purkamiselle. Mutta mitäs laatikoista löytyikään kun aloimme avaamaan? Hometta. Kaikki laatikot haisivat aivan kamalan pahalle ja muutamissa tavaroissa oli valkoista höttöä pinnalla. Olisin muutenkin pessyt kaikki vaatteet ja astiat, mutta homeen takia kaikki piti pestä. Pesukone pyöri kolme päivää putkeen – onneksi on kuivausrumpu!!! Ja onneksi minulla sattui olemaan etikkaa monta litraa kotona. Sai homeen pestyä kivasti pois.
Ihmeiden aika ei ole ohi ja kuorma-auto kontteineen saapui perjantaina kotitalon ovelle.Keittiön kaaos.
Jokaikinen laatikko piti purkaa viikonlopun aikana ja laitettua tavarat paikalleen, koska lapset ovat meille tulossa tällä viikolla. Kaiken tämän kaaoksen keskellä minulla oli tiistaina passin uusiminen Dallasissa ja Green Cardiin liittyvä aika varattuna keskiviikkoaamuna. Kilometrejä tällä viikolla tulee kiitettävästi, enkä mitenkään ehtisi laittaa tavaroita paikalleen lasten ollessa meillä, joten ei auttanut muu kuin pistää hihat heilumaan.
Mies on ollut todella reipas kanssa ja auttanut kaiken maailman projekteissa, mitä olen hänelle sysännyt, mutta pakko jakaa yksi tarina perjantailta. Kun muuttoporukka lähti, otin luonnollisesti keittiön haltuun, koska olen valloittanut keittiön ja mies onkin kuin vieraassa maassa keittiössämme. Mies otti taas luonnollisesti autotallin hoitaakseen, noh, koska hänen työkalut ja metsästystavarat. Ensimmäinen asia kuitenkin mikä piti hoitaa, miehen logiikan mukaan, oli auton vinssin köyden paikalleen laittaminen. En sano etteikö minulla olisi ollut erikoisia prioriteetteja perjantaina, mutta enpä olisi ensimmäiseksi keksinyt laittaa jotain auton erikoisosia paikalleen. Pakko kuitenkin pikkasen puolustaa miestäni. Peurakausi alkoi lauantaiaamuna ja metsälle piti päästä, joten ehkä se vinssi oli ihan järkevä laittaa kuntoon. Prioriteetit miehet vs. naiset 😀
Sitten vielä lopuksi pieni avautuminen tavaran määrästä. Itse luovuin lähes kaikesta romusta syksyllä ja alkuvuodesta viimeisistäkin tavaroista, enkä ole edes kaivannut mitään erikoista. Paitsi ompelukonetta ja polkupyörää. Ompelukoneen kävin ostamassa muutama viikko sitten ja käytän toistaiseksi miehen pyörää kunnes löydän itselleni mieluisan. Mutta, miehellä ei ole ollut tarvetta luopua mistään vuosikausiin, paitsi huonekalut ennen Afrikan komennusta. Ja sen todellakin huomaa. Tuota romun määrää ei voi käsittää. Onhan se ihan kiva, että esim. työkalut löytyy omasta takaa ja jos tarvitsee jotain tiettyä tavaraa, todennäköisyys on suuri, että sellainen löytyy kotoa, mutta onhan tää ihan käsittämätöntä miten paljon romua ihmiselle kertyy vuosien saatossa.. Onneksi muutetaan niin usein, ettei tätä tavaraa kuitenkaan ehdi liikaa kertymään. Aika hyvin ollaan saatu nyt jo pistettyä kiertoon.
Kaikenkaikkiaan, vaikka viime viikko on ollut todella raskas, olen äärettömän onnellinen, että kaikki tavarat on paikoillaan ja elämä voi oikeasti alkaa. Syyskuu oli minulle todella vaikea. Mies ehdotti jo kertaalleen, pitäisikö minun palata Suomeen, koska en jaksa innostua uudesta kotimaastani ja löhöilin sohvalla suurimman osan ajastani. Mutta kun tilanne eskaloitui todella pahaksi, löysin yhtäkkiä muutaman todella kivan ihmisen tuomaan energiaa elämään taas. Olen ollut erittäin onnekas, kun lapsuudenystäväni otti minut siipiensä alle heti saavuttuamme, mutta kyllä se vaan niin on, että ihminen tarvitsee erilaisia sosiaalisia kontakteja ja kohtaamisia voidakseen hyvin. Nyt kun sain polkupyörän ja pyöräilykaverin huomaan innostuvani ihan uudestaan kaikesta! Kyllä se vaan niin on, että vaikka kuinka elämä jatkuu ilman kontillista tavaraa, niin väkisinkin elämä pysähtyy ja jää odottamaan jotain. Kerta toisena jälkeen keksimme jotain kivaa tekemistä, joka sitten jäi tekemättä, koska ei ollut oikeita välineitä. Eteenkin treenivaatteita oli todella ikävä.
