Imeldan jälkeen

Koska trooppinen myrsky Imelda ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ajattelin sanoa muutaman sanasen myrskystä. Tämä on ollut aika poikkeuksellinen hurrikaanikausi ja myrskyjä on ollut toista kymmentä Karibialla ja Meksikonlahdella. Pahin oli tietysti Dorian vain viikkoja sitten, joka jätti jälkeensä täystuhon Bahamalla. Houstoniin asti ei ole hurrikaania tullut, mutta jouduimme muutama päivä sitten trooppisen myrskyn Imeldan alle aivan yhtäkkiä.

Keskiviikkona myrsky pyyhkäisi Houstonin ohi itäisellä puolella ja ajattelin illalla, että kylläpäs kävi hyvä säkä, eikä tarvinnut huolehtia. Torstaiaamu alkoi melkein aurinkoisena ja vaikka välillä tihutti vettä, niin ilmassa ei ollut mitään merkkejä sateesta. Kunnes yhtäkkiä kymmenen aikaan tuli niin pimeä, että luulin yön saapuneen. Ja yhtäkkiä alkoi kova sade ja ukkonen. Ukkonen iski pari kertaa ihan lähelle ja sähköt menivät pari kertaa, mutta tulivat takaisin aika äkkiä.

Tässä kuvassa näkyy jos zoomaa oikein lähelle, kilpikonnia huilaamassa kovien sateiden jälkeen.
Tässä kohtaa ei omakotitaloja ole lähelläkään. Ties mistä asti roskis on matkannut!

Vettä tuli niin paljon, ettei mennyt kauakaan kun naapurikadun roska-astiat lähtivät virran mukana matkaamaan katua pitkin. Tein aamupäivän töitä kotoa, joten en ehtinyt mitään uutisia katsoa, mutta kun sain puhelun ystävältä olenko kunnossa ja kotona päätin avata uutiset.

Imelda olikin yöllä kääntynyt takaisin ja pyyhkäisi Houstonin yli valtavalla voimalla. Vettä tuli ilman varoitusta niin valtava määrä, että ihmiset jäivät moottoriteille jumiin. Autoja oli täysin veden alla ja sade vaan jatkui. Loppujen lopuksi vesisade lakkasi vasta joskus myöhään iltapäivällä.

Meidän koti pysyi kuivana, vaikka muutaman kerran mietin, tuleekohan vesi meillekin kotiin, kun olin uutisissa nähnyt niin monen talon tulvineen. Olemme sen verran hyvin varustautuneet hurrikaania varten, ettei minulla mitään hätää ollut, vaikka sähköt olisivatkin menneet ja ruokaa olin tehnyt etukäteen kun näin uutisissa aikaisemmin viikolla varoituksia Imeldasta.

Haluaisitko uida vedessä, missä tällaista roskaa virtaa? En minäkään.

Jäin lenkilläni kuvassa näkyvään sadekuuroon jumiin. Sain kahlata kotiin melkein nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä.

Miltä täällä nyt näin lauantaiaamun valjetessa näyttää? Kävin eilen perjantaina kaupoilla ja ajoin teitä, jotka olivat tulvineet ja elämä näyttäisi jatkuvat normaalisti. Tulvavesien mukana tullut romu on teiden varsissa ja sen näkee, missä vesi on ollut, mutta muuten mikään ei ole muuttunut. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset lähtivät perjantaiaamuna normaalisti töihin. Ei siis raportoitavaa.

Paitsi että kävin heti perjantaiaamuna kävelyllä ottamassa kuvia ja pakko kyllä sanoa, että olisi todella pelottavaa jäädä tulvaveteen jumiin. Sen verran ikävän näköistä tavaraa siellä vesissä kulkee. Teräviä keppejä, puunoksia, metallia, lautoja, nauloja, vaatteita, muovia ja vaikka mitä. Eniten kuitenkin jännittäisi käärmeet, alligaattorit ja yllätyksekseni kiukkuset tulimuurahaiset, jotka selviytyvät jopa tulvissa. Muurahaiset rakentavat veneitä ja liikkuvat pinnalla vaikka kuinka kauan. Jos joskus on joutunut yhden tulimuurahaisen piston kohteeksi, voi vaan kuvitella kuinka kamalaa on kun yhtäkkiä sata muurahaista iskee kiinni tulvissa.

Olen todella onnellinen, etten torstaiaamuna lähtenyt asioille. Olisin voinut olla jumissa jossain tulvavesissä moottoritiellä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa katsoa uutisia aina silloin tällöin. En pidä uutisista ollenkaan, koska niissä harvoin on mitään positiivista, mutta kai se on aktivoiduttava siinäkin asiassa.

Seuraavaksi jäämme seuraamaan hurrikaaneja Karibialla, ettei mies vaan jää niiden alle.

Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla

Suomessa

img_0141.jpg

img_0195.jpg

img_0248

Kaksi viikkoa meni hujauksessa. Tulin hieman yllättäen käymään Suomessa, lähinnä viettämään aikaa siskon- ja veljentyttärieni kanssa, mutta onnekseni ehdin tavata myös perhettä ja muutamia ystäviä.

Tämä oli ensimmäinen matka yli vuoteen Suomeen ja huomasin vasta kun lähdin Suomesta kuinka ikävä kaikkia ihmisiä minulla olikaan ollut. Houstonissa olin ajatellut lähinnä erilaisia ruokia, mitä on ikävä ja joitain paikkoja, kuten Helsingin keskustaa, Lauttasaarta ja metsää. Nämä kaikki olivat loppujen lopuksi täysin merkityksettömiä. Toki, tuli syötyä kaikenlaisia herkkuja, kuten savustettua lohta, silliä, uusia perunoita ja ruisleipää oltermannilla. Vaikken juustosta enää niin välitä, mutta minkäs teet kun Oltermanni vaan tipahti hyllyltä ostoskoriin.

