Tag: Ulkosuomalaisuus

Kotikoulu

On By CamillaIn UncategorizedLeave a comment

Meni monta päivää kerätä rohkeutta julkaista postaus koska aihe ei kosketa vain minua vaan lasta, kenellä on vanhemmat muualla, enkä halua aiheuttaa mitään ongelmia. Mutta koska tulen sivuuttamaan kotikoulua usein blogissani tulevaisuudessa, ajattelin että olisi hyvä avata syitä, miten tähän pisteeseen ollaan päädytty. Lisäksi uskon, että hengenheimolaisia löytyy maailmasta, jossa uusioperheet ovat normaaleja ja erilaiset tavat kouluttaa ja kasvattaa lapsia lisääntyvät.

Ennen pandemiaa kotikoulukonsepti oli monelle vieras käsite, joka nyt pandemian jälkeen on normalisoitunut. Kuten monessa perheessä, meilläkin saatiin esimakua etäkouluun pandemian aikana, kun lasten äiti pyysi ottaa lapset muutamaksi viikoksi. Yritin keksiä tekemistä, kuten vesiväreillä maalaamista, mutta todellisuus oli lähinnä naapurustossa kävelyä aamulla ennen töitä tai puistossa leikkimistä töiden jälkeen.

Mies kuitenkin otti asiakseen auttaa poikaa matematiikan tehtävissä ja selvisi nopeasti, ettei yhdeksänvuotias osannut helppoja yhteenlaskutehtäviä vaikeempia tehtäviä. Asia jäi kun lapset palasivat äitinsä luokse ja takaisin kouluun. Ensimmäisen pandemiavuoden loppuvaiheessa kuitenkin lasten äiti soitti ja pyysi apua. Poika oli alkanut agressiiviseksi koulukavereitaan ja äitiään kohtaan. Selvisi ettei pojalla ollut koulussa yhtäkään ystävää ja oli pahasti koulukiusattu.

Vaellus kotikouluryhmän kanssa vesiputoukselle.

Mieheni soitti yhtenä päivänä kotiin (tai siis minun kotitoimistolleni) ja kysyi josko olisin valmis ottamaan pojan asumaan luoksemme ja vastasin kyllä ennen kuin mies ehti lopettaa lauseensa. En tiennyt mitä tulevan piti, mutta en välittänyt. Olin huomannut kuinka sisko kiusasi veljeensä, mikä sai pojan tekeytymään kiusaamisen uhriksi, joten olin onnellinen että poika saisi uuden mahdollisuuden elämässään.

Tähän aikaan mies teki edelleen töitä joka toinen viikko toimistolla ja joka toinen oli kotona, mutta ei tehnyt töitä etänä. Joten, mies otti vetovastuun kotikoulusta. Tässä vaiheessa olisi ollut turhaa lähettää poika kouluun, jossa joka päivä pohdittiin ollaanko kotona vai etänä. Jatkuvaa suhaamista edestakaisin ja kasvomaskia olisi pitänyt käyttää. Poika siis siirtyi kokonaan kotikouluun. Löysimme helpon ohjelman, Time4Learning, jossa oli kaikki neljä oppiainetta, mitä Yhdysvalloissa opetetaan: ELA (English Language Arts) eli äidinkieli, Social Studies eli lähinnä historiaa, maantiedettä yms., Science eli lähinnä biologiaa tms. pienemmille oppijoille ja lopuksi Math eli matematiikka. Ohjelma oli kokonaisuudessaan netissä, mikä teki siitä helpon. Ei tarvinnut ostaa tarvikkeita tai kirjoja. Lisäksi pystyin helposti vaan avaamaan ohjelman aamulla pojalle niinä päivinä kun mies oli toimistolla töissä, eikä minua tarvittu istumaan hänen vieressään. Olinhan täyspäiväisesti töissä.

Vapaaehtoispäivä kotikoulu ryhmän kanssa. Poimittiin kasviksia vähävaraisille.

Kesällä tuli muutto toiseen osavaltioon ja uuteen kotiin. New Mexicossa on lähtökohtaisesti huonot koulut eikä ollut mitään syytä laittaa poikaa kouluun, koska tiesimme, että vuoden vaihteessa minun kokopäivätyö loppuisi ja voisin keskittyä kouluun enemmän. Uuteen sopeutuminen oli meille kaikille vaikeeta ja usein puhuttiin kouluun paluusta. Lähinnä koska poika on erittäin sosiaalinen ja kaipaa paljon ihmisiä ympärilleen. Loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, ettei kouluympäristö olisi pojalle parasta ja seuraavaksi kerron miksi.

Pojat ovat usein vilkkaita tai vilkkaampia kuin tytöt yleensä. Mutta meidän lapsi onkin erityisen vilkas ja noin seitsemän vuoden iässä hänellä diagnosoitiin ADHD ja autismi (erittäin lievä). Hän pystyy kiipeämään seinää pitkin, huonekalut ovat hauskoja kiipeilypaikkoja, viiden sekunnin paikoillaan istuminen on kidutusta, puhumattakaan monen tunnin istuminen, keskittyminen aiheeseen, joka ei kiinnosta on täysin nolla, häneen ei saa koskea vaikka itse tunkee kätensä toisten ihmisten kasvoihin ennen kun edes tietää heidän nimensä ja tietää olevansa aina oikeassa. Kaikesta huolimatta koen, että hänen suurin haasteensa elää yhteiskunnassa tulee olemaan empatian puute. Tämä kaikki yhdistettynä erittäin huonoon näköön, jota ei pysty korjaamaan, välillä tuntuu kuin lapselle on annettu huonoimmat mahdolliset kortit elämään.

Vierailu Spaceport Americaan.

Jotta pystyisin palvelemaan pojan tarpeisiin mahdollisimman hyvin olen lukenut tavattoman paljon kirjallisuutta aiheesta. Kuuntelen kotikoulu ja ADHD aiheisia podcasteja viikottain. Olen liittynyt kaikkiin mahdollisiin Facebook ryhmiin aiheesta. Kuitenkin tärkein tuki on ollut kotikouluryhmä täällä Las Crucesissa. Löysin sattumalta Facebookista kotikouluryhmän, jossa tavataan kerran viikossa jossain kaupungin puistossa (joka viikko eri puisto) ja lapset saavat viettää aikaa keskenään ja isät ja äidit saavat vertaistukea. Tämä ryhmä ihmisiä pelastivat meidän koko perheen. Voimme saapua juuri niin rikkinäisinä ja vaillisina kuin olemme, ilman minkäänlaista tuomitsemista. Tuemme toisiamme elämän kaikissa vaiheissa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana on syntynyt kolme vauvaa, joita saamme hoitaa puistossa. Tapaamme äitien kanssa keskenään. Löysin juoksukaverin ryhmästä. Yksi äideistä haluaisi alkaa opettaa meille muille keramiikkaa. Toisten kanssa viestittelemme yöllä kun on ollut rankka päivä koska autismi tai jokin muu raskas asia.

Olemme nyt tämän vuoden aikana kokeilleet vaikka mitä ja tuntuu kuin hyvä flow olisi löytynyt. Erityisesti ADHD lapsen kanssa on tärkeää huomioida, ettei lapsi syö tai juo mitään sokeripitoista koulupäivän aikana. Ruoka tulee olla ravitsevaa, eli proteiinipitoista ja tuoreista raaka-aineista. Poika ei voi syödä tai juoda mitään maitotuotteita, mikä tuli selväksi melko nopeasti, joten jätimme sen pois. Lisäsin aamupalan yhteyteen kupillisen kahvia muutama viikko sitten ja voi pojat että koulupäivät menevät paljon kivuttomammin. Vaikka kahvi on piristävä aine, ihmiselle kenellä on ADHD kahvi (tai muut piristeet) rauhoittaa. Vaikkakin sanomme kahvin auttavan pojan keskittymiseen. Tiedä sitten onko tämä placebo efekti, mutta sillä ei ole väliä jos se toimii.

Seuraava tekijä onnistuneeseen kotikoulupäivään on päivien, oppituntien ja taukojen pituus. Teimme ensin suomalaisen mallin mukaan 45 minuuttia yhtä aihetta ja sitten vartin tauko, mutta 45 minuuttia oppimista on pojalle liian pitkä, joten lyhensin sen puoleen tuntiin. Eli otamme puolen tunnin välein vartin välitunti, jolloin ei saa katsoa mitään näyttöä ja mielellään viettää aika ulkona. Ns. oppitunteja meillä on päivästä riippuen 4-5, eli koulupäivän pituudeksi tulee noin 4-5 tuntia välituntien ja lounaan kera.