Tähän pisteeseen asti elämämme on ollut tauolla, aina siitä lähtien kun tapasimme, elimme eri maissa ja lopuksi vielä elämä matkalaukuista käsin yli neljä kuukautta. Ihana kun ei tarvitse enää mennä kauppaan ostamaan kaikkea, kun kotoakin löytyy. Ja kiva kutsua kavereita kylään kun voi tehdä ruokaa enemmän kuin kahdelle. Tauko on ohi ja yhteinen oikea elämä voi alkaa.
Pakko myöntää, että oli tässä kaikessa hyvät puolensa. Opin elämään rajoittuneella vaatekerralla. Ostin neljän kuukauden aikana ainoastaan kahdet kengät ja neljä vaatekappaletta. Lenkkarit (vanhat rikkinäiset meni roskiin), varvassandaalit (rikkinäiset meni roskiin), t-paita (edellisillä ei kehdannut enää mennä ulos hikiläiskien takia), hienompi puuvillapaita (muut hienommat paidat ei hengittänyt), shortsit (koska löysin siistimmät shortsit kympillä) ja aivan ihana vaaleanharmaa villapaita oikeasta villasta (koska, noh, se oli kuin mulle tehty ja maksoi vaan 35 dollaria). Opin tekemään ruokaa todella rajoittuneella astiavalikoimalla. Aina ei tarvitse olla jotain tiettyä tavaraa, vaan aina löytyy joku muu tapa.
Lopuksi vielä kuva eiliseltä ajomatkalta Louisianaan. Elämä autonratissa alkaa olemaan turhan tuttua ja en malta odottaa, että pääsen taas pyöräilemään ja lenkkeilemään kunhan ilmat viilenevät vielä vähän enemmän. Tunnin päästä on edessä taas ajomatka Houstoniin, jotta palaamme Louisianaan heti tiistaina. Kuitenkin jokainen minuutti autossa on sen arvoinen. Emme malta odottaa saada lapset taas meille!
Auringonlasku jossain Houstonin ja New Orleansin välillä. Tie, joka on tullut erittäin tutuksi viime kuukausien aikana.
Sunnuntai Viikon viimeinen päivä, tai amerikkalaisittain ensimmäinen. Hassua miten eri maissa viikko alkaa ja päättyy eri päiviin. On taas sateinen päivä ja vietämme koko aamun ja aamupäivän tulostaen oleskelulupapapereita. Järjestelen kaikkia dokumentteja, joita toin mukanani Suomesta. Luen ohjeita ja tuntuu kuin tämä ei ikinä lopu.
Koska asiaan liittyy niin paljon negatiivista energiaa, ahdistun. En osaa suhtautua prosessiin kylmän viileästi, vaikka haluaisin hoitaa asian ammattimaisesti. Kyseessähän on minun elämä, jossa toinen ihminen voi päättää saanko asua aviomieheni kanssa samassa maassa. Ei ole helppoa työntää tunteet sivuun.
Päätän ottaa tauon ja yritän avata tietokonettani. Ei aukea. Kokeilen taas kaikki kikat, mitkä opin aikaisemmin viikolla. Ei auta. Huolto antoi takuun, joten ei auta muuta kuin palata koneen kanssa huoltoon. Taas pyöritellään päätä. Kokeillaan yhdessä kaikki kikat, mutta kone ei pihahdakaan. Lupaavat yrittää saada korjattua ennen tiistai-iltaa, koska lähdemme näillä näkymin työmatkalle ja tulemme takaisin vasta viikon päästä.