Yllättäen kuitenkin suomalainen kurkku maistui parhaimmalta. Meillä on vaan mautonta kurkkua Meksikosta tarjolla. En oikein tiedä miksei se maistu yhtä hyvälle.

img_0308.jpg

img_0268.jpg

Paljon ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua, mutta mieltäni lämmitti myös asiat, mitkä eivät ole muuttuneet. Ihana mennä Prismaan, jossa tuotteet löytyvät edelleen samalta hyllyltä kuin ennenkin. Metsä ja luonto eivät ole mihinkään muuttuneet. Loman kruunasi iltakävelyt pellonreunassa maalla, vaikka vierailun päätähdet olivatkin pikkuprinsessat.

Vuosi sitten, kun aloitimme muuton virallisen osuuden, eli oleskeluluvan hakemisen, en edes ajatellut Suomeen matkustaminen olisi mahdollista, koska prosessi on todella pitkä ja hankala. Samalla ajattelin, ettei meillä mitenkään tällaiseen matkustamiseen olisi varaa. Eläminen on kallista ja koska en ole löytänyt päivätöitä, en voinut perustella itselleni maksaa toista tuhatta pelkästään lentolipuista. Nyt kuitenkin kävi niin, että mies lähti pidemmälle työmatkalle, joka mahdollisti lähdön. Ei löytynyt edes tekosyitä jättää menemättä.

img_0333.jpg

Onneksi lähdin! Tädiksi tuleminen on yksi elämäni kohokohdista ja olen onnellinen, että sain viettää pikkuneitien kanssa nämä kaksi viikkoa. Vauvat kun ovat pieniä vain kerran.

Kun asuu kaukana perheestä, monet virstanpylväät jäävät juhlimatta, eikä lyhyt lomamatka tuo aikaa ja kokemuksia takaisin. Minulta jäi yhdet tärkeät hautajaiset väliin viime talvena, mikä jäi harmittamaan, mutta nyt pääsin ainakin käymään haudalla. Eihän tämä elämäntyyli ole perheen kannalta ideaali, mutta eihän tälle voi mitään.

Tulen aina elämään kahden maan välillä, mutta se on vaan hyväksyttävä. Onneksi olen saanut tehtyä itselleni onnellisen elämän Teksasissa, koska muuten paluu ei olisi näin helppoa.

img_0254

Otin niin paljon kuvia, että oli todella vaikea valita parhaat, mutta omasta mielestäni valitsemistani kuvista huokuu tunnelma, miltä tuntuu olla Suomessa. Luonto on minulle erittäin tärkeä ja olen onnekas kun sain viettää aikaa sekä luonnossa, että kaupungissa. Kaupunkiloma on ihan ok, mutta luontoa jään kaipaamaan usein.

Loman jälkeen on ollut kaikenlaista, joista ehkä sitten toisella kertaa.

Camilla

Teksasilainen ajokortti

Kuvat eivät liity aiheeseen, vaan löytyivät puhelimen muistista.  Kasvitieteellinen puutarha New Orleansissa. The Botanical Garden in New Orleans.
Japanilainen puutarha.

Olemme asuneet Houstonissa kymmenisen kuukautta ja sain tällä viikolla Teksasilaisen ajokortin hankittua. Prosessi on tasan yhtä pitkä kuin kaikki muutkin valtion tai kunnan virastojen systeemit, eli vaikka ajokortin saamiseen ei tarvita hakijalta paljon, menee kaikki aika odottamiseen.

Jos haluat ajaa Teksasilaisen ajokortin, on prosessi itse asiassa aika yksinkertainen, mutta hermoja vaativa. Ensinnäkin pitää olla Yhdysvaltojen myöntämä kuvallinen henkilökortti. Minun tapauksessa tämä oli EAD, Employment Authorization Document, joka on väliaikainen työlupakortti ennen kuin Green Card kortti on valmis. Lisäksi henkilöllä tulee olla sosiaaliturvatunnus, Social Security Number tai SSN. Sain SSN:än postissa vain viikon työlupakortin jälkeen. Seuraavaksi olisi hyvä olla henkilöllä auton vakuutus omissa nimissä, mutta tämä ei ole mitenkään pakollista.

Kun dokumentit on kasassa voi mennä vaikka seuraavana aamuna DMV:lle, eli Texas Department of Public Safety -toimistolle. Toimiston ulkopuolelle voi mennä jonottamaan aamukuudelta, jolloin pääsee suurella todennäköisyydellä ensimmäisenä klo 7:30 virkailijalle, kun ovet avataan, tai vaihtoehtoisesti mennä aamukahdeksalta ja istua sisätiloissa tuolilla odottamassa vuoroaan. Minä valitsin vaihtoehdon numero kaksi.

Suomalaiselle kokemus oli todella miellyttävä, koska heillä oli (ainakin täällä Houstonissa) käytössä jonotusnumerot. Tuli ihanan kotoisa olo kun istuin numerolappu kädessä ja odotin vuoroani. Odotellessa voi harjoitella teoriakokeeseen, ettei mene tämäkään aika hukkaan.

Kun oma vuoro tulee, virkailija skannaa kaikki tarvittavat dokumentit ja hakija kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee ajokorttia. Virkailija ottaa valokuvan, sormenjäljet ja 25 dollaria. Sitten vaan tekemään teoriakoetta.

Nämä kukat ovat jo kukkineet aikapäiviä sitten, koska kuvat on otettu maaliskuun alussa.
Mutta näitä kavereita saisi näkyä meidän puutarhassa enemmän. 

Teoriakoe
Teoriakoe tehdään tietokoneella, kun ensimmäisen kerran hakee ajokorttia. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, eikä ketään jenkeissä kiinnosta onko sinulla edellisessä elämässä ollut ajokortti. Teoria- ja ajokoe on tehtävä. Itse saa päättää, milloin sen tekee. Uskaltaisin väittää, että moni suomalainen ajelee sujuvasti suomalaisella ajokortilla vuosia sen jälkeen, kun on saapunut Yhdysvaltoihin. Itse ajoin melkein vuoden. Lähes päivittäin.

