Aamuviiden klubi

Olen nähnyt äänikirjasovelluksessa ehdotuksen lukea kirjan “The 5 AM Club”, mutten ikinä päässyt kirjan lukemiseen asti. Kuukausi sitten kuitenkin tapahtui jotain maatamullistavaa ja mies kysyi voiko hän alkaa treenaamaan kanssani aamuisin. Ongelma on vaan että pitäisi herätä tuntia aikaisemmin kuin aikaisemmin, eli kello viisi aamulla. En epäröinyt, koska olinhan itsenkin miettinyt, että olisi kiva saada päivään vähän omaakin aikaa. Joten, kuukauden kokeilun jälkeen, olemme edelleen aamuviiden klubilaisia ja koska vihdoinkin sain kuvia otettua todisteeksi niin tarjoitui sopiva hetki kirjoittaa siitä miksi jaksan arjessa kaiken hulluuden keskellä.

A-Mountain auringonnousun aikaan.

En siis ole lukenut em. kirjaa, mutta lyhykäisyydessään ideana on herätä tuntia aikaisemmin kuin muu perhe, jotta saa aikaa itselleen. Kirjassa ehdotetaan jakamaan tunti 20 minuutin jaksoihin, jossa ensimmäinen käytetään liikuntaan, toinen meditaatioon ja päiväkirjan kirjoittamiseen ja kolmas lukemiseen tai itsensä kouluttamiseen. Ennen kun luin kirjasta tai sen ideasta, olin tehnyt itselleni samantyyppisen rutiinin ja koska rutiini auttaa minua olemaan parempi opettaja, yrittäjä, vaimo ja vanhempi, halusin jakaa ilosanomaa muiden kanssa.

Aikaisemmin heräsin kuudelta miehen kanssa ja aloitin 20 minuutin kehonpainotreenin takapihalla heti herättyäni. Välillä kävin vaan kävelyllä, mutta melkeinpä joka aamu tein jonkinlaisen treenin. Tämän jälkeen tein vartin joogan ja viiden minuutin meditaation katolla, jossa usein istuin kun aamun ensimmäiset auringonsäteet tanssivat kasvoillani. Tämä oli maaginen heti, joka tietenkin muuttuu, kun päivän pituus muuttuu eri vuodenaikojen välillä. Tässä vaiheessa kello oli jo usein yli seitsemän ja poika oli jo hereillä odottamassa aamupalaa. Ehdin juuri ja juuri käydä suihkussa, laittaa aamupalaa molemmille ja syödä oma aamupala. Kahvia en usein ehtinyt juoda ollenkaan enkä soittaa Suomeen ennen kuin koulu alkoi aamukahdeksalta. Usein ärsytti kun ei ollut aikaa rauhassa juoda kahvia tai kahvi oli seissyt kupissa jonkin aikaa ja oli nyt kylmää, koska koulu alkoi.

Aurinko nousee upeasti vuorten takaa.

Avasin hieman syitä tiukkaan aikatauluun edellisessä postauksessa. Kotikoulu alkaa meillä aina kahdeksalta, ellei poika nuku myöhempään. Minä en ikinä herätä poikaa unilta, ellei olla lähdössä jonnekin. Annan hänen nukkua, koska tiedän että joskus hän tarvitsee pidempiä unia. Kello kahdeksan aloitus on tarkoin harkittu ajankohta ja olemme kokeilleet monet eri aikataulut, joista kahdeksan sopii meille molemmille parhaiten.

Nyt kun aloitin heräämään päivään jo viideltä, ehdin rauhassa tehdä sekä lihaskuntotreenin ja joogan ja aamu ei ole edes alkanut vielä. Ei ole kiire mihinkään. Olen myös saanut treenikaverin itselleni. Mies tekee omaa treeniä ja minä omaani takapihalla. Välillä menemme vaan kävelylle jos on hyvin uninen olo. Välillä olen käynyt ystävän kanssa juoksemassa, mutta viime viikolla kävimme aamuviideltä vaelluksella tässä ihan lähistöllä sijaitsevalla “vuorella”, josta postauksen kuvat. En oikein keksinyt tälle nyppylälle mitään järkevää sanaa, joten laitoin vuoren heittomerkkeihin. Parkkipaikalta lyhintä tietä huipulle on noin kolme varttia kävellen, eli ei todellakaan mikään vuori, mutta onhan tuo tarpeeksi korkea että tulee hiki. Kävelimme koko vuoren ympäri ja kävimme huipulla. Aikaa meni 2,5 tuntia, eli saavuin kotiin juuri ennen kun koulun oli määrä alkaa.