Ajamme uudelle asunnolle ja juttelemme toimiston työntekijän kanssa hakemuksestamme, muutosta ja käytännön järjestelyistä. Innostun hieman muutosta ja ajelemme uudessa naapurustossamme. Löydämme hienot tenniskentät, uima-altaan ja leikkikentän. Ihan kävelymatkan päässä.
Käymme vielä ruokakaupassa ennen kuin palaamme hotellille. Sohvajahti jatkuu taas kuumana, mutta mikään ei tahdo miellyttää kumpaakaan. Ja heti kun jotain kivaa löytyy on joko hinta älytön tai arvostelut huonot. Päätän käydä vielä muutamassa huonekaluliikkeessä ennen kuin käyn tilaamassa kalliin sohvan, jonka todella haluan.
Muuttaminen toiseen maahan ei ole helppoa ja minä olen päässyt erittäin helpolla, koska mieheni on Yhdysvaltain kansalainen. Ensimmäinen viikko -sarjaa oli kiva kirjoittaa, koska kirjoitin ilman filtteriä ja kaikki oli juuri niinkuin kerroin. Sain kivaa palautetta sarjasta, joten tuntui kuin teksti ja kohdeyleisö kohtasi. Samalla kirjoittaminen oli terapeuttista, koska kaikki, mitä on viime kuukausina tapahtunut, on ollut henkisesti uuvuttavaa. On ollut vaikeeta olla innoissaan kaikesta, kun ihan tavalliset arkiset asiat on hankalia. Mutta kaikki ei voikaan tapahtua heti. Joten, sarjan kirjoittaminen auttoi näyttämään (myös minulle), kuinka pitää antaa itselleen aikaa sopeutua ja päästä jyvälle. Päivä kerrallaan.
Lauantai Heräämme taas aikaisin ja minua nukuttaisi, mutta uni ei tule. Käymme hakemassa aamupalaa ja keitän kahvit. Ulkona on kaunis aurinkoinen päivä, mutta mies on stressaantuneen oloinen. Hän ei ollut nukkunut juurikaan ja asuntoasia painaa mieltä. Aloitamme taas etsimään asuntoja ja teemme listan asuntokomplekseista, jossa aiomme käydä. Olemme päättäneet muuttaa asuntoon omakotitalon sijaan. Pelaamme tällä aikaa ennen kuin miehen toimiston muutto selviää.
Ihastumme ensimmäiseen asuntoon niin, että päätämme ottaa asunnon, vaikka se on meille liian pieni. Kyseessä on kolmikerroksinen rivitalo omalla autotallilla aivan miehen toimiston vieressä. Olen hieman pettynyt, enkä osaa olla innoissani. Olisin halunnut omakotitalon. Ymmärrän samalla, että tämä oli ainut järkevä ratkaisu ja meillä on kuitenkin aivan ihana uima-allas alue taloyhtiössä.
Koira ei valitettavasti tullut kaupan päälle, mutta muuten asunnot näyttävät juuri kuin esitteessä
Käymme hotellilla syömässä lounasta ja mies ilmoittaa haluavansa viedä minut treffeille ja vaihdan vaatteet shortseihin ja t-paitaan. Räplään puhelinta koko ajomatkan, enkä yhtään keskity, mihin olemme matkalla. Nostan katseen vasta kun saavumme kohteeseen. Golfia? Ihanaa!! Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt tovi. Myin omat mailani kesällä 2016.
Meidän hotellilta vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä on golf range, missä on olut- ja ruokatarjoilu, ja kokemus on vähän niinkuin keilaamassa olisi. Jokaisessa golfpallossa on mikrosiru ja tietokone ilmoittaa pelaajalle, mihin pallo tipahtaa. Pelaamme miehen kanssa toisiamme vastaan pelissä, jossa tietokone ilmoittaa mille lipulle tulee lyödä. Häviän 10-0, mutta syytän olutta, jota tilasimme kannullisen. Viihdymme rangella yli kaksi tuntia, vaikka on todella kuuma. Emme muistaneetkaan miten hauskaa golf on.
