Uusi alku uudessa työpaikassa

Niinhän siinä sitten kävi – minäpä aloitin työt marraskuun alussa. Ensin tuntipalkalla kuukausi kerrallaan, mutta sitten minut vakinaistettiin viikko sitten. Olin monella tapaa tyytyväinen tilanteeseeni kotona työskentelyyn ja vapauteen, mutta jotain puuttui. Laitoin hakemuksen työhön, mitä en sitten saanutkaan, mutta sainkin jotain ihan muuta, jotain mikä sopi minulle kuin nenä päähän. Yritys on minulle uusi, vaikkei ihan tuntematon.

Viihdyn aivan super paljon! Joka aamu olen innoissani lähdössä töihin ja vaikka alkuun oli tietysti aika rankkaa sovittaa kokoaika työ ja esimerkiksi liikunta, puhumattakaan kotiaskareista, mutta tuntuu kuin tasapaino olisi löytynyt. Tai kaikkihan tuskailevat tasapainon kanssa ikuisesti, mutta ainakin toistaiseksi olen ymmärtänyt levon ja liikunnan merkityksen, mikä taas tarkoittaa, ettei kaikelle tahdo enää löytyä aikaa. Illalla töiden jälkeen pitää palautua ennen seuraavaa päivää, eikä siis voi hyppiä ympäriinsä jatkuvasti tekemässä kaikenlaista, mihin aikaisemmin oli aikaa ja energiaa.

Varmaan uteliaampia kiinnostaa, mitä teen, joten yritänpä kertoa lyhykäisesti. Teen toimistotyötä ihan tässä meidän kodin lähellä, Galleriassa. Eipä siinä sen kummempia. Hyödynnän koulutustani ja saan tehdä töitä ihan mielettömien ihmisten kanssa – alan superammattilaisten kanssa. Kasvutahti on kova ja töitä tehdään enemmän kuin kehdataan myöntää, mutta siinä se suola piilee. Innostuksesta ja motivaatiosta tehdä johtavana alan yrityksenä. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja omalla työllä voi vaikuttaa paljon.

Siinäpä se. Monella on varmaan mielessä, kuinkahan blogille käy. Siihen en osaa vastata. Halu on kova, eteenkin koska Suomessa on iso perhe ja paljon ystäviä, ketkä haluaa kuulla kuulumisia. Tämä on tehokas kanava laittaa kuulumiset kaikille yhdellä klikkauksella, mutta kaikki tuottavaa työtä tekevät tietävät, että yhteen tuotokseen voi mennä valtava määrä aikaa. Joten, en tiedä. Aika näyttää.

Joulu menee siis töissä, enkä vaihtaisi pois minuuttiakaan. Kävimme hakemassa lapset kahdeksi viikoksi, joten jotain kivaa tullaan varmasti tekemään joulun kunniaksi, mutta joulupäivä menee varmaan kotona lepäillessä.

Rauhallista joulua kaikille!

Camilla

As an early Christmas present I signed a contract and started working almost two months ago. Merry Christmas for everyone!

Kiitospäivä

Arki on vienyt mukanaan, joten vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen suuri Frendit fani ja haaveillut vuodesta yksi siitä, että saisin emännöidä Kiitospäivän päivällisen meillä kotona. Tänä vuonna kävi niin, että lapset viettivät lomansa äitinsä kanssa, joten tuumasimme vaan, että noh, olemme sitten kaksin. Ajatus kuitenkin kävi mielessä, että olisi kiva kutsua kaikki tutut perheettömät meille syömään. Vaikka ulkosuomalaisena sitä usein ajattelee, ettei täkäläiset pyhät oikein kosketa meitä, on se vaan niin, että työkavereiden lähdettyä perheidensä luokse olisi kiva olla ihmisiä ympärillä.

Monen sattuman summan kautta kävi niin, että miehellä oli polvileikkaus Kiitospäivää edeltävänä maanantaina ja sattumalta appivanhempani saapuivat meille samalla viikolla, mistä oli suuri apu ihan logistisesti ja kotiaskareissa. Kun appivanhempien tuloa suunniteltiin, kysyin sopisiko heille, että pidämme isot päivälliskutsut meillä olivat he heti mukana. Tämä uusi perheeni elää ruoanlaittoa varten, joten heille tämä oli mahdollisuus, ilo ja kunnia saada kokkailla.

Kutsuin sitten ystäviä ja tuttavia, ketkä tiesin olevan Houstonissa Kiitospäivänä ja yllätyksekseni lähes kaikki kutsutut saapuivat. Jouduimme lainaamaan tuoleja, mutta jollain ihmeellä saimme kaikki mahtumaan yhden pitkän pöydän ääreen syömään. Yhteensä laskin 16 ihmistä, joista kuitenkin neljä oli lapsia. Tunnelma oli tiivis, mutta ihanan rento.

