Itsenäisyyspäivä ja ulkosuomalaisuus

Välimatka tekee ihmeitä. Sitä kaipaa enemmän ja arvostaa pieniäkin asioita paljon enemmän. Minusta on kuoriutunut pieni jouluihminen tässä viime viikkoina ja olen miettinyt mistä moinen johtuu, mutta voisin kuvitella välimatkalla olevan jotain osaa tähän fiilistelyyn. Eteenkin perinteet, perheen omat ja kansalliset, ovat heränneet henkiin ilman, että olen edes huomannut asiaa.

Olen istunut netissä luvattomia tunteja etsiessä eri reseptejä joululaatikoihin, saaristolaisleipään ja piparkakkutaikinaan. En aio vetää överit, mutta jotenkin tuntuu, että tarvitsen pienen palan Suomea tähän hetkeen. Kun itsenäisyyspäivän aamu valkeni suuntasin suomalaisen ystäväni luokse ja laitoimme Linnan juhlat telkkarista päälle. Söimme siis aamupalaa ja katsoimme juhlia Areenasta. Juhlat ovat aina kuuluneet minun itsenäisyyspäivään, mutta vasta kun palasin kotiin iltapäivästä, iski kaipuu Suomeen. Kuuntelin Finlandia hymniä ja ostin Tuntematon sotilas -elokuvan miehelle joululahjaksi. Vasta kun jonkin asian menettää, sitä osaa arvostaa. Tässä tapauksessa tuntuu, kuin olisin menettänyt itselle tärkeät perinteet. Toki vanhoja perinteitä voi, ja pitääkin, vaalia kaukanakin, mutta jotkut asiat vain ei tunnu samalta kaukana kotoa.

Ulkosuomalainen on aina kahden maan välissä ja jossain vaiheessa aikaa on kulunut niin paljon, ettei pysty edes palaamaan takaisin Suomeen, vaan uusi kotimaa tuntuu enemmän kodilta kuin Suomi. Aihe puhuttaa paljon eri ulkosuomalaisten foorumeilla ja välillä kun on vaikeita aikoja ihmisten elämässä, tulee väkisinkin mieleen, pitäisikö palata Suomeen. Tukiverkosto Suomessa näkee lähtijän luopiona ja uudessa kotimaassa on aina ulkopuolinen. Yhdysvallat on maahanmuuttajalle unelmamaa, koska tänne on varmasti paljon helpompi muuttaa ulkopuolisena, koska kaikki muutkin ovat ihan samassa tilanteessa. Eteenkin jos vertaa vaikka Aasiaa länsimaisen silmin. Tuskin esimerkiksi Kiinaan muuttaminen ole yhtä helppoa eurooppalaiselle, kuin Yhdysvallat.

Kuinka minun matka ulkosuomalaiseksi on sitten tähän asti mennyt? Matka on tietysti aloitettu, ainakin henkisesti, jo viisi vuotta sitten, kun tapasin mieheni, mutta vasta kymmenen kuukautta olen oikeastaan asunut Suomen rajojen ulkopuolella. Ristiriitaiset tunteet kuuluvat kai asiaan, mutta jollain tavalla olisi kiva jos ainakin hetkittäin olisi helpompaa.

Kun kaksikymppisenä lähdin matkustamaan ympäri maailmaa, ihmettelin aina Suomeen palatessani, miksi asun tässä kummallisessa maassa. On kylmä ja pimeetä. Kesällä on kylmä ja hyttysiä. Aivan kamalat verot ja juntteja täynnä. Olin naiivi ja kiittämätön. Röyhkeä ja itsekeskeinen. Paljon piti kasvaa, jotta pääsin edes tähän pisteeseen, missä nyt ollaan. Piti löytää se oikea ihminen näyttämään minulle kuinka upea maa Suomi oikeasti on.

Kun tapasin mieheni, elin edelleen tässä pienessä kuplassani, jossa vihasin kohtaloani asua Suomessa. Olin tehnyt paljon töitä sen eteen, että pääsisin jonain päivänä pois ja valloittamaan maailmaa. Kehuskella sitten Suomeen palatessani kuinka upeita paikkoja maailmassa on. Joo, onhan se upeeta nähdä uusia paikkoja ja oppia uusia tapoja elää, mutta kuinka ihanaa onkaan palata kotiin.