Koe on yksinkertainen monivalinta-testi, jossa on hyvin samantapaiset kysymykset kuin Suomessa. Kyselevät kompakysymyksiä, kuten onko ok käyttää amfetamiinia ajaessa. Vaihtoehdot oli mm. “Tottakai, koska sehän piristää”, “Ei missään nimessä” jne. Onko kaikki kysymykset sitten näin helppoja? Ei todellakaan.

Sain vinkkinä lukee pdf-lehtisen ennen teoriakoetta ja oli kyllä hyvä vinkki. Yliopiston käyneenä en tietenkään lukenut 92 sivua pelkkää tekstiä, vaan etsin netistä ilmaisen harjoituskokeen ja kun vastaan tuli kysymys, johon en tiennyt vastausta etsin dokumentista etsi-toiminnolla vastaukset. Kokeessa tulee esimerkiksi tietää kuinka monta jalkaa ennen junarataa pitää auto pysäyttää, jos puomit on alhaalla. Kuten monelle suomalaiselle, jalat ja mailit ei sano yhtään mitään, on tämän takia hyvä ainakin selata pdf-tiedosto.

Teoriakokeesta pitää saada, jos en väärin muista, 70% oikein ja sen saa uusia kolme kertaa yhdellä kerralla. Jos ei mene läpi saa tulla vaikka seuraavana päivänä uusimaan.

Kun teoriakoe on mennyt läpi saa valita suorittaako ajokokeen valtion konttorilla, vai yksityisellä autokoululla. Valtion konttorilla, eli DMV:llä oli kolmen kuukauden jono ja autokoulussa olisi ilmeisesti voinut saada kolmessa päivässä, mutta sehän maksaa. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, koska minulla on ajokortti ennestään, millä ajella, eikä tehnyt mieli maksaa monta sataa dollaria autokoulusta, jonka olen jo kerran käynyt 18-vuotiaana.

Ajokoe
Ennen kun pääsee suorittamaan ajokoetta, pitää netissä suorittaa tunnin mittainen videokurssi. Kurssin aiheena on ajaminen päihtyneenä ja kuinka huomio tulisi keskittää ajamiseen, eikä puhelimella näpräilyyn. Videopätkien jälkeen on monivalintatehtävä, joissa pitää saada kaikki vastaukset oikein, ennen kuin saa sertifikaatin. Sitä en tiedä kuinka monta kertaa saa kokeilla eri vastauksia, koska itse sain kaikki vastaukset oikein ensimmäisellä kerralla.

Minulla oli varattuna aika ajokokeeseen aamupäivällä ja menin paikan päälle hyvissä ajoin, koska edellisenä päivänä saadussa sähköpostissa suositeltiin olemaan paikalla tuntia aikaisemmin, tai varattu aika saatetaan peruuttaa.

Kun menen paikan päälle kysyn virkailijalta ovella tarviiko minun minun tehdä mitään, vai voinko mennä suoraan ajokokeeseen. Hän antaa jonotusnumeron ja sanoo, että pitää mennä maksamaan ajokoe. Ajokoetta varannut virkailija sanoi, ettei tarvitse maksaa kuin kerran 25 dollaria ja suoraan vaan ajokokeeseen ko. päivänä. Kilttinä tyttönä istun odottamaan vuoroani ja puolen tunnin odottamisen jälkeen pääsen vihdoin virkailijalle, joka sanoo, ettei minun kuulu tulla tänne, vaan pitäisi mennä suoraan ajokokeeseen. Just.

Ajokoetta on menossa muutama muukin suorittamaan ja odotan autossa tunnin ennen kuin saan autooni inssin. Ensin vilkutan vasemmalle ja oikealle, tööttään ja painan jarruja. Inssi tarkastaa kaikki paperit, auton katsastustarran ja auton vakuutuksen. Autoni tuulilasissa on huomattavan kokoinen halkeama, mutta se ei vaikuttanut olevan ongelma.

Ensiksi sain näyttää taitoni taskuparkkeeramisessa ja näyttää kuinka osaan ajaa autoa suoralla tiellä taaksepäin. Seuraavaksi ajoimme muutaman korttelin ympäri. Yhdet valot, kolme stop-merkkiä ja yksi kaistan vaihto. Siinäpä se. Sain kaksi miinusta, koska en katsonut taakse peruuttaessani, vaan tuijotin peruutuskameraa ja toista miinusta en ihan ymmärtänyt. Jossain risteyksessä en ollut katsonut joka suuntaan. En jäänyt kyselemään, koska pääsin kuitenkin kokeesta läpi.

Kun saavuimme takaisin konttorille, kävi inssi tulostamassa minulle väliaikaisen ajokortin. Kortti tulee sitten postissa muutaman viikon sisään ja on voimassa niin kauan, kuin minulla on lupa olla Yhdysvalloissa, eli työlupakortin verran. Joudun luultavasti uusimaan työlupakortin kerran ennen kuin Green Card saapuu, mutta sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Koputtaa puuta.

Nyt on taas yksi etappi suoritettu ja ihana kun saa jatkaa elämää ilman yhtä huolta. En esimerkiksi tarvitse passia kantaa mukanani, matkustaessani maan sisällä, eikä tarvitse selittää missä milloinkin, kuinka lukea suomalaista ajokorttia.

Hyvää loppuviikkoa!
Camilla

Ystävyys kantaa läpi elämänvaiheet

En enää voisi kuvitella elämääni ilman tätä ystävyyttä.

Tämä postaus on ollut mielessä jo kauan, mutta aina vaan mukamas on niin kiire ja muita aiheita. Sadepäivän kunniaksi (jo siis viikkoja sitten) istuin koneen äärelle pohtimaan ystävyyttä ja ystävien tärkeyttä integroitumiseen.

