Muuttostressiä ja suppailua

Tämä viikko on ollut todella erikoinen. Muuton suhteen tähän asti kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, on mennyt pieleen. Nyt meillä on pitkä viikonloppu, koska maanantai on paikallinen pyhä ja tiistaina tulee muuttomiehet pakkaamaan. Toisin sanoen kaikki pitäisi olla hoidettuna, mutta eihän se sitä ole. Tiistaiaamu tuleekin olemaan mielenkiintoinen.

Kaikesta huolimatta olemme itse tehneet kaiken, minkä olemme pystyneet ja asunnossa on kaikenlaisia eri kasoja. Tavarat on järjestetty sen mukaan mihin muuttokuormaan ne on menossa ja ruokatavarat on järjestelty annettaviin, muutettaviin ja syötäviin. Maanantaina on vielä tiedossa meidän läksiäiset. Allasbileet kaverin luona. Tämän jälkeen tiedossa on vain pakkaamista.

Tosiaan mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan ja olemme joutuneet luovimaan about kaiken kanssa. Mutta se on elämää ja tapahtui mitä tapahtui, nousemme perjantaina lentokoneeseen ja jätämme Liberian taaksemme.

Kaikki stressi kulminoitui tällä viikolla, etten nukkunut kunnolla ja näin kauheita painajaisia. Nyt kuitenkin olen rauhoittunut ja tullut siihen tulokseen, ettei kannata stressata asioista, joihin itse ei voi vaikuttaa. Kävimme lauantaina viimeisen kerran laguunilla suppailemassa, eikä voinut taas olla parempaa päivää. Laguunilla ei ollut taaskaan muita asiakkaita ja sää mitä ihanin. Viime viikolla kun kävimme suppailemassa paikalliset lapset olivat löytäneet puusta tehdyn kanootin ja olivat melomassa laguunilla samaan aikaan kanssamme. Veneessä saattoi olla muutama reikä pohjassa, tai noh, koko takaosa puuttui, joten lapsilla oli vaikeuksia pitää vene pinnalla. Lauantaina kanootti oli näköjään päässyt irti ja matkasi laguunilla yksinään. Jostain syystä se ei uponnut pohjaan kokonaan.

Toisaalta harmittaa lähteä täältä auringosta (vaikkakin sadekausi on edessä) ja rantaelämästämme, mutta toisaalta odotan innolla kaikkea tulevaa. Eilen automatkalla laguunille ja takaisin pidin kirjaa siitä, mitä mahtuu moottoripyörän päälle Liberiassa, joten loppukevennykseksi lista kaikesta, mitä pelkästään eilen tuli vastaan:

  • Moottoripyörän päälle mahtuu kaksi ihmistä, koira ja kottikärryt.
  • Moottoripyörällä voi kuljettaa neljämetrisiä lautoja.
  • Moottoripyörän päälle mahtuu helposti neljä aikuista reppuineen ja kasseineen.
  • Moottoripyörällä voi kuljettaa ikkunalasin. Ilman hanskoja. Tai kypärää.
  • Moottoripyörällä voi kuljettaa neljämetrisiä putkia. Metallisia tai muovisia.
  • Moottoripyörällä voi kuljettaa betoniterästä. Ei pituudella niin väliä.

Tässä siis vain eilisen saldo. Tässä kolmen kuukauden aikana on tullut nähtyä vaikka mitä.

Me jatkamme viikonloppua vielä huomisen, mutta kaikille Suomeen ihanaa äitienpäivän jatkoa ja uutta viikkoa!

Camilla

English: Our move to the States is next week and almost anything that can go wrong or cause gray hair, has done just that. Regardless, we have done everything we can and now all of our stuff is in piles in the apartment waiting for the moving crew on Tuesday morning. Monday is a local holiday here and one of our friend is throwing a going away pool party, so today is the last day to get things organized. Saturday we took off of everything and went to the lagoon. The day was perfect. As always at the lagoon. 

Aavelaivaseikkailu

Istun valkoisella hiekkarannalla ja katson ympärilläni olevia ihmisiä. Nuotio lämmittää kasvojani muutenkin lämpimässä pimenevässä Liberian illassa. Mietin kuinka päädyin tänne. Mikään elämässä ei ole sattumaa vaan kaikki tapahtuu juuri niinkuin on tarkoitettu. Vai miten muuten olisimme tavanneet mieheni kanssa ja nyt istun tässä nuotion ääressä?

