Arki on vienyt mukanaan, joten vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen suuri Frendit fani ja haaveillut vuodesta yksi siitä, että saisin emännöidä Kiitospäivän päivällisen meillä kotona. Tänä vuonna kävi niin, että lapset viettivät lomansa äitinsä kanssa, joten tuumasimme vaan, että noh, olemme sitten kaksin. Ajatus kuitenkin kävi mielessä, että olisi kiva kutsua kaikki tutut perheettömät meille syömään. Vaikka ulkosuomalaisena sitä usein ajattelee, ettei täkäläiset pyhät oikein kosketa meitä, on se vaan niin, että työkavereiden lähdettyä perheidensä luokse olisi kiva olla ihmisiä ympärillä.

Monen sattuman summan kautta kävi niin, että miehellä oli polvileikkaus Kiitospäivää edeltävänä maanantaina ja sattumalta appivanhempani saapuivat meille samalla viikolla, mistä oli suuri apu ihan logistisesti ja kotiaskareissa. Kun appivanhempien tuloa suunniteltiin, kysyin sopisiko heille, että pidämme isot päivälliskutsut meillä olivat he heti mukana. Tämä uusi perheeni elää ruoanlaittoa varten, joten heille tämä oli mahdollisuus, ilo ja kunnia saada kokkailla.

Kutsuin sitten ystäviä ja tuttavia, ketkä tiesin olevan Houstonissa Kiitospäivänä ja yllätyksekseni lähes kaikki kutsutut saapuivat. Jouduimme lainaamaan tuoleja, mutta jollain ihmeellä saimme kaikki mahtumaan yhden pitkän pöydän ääreen syömään. Yhteensä laskin 16 ihmistä, joista kuitenkin neljä oli lapsia. Tunnelma oli tiivis, mutta ihanan rento.

Ruokaa oli aivan valtava määrä ja saimme lähettää vieraat kotiin takeaway rasioiden kanssa koteihinsa. Itse söin tähteitä vielä kuusi päivää Thanksgivingin jälkeen ja pakastimessa on vielä vaikka kuinka paljon ruokaa. Kun kalkkuna tuli ensimmäistä kertaa puheeksi ehdotti mieheni isälleen uppopaistettua kalkkunaa, jotta meille sitten voisi jäädä keitin, koska sillä voi keväällä keittää rapuja ison kasan ja sehän sopi. Joten, meillä oli uppopaistettu kalkkuna. Mieheni savusti vielä brisket-lihaa kalkkunan lisäksi. Lisukkeina oli muun muassa salaatteja, corn soufflet (niinkun viime vuonna), vihreitä papuja, Louisianalaisia laatikkoruokia (toinen riisistä ja toisen maissijauhoista) ja tietysti pekaanipähkinäpiirakkaa jälkiruoaksi.

Sain vihdoinkin toteutettua suuren haaveeni ja vaikka olin kuin jyrän alle jäänyt seuraavana päivänä olen onnellinen, että saimme viettää upea ilta ystäviemme kanssa. Kuvia ei tullut räpsittyä kuin muutama, mutta niinhän se on, että kun on liian kivaa, ei vaan muista ottaa kuvia.

Black Friday:na seuraavana päivänä anoppini koristeli kanssani kodin jouluiseksi. Toimme joulukuusen sisään, ripustimme hieman jouluvaloja ja koristelimme takan amerikkalaiseen tapaan joulusukilla. Teimme kaiken lisäksi miehen kanssa suursiivouksen kotona ja kävimme ostamassa joululahjat, joten nyt joulu voi tulla. Niin, ja glögiä olen juonut jo kuukauden päivät. Onneksi Ikean glögi on juotavaa, vaikkei Marlia voita. Seuraavaksi pitää tehdä joulutorttuja!

Ai niin, niille, ketkä ei ole kuulleet, niin miehen polvileikkaus meni loistavasti. Melkein kaksi viikkoa takana leikkauksesta ja hän kävelee jo rappusia kuin kaksikymppinen konsanaan. Polvi on paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta, jolloin käveleminen, istuminen, kiipeäminen, makaaminen ja kaikki muu aktiviteetti aiheutti kipua. Voisin siis sanoa, että täyden kympin leikkaus.

Camilla

We hosted Thanksgiving at our house for friends with my in-laws this year which was a success. There was great food (a lot!) and our wonderful friends, which made it a day to remember. Unfortunately, I forgot to take a lot of pictures, but maybe you can just trust me if I say we had a lot of food? 

My husband had knee surgery just before Thanksgiving, which all went well. He is walking up and down stairs like nothing now – which was not the case before the surgery.