Muistan kun ensimmäisen kerran matkustin San Fransiscoon 18-vuotiaana ja kävimme Chinatownissa. Ihmettelin kuinka kiinalaiset olivat perustaneet itselleen pienen Kiinan keskelle San Fransiscon kaupunkia. Miksi ylipäätään muuttaa kauas kotoa, jos tuo oman maan tavat, kielen ja ruoat mukanansa? Kuinkas itse olen käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa? Leivon korvapuusteja, Runebergin torttuja ja karjalanpiirakoita. Teen täysin samoja ruokia kuin Suomessakin. Luen suomalaisia kirjoja. Katson suomalaisia telkkarisarjoja. Vietän suurimman osan ajastani suomalaisten kanssa. Jos minulla olisi lapsia, veisin heidät Suomi kouluun ja järjestäisin leikkitreffejä suomalaisten äitien kanssa.

Se nyt vain on ollut helpointa ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa ja löytää suomalaisia ystäviä. Kun vihdoinkin pääsen töihin, uskon löytäväni suomikuplani ulkopuolelta ystäviä, mutta toistaiseksi amerikkalaiset eivät ole tulleet meille kotiin hakemaan minua kahville vaan kyllä on itse saanut kavereita etsiä ja mikäs sen helpompaa, kuin suomalaiset kaverit?

Minun paras ystäväni lapsuudesta sattumalta asuu Houstonin pohjoispuolella, mikä tietysti alkuun oli henkireikä ja alkuun nähtiin kaksi-kolme kertaa viikossa. Olen ikuisesti velassa tästä ajasta, koska ilman ystävää alkuun uudessa paikassa on helppo jäädä kotiin homehtumaan. Ja ensimmäisen kuukauden asuimme hotellissa! Voi hyvät hyssykät, siinä olisi helposti voinut jäädä vaan makaamaan laakereilleen, mutta koska joka aamupäivä tuli puhelu, että mitäs sitten tehtäisiin, oli pakko nousta ja lähteä ulos. Ystäväni näytti minulle eri kauppoja ja mistä löytää mitäkin. Ihana kun voi vaan soittaa ja kysyä, miten asiat täällä toimii, eikä itse tarvinnut joka kerta ottaa kaikesta selvää.

Mielestäni kuitenkin parasta elämässä on ympäröidä itsensä erilaisten ihmisten kanssa rikastuttamaan mielipiteitä, näkökulmia ja tietysti käytännön vinkkejä jakamaan. Sattumalta kauppakamarilla oli alkusyksystä sunnuntailounas, jonne menin vaan ilman, että tunsin ketään. Sattumalta istuin sellaiseen pöytään, missä oli samanhenkistä porukkaa. Sain muutaman käyntikortin ja päätin kerrankin olla aloitteentekijä! Tästä tapahtumasta poiki yksi helpoimmista ystävyyksistä ikinä. Tapaamme viikoittain pyörälenkillä ja välillä käymme viikonloppuisin grillaamassa. On ihana puhua vapaasti Suomesta, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta, kulttuurieroista ja siitä kuinka on mukava asustella täällä. Aika menee aina siivillä, eikä kertaakaan ole ollut tylsä 2,5 tunnin pyörälenkki!

Lähdin yhtenä iltapäivänä syksyllä käymään ruokakaupassa ja siivoukseen tarvittavat pesuaineet oli loppu. Siellä siivouskäytävällä minua tuli vastaan nuori nainen ja kysyi voisinko olla avuksi, koska hän ei puhu niin hyvää englantia. Vaihdoimme muutaman sanan ja annoin vinkkini pesuaineisiin. Myöhemmin saman kauppareissun aikana satuimme taas samalle käytävälle ja hän kysyi voisimmeko mennä kahville joku päivä. Tästä on kehkeytynyt yksi upeimmista ystävyyksistä lyhyessä ajassa. Työskentelemme samalla alalla, asuimme kivenheiton päästä toisistamme ja vaikkemme ole ihan kaikesta samaa mieltä, pystymme keskustelemaan asioista syvälliselläkin tasolla. Vaikka olemme tunteneet toisemme lyhyen aikaa. Hän on ollut aina valmis kaikkeen. Ajaa pitkiäkin matkoja ollakseen läsnä. Ihan vaikka tsemppikävelylle. Tai tuomaan pizzaa kun nilkkani oli venähtänyt.

On ollut ihana huomata kuinka helppoa ystävystyminen on ollut, vaikken itse asiassa ollut edes huolissaan saanko uusia ystäviä. Vaikeinta ehkä kuitenkin on ollut ottaa se ensimmäinen askel. Ihan niinkuin missään ihmissuhteessa. Sitä pelkää torjutuksi tulemista tai onko sittenkään mitään yhteistä. Kaikki on joskus ollu sellasilla treffeillä esimerkiksi, jossa kummallakaan ole ollut mitään sanottavaa. Vaivaannuttavaa. Mutta eihän sitä ikinä löydä ystäviä, jossei pistä itseään likoon.

Onni on ystävä, kenen kanssa jakaa jälkiruoan.

Keskustelin viikonloppuna aiheesta monella eri taholla ja tuli puheeksi se, kuinka samanlaisista kulttuureista saapuvat viettävät aikaa toistensa kanssa ja keskustelimme myös siitä, kuinka monet suomalaiset eivät halua viettää toisten suomalaisten kanssa täällä Houstonissa. Meitähän on pienen kylän verran täällä, mutta kyllähän se niin on, ettei kaikki luonnollisestikaan halua olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Eikä suomalaisuus takaa kahden yksilön ystävystymistä. Vaikka juuret olisi Suomessa, ei kaikkien kiinnostuksen kohteet ole tietenkään samat.

Koska aihe on puhuttanut viime aikoina, tulin myös ajatelleeksi miten tärkeetä on erilaiset ystävät. Jokainen ihminen, kenet elämääni päästän, tarvitsee olla samat arvot kuin itselläni, mutta samalla pitää rikastuttaa elämääni jollain erikoisella tavalla.