Meri pauhaa vieressä ja kuuntelemme hyvää musiikkia. Lähes kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat avustusjärjestöjen työntekijöitä. Erään ystävämme syntymäpäivä oli edellisellä viikolla, joten halusimme kaikki lähteä viikonloppulomalle. Viikonloppu oli niin täydellinen kuin vain voi olla. Söimme rannalla hummereita illalliseksi ja joimme paikallista olutta. Luin kirjaa varjossa ja kävin välillä vilvottelemassa meressä. Näitä helmiä ei moni pääse näkemään ja tiedän olevani onnekas, kun saan viettää aikaa paratiisissa.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lauantaiaamuna ja meri oli tyyni kun saavuimme Robertsportiin kalastajakylään. Pumppasimme suppilaudat ja lähdimme merelle. Olo oli vähintäänkin utopistinen. Meri oli aluksi pelottava ja tunsin olevani todella pieni, mutta äkkiä totuin keinumiseen. Istuin risti-istunnassa ja meloin tasaiseen tahtiin. Katsoin ympärilleni ja ihmettelin, miten olin päätynyt merelle. Aurinko lämmitti ja kaikki unohtui – arki, viisumiasiat, työt ja velvollisuudet. Hitaasti jatkoimme matkaa vastatuuleen, kunnes yhtäkkiä määränpää näkyi horisontissa. Rannalle ajautuneen aavelaivan ruosteinen perä pilkottaa mustien kivien ja valkoisten aaltojen kuohujen välistä.

Haukon henkeä nähdessäni laivan ja jatkamme melomista. Saavuttaessamme rannan huomaamme ikäväksemme, ettei laudoillamme ole mitään asiaa rannalle. Aallokko on todella raju, emmekä mitenkään selviäisi rannalle ehjin nahoin, puhumattakaan paluusta. Olemme tässä vaiheessa olleet merellä jo kaksi tuntia. On aika palata takaisin kalastuskylään.

Vesipullojen tyhjentyessä ja auringon polttaessa hiipii pahoinvointi ja kauhukuvat siitä, ettemme jaksa meloa takaisin. Kalastajia kuitenkin ajelee moottoriveneillään ohi aina välillä, joka lievittää kauhukuvia hieman. Jaksamme kuitenkin meloa takaisin, ja mikä parasta, suoraan lounaspöytään. Oli ihan mieletön seikkailu ja olen ylpeä, että uskalsimme lähteä. Tiedän, että olisi harmittanut jos en olisi nähnyt laivaa.

Aavelaiva (video linkin artikkelissa) on siis vuonna 2016 huuhtoutunut rantaan, eikä kukaan tiedä mitä on tapahtunut. Laivalla on sattunut tulipalo ennen rantaan huuhtoutumista ja yksi kahdesta pelastusveneestä on kadonnut. Laiva on tyhjä, eikä ruumiita löytynyt. Rannalle pääsee ainostaan kahta reittiä, joista toinen on meidän valitsema reitti, mutta kuten sanottu en itse uskaltaisi siinä aallokossa lähteä yrittämään rantautumista. Toinen vaihtoehto on kävellä rantaa pitkin, mutta tällöin pitää kiivetä mustien kivien yli kolmessa kohdassa. Haikki kestää noin 1-1,5 tuntia yhteen suuntaan, joten juomavettä saa kantaa aika paljon mukanaan ja riski on suuri, että kivien päältä putoaa mereen.

Kaikesta huolimatta, monet käyvät laivalla jopa useaan kertaan. Mietin itsekin meneväni sunnuntaina aamiaisen jälkeen, mutta olin niin loppu lauantain seikkailusta, että päädyin jäämään varjoon lukemaan kirjaa. Sunnuntaina aurinko oli yhtä julma kuin lauantaina ja pelkäsin, etten saa tarpeeksi vettä juotua jos lähden vaeltamaan.

Robertsportissa on jotain kummallista taikaa ja lähtö sunnuntaina iltapäivällä oli haikea, koska tämä oli meidän viimeinen kerta (näillä näkymin). Robertsportista näkee (hyvällä säällä) sekä Sierra Leoniin, että Monroviaan. Koko matkan molempiin suuntiin on valkoista hiekkarantaa. Kalastuskylässä asuu paljon surffareita ja välillä he viettävät koko päivän vedessä jos aallot ovat suotuisat, kuten tänä sunnuntaina oli. Kylän elinkeino on kalastus ja pienessä mittakaavassa turismi (surffaus, majoitus ja ruokailu), ja tunnelma on leppoisa ja ihmiset aina hymyssä suin.

