Uusi alku uudessa työpaikassa

Niinhän siinä sitten kävi – minäpä aloitin työt marraskuun alussa. Ensin tuntipalkalla kuukausi kerrallaan, mutta sitten minut vakinaistettiin viikko sitten. Olin monella tapaa tyytyväinen tilanteeseeni kotona työskentelyyn ja vapauteen, mutta jotain puuttui. Laitoin hakemuksen työhön, mitä en sitten saanutkaan, mutta sainkin jotain ihan muuta, jotain mikä sopi minulle kuin nenä päähän. Yritys on minulle uusi, vaikkei ihan tuntematon.

Viihdyn aivan super paljon! Joka aamu olen innoissani lähdössä töihin ja vaikka alkuun oli tietysti aika rankkaa sovittaa kokoaika työ ja esimerkiksi liikunta, puhumattakaan kotiaskareista, mutta tuntuu kuin tasapaino olisi löytynyt. Tai kaikkihan tuskailevat tasapainon kanssa ikuisesti, mutta ainakin toistaiseksi olen ymmärtänyt levon ja liikunnan merkityksen, mikä taas tarkoittaa, ettei kaikelle tahdo enää löytyä aikaa. Illalla töiden jälkeen pitää palautua ennen seuraavaa päivää, eikä siis voi hyppiä ympäriinsä jatkuvasti tekemässä kaikenlaista, mihin aikaisemmin oli aikaa ja energiaa.

Varmaan uteliaampia kiinnostaa, mitä teen, joten yritänpä kertoa lyhykäisesti. Teen toimistotyötä ihan tässä meidän kodin lähellä, Galleriassa. Eipä siinä sen kummempia. Hyödynnän koulutustani ja saan tehdä töitä ihan mielettömien ihmisten kanssa – alan superammattilaisten kanssa. Kasvutahti on kova ja töitä tehdään enemmän kuin kehdataan myöntää, mutta siinä se suola piilee. Innostuksesta ja motivaatiosta tehdä johtavana alan yrityksenä. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja omalla työllä voi vaikuttaa paljon.

Siinäpä se. Monella on varmaan mielessä, kuinkahan blogille käy. Siihen en osaa vastata. Halu on kova, eteenkin koska Suomessa on iso perhe ja paljon ystäviä, ketkä haluaa kuulla kuulumisia. Tämä on tehokas kanava laittaa kuulumiset kaikille yhdellä klikkauksella, mutta kaikki tuottavaa työtä tekevät tietävät, että yhteen tuotokseen voi mennä valtava määrä aikaa. Joten, en tiedä. Aika näyttää.

Joulu menee siis töissä, enkä vaihtaisi pois minuuttiakaan. Kävimme hakemassa lapset kahdeksi viikoksi, joten jotain kivaa tullaan varmasti tekemään joulun kunniaksi, mutta joulupäivä menee varmaan kotona lepäillessä.

Rauhallista joulua kaikille!

Camilla

As an early Christmas present I signed a contract and started working almost two months ago. Merry Christmas for everyone!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s