Ruokaa oli aivan valtava määrä ja saimme lähettää vieraat kotiin takeaway rasioiden kanssa koteihinsa. Itse söin tähteitä vielä kuusi päivää Thanksgivingin jälkeen ja pakastimessa on vielä vaikka kuinka paljon ruokaa. Kun kalkkuna tuli ensimmäistä kertaa puheeksi ehdotti mieheni isälleen uppopaistettua kalkkunaa, jotta meille sitten voisi jäädä keitin, koska sillä voi keväällä keittää rapuja ison kasan ja sehän sopi. Joten, meillä oli uppopaistettu kalkkuna. Mieheni savusti vielä brisket-lihaa kalkkunan lisäksi. Lisukkeina oli muun muassa salaatteja, corn soufflet (niinkun viime vuonna), vihreitä papuja, Louisianalaisia laatikkoruokia (toinen riisistä ja toisen maissijauhoista) ja tietysti pekaanipähkinäpiirakkaa jälkiruoaksi.

Sain vihdoinkin toteutettua suuren haaveeni ja vaikka olin kuin jyrän alle jäänyt seuraavana päivänä olen onnellinen, että saimme viettää upea ilta ystäviemme kanssa. Kuvia ei tullut räpsittyä kuin muutama, mutta niinhän se on, että kun on liian kivaa, ei vaan muista ottaa kuvia.

Black Friday:na seuraavana päivänä anoppini koristeli kanssani kodin jouluiseksi. Toimme joulukuusen sisään, ripustimme hieman jouluvaloja ja koristelimme takan amerikkalaiseen tapaan joulusukilla. Teimme kaiken lisäksi miehen kanssa suursiivouksen kotona ja kävimme ostamassa joululahjat, joten nyt joulu voi tulla. Niin, ja glögiä olen juonut jo kuukauden päivät. Onneksi Ikean glögi on juotavaa, vaikkei Marlia voita. Seuraavaksi pitää tehdä joulutorttuja!

Ai niin, niille, ketkä ei ole kuulleet, niin miehen polvileikkaus meni loistavasti. Melkein kaksi viikkoa takana leikkauksesta ja hän kävelee jo rappusia kuin kaksikymppinen konsanaan. Polvi on paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta, jolloin käveleminen, istuminen, kiipeäminen, makaaminen ja kaikki muu aktiviteetti aiheutti kipua. Voisin siis sanoa, että täyden kympin leikkaus.

Camilla

We hosted Thanksgiving at our house for friends with my in-laws this year which was a success. There was great food (a lot!) and our wonderful friends, which made it a day to remember. Unfortunately, I forgot to take a lot of pictures, but maybe you can just trust me if I say we had a lot of food? 

My husband had knee surgery just before Thanksgiving, which all went well. He is walking up and down stairs like nothing now – which was not the case before the surgery. 

Houstonin joulumarkkinat

Thanksgiving ei ole vielä takanapäin, mutta olen jo ehtinyt kaksilla joulumarkkinoilla piipahtaa. Ensimmäiset markkinat olivat norjalaisten merimieskirkolla ja oli kyllä todella kivat markkinat! Kaikki oli jotenkin kotikutoista, suloista ja kotoisaa. Myynnissä oli skandinaaviseen makuun tonttuja huokeaan hintaan, skandinaavisia herkkuja ja tietysti korvapuusteja. Heillä oli leipomo ja kahvila ja ilokseni kansantanssiesitys. Tuli ihan lapsuuden kansantanssimatkat mieleen tanssiesitystä katsellessa. Norjalaisilla on kyllä kanssa upeat kansallispuvut, vaikkei tietenkään meidän suomalaisten kansallispuvuissa mitään vikaa ole.

Muistan lapsena kun mummolla oli aina keittiön ikkunan välissä pumpulia ja pikkutonttuja hiihtämässä valkoisella pumpulilla. Kun markkinoilla sitten näin pieniä tonttuja suksilla, en voinut olla ostamassa. Täällä Amerikassa tosin ei harrasteta tuplaikkunoita, joten joudun vähän miettimään minne uudet pikkutontut laitan pumpulin päälle hiihtämään. En siis tietenkään ole koristellut joulua vielä, koska ensin pitää juhlistaa kiitospäivää, mutta laitoin paperiset joulutähdet ikkunoihin valoa tuomaan tänne pimeään taloon.

Me vaihdettiin kanssa talviaikaan täällä tuossa kuun alussa, jonka jälkeen illat pimenivät niin, että tuntuu kuin luolassa asuisi. Ja tuntuu kuin luolassa. Muutamana päivänä on ollut todella kylmä ja käytiinkin ihan pakkasen puolella, mutta nyt oli taas onneksi vähän lämpimämpää. Mutta kotona on kylmä kun ei täällä edelleenkään ole niitä tuplaikkunoita. Tukka vaan hulmuaa jos istuu liian lähellä ikkunaa. Ja sitten kun on ulkona lämmintä, niin ilmastointi puuskuttaa. Ei ole taas helppoa elämä täällä 🙂

No mutta, takaisin aiheeseen. Toiset joulumarkkinat olivat sitten kokemus! Kävin ihan uteliaisuudesta Houston Ballet Nutcracker -joulumarkkinoilla ja mikä kokemus olikaan! Ensinnäkin markkinoille pitää ostaa lippu ja maksaa pysäköinnistä. Vain amerikka-juttuja. Vai kuinka usein olette maksaneet Euroopassa joulumarkkinoista? Toiseksi, markkinat olivat oikeastaan ainoastaan paikka minne mennä käyttämään rahaa. Ostaa kaikkea sellaista, mitä ei oikeastaan tarvitse. Mutta, mitkä joulukoristeet olivatkaan!