Näkymä vuoren rinteeltä. Eteläinen Las Cruces näkyy alhaalla ja kauempana El Paso, Teksas.

Nyt kun aamuissa on enemmän aikaa, otan usein kalenterin viereen ja to do listan tekemisen aamupalan yhteyteen. Päivä lähtee paljon paremmin käyntiin kun tietää mitä kaikkea pitää tehdä koulun jälkeen. Välillä saan jopa töitä tehtyä ennen koulua ja mitä parasta saan juoda kahvin rauhassa. Usein soitan Suomeen aamulla. Kirjoitan päiväkirjaa ja välillä katson jotain hömppäohjelmaa.

Muutos ei ollut alkuun helppoa, koska nukkumaanmenoaika piti muuttaa, mikä tarkoitti, että illallisaikaa piti aikaistaa. Nukuin erittäin huonosti ensimmäiset viikot ja heräilin koko yön ja oli kummallisia unia. Mietin koko yön onko aika herätä ja olenko nukkunut liian myöhään enkä herännyt herätyskelloon. Vähitellen kuitenkin aamut eivät olleet niin vaikeita, vaikka edelleen on aamuja että tekee vaan mieli jäädä peiton alle. Eteenkin kun aamut ovat olleet kylmiä. Lauantaina oli peräti pakkasta kun lähdin viideltä juoksemaan.

Näkymä vuoren toiselta puolelta, rinteestä.

Kaikenkaikkiaan muutos on ollut positiivista ja aion jatkaa aamuviiden klubin jäsenyyttä. Muutos on ollut sen verran hyvä, että olen jatkanut heräämään myös viikonloppuna viimeistään kuudelta. Jos vaan saan kaveria juoksemaan viikonloppuna lähden ilomielin poluille. Nyt kun on ollut kylmempää keliä, niin isommat petoeläimet ovat tulleet alas laaksoon vuorilta, koska ruokaa on aika vähän saatavilla. Eilen näin kojootin meidän kotikadulla jahtaamassa jänistä ja toissaviikolla puuman takapihan golfkentällä tallustelemassa. Tästä syystä en ikinä lähde yksin juoksemaan. Eteenkin aamulla kun on vielä pimeää.

Blogipostauksella ei ole tarkoitus tuoda kenellekään huonommuuden tunnetta vaan osoittaa, että jos haluaa muutosta elämään, on se mahdollista jos on tarpeeksi suuri motivaatio. Oma aika on minulle niin tärkeää, eikä sitä ole muuten mahdollista tässä elämänvaiheessa saada, on pakko organisoida päivät niin että saa mitä haluaa. Olisin helposti voinut organisoida päiväni niin että treenaan iltaisin, mutta se ei sovi itselleni ollenkaan. Olen aina ollut aamuvirkku, enkä usko sen muuttuvan lähiaikoina.

Seuraava askel olisi kai lukea The 5AM Club kirja? Katsotaan kunhan olen lukenut kaikki 27 kirjaa äänikirjasovelluksessa jonossa olevat, heh.

Camilla

English: I haven’t read The 5AM Club book yet, but it turns out I have adopted that philosophy on my own the past weeks. After some consideration I have changed my morning routine to start earlier to do things that makes me happy, such as working out/running, mediating, doing yoga and journaling along with a peaceful breakfast by myself. I am happy to have make the change and will continue staying in the 5am club.

