Ystävyys kantaa läpi elämänvaiheet

En enää voisi kuvitella elämääni ilman tätä ystävyyttä.

Tämä postaus on ollut mielessä jo kauan, mutta aina vaan mukamas on niin kiire ja muita aiheita. Sadepäivän kunniaksi (jo siis viikkoja sitten) istuin koneen äärelle pohtimaan ystävyyttä ja ystävien tärkeyttä integroitumiseen.

Muistan kun ensimmäisen kerran matkustin San Fransiscoon 18-vuotiaana ja kävimme Chinatownissa. Ihmettelin kuinka kiinalaiset olivat perustaneet itselleen pienen Kiinan keskelle San Fransiscon kaupunkia. Miksi ylipäätään muuttaa kauas kotoa, jos tuo oman maan tavat, kielen ja ruoat mukanansa? Kuinkas itse olen käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa? Leivon korvapuusteja, Runebergin torttuja ja karjalanpiirakoita. Teen täysin samoja ruokia kuin Suomessakin. Luen suomalaisia kirjoja. Katson suomalaisia telkkarisarjoja. Vietän suurimman osan ajastani suomalaisten kanssa. Jos minulla olisi lapsia, veisin heidät Suomi kouluun ja järjestäisin leikkitreffejä suomalaisten äitien kanssa.

Se nyt vain on ollut helpointa ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa ja löytää suomalaisia ystäviä. Kun vihdoinkin pääsen töihin, uskon löytäväni suomikuplani ulkopuolelta ystäviä, mutta toistaiseksi amerikkalaiset eivät ole tulleet meille kotiin hakemaan minua kahville vaan kyllä on itse saanut kavereita etsiä ja mikäs sen helpompaa, kuin suomalaiset kaverit?

Minun paras ystäväni lapsuudesta sattumalta asuu Houstonin pohjoispuolella, mikä tietysti alkuun oli henkireikä ja alkuun nähtiin kaksi-kolme kertaa viikossa. Olen ikuisesti velassa tästä ajasta, koska ilman ystävää alkuun uudessa paikassa on helppo jäädä kotiin homehtumaan. Ja ensimmäisen kuukauden asuimme hotellissa! Voi hyvät hyssykät, siinä olisi helposti voinut jäädä vaan makaamaan laakereilleen, mutta koska joka aamupäivä tuli puhelu, että mitäs sitten tehtäisiin, oli pakko nousta ja lähteä ulos. Ystäväni näytti minulle eri kauppoja ja mistä löytää mitäkin. Ihana kun voi vaan soittaa ja kysyä, miten asiat täällä toimii, eikä itse tarvinnut joka kerta ottaa kaikesta selvää.

Mielestäni kuitenkin parasta elämässä on ympäröidä itsensä erilaisten ihmisten kanssa rikastuttamaan mielipiteitä, näkökulmia ja tietysti käytännön vinkkejä jakamaan. Sattumalta kauppakamarilla oli alkusyksystä sunnuntailounas, jonne menin vaan ilman, että tunsin ketään. Sattumalta istuin sellaiseen pöytään, missä oli samanhenkistä porukkaa. Sain muutaman käyntikortin ja päätin kerrankin olla aloitteentekijä! Tästä tapahtumasta poiki yksi helpoimmista ystävyyksistä ikinä. Tapaamme viikoittain pyörälenkillä ja välillä käymme viikonloppuisin grillaamassa. On ihana puhua vapaasti Suomesta, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta, kulttuurieroista ja siitä kuinka on mukava asustella täällä. Aika menee aina siivillä, eikä kertaakaan ole ollut tylsä 2,5 tunnin pyörälenkki!

Lähdin yhtenä iltapäivänä syksyllä käymään ruokakaupassa ja siivoukseen tarvittavat pesuaineet oli loppu. Siellä siivouskäytävällä minua tuli vastaan nuori nainen ja kysyi voisinko olla avuksi, koska hän ei puhu niin hyvää englantia. Vaihdoimme muutaman sanan ja annoin vinkkini pesuaineisiin. Myöhemmin saman kauppareissun aikana satuimme taas samalle käytävälle ja hän kysyi voisimmeko mennä kahville joku päivä. Tästä on kehkeytynyt yksi upeimmista ystävyyksistä lyhyessä ajassa. Työskentelemme samalla alalla, asuimme kivenheiton päästä toisistamme ja vaikkemme ole ihan kaikesta samaa mieltä, pystymme keskustelemaan asioista syvälliselläkin tasolla. Vaikka olemme tunteneet toisemme lyhyen aikaa. Hän on ollut aina valmis kaikkeen. Ajaa pitkiäkin matkoja ollakseen läsnä. Ihan vaikka tsemppikävelylle. Tai tuomaan pizzaa kun nilkkani oli venähtänyt.

On ollut ihana huomata kuinka helppoa ystävystyminen on ollut, vaikken itse asiassa ollut edes huolissaan saanko uusia ystäviä. Vaikeinta ehkä kuitenkin on ollut ottaa se ensimmäinen askel. Ihan niinkuin missään ihmissuhteessa. Sitä pelkää torjutuksi tulemista tai onko sittenkään mitään yhteistä. Kaikki on joskus ollu sellasilla treffeillä esimerkiksi, jossa kummallakaan ole ollut mitään sanottavaa. Vaivaannuttavaa. Mutta eihän sitä ikinä löydä ystäviä, jossei pistä itseään likoon.

Onni on ystävä, kenen kanssa jakaa jälkiruoan.

Keskustelin viikonloppuna aiheesta monella eri taholla ja tuli puheeksi se, kuinka samanlaisista kulttuureista saapuvat viettävät aikaa toistensa kanssa ja keskustelimme myös siitä, kuinka monet suomalaiset eivät halua viettää toisten suomalaisten kanssa täällä Houstonissa. Meitähän on pienen kylän verran täällä, mutta kyllähän se niin on, ettei kaikki luonnollisestikaan halua olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Eikä suomalaisuus takaa kahden yksilön ystävystymistä. Vaikka juuret olisi Suomessa, ei kaikkien kiinnostuksen kohteet ole tietenkään samat.

Koska aihe on puhuttanut viime aikoina, tulin myös ajatelleeksi miten tärkeetä on erilaiset ystävät. Jokainen ihminen, kenet elämääni päästän, tarvitsee olla samat arvot kuin itselläni, mutta samalla pitää rikastuttaa elämääni jollain erikoisella tavalla.