Rakastan herätä aikaisin katsomaan, kun kalastajat saapuvat rantaan öiseltä kalastusreissultaan ja koko kylä saapuu rannalle auttamaan saaliin kantamisessa. Välillä saalis on niin iso, ettei saalis mahdu vateihin, vaan kaikki kantaa kaloja myös käsin.

Robertsport on aivan mielettömän kaunis kylä, keskellä ei mitään. Isompiin kyliin on matkaa kymmeniä kilometrejä ja omavaraisuus on elinehto. Työ on raskasta, mutta he saavat asua rauhassa uskomattoman kauniissa ympäristössä. Entinen kylän asukas, Musa Shannon, lähti nuorena maailmalle pelaamaan jalkapalloa ja palasi kymmenen vuotta sitten kylään ja pystytti pienen majapaikan rannalle. Teltat ovat vuosien varrella vaihtuneet hienoiksi mökeiksi, joissa on juokseva vesi ja tuuletin katossa. Mökin hintaan kuuluu kolme ruokaa ja pullo olutta maksaa kaksi dollaria baarissa. Ruoka on lähes poikkeuksetta juuri pyydettyä kalaa tai hummereita riisin ja kastikkeiden kera. Aitoa liberialaista. Voin hyvinkin ymmärtää jalkapalloilijan halun palata takaisin kylään.

Vaikka välillä on asioita (eteenkin kaupungissa), mitkä pistää ketuttamaan tässä maassa, tulee kuitenkin Robertsportia kova ikävä kun täältä lähdemme. Harmittaa, ettei moni pääse kokemaan tämän helmen, mutta toivon Liberian hallituksen jonain päivänä ymmärtävän turismin positiiviset vaikutukset.

Camilla

English: A hidden gem in Liberia is Robertsport, which was as wonderful this weekend as always. Since the water was calm when we arrived on Saturday, we decided to try if we could take the paddle boards to the ship wreck in Robertsport. I think we surprised ourselves with actually paddling to the wreck and back without any problems. Unfortunately, the waves on the beach were too big, so we couldn’t make it to the beach, but were able to see the ship from the sea. Robertsport will always have a special place in our hearts after we leave Liberia. 

Kuinka saisin rikki kookospähkinän

Sadekausi alkaa näyttää nokkaansa täällä. Öisin on ollut niin kovat ukonilmat, että heikompaa on hirvittänyt. Lauantain vastaisena yönä ehdittiin nukkua vain muutaman tunnin kun ukkonen ja kaatosade alkoi. Koko asuintalossa on jotain ongelmia sähköjen kanssa ja jäimme taas ilman sähköjä. Asunnossamme on ilmastointilaitteita, kosteudenpoistajia ja adaptereita, jotka pitävät mekkalaa kun ne menee päälle ja pois päältä. Sähköt oli poissa minuutin, meni takaisin päälle ja taas pois. Jaksoin piipitystä kuunnella kymmenen minuuttia kunnes kävin sammuttamassa kaikki sähkölaitteet pakastinta ja jääkappia lukuunottamatta. Sain onneksi nukuttua muutaman tunnin aamuyöstä, mutta meillä oli aikainen herätys, niin yhteensä ei tullut nukuttua paljon.

Noustessamme sängystä vettä tuli edelleen kuin saavista kaatamalla. Salamat valaisivat pimeää asuntoamme ja saimme taas tehdä aamupuurot Trangialla. Onneksi olimme pakanneet auton valmiiksi edellisiltana. Jos jotain olen oppinut täällä ollessa, on, että AINA pitää tiskata heti tiskit, koska ei ikinä tiedä millon vedet on poikki sähkökatkon takia. Tai aina pitää pakata auto valmiiksi edellisiltana, koska ei ikinä tiedä minä aamuna sataa kaatamalla. Hyppäsin autoon oikeastaan vain jalkakäytävän poikki ja olin litimärkä koko aamuisen ajomatkan.

Matkasimme taas Robertsportin rannalle, missä vietimme koko lauantaipäivän. Aamu ja aamupäivä rannalla oli pilvinen ja pidin pitkähihaista päällä oikeastaan puoleen päivään asti. Mutta kun tuli lounasaika, paistoi aurinko taas pilvettömältä taivaalta.