Mieheni näytti minulle täysin uuden puolen Suomesta. Suomessa on turvallista, upea puhdas luonto, rehellisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa. Pikkuhiljaa rupesin ymmärtämään kuinka hyvä maa Suomi on. Kun mies muutti takaisin Yhdysvaltoihin olin tietysti murheen murtama hänen lähdöstä, mutta olin onnellinen saadessani jäädä Suomeen. Viime tammikuussa kun vakinainen ulkomaanmuutto lähestyi olin kauhuissani. En halunnut lähteä. Yhtäkkiä olin muuttanut mieltäni ja pidin lumesta ja talvesta. Mitä ihmettä? Lenkkeilin koiran kanssa päivittäin lumihangessa ja aloin kaipaamaan kaikkea.

Miltä nyt tuntuu kun meillä on koti Teksasissa? Kyllä kaipaan jotain asioita Suomesta, mutta sen verran olen kasvanut, että osaan elää tässä ja nyt. Turha murehtia, mitä ei ole, vaan lähinnä, mitä kaikkea ihanaa minulla on. Joten, miksi pohdin ulkosuomalaisuutta päivittäin? Koska maahanmuuttajana kamppailen päivittäin asioiden kanssa, jotka saattavat vaikuttaa pieniltä, mutta ovat minulle uusia ja ihmeellisiä. Samalla jokainen suomalainen ulkomailla on lähettiläs ja vaikka jotkut asiat vaikuttavat hieman hankalalta, on vaan pakko niellä suuttumus ja yrittää ymmärtää maan tavat ja kulttuurierot. Tai ystävällisesti yrittää kertoa, kuinka me suomalaiset teemme asiat hieman eri tavalla, joka säästää aikaa/rahaa tai on muuten vaan helpompi.

Olen ylpeä suomalainen ja haluan vaalia perinteitä jatkossakin. Täytyy vaan muistaa, että elämä on tässä ja nyt. Vaikka kuinka olisi ikävä, pitää muistuttaa itseään siitä, miksi ylipäätään matkaan lähti. Haluan opettaa lapsille Suomesta ja suomalaisista perinteistä, mutta samalla kunnioittaa tämän maan perinteitä. Ei ole helppoa elää kahden tulen välissä, mutta kuinka rikasta onkaan elämäni nykyään? Saan oppia uusia asioita päivittäin ja kokea upeita hetkiä täälläkin. Pitää vaan löytää tasapaino.

Koska en nyt tähän hätään Houstonista löytänyt Suomen lippua, josta ottaa kuvia postaukseen, kaivoin muutamia lempikuviani Suomesta arkistoista. Luonto on meille suomalaisille tärkeä ja niin myös minulle. Vaikka perhettä ja ystäviä on ikävä, niin Suomen luontoa on kyllä kova ikävä myös.

Vielä kerran hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Camilla

Ensimmäinen Thanksgiving

Kiitospäivän kukkia.

En ole aikaisemmin viettänyt syksyä Yhdysvalloissa, joten tämä oli ensimmäinen Kiitospäivä minulle. Mieheni työn takia, hän ei varsinaisesti ole viettänyt Thanksgivingiä perheensä kanssa vuosiin, eikä näin ollen ole mitään perinteitä, joita hän olisi halunnut juhlittavan. Halusin kuitenkin viettää “tyypillistä” amerikkalaista Kiitospäivää ja olin kysellyt miehen lapsilta mitä he odottavat pyhältä. Lapset saavat (ainakin Louisianassa) viikon lomaa Kiitospäivän aikaan, ja kävimme hakemassa lapset edellisenä viikonloppuna. Lapsillakaan ei oikein ollut mitään erityisiä toiveita, joten päädyimme menemään fiiliksen mukaan ja esimerkiksi Kiitospäivän illallisen reseptit etsin netistä.

Thanksgiving on siis aina marraskuun kolmas torstai, ja monet matkustavat jo keskiviikkona perheensä luokse ja ottavat perjantain vapaaksi. Mies oli kuitenkin koko viikon töissä, koska oli päivystysvuorossa ja tottakai joku laiterikko tapahtui Thanksgiving aamuna ja hän joutui menemään töihin. Onneksi vika korjaantui nopeasti, eikä jääty ilman isän läsnäoloa pyhänä. Perjantaina toimisto oli ollut tyhjä ja hän oli istunut koko päivän yksin päätteellä. Vuosi on lopuillaan ja hänen lomapäivät on nyt tämän vuoden osalta käytetty, joten hänen oli pakko mennä toimistolle perjantaina, vaikka muut oli ottanut vapaata. Anyhow, Kiitospäivä aloittaa “Holiday Season:in”, eli joulu+kiitospäivä ja kaupat on täyttynyt joulukoristeista ja -musiikista.