Koulupäivän aloitus on tärkeä, joten päädyin siihen, että teemme ohjatun meditaation kun koulu alkaa aamukahdeksalta. Hengittäminen vie happea aivoihin ja kiitollisuusmantrat tuovat kiitollisuudentunteen molemmille, mikä taas tuo positiivista energiaa päivään ja elämään. Meditaation jälkeen kirjoitamme molemmat päiväkirjaa muutaman minuutin verran. Itse kirjaan samalla to do listan päivää varten.

Vierailu paloasemalle.

Tällä hetkellä käytämme eri ohjelmia eri aiheisiin, koska lapsi on joissain aiheissa pidemmällä kuin muissa. Pääosin poika on nyt kuudennella luokalla, mutta käsinkirjoitus on edelleen esikoulun tasolla. Matematiikassa ollaan edelleen kaukana kuudennelta luokalta, joten se etenee omalla painollaan. Neljän pääaiheen lisäksi poika opiskelee espanjaa, pianoa ja harjoittelee Taekwondoa kotona. Päivittäin luemme molemmat kaunokirjallisuutta, mutta yleensä vasta illalla sänkyyn mennessä. Kaikesta tästä ja olemme yleensä valmiit viimeistään kello yksi iltapäivällä, jolloin itse siirryn työhuoneeseeni yritykseni pariin.

New Mexicossa tulee tehdä 180 päivää koulua vuodessa ja tätä kirjoittaessa olemme päässeet päivään 62 ja olemme marraskuun alussa. Koulupäiviksi lasken myös päivät kun menemme kavereiden luokse leikkimään tai kun menemme retkelle esimerkiksi päivävaellukselle. Välillä katsomme dokumenttiohjelman Netflixistä aiheesta, johon olemme paneutuneet. Lapset oppivat toisiltaan sosiaalisia taitoja ja jakavat tietoa mitä ovat oppineet elämänsä aikana. Toistaiseksi olemme tänä vuonna käyneet retkellä muiden kotikoululasten kanssa mm. paloasemalla, poliisiasemalla, yön yli telttailuretkellä vuorilla, kolmella vaelluksella keskellä viikkoa, aavikon turvallisuuskurssilla, Spaceportissa oppimassa raketeista, aavikkovaelluksella oppimassa ekosysteemistä ja vapaaehtoistyössä farmilla poimimassa kasviksia vähävaraisille.

Vaikka tämä kuulostaa paljolta, niin sitä se ei ole. Päivät ovat täysiä, mutta jos minua nukuttaa, otan päiväunet koulun jälkeen. Pojalla on valtavasti energiaa ja hän jaksaa kyllä kunhan on kunnon ruokaa syödäkseen ja paljon aikaa ulkona. Osan koulutehtävistä poika pystyy tekemään itsenäisesti, jolloin minä yleensä hoidan kotiaskareita tai vastailen työsähköposteihin. Vaikken usko multitaskaamiseen, niin välillä pystyn tekemään sitäkin jos on pakko.

Kaikenkaikkiaan kotikoulu on ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto. Vapaus valita, keskittyä kauemmin aiheeseen, joka aiheuttaa hankaluuksia ja syventyä aiheisiin, jotka kiinnostavat yksilöä vs. massaa. Tämä matka on ollut raskain, mitä olen ikinä matkannut, mutta uskon siihen että lopussa kova työ palkitaan. Olisin halunnut jakaa enemmän kuvia eri retkiltä, mutta jokaisessa kuvassa on jonkun lapsen kasvot, enkä halua jakaa muiden lasten kuvia netissä ilman vanhempien lupaa.

Camilla

English: We have homeschooled my husband’s son for almost two years now and shared some thoughts on how it’s going. It is an unusual situation where the stepmom is educating the child while the parent is working outside of the home.

Las Cruces, New Mexico

On By CamillaIn Las CrucesLeave a comment
Organ Mountains

Mikä ihmeen paikka tämä oikein on ja missä päin maailmaa me siis oikein asutaan?

Ajattelin esitellä Las Crucesin heille ketkä eivät ole kuulleet paikasta. Itse olen aina innoissaan kuulla eri paikoista maailmassa ja olenkin ulkosuomalaisten blogien suurkuluttaja. Monet ihmiset kuulevat suurkaupungeista Yhdysvalloista, koska elokuvateollisuus rakastaa tai ainakin rakastivat joskus aikoinaan Los Angelesia ja New Yorkia, mutta pienet paikkakunnat eivät saa paljon näkyvyyttä ja ihan ymmärrettävistä syistä.

Las Cruces alhaalla Organ Mountains:sta päin katsottuna.

Minäkään en ollut ikinä kuullut Las Crucesista ja New Mexicokin on vaan yksi osavaltio muiden tuntemattomien joukossa. Tai no en nyt sanoisi niinkään. Olenhan katsonut monta kertaa televisiosarjan Breaking Bad ja Better Call Saul, jotka perustuvat New Mexicon pääkaupunkiin Albuquerqueen. Kun siis mies sai puhelun että hänelle on tarjottu työpaikkaa Las Cruces, NM, niin olin heti valmis muuttamaan, koska tiesin että siellä on vuoria. Vaikka Houstonissa on paljon hyvää, on Las Crucesin hidas elämäntyyli nyt jo tarttunut.

Tästä jäin miettimään elämänlaatua Las Crucesissa ja tulin siihen tulokseen, ettei täältä puutu montaa asiaa. Yksi asia mitä kaipaan on hyvät luomutuotteet kaupassa. Amerikassa ei voi syödä ns. tavallista ruokaa vaan kaikki pitää ostaa luomuna tai en itse ainakaan lähtisi syömään ruokaa, joka ei ole luomua. Las Crucesista ei siis oikein löydy hyvälaatuista, joka on kaikenlisäksi järkevän hintaista. Kaikki ruoka tulee kaukaa, paitsi pekaanipähkinät ja chilipaprikat. Mutta mitä aavikolta oikein voi kasvattaa?

Vaellusreitti Organ Mountains:ssa ja näkymä White Sands tukikohtaan päin.

Toinen asia on lyhyempi matka Suomeen. Haluaisin asua lähempänä perhettä, mutta marraskuun pimeys ei oikein houkuttele. Maantieteellisesti en oikein voi muuttaa tätä ongelmaa, joten hyväksyn että matka on pitkä. Ainakin Finnair on avannut suoran reitin Dallasista Helsinkiin, eikä Las Crucesista ole kuin 45 min ajomatka El Pasoon, josta 1.5 tunnin lentomatka Dallasiin.

Ilmasto

Kaikki (minä mukaanlukien) haluaa aina tietää mikä ilmasto ja sää jossain itselleen uudessa paikassa on. Eteläinen New Mexico on aavikkoa ja meillä on oikeastaan aina aurinkoista. On todella harvinaista että on pilviä ja että pilvistä tippuu jotain märkää. Talvi ja kevät ovat kuivaa kautta ja suunnilleen marraskuusta kesäkuun puoleenväliin/loppuun ei tule pisaraakaan vettä. Paitsi kerran talvessa kun sataa lunta Las Crucesissa. Kevät on muutekin itselleni todella rankkaa aikaa ja sadeveden puute oli todella raskasta. Viime vuonna oli jatkuvasti metsäpalo jossain lähistöllä. Jopa niin pahat maastopalot että välillä vuoria ei nähnyt ollenkaan sankan sumun takaa. Ilma oli saastunutta, eikä me käyty ulkona pojan kanssa kuin harvakseltaan.

Näkymä kotitalon kattoterassilta.

Kesällä ja syksyllä sen sijaan on ihan erilaista. Oli jännä miten viime kesän alussa yhtäkkiä joku päästi pilvet Las Crucesiin ja avasi sadevesihanan. Yhtenä päivänä vaan vesisade saapui ja melkein joka päivä on pilviä näkynyt. Alkukesästä sataa joka päivä ainakin pikkasen, mutta se sitten laantuu. Vuorien takia vesisade saattaa muodostua tyhjästä ja tulla kaatamalla. Muutenkin tuntuu siltä että vesisade on enemmän saavista kaatamalla ja kuurottaista kuin pitkäkestoista ja tihuttamista.

Kesällä on tukahduttavan kuuma, mutta yöt on aina viileet. Siis aina viileet. Telttailemaan ei ikinä saa lähteä ilman kerrastoja ja kunnon makuupussia. Eteenkin vuorilla lunta voi tulla myös kesällä. Kävimme lokakuun alussa telttailemassa ja tuli rakeita iltapäivällä kun aamupäivällä oli ihan lämmin kesäsää. Talvella sentään ei ole kuuma, mutta vaihtelee valtavasti. Yhtenä päivänä voi olla +1 C ja seuraavana +25 C.