Oluen jälkeen maistuu ranskalaiset ja menemme Chick-File-A pikaruokaravintolaan syömään. Saan ruokailun aikana puhelun, että tietokoneeni on korjattu. On lauantai ja ihmettelen, miten tietokone korjaantui näin nopeasti. Ajamme hakemaan koneen ja olen tyytyväinen, ettei tarvitse jakaa tablettia miehen kanssa enää. Hotellilla jatkamme taas huonekaluostoksia netissä. Koska muutamme asuntoon omakotitalon sijaan, emme tarvitse ostaa paljon huonekaluja. Sänky ja sohva riittää. Sohvan ostaminen ei olekaan helpoimmasta päästä. Alan pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle uudesta asunnosta. Katsomme hetken Staircase-dokumettisarjaa ennen nukkumaanmenoa.
Torstai Aamu on viileä eilisen sateen jäljiltä ja ilma on kostea, niinkun joka päivä. Vedän meille taas lyhyet aamujumpan ennen aamupalaa. Kahvi maistuu taas hyvältä omalla kahvinkeittimellä keitettynä. Olen niin tyytyväinen päätökseen tuoda keittimen mukanani.
Vien taas miehen töihin ja palattuani hotellille huomaan tietokoneen sammuneen, eikä käynnisty mitenkään. Etsin vastausta ongelmaan netistä tuloksetta. Heitän koneen laukkuun ja suuntaan tietokonehuoltoon. Siellä pyöritellään päätä. Ei osaa sanoa ennen kuin avataan. Soitetaan kunhan vika löytyy.
Ehdin juuri hotellille, kun saan puhelun, että vika on mahdollisesti löytynyt ja he tarvitsevat luvan tilata varaosan. Saan koneeni takaisin vasta ensi viikolla. Jos vika korjaantuu. Harmittelen asiaa hetken, kunnes päätän lopettaa murehtimisen. Pyykkivuori on kasvanut valtavaksi, joten lähden pyykkituvalle. Saan puhelun ystävältäni ja juttelemme ainakin tunnin. Sovimme tapaavamme huomenna.
Katson telkkaria hetken, koska en jaksa innostua mistään. Joka kerta kun yritän tehdä jotain miehen tabletilla, se kaatuu. Kohta varmaan puhelimet menevät rikki ja haaveet uudesta sohvasta jäävät haaveiksi. Päätän kuitenkin olla optimistinen ja toivon illan olevan kiva.
Haen miehen töistä ja hänellä on ollut vähän huono päivä. Puramme toisiimme päivän asioita ja mökötämme hetken aikaa eri huoneissa. Rakentavaa ajattelen. Hetken mökötyksen jälkeen keskustelemme asiat ja päivän tapahtumat läpi. Syömme vähän iltapalaa ennen nukkumaanmenoa. Ihana päättää päivä hyvillä fiiliksillä.
Perjantai Päivä alkaa erittäin aikaisin Skype-palaverilla. Palaverin jälkeen käymme nopeasti syömässä aamupalaa, koska miehen pitää mennä töihin aikaisin tänä aamuna. Palattuani hotellille tiskaan eiliset tiskit ja siivoan vähän huonettamme. Katson hetken hauskaa dokumenttisarjaa hotelleista ja mietin josko pitäisi palata hotellialalle.
Koska tietokoneeni on edelleen korjattavana yritän tehdä vähän töitä miehen tabletilla, mutta mikään ei oikein tunnu toimivan. Jatkan dokumenttisarjan katsomista ja nukahdan telkkarin ääreen. Olo on jotenkin väsynyt aikaisen aamun takia.
Käyn suihkussa ja syön lounasta ennen kuin suuntaan ystävän kanssa kahville. Olemme päättäneet mennä Woodlands Church:iin, jotta hänen lapset voivat leikkiä ja voimme juoda kahvit seurakunnan kahvilassa. On kaunis päivä, eikä ollenkaan niin kuuma kuin alkuviikosta. Menemme kuitenkin sisälle leikkipaikkaan ja juomme kahvit lasten leikkiessä.
Juttelemme paljon kaikesta ja myös siitä, kuinka ihanaa olla taas yhdessä. Tuntuu kuin olemme molemmat kasvaneet samaan suuntaan, eikä keskustelut ole vaivaantunutta. Päinvastoin. Kaikki on niinkun ennenkin.
Mies soittaa olevansa valmis töistä ja nappaan hänet mukaan matkalla hotellille. Hän on saanut tietää, ettei meidän toinen auto ole vielä tullut satamaan Afrikasta. Laiva on satamassa, mutta kontti lojuu edelleen laivan kannella. Eikä tietoa milloin auto mahdollisesti tulisi Houstoniin.