Jotkut ystävyydet perustuvat vertaistuelle, mikä usein on keissi expatyhteisöissä. Tämän huomasin miehen työpaikoilla eri maissa, että suurlähetystön porukka vaikuttaisi viettävän suurimman osan vapaa-ajastaan toistensa kanssa. Ja ymmärrän tämän erittäin hyvin. Eteenkin jos työpaikka sijaitsee täysin erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin itse on tottunut, on aika vaikeeta saada ystäviä työpaikan ulkopuolelta. Samalla nämä suhteet tuppavaat jäämään, kun muutto seuraavaan lähetystöön tulee. Itse koen nämä suurlähetystön kontaktit olleen ystäviä ja kutsun heitä ystäviksi edelleen, mutten vaan pidä yhteyttä enää. Muutamat timanttiset ihmiset ovat jääneet elämääni todella läheiseksi suurlähetystöjen piireistä, vaikka vietimme vain lyhyen ajan yhdessä.

Kuinkas Suomeen jääneille ystäville sitten käy? Varsinkin jos on ollut mukana isossa kaveriporukassa, voisin kuvitella ulkomaillemuuton satuttavan koko porukkaa ja pahiten lähtijää. Onhan se raskasta olla edelleen mukana porukan whatsapp-ryhmässä ja saada kaikki viestit, kuten “kuka tuo sipsit ja kaljat illalla?”. Itse en ollut ikinä mukana missään ns. ryhmässä. Toki koulukavereista tuli todella tärkeitä ja välillä harmittaa, ettei pidetty yllä porukan whatsappryhmää, mutta toisaalta en voi kantaa kaikkea mukanani. Muistelen usein, mitä kaikkien ystävieni kanssa tuli Suomessa tehtyä ja ihana kuulla heidän kuulumisia, mutta pakko jatkaa eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt. Odotan innolla kun saan taas nähdä ystäviäni, joko Suomessa tai jossain muualla maailmassa, mutta ei Suomessa jatkuvasti ravaaminen ole agendallani. Haluaisin mennä tapaamaan uutta perheenjäsentäni, mutta ihan kaikkiin synttäri- ja nimpparijuhliin en vaan millään pysty osallistumaan.

Mutta onneksi nykyään on tämä internetti! Soittelen Suomeen monta kertaa viikossa ja päiväni on monta kertaa pelastanut yllättävä puhelu Suomesta! Ihana kun nykyään on helppoa ja ilmasta pitää yhteyttä. Yksi kuvan lähettäminen ei maksa mitään, mutta tuo hymyn kasvoille viikoiksi vastaanottajalle. Kun minusta tuli muutama kuukausi sitten täti, sain olla mukana ihan (melkein) kaikessa, kun tämä pieni prinsessa saapui maailmaan. Ilman älypuhelimia ei tämä olisi ollut mahdollista ja uskon, että olisin ollut surullinen.

img_9700
Päiväkahvit ja cupcakesit ystävän kanssa. Mikäs se parempaa?

Ystävyyssuhteet ovat monille ihmisille vielä tärkeimpiä, kuin perhesuhteet ja voin kuvitella kuinka raskasta ulkomaille muutto voi olla. Sitä pelkää, ettei ystävyys kanna tai ei saa olla mukana kaikessa. Jos olisin muuttanut ulkomaille nuorempana, en olisi ollut näin vahva ja kestänyt olla erossa perheestä ja ystävistä, mutta ikä on tuonut varmuutta omasta asemasta ja luottoa ystävyyssuhteisiin. Tiedän, että Suomessa on paljon ystäviä ja tiedä, että ihan joka ikinen on onnellinen puolestani, vaikka päätös lähteä ei ollut helppo.

Ja sitäpaitsi, minähän saan asua parhaan ystäväni kanssa saman katon alla, samassa maassa ja samassa maanosassa. Kaikki muut suhteet kestävät kyllä välimatkan.

Camilla

Five Things Friday – tarinoita viikon varrelta

Ajattelin aloittaa sarjan, jossa perjantaisin kerron viisi tarinaa viikon varrelta. Bloggaaminen on jotenkin jäänyt jalkoihin ja välillä vähän unholaan, mutta koska tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, ajattelin josko tällainen lyhyiden tarinoiden jakaminen motivoisi enemmän, kuin pitemmän postauksen kirjoittaminen.

Kesä
Houstoniin on tullut kesä. Sellainen Suomen kesä. Sopivan lämmintä ja sopivan aurinkoista. Ulkona tuoksuu kesä ja kukat kukkivat. Takapihalla on tullut vietettyä kahvihetkiä ja lukuhetkiä. Tai ihan vaan oleskellut. Kasvimaalla alkaa kohta olemaan kuhina ja salaattia saadaan ruokapöytään varmaan jo viikon päästä.

Kevät on tuonut mukanaan myös siitepölyn. Jouduin turvautumaan allergialääkkeisiin, vaikken aikaisemmin ole lääkkeitä tarvinnut. Takapihalla saa pyyhkiä pinnat kaksi kertaa päivässä keltaisesta töhnästä. Kai tämä kuitenkin on jo menossa ohi. En kuitenkaan vielä ole lopettanut lääkkeiden syömistä. Sadetta odotellessa.

Texasissa on ennätysmäärä lupiineja tänä vuonna. Kuva pyöräreitin varrelta. 

Siisti työhuone
Olen saanut järjesteltyä kodin siihen malliin, että löytää tavarat ja elämä on helppoa. Viimeisenä projektina oli työhuoneeni/ompeluhuone. Huone pursuili mitä kummallisempia tavaroita ja otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja järjestelin kaiken niin, että huoneessa on mukava viettää aikaa. Olen nimittäin saanut viettää suurimman osan ajastani työhuoneessa…

Työlupa
Kyllä, työlupa saapui joitain viikkoja sitten. En jotenkin ollut varautunut tähän ja aikamoinen selvittäminen on kuulunut päiviini. Löysin unelmatyöpaikkani, pääsin ensimmäiseen haastatteluun ja nyt odottelen seuraavaa kierrosta. Odotellessa päädyin kouluttautumaan hieman enemmän, jotta työnhaku ja työnteko olisi helpompaa. Olen suorittanut kursseja ja opetellut kaikkia jänniä asioita. Olen verkostoitunut ja jutellut naapureiden kanssa Houstonin työtilanteesta. Iltaisin on ollut niin poikki, että olen kaatunut sänkyyn yhdeksältä. Loma on vihdoin ohi!

Talomme etupihalla kukkivat puut kauniisti tänä keväänä. 