Meitä oli kiva porukka ja pelasimme Mölkkyä, luimme kirjaa, makoilimme vedessä ja yksi rohkea kävi katsomassa kummituslaivaa, joka pari vuotta sitten oli huuhtoutunut rannalle noin puolen tunnin kävelymatkan päähän. Ko. rannalle ei ole ajotietä, joten jos haluaa käydä katsomassa laivaa, pitää kävellä rantaa pitkin. Jonain päivinä sinne ei pääse kävellen, koska vesi on niin korkeella ja viidakko tiheää, mutta ilmeisesti lauantaina oli suotuisat olosuhteet ja yksi kaveri pääsi laivalle asti. Kukaan ei siis tiedä miksi laiva on rannalla, mistä se on tullut ja mitä miehistölle on tapahtunut. Laiva on ihan tyhjä. Nyt vähän toivon, että seuraavalla kerralla päästäisiin katsomaan laivaa.

No, mutta miten kookospähkinät kuuluvat tähän tarinaan? No ei sitten mitenkään. Löysin vaan sattumalta perjantaina reseptin mango-banaani-kookosjätskiin ja halusin kokeilla sen tekemistä, mutta kaupasta ei saa kunnon kookosmaitoa, joten kun näin pojat rannalla lauantaina, pyysin heitä tuomaan kymmenen kookospähkinää meille. Ei mennyt kuin vajaa kymmenen minuuttia ja meillä oli ikeakassillinen kookospähkinöitä autossa.

Kuinka vaikeaa on sitten kookospähkinöiden avaaminen? TODELLA. En kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään, etteikö mies osaisi niitä avata. Olemme niin monta kertaa katselleet vierestä kun kookospähkinöitä pilkotaan, että tekniikka oli hallussa. Luulen vaan, että työkalu ei ollut paras mahdollinen. Mies oli joskus ostanut Afganistanista Nepalilaisen veitsen. En nyt ole ihan varma, mihin ko. veistä oikeasti käytetään, mutta luulen, että se oli liian paksu. Veitset, mitä täällä käytetään, on ohuempia viidakkoveitsiä. Tosin, tämä on kaikki spekulointia. Olen niin huono kaikkien teräaseiden kanssa.

Pähkinät saatiin kuitenkin auki ja nyt meillä on jääkaappi täynnä kookosvettä ja tehtiin jopa kookosmaitoa hedelmälihasta. Illalla pitää testata, minkälaista jätskiä saan aikaiseksi. Mangokausi on nyt parhaimmillaan, mutten ole ihan varma millon se päättyy, joten nyt on aika syödä niin paljon kun vaan jaksaa. Mangot voi ilmeisesti myös pakastaa, tarvii tähän tutustua hieman..

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pääsiäinen. Täällä ei ole ollut ylimääräisiä vapaapäiviä pyhän takia, joten olemme palanneet arkeen reippaana tänä aamuna. Pidimme vähän vahingossa lomaa treeneistä viime viikolla, mutta nyt kivan maanantaitreenin jälkeen on hyvä fiilis aloittaa uusi viikko.

Kivaa pääsiäisen jatkoa, ainakin Suomeen 😉
Camilla

English: The rainy season might be here, which is a bit sad, but nevertheless, we had a nice weekend and the beach and even the sun came out in the afternoon. Even bought some coconuts to bring home and now we have a fridge full of coconut water and coconut milk. Yum! 

Ihana viikonloppu

Koko erossaoloajan haaveilin viikonlopusta, kuin tämä. Ei suunnitelmia. Leipomista. Kirjojen lukemista. Ihan vaan olla kaksistaan.

Keskiviikko ja torstai oli paikallinen pyhä täällä, joten mies ei mennyt töihin. Meillä oli suunnitelmia lähteä kolmen tunnin ajomatkan päähän Buchananin alueelle katsastamaan ranta ja suppailumahdollisuudet. Tiistai-iltana meillä oli vieraita illallisella ja koska ilta meni melko myöhäiseksi, emme edes muistaneet koko Buchanan rantaa. Keskiviikko ja torstai meni lähinnä kotona ja päätimme lähteä Buchananiin viikonloppuna. Perjantaina mies sai puhelun työpaikalta, että sähköissä on jotain häikkää, ja se taas tietää, että viikonlopun aikana tulee varmasti lähtö töihin taas. Joten, jäimme kaupunkiin, tai ainakin lyhyen ajomatkan päähän.