Saamme toisen huonon uutisen. Miehen toimisto muuttaa, eikä meidän kannata vuokrata taloa The Woodlandsin alueelta. Kaikki työ, minkä olemme tehneet asunnon etsimisen takia, meni juuri viemäristä alas. Turhaudun, mutta tiedän ettei kannata jäädä lietsomaan negatiivista energiaa, vaan keskittyä etsimään uutta kotia. Etsimme koko illan lyhytaikaista vuokra-asuntoa. Teen meille illallista – Quornia ja bataattimuusia. Tuli todella herkullista. Miehen puhelin soi vielä myöhään illalla ja hänen tarvii mennä vielä toimistolla käymään. Jään katsomaan telkkaria ja ehdin nukahtaa ennen kuin hän palaa takaisin hotellille.
Tiistai Herään kahvin tuoksuun. Hyppään ylös sängystä ja hipsin olohuoneeseen onnellinen virne kasvoilla. Tuliko kahvista juotavaa? Tuli. Vihdoinkin saan minun Moccamasterilla keitettyä kahvia. Onhan vähän hölmöä lähettää kahvinkeitin jenkkeihin asti, mutta jokaisella meillä on omat omituisuutemme. Minun on Moccamaster.
Ei jaksa mennä salille. Syödään vaan aamupala rauhassa. Selaan taas facebookissa käytettyjä huonekaluja. Bingo. Viisi Ikean tuolia 75 dollaria. Millon voimme tulla hakemaan? Tänään? Sopii. Ai mutta, sinne alueelle pääsee vaan maksullista moottoritietä pitkin, eikä meillä vielä ole passia autossa tiemaksuja varten. Kauppa aukee vartin päästä, mennäänkö heti? Jep. Kävimme ostaa molempiin autoihin passit, koska on vaan helpompaa, kun ei tarvitse maksaa käteisellä tiemaksuja.
Vien miehen töihin, jotta voin käydä huonekaluliikkeissä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi on isot alet kaupoissa ja halusin käydä tutkimassa lisää. Kiersin varmaan viisi huonekaluliikettä, mutta ennen kaikkea löysin käsityöliikkeen. Voi sitä onnea kun löytää hyvän käsityöliikkeen?!
Kävin myös tutustumassa Asian Marketiin ja luontaistuoteliikkeeseen. Nälkä ajoi takaisin hotellille ja söin taas ison salaatin lounaaksi. Pikkasen blogihommia ja muita asioita koneella, ennen kun olisi taas aika hakea mies töistä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi mies pääsee pari tuntia aikaisemmin töistä. Ajamme tunnin toiselle puolelle Houstonia hakemaan keittiön tuolit ja pöydän. Näemme matkalla kolme autokolaria ja matka kestää puoli tuntia kauemmin kuin suunniteltu. Syömme illallista matkan varrella. Savustettua grilliruokaa.
Näemme pellolla seitsemän peuraa syömässä iltapalaa. Matkalla takaisin hotellille jäämme taas jumiin ruuhkaan autokolarin takia. Vaikka ilmastointi on täysillä koko ajan, on kuuma. Käsittämättömän kuuma. Mutta nyt meillä on keittiönpöytä ja tuolit!
Maanantai Herään juuri ennen herätyskelloa ja vaihdan ylle treenivaatteet. Lyhyt HIIT treeni hotellin salilla aloittaa viikon kivasti. Syömme aamupalan hotellin aulassa ja puhumme koko aamiaisen ajan, kuinka huomenna saisimme kunnon kahvia. Hotellin kahvi maistuu kuravedeltä. Aamupalapöydästä löytyy kuitenkin mustikoita, mansikoita ja vadelmia. Minun lemppari marjayhdistelmä.
Vien miehen töihin ja palaan takaisin hotellille. Paluumatkalla käännyn liian aikaisin moottoritieltä ja joudun tekemään u-käännöksen. Menen takaisin sänkyyn ajatuksena pistää Netflix päälle ja ottaa aamutorkut. Päätän kuitenkin soittaa muutamalle ystävälle ja saan pari tuntia kulumaan nopeasti. Varvastossut, jotka ostin kymmenen vuotta sitten ovat tulleet tiensä päähän ja lähdin Old Navy -vaatekauppaan isojen alennuksien perään. Löysin uudet varvastossut neljällä dollarilla ja t-paidan kuudella.