Ruokaremontti
Olemme mieheni kanssa syöneet mitä sattuu nyt jo liian kauan, joten pistin ruokailut remonttiin. Kaksi viikkoa takana ja olo on paljon parempi! Enemmän vihreetä, paljon vähemmän sokeria ja enemmän oikeeta ruokaa. Ensimmäiset päivät oli kyllä vaikeeta, mutta nyt kun kroppa on puhdistautunut, voimme molemmat paljon paremmin. Needless to say, mutta kun ruokavalio on kunnossa, ollaan jaksettu liikkua enemmän. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ehdottomasti tavoittelun arvoinen!

Olen aivan ihastunut uuden kodin vieressä sijaitsevasta pyöräreitistä. Ja vielä kun ei ole hellettä, niin voi käydä ulkoilemassa. 

Vieraita Suomesta
Ensimmäiset suomivieraat ovat varanneet lomamatkan, enkä voisi olla enemmän innoissaan! On ollut rankkaa olla erossa perheestä ja ystävistä ja olen äärettömän onnellinen siitä, että he ovat tulossa! Kiva toimia oppaana ja viettää aikaa perheen kanssa. Kokkailla yhdessä ja käydä ravintoloissa. Ja saada tuliaisia 🙂

Takapihalla näyttää jo olevan kesän tunnelmaa. 

Meille kuuluu siis pelkkää hyvää, vaikka olen viettänyt blogissa hiljaiseloa.

Ihanaa viikonloppua!
Camilla

Mitä toin mukanani Suomesta?

Jokainen meistä ulkosuomalaisista kantaa mukanaan Suomesta mitä kummallisempia tavaroita ja ajattelin vähän valottaa, mitä kaikkea suomalaista meidän huushollista löytyy. Ehkä joku tuleva ulkosuomalainen voi tästä listasta löytää jotain vinkkejä omiin pakkaamisiin.

Tausta
Ensinnäkin voisin lyhyesti kertoa, kuinka Teksasiin muutin, jottei tarvitse uusien lukijoiden ihmetellä. Saavuin siis Teksasiin yhden matkalaukun kanssa, mutta todellisuudessa neljän vuoden etäsuhteen aikana olin ehtinyt kantaa mieheni luokse tavara kerrallaan joitain itselle tärkeitä tavaroita. Kokonaisuudessaan, kun laskin, taisi todellisuudessa tavaraa kertyä noin viisi matkalaukullista ja kolme postipakettia. Ensin kaikki tavarat tuli kannettua Liberiaan (jossa mieheni silloin oli töissä) ja sitten muuttofirma pakkasi meidät Liberiassa kontteihin, josta sitten saavuimme Teksasin Houstoniin. Eli tavallaan muutin vain matkalaukuilla ja tavallaan konteilla. Jokainen tekee tietty oman päätökset, mitä kannattaa ottaa mukaan, mutta itse en lähtisi konteilla muuttamaan, ellei tietysti firma maksa. Miksi roudata vanhoja huonekaluja ja vanhoja vaatteita, kun voi tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä? Rahaa siihen kuluu, mutta sitä kyllä oppii elämään aika vähällä loppujen lopuksi.

Moccamaster No niin, sitten asiaan. Kaikkein tärkein tavara, minkä toin, oli Moccamaster . Meillä oli entuudestaan ihan ok tavallinen kahvinkeitin, mutta olin sen verran kiintynyt keittimeeni, että Moccamaster pääsi mukaan Yhdysvaltoihin. Lähetin keittimen postissa mieheni vanhempien luokse Louisianaan juuri ennen Suomesta lähtöä ja paketti maksoi 60 euroa etanapostilla. Mahtuu postin isoimpaan laatikkoon. Muuntaja tietysti tarvitaan, koska Yhdysvalloissa on eri määrä sähköä, mutta sen tilasimme Amazonilta heti ensimmäisenä päivänä. Ei maksa paljon.

Muumimukit ja Luhdan pyyhkeet Eihän muumimukikokoelmaa voi Suomeen jättää! Vai voiko? Luhdan pyyhkeet meni kivasti mukien ympärille, kun pakkasin matkalaukkuun. Joten, nyt on sekä pyyhkeet että kahvikuppeja.

Iittalan astiasto Tämä oli sarjassamme älyttömin ostos ikinä, mutta tulipahan tehtyä ja nyt meillä on hienot lautaset, joista kukaan amerikkalainen ei mitään ymmärrä, heh. Päädyin Teema -lautasiin ja Aino -laseihin. Kallis oli, mutta ainakin ostettiin kakkoslaatua tehtaanmyymälästä verovapaana miehen ollessa Suomessa lomalla.

Verhot Amerikassa asuvat suomalaiset voivat varmaan kompata – osta verhot Suomesta, tai paremmin, ota jo omistamasi verhot mukaan. Täällä harvemmin verhoja käytetään ja jos käytetään niin on tummaa ja raskasta kangasta. Joten, jos haluat vaaleat ja kepeät, niin kannattaa ottaa omat mukaan. Ikeasta voi sitten ostaa verhotankoja. Meillä meni yhteensä koko settiin 25 dollaria ja pari tuntia asentamiseen. Ja verhot otin vaan Suomesta mukaan. Mutta monet ulkosuomalaiset roudaavat verhoja lomilta, kun ainakaan amerikoista ei tahdo kivoja löytyä.

Kirjat Tätä pohdin pitkään ja päädyin kuitenkin lähettämään paketillisen kirjoja. Suurin osa kirjoista oli vielä lukematta, enkä halunnut jättää niitä lukematta Suomeen. Ajattelin, että luen ne sitten kun odotan työlupaa. Heh. Toin noin viitisentoista kirjaa mukanani. Paketin lähetin ystävien kautta, joten en maksanut tästä touhusta kuin kolmekymmentä euroa.

Korkokengät Tuota, tähän tuskin tarvii perusteluita. Vai mitä naiset?

Matkamuistoja ja taidetta Isoäitini maalaama taulu pääsi mukaan, sekä joitain matkamuistoja aiemmilta matkoilta.

Suklaata ja keksiä Iso laatikollinen Fazerin sinistä ja parikymmentä laatikollista keksiä tuli lähetettyä postipaketissa ennen kun lähdin Suomesta. Kaikki on syöty. Nyt odotellaan suomivieraita saapuvaksi. Karkea kardemumma ja raesokeri on toinen, mitä kannatta kantaa mukanaan. Niitä harvemmin täältä löytää, vaikkei sekään ole ongelma, mutta tuottaa päänvaivaa.

Fiskarsin keittiön sakset ja juustohöylä Kyllä täältäkin saa ostettua näitä, mutta Amerikkoihin on omat mallistot kaikessa ja niin on Fiskarsin saksetkin ihan eri laatua. Eikä se oranssi värikään ole sama, vaan ihan haalistuneen näköinen. Joten, ostin kahdet sakset ja juustohöylän. En kyllä ymmärrä miksi, koska emme syö ollenkaan juustoja, mutta käytän juustohöylää perunankuorimiseen, kun perunankuorintaveitsi on kadonnut jonnekin Liberian ja Houstonin välillä.