Ruoka
Niinkuin suurimmalla osalla ihmisistä, meilläkin ruoka oli pääosassa Thanksgiving päivänä. Aloitimme heti aamiaisen jälkeen ja teimme oikeastaan kaikki ruoat itse, paitsi kalkkuna, jonka mies kävi hakemassa yhdestä ravintolasta edellisenä iltana. Minä en syö kalkkunaa, eikä lapset syö paljon, joten olisi ollut energian tuhlausta paistaa kokonainen kalkkuna itse. Savustetun kalkkunan lisäksi meillä oli tarjolla bataattivuokaa amerikkalaisittain – paljon sokeria ja paahdettuja vaahtokarkkeja päällä. Jep. Oli hieman kummallinen yhdistelmä, mutta kyllä se oli ihan syötävää. Lisäksi meillä oli Louisianalaisittain corn suofflet:a, mikä on oikeastaan maissileipää, mutta siihen lisätään voita, sour cream (creme fraiche) ja säilöttyä maissia. Ja koska halusin pöytään jotain vihreetä, lämmitin herneitä pannulla. Kalkkunan kaveriksi tein vielä karpalokastiketta, mikä yleensä tulee tölkissä, mutta koska itse en käytä mitään valmista, tein kastikkeen itse. Jälkiruoaksi leivoimme kurpitsapiiraan ja tarjoilin sen cashewjäätelön kera.

Ruokaa tuli niin paljon, että söimme sitä sekä lounaaksi, että illalliseksi kaksi päivää. Kaiken kokkailun jälkeen oli ihana, kun pystyi vaan lämmittämään ruokaa.

Paraati
Kokkailun ohessa oli kiva katsella Macy’s tavaratalon järjestämää paraatia New Yorkissa. Olen monesti nähnyt telkkarissa (hyvä esimerkki Frendit) Thanksgiving paraatista, mutten koskaan ole tätä nähnyt. Nyt olikin oiva tilaisuus katsoa paraatia paraatipaikalta, omalta kotisohvalta. Meitä oli sen verran monta kokkia, että kaikki sai katsoa vuorollaan paraatia, joka muuten oli historian kylmimmässä säässä. New Yorkissa oli paraatin aikaan kuusi astetta pakkasta (Celsius), mutta tuuli teki kelistä todella kylmän. Moni tietysti ajattelee, ettei tuo nyt ole mitään, mutta kun katsoin cheerleadereitä pikkuhameissaan ja artisteja coctailmekoissaan tuli kylmä ihan katsoessa.

Tässä muutama kuva Thanksgiving paraatista New Yorkista. 

Jos ymmärsin oikein, eri osavaltioiden lukioiden orkesterit ja cheerleaderit saapuivat paraatiin esittämään taitojaan. Tämän lisäksi paraatissa oli floats (engl.). Tämän joku suomenkielen taitoinen voi kääntää meille muille 🙂 Nämä Parade floats toimivat artistien ja esim. kuorojen esiintymislavoina. Jokaisen lukioryhmän tai artistien välissä komeilivat valtavat ilmapallot, joissa esiintyivät muun muassa Frozen:in Olaf, kaikki mahdolliset supersankarit tai Netflixin uudet Trollit. Paraati oli kyllä hienosti toteutettu ja pidin todella paljon esityksistä. Olin kuitenkin hieman yllättynyt musiikin valinnasta paraatin, koska jotenkin oletin, että Kiitospäivänä kuunneltaisiin jotain tiettyä Kiitospäivän musiikkia, mutta monet esitykset olivat joululauluja ja taustalla soi koko ajan joulumusiikki. Thanksgiving todella aloittaa Yhdysvalloissa joulun vieton, monessa mielessä.

Ulkoilu perheen kesken
Koska torstaina oli aivan täydellinen ulkoilupäivä, pakkasimme koko porukan autoon iltapäivällä lounaan jälkeen ja lähdimme järvelle. Mies harrastaa metsästystä ja hän oli edellisellä viikolla ostanut uuden veneen (pirogue, tasapohjainen kanootin tyyppinen vene), jota tietenkin piti päästä testaamaan. Hyppäsimme kanoottiin kaikki neljä ja ihailimme tyyntä järveä auringon paisteessa. Lapset halusivat veneilyn jälkeen vielä leikkiä järven rannalla sijaitsevassa leikkipuistossa, joten jäimme nauttimaan auringon paisteesta kunnes aurinko laski. Auringon lasku tulee todella aikaisin, nyt kun siirryttiin täälläkin talviaikaan ja vaikka ei pimeä tule kolmelta iltapäivällä, kyllä tuntuu pimenevät illat ja kylmät kelit ihan yhtä tylsältä kuin Suomessakin.