Kun palasin autolle parkkipaikalla sain puhelun muuttofirmasta, että ensimmäinen muuttokuorma Liberiasta on saapunut. Ajan pienvarastolle ja tapaan ystävällisen kuskin. Avaan varastotilan hänelle ja hän nostaa kaksi valtavaa laatikkoa varastoomme. Aurinko paistaa suoraan, missä seisomme ja tuntuu kuin olisi uunissa.
Takaisin hotellille ja lounaan kimppuun. Tein salaatin ja jälkkäriksi nachoja ja salsaa. Tekee mieli keksiä ja kahvia. Suklaadominot olis paikallaan. Minulla on kaapissa laatikollinen eri keksejä ja fazerin sinistä, mutta taidan säästää pahan päivän varalle. Juon vaan kahvin. Netflix päälle ja vartin torkut. Hoidan vähän asioita koneella ja sitten onkin aika mennä hakemaan miestä töistä. Matkalla saan viestin, että menee vielä hetki. Pysähdyn Starbucksiin ja tilaan meille molemmille kahvit. Istun kahvilassa hetken ja selaan käytettyjä huonekaluja facebookissa. Mies kyytiin toimistolta ja suuntaamme varastolle hakemaan vähän tavaroita muuttolaatikoista. Keittiöveitsi ja siivilä olivat tärkeimmät. Hotellihuoneessa ei näitä ollut. Ruoanlaitto on ollut haasteellista.
Hotellille palattuamme vaihdamme uima-asut päälle ja suuntaamme altaalle. Uin hetken lähes kuumassa altaassa. Aurinko onneksi ei enää illalla paista altaalle. Mies juo olutta altaan reunalla ja yrittää selvittää miksi luottoluokituksemme on mennyt alas. Tulostamme hotellin koneelta kuitteja miehen kirjanpitoa varten ja palaamme takaisin huoneeseen. Käyn suihkussa sillä välin kun mies virittää Suomesta lähettämäni Moccamasterin. Teen meille iltaruoan ja katsomme hetken telkkaria, kunnes nukahdan (taas) kesken ohjelman.
Saavuimme Houstoniin eilen iltapäivällä ja kirjauduimme sisään hotelliin Spring-kaupunginosassa. Hotelli on joko ihan uusi tai sitten juuri remontoitu täysin. Huone on ihanan tilava ja meillä on pieni keittiökin.
Heräsimme hyvissä ajoin ennen herätyskelloa ja suuntasimme ihan ensimmäiseksi hotellin kuntosalille. Halusimme aloittaa uudessa kaupungissa hyvillä fiiliksillä, enkä keksi parempaa aloitusta kuin lyhyt tehokas treeni. Koko viimeiset kuusi viikkoa on mennyt täysin lomaillessa. Toki Helsingissä, New Yorkissa ja Washingtonissa tuli käveltyä todella paljon, mutta lihaskunto ja sykkeen nostatus on ollut lomalla.
Ensikosketus Houstoniin eilen oli tietysti aivan kamalat ruuhkat ja tervetulotoivotus betoniviidakkoon. Onneksi olemme muuttamassa alueelle, missä on vehreää, mutta muuten kaupunki on juuri yhtä betoninen, kuin muutama vuosi sitten kun olin lomamatkalla.
Kävimme myös ruokakaupassa ja huokaisimme molemmat helpotuksesta, kun huomasimme hinnat. Teksasissa todella on halvempaa kuin muualla Yhdysvalloissa! Osa tuotteista oli puolet Virginian hinnoista ja ihan valtavat valikoimat hedelmiä ja vihanneksia. Katsoimme toisiamme kauppaan astuessa ja sanoimme yhteen ääneen, tulemme varmasti viihtymään täällä. Ruoka ja ruoanlaitto on meille niin suuressa osassa joka päivä, että kunnollinen ruokakauppa on ehdoton.
Muutenkin palvelutarjonta on tällä alueella ihan toista luokkaa, kuin missään, missä olen asunut tai vieraillut. Löysin jopa Hot Jooga studion. En kyllä ymmärrä, mihin hot jooga studiota tarvitaan, koska ulkona on lähemmäs neljäkymmentä astetta, mutta ehkä jos talvella tulee tarvetta joogalle. Tämä kuumuus kyllä yllätti. Liberian kosteuden jälkeen tämä ilmankosteus ei tunnu miltään, mutta kuumuus tuntuu kuin olisi Saharan autiomaassa. En ole ikinä ollut, mutta tuntuu kuin olisi uunissa.