Kosmetiikka Tähän satsasin aika paljon. Kannoin matkalaukussa noin puolen vuoden satsia, koska en jaksanut heti alkaa kaiken muuttamisen keskellä etsimään kaupoista itselle sopivaa kosmetiikkaa. Eteenkin kun käytän luonnonkosmetiikkaa, niin ainakin alussa tuntui nihkeeltä lähteä etsimään itselle sopivia tuotteita. Nyt olen löytänyt joitain tuotteita ja tähän voisin vinkata sellaisen nettikaupan, kun iHerb. iHerb.com myy kaikkea kauneudenhoitoon ja terveyteen liittyvää. Jos ostaa kahdellakymmenellä dollarilla, saa kuljetuksen ilmaiseksi ja paketti tulee aina aikaisemmin, mitä olivat luvanneet. Sivuilla voi filtteröidä esimerkiksi jos on vegaani, niin kaikki tuotteet löytyvät helposti! Ei maksettu mainos.

Tietokone ja puhelin Koska puhelin ja tietokone toimivat hyvin, otin ne mukaani. Ei ollut syytä alkaa ostamaan uutta kun vanhatkin toimivat. Täytyy vaan käyttää adapteria kun lataa akkuja, mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Vähän on läppärini suomenkielinen näppäimistö herättänyt ihmetystä (ja vihastusta kun mieheni yrittää jotain tehdä), mutta ainakin voin kirjoittaa suomeksi. Ikävä kyllä joudumme investoimaan lähiviikkoina uusiin puhelimiin, koska sekä minun, että mieheni puhelin on käyttäytynyt huonosti. Onneksi on veronpalautukset tulossa!

Avoin mieli Tätä pakkasin eniten mukaani. Koen asettuneeni tänne todella hyvin, koska lähdin avoimin mielin matkaan. En enää edes huomaa asuvani “ulkomailla”. Asun kotona. Kotoa löytyy kaikki mitä tarvitsen ja Ikea löytyy läheltä, jos jotain mukamas tarvitsee.

Sitten lopuksi halusin vielä listata muutaman tavaran, jotka uskon monen suomalaisen ottaneen mukaan, mutta minun matkalaukusta tämä ei löytynyt. Löytyy kyllä sitten suomi-loman jälkeen.

Lakanat Jos läheltä ei löydy Ikeaa, kannattaa ehkä tuoda lakanat mukanasi. Amerikkalainen systeemi on outo. Piste. Suomalainen systeemi kovin kotoisa. Sydän. Tämä peitto/comforter/lakana -asia ei mene minun päähäni mitenkään ja meillä kyllä nukutaan ihan ilman sitä kummallista välilakanaa. Niin, ja lakanat on täällä kalliimpia, kuin Suomessa. Paitsi Ikea.

Ruisleipä Minä en käytännön syistä tuonut ruisleipää Suomesta, mutta kunhan saan yhden satsin ruispaloja, niin pistän juuren tekeytymään! Tätä suomalaiset tuppaavat kantaa mukanaan matkalaukullisia.

Neljän viljan puuro Ah, mikä ihana tuote! Toinen voisi olla ruishiutaleet.

Lakuja Itse en syö näitä ollenkaan, mutta kuulemma muut tuovat, vaikka kyllä täältäkin saa Pandan lakuja ostettua.

Karkkia Maailman parhaat karkit tehdään Suomessa. Ei epäilystäkään. Joten, jos olisin huomenna menossa Suomeen, ostaisin hedelmäkarkkipusseja. Ja Amerikan pastilleja. Ensi joulun piparkakkutaloon 😉

Xylitoli-purukumi Itse en käytä purukumia, mutta muita xylitolipastilleja olenkin jo saanut siskoltani Las Vegasin matkan yhteydessä. Tietoisku: Xylitoli on suomalainen keksintö. Amerikansuomalaiset kantavat purukumia yleensä kassitolkulla, koska täällä kaikki on sokeripurkkaa.

Burana Joo, onhan se vähän hassua kantaa kaikkein yleisintä särkylääkettä mukanaan toiselle puolelle maailmaa, mutta tätä ostaisin tuliaisiksi. Täällä saa aika halvalla ostettua 200 mg ibuprofeiinia, mutten koe sen olevan yhtä tehokas kuin Burana.

Finrexin Sen pari kertaa vuodessa, kun joku kausiflunssa iskee, on ihana juoda pari kuppia mustaherukan makuista Finrexiniä. Itseltäni tämä luksustuote on lopussa. Huoh.

Rappuralli ja lumikola Uskokaa tai älkää, mutta rappurallille olisi kysyntää. Kyllä täällä Amerikassakin tulee lunta, mutta eipä löydy rappurallia kaupasta. Tee-se-itse-miehet ja naiset ovat rakentaneet omansa. Ja lopuksi, ei ole suomalaista lumikolaa voittanutta.

Huomaan palaavani tähän listaan nyt jo useammin ja odotan kuin kuuta nousevaa seuraavia vieraita. Onko jotain, mitä listalta puuttuu? Kommentoi ihmeessä alle, jos olen jotain tärkeetä unohtanut!

Camilla

Kun hautajaisiin ei pääse

Perheessäni on tapahtunut suuria asioita viime viikkoina ja välimatka on tuntunut pidemmälle kuin yleensä. Käsittelin ikävää hiljattain itsenäisyyspäivän postauksessa, mutta halusin nostaa pöydälle aiheen, mikä puhuttaa usein ulkosuomalaisten blogeissa ja foorumeilla. Nimittäin läheisen kuolema Suomessa, kun itse on toisella puolella maailmaa.

Isoäitini nukkui pois hiljattain, enkä päässyt hautajaisiin. Rakkaan ihmisen menetys on aina raskasta, oli hän kuinka vanha, nuori, sairas tai terve. Vaikka minut on otettu ihanasti huomioon, en vaan millään pysty karistaa ajatuksia pois, että olen liian kaukana ollakseni mukana järjestelyissä tai fyysisesti tukena. Välimatka tuntuu näinä hetkinä todella pitkältä.

Järjesteltävää on paljon ja olen onnekas, että Suomessa on tarpeeksi ihmisiä hoitamassa käytännön asioita. On vaan jotenkin epäreilua muita kohtaan, että joutuvat ottaa harteilleen paljon tekemistä. Pesin tavallaan käteni kun muutin ulkomaille. Joku voisi ajatella ulkomaanmuuton olevan itsekeskeistä, tai ehkä minä vain ylianalysoin asiaa. Mutta emmehän ihmisinä voi mitään tunteillemme. Sekä siellä Suomessa, että kaukana kotoa.