Kotikoulu

Meni monta päivää kerätä rohkeutta julkaista postaus koska aihe ei kosketa vain minua vaan lasta, kenellä on vanhemmat muualla, enkä halua aiheuttaa mitään ongelmia. Mutta koska tulen sivuuttamaan kotikoulua usein blogissani tulevaisuudessa, ajattelin että olisi hyvä avata syitä, miten tähän pisteeseen ollaan päädytty. Lisäksi uskon, että hengenheimolaisia löytyy maailmasta, jossa uusioperheet ovat normaaleja ja erilaiset tavat kouluttaa ja kasvattaa lapsia lisääntyvät.

Ennen pandemiaa kotikoulukonsepti oli monelle vieras käsite, joka nyt pandemian jälkeen on normalisoitunut. Kuten monessa perheessä, meilläkin saatiin esimakua etäkouluun pandemian aikana, kun lasten äiti pyysi ottaa lapset muutamaksi viikoksi. Yritin keksiä tekemistä, kuten vesiväreillä maalaamista, mutta todellisuus oli lähinnä naapurustossa kävelyä aamulla ennen töitä tai puistossa leikkimistä töiden jälkeen.

Mies kuitenkin otti asiakseen auttaa poikaa matematiikan tehtävissä ja selvisi nopeasti, ettei yhdeksänvuotias osannut helppoja yhteenlaskutehtäviä vaikeempia tehtäviä. Asia jäi kun lapset palasivat äitinsä luokse ja takaisin kouluun. Ensimmäisen pandemiavuoden loppuvaiheessa kuitenkin lasten äiti soitti ja pyysi apua. Poika oli alkanut agressiiviseksi koulukavereitaan ja äitiään kohtaan. Selvisi ettei pojalla ollut koulussa yhtäkään ystävää ja oli pahasti koulukiusattu.

Vaellus kotikouluryhmän kanssa vesiputoukselle.

Mieheni soitti yhtenä päivänä kotiin (tai siis minun kotitoimistolleni) ja kysyi josko olisin valmis ottamaan pojan asumaan luoksemme ja vastasin kyllä ennen kuin mies ehti lopettaa lauseensa. En tiennyt mitä tulevan piti, mutta en välittänyt. Olin huomannut kuinka sisko kiusasi veljeensä, mikä sai pojan tekeytymään kiusaamisen uhriksi, joten olin onnellinen että poika saisi uuden mahdollisuuden elämässään.

Tähän aikaan mies teki edelleen töitä joka toinen viikko toimistolla ja joka toinen oli kotona, mutta ei tehnyt töitä etänä. Joten, mies otti vetovastuun kotikoulusta. Tässä vaiheessa olisi ollut turhaa lähettää poika kouluun, jossa joka päivä pohdittiin ollaanko kotona vai etänä. Jatkuvaa suhaamista edestakaisin ja kasvomaskia olisi pitänyt käyttää. Poika siis siirtyi kokonaan kotikouluun. Löysimme helpon ohjelman, Time4Learning, jossa oli kaikki neljä oppiainetta, mitä Yhdysvalloissa opetetaan: ELA (English Language Arts) eli äidinkieli, Social Studies eli lähinnä historiaa, maantiedettä yms., Science eli lähinnä biologiaa tms. pienemmille oppijoille ja lopuksi Math eli matematiikka. Ohjelma oli kokonaisuudessaan netissä, mikä teki siitä helpon. Ei tarvinnut ostaa tarvikkeita tai kirjoja. Lisäksi pystyin helposti vaan avaamaan ohjelman aamulla pojalle niinä päivinä kun mies oli toimistolla töissä, eikä minua tarvittu istumaan hänen vieressään. Olinhan täyspäiväisesti töissä.

Vapaaehtoispäivä kotikoulu ryhmän kanssa. Poimittiin kasviksia vähävaraisille.

Kesällä tuli muutto toiseen osavaltioon ja uuteen kotiin. New Mexicossa on lähtökohtaisesti huonot koulut eikä ollut mitään syytä laittaa poikaa kouluun, koska tiesimme, että vuoden vaihteessa minun kokopäivätyö loppuisi ja voisin keskittyä kouluun enemmän. Uuteen sopeutuminen oli meille kaikille vaikeeta ja usein puhuttiin kouluun paluusta. Lähinnä koska poika on erittäin sosiaalinen ja kaipaa paljon ihmisiä ympärilleen. Loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, ettei kouluympäristö olisi pojalle parasta ja seuraavaksi kerron miksi.