Löysin hotellin vierestä kivan lenkkipolun, mikä näyttäisi vievän metsään ja haluan mennä katsastamaan, josko pääsisin sinne pyöräilemään, koska juoksu ei tule kysymykseenkään tässä kuumuudessa. Sovittiin jo lasten kanssa, että otetaan heidän polkupyörät mukaan seuraavan kerran kun tulevat käymään, niin olisi kiva olla polut valmiiksi katsottuna.
Parasta kuitenkin tässä päivässä on asia, mitä olen odottanut jo vuosia. Tapaan parhaan ystäväni vuosien jälkeen. Hän asuu perheensä kanssa 20 minuutin automatkan päässä hotelliltamme ja hän tulee kohta hakemaan minua lounaalle. Pari viikkoa sitten mietin asiaa ja onnen kyyneleet nousivat silmiini, kun tajusin, että tapaamme taas monen vuoden jälkeen. Tästä tulee hyvä kolme vuotta. Tunnen olevani kotona.
Camilla
English: Our first morning in our new hometown Houston started with a nice workout at our hotel gym and with a nice big breakfast. The trip to the grocery store last night was a nice experience and we both feel like we will enjoy our time here.
Tällä viikolla tulee kuluneeksi kuukausi siitä, kun pakkasimme laukkumme Liberiassa ja aloitimme muuttoprosessin. Olemme käyneet Suomessa peräti neljän päivän visiitillä, Marylandissa, New Yorkissa, New Jerseyssä ja nyt olemme Virginiassa. Ystävämme Marylandissa ehdotti yökyläilyä tälle viikolle, koska mieheni on koulutuksessa tämän viikon ja tekee pitkää päivää kaukana hotellistamme. Joten, lähdemme kohtapuolin lasten kanssa Marylandiin ystävämme talolle yhdeksi yöksi, missä lapset saavat viettää vuorokauden tavallista arkea kaiken tämän hotellielämän vastapainoksi. Samalla saamme ystäväni kanssa viettää tyttöaikaa lasten leikkiessä.
The Appalachian Mountains
Tämä hotellielämä on alkanut syömään hermoja monellakin tapaa, mutta jos totta puhutaan, minulla oli erittäin pessimistinen asenne koko hotellielämään. Nyt kun ollaan kuukauden päivät eletty matkalaukuista, eihän tämä nyt niin kamalaa ole. Vaikein osuus on ollut ruokailu, ja eteenkin terveellisen ruuan löytäminen. Jotenkin olen kuitenkin onnistunut löytämään kaikille suht terveellistä ruokaa joka päivä. Ja onhan hotellielämässä hyvätkin puolensa. Pyyhkeet vaihtuu päivittäin, lakanat vaihtuu itsestään, siivooja käy päivittäin (paitsi minä kyllä siivoan ennen kun siivooja tulee), aamupala on valmiina joka aamu odottamassa nälkäisiä vieraita ja takapihalla on uima-allas jos haluaa pulahtaa vilvoittelemaan kuuman päivän päätteeksi.
Olen monesti pohtinut, miten selvisimme näinkin pitkälle ja vain muutamalla hermoromahduksella ja luulen, hyvällä kommunikaatiolla on ollut osuutta onnistumiselle. Jos huomaamme jonkun tarvitsevan omaa aikaa tai omaa tilaa, lähdemme muut pois tilanteesta. Ja usein osaamme pyytää omaa aikaa, jos sitä tarvitsemme. Toinen asia on tavaroiden vähyys. Kun lähdimme Liberiasta otimme vain kaksi matkalaukkua mukaan ja vaihtovaatteita vain seitsemäksi päiväksi, enkä kertaakaan ole kaivannut muita vaatteita. Laukuista löytyy ainoastaan kolmet kengät per henkilö, yhdet lenkkarit, yhdet sandaalit ja yhdet hienommat kengät töihin tai ravintolaan. Ainut suuri ongelma oli kosmetiikka ja sitä minulla onkin aivan liikaa. Mutta toisaalta, tarvitsimme paljon aurinkorasvaa ja päivittäiskosmetiikkaa, ettei tarvinnut mennä heti ostamaan lisää. Jos tavaraa olisi ollut yhtään enempää, olisin tullut hulluksi.