Silver Beach, Liberia

Lauantaina kävimme meille uudella rannalla ja oli ihana päivä! Ranta sijaitsee vain vajaan tunnin ajomatkan päässä Monroviasta ja oli tyhjä! Aina kun täällä menee rannalle on parempi maksaa ns. parkkimaksu, koska sillon tietää, että joku vartioi autoa. Silver Beach on pieni ravintola rannalla ja maksaa vain 5 US dollaria per henkilö. Muut paikat ottavat yleensä 10 US dollaria, joten mielestäni tämä oli oikein hyvä diili. Erillisestä maksusta sai tuoleja, pöydän ja aurinkovarjon, mutta koska olimme tuoneet omat tuolit ja varjot, ei ollut tarvetta. Rantaviiva jatkui silmänkantamattomiin ja aallot vierivät voimakkaasti valkoiselle hiekkarannalle. Ei ristin sielua meidän ja ravintolan henkilökunnan lisäksi. Saavuimme sopivasti lounaaksi ja tilasimme hummeria, tomaattikastiketta, paistettua riisiä ja ranskalaisia perunoita. Koko ruokalasku oli 35 US dollaria ja tarjoilija toi kaikki isolla tarjottimella hiekalle asti, missä istuimme. Hummereita tuli peräti kuusi kappaletta grillattuna ja tomaattikastike oli taivaallista. En tiedä millä liberialaiset maustavat ruokansa, mutta kertaakaan en ole pettynyt paikalliseen ruokaan.

Lunch at Silver Beach

Oli todella kuuma päivä, joten kävimme muutaman kerran vedessä. Silver Beach sijaitsee tarpeeksi kaukana kaupungista, joten vesi on puhdasta, mutta virtaukset todella voimakkaita, joten uimaan ei voi mennä. Vaikka jäimme seisomaan veteen vyötäröön asti, tuntui siltä kuin olisi ollut pesukoneessa. Aallot tulevat suoraan rantaan päin ja virtaukset sivuttain. Jos menisi uimaan, kävisi köpelösti. Mies oli kerran jäänyt todella pahasti kiinni virtauksiin toisella rannalla ja kesti peräti puoli tuntia ennen kun hän löysi kohdan rannalla, josta pääsi takas hiekalle.

Sunnuntai oli leppoisa. Ei suunnitelmia, joten teimme mitä ikinä huvitti. Heräsin ihan normaaliin aikaan puoli kuuden maissa, mutta koska mies oli täysin unessa, nousin ja menin tekemään aamupalaa. Sain läksiäislahjaksi ystäviltäni reseptikirjan ja löysin sieltä herkulliselta kuulostavan omenapannukakun, jota halusin kokeilla. Pannari uuniin ja siivosin keittiön rauhassa odotellessa. Kävin herättämässä miehen ja ensimmäinen kysymys oli, teinkö pannaria, koska tuoksuu ihan pannarilta.

Aamiaisen jälkeen kävimme kokeilemassa, josko mahtuisi tenniskentälle, mutta siellä oli juuri pelit alkanut, joten menimme kuntosalille hetkeksi. Takaisintullessa pelaajat kentällä oli ehtinyt vaihtua, joten oli turha jäädä odottamaan vuoroamme.

Söimme lounasta jo ennen yhtätoista, joten loppupäivä vain jotenkin mateli. Parvekkeelle ei paista aurinko kuin vasta myöhään iltapäivällä, joten otin mukavan asennon ja luin kirjaa kahvin kera iltapäivään asti. Kun aurinko rupesi paistamaan siirryin sisätiloihin. Aurinko ei anna armoa täällä. Minuutti auringossa ja tuntuu kuin olisi grillattavana, joten menen aina varjoon, jos suinkin mahdollista.

Kävimme kaupassa jossain välissä, koska aamuinen pannari kaipasi jäätelöä ja kaupassa on nykyään ihan mieletön valikoima Ben & Jerry’s jäätelöitä reiluun hintaan.

Loppuiltapäivä meni Skypessä, kun juttelimme miehen vanhempien kanssa ja ystävämme Suomesta soitti. Oli kiva kuulla kuulumisia. Siitä on nyt kuukausi kun lähdin Suomesta. Miten aika kuluukaan..