Pojat ovat usein vilkkaita tai vilkkaampia kuin tytöt yleensä. Mutta meidän lapsi onkin erityisen vilkas ja noin seitsemän vuoden iässä hänellä diagnosoitiin ADHD ja autismi (erittäin lievä). Hän pystyy kiipeämään seinää pitkin, huonekalut ovat hauskoja kiipeilypaikkoja, viiden sekunnin paikoillaan istuminen on kidutusta, puhumattakaan monen tunnin istuminen, keskittyminen aiheeseen, joka ei kiinnosta on täysin nolla, häneen ei saa koskea vaikka itse tunkee kätensä toisten ihmisten kasvoihin ennen kun edes tietää heidän nimensä ja tietää olevansa aina oikeassa. Kaikesta huolimatta koen, että hänen suurin haasteensa elää yhteiskunnassa tulee olemaan empatian puute. Tämä kaikki yhdistettynä erittäin huonoon näköön, jota ei pysty korjaamaan, välillä tuntuu kuin lapselle on annettu huonoimmat mahdolliset kortit elämään.

Jotta pystyisin palvelemaan pojan tarpeisiin mahdollisimman hyvin olen lukenut tavattoman paljon kirjallisuutta aiheesta. Kuuntelen kotikoulu ja ADHD aiheisia podcasteja viikottain. Olen liittynyt kaikkiin mahdollisiin Facebook ryhmiin aiheesta. Kuitenkin tärkein tuki on ollut kotikouluryhmä täällä Las Crucesissa. Löysin sattumalta Facebookista kotikouluryhmän, jossa tavataan kerran viikossa jossain kaupungin puistossa (joka viikko eri puisto) ja lapset saavat viettää aikaa keskenään ja isät ja äidit saavat vertaistukea. Tämä ryhmä ihmisiä pelastivat meidän koko perheen. Voimme saapua juuri niin rikkinäisinä ja vaillisina kuin olemme, ilman minkäänlaista tuomitsemista. Tuemme toisiamme elämän kaikissa vaiheissa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana on syntynyt kolme vauvaa, joita saamme hoitaa puistossa. Tapaamme äitien kanssa keskenään. Löysin juoksukaverin ryhmästä. Yksi äideistä haluaisi alkaa opettaa meille muille keramiikkaa. Toisten kanssa viestittelemme yöllä kun on ollut rankka päivä koska autismi tai jokin muu raskas asia.

Olemme nyt tämän vuoden aikana kokeilleet vaikka mitä ja tuntuu kuin hyvä flow olisi löytynyt. Erityisesti ADHD lapsen kanssa on tärkeää huomioida, ettei lapsi syö tai juo mitään sokeripitoista koulupäivän aikana. Ruoka tulee olla ravitsevaa, eli proteiinipitoista ja tuoreista raaka-aineista. Poika ei voi syödä tai juoda mitään maitotuotteita, mikä tuli selväksi melko nopeasti, joten jätimme sen pois. Lisäsin aamupalan yhteyteen kupillisen kahvia muutama viikko sitten ja voi pojat että koulupäivät menevät paljon kivuttomammin. Vaikka kahvi on piristävä aine, ihmiselle kenellä on ADHD kahvi (tai muut piristeet) rauhoittaa. Vaikkakin sanomme kahvin auttavan pojan keskittymiseen. Tiedä sitten onko tämä placebo efekti, mutta sillä ei ole väliä jos se toimii.

Seuraava tekijä onnistuneeseen kotikoulupäivään on päivien, oppituntien ja taukojen pituus. Teimme ensin suomalaisen mallin mukaan 45 minuuttia yhtä aihetta ja sitten vartin tauko, mutta 45 minuuttia oppimista on pojalle liian pitkä, joten lyhensin sen puoleen tuntiin. Eli otamme puolen tunnin välein vartin välitunti, jolloin ei saa katsoa mitään näyttöä ja mielellään viettää aika ulkona. Ns. oppitunteja meillä on päivästä riippuen 4-5, eli koulupäivän pituudeksi tulee noin 4-5 tuntia välituntien ja lounaan kera.