Joten, kuinka olla läsnä, kun välimatka on todella pitkä? Tähän en ole oikein löytänyt mitään taikatemppua. Herään aikaerosta johtuen vasta myöhään iltapäivällä Suomen aikaan, jolloin monet tsemppipuhelut olisi tarvinnut aikaisemmin soittaa. Menikin monta päivää, että heräilin yöllä vastailemassa viesteihin ja aamuyöstä ei saanut nukuttua kun puhelimeen oli tullut paljon viestejä. Toisin päin olen löytänyt itseni iltapäivästä ajattelemasta, kuinka voisin soittaa Suomeen, mutta kaikki on jo nukkumassa.

Olen yrittänyt olla puhelimen päässä ja ainakin sillä lailla olla tukena, mutta onhan se elämä täälläkin päässä, eikä aina ehdi vastaamaan puhelimeen tai eteenkin täältä muuttolaatikoiden keskeltä aina välttämättä ole puhelin edes lähettyvillä.

Työnteko on siirtynyt enenevissä määrin pois toimistoista, joten ihmiset muuttavat herkemmin työn perässä kauas tai siirtyvät freelanceriksi ja nämä asiat koskettavat yhä enemmän ihmisiä. Eteenkin hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä ja kannustan kaikkia osallistumaan hautajaisiin, vaikka rahallisesti se kirpaisisi, mutta olen itse huomannut hautajaisten helpottavan ymmärtämään ihmisen poissaoloa. Vaikka sitä vielä vuosienkin päästä tulisi hetkiä, jolloin odottaa toisen kävelevän ovesta sisään, saa sitä sisäisen rauhan heti hautajaisten jälkeen ja elämä voi jatkua.

Tottakai minua harmittaa, etten nyt päässyt hautajaisiin, mutta tavallaan aloitin surutyön isoäitini poismenoon jo vuosi sitten kun tapasin hänet viimeisen kerran. Juhlimme 90-vuotissynttäreitä. Ei hän enää meitä nimeltä muistanut, mutta tiesi, että olimme perhettä ja kakku maistui! Tiesin, ettei hänellä ollut enää montaa vuotta jäljellä, eikä minulla ollut suunnitelmissa tulla heti takaisin – enhän tiennyt mikä meitä odottaisi Liberiassa ja Yhdysvalloissa. Lähdin syntymäpäiviltä rauhallisin mielin, mutten voi kieltää harmitusta, etten voi olla perheeni luona nyt kun läsnäoloa kaivattaisiin. Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen ja kun ikävä on iskenyt vasten kasvoja on hän ollut vierelläni ja lohduttanut.

Onneksi nämä henkilöt elävät ikuisesti muistoissamme ja olen äärettömän onnellinen, että isoäitini sai elää pitkän ja onnellisen elämän. Hän kosketti niin monia ihmisiä iloisella elämänasenteellaan. Aina onnellinen siitä, kun meni käymään. Olemme kaikki kiitollisia siitä, että meillä oli ihana mummola, mihin mennä, jossa sai touhuta kaikenlaista. Opimme kutomaan mattoja mummulta, ruoassa oli aina kunnon kermaa ja voita ja tumma suklaa kätkö ei ikinä ollut tyhjä.

Lainatakseni siskoni puheesta hautajaisissa, kuvittelen myös isovanhempani istuvat nyt pilven reunalla terassilla juomassa kahvia ja syömässä kakkua samalla kun he katselevat meitä. He ovat vihdoinkin yhdessä, monen vuoden odotuksen jälkeen.

Nauttikkaamme toistemme seurasta niin kauan kun he ovat vielä seuranamme.

Camilla

Vuosi lomaa – 2018

Helmikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Vuosi 2018 on tullut päätökseensä ja jäin muistelemaan vuotta ja samalla pohtimaan tulevaa.

Koulu Tuhottoman pitkä koulumatka tuli (ainakin tähän hätään) päätökseensä ja tammikuussa kävin tenttimässä viimeisen kurssin. Kun tulokset saapuivat, pääsi itku. Oli koulumatkani rankin tentti, enkä halunnut jättää koulua ko. kurssin takia kesken. Kaikesta huolimatta suoritin kurssin ja valmistuin maaliskuussa Hankenilta.

Maaliskuu 2018 – Kauppatieteiden kandidaatti

Kouluväsymys iski keväällä 2017 ja aloin silloin jo miettimään, pitäiskö jättää maisteri tekemättä. En vaan enää jaksanut koulun politiikkaa, vaikka aine ja aihe kiinnosti ja kiinnostaa edelleen kovasti. En malta jatkaa, mihin jäin, mutta mielummin työelämässä.

Toki välillä harmittaa, kun koulukaverit jatkaa maisteriin ja jopa on jo valmistunut maisteriksi, mutta samalla on mietittävä muita elämän osa-alueita ja prioriteetteja.

Parisuhde Olen sen verran vanha jo, että tiedän, mitä elämältäni haluan. Kun sopiva henkilö tuli vastaan, en nähnyt enää mitään syytä jarrutella. Monen mutkan kautta saimme mieheni kanssa käytännön asiat järjestykseen ja pystyimme muuttamaan yhteen ja menimme jopa naimisiin tänä vuonna. Häitä tanssitaan myöhemmin, kunhan saadaan oleskelulupa-asiat kuntoon ja allekirjoittaneelle töitä.

Kesäkuu 2018 – vaimona
Heinäkuu 2018 – uusi yhteinen koti

Ensimmäinen avioliittovuosi on kuulemma se vaikein, mutta olemme kasvaneet yhdessä paljon, emmekä erilleen. Toki meilläkin oli muutaman kerran vaikeita keskusteluita, mutta ne johtui minun epävarmuudesta uuteen kotimaahani, eikä niinkään parisuhteeseemme. Emme ole vieläkään kyllästyneet toisiimme, vaan päinvastoin.

Vanhemmuus Vaikken varsinaisesti tullut äidiksi vuoden 2018 aikana, sain hoitaakseni kaksi reipasta lasta heidän vierailuillaan isänsä luona. Ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita, kun etsimme kaikki paikkaamme uudessa perheessämme. Tilannetta ei helpottanut, että asuimme hotelleissa ensimmäiset kaksi kuukautta. Kaikesta kuitenkin selvittiin, eikä enää tule suuria tappeluita.