Roadrunner eli maantiekiitäjä etupihalla.

Mutta celciusasteet mittarissa ei kerro koko totuutta. Jos aurinko on pilvessä, asteita on +30 niin laitan pitkähihaisen koska on kylmä. Jos seisot suorassa auringonpaisteessa ja asteita +10, riittää shortsit ja t-paita oikein hyvin. Lähden liikkeelle aina sillä olettamuksella että on sekä kuuma että kylmä, niin olen varustautunut pahimpaan ja parhaimpaan. Auringon säteistä puheenollen. Las Cruces sijaitsee melkein 1200 metrin korkeudessa (4000 jalkaa) merenpinnan yläpuolella. Se ei kuulosta paljolta, mutta tuntuu sitäkin enemmän. Auringon säteet ovat todella vahvat. Aurinkorasva on välttämätöntä aina kun menee ulos eikä parane unohtaa hattuaan kotiin.

Kaupunki

Kyllä, Las Cruces on ihan kaupungin kokoinen paikka ja täällä asuu noin sata tuhatta asukasta. Vain puolen tunnin matkan päässä etelään on El Pason kaupunki, Texasin osavaltiossa ja Mexicoon pääsee, riippuen ruuhkasta vajaassa tunnissa. Eli asumme erittäin lähellä sekä Texasia että Mexicoa. Las Crucesista löytyy oikeastaan kaikki palvelut, mitä ihminen tarvitsee, mutta silloin tällöin käymme asioilla El Pasossa, kuten lentokentällä. Las Crucesissa on lentokenttä, mutta sieltä ei lennä kaupalliset yhtiöt, joten menemme El Pasoon jos tarvitsemme lentokentän palveluita.

Las Crucesissa on kolme sairaalaa, valtava osavaltion yliopisto sekä paljon yritystoimintaa. Suurin työllistäjä on kuitenkin White Sands Missile Range, jossa Yhdysvaltain armeijalla on valtava tukikohta. Suurin osa perheistä asuvat tukikohdassa noin kolmen vartin ajomatkan päässä Las Crucesista aavikolla. En löytänyt äkkiseltään paljonko tukikohdassa asuu ihmisiä, mutta se ei liene tärkeetä tietää. Pääasia on tietää että heillä on oma ruokakauppa, monta koulua ja jopa Subway ravintola. Erikoinen fakta White Sands:stä on että Afganistanin pakolaisista osa lähetettiin tukikohtaan odottamaan heidän statuksen käsittelyä kun Yhdysvallat vetäytyivät Kabulista Presidentti Bidenin presidenttikauden alussa.

Mielestäni suurin eroavaisuus suurkaupungin ja Las Crucesin välillä on että täällä on paljon enemmän pienyrittäjiä. Lääkäreillä on mielummin omat vastaanotot, kuin ovat töissä isoissa sairaaloissa. Sairaanhoito (kyllä, valitsin sanamuodon tarkoituksella) on erittäin huonoa täällä isoissa sairaaloissa ja jotkut pienyrittäjätkään eivät ole kiinnostuneita parantamaan potilaitaan. Olemme saaneet erittäin huonoa palvelua melkein kaikissa paikoissa, jos ylipäätään saa lääkäriaikaa saman vuoden puolelle.

Rio Grande joki lokakuussa 2022.

Ravintolatarjonta on melko heikkoa ja raaka-aineet huonolaatuisia, muutamaa helmeä lukuunottamatta. Hyvät ravintolat pitää vaan tietää tai löytää ystäviä keneltä saada vinkkejä hyviin ruokapaikkoihin. Olemme lähes lopettaneet ravintoloissa käymistä, koska voimme tehdä kotona parempaa ruokaa. Jos kuitenkin päädymme ravintolaan, valitsemme aidon italialaisen ravintolan, jossa raaka-aineet tulevat Italiasta asti ja pizzat paistuvat puu-uunissa. Toinen lemppari on pienin mahdollinen meksikolainen ravintola, joka ulkopuolelta näyttää niin rähjäiseltä etten uskaltaisi mennä tilaamaan ruokaa. Omistaja on miehen työkaverin täti ja hän tekee aivan uskomattoman herkullisia gorditas tacoja. Kyseessä on melkein kuin uppopaistettu maissitaco, jossa pyynnöstä eri lihaa, papuja tai kasviksia. Lisäksi sisälle tulee salaattia ja tuoretta tomaattia. Hinta $2.95 kappale. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde!

Kaupungista löytyy jotain viihdykettä kuten kolme golf kenttää ja paljon puistoja. Puistoista kirjoitan joku toinen kerta, sillä ne ovat meillä viikoittaisessa käytössä. Lyhyenä mainintana, että vuorilla vaeltelu ja telttailu on erittäin suosittua täällä päin, samoin moottoripyörillä tai maastopyörillä ajaminen aavikolla. Mutta näistä sitten lisää joku toinen kerta.

Maanviljely

Las Crucesin läpi virtaa Rio Grande joki, joka matkaa Coloradosta New Mexicon ja Teksasin läpi aina Meksikonlahdelle asti. Joki tarjoaa Las Crucesissa ja sen pohjois ja eteläpuolella mahdollisuuden maanviljelylle ja yllätyksekseni joen varrelta löytyy paljon palstatilaa. Las Crucesissa suurin osa ovat pekaanipähkinä viljelmiä, mutta olen nähnyt puuvillaa, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, maissia ja omenoita. Hatch on pieni maanviljelijä kylä Las Crucesin pohjoispuolella jossa suurin osa viljelijöistä viljelevät New Mexicon chili paprikoita. Nämä eivät ole mausteisia, kuten chilit yleensä, vaan enemmän jalopenon makuisia. Chilit yleensä paahdetaan ja ne säilyvät hyvin paahtamisen jälkeen. Hatch chiliä tarjoillaan jossain muodossa jokaisessa ravintolassa New Mexicon alueella. Siitä yleensä tehdään salsan tyyppinen kastike, jota sitten laitetaan burgerin väliin tai ihan oikeastaan mihin vaan.

Pekaanipähkinäpuut Mesilla Valley:ssä.

Fun fact Las Crucesista ennen kun lopettelen postauksen: Las Crucesissa on viime aikoina nähty paljon nimekkäitä Hollywood näyttelijöitä, kuten Mel Gibson ja Bruce Willis kuvaamassa elokuvia, koska New Mexicoon on ollut halvempaa tuottaa elokuvia Hollywoodin sijaan. Bruce Willis oli viime talvena yhdessä lempipuistoistamme kuvaamassa elokuvaa.

Tässä hyvin pintapuolinen esittely kotikaupunkiimme.

Camilla

English: A brief overlook of our new home town for those who weren’t familiar with Las Cruces before. To sum it up, we have really enjoyed the relaxed small town feel in Las Cruces. The outdoor stuff is the biggest entertainment in my opinion. Las Cruces is far from everything, but has most of the services a person might need.

Uusi alku uudessa työpaikassa

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Niinhän siinä sitten kävi – minäpä aloitin työt marraskuun alussa. Ensin tuntipalkalla kuukausi kerrallaan, mutta sitten minut vakinaistettiin viikko sitten. Olin monella tapaa tyytyväinen tilanteeseeni kotona työskentelyyn ja vapauteen, mutta jotain puuttui. Laitoin hakemuksen työhön, mitä en sitten saanutkaan, mutta sainkin jotain ihan muuta, jotain mikä sopi minulle kuin nenä päähän. Yritys on minulle uusi, vaikkei ihan tuntematon.

Viihdyn aivan super paljon! Joka aamu olen innoissani lähdössä töihin ja vaikka alkuun oli tietysti aika rankkaa sovittaa kokoaika työ ja esimerkiksi liikunta, puhumattakaan kotiaskareista, mutta tuntuu kuin tasapaino olisi löytynyt. Tai kaikkihan tuskailevat tasapainon kanssa ikuisesti, mutta ainakin toistaiseksi olen ymmärtänyt levon ja liikunnan merkityksen, mikä taas tarkoittaa, ettei kaikelle tahdo enää löytyä aikaa. Illalla töiden jälkeen pitää palautua ennen seuraavaa päivää, eikä siis voi hyppiä ympäriinsä jatkuvasti tekemässä kaikenlaista, mihin aikaisemmin oli aikaa ja energiaa.