Jotkut ystävyydet perustuvat vertaistuelle, mikä usein on keissi expatyhteisöissä. Tämän huomasin miehen työpaikoilla eri maissa, että suurlähetystön porukka vaikuttaisi viettävän suurimman osan vapaa-ajastaan toistensa kanssa. Ja ymmärrän tämän erittäin hyvin. Eteenkin jos työpaikka sijaitsee täysin erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin itse on tottunut, on aika vaikeeta saada ystäviä työpaikan ulkopuolelta. Samalla nämä suhteet tuppavaat jäämään, kun muutto seuraavaan lähetystöön tulee. Itse koen nämä suurlähetystön kontaktit olleen ystäviä ja kutsun heitä ystäviksi edelleen, mutten vaan pidä yhteyttä enää. Muutamat timanttiset ihmiset ovat jääneet elämääni todella läheiseksi suurlähetystöjen piireistä, vaikka vietimme vain lyhyen ajan yhdessä.

Kuinkas Suomeen jääneille ystäville sitten käy? Varsinkin jos on ollut mukana isossa kaveriporukassa, voisin kuvitella ulkomaillemuuton satuttavan koko porukkaa ja pahiten lähtijää. Onhan se raskasta olla edelleen mukana porukan whatsapp-ryhmässä ja saada kaikki viestit, kuten “kuka tuo sipsit ja kaljat illalla?”. Itse en ollut ikinä mukana missään ns. ryhmässä. Toki koulukavereista tuli todella tärkeitä ja välillä harmittaa, ettei pidetty yllä porukan whatsappryhmää, mutta toisaalta en voi kantaa kaikkea mukanani. Muistelen usein, mitä kaikkien ystävieni kanssa tuli Suomessa tehtyä ja ihana kuulla heidän kuulumisia, mutta pakko jatkaa eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt. Odotan innolla kun saan taas nähdä ystäviäni, joko Suomessa tai jossain muualla maailmassa, mutta ei Suomessa jatkuvasti ravaaminen ole agendallani. Haluaisin mennä tapaamaan uutta perheenjäsentäni, mutta ihan kaikkiin synttäri- ja nimpparijuhliin en vaan millään pysty osallistumaan.

Mutta onneksi nykyään on tämä internetti! Soittelen Suomeen monta kertaa viikossa ja päiväni on monta kertaa pelastanut yllättävä puhelu Suomesta! Ihana kun nykyään on helppoa ja ilmasta pitää yhteyttä. Yksi kuvan lähettäminen ei maksa mitään, mutta tuo hymyn kasvoille viikoiksi vastaanottajalle. Kun minusta tuli muutama kuukausi sitten täti, sain olla mukana ihan (melkein) kaikessa, kun tämä pieni prinsessa saapui maailmaan. Ilman älypuhelimia ei tämä olisi ollut mahdollista ja uskon, että olisin ollut surullinen.

img_9700
Päiväkahvit ja cupcakesit ystävän kanssa. Mikäs se parempaa?

Ystävyyssuhteet ovat monille ihmisille vielä tärkeimpiä, kuin perhesuhteet ja voin kuvitella kuinka raskasta ulkomaille muutto voi olla. Sitä pelkää, ettei ystävyys kanna tai ei saa olla mukana kaikessa. Jos olisin muuttanut ulkomaille nuorempana, en olisi ollut näin vahva ja kestänyt olla erossa perheestä ja ystävistä, mutta ikä on tuonut varmuutta omasta asemasta ja luottoa ystävyyssuhteisiin. Tiedän, että Suomessa on paljon ystäviä ja tiedä, että ihan joka ikinen on onnellinen puolestani, vaikka päätös lähteä ei ollut helppo.

Ja sitäpaitsi, minähän saan asua parhaan ystäväni kanssa saman katon alla, samassa maassa ja samassa maanosassa. Kaikki muut suhteet kestävät kyllä välimatkan.

Camilla

Five Things Friday – tarinoita viikon varrelta

Ajattelin aloittaa sarjan, jossa perjantaisin kerron viisi tarinaa viikon varrelta. Bloggaaminen on jotenkin jäänyt jalkoihin ja välillä vähän unholaan, mutta koska tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, ajattelin josko tällainen lyhyiden tarinoiden jakaminen motivoisi enemmän, kuin pitemmän postauksen kirjoittaminen.

Kesä
Houstoniin on tullut kesä. Sellainen Suomen kesä. Sopivan lämmintä ja sopivan aurinkoista. Ulkona tuoksuu kesä ja kukat kukkivat. Takapihalla on tullut vietettyä kahvihetkiä ja lukuhetkiä. Tai ihan vaan oleskellut. Kasvimaalla alkaa kohta olemaan kuhina ja salaattia saadaan ruokapöytään varmaan jo viikon päästä.

Kevät on tuonut mukanaan myös siitepölyn. Jouduin turvautumaan allergialääkkeisiin, vaikken aikaisemmin ole lääkkeitä tarvinnut. Takapihalla saa pyyhkiä pinnat kaksi kertaa päivässä keltaisesta töhnästä. Kai tämä kuitenkin on jo menossa ohi. En kuitenkaan vielä ole lopettanut lääkkeiden syömistä. Sadetta odotellessa.

Texasissa on ennätysmäärä lupiineja tänä vuonna. Kuva pyöräreitin varrelta. 

Siisti työhuone
Olen saanut järjesteltyä kodin siihen malliin, että löytää tavarat ja elämä on helppoa. Viimeisenä projektina oli työhuoneeni/ompeluhuone. Huone pursuili mitä kummallisempia tavaroita ja otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja järjestelin kaiken niin, että huoneessa on mukava viettää aikaa. Olen nimittäin saanut viettää suurimman osan ajastani työhuoneessa…

Työlupa
Kyllä, työlupa saapui joitain viikkoja sitten. En jotenkin ollut varautunut tähän ja aikamoinen selvittäminen on kuulunut päiviini. Löysin unelmatyöpaikkani, pääsin ensimmäiseen haastatteluun ja nyt odottelen seuraavaa kierrosta. Odotellessa päädyin kouluttautumaan hieman enemmän, jotta työnhaku ja työnteko olisi helpompaa. Olen suorittanut kursseja ja opetellut kaikkia jänniä asioita. Olen verkostoitunut ja jutellut naapureiden kanssa Houstonin työtilanteesta. Iltaisin on ollut niin poikki, että olen kaatunut sänkyyn yhdeksältä. Loma on vihdoin ohi!