On ollut ihana huomata, kuinka lapset joka kerta palavat halusta tulla meille kylään. Asiat olisi voinut olla ihan päinvastaiset ja olisin voinut saada kuraa niskaan, mutta ei. Olen löytänyt äitipuolen roolini ja paikkani perheessä, mikä on auttanut työhön kaipuuni kanssa. Minulla on ollut työ hoitaa lapsia ja keksiä koko perheelle kivaa tekemistä.

Kesäkuu 2018 – äitipuolena matkoilla New York Cityssä
Kesäkuu 2018 – turistina Washington DC:ssä

Olenkin kasvanut ihmisenä paljon ja lapset ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä, tilannetajua ja kommunikointia. Opin kuinka tärkeää on olla esimerkkinä, eikä vaan kertoa kuinka asiat tulisi tehdä. Lapset imevät itseensä kaiken ympäristöstä, eteenkin ne asiat, mitkä ei ihan heille kuuluisi, joten saa todellakin pitää mölyt mahassa, ellei halua lasten käyttäytyvän huonosti.

Syksyllä huomasin myös positiivisen muutoksen lapsissa. He selkeästi olivat kaivanneet isäänsä ja tämä puoli vuotta on kasvattanut lapsia itsenäisemmiksi. He ovat saaneet kokea uusia asioita, mutta ennen kaikkea viettää aikaa isänsä kanssa. Vähättelemättä äitinsä roolia tietenkin. Lapset selkeästi kaipaavat molempia vanhempia. Me puolikkaat vanhemmat emme pysty täyttämään saappaita.

Muutto En edes koe asuvani kaukana Suomesta, koska katson suomalaisia sarjoja (välillä jopa Ylen uutisia) netistä, puhun pitkiä puheluita Suomeen ja syön tismalleen samoja ruokia kuin Suomessa asuessani. Kaikesta huolimatta, sitä tuli muutettua valtameren toiselle puolelle. Kuulostaa ihan kuin joku muu olisi sanonut nuo sanat. Minähän vaan elän elämääni, eikä tämä elämä nyt niin erilaista ole, kuin Suomessa. Paitsi etten käy töissä. Ja aurinko laskee talvella vasta viiden jälkeen.

Elokuu 2018 – turistina uudessa kotikaupungissa Houston, TX

Uusi kotimaani on helppo maahanmuuttajille ja mieheni on tehnyt muuton todella helpoksi. Puhumattakaan suomalaisen yhteisön tuesta. Paras ystäväni lapsuudestani asuu nykyään lyhyen ajomatkan päässä ja olen saanut paljon uusia, hyviä ystäviä, mikä on auttanut sopeutumisessa.

Matkat Ajattelin ensin, etten olisi matkustanut paljon tänä vuonna, mutta tulihan niitä kilometrejä tänä(kin) vuonna. Asuin Liberiassa kolme kuukautta ja kävimme Sierra Leonin rajan lähellä sijaitsevalla rannalla kolmesti. Suppailimme viikonloput ja kerran jopa merellä haaksirikkoutuneelle laivalle. Matkustin Tallinnaan helmikuussa ennen Liberiaan muuttoa ja toisen kerran toukokuussa miehen kanssa meidän yllätysvierailulla Suomeen. Kun saavuimme Yhdysvaltoihin keväällä, kävimme New Yorkissa, New Jerseyssä huvipuistossa ja Washington DC:ssä. Muutimme Houstoniin kesäkuun lopussa ja olemme käyneet ainakin kerran kuussa Louisianassa syksyn aikana. Lomailin viisi päivää siskon kanssa Las Vegasissa ja matkustin miehen työmatkoille monen monta kertaa – Dallasiin, San Antonioon ja Austiniin.

Kilometrejä tuli paljon, vaikken odottanut tältä vuodelta mitään matkoja, koska olemme keskellä tätä muuttoprosessia. Mutta onhan muuttaminenkin matkustamista. Tavallaan.

Marraskuu 2018 – turistina Las Vegasissa, Nevada

2019 Minkälaisia odotuksia minulla on tulevalle vuodelle? Ainakin enemmän liikuntaa ja vähemmän loukaantumisia. Uuden kodin vieressä kulkee lenkkipolut, joten eipä ole enää tekosyitä. Ja loukaantumiset saavat nyt jäädä taakse. Nilkka voi jo niin hyvin, että yritän aloittaa liikunnan lähipäivinä. Näin jo unta viime yönä, että lähdin juoksulenkille!

Työ Vuosi lomaa oli sopivasti. Sain ladattua akkuja, tutustua uuteen kotimaahani, viettää aikaa ystävien ja uuden perheeni kanssa. Kaivaa esiin kuopattuja harrastuksia. Kasvaa ihmisenä ja löytää uusia puolia itsestäni. Nyt kuitenkin olen valmis jatkamaan eteenpäin. Haluan työyhteisön, oppia uusia asioita ja tehdä työtä, josta sekä maksetaan palkkaa (pankkitili näyttää pikkuhiljaa säälittävältä), että nähdä työni tuloksen. Haluan työn, jossa voin oikeasti tehdä jotain järkevää. Kasvaa ja kasvattaa arvoa. Voin kuitenkin palata työelämään vasta kun työlupa on tipahtanut postilaatikkoon. Ei kuulemma enää pitäisi kauan kestää.

Lokakuu 2018 – uudet vanhat harrastukset
Tammikuu 2018 – lunta ja pakkasta superseurassa

Uusi koti Pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme tammikuun lopussa, jonka jälkeen saamme kaikki vähän enemmän tilaa. Kaikille omat huoneet, peli/treeni-huone, ompeluhuone minulle ja pieni takapiha (grillibileet!!). Ja kaikki tämä aivan lenkkipolujen vieressä. Nykyinen asuntomme sijaitsee hyvällä paikalla, muttei jalkakäytäviä. Täytyy aina ajaa autolla, jos haluaa lenkille. Kynnys treeneihin on korkea. Mutta eipä ole enää kauan! Olemme kaikki innoissamme uudesta sijainnista! Pääsemme helposti ja nopeasti liikkumaan.

Vaikka edessä on muutto (taas), olemme kaikki valmiita vähän tilavampaan kotiin. Lapset haluaa leikkiä rauhassa, eikä olohuoneessa ja tällä hetkellä heidän makuuhuone on niin pieni, ettei sinne mahdu kahden sängyn lisäksi mitään muuta. Ja minä haluan kunnollisen työ/ompeluhuoneen, ettei aina tarvii istua keittiössä ompelemassa ja joka kerta nostaa kaikki tavarat kaappiin, kun on ruoka-aika. Mieskin odottaa uutta taloa, koska saamme kaikki romut autotallissa järjestettyä järkevämmin. Ja mahdollisesti rakennettua kuntosalin autotalliin.