Joulukoristeet
Jotta pimeys ei olisi niin masentavaa, päädyimme (amerikkalaiseen tapaan) tuomaan joulukoristeet ja joulukuusen sisään Thanksgivingin jälkeen. Ilmeisesti moni tuo kuusen sisälle juuri Thanksgivingin aikaan ja kuusta saa ihailla kuukauden päivät, mikä ei mielestäni ole mitenkään huono asia. Itse olisin kyllä tuonut kuusen sisälle suomalaisittain vasta jouluaattoaamuna, mutta koska lapset tulevat meille vasta joulun jälkeen, kysyin heiltä haluavatko he koristella kuusen nyt vai vasta myöhemmin ja vastaus kuului nyt.

Joulukuusi pääsi ruokailutilan nurkkaan. Eipä olisi yhtään isompi kuusi tähän asuntoon mahtunutkaan.
Itse tekemiä joulukoristeita. 

Olimme jo aikaisemmin tehneet itse kuusenkoristeet ja olin löytänyt kirppikseltä kauniit joulupallot, joten ei tarvinnut kuin laittaa koristeet kuuseen. Kuusenkin saimme appivanhemmiltani, koska tämä oli ylimääräinen heillä. Laskin, että joulukuusi tuli meille kustantamaan kokonaisuudessaan alle kymmenen dollaria. Ei huono. Olin jo päättänyt aikaisemmin, etten aio käyttää rahaa joulun koristeluun, ellei ole aivan pakko ja tuli ihan voittaja olo kun ei tarvinnut käyttää rahaa ja silti mielestäni saimme kauniin kuusen. Kallein ostos oli valtava paperinen joulutähti Ikeasta, minkä ripustin ruokailutilan ikkunaan tuomaan valoa eteenkin pimeinä iltoina. Tämäkin ostos tosin taisi olla peräti kahdeksan dollaria.

Kaiken tohinan keskellä tulin ajatelleeksi omaa perhettäni ja jouluna tulee varmasti suuri ikävä kaikkia. Mies näytti kokkailun lomassa videon valkoisesta labradorinnoutajasta ja jäin ajattelemaan karvaista perheenjäsentä Espoossa. Ikävä on kaikkia – karvaisia ja karvattomia. Vaikkei Kiitospäivä ole suomalainen juhlapyhä, olisi silti ollut ihana viettää se oman perheen kanssa, vaikka samalla olen äärettömän onnellinen uudesta perheestäni. Perheen viestiketjuun tuli pari päivää sitten muutama viesti joulun suunnitelmista ja oli todella haikea lukea suunnitelmista, joihin ei itse ole osallistumassa. Elämäntyylin nurja puoli.

Ikävä kyllä kuvia ei meidän Kiitospäivästä päässyt mukaan tähän postaukseen teknisten haasteiden takia, mutta ainakin voitte ihailla kanssamme joulukuusta ja nuo pari kuvaa paraatista.

Happy Holidays,
Camilla

Nevadan autiomaa

Kohta tulee kolme viikkoa kuluneeksi siitä kun toheloin polkupyörälläni ja makaan siis edelleen sohvalla jalka kohotettuna ja ranteet sökönä. Parantumista ei ainakaan auttanut neljän päivän loma Las Vegasissa, jonka jälkeen neljä päivää vierailijoiden viihdyttämistä Houstonissa.

Las Vegas oli aivan superihana loma mutta koska olimme koko ajan menossa ei ranteet ja nilkka saanut levättyä ollenkaan. Neljäntenä päivänä menimme Death Valleyyn, jossa luonnollisesti haikkasin monta kilometriä aavikossa. Nilkka näytti vesimelonilta sen jälkeen.

Oma vika että parantuminen on kestänyt näin kauan ja pakko myöntää, että tämä pikkuhiljaa alkaa käydä hermoille. Herään aamuyöstä särkyyn ja päivän aikana nilkka turpoaa, koska en malta maata paikoillaan. Sattuu painaa mikroaaltouunin nappulaa, puhumattakaan läppärillä kirjoittamista. Tämänkin postauksen kirjotan puhelimella, koska ranteet ei oikein tykkää kirjottamisesta läppärin näppiksellä.

Mutta se