Olin todella onnellinen, että menin! Eihän missään muualla saa samanlaista kokea! Arvioisin stadionin, missä markkinat pidettiin, noin Helsingin Messukeskuksen kokoiseksi, ehkä vähän isompi ja aivan täynnä pikkukauppoja. Yllättävän vähän ruokakojuja, eikä tietenkään glögiä. Mutta maassa maan tavalla ja ostimme lounaaksi meksikolaista ruokaa, mikä ei todellakaan ollut huono vaihtoehto.

Parasta markkinoilla kuitenkin olivat kanssaihmiset. Jotkut joulufanaatikot olivat pukeutuneet kiireestä kantapäähän joulun tunnelmaan, mikä oli aivan super söpöä. Nähtiin porukka keski-iän paremmalla puolella oleva ryhmä valkoisissa tutu-hameissaan ja jouluvalot kaulakoruina. Aivan täydellisiä. Jos jotain toivoisin suomalaisten ottavan amerikkalaisesta kulttuurista, niin sen, että on ok olla oma itsensä, ilman että tarvii pelätä mitä muut ajattelevat.

Onneksi lähdin molemmille markkinoille ja nyt voikin tyytyväisenä jäädä kotiin kiitospäivän jälkeen laittamaan joulua, kun on koristeet hankittuna. Monet tutut ja tuttavat (sekä Suomessa, että Houstonissa) ovat jo laittaneet joulukuusen, mutta koska emännöin kiitospäivän illallisen, en halunnut olohuoneeseen joulukuusta tukkimaan tietä. Glögin ja joululaulut olen kyllä jo melkein kuukausi sitten korkannut, mutta se tuskin lienee kenellekään yllätys 🙂 En edes uskalla arvioida paljonko glögiä juon joulun alla.

Aivan ihanaa viikonloppua ja joulumarkkinoita – missä päin maailmaa sitten lienetkään!
Camilla

It is not Thanksgiving yet, but I have already visited two Christmas markets here in Houston. The first one was at the Norwegian Seaman’s Church and the second the Houston Ballet Nutcracker Christmas Market at NRG Stadium. Dazzling decorations and great Christmas spirit! I even bought some decorations for myself, so Christmas: I am ready for you!

Imeldan jälkeen

Koska trooppinen myrsky Imelda ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ajattelin sanoa muutaman sanasen myrskystä. Tämä on ollut aika poikkeuksellinen hurrikaanikausi ja myrskyjä on ollut toista kymmentä Karibialla ja Meksikonlahdella. Pahin oli tietysti Dorian vain viikkoja sitten, joka jätti jälkeensä täystuhon Bahamalla. Houstoniin asti ei ole hurrikaania tullut, mutta jouduimme muutama päivä sitten trooppisen myrskyn Imeldan alle aivan yhtäkkiä.

Keskiviikkona myrsky pyyhkäisi Houstonin ohi itäisellä puolella ja ajattelin illalla, että kylläpäs kävi hyvä säkä, eikä tarvinnut huolehtia. Torstaiaamu alkoi melkein aurinkoisena ja vaikka välillä tihutti vettä, niin ilmassa ei ollut mitään merkkejä sateesta. Kunnes yhtäkkiä kymmenen aikaan tuli niin pimeä, että luulin yön saapuneen. Ja yhtäkkiä alkoi kova sade ja ukkonen. Ukkonen iski pari kertaa ihan lähelle ja sähköt menivät pari kertaa, mutta tulivat takaisin aika äkkiä.

Tässä kuvassa näkyy jos zoomaa oikein lähelle, kilpikonnia huilaamassa kovien sateiden jälkeen.
Tässä kohtaa ei omakotitaloja ole lähelläkään. Ties mistä asti roskis on matkannut!

Vettä tuli niin paljon, ettei mennyt kauakaan kun naapurikadun roska-astiat lähtivät virran mukana matkaamaan katua pitkin. Tein aamupäivän töitä kotoa, joten en ehtinyt mitään uutisia katsoa, mutta kun sain puhelun ystävältä olenko kunnossa ja kotona päätin avata uutiset.

Imelda olikin yöllä kääntynyt takaisin ja pyyhkäisi Houstonin yli valtavalla voimalla. Vettä tuli ilman varoitusta niin valtava määrä, että ihmiset jäivät moottoriteille jumiin. Autoja oli täysin veden alla ja sade vaan jatkui. Loppujen lopuksi vesisade lakkasi vasta joskus myöhään iltapäivällä.