Talomme etupihalla kukkivat puut kauniisti tänä keväänä. 

Ruokaremontti
Olemme mieheni kanssa syöneet mitä sattuu nyt jo liian kauan, joten pistin ruokailut remonttiin. Kaksi viikkoa takana ja olo on paljon parempi! Enemmän vihreetä, paljon vähemmän sokeria ja enemmän oikeeta ruokaa. Ensimmäiset päivät oli kyllä vaikeeta, mutta nyt kun kroppa on puhdistautunut, voimme molemmat paljon paremmin. Needless to say, mutta kun ruokavalio on kunnossa, ollaan jaksettu liikkua enemmän. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ehdottomasti tavoittelun arvoinen!

Olen aivan ihastunut uuden kodin vieressä sijaitsevasta pyöräreitistä. Ja vielä kun ei ole hellettä, niin voi käydä ulkoilemassa. 

Vieraita Suomesta
Ensimmäiset suomivieraat ovat varanneet lomamatkan, enkä voisi olla enemmän innoissaan! On ollut rankkaa olla erossa perheestä ja ystävistä ja olen äärettömän onnellinen siitä, että he ovat tulossa! Kiva toimia oppaana ja viettää aikaa perheen kanssa. Kokkailla yhdessä ja käydä ravintoloissa. Ja saada tuliaisia 🙂

Takapihalla näyttää jo olevan kesän tunnelmaa. 

Meille kuuluu siis pelkkää hyvää, vaikka olen viettänyt blogissa hiljaiseloa.

Ihanaa viikonloppua!
Camilla

Mitä toin mukanani Suomesta?

Jokainen meistä ulkosuomalaisista kantaa mukanaan Suomesta mitä kummallisempia tavaroita ja ajattelin vähän valottaa, mitä kaikkea suomalaista meidän huushollista löytyy. Ehkä joku tuleva ulkosuomalainen voi tästä listasta löytää jotain vinkkejä omiin pakkaamisiin.

Tausta
Ensinnäkin voisin lyhyesti kertoa, kuinka Teksasiin muutin, jottei tarvitse uusien lukijoiden ihmetellä. Saavuin siis Teksasiin yhden matkalaukun kanssa, mutta todellisuudessa neljän vuoden etäsuhteen aikana olin ehtinyt kantaa mieheni luokse tavara kerrallaan joitain itselle tärkeitä tavaroita. Kokonaisuudessaan, kun laskin, taisi todellisuudessa tavaraa kertyä noin viisi matkalaukullista ja kolme postipakettia. Ensin kaikki tavarat tuli kannettua Liberiaan (jossa mieheni silloin oli töissä) ja sitten muuttofirma pakkasi meidät Liberiassa kontteihin, josta sitten saavuimme Teksasin Houstoniin. Eli tavallaan muutin vain matkalaukuilla ja tavallaan konteilla. Jokainen tekee tietty oman päätökset, mitä kannattaa ottaa mukaan, mutta itse en lähtisi konteilla muuttamaan, ellei tietysti firma maksa. Miksi roudata vanhoja huonekaluja ja vanhoja vaatteita, kun voi tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä? Rahaa siihen kuluu, mutta sitä kyllä oppii elämään aika vähällä loppujen lopuksi.

Moccamaster No niin, sitten asiaan. Kaikkein tärkein tavara, minkä toin, oli Moccamaster . Meillä oli entuudestaan ihan ok tavallinen kahvinkeitin, mutta olin sen verran kiintynyt keittimeeni, että Moccamaster pääsi mukaan Yhdysvaltoihin. Lähetin keittimen postissa mieheni vanhempien luokse Louisianaan juuri ennen Suomesta lähtöä ja paketti maksoi 60 euroa etanapostilla. Mahtuu postin isoimpaan laatikkoon. Muuntaja tietysti tarvitaan, koska Yhdysvalloissa on eri määrä sähköä, mutta sen tilasimme Amazonilta heti ensimmäisenä päivänä. Ei maksa paljon.

Muumimukit ja Luhdan pyyhkeet Eihän muumimukikokoelmaa voi Suomeen jättää! Vai voiko? Luhdan pyyhkeet meni kivasti mukien ympärille, kun pakkasin matkalaukkuun. Joten, nyt on sekä pyyhkeet että kahvikuppeja.

Iittalan astiasto Tämä oli sarjassamme älyttömin ostos ikinä, mutta tulipahan tehtyä ja nyt meillä on hienot lautaset, joista kukaan amerikkalainen ei mitään ymmärrä, heh. Päädyin Teema -lautasiin ja Aino -laseihin. Kallis oli, mutta ainakin ostettiin kakkoslaatua tehtaanmyymälästä verovapaana miehen ollessa Suomessa lomalla.

Verhot Amerikassa asuvat suomalaiset voivat varmaan kompata – osta verhot Suomesta, tai paremmin, ota jo omistamasi verhot mukaan. Täällä harvemmin verhoja käytetään ja jos käytetään niin on tummaa ja raskasta kangasta. Joten, jos haluat vaaleat ja kepeät, niin kannattaa ottaa omat mukaan. Ikeasta voi sitten ostaa verhotankoja. Meillä meni yhteensä koko settiin 25 dollaria ja pari tuntia asentamiseen. Ja verhot otin vaan Suomesta mukaan. Mutta monet ulkosuomalaiset roudaavat verhoja lomilta, kun ainakaan amerikoista ei tahdo kivoja löytyä.