Lupaukset Oli taas suuret suunnitelmat vuosi sitten. Kahvin juontia tulisi vähentää. Tässä kohtaa pyörittelen silmiäni. Joka päivä kulutan kolme kuppia, vaikka kuinka yritän olla keittämättä sitä kolmatta kuppia. Liikuntaa pitäisi lisätä. Noh, kokeilin tennistä kolme kuukautta. Kävin parin kuukauden ajan syksyllä pyöräilemässä. Loppuajan löhöilin onnellisena sohvan pohjalla. Heh. Ensi vuonna sitten! Luulin tekeväni kaiken maailman kursseja netissä, kun en töissäkään käy. Enpä tehnyt sitäkään. Ensi vuonna.

Nyt kun sapattivuotta on takana kaksitoista kuukautta, olo on aika rauhaton ja tekisi kyllä mieli saada enemmän rakennetta arkeen. Jos en mitään muuta alkuun keksi, niin pakko ilmottautua ryhmäliikuntatunneille tai jotain muuta järkevää. En jaksa enää elää kuin pellossa. Samalla pitää saada ryhtiliike muihinkin perheemme jäseniin. Mies on valitellut liikkumattomuutta. Nyt vaan tarvii löytää joku kiva ohjelma meille molemmille. Mutta ensin muuttopuuhat ja uusi koti 🙂

Joulukuu 2018 – uusi kotikaupunki Houston, TX
Huhtikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Tuhannet kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka tekivät tästä vuodesta upean. Eteenkin kotijoukot, jotka ovat jaksaneet höpötellä kanssani puhelimessa, kun välillä on ollut koti-ikävää ja välillä on halunnut kertoa kaikista jännittävistä tapahtumista. Olen hieman harmissani, etten pääse mukaan kaikkiin upeisiin tapahtumiin vuonna 2019, mutta onneksi on puhelimet nykyään!

Hyvää uutta vuotta 2019!
Camilla

Suomalaisvaikutteinen joulu Houstonissa

Kun saimme tietää, että lapset viettävät joulun kanssamme, halusin näyttää lapsille (ja amerikkalaiselle miehelleni) pienen vilauksen suomalaisesta joulusta. En kuitenkaan missään nimessä halunnut mitään stressiä itselleni tai koko porukalle, joten valikoin vain muutaman suomalaisen jouluperinteen uusperheellemme.

Jouluaattona keitin lounaaksi joulupuuron, leivoimme joulutortut ja katsoimme joulurauhan julistuksen Areenasta. Lapsetkin kokeili Ikeasta haettua glögiä ja joulupuurolautaset tyhjenivät huimaa vauhtia.

Tämän joulun hitti: suomalainen riisipuuro. Sain keittää puuroa monta satsia. 
Saaristolaisleivän tyyppinen leipä oli toinen joulun hittituote. Sain leipoa monta satsia tätäkin. 
Kuusenkoristeet kaikille omat. 

Iltapäivällä koristeltiin piparkakkutalo ja mies savusti lohta ja itse metsästettyä sorsaa samalla kun minä kokkailin illalliselle porkkanalaatikkoa, saaristolaisleipää, herneitä ja perunoita. Aika perinteinen joulupöytä mielestäni. Itselleni olin ostanut vielä graavilohta ja pari purkkia sillejä. Joulun kunniaksi.

Aattoiltana avasimme muutamat lahjat sen kunniaksi, että Suomessa pukki tuo lahjat aattoiltana. Olin amerikkalaiseen tapaan ostanu kaikille omat kuusenkoristeet. Autointoilijalle pienen punaisen auton, tytölle glitterillä kuorrutettu lumiukko, miehelle pieni metsästäjäukko ja itselleni pöllöjä.

Aattoillan huipennus oli joulukirkko. Menimme isolla porukalla Woodlands Church:iin, missä oli jumalanpalveluksen lisäksi lapsille pomppulinnoja, liukumäki, vaahtokarkkeja ja kaakaota. Vaikkemme normaalisti ole kirkossa kävijöitä, oli Woodlandsin kirkolla todella mukava tunnelma ja seurakin oli mitä mainioin.

Jätettiin joulupukille aattoiltana lasten koristelemat piparkakut ja mukillinen maitoa. 
Piparkakut ja maito oli yön aikana vaihtunut lahjoihin. 

Joulupäivän aamuna joululahjat löytyivät kuusen alta – amerikkalaiseen tapaan. Joulupukki oli käynyt jättämässä lahjat, syönyt koristelemamme piparkakut ja juonut jättämämme maidon. Lelut toivat paljon elämää pieneen kotiimme ja joulupäivä menikin oikeastaan sohvalla löhöillessä lasten (lue: miehen) leikkiessä uusilla leluilla.

Iltapäivästä alkoi seinät kaatumaan päälle ja päätimme lähteä sulattelemaan joulutorttuja pienelle kävelylenkille. Joulun kelit oli meidän puolellamme ja aurinko paistoi melkein koko joulun. Ja oli lämmintä! Vaikkei ollut valkoista joulua, oli ihana ulkoilla ilman pitkiä kalsareita.

Illalla appivanhempani saapuivat meille ja yöpyvät melkein kaksi viikkoa. Mukava kun talo on täynnä ja on kaikkea kivaa puuhaa. Ehdimme jo käydä NASAlla, leikkipuistoissa ja katsomassa jouluvaloja.

Melkein koko joulun saimme viettää auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä. 

Joulu meni todella mukavasti, kun oli sopivasti tekemistä. Vaikkei ollut valkoista joulua, saimme hyvin tehtyä joulun tunnelman suomalaisilla ja amerikkalaisilla perinteillä. Mieheni kiitteli kovasti kun esittelin suomalaisia perinteitä ja aloitimme uusia perinteitä pienelle perheellemme. Todellisuushan on ettemme tiedä missä vietämme tulevaisuudessa jouluja ja kenen kanssa, mutta jos se on minusta kiinni, pidämme kiinni ainakin muutamasta perinteestä tulevina vuosina.

Hyvää uutta vuotta!
Camilla

Itsenäisyyspäivä ja ulkosuomalaisuus

Välimatka tekee ihmeitä. Sitä kaipaa enemmän ja arvostaa pieniäkin asioita paljon enemmän. Minusta on kuoriutunut pieni jouluihminen tässä viime viikkoina ja olen miettinyt mistä moinen johtuu, mutta voisin kuvitella välimatkalla olevan jotain osaa tähän fiilistelyyn. Eteenkin perinteet, perheen omat ja kansalliset, ovat heränneet henkiin ilman, että olen edes huomannut asiaa.