Muistan kun menin puoleksi vuodeksi Washingtoniin, meni kaksi kuukautta palautumiseen kaikesta. Siskoni oli muutama vuosi sitten maailmanympärysmatkalla ja sanoi samaa, että vasta kahden kuukauden lomailun jälkeen alkoi tuntua levänneeltä. Toisinaan olen ottanut stressiä tekemättömistä asioista, mutta pakko yrittää nauttia tekemättömyydestä nyt kun siihen on vielä mahdollisuus. Kun muutamme kuukauden päästä, on turha haaveilla enää löhöilystä ja leffojen katselusta koko päivän. Samalla on hyväksyttävä, että koulusta valmistuminen ei tullut ilmaiseksi ja päivät oli usein pitkiä. Puhumattakaan siitä, että elimme kaukana toisistamme.

Ja olemmehan tehneet oikeastaan vaikka mitä täällä ollessa! Yhtenäkään viikonloppuna emme ole olleet pelkästään kotona, vaan vähintäänkin toisena päivänä menty suppailemaan tai rannalle. Ja olen vihdoinkin päässyt lukemiseen kiinni. Koko sunnuntain luin kirjaa, ellen tehnyt jotain muuta. Sen verran koulu veroitti, että oli vaikea tarttua kiinni kirjaan kahdentoista tunnin opiskelujen jälkeen.

Toisin sanoen kaikki hyvin auringon alla.
Ihanaa viikonalkua!

Camilla

English: For the whole time separated I dreamed of a weekend like this was. No plans. Going somewhere just the two of us. Reading books. Cooking. Baking. No hurry. We ended up going to Silver Beach just outside of Monrovia and we had the beach to ourselves. They served lunch, so we ordered lobster, fried rice and french fries. Only 5 US dollar admission per person, which is cheaper than most places. And the food was worth the drive! Enjoying our time together ❤  

Elämä Afrikassa

Mitä oikeastaan tulin Liberiaan tekemään? Koulun loppuessa meillä oli muutama vaihtoehto. Olisin voinut jatkaa maisteriin Suomessa tai muuttaa miehen luokse. Neljän vuoden erossaolo alkoi olemaan turhauttavaa ja energiaa kului mielestäni hukkaan, joten päätimme, että tulisin Liberiaan kahdeksi viimeiseksi kuukaudeksi ennen kuin miehen uusi työ alkaisi Houstonissa.

Olin jo aikaisemmin luopunut tavaroista ja asunnostani, joten muuttaminen oli oikeastaan aika helppoa. Lähtö viivästyi muutamalla viikolla, mutta eipä tuo haitannut – sain viettää aikaa perheeni ja ystävien kanssa.

Viimeiset vuodet ovat olleet henkisesti todella rankkoja ja tulin Liberiaan lähinnä lataamaan akkuja ennen seuraavaa etappia. Sen verran paljon olemme olleet erossa, että päätimme ottaa tämän ajan ihan vaan yhdessäoloon.

Miten saan aikani kulumaan? Käymme aamulla (ennen kun muut ihmiset heräävät) salilla kahdestaan ja syömme aamupalaa yhdessä. Aamupäivät käyn joko pelaamassa tennistä, joogaan tai ihan vaan löhöilen. Puolilta päivin menen yleensä miehen työpaikalle syömään lounasta. On kiva tavata ihmisiä ja kuulla tapahtumista tai muuten vaan kysellä kuulumisia. Iltapäivät menevät sitten joko kotona touhutessa, leipoessa, lukiessa, telkkaria katsellen tai läppärillä.

Otin tavoitteeksi suorittaa Excel-kursseja täällä ollessa, jottei ihan menisi lomailuksi. Toistaiseksi olen hyvin pysynyt tahdissa. Muutenkin olen jo alkanut katsomaan töitä Houstonista ja muutenkin alkanut miettimään minkälaista uraa tässä alkaisi tekemään.

Iltaisin olemme olleet ihan kotona vaan. Välillä käydään ulkona syömässä, mutta koska muutto on edessä ihan muutaman viikon päästä, tarvitsee pakastin tyhjentää ja on ollut oikeastaan ihan mukava olla kotona ja laittaa ruokaa yhdessä. Menemme todella aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisimme mennä aikaisin salille aamulla. Miehen työpaikan puolesta meillä on kuntosali käytössä ihan tien toisella puolella, mutta koska sali on pieni ja työntekijöitä todella paljon, on kuntosali usein täynnä. Eteenkin aamukuuden ja kahdeksan välillä. Joten, menemme salille jo puoli viiden maissa. Saa ainakin olla rauhassa.