Meidän koti pysyi kuivana, vaikka muutaman kerran mietin, tuleekohan vesi meillekin kotiin, kun olin uutisissa nähnyt niin monen talon tulvineen. Olemme sen verran hyvin varustautuneet hurrikaania varten, ettei minulla mitään hätää ollut, vaikka sähköt olisivatkin menneet ja ruokaa olin tehnyt etukäteen kun näin uutisissa aikaisemmin viikolla varoituksia Imeldasta.

Haluaisitko uida vedessä, missä tällaista roskaa virtaa? En minäkään.

Jäin lenkilläni kuvassa näkyvään sadekuuroon jumiin. Sain kahlata kotiin melkein nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä.

Miltä täällä nyt näin lauantaiaamun valjetessa näyttää? Kävin eilen perjantaina kaupoilla ja ajoin teitä, jotka olivat tulvineet ja elämä näyttäisi jatkuvat normaalisti. Tulvavesien mukana tullut romu on teiden varsissa ja sen näkee, missä vesi on ollut, mutta muuten mikään ei ole muuttunut. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset lähtivät perjantaiaamuna normaalisti töihin. Ei siis raportoitavaa.

Paitsi että kävin heti perjantaiaamuna kävelyllä ottamassa kuvia ja pakko kyllä sanoa, että olisi todella pelottavaa jäädä tulvaveteen jumiin. Sen verran ikävän näköistä tavaraa siellä vesissä kulkee. Teräviä keppejä, puunoksia, metallia, lautoja, nauloja, vaatteita, muovia ja vaikka mitä. Eniten kuitenkin jännittäisi käärmeet, alligaattorit ja yllätyksekseni kiukkuset tulimuurahaiset, jotka selviytyvät jopa tulvissa. Muurahaiset rakentavat veneitä ja liikkuvat pinnalla vaikka kuinka kauan. Jos joskus on joutunut yhden tulimuurahaisen piston kohteeksi, voi vaan kuvitella kuinka kamalaa on kun yhtäkkiä sata muurahaista iskee kiinni tulvissa.

Olen todella onnellinen, etten torstaiaamuna lähtenyt asioille. Olisin voinut olla jumissa jossain tulvavesissä moottoritiellä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa katsoa uutisia aina silloin tällöin. En pidä uutisista ollenkaan, koska niissä harvoin on mitään positiivista, mutta kai se on aktivoiduttava siinäkin asiassa.

Seuraavaksi jäämme seuraamaan hurrikaaneja Karibialla, ettei mies vaan jää niiden alle.

Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla

Suomessa

img_0141.jpg

img_0195.jpg

img_0248

Kaksi viikkoa meni hujauksessa. Tulin hieman yllättäen käymään Suomessa, lähinnä viettämään aikaa siskon- ja veljentyttärieni kanssa, mutta onnekseni ehdin tavata myös perhettä ja muutamia ystäviä.

Tämä oli ensimmäinen matka yli vuoteen Suomeen ja huomasin vasta kun lähdin Suomesta kuinka ikävä kaikkia ihmisiä minulla olikaan ollut. Houstonissa olin ajatellut lähinnä erilaisia ruokia, mitä on ikävä ja joitain paikkoja, kuten Helsingin keskustaa, Lauttasaarta ja metsää. Nämä kaikki olivat loppujen lopuksi täysin merkityksettömiä. Toki, tuli syötyä kaikenlaisia herkkuja, kuten savustettua lohta, silliä, uusia perunoita ja ruisleipää oltermannilla. Vaikken juustosta enää niin välitä, mutta minkäs teet kun Oltermanni vaan tipahti hyllyltä ostoskoriin.

Yllättäen kuitenkin suomalainen kurkku maistui parhaimmalta. Meillä on vaan mautonta kurkkua Meksikosta tarjolla. En oikein tiedä miksei se maistu yhtä hyvälle.

img_0308.jpg

img_0268.jpg

Paljon ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua, mutta mieltäni lämmitti myös asiat, mitkä eivät ole muuttuneet. Ihana mennä Prismaan, jossa tuotteet löytyvät edelleen samalta hyllyltä kuin ennenkin. Metsä ja luonto eivät ole mihinkään muuttuneet. Loman kruunasi iltakävelyt pellonreunassa maalla, vaikka vierailun päätähdet olivatkin pikkuprinsessat.

Vuosi sitten, kun aloitimme muuton virallisen osuuden, eli oleskeluluvan hakemisen, en edes ajatellut Suomeen matkustaminen olisi mahdollista, koska prosessi on todella pitkä ja hankala. Samalla ajattelin, ettei meillä mitenkään tällaiseen matkustamiseen olisi varaa. Eläminen on kallista ja koska en ole löytänyt päivätöitä, en voinut perustella itselleni maksaa toista tuhatta pelkästään lentolipuista. Nyt kuitenkin kävi niin, että mies lähti pidemmälle työmatkalle, joka mahdollisti lähdön. Ei löytynyt edes tekosyitä jättää menemättä.

img_0333.jpg

Onneksi lähdin! Tädiksi tuleminen on yksi elämäni kohokohdista ja olen onnellinen, että sain viettää pikkuneitien kanssa nämä kaksi viikkoa. Vauvat kun ovat pieniä vain kerran.