Kahden kuukauden vaatteet // Clothes for two months
Nyt onkin aika lähteä yökyläilemään!
Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla
English: We have now been living in hotels for a month and was wondering how we’ve made it this far without any mental breakdowns. I think it has been because of good communication between us all and not packing a ten suitcases.
Eipä ole äitipuolen elämä ole ollut helppoa, mutta kaiken arvoista! Ollaan oltu tien päällä siitä lähtien, kun lähdettiin Liberiasta, eli kolme viikkoa sitten. Nyt kun olemme vihdoin asettuneet Virginiaan kahdeksi viikoksi yhteen paikkaan ja yhteen hotelliin, olemme joutuneet hoitamaan kaikkia juoksevia asioita samalla kun mies on ollut päivät töissä.
Kaikesta huolimatta fiilikset on korkealla ja olemme onnellisia, kun saamme viettää aikaa lasten kanssa. On tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa, ettei tahdo muistaa kaikkea mitä ollaan tehty. Käytiin New Yorkissa, New Jerseyssä huvipuistossa ja nyt ollaan Virginiassa ja ollaan jo ehditty kaikkea turistijuttuja tehdä Washington DCssä!
Huvipuisto oli kiva tapa viettää kesälomaa ja kaikki vaikutti olevan tyytyväisiä. Päivät meni todella nopeasti, eikä illalla tarvinnut unta odotella kauan. Säätkin suosivat, eikä saatu kuin kerran viimeisenä päivänä pari pisaraa vettä niskaan, vaikka koko viikoksi oli luvattu sadetta ja ukkosta.
Nyt olemme siis 1,5 viikkoa Washingtonissa miehen hoitaessa työasiat kuntoon ennen muuttoa Houstoniin. Meillä on hotellilla ilmainen bussikuljetus viiden mailin säteellä ja onkin ollut näppärä käyttää metroasemalle kulkiessa. Pääsemme metrolla suoraan keskustaan, jossa kaikki nähtävyydet on. Kävimme lasten kanssa jo valkoisella talolla, vakoilumuseossa ja piknikillä National Mall puistossa.
Loppuun vielä muutama huomio Amerikkaan tulosta. En muistanutkaan kuinka paljon ihmisiä tässä maassa asuu. Liikenne on ihan toista luokkaa kuin Suomessa tai Liberiassa, enkä pysty välillä ymmärtämään mistä nämä kaikki ihmiset tulevat. Välillä tekisi mieli lähteä metsään istumaan yksikseen, koska tämä ihmispaljous on vähän liikaa. Olenkohan tulossa vanhaksi?
Olin jotenkin siinä uskossa, että muutto Yhdysvaltoihin olisi jotenkin maatajärisyttävän erilaista tai tuntuisi jotenkin tosi erilaiselta, mutta oikeastaan olen aika kotona täällä. Ihmiset hymyilee ja moikkailee joka paikassa. Ihmiset kyselevät paljon, vaikka ei tuntisi toisiaan ollenkaan. Kummallista kyllä, tämä tuntuu kotoisalta.
Toinen asia, mitä en muistanu on, kuinka paljon eri kulttuureja Yhdysvalloissa kohtaa. Ihmisiä on joka puolelta maapalloa eri taustoilla ja tavoilla. Suvaitsevaisuus onkin huipussaan, ihan joka päivä, joka paikassa.
Kaikin puolin olen kuitenkin sopeutunut tänne tosi hyvin. Arvostan paljon amerikkalaista kulttuuria, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa olla. Ei ole muottia, mihin tulee mahtua. Tämä voi tietysti muuttua, kunhan pääsee kiinni arkeen Houstonissa. Lomalla kaikki on erilaista…
Anyways, taas on aika jatkaa päivän turistipuuhiin! Lisää museoita ja piknik puistossa!
Camilla
English: It sure has been quite the ride so far, but worth every minute. We’ve been on the road since we left Liberia three weeks ago and finally settled down at a hotel in Virginia for two weeks. The kids and I have been going to the museums in Washington DC, while their dad has been working during the days.
CamCam 