Varmaan uteliaampia kiinnostaa, mitä teen, joten yritänpä kertoa lyhykäisesti. Teen toimistotyötä ihan tässä meidän kodin lähellä, Galleriassa. Eipä siinä sen kummempia. Hyödynnän koulutustani ja saan tehdä töitä ihan mielettömien ihmisten kanssa – alan superammattilaisten kanssa. Kasvutahti on kova ja töitä tehdään enemmän kuin kehdataan myöntää, mutta siinä se suola piilee. Innostuksesta ja motivaatiosta tehdä johtavana alan yrityksenä. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja omalla työllä voi vaikuttaa paljon.

Siinäpä se. Monella on varmaan mielessä, kuinkahan blogille käy. Siihen en osaa vastata. Halu on kova, eteenkin koska Suomessa on iso perhe ja paljon ystäviä, ketkä haluaa kuulla kuulumisia. Tämä on tehokas kanava laittaa kuulumiset kaikille yhdellä klikkauksella, mutta kaikki tuottavaa työtä tekevät tietävät, että yhteen tuotokseen voi mennä valtava määrä aikaa. Joten, en tiedä. Aika näyttää.

Joulu menee siis töissä, enkä vaihtaisi pois minuuttiakaan. Kävimme hakemassa lapset kahdeksi viikoksi, joten jotain kivaa tullaan varmasti tekemään joulun kunniaksi, mutta joulupäivä menee varmaan kotona lepäillessä.

Rauhallista joulua kaikille!

Camilla

As an early Christmas present I signed a contract and started working almost two months ago. Merry Christmas for everyone!

Kiitospäivä

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Arki on vienyt mukanaan, joten vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen suuri Frendit fani ja haaveillut vuodesta yksi siitä, että saisin emännöidä Kiitospäivän päivällisen meillä kotona. Tänä vuonna kävi niin, että lapset viettivät lomansa äitinsä kanssa, joten tuumasimme vaan, että noh, olemme sitten kaksin. Ajatus kuitenkin kävi mielessä, että olisi kiva kutsua kaikki tutut perheettömät meille syömään. Vaikka ulkosuomalaisena sitä usein ajattelee, ettei täkäläiset pyhät oikein kosketa meitä, on se vaan niin, että työkavereiden lähdettyä perheidensä luokse olisi kiva olla ihmisiä ympärillä.

Monen sattuman summan kautta kävi niin, että miehellä oli polvileikkaus Kiitospäivää edeltävänä maanantaina ja sattumalta appivanhempani saapuivat meille samalla viikolla, mistä oli suuri apu ihan logistisesti ja kotiaskareissa. Kun appivanhempien tuloa suunniteltiin, kysyin sopisiko heille, että pidämme isot päivälliskutsut meillä olivat he heti mukana. Tämä uusi perheeni elää ruoanlaittoa varten, joten heille tämä oli mahdollisuus, ilo ja kunnia saada kokkailla.

Kutsuin sitten ystäviä ja tuttavia, ketkä tiesin olevan Houstonissa Kiitospäivänä ja yllätyksekseni lähes kaikki kutsutut saapuivat. Jouduimme lainaamaan tuoleja, mutta jollain ihmeellä saimme kaikki mahtumaan yhden pitkän pöydän ääreen syömään. Yhteensä laskin 16 ihmistä, joista kuitenkin neljä oli lapsia. Tunnelma oli tiivis, mutta ihanan rento.

Ruokaa oli aivan valtava määrä ja saimme lähettää vieraat kotiin takeaway rasioiden kanssa koteihinsa. Itse söin tähteitä vielä kuusi päivää Thanksgivingin jälkeen ja pakastimessa on vielä vaikka kuinka paljon ruokaa. Kun kalkkuna tuli ensimmäistä kertaa puheeksi ehdotti mieheni isälleen uppopaistettua kalkkunaa, jotta meille sitten voisi jäädä keitin, koska sillä voi keväällä keittää rapuja ison kasan ja sehän sopi. Joten, meillä oli uppopaistettu kalkkuna. Mieheni savusti vielä brisket-lihaa kalkkunan lisäksi. Lisukkeina oli muun muassa salaatteja, corn soufflet (niinkun viime vuonna), vihreitä papuja, Louisianalaisia laatikkoruokia (toinen riisistä ja toisen maissijauhoista) ja tietysti pekaanipähkinäpiirakkaa jälkiruoaksi.

Sain vihdoinkin toteutettua suuren haaveeni ja vaikka olin kuin jyrän alle jäänyt seuraavana päivänä olen onnellinen, että saimme viettää upea ilta ystäviemme kanssa. Kuvia ei tullut räpsittyä kuin muutama, mutta niinhän se on, että kun on liian kivaa, ei vaan muista ottaa kuvia.

Black Friday:na seuraavana päivänä anoppini koristeli kanssani kodin jouluiseksi. Toimme joulukuusen sisään, ripustimme hieman jouluvaloja ja koristelimme takan amerikkalaiseen tapaan joulusukilla. Teimme kaiken lisäksi miehen kanssa suursiivouksen kotona ja kävimme ostamassa joululahjat, joten nyt joulu voi tulla. Niin, ja glögiä olen juonut jo kuukauden päivät. Onneksi Ikean glögi on juotavaa, vaikkei Marlia voita. Seuraavaksi pitää tehdä joulutorttuja!

Ai niin, niille, ketkä ei ole kuulleet, niin miehen polvileikkaus meni loistavasti. Melkein kaksi viikkoa takana leikkauksesta ja hän kävelee jo rappusia kuin kaksikymppinen konsanaan. Polvi on paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta, jolloin käveleminen, istuminen, kiipeäminen, makaaminen ja kaikki muu aktiviteetti aiheutti kipua. Voisin siis sanoa, että täyden kympin leikkaus.

Camilla

We hosted Thanksgiving at our house for friends with my in-laws this year which was a success. There was great food (a lot!) and our wonderful friends, which made it a day to remember. Unfortunately, I forgot to take a lot of pictures, but maybe you can just trust me if I say we had a lot of food? 

My husband had knee surgery just before Thanksgiving, which all went well. He is walking up and down stairs like nothing now – which was not the case before the surgery. 

Houstonin joulumarkkinat

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Thanksgiving ei ole vielä takanapäin, mutta olen jo ehtinyt kaksilla joulumarkkinoilla piipahtaa. Ensimmäiset markkinat olivat norjalaisten merimieskirkolla ja oli kyllä todella kivat markkinat! Kaikki oli jotenkin kotikutoista, suloista ja kotoisaa. Myynnissä oli skandinaaviseen makuun tonttuja huokeaan hintaan, skandinaavisia herkkuja ja tietysti korvapuusteja. Heillä oli leipomo ja kahvila ja ilokseni kansantanssiesitys. Tuli ihan lapsuuden kansantanssimatkat mieleen tanssiesitystä katsellessa. Norjalaisilla on kyllä kanssa upeat kansallispuvut, vaikkei tietenkään meidän suomalaisten kansallispuvuissa mitään vikaa ole.

Muistan lapsena kun mummolla oli aina keittiön ikkunan välissä pumpulia ja pikkutonttuja hiihtämässä valkoisella pumpulilla. Kun markkinoilla sitten näin pieniä tonttuja suksilla, en voinut olla ostamassa. Täällä Amerikassa tosin ei harrasteta tuplaikkunoita, joten joudun vähän miettimään minne uudet pikkutontut laitan pumpulin päälle hiihtämään. En siis tietenkään ole koristellut joulua vielä, koska ensin pitää juhlistaa kiitospäivää, mutta laitoin paperiset joulutähdet ikkunoihin valoa tuomaan tänne pimeään taloon.

Me vaihdettiin kanssa talviaikaan täällä tuossa kuun alussa, jonka jälkeen illat pimenivät niin, että tuntuu kuin luolassa asuisi. Ja tuntuu kuin luolassa. Muutamana päivänä on ollut todella kylmä ja käytiinkin ihan pakkasen puolella, mutta nyt oli taas onneksi vähän lämpimämpää. Mutta kotona on kylmä kun ei täällä edelleenkään ole niitä tuplaikkunoita. Tukka vaan hulmuaa jos istuu liian lähellä ikkunaa. Ja sitten kun on ulkona lämmintä, niin ilmastointi puuskuttaa. Ei ole taas helppoa elämä täällä 🙂

No mutta, takaisin aiheeseen. Toiset joulumarkkinat olivat sitten kokemus! Kävin ihan uteliaisuudesta Houston Ballet Nutcracker -joulumarkkinoilla ja mikä kokemus olikaan! Ensinnäkin markkinoille pitää ostaa lippu ja maksaa pysäköinnistä. Vain amerikka-juttuja. Vai kuinka usein olette maksaneet Euroopassa joulumarkkinoista? Toiseksi, markkinat olivat oikeastaan ainoastaan paikka minne mennä käyttämään rahaa. Ostaa kaikkea sellaista, mitä ei oikeastaan tarvitse. Mutta, mitkä joulukoristeet olivatkaan!