Kun asuu kaukana perheestä, monet virstanpylväät jäävät juhlimatta, eikä lyhyt lomamatka tuo aikaa ja kokemuksia takaisin. Minulta jäi yhdet tärkeät hautajaiset väliin viime talvena, mikä jäi harmittamaan, mutta nyt pääsin ainakin käymään haudalla. Eihän tämä elämäntyyli ole perheen kannalta ideaali, mutta eihän tälle voi mitään.

Tulen aina elämään kahden maan välillä, mutta se on vaan hyväksyttävä. Onneksi olen saanut tehtyä itselleni onnellisen elämän Teksasissa, koska muuten paluu ei olisi näin helppoa.

img_0254

Otin niin paljon kuvia, että oli todella vaikea valita parhaat, mutta omasta mielestäni valitsemistani kuvista huokuu tunnelma, miltä tuntuu olla Suomessa. Luonto on minulle erittäin tärkeä ja olen onnekas kun sain viettää aikaa sekä luonnossa, että kaupungissa. Kaupunkiloma on ihan ok, mutta luontoa jään kaipaamaan usein.

Loman jälkeen on ollut kaikenlaista, joista ehkä sitten toisella kertaa.

Camilla

Teksasilainen ajokortti

Kuvat eivät liity aiheeseen, vaan löytyivät puhelimen muistista.  Kasvitieteellinen puutarha New Orleansissa. The Botanical Garden in New Orleans.
Japanilainen puutarha.

Olemme asuneet Houstonissa kymmenisen kuukautta ja sain tällä viikolla Teksasilaisen ajokortin hankittua. Prosessi on tasan yhtä pitkä kuin kaikki muutkin valtion tai kunnan virastojen systeemit, eli vaikka ajokortin saamiseen ei tarvita hakijalta paljon, menee kaikki aika odottamiseen.

Jos haluat ajaa Teksasilaisen ajokortin, on prosessi itse asiassa aika yksinkertainen, mutta hermoja vaativa. Ensinnäkin pitää olla Yhdysvaltojen myöntämä kuvallinen henkilökortti. Minun tapauksessa tämä oli EAD, Employment Authorization Document, joka on väliaikainen työlupakortti ennen kuin Green Card kortti on valmis. Lisäksi henkilöllä tulee olla sosiaaliturvatunnus, Social Security Number tai SSN. Sain SSN:än postissa vain viikon työlupakortin jälkeen. Seuraavaksi olisi hyvä olla henkilöllä auton vakuutus omissa nimissä, mutta tämä ei ole mitenkään pakollista.

Kun dokumentit on kasassa voi mennä vaikka seuraavana aamuna DMV:lle, eli Texas Department of Public Safety -toimistolle. Toimiston ulkopuolelle voi mennä jonottamaan aamukuudelta, jolloin pääsee suurella todennäköisyydellä ensimmäisenä klo 7:30 virkailijalle, kun ovet avataan, tai vaihtoehtoisesti mennä aamukahdeksalta ja istua sisätiloissa tuolilla odottamassa vuoroaan. Minä valitsin vaihtoehdon numero kaksi.

Suomalaiselle kokemus oli todella miellyttävä, koska heillä oli (ainakin täällä Houstonissa) käytössä jonotusnumerot. Tuli ihanan kotoisa olo kun istuin numerolappu kädessä ja odotin vuoroani. Odotellessa voi harjoitella teoriakokeeseen, ettei mene tämäkään aika hukkaan.

Kun oma vuoro tulee, virkailija skannaa kaikki tarvittavat dokumentit ja hakija kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee ajokorttia. Virkailija ottaa valokuvan, sormenjäljet ja 25 dollaria. Sitten vaan tekemään teoriakoetta.

Nämä kukat ovat jo kukkineet aikapäiviä sitten, koska kuvat on otettu maaliskuun alussa.
Mutta näitä kavereita saisi näkyä meidän puutarhassa enemmän. 

Teoriakoe
Teoriakoe tehdään tietokoneella, kun ensimmäisen kerran hakee ajokorttia. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, eikä ketään jenkeissä kiinnosta onko sinulla edellisessä elämässä ollut ajokortti. Teoria- ja ajokoe on tehtävä. Itse saa päättää, milloin sen tekee. Uskaltaisin väittää, että moni suomalainen ajelee sujuvasti suomalaisella ajokortilla vuosia sen jälkeen, kun on saapunut Yhdysvaltoihin. Itse ajoin melkein vuoden. Lähes päivittäin.

Koe on yksinkertainen monivalinta-testi, jossa on hyvin samantapaiset kysymykset kuin Suomessa. Kyselevät kompakysymyksiä, kuten onko ok käyttää amfetamiinia ajaessa. Vaihtoehdot oli mm. “Tottakai, koska sehän piristää”, “Ei missään nimessä” jne. Onko kaikki kysymykset sitten näin helppoja? Ei todellakaan.