Kirjat Tätä pohdin pitkään ja päädyin kuitenkin lähettämään paketillisen kirjoja. Suurin osa kirjoista oli vielä lukematta, enkä halunnut jättää niitä lukematta Suomeen. Ajattelin, että luen ne sitten kun odotan työlupaa. Heh. Toin noin viitisentoista kirjaa mukanani. Paketin lähetin ystävien kautta, joten en maksanut tästä touhusta kuin kolmekymmentä euroa.

Korkokengät Tuota, tähän tuskin tarvii perusteluita. Vai mitä naiset?

Matkamuistoja ja taidetta Isoäitini maalaama taulu pääsi mukaan, sekä joitain matkamuistoja aiemmilta matkoilta.

Suklaata ja keksiä Iso laatikollinen Fazerin sinistä ja parikymmentä laatikollista keksiä tuli lähetettyä postipaketissa ennen kun lähdin Suomesta. Kaikki on syöty. Nyt odotellaan suomivieraita saapuvaksi. Karkea kardemumma ja raesokeri on toinen, mitä kannatta kantaa mukanaan. Niitä harvemmin täältä löytää, vaikkei sekään ole ongelma, mutta tuottaa päänvaivaa.

Fiskarsin keittiön sakset ja juustohöylä Kyllä täältäkin saa ostettua näitä, mutta Amerikkoihin on omat mallistot kaikessa ja niin on Fiskarsin saksetkin ihan eri laatua. Eikä se oranssi värikään ole sama, vaan ihan haalistuneen näköinen. Joten, ostin kahdet sakset ja juustohöylän. En kyllä ymmärrä miksi, koska emme syö ollenkaan juustoja, mutta käytän juustohöylää perunankuorimiseen, kun perunankuorintaveitsi on kadonnut jonnekin Liberian ja Houstonin välillä.

Kosmetiikka Tähän satsasin aika paljon. Kannoin matkalaukussa noin puolen vuoden satsia, koska en jaksanut heti alkaa kaiken muuttamisen keskellä etsimään kaupoista itselle sopivaa kosmetiikkaa. Eteenkin kun käytän luonnonkosmetiikkaa, niin ainakin alussa tuntui nihkeeltä lähteä etsimään itselle sopivia tuotteita. Nyt olen löytänyt joitain tuotteita ja tähän voisin vinkata sellaisen nettikaupan, kun iHerb. iHerb.com myy kaikkea kauneudenhoitoon ja terveyteen liittyvää. Jos ostaa kahdellakymmenellä dollarilla, saa kuljetuksen ilmaiseksi ja paketti tulee aina aikaisemmin, mitä olivat luvanneet. Sivuilla voi filtteröidä esimerkiksi jos on vegaani, niin kaikki tuotteet löytyvät helposti! Ei maksettu mainos.

Tietokone ja puhelin Koska puhelin ja tietokone toimivat hyvin, otin ne mukaani. Ei ollut syytä alkaa ostamaan uutta kun vanhatkin toimivat. Täytyy vaan käyttää adapteria kun lataa akkuja, mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Vähän on läppärini suomenkielinen näppäimistö herättänyt ihmetystä (ja vihastusta kun mieheni yrittää jotain tehdä), mutta ainakin voin kirjoittaa suomeksi. Ikävä kyllä joudumme investoimaan lähiviikkoina uusiin puhelimiin, koska sekä minun, että mieheni puhelin on käyttäytynyt huonosti. Onneksi on veronpalautukset tulossa!

Avoin mieli Tätä pakkasin eniten mukaani. Koen asettuneeni tänne todella hyvin, koska lähdin avoimin mielin matkaan. En enää edes huomaa asuvani “ulkomailla”. Asun kotona. Kotoa löytyy kaikki mitä tarvitsen ja Ikea löytyy läheltä, jos jotain mukamas tarvitsee.

Sitten lopuksi halusin vielä listata muutaman tavaran, jotka uskon monen suomalaisen ottaneen mukaan, mutta minun matkalaukusta tämä ei löytynyt. Löytyy kyllä sitten suomi-loman jälkeen.

Lakanat Jos läheltä ei löydy Ikeaa, kannattaa ehkä tuoda lakanat mukanasi. Amerikkalainen systeemi on outo. Piste. Suomalainen systeemi kovin kotoisa. Sydän. Tämä peitto/comforter/lakana -asia ei mene minun päähäni mitenkään ja meillä kyllä nukutaan ihan ilman sitä kummallista välilakanaa. Niin, ja lakanat on täällä kalliimpia, kuin Suomessa. Paitsi Ikea.

Ruisleipä Minä en käytännön syistä tuonut ruisleipää Suomesta, mutta kunhan saan yhden satsin ruispaloja, niin pistän juuren tekeytymään! Tätä suomalaiset tuppaavat kantaa mukanaan matkalaukullisia.

Neljän viljan puuro Ah, mikä ihana tuote! Toinen voisi olla ruishiutaleet.

Lakuja Itse en syö näitä ollenkaan, mutta kuulemma muut tuovat, vaikka kyllä täältäkin saa Pandan lakuja ostettua.

Karkkia Maailman parhaat karkit tehdään Suomessa. Ei epäilystäkään. Joten, jos olisin huomenna menossa Suomeen, ostaisin hedelmäkarkkipusseja. Ja Amerikan pastilleja. Ensi joulun piparkakkutaloon 😉

Xylitoli-purukumi Itse en käytä purukumia, mutta muita xylitolipastilleja olenkin jo saanut siskoltani Las Vegasin matkan yhteydessä. Tietoisku: Xylitoli on suomalainen keksintö. Amerikansuomalaiset kantavat purukumia yleensä kassitolkulla, koska täällä kaikki on sokeripurkkaa.

Burana Joo, onhan se vähän hassua kantaa kaikkein yleisintä särkylääkettä mukanaan toiselle puolelle maailmaa, mutta tätä ostaisin tuliaisiksi. Täällä saa aika halvalla ostettua 200 mg ibuprofeiinia, mutten koe sen olevan yhtä tehokas kuin Burana.