Olin todella onnellinen, että menin! Eihän missään muualla saa samanlaista kokea! Arvioisin stadionin, missä markkinat pidettiin, noin Helsingin Messukeskuksen kokoiseksi, ehkä vähän isompi ja aivan täynnä pikkukauppoja. Yllättävän vähän ruokakojuja, eikä tietenkään glögiä. Mutta maassa maan tavalla ja ostimme lounaaksi meksikolaista ruokaa, mikä ei todellakaan ollut huono vaihtoehto.

Parasta markkinoilla kuitenkin olivat kanssaihmiset. Jotkut joulufanaatikot olivat pukeutuneet kiireestä kantapäähän joulun tunnelmaan, mikä oli aivan super söpöä. Nähtiin porukka keski-iän paremmalla puolella oleva ryhmä valkoisissa tutu-hameissaan ja jouluvalot kaulakoruina. Aivan täydellisiä. Jos jotain toivoisin suomalaisten ottavan amerikkalaisesta kulttuurista, niin sen, että on ok olla oma itsensä, ilman että tarvii pelätä mitä muut ajattelevat.

Onneksi lähdin molemmille markkinoille ja nyt voikin tyytyväisenä jäädä kotiin kiitospäivän jälkeen laittamaan joulua, kun on koristeet hankittuna. Monet tutut ja tuttavat (sekä Suomessa, että Houstonissa) ovat jo laittaneet joulukuusen, mutta koska emännöin kiitospäivän illallisen, en halunnut olohuoneeseen joulukuusta tukkimaan tietä. Glögin ja joululaulut olen kyllä jo melkein kuukausi sitten korkannut, mutta se tuskin lienee kenellekään yllätys 🙂 En edes uskalla arvioida paljonko glögiä juon joulun alla.

Aivan ihanaa viikonloppua ja joulumarkkinoita – missä päin maailmaa sitten lienetkään!
Camilla

It is not Thanksgiving yet, but I have already visited two Christmas markets here in Houston. The first one was at the Norwegian Seaman’s Church and the second the Houston Ballet Nutcracker Christmas Market at NRG Stadium. Dazzling decorations and great Christmas spirit! I even bought some decorations for myself, so Christmas: I am ready for you!

Imeldan jälkeen

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Koska trooppinen myrsky Imelda ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ajattelin sanoa muutaman sanasen myrskystä. Tämä on ollut aika poikkeuksellinen hurrikaanikausi ja myrskyjä on ollut toista kymmentä Karibialla ja Meksikonlahdella. Pahin oli tietysti Dorian vain viikkoja sitten, joka jätti jälkeensä täystuhon Bahamalla. Houstoniin asti ei ole hurrikaania tullut, mutta jouduimme muutama päivä sitten trooppisen myrskyn Imeldan alle aivan yhtäkkiä.

Keskiviikkona myrsky pyyhkäisi Houstonin ohi itäisellä puolella ja ajattelin illalla, että kylläpäs kävi hyvä säkä, eikä tarvinnut huolehtia. Torstaiaamu alkoi melkein aurinkoisena ja vaikka välillä tihutti vettä, niin ilmassa ei ollut mitään merkkejä sateesta. Kunnes yhtäkkiä kymmenen aikaan tuli niin pimeä, että luulin yön saapuneen. Ja yhtäkkiä alkoi kova sade ja ukkonen. Ukkonen iski pari kertaa ihan lähelle ja sähköt menivät pari kertaa, mutta tulivat takaisin aika äkkiä.

Tässä kuvassa näkyy jos zoomaa oikein lähelle, kilpikonnia huilaamassa kovien sateiden jälkeen.

Tässä kohtaa ei omakotitaloja ole lähelläkään. Ties mistä asti roskis on matkannut!

Vettä tuli niin paljon, ettei mennyt kauakaan kun naapurikadun roska-astiat lähtivät virran mukana matkaamaan katua pitkin. Tein aamupäivän töitä kotoa, joten en ehtinyt mitään uutisia katsoa, mutta kun sain puhelun ystävältä olenko kunnossa ja kotona päätin avata uutiset.

Imelda olikin yöllä kääntynyt takaisin ja pyyhkäisi Houstonin yli valtavalla voimalla. Vettä tuli ilman varoitusta niin valtava määrä, että ihmiset jäivät moottoriteille jumiin. Autoja oli täysin veden alla ja sade vaan jatkui. Loppujen lopuksi vesisade lakkasi vasta joskus myöhään iltapäivällä.

Meidän koti pysyi kuivana, vaikka muutaman kerran mietin, tuleekohan vesi meillekin kotiin, kun olin uutisissa nähnyt niin monen talon tulvineen. Olemme sen verran hyvin varustautuneet hurrikaania varten, ettei minulla mitään hätää ollut, vaikka sähköt olisivatkin menneet ja ruokaa olin tehnyt etukäteen kun näin uutisissa aikaisemmin viikolla varoituksia Imeldasta.

Haluaisitko uida vedessä, missä tällaista roskaa virtaa? En minäkään.

Jäin lenkilläni kuvassa näkyvään sadekuuroon jumiin. Sain kahlata kotiin melkein nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä.

Miltä täällä nyt näin lauantaiaamun valjetessa näyttää? Kävin eilen perjantaina kaupoilla ja ajoin teitä, jotka olivat tulvineet ja elämä näyttäisi jatkuvat normaalisti. Tulvavesien mukana tullut romu on teiden varsissa ja sen näkee, missä vesi on ollut, mutta muuten mikään ei ole muuttunut. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset lähtivät perjantaiaamuna normaalisti töihin. Ei siis raportoitavaa.

Paitsi että kävin heti perjantaiaamuna kävelyllä ottamassa kuvia ja pakko kyllä sanoa, että olisi todella pelottavaa jäädä tulvaveteen jumiin. Sen verran ikävän näköistä tavaraa siellä vesissä kulkee. Teräviä keppejä, puunoksia, metallia, lautoja, nauloja, vaatteita, muovia ja vaikka mitä. Eniten kuitenkin jännittäisi käärmeet, alligaattorit ja yllätyksekseni kiukkuset tulimuurahaiset, jotka selviytyvät jopa tulvissa. Muurahaiset rakentavat veneitä ja liikkuvat pinnalla vaikka kuinka kauan. Jos joskus on joutunut yhden tulimuurahaisen piston kohteeksi, voi vaan kuvitella kuinka kamalaa on kun yhtäkkiä sata muurahaista iskee kiinni tulvissa.

Olen todella onnellinen, etten torstaiaamuna lähtenyt asioille. Olisin voinut olla jumissa jossain tulvavesissä moottoritiellä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa katsoa uutisia aina silloin tällöin. En pidä uutisista ollenkaan, koska niissä harvoin on mitään positiivista, mutta kai se on aktivoiduttava siinäkin asiassa.

Seuraavaksi jäämme seuraamaan hurrikaaneja Karibialla, ettei mies vaan jää niiden alle.

Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla

Suomessa

On By CamillaIn MatkatLeave a comment

img_0141.jpg

img_0195.jpg

img_0248

Kaksi viikkoa meni hujauksessa. Tulin hieman yllättäen käymään Suomessa, lähinnä viettämään aikaa siskon- ja veljentyttärieni kanssa, mutta onnekseni ehdin tavata myös perhettä ja muutamia ystäviä.

Tämä oli ensimmäinen matka yli vuoteen Suomeen ja huomasin vasta kun lähdin Suomesta kuinka ikävä kaikkia ihmisiä minulla olikaan ollut. Houstonissa olin ajatellut lähinnä erilaisia ruokia, mitä on ikävä ja joitain paikkoja, kuten Helsingin keskustaa, Lauttasaarta ja metsää. Nämä kaikki olivat loppujen lopuksi täysin merkityksettömiä. Toki, tuli syötyä kaikenlaisia herkkuja, kuten savustettua lohta, silliä, uusia perunoita ja ruisleipää oltermannilla. Vaikken juustosta enää niin välitä, mutta minkäs teet kun Oltermanni vaan tipahti hyllyltä ostoskoriin.

Yllättäen kuitenkin suomalainen kurkku maistui parhaimmalta. Meillä on vaan mautonta kurkkua Meksikosta tarjolla. En oikein tiedä miksei se maistu yhtä hyvälle.

img_0308.jpg

img_0268.jpg

Paljon ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua, mutta mieltäni lämmitti myös asiat, mitkä eivät ole muuttuneet. Ihana mennä Prismaan, jossa tuotteet löytyvät edelleen samalta hyllyltä kuin ennenkin. Metsä ja luonto eivät ole mihinkään muuttuneet. Loman kruunasi iltakävelyt pellonreunassa maalla, vaikka vierailun päätähdet olivatkin pikkuprinsessat.

Vuosi sitten, kun aloitimme muuton virallisen osuuden, eli oleskeluluvan hakemisen, en edes ajatellut Suomeen matkustaminen olisi mahdollista, koska prosessi on todella pitkä ja hankala. Samalla ajattelin, ettei meillä mitenkään tällaiseen matkustamiseen olisi varaa. Eläminen on kallista ja koska en ole löytänyt päivätöitä, en voinut perustella itselleni maksaa toista tuhatta pelkästään lentolipuista. Nyt kuitenkin kävi niin, että mies lähti pidemmälle työmatkalle, joka mahdollisti lähdön. Ei löytynyt edes tekosyitä jättää menemättä.

img_0333.jpg

Onneksi lähdin! Tädiksi tuleminen on yksi elämäni kohokohdista ja olen onnellinen, että sain viettää pikkuneitien kanssa nämä kaksi viikkoa. Vauvat kun ovat pieniä vain kerran.

Kun asuu kaukana perheestä, monet virstanpylväät jäävät juhlimatta, eikä lyhyt lomamatka tuo aikaa ja kokemuksia takaisin. Minulta jäi yhdet tärkeät hautajaiset väliin viime talvena, mikä jäi harmittamaan, mutta nyt pääsin ainakin käymään haudalla. Eihän tämä elämäntyyli ole perheen kannalta ideaali, mutta eihän tälle voi mitään.

Tulen aina elämään kahden maan välillä, mutta se on vaan hyväksyttävä. Onneksi olen saanut tehtyä itselleni onnellisen elämän Teksasissa, koska muuten paluu ei olisi näin helppoa.

img_0254

Otin niin paljon kuvia, että oli todella vaikea valita parhaat, mutta omasta mielestäni valitsemistani kuvista huokuu tunnelma, miltä tuntuu olla Suomessa. Luonto on minulle erittäin tärkeä ja olen onnekas kun sain viettää aikaa sekä luonnossa, että kaupungissa. Kaupunkiloma on ihan ok, mutta luontoa jään kaipaamaan usein.

Loman jälkeen on ollut kaikenlaista, joista ehkä sitten toisella kertaa.

Camilla

Teksasilainen ajokortti

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Kuvat eivät liity aiheeseen, vaan löytyivät puhelimen muistista.  Kasvitieteellinen puutarha New Orleansissa. The Botanical Garden in New Orleans.

Japanilainen puutarha.

Olemme asuneet Houstonissa kymmenisen kuukautta ja sain tällä viikolla Teksasilaisen ajokortin hankittua. Prosessi on tasan yhtä pitkä kuin kaikki muutkin valtion tai kunnan virastojen systeemit, eli vaikka ajokortin saamiseen ei tarvita hakijalta paljon, menee kaikki aika odottamiseen.

Jos haluat ajaa Teksasilaisen ajokortin, on prosessi itse asiassa aika yksinkertainen, mutta hermoja vaativa. Ensinnäkin pitää olla Yhdysvaltojen myöntämä kuvallinen henkilökortti. Minun tapauksessa tämä oli EAD, Employment Authorization Document, joka on väliaikainen työlupakortti ennen kuin Green Card kortti on valmis. Lisäksi henkilöllä tulee olla sosiaaliturvatunnus, Social Security Number tai SSN. Sain SSN:än postissa vain viikon työlupakortin jälkeen. Seuraavaksi olisi hyvä olla henkilöllä auton vakuutus omissa nimissä, mutta tämä ei ole mitenkään pakollista.

Kun dokumentit on kasassa voi mennä vaikka seuraavana aamuna DMV:lle, eli Texas Department of Public Safety -toimistolle. Toimiston ulkopuolelle voi mennä jonottamaan aamukuudelta, jolloin pääsee suurella todennäköisyydellä ensimmäisenä klo 7:30 virkailijalle, kun ovet avataan, tai vaihtoehtoisesti mennä aamukahdeksalta ja istua sisätiloissa tuolilla odottamassa vuoroaan. Minä valitsin vaihtoehdon numero kaksi.

Suomalaiselle kokemus oli todella miellyttävä, koska heillä oli (ainakin täällä Houstonissa) käytössä jonotusnumerot. Tuli ihanan kotoisa olo kun istuin numerolappu kädessä ja odotin vuoroani. Odotellessa voi harjoitella teoriakokeeseen, ettei mene tämäkään aika hukkaan.

Kun oma vuoro tulee, virkailija skannaa kaikki tarvittavat dokumentit ja hakija kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee ajokorttia. Virkailija ottaa valokuvan, sormenjäljet ja 25 dollaria. Sitten vaan tekemään teoriakoetta.

Nämä kukat ovat jo kukkineet aikapäiviä sitten, koska kuvat on otettu maaliskuun alussa.

Mutta näitä kavereita saisi näkyä meidän puutarhassa enemmän. 

Teoriakoe
Teoriakoe tehdään tietokoneella, kun ensimmäisen kerran hakee ajokorttia. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, eikä ketään jenkeissä kiinnosta onko sinulla edellisessä elämässä ollut ajokortti. Teoria- ja ajokoe on tehtävä. Itse saa päättää, milloin sen tekee. Uskaltaisin väittää, että moni suomalainen ajelee sujuvasti suomalaisella ajokortilla vuosia sen jälkeen, kun on saapunut Yhdysvaltoihin. Itse ajoin melkein vuoden. Lähes päivittäin.

Koe on yksinkertainen monivalinta-testi, jossa on hyvin samantapaiset kysymykset kuin Suomessa. Kyselevät kompakysymyksiä, kuten onko ok käyttää amfetamiinia ajaessa. Vaihtoehdot oli mm. “Tottakai, koska sehän piristää”, “Ei missään nimessä” jne. Onko kaikki kysymykset sitten näin helppoja? Ei todellakaan.

Sain vinkkinä lukee pdf-lehtisen ennen teoriakoetta ja oli kyllä hyvä vinkki. Yliopiston käyneenä en tietenkään lukenut 92 sivua pelkkää tekstiä, vaan etsin netistä ilmaisen harjoituskokeen ja kun vastaan tuli kysymys, johon en tiennyt vastausta etsin dokumentista etsi-toiminnolla vastaukset. Kokeessa tulee esimerkiksi tietää kuinka monta jalkaa ennen junarataa pitää auto pysäyttää, jos puomit on alhaalla. Kuten monelle suomalaiselle, jalat ja mailit ei sano yhtään mitään, on tämän takia hyvä ainakin selata pdf-tiedosto.

Teoriakokeesta pitää saada, jos en väärin muista, 70% oikein ja sen saa uusia kolme kertaa yhdellä kerralla. Jos ei mene läpi saa tulla vaikka seuraavana päivänä uusimaan.

Kun teoriakoe on mennyt läpi saa valita suorittaako ajokokeen valtion konttorilla, vai yksityisellä autokoululla. Valtion konttorilla, eli DMV:llä oli kolmen kuukauden jono ja autokoulussa olisi ilmeisesti voinut saada kolmessa päivässä, mutta sehän maksaa. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, koska minulla on ajokortti ennestään, millä ajella, eikä tehnyt mieli maksaa monta sataa dollaria autokoulusta, jonka olen jo kerran käynyt 18-vuotiaana.

Ajokoe
Ennen kun pääsee suorittamaan ajokoetta, pitää netissä suorittaa tunnin mittainen videokurssi. Kurssin aiheena on ajaminen päihtyneenä ja kuinka huomio tulisi keskittää ajamiseen, eikä puhelimella näpräilyyn. Videopätkien jälkeen on monivalintatehtävä, joissa pitää saada kaikki vastaukset oikein, ennen kuin saa sertifikaatin. Sitä en tiedä kuinka monta kertaa saa kokeilla eri vastauksia, koska itse sain kaikki vastaukset oikein ensimmäisellä kerralla.

Minulla oli varattuna aika ajokokeeseen aamupäivällä ja menin paikan päälle hyvissä ajoin, koska edellisenä päivänä saadussa sähköpostissa suositeltiin olemaan paikalla tuntia aikaisemmin, tai varattu aika saatetaan peruuttaa.

Kun menen paikan päälle kysyn virkailijalta ovella tarviiko minun minun tehdä mitään, vai voinko mennä suoraan ajokokeeseen. Hän antaa jonotusnumeron ja sanoo, että pitää mennä maksamaan ajokoe. Ajokoetta varannut virkailija sanoi, ettei tarvitse maksaa kuin kerran 25 dollaria ja suoraan vaan ajokokeeseen ko. päivänä. Kilttinä tyttönä istun odottamaan vuoroani ja puolen tunnin odottamisen jälkeen pääsen vihdoin virkailijalle, joka sanoo, ettei minun kuulu tulla tänne, vaan pitäisi mennä suoraan ajokokeeseen. Just.

Ajokoetta on menossa muutama muukin suorittamaan ja odotan autossa tunnin ennen kuin saan autooni inssin. Ensin vilkutan vasemmalle ja oikealle, tööttään ja painan jarruja. Inssi tarkastaa kaikki paperit, auton katsastustarran ja auton vakuutuksen. Autoni tuulilasissa on huomattavan kokoinen halkeama, mutta se ei vaikuttanut olevan ongelma.

Ensiksi sain näyttää taitoni taskuparkkeeramisessa ja näyttää kuinka osaan ajaa autoa suoralla tiellä taaksepäin. Seuraavaksi ajoimme muutaman korttelin ympäri. Yhdet valot, kolme stop-merkkiä ja yksi kaistan vaihto. Siinäpä se. Sain kaksi miinusta, koska en katsonut taakse peruuttaessani, vaan tuijotin peruutuskameraa ja toista miinusta en ihan ymmärtänyt. Jossain risteyksessä en ollut katsonut joka suuntaan. En jäänyt kyselemään, koska pääsin kuitenkin kokeesta läpi.

Kun saavuimme takaisin konttorille, kävi inssi tulostamassa minulle väliaikaisen ajokortin. Kortti tulee sitten postissa muutaman viikon sisään ja on voimassa niin kauan, kuin minulla on lupa olla Yhdysvalloissa, eli työlupakortin verran. Joudun luultavasti uusimaan työlupakortin kerran ennen kuin Green Card saapuu, mutta sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Koputtaa puuta.

Nyt on taas yksi etappi suoritettu ja ihana kun saa jatkaa elämää ilman yhtä huolta. En esimerkiksi tarvitse passia kantaa mukanani, matkustaessani maan sisällä, eikä tarvitse selittää missä milloinkin, kuinka lukea suomalaista ajokorttia.

Hyvää loppuviikkoa!
Camilla

Ystävyys kantaa läpi elämänvaiheet

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

En enää voisi kuvitella elämääni ilman tätä ystävyyttä.

Tämä postaus on ollut mielessä jo kauan, mutta aina vaan mukamas on niin kiire ja muita aiheita. Sadepäivän kunniaksi (jo siis viikkoja sitten) istuin koneen äärelle pohtimaan ystävyyttä ja ystävien tärkeyttä integroitumiseen.

Muistan kun ensimmäisen kerran matkustin San Fransiscoon 18-vuotiaana ja kävimme Chinatownissa. Ihmettelin kuinka kiinalaiset olivat perustaneet itselleen pienen Kiinan keskelle San Fransiscon kaupunkia. Miksi ylipäätään muuttaa kauas kotoa, jos tuo oman maan tavat, kielen ja ruoat mukanansa? Kuinkas itse olen käyttäytynyt samanlaisessa tilanteessa? Leivon korvapuusteja, Runebergin torttuja ja karjalanpiirakoita. Teen täysin samoja ruokia kuin Suomessakin. Luen suomalaisia kirjoja. Katson suomalaisia telkkarisarjoja. Vietän suurimman osan ajastani suomalaisten kanssa. Jos minulla olisi lapsia, veisin heidät Suomi kouluun ja järjestäisin leikkitreffejä suomalaisten äitien kanssa.

Se nyt vain on ollut helpointa ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa ja löytää suomalaisia ystäviä. Kun vihdoinkin pääsen töihin, uskon löytäväni suomikuplani ulkopuolelta ystäviä, mutta toistaiseksi amerikkalaiset eivät ole tulleet meille kotiin hakemaan minua kahville vaan kyllä on itse saanut kavereita etsiä ja mikäs sen helpompaa, kuin suomalaiset kaverit?

Minun paras ystäväni lapsuudesta sattumalta asuu Houstonin pohjoispuolella, mikä tietysti alkuun oli henkireikä ja alkuun nähtiin kaksi-kolme kertaa viikossa. Olen ikuisesti velassa tästä ajasta, koska ilman ystävää alkuun uudessa paikassa on helppo jäädä kotiin homehtumaan. Ja ensimmäisen kuukauden asuimme hotellissa! Voi hyvät hyssykät, siinä olisi helposti voinut jäädä vaan makaamaan laakereilleen, mutta koska joka aamupäivä tuli puhelu, että mitäs sitten tehtäisiin, oli pakko nousta ja lähteä ulos. Ystäväni näytti minulle eri kauppoja ja mistä löytää mitäkin. Ihana kun voi vaan soittaa ja kysyä, miten asiat täällä toimii, eikä itse tarvinnut joka kerta ottaa kaikesta selvää.

Mielestäni kuitenkin parasta elämässä on ympäröidä itsensä erilaisten ihmisten kanssa rikastuttamaan mielipiteitä, näkökulmia ja tietysti käytännön vinkkejä jakamaan. Sattumalta kauppakamarilla oli alkusyksystä sunnuntailounas, jonne menin vaan ilman, että tunsin ketään. Sattumalta istuin sellaiseen pöytään, missä oli samanhenkistä porukkaa. Sain muutaman käyntikortin ja päätin kerrankin olla aloitteentekijä! Tästä tapahtumasta poiki yksi helpoimmista ystävyyksistä ikinä. Tapaamme viikoittain pyörälenkillä ja välillä käymme viikonloppuisin grillaamassa. On ihana puhua vapaasti Suomesta, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta, kulttuurieroista ja siitä kuinka on mukava asustella täällä. Aika menee aina siivillä, eikä kertaakaan ole ollut tylsä 2,5 tunnin pyörälenkki!

Lähdin yhtenä iltapäivänä syksyllä käymään ruokakaupassa ja siivoukseen tarvittavat pesuaineet oli loppu. Siellä siivouskäytävällä minua tuli vastaan nuori nainen ja kysyi voisinko olla avuksi, koska hän ei puhu niin hyvää englantia. Vaihdoimme muutaman sanan ja annoin vinkkini pesuaineisiin. Myöhemmin saman kauppareissun aikana satuimme taas samalle käytävälle ja hän kysyi voisimmeko mennä kahville joku päivä. Tästä on kehkeytynyt yksi upeimmista ystävyyksistä lyhyessä ajassa. Työskentelemme samalla alalla, asuimme kivenheiton päästä toisistamme ja vaikkemme ole ihan kaikesta samaa mieltä, pystymme keskustelemaan asioista syvälliselläkin tasolla. Vaikka olemme tunteneet toisemme lyhyen aikaa. Hän on ollut aina valmis kaikkeen. Ajaa pitkiäkin matkoja ollakseen läsnä. Ihan vaikka tsemppikävelylle. Tai tuomaan pizzaa kun nilkkani oli venähtänyt.

On ollut ihana huomata kuinka helppoa ystävystyminen on ollut, vaikken itse asiassa ollut edes huolissaan saanko uusia ystäviä. Vaikeinta ehkä kuitenkin on ollut ottaa se ensimmäinen askel. Ihan niinkuin missään ihmissuhteessa. Sitä pelkää torjutuksi tulemista tai onko sittenkään mitään yhteistä. Kaikki on joskus ollu sellasilla treffeillä esimerkiksi, jossa kummallakaan ole ollut mitään sanottavaa. Vaivaannuttavaa. Mutta eihän sitä ikinä löydä ystäviä, jossei pistä itseään likoon.

Onni on ystävä, kenen kanssa jakaa jälkiruoan.

Keskustelin viikonloppuna aiheesta monella eri taholla ja tuli puheeksi se, kuinka samanlaisista kulttuureista saapuvat viettävät aikaa toistensa kanssa ja keskustelimme myös siitä, kuinka monet suomalaiset eivät halua viettää toisten suomalaisten kanssa täällä Houstonissa. Meitähän on pienen kylän verran täällä, mutta kyllähän se niin on, ettei kaikki luonnollisestikaan halua olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Eikä suomalaisuus takaa kahden yksilön ystävystymistä. Vaikka juuret olisi Suomessa, ei kaikkien kiinnostuksen kohteet ole tietenkään samat.

Koska aihe on puhuttanut viime aikoina, tulin myös ajatelleeksi miten tärkeetä on erilaiset ystävät. Jokainen ihminen, kenet elämääni päästän, tarvitsee olla samat arvot kuin itselläni, mutta samalla pitää rikastuttaa elämääni jollain erikoisella tavalla.

Jotkut ystävyydet perustuvat vertaistuelle, mikä usein on keissi expatyhteisöissä. Tämän huomasin miehen työpaikoilla eri maissa, että suurlähetystön porukka vaikuttaisi viettävän suurimman osan vapaa-ajastaan toistensa kanssa. Ja ymmärrän tämän erittäin hyvin. Eteenkin jos työpaikka sijaitsee täysin erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin itse on tottunut, on aika vaikeeta saada ystäviä työpaikan ulkopuolelta. Samalla nämä suhteet tuppavaat jäämään, kun muutto seuraavaan lähetystöön tulee. Itse koen nämä suurlähetystön kontaktit olleen ystäviä ja kutsun heitä ystäviksi edelleen, mutten vaan pidä yhteyttä enää. Muutamat timanttiset ihmiset ovat jääneet elämääni todella läheiseksi suurlähetystöjen piireistä, vaikka vietimme vain lyhyen ajan yhdessä.

Kuinkas Suomeen jääneille ystäville sitten käy? Varsinkin jos on ollut mukana isossa kaveriporukassa, voisin kuvitella ulkomaillemuuton satuttavan koko porukkaa ja pahiten lähtijää. Onhan se raskasta olla edelleen mukana porukan whatsapp-ryhmässä ja saada kaikki viestit, kuten “kuka tuo sipsit ja kaljat illalla?”. Itse en ollut ikinä mukana missään ns. ryhmässä. Toki koulukavereista tuli todella tärkeitä ja välillä harmittaa, ettei pidetty yllä porukan whatsappryhmää, mutta toisaalta en voi kantaa kaikkea mukanani. Muistelen usein, mitä kaikkien ystävieni kanssa tuli Suomessa tehtyä ja ihana kuulla heidän kuulumisia, mutta pakko jatkaa eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt. Odotan innolla kun saan taas nähdä ystäviäni, joko Suomessa tai jossain muualla maailmassa, mutta ei Suomessa jatkuvasti ravaaminen ole agendallani. Haluaisin mennä tapaamaan uutta perheenjäsentäni, mutta ihan kaikkiin synttäri- ja nimpparijuhliin en vaan millään pysty osallistumaan.

Mutta onneksi nykyään on tämä internetti! Soittelen Suomeen monta kertaa viikossa ja päiväni on monta kertaa pelastanut yllättävä puhelu Suomesta! Ihana kun nykyään on helppoa ja ilmasta pitää yhteyttä. Yksi kuvan lähettäminen ei maksa mitään, mutta tuo hymyn kasvoille viikoiksi vastaanottajalle. Kun minusta tuli muutama kuukausi sitten täti, sain olla mukana ihan (melkein) kaikessa, kun tämä pieni prinsessa saapui maailmaan. Ilman älypuhelimia ei tämä olisi ollut mahdollista ja uskon, että olisin ollut surullinen.

img_9700
Päiväkahvit ja cupcakesit ystävän kanssa. Mikäs se parempaa?

Ystävyyssuhteet ovat monille ihmisille vielä tärkeimpiä, kuin perhesuhteet ja voin kuvitella kuinka raskasta ulkomaille muutto voi olla. Sitä pelkää, ettei ystävyys kanna tai ei saa olla mukana kaikessa. Jos olisin muuttanut ulkomaille nuorempana, en olisi ollut näin vahva ja kestänyt olla erossa perheestä ja ystävistä, mutta ikä on tuonut varmuutta omasta asemasta ja luottoa ystävyyssuhteisiin. Tiedän, että Suomessa on paljon ystäviä ja tiedä, että ihan joka ikinen on onnellinen puolestani, vaikka päätös lähteä ei ollut helppo.

Ja sitäpaitsi, minähän saan asua parhaan ystäväni kanssa saman katon alla, samassa maassa ja samassa maanosassa. Kaikki muut suhteet kestävät kyllä välimatkan.

Camilla

Five Things Friday – tarinoita viikon varrelta

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Ajattelin aloittaa sarjan, jossa perjantaisin kerron viisi tarinaa viikon varrelta. Bloggaaminen on jotenkin jäänyt jalkoihin ja välillä vähän unholaan, mutta koska tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, ajattelin josko tällainen lyhyiden tarinoiden jakaminen motivoisi enemmän, kuin pitemmän postauksen kirjoittaminen.

Kesä
Houstoniin on tullut kesä. Sellainen Suomen kesä. Sopivan lämmintä ja sopivan aurinkoista. Ulkona tuoksuu kesä ja kukat kukkivat. Takapihalla on tullut vietettyä kahvihetkiä ja lukuhetkiä. Tai ihan vaan oleskellut. Kasvimaalla alkaa kohta olemaan kuhina ja salaattia saadaan ruokapöytään varmaan jo viikon päästä.

Kevät on tuonut mukanaan myös siitepölyn. Jouduin turvautumaan allergialääkkeisiin, vaikken aikaisemmin ole lääkkeitä tarvinnut. Takapihalla saa pyyhkiä pinnat kaksi kertaa päivässä keltaisesta töhnästä. Kai tämä kuitenkin on jo menossa ohi. En kuitenkaan vielä ole lopettanut lääkkeiden syömistä. Sadetta odotellessa.

Texasissa on ennätysmäärä lupiineja tänä vuonna. Kuva pyöräreitin varrelta. 

Siisti työhuone
Olen saanut järjesteltyä kodin siihen malliin, että löytää tavarat ja elämä on helppoa. Viimeisenä projektina oli työhuoneeni/ompeluhuone. Huone pursuili mitä kummallisempia tavaroita ja otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja järjestelin kaiken niin, että huoneessa on mukava viettää aikaa. Olen nimittäin saanut viettää suurimman osan ajastani työhuoneessa…

Työlupa
Kyllä, työlupa saapui joitain viikkoja sitten. En jotenkin ollut varautunut tähän ja aikamoinen selvittäminen on kuulunut päiviini. Löysin unelmatyöpaikkani, pääsin ensimmäiseen haastatteluun ja nyt odottelen seuraavaa kierrosta. Odotellessa päädyin kouluttautumaan hieman enemmän, jotta työnhaku ja työnteko olisi helpompaa. Olen suorittanut kursseja ja opetellut kaikkia jänniä asioita. Olen verkostoitunut ja jutellut naapureiden kanssa Houstonin työtilanteesta. Iltaisin on ollut niin poikki, että olen kaatunut sänkyyn yhdeksältä. Loma on vihdoin ohi!

Talomme etupihalla kukkivat puut kauniisti tänä keväänä. 

Ruokaremontti
Olemme mieheni kanssa syöneet mitä sattuu nyt jo liian kauan, joten pistin ruokailut remonttiin. Kaksi viikkoa takana ja olo on paljon parempi! Enemmän vihreetä, paljon vähemmän sokeria ja enemmän oikeeta ruokaa. Ensimmäiset päivät oli kyllä vaikeeta, mutta nyt kun kroppa on puhdistautunut, voimme molemmat paljon paremmin. Needless to say, mutta kun ruokavalio on kunnossa, ollaan jaksettu liikkua enemmän. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ehdottomasti tavoittelun arvoinen!

Olen aivan ihastunut uuden kodin vieressä sijaitsevasta pyöräreitistä. Ja vielä kun ei ole hellettä, niin voi käydä ulkoilemassa. 

Vieraita Suomesta
Ensimmäiset suomivieraat ovat varanneet lomamatkan, enkä voisi olla enemmän innoissaan! On ollut rankkaa olla erossa perheestä ja ystävistä ja olen äärettömän onnellinen siitä, että he ovat tulossa! Kiva toimia oppaana ja viettää aikaa perheen kanssa. Kokkailla yhdessä ja käydä ravintoloissa. Ja saada tuliaisia 🙂

Takapihalla näyttää jo olevan kesän tunnelmaa. 

Meille kuuluu siis pelkkää hyvää, vaikka olen viettänyt blogissa hiljaiseloa.

Ihanaa viikonloppua!
Camilla