Sain vinkkinä lukee pdf-lehtisen ennen teoriakoetta ja oli kyllä hyvä vinkki. Yliopiston käyneenä en tietenkään lukenut 92 sivua pelkkää tekstiä, vaan etsin netistä ilmaisen harjoituskokeen ja kun vastaan tuli kysymys, johon en tiennyt vastausta etsin dokumentista etsi-toiminnolla vastaukset. Kokeessa tulee esimerkiksi tietää kuinka monta jalkaa ennen junarataa pitää auto pysäyttää, jos puomit on alhaalla. Kuten monelle suomalaiselle, jalat ja mailit ei sano yhtään mitään, on tämän takia hyvä ainakin selata pdf-tiedosto.

Teoriakokeesta pitää saada, jos en väärin muista, 70% oikein ja sen saa uusia kolme kertaa yhdellä kerralla. Jos ei mene läpi saa tulla vaikka seuraavana päivänä uusimaan.

Kun teoriakoe on mennyt läpi saa valita suorittaako ajokokeen valtion konttorilla, vai yksityisellä autokoululla. Valtion konttorilla, eli DMV:llä oli kolmen kuukauden jono ja autokoulussa olisi ilmeisesti voinut saada kolmessa päivässä, mutta sehän maksaa. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, koska minulla on ajokortti ennestään, millä ajella, eikä tehnyt mieli maksaa monta sataa dollaria autokoulusta, jonka olen jo kerran käynyt 18-vuotiaana.

Ajokoe
Ennen kun pääsee suorittamaan ajokoetta, pitää netissä suorittaa tunnin mittainen videokurssi. Kurssin aiheena on ajaminen päihtyneenä ja kuinka huomio tulisi keskittää ajamiseen, eikä puhelimella näpräilyyn. Videopätkien jälkeen on monivalintatehtävä, joissa pitää saada kaikki vastaukset oikein, ennen kuin saa sertifikaatin. Sitä en tiedä kuinka monta kertaa saa kokeilla eri vastauksia, koska itse sain kaikki vastaukset oikein ensimmäisellä kerralla.

Minulla oli varattuna aika ajokokeeseen aamupäivällä ja menin paikan päälle hyvissä ajoin, koska edellisenä päivänä saadussa sähköpostissa suositeltiin olemaan paikalla tuntia aikaisemmin, tai varattu aika saatetaan peruuttaa.

Kun menen paikan päälle kysyn virkailijalta ovella tarviiko minun minun tehdä mitään, vai voinko mennä suoraan ajokokeeseen. Hän antaa jonotusnumeron ja sanoo, että pitää mennä maksamaan ajokoe. Ajokoetta varannut virkailija sanoi, ettei tarvitse maksaa kuin kerran 25 dollaria ja suoraan vaan ajokokeeseen ko. päivänä. Kilttinä tyttönä istun odottamaan vuoroani ja puolen tunnin odottamisen jälkeen pääsen vihdoin virkailijalle, joka sanoo, ettei minun kuulu tulla tänne, vaan pitäisi mennä suoraan ajokokeeseen. Just.

Ajokoetta on menossa muutama muukin suorittamaan ja odotan autossa tunnin ennen kuin saan autooni inssin. Ensin vilkutan vasemmalle ja oikealle, tööttään ja painan jarruja. Inssi tarkastaa kaikki paperit, auton katsastustarran ja auton vakuutuksen. Autoni tuulilasissa on huomattavan kokoinen halkeama, mutta se ei vaikuttanut olevan ongelma.

Ensiksi sain näyttää taitoni taskuparkkeeramisessa ja näyttää kuinka osaan ajaa autoa suoralla tiellä taaksepäin. Seuraavaksi ajoimme muutaman korttelin ympäri. Yhdet valot, kolme stop-merkkiä ja yksi kaistan vaihto. Siinäpä se. Sain kaksi miinusta, koska en katsonut taakse peruuttaessani, vaan tuijotin peruutuskameraa ja toista miinusta en ihan ymmärtänyt. Jossain risteyksessä en ollut katsonut joka suuntaan. En jäänyt kyselemään, koska pääsin kuitenkin kokeesta läpi.

Kun saavuimme takaisin konttorille, kävi inssi tulostamassa minulle väliaikaisen ajokortin. Kortti tulee sitten postissa muutaman viikon sisään ja on voimassa niin kauan, kuin minulla on lupa olla Yhdysvalloissa, eli työlupakortin verran. Joudun luultavasti uusimaan työlupakortin kerran ennen kuin Green Card saapuu, mutta sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Koputtaa puuta.

Nyt on taas yksi etappi suoritettu ja ihana kun saa jatkaa elämää ilman yhtä huolta. En esimerkiksi tarvitse passia kantaa mukanani, matkustaessani maan sisällä, eikä tarvitse selittää missä milloinkin, kuinka lukea suomalaista ajokorttia.

Hyvää loppuviikkoa!
Camilla

Ystävyys kantaa läpi elämänvaiheet

En enää voisi kuvitella elämääni ilman tätä ystävyyttä.