Tenniksen pelaamisen aloitin ensimmäistä kertaa vasta tänne saapuessani. Olen kerran aikaisemmin kokeillut nuorempana tennistä lomamatkalla, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, joten olin hieman yllättynyt kuinka helppoa pelaaminen oli. Otan tunteja paikalliselta opettajalta ja tenniskenttäkin on muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Opettaja on todella hyvä ja on saanut minut lyhyessä ajassa löytämään hyvän tekniikan. Tiistaina sain jopa juoksutettua opettajaa!

Viikonloppuisin olemme ottaneet tavaksi lähtee jonnekin. Pois kaupungista. Sain valmistujaislahjaksi sup-laudan ja olemme käyneet suppailemassa laguunilla ja järvellä. Laguuni sijaitsee 1-1,5 tunnin päässä kaupungista Libassa nimisen resortin mailla. Resortissa on bungaloweja vuokrattavana, viisi uima-allasta ja hiekkaranta, joka uloittuu silmänkantamattomiin. Mereen ei voi mennä uimaan voimakkaiden virtausten takia, mutta on ihana istua rannalla ja kuunnella meren pauhua. Rakastan merta ja meren ääntä. Laguuni sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä resortista, mikä on pieni kynnys muille vieraille ja yleensä saamme olla kaksistaan laguunille rakennetuilla laitureilla. Ravintolasta saa hyvää ruokaa ja syömme yleensä lounasta Libassassa vieraillessa.

Elämä on aika helppoa ja yksinkertaista meillä. Asunnossa on kaikki mukavuudet, eikä tarvitse miettiä ruuanlaittoa tai pyykkäämistä erityisesti. Vettä tulee hanasta ja sähköt toimii yleensä moitteetta. Muutaman kerran viikossa tulee sähkökatko, mutta se ei kestä kuin muutaman sekunnin. Paitsi viikonloppuna, kun sähköt meni kolmelta aamulla ja saimme tehdä aamupalat Trangialla. Kiitos isä vaan 30-vuotislahjasta! Sähkötolppa naapurissa oli syttynyt tuleen aamuyöstä ja koko johto maan alta jouduttiin vaihtamaan. Sähköt tuli takas vasta myöhään iltapäivällä. Onneksi pakastin ei ollut ehtinyt sulamaan. Me emme jääneet odottamaan sähköjen palautumista, vaan lähdimme ajelemaan Robertsportiin viikonlopun viettoon. Mutta olihan se aikamoinen kokemus. Muistaa taas olla kiitollinen toimivasta sähköstä.

Tällä viikolla meillä oli keskiviikko ja torstai vapaata, koska oli paikallinen pyhä, joten keskiviikkona mentiin meidän ystävän uima-altaalle koko päiväksi, mutta koska oli todella kuuma, emme jaksaneet olla ulkona kuin muutaman tunnin. Ja sekin meni varjossa loikoillessa. Iltapäivän vietimme ystävämme asunnossa. Saimme ihanaa Algerialaista couscousia ja keitettyä lammasta. Lisää porukkaa tuli käymään ja joimme vielä kahvia ja söimme jälkiruokaa. Kun tulimme illalla kotiin, olin aivan poikki. Olen ollut hieman kipeä tällä viikolla, tai ehkä lähinnä väsynyt, joten ilta meni sohvalla löhöillessä.

Jotta tämä päivä ei menisi ihan harakoille, on päivän agendalla aloittaa tavaroiden läpikäynti muutto varten. Tämä muutto ei missään nimessä tule olemaan helpoimmasta päästä, koska emme lähde suoraan Houstoniin, vaan moneen paikkaan, joten joudumme suunnittelemaan tarkkaan mitä tarvitsemme tulevien kuukausien aikana. Ja ei muuta kuin hihat heilumaan!

Mukavaa loppuviikkoa!
Camilla

English: I came to Liberia just for the last two months of my fiancé’s tour in Monrovia and as soon as we’re done here, we will be moving back to the States. Due to the four year separation we have been pretty much enjoying our time together with going to the gym together and spending weekends at nice beaches.