Olen istunut netissä luvattomia tunteja etsiessä eri reseptejä joululaatikoihin, saaristolaisleipään ja piparkakkutaikinaan. En aio vetää överit, mutta jotenkin tuntuu, että tarvitsen pienen palan Suomea tähän hetkeen. Kun itsenäisyyspäivän aamu valkeni suuntasin suomalaisen ystäväni luokse ja laitoimme Linnan juhlat telkkarista päälle. Söimme siis aamupalaa ja katsoimme juhlia Areenasta. Juhlat ovat aina kuuluneet minun itsenäisyyspäivään, mutta vasta kun palasin kotiin iltapäivästä, iski kaipuu Suomeen. Kuuntelin Finlandia hymniä ja ostin Tuntematon sotilas -elokuvan miehelle joululahjaksi. Vasta kun jonkin asian menettää, sitä osaa arvostaa. Tässä tapauksessa tuntuu, kuin olisin menettänyt itselle tärkeät perinteet. Toki vanhoja perinteitä voi, ja pitääkin, vaalia kaukanakin, mutta jotkut asiat vain ei tunnu samalta kaukana kotoa.

Ulkosuomalainen on aina kahden maan välissä ja jossain vaiheessa aikaa on kulunut niin paljon, ettei pysty edes palaamaan takaisin Suomeen, vaan uusi kotimaa tuntuu enemmän kodilta kuin Suomi. Aihe puhuttaa paljon eri ulkosuomalaisten foorumeilla ja välillä kun on vaikeita aikoja ihmisten elämässä, tulee väkisinkin mieleen, pitäisikö palata Suomeen. Tukiverkosto Suomessa näkee lähtijän luopiona ja uudessa kotimaassa on aina ulkopuolinen. Yhdysvallat on maahanmuuttajalle unelmamaa, koska tänne on varmasti paljon helpompi muuttaa ulkopuolisena, koska kaikki muutkin ovat ihan samassa tilanteessa. Eteenkin jos vertaa vaikka Aasiaa länsimaisen silmin. Tuskin esimerkiksi Kiinaan muuttaminen ole yhtä helppoa eurooppalaiselle, kuin Yhdysvallat.

Kuinka minun matka ulkosuomalaiseksi on sitten tähän asti mennyt? Matka on tietysti aloitettu, ainakin henkisesti, jo viisi vuotta sitten, kun tapasin mieheni, mutta vasta kymmenen kuukautta olen oikeastaan asunut Suomen rajojen ulkopuolella. Ristiriitaiset tunteet kuuluvat kai asiaan, mutta jollain tavalla olisi kiva jos ainakin hetkittäin olisi helpompaa.

Kun kaksikymppisenä lähdin matkustamaan ympäri maailmaa, ihmettelin aina Suomeen palatessani, miksi asun tässä kummallisessa maassa. On kylmä ja pimeetä. Kesällä on kylmä ja hyttysiä. Aivan kamalat verot ja juntteja täynnä. Olin naiivi ja kiittämätön. Röyhkeä ja itsekeskeinen. Paljon piti kasvaa, jotta pääsin edes tähän pisteeseen, missä nyt ollaan. Piti löytää se oikea ihminen näyttämään minulle kuinka upea maa Suomi oikeasti on.

Kun tapasin mieheni, elin edelleen tässä pienessä kuplassani, jossa vihasin kohtaloani asua Suomessa. Olin tehnyt paljon töitä sen eteen, että pääsisin jonain päivänä pois ja valloittamaan maailmaa. Kehuskella sitten Suomeen palatessani kuinka upeita paikkoja maailmassa on. Joo, onhan se upeeta nähdä uusia paikkoja ja oppia uusia tapoja elää, mutta kuinka ihanaa onkaan palata kotiin.

Mieheni näytti minulle täysin uuden puolen Suomesta. Suomessa on turvallista, upea puhdas luonto, rehellisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa. Pikkuhiljaa rupesin ymmärtämään kuinka hyvä maa Suomi on. Kun mies muutti takaisin Yhdysvaltoihin olin tietysti murheen murtama hänen lähdöstä, mutta olin onnellinen saadessani jäädä Suomeen. Viime tammikuussa kun vakinainen ulkomaanmuutto lähestyi olin kauhuissani. En halunnut lähteä. Yhtäkkiä olin muuttanut mieltäni ja pidin lumesta ja talvesta. Mitä ihmettä? Lenkkeilin koiran kanssa päivittäin lumihangessa ja aloin kaipaamaan kaikkea.

Miltä nyt tuntuu kun meillä on koti Teksasissa? Kyllä kaipaan jotain asioita Suomesta, mutta sen verran olen kasvanut, että osaan elää tässä ja nyt. Turha murehtia, mitä ei ole, vaan lähinnä, mitä kaikkea ihanaa minulla on. Joten, miksi pohdin ulkosuomalaisuutta päivittäin? Koska maahanmuuttajana kamppailen päivittäin asioiden kanssa, jotka saattavat vaikuttaa pieniltä, mutta ovat minulle uusia ja ihmeellisiä. Samalla jokainen suomalainen ulkomailla on lähettiläs ja vaikka jotkut asiat vaikuttavat hieman hankalalta, on vaan pakko niellä suuttumus ja yrittää ymmärtää maan tavat ja kulttuurierot. Tai ystävällisesti yrittää kertoa, kuinka me suomalaiset teemme asiat hieman eri tavalla, joka säästää aikaa/rahaa tai on muuten vaan helpompi.

Olen ylpeä suomalainen ja haluan vaalia perinteitä jatkossakin. Täytyy vaan muistaa, että elämä on tässä ja nyt. Vaikka kuinka olisi ikävä, pitää muistuttaa itseään siitä, miksi ylipäätään matkaan lähti. Haluan opettaa lapsille Suomesta ja suomalaisista perinteistä, mutta samalla kunnioittaa tämän maan perinteitä. Ei ole helppoa elää kahden tulen välissä, mutta kuinka rikasta onkaan elämäni nykyään? Saan oppia uusia asioita päivittäin ja kokea upeita hetkiä täälläkin. Pitää vaan löytää tasapaino.

Koska en nyt tähän hätään Houstonista löytänyt Suomen lippua, josta ottaa kuvia postaukseen, kaivoin muutamia lempikuviani Suomesta arkistoista. Luonto on meille suomalaisille tärkeä ja niin myös minulle. Vaikka perhettä ja ystäviä on ikävä, niin Suomen luontoa on kyllä kova ikävä myös.

Vielä kerran hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Camilla