Tämä postaus on ollut mielessä jo kauan, mutta aina vaan mukamas on niin kiire ja muita aiheita. Sadepäivän kunniaksi (jo siis viikkoja sitten) istuin koneen äärelle pohtimaan ystävyyttä ja ystävien tärkeyttä integroitumiseen.

Muistan kun ensimmäisen kerran matkustin San Fransiscoon 18-vuotiaana ja kävimme Chinatownissa. Ihmettelin kuinka kiinalaiset olivat perustaneet itselleen pienen Kiinan keskelle San Fransiscon kaupunkia. Miksi ylipäätään muuttaa kauas kotoa, jos tuo oman maan tavat, kielen ja ruoat mukanansa? Kuinkas itse olen käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa? Leivon korvapuusteja, Runebergin torttuja ja karjalanpiirakoita. Teen täysin samoja ruokia kuin Suomessakin. Luen suomalaisia kirjoja. Katson suomalaisia telkkarisarjoja. Vietän suurimman osan ajastani suomalaisten kanssa. Jos minulla olisi lapsia, veisin heidät Suomi kouluun ja järjestäisin leikkitreffejä suomalaisten äitien kanssa.

Se nyt vain on ollut helpointa ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa ja löytää suomalaisia ystäviä. Kun vihdoinkin pääsen töihin, uskon löytäväni suomikuplani ulkopuolelta ystäviä, mutta toistaiseksi amerikkalaiset eivät ole tulleet meille kotiin hakemaan minua kahville vaan kyllä on itse saanut kavereita etsiä ja mikäs sen helpompaa, kuin suomalaiset kaverit?

Minun paras ystäväni lapsuudesta sattumalta asuu Houstonin pohjoispuolella, mikä tietysti alkuun oli henkireikä ja alkuun nähtiin kaksi-kolme kertaa viikossa. Olen ikuisesti velassa tästä ajasta, koska ilman ystävää alkuun uudessa paikassa on helppo jäädä kotiin homehtumaan. Ja ensimmäisen kuukauden asuimme hotellissa! Voi hyvät hyssykät, siinä olisi helposti voinut jäädä vaan makaamaan laakereilleen, mutta koska joka aamupäivä tuli puhelu, että mitäs sitten tehtäisiin, oli pakko nousta ja lähteä ulos. Ystäväni näytti minulle eri kauppoja ja mistä löytää mitäkin. Ihana kun voi vaan soittaa ja kysyä, miten asiat täällä toimii, eikä itse tarvinnut joka kerta ottaa kaikesta selvää.

Mielestäni kuitenkin parasta elämässä on ympäröidä itsensä erilaisten ihmisten kanssa rikastuttamaan mielipiteitä, näkökulmia ja tietysti käytännön vinkkejä jakamaan. Sattumalta kauppakamarilla oli alkusyksystä sunnuntailounas, jonne menin vaan ilman, että tunsin ketään. Sattumalta istuin sellaiseen pöytään, missä oli samanhenkistä porukkaa. Sain muutaman käyntikortin ja päätin kerrankin olla aloitteentekijä! Tästä tapahtumasta poiki yksi helpoimmista ystävyyksistä ikinä. Tapaamme viikoittain pyörälenkillä ja välillä käymme viikonloppuisin grillaamassa. On ihana puhua vapaasti Suomesta, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta, kulttuurieroista ja siitä kuinka on mukava asustella täällä. Aika menee aina siivillä, eikä kertaakaan ole ollut tylsä 2,5 tunnin pyörälenkki!

Lähdin yhtenä iltapäivänä syksyllä käymään ruokakaupassa ja siivoukseen tarvittavat pesuaineet oli loppu. Siellä siivouskäytävällä minua tuli vastaan nuori nainen ja kysyi voisinko olla avuksi, koska hän ei puhu niin hyvää englantia. Vaihdoimme muutaman sanan ja annoin vinkkini pesuaineisiin. Myöhemmin saman kauppareissun aikana satuimme taas samalle käytävälle ja hän kysyi voisimmeko mennä kahville joku päivä. Tästä on kehkeytynyt yksi upeimmista ystävyyksistä lyhyessä ajassa. Työskentelemme samalla alalla, asuimme kivenheiton päästä toisistamme ja vaikkemme ole ihan kaikesta samaa mieltä, pystymme keskustelemaan asioista syvälliselläkin tasolla. Vaikka olemme tunteneet toisemme lyhyen aikaa. Hän on ollut aina valmis kaikkeen. Ajaa pitkiäkin matkoja ollakseen läsnä. Ihan vaikka tsemppikävelylle. Tai tuomaan pizzaa kun nilkkani oli venähtänyt.

On ollut ihana huomata kuinka helppoa ystävystyminen on ollut, vaikken itse asiassa ollut edes huolissaan saanko uusia ystäviä. Vaikeinta ehkä kuitenkin on ollut ottaa se ensimmäinen askel. Ihan niinkuin missään ihmissuhteessa. Sitä pelkää torjutuksi tulemista tai onko sittenkään mitään yhteistä. Kaikki on joskus ollu sellasilla treffeillä esimerkiksi, jossa kummallakaan ole ollut mitään sanottavaa. Vaivaannuttavaa. Mutta eihän sitä ikinä löydä ystäviä, jossei pistä itseään likoon.