Koulupäivän aloitus on tärkeä, joten päädyin siihen, että teemme ohjatun meditaation kun koulu alkaa aamukahdeksalta. Hengittäminen vie happea aivoihin ja kiitollisuusmantrat tuovat kiitollisuudentunteen molemmille, mikä taas tuo positiivista energiaa päivään ja elämään. Meditaation jälkeen kirjoitamme molemmat päiväkirjaa muutaman minuutin verran. Itse kirjaan samalla to do listan päivää varten.

Vierailu paloasemalle.

Tällä hetkellä käytämme eri ohjelmia eri aiheisiin, koska lapsi on joissain aiheissa pidemmällä kuin muissa. Pääosin poika on nyt kuudennella luokalla, mutta käsinkirjoitus on edelleen esikoulun tasolla. Matematiikassa ollaan edelleen kaukana kuudennelta luokalta, joten se etenee omalla painollaan. Neljän pääaiheen lisäksi poika opiskelee espanjaa, pianoa ja harjoittelee Taekwondoa kotona. Päivittäin luemme molemmat kaunokirjallisuutta, mutta yleensä vasta illalla sänkyyn mennessä. Kaikesta tästä ja olemme yleensä valmiit viimeistään kello yksi iltapäivällä, jolloin itse siirryn työhuoneeseeni yritykseni pariin.

New Mexicossa tulee tehdä 180 päivää koulua vuodessa ja tätä kirjoittaessa olemme päässeet päivään 62 ja olemme marraskuun alussa. Koulupäiviksi lasken myös päivät kun menemme kavereiden luokse leikkimään tai kun menemme retkelle esimerkiksi päivävaellukselle. Välillä katsomme dokumenttiohjelman Netflixistä aiheesta, johon olemme paneutuneet. Lapset oppivat toisiltaan sosiaalisia taitoja ja jakavat tietoa mitä ovat oppineet elämänsä aikana. Toistaiseksi olemme tänä vuonna käyneet retkellä muiden kotikoululasten kanssa mm. paloasemalla, poliisiasemalla, yön yli telttailuretkellä vuorilla, kolmella vaelluksella keskellä viikkoa, aavikon turvallisuuskurssilla, Spaceportissa oppimassa raketeista, aavikkovaelluksella oppimassa ekosysteemistä ja vapaaehtoistyössä farmilla poimimassa kasviksia vähävaraisille.

Vaikka tämä kuulostaa paljolta, niin sitä se ei ole. Päivät ovat täysiä, mutta jos minua nukuttaa, otan päiväunet koulun jälkeen. Pojalla on valtavasti energiaa ja hän jaksaa kyllä kunhan on kunnon ruokaa syödäkseen ja paljon aikaa ulkona. Osan koulutehtävistä poika pystyy tekemään itsenäisesti, jolloin minä yleensä hoidan kotiaskareita tai vastailen työsähköposteihin. Vaikken usko multitaskaamiseen, niin välillä pystyn tekemään sitäkin jos on pakko.

Kaikenkaikkiaan kotikoulu on ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto. Vapaus valita, keskittyä kauemmin aiheeseen, joka aiheuttaa hankaluuksia ja syventyä aiheisiin, jotka kiinnostavat yksilöä vs. massaa. Tämä matka on ollut raskain, mitä olen ikinä matkannut, mutta uskon siihen että lopussa kova työ palkitaan. Olisin halunnut jakaa enemmän kuvia eri retkiltä, mutta jokaisessa kuvassa on jonkun lapsen kasvot, enkä halua jakaa muiden lasten kuvia netissä ilman vanhempien lupaa.

Camilla

English: We have homeschooled my husband’s son for almost two years now and shared some thoughts on how it’s going. It is an unusual situation where the stepmom is educating the child while the parent is working outside of the home.