Finrexin Sen pari kertaa vuodessa, kun joku kausiflunssa iskee, on ihana juoda pari kuppia mustaherukan makuista Finrexiniä. Itseltäni tämä luksustuote on lopussa. Huoh.

Rappuralli ja lumikola Uskokaa tai älkää, mutta rappurallille olisi kysyntää. Kyllä täällä Amerikassakin tulee lunta, mutta eipä löydy rappurallia kaupasta. Tee-se-itse-miehet ja naiset ovat rakentaneet omansa. Ja lopuksi, ei ole suomalaista lumikolaa voittanutta.

Huomaan palaavani tähän listaan nyt jo useammin ja odotan kuin kuuta nousevaa seuraavia vieraita. Onko jotain, mitä listalta puuttuu? Kommentoi ihmeessä alle, jos olen jotain tärkeetä unohtanut!

Camilla

Kun hautajaisiin ei pääse

Perheessäni on tapahtunut suuria asioita viime viikkoina ja välimatka on tuntunut pidemmälle kuin yleensä. Käsittelin ikävää hiljattain itsenäisyyspäivän postauksessa, mutta halusin nostaa pöydälle aiheen, mikä puhuttaa usein ulkosuomalaisten blogeissa ja foorumeilla. Nimittäin läheisen kuolema Suomessa, kun itse on toisella puolella maailmaa.

Isoäitini nukkui pois hiljattain, enkä päässyt hautajaisiin. Rakkaan ihmisen menetys on aina raskasta, oli hän kuinka vanha, nuori, sairas tai terve. Vaikka minut on otettu ihanasti huomioon, en vaan millään pysty karistaa ajatuksia pois, että olen liian kaukana ollakseni mukana järjestelyissä tai fyysisesti tukena. Välimatka tuntuu näinä hetkinä todella pitkältä.

Järjesteltävää on paljon ja olen onnekas, että Suomessa on tarpeeksi ihmisiä hoitamassa käytännön asioita. On vaan jotenkin epäreilua muita kohtaan, että joutuvat ottaa harteilleen paljon tekemistä. Pesin tavallaan käteni kun muutin ulkomaille. Joku voisi ajatella ulkomaanmuuton olevan itsekeskeistä, tai ehkä minä vain ylianalysoin asiaa. Mutta emmehän ihmisinä voi mitään tunteillemme. Sekä siellä Suomessa, että kaukana kotoa.

Joten, kuinka olla läsnä, kun välimatka on todella pitkä? Tähän en ole oikein löytänyt mitään taikatemppua. Herään aikaerosta johtuen vasta myöhään iltapäivällä Suomen aikaan, jolloin monet tsemppipuhelut olisi tarvinnut aikaisemmin soittaa. Menikin monta päivää, että heräilin yöllä vastailemassa viesteihin ja aamuyöstä ei saanut nukuttua kun puhelimeen oli tullut paljon viestejä. Toisin päin olen löytänyt itseni iltapäivästä ajattelemasta, kuinka voisin soittaa Suomeen, mutta kaikki on jo nukkumassa.

Olen yrittänyt olla puhelimen päässä ja ainakin sillä lailla olla tukena, mutta onhan se elämä täälläkin päässä, eikä aina ehdi vastaamaan puhelimeen tai eteenkin täältä muuttolaatikoiden keskeltä aina välttämättä ole puhelin edes lähettyvillä.

Työnteko on siirtynyt enenevissä määrin pois toimistoista, joten ihmiset muuttavat herkemmin työn perässä kauas tai siirtyvät freelanceriksi ja nämä asiat koskettavat yhä enemmän ihmisiä. Eteenkin hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä ja kannustan kaikkia osallistumaan hautajaisiin, vaikka rahallisesti se kirpaisisi, mutta olen itse huomannut hautajaisten helpottavan ymmärtämään ihmisen poissaoloa. Vaikka sitä vielä vuosienkin päästä tulisi hetkiä, jolloin odottaa toisen kävelevän ovesta sisään, saa sitä sisäisen rauhan heti hautajaisten jälkeen ja elämä voi jatkua.

Tottakai minua harmittaa, etten nyt päässyt hautajaisiin, mutta tavallaan aloitin surutyön isoäitini poismenoon jo vuosi sitten kun tapasin hänet viimeisen kerran. Juhlimme 90-vuotissynttäreitä. Ei hän enää meitä nimeltä muistanut, mutta tiesi, että olimme perhettä ja kakku maistui! Tiesin, ettei hänellä ollut enää montaa vuotta jäljellä, eikä minulla ollut suunnitelmissa tulla heti takaisin – enhän tiennyt mikä meitä odottaisi Liberiassa ja Yhdysvalloissa. Lähdin syntymäpäiviltä rauhallisin mielin, mutten voi kieltää harmitusta, etten voi olla perheeni luona nyt kun läsnäoloa kaivattaisiin. Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen ja kun ikävä on iskenyt vasten kasvoja on hän ollut vierelläni ja lohduttanut.

Onneksi nämä henkilöt elävät ikuisesti muistoissamme ja olen äärettömän onnellinen, että isoäitini sai elää pitkän ja onnellisen elämän. Hän kosketti niin monia ihmisiä iloisella elämänasenteellaan. Aina onnellinen siitä, kun meni käymään. Olemme kaikki kiitollisia siitä, että meillä oli ihana mummola, mihin mennä, jossa sai touhuta kaikenlaista. Opimme kutomaan mattoja mummulta, ruoassa oli aina kunnon kermaa ja voita ja tumma suklaa kätkö ei ikinä ollut tyhjä.

Lainatakseni siskoni puheesta hautajaisissa, kuvittelen myös isovanhempani istuvat nyt pilven reunalla terassilla juomassa kahvia ja syömässä kakkua samalla kun he katselevat meitä. He ovat vihdoinkin yhdessä, monen vuoden odotuksen jälkeen.

Nauttikkaamme toistemme seurasta niin kauan kun he ovat vielä seuranamme.

Camilla