Onni on ystävä, kenen kanssa jakaa jälkiruoan.

Keskustelin viikonloppuna aiheesta monella eri taholla ja tuli puheeksi se, kuinka samanlaisista kulttuureista saapuvat viettävät aikaa toistensa kanssa ja keskustelimme myös siitä, kuinka monet suomalaiset eivät halua viettää toisten suomalaisten kanssa täällä Houstonissa. Meitähän on pienen kylän verran täällä, mutta kyllähän se niin on, ettei kaikki luonnollisestikaan halua olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Eikä suomalaisuus takaa kahden yksilön ystävystymistä. Vaikka juuret olisi Suomessa, ei kaikkien kiinnostuksen kohteet ole tietenkään samat.

Koska aihe on puhuttanut viime aikoina, tulin myös ajatelleeksi miten tärkeetä on erilaiset ystävät. Jokainen ihminen, kenet elämääni päästän, tarvitsee olla samat arvot kuin itselläni, mutta samalla pitää rikastuttaa elämääni jollain erikoisella tavalla.

Jotkut ystävyydet perustuvat vertaistuelle, mikä usein on keissi expatyhteisöissä. Tämän huomasin miehen työpaikoilla eri maissa, että suurlähetystön porukka vaikuttaisi viettävän suurimman osan vapaa-ajastaan toistensa kanssa. Ja ymmärrän tämän erittäin hyvin. Eteenkin jos työpaikka sijaitsee täysin erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin itse on tottunut, on aika vaikeeta saada ystäviä työpaikan ulkopuolelta. Samalla nämä suhteet tuppavaat jäämään, kun muutto seuraavaan lähetystöön tulee. Itse koen nämä suurlähetystön kontaktit olleen ystäviä ja kutsun heitä ystäviksi edelleen, mutten vaan pidä yhteyttä enää. Muutamat timanttiset ihmiset ovat jääneet elämääni todella läheiseksi suurlähetystöjen piireistä, vaikka vietimme vain lyhyen ajan yhdessä.

Kuinkas Suomeen jääneille ystäville sitten käy? Varsinkin jos on ollut mukana isossa kaveriporukassa, voisin kuvitella ulkomaillemuuton satuttavan koko porukkaa ja pahiten lähtijää. Onhan se raskasta olla edelleen mukana porukan whatsapp-ryhmässä ja saada kaikki viestit, kuten “kuka tuo sipsit ja kaljat illalla?”. Itse en ollut ikinä mukana missään ns. ryhmässä. Toki koulukavereista tuli todella tärkeitä ja välillä harmittaa, ettei pidetty yllä porukan whatsappryhmää, mutta toisaalta en voi kantaa kaikkea mukanani. Muistelen usein, mitä kaikkien ystävieni kanssa tuli Suomessa tehtyä ja ihana kuulla heidän kuulumisia, mutta pakko jatkaa eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt. Odotan innolla kun saan taas nähdä ystäviäni, joko Suomessa tai jossain muualla maailmassa, mutta ei Suomessa jatkuvasti ravaaminen ole agendallani. Haluaisin mennä tapaamaan uutta perheenjäsentäni, mutta ihan kaikkiin synttäri- ja nimpparijuhliin en vaan millään pysty osallistumaan.

Mutta onneksi nykyään on tämä internetti! Soittelen Suomeen monta kertaa viikossa ja päiväni on monta kertaa pelastanut yllättävä puhelu Suomesta! Ihana kun nykyään on helppoa ja ilmasta pitää yhteyttä. Yksi kuvan lähettäminen ei maksa mitään, mutta tuo hymyn kasvoille viikoiksi vastaanottajalle. Kun minusta tuli muutama kuukausi sitten täti, sain olla mukana ihan (melkein) kaikessa, kun tämä pieni prinsessa saapui maailmaan. Ilman älypuhelimia ei tämä olisi ollut mahdollista ja uskon, että olisin ollut surullinen.

img_9700
Päiväkahvit ja cupcakesit ystävän kanssa. Mikäs se parempaa?

Ystävyyssuhteet ovat monille ihmisille vielä tärkeimpiä, kuin perhesuhteet ja voin kuvitella kuinka raskasta ulkomaille muutto voi olla. Sitä pelkää, ettei ystävyys kanna tai ei saa olla mukana kaikessa. Jos olisin muuttanut ulkomaille nuorempana, en olisi ollut näin vahva ja kestänyt olla erossa perheestä ja ystävistä, mutta ikä on tuonut varmuutta omasta asemasta ja luottoa ystävyyssuhteisiin. Tiedän, että Suomessa on paljon ystäviä ja tiedä, että ihan joka ikinen on onnellinen puolestani, vaikka päätös lähteä ei ollut helppo.

Ja sitäpaitsi, minähän saan asua parhaan ystäväni kanssa saman katon alla, samassa maassa ja samassa maanosassa. Kaikki muut suhteet kestävät kyllä välimatkan.

Camilla