Olen nähnyt äänikirjasovelluksessa ehdotuksen lukea kirjan “The 5 AM Club”, mutten ikinä päässyt kirjan lukemiseen asti. Kuukausi sitten kuitenkin tapahtui jotain maatamullistavaa ja mies kysyi voiko hän alkaa treenaamaan kanssani aamuisin. Ongelma on vaan että pitäisi herätä tuntia aikaisemmin kuin aikaisemmin, eli kello viisi aamulla. En epäröinyt, koska olinhan itsenkin miettinyt, että olisi kiva saada päivään vähän omaakin aikaa. Joten, kuukauden kokeilun jälkeen, olemme edelleen aamuviiden klubilaisia ja koska vihdoinkin sain kuvia otettua todisteeksi niin tarjoitui sopiva hetki kirjoittaa siitä miksi jaksan arjessa kaiken hulluuden keskellä.

En siis ole lukenut em. kirjaa, mutta lyhykäisyydessään ideana on herätä tuntia aikaisemmin kuin muu perhe, jotta saa aikaa itselleen. Kirjassa ehdotetaan jakamaan tunti 20 minuutin jaksoihin, jossa ensimmäinen käytetään liikuntaan, toinen meditaatioon ja päiväkirjan kirjoittamiseen ja kolmas lukemiseen tai itsensä kouluttamiseen. Ennen kun luin kirjasta tai sen ideasta, olin tehnyt itselleni samantyyppisen rutiinin ja koska rutiini auttaa minua olemaan parempi opettaja, yrittäjä, vaimo ja vanhempi, halusin jakaa ilosanomaa muiden kanssa.

Aikaisemmin heräsin kuudelta miehen kanssa ja aloitin 20 minuutin kehonpainotreenin takapihalla heti herättyäni. Välillä kävin vaan kävelyllä, mutta melkeinpä joka aamu tein jonkinlaisen treenin. Tämän jälkeen tein vartin joogan ja viiden minuutin meditaation katolla, jossa usein istuin kun aamun ensimmäiset auringonsäteet tanssivat kasvoillani. Tämä oli maaginen heti, joka tietenkin muuttuu, kun päivän pituus muuttuu eri vuodenaikojen välillä. Tässä vaiheessa kello oli jo usein yli seitsemän ja poika oli jo hereillä odottamassa aamupalaa. Ehdin juuri ja juuri käydä suihkussa, laittaa aamupalaa molemmille ja syödä oma aamupala. Kahvia en usein ehtinyt juoda ollenkaan enkä soittaa Suomeen ennen kuin koulu alkoi aamukahdeksalta. Usein ärsytti kun ei ollut aikaa rauhassa juoda kahvia tai kahvi oli seissyt kupissa jonkin aikaa ja oli nyt kylmää, koska koulu alkoi.

Avasin hieman syitä tiukkaan aikatauluun edellisessä postauksessa. Kotikoulu alkaa meillä aina kahdeksalta, ellei poika nuku myöhempään. Minä en ikinä herätä poikaa unilta, ellei olla lähdössä jonnekin. Annan hänen nukkua, koska tiedän että joskus hän tarvitsee pidempiä unia. Kello kahdeksan aloitus on tarkoin harkittu ajankohta ja olemme kokeilleet monet eri aikataulut, joista kahdeksan sopii meille molemmille parhaiten.

Nyt kun aloitin heräämään päivään jo viideltä, ehdin rauhassa tehdä sekä lihaskuntotreenin ja joogan ja aamu ei ole edes alkanut vielä. Ei ole kiire mihinkään. Olen myös saanut treenikaverin itselleni. Mies tekee omaa treeniä ja minä omaani takapihalla. Välillä menemme vaan kävelylle jos on hyvin uninen olo. Välillä olen käynyt ystävän kanssa juoksemassa, mutta viime viikolla kävimme aamuviideltä vaelluksella tässä ihan lähistöllä sijaitsevalla “vuorella”, josta postauksen kuvat. En oikein keksinyt tälle nyppylälle mitään järkevää sanaa, joten laitoin vuoren heittomerkkeihin. Parkkipaikalta lyhintä tietä huipulle on noin kolme varttia kävellen, eli ei todellakaan mikään vuori, mutta onhan tuo tarpeeksi korkea että tulee hiki. Kävelimme koko vuoren ympäri ja kävimme huipulla. Aikaa meni 2,5 tuntia, eli saavuin kotiin juuri ennen kun koulun oli määrä alkaa.

Nyt kun aamuissa on enemmän aikaa, otan usein kalenterin viereen ja to do listan tekemisen aamupalan yhteyteen. Päivä lähtee paljon paremmin käyntiin kun tietää mitä kaikkea pitää tehdä koulun jälkeen. Välillä saan jopa töitä tehtyä ennen koulua ja mitä parasta saan juoda kahvin rauhassa. Usein soitan Suomeen aamulla. Kirjoitan päiväkirjaa ja välillä katson jotain hömppäohjelmaa.

Muutos ei ollut alkuun helppoa, koska nukkumaanmenoaika piti muuttaa, mikä tarkoitti, että illallisaikaa piti aikaistaa. Nukuin erittäin huonosti ensimmäiset viikot ja heräilin koko yön ja oli kummallisia unia. Mietin koko yön onko aika herätä ja olenko nukkunut liian myöhään enkä herännyt herätyskelloon. Vähitellen kuitenkin aamut eivät olleet niin vaikeita, vaikka edelleen on aamuja että tekee vaan mieli jäädä peiton alle. Eteenkin kun aamut ovat olleet kylmiä. Lauantaina oli peräti pakkasta kun lähdin viideltä juoksemaan.

Kaikenkaikkiaan muutos on ollut positiivista ja aion jatkaa aamuviiden klubin jäsenyyttä. Muutos on ollut sen verran hyvä, että olen jatkanut heräämään myös viikonloppuna viimeistään kuudelta. Jos vaan saan kaveria juoksemaan viikonloppuna lähden ilomielin poluille. Nyt kun on ollut kylmempää keliä, niin isommat petoeläimet ovat tulleet alas laaksoon vuorilta, koska ruokaa on aika vähän saatavilla. Eilen näin kojootin meidän kotikadulla jahtaamassa jänistä ja toissaviikolla puuman takapihan golfkentällä tallustelemassa. Tästä syystä en ikinä lähde yksin juoksemaan. Eteenkin aamulla kun on vielä pimeää.

Blogipostauksella ei ole tarkoitus tuoda kenellekään huonommuuden tunnetta vaan osoittaa, että jos haluaa muutosta elämään, on se mahdollista jos on tarpeeksi suuri motivaatio. Oma aika on minulle niin tärkeää, eikä sitä ole muuten mahdollista tässä elämänvaiheessa saada, on pakko organisoida päivät niin että saa mitä haluaa. Olisin helposti voinut organisoida päiväni niin että treenaan iltaisin, mutta se ei sovi itselleni ollenkaan. Olen aina ollut aamuvirkku, enkä usko sen muuttuvan lähiaikoina.

Seuraava askel olisi kai lukea The 5AM Club kirja? Katsotaan kunhan olen lukenut kaikki 27 kirjaa äänikirjasovelluksessa jonossa olevat, heh.

Camilla

English: I haven’t read The 5AM Club book yet, but it turns out I have adopted that philosophy on my own the past weeks. After some consideration I have changed my morning routine to start earlier to do things that makes me happy, such as working out/running, mediating, doing yoga and journaling along with a peaceful breakfast by myself. I am happy to have make the change and will continue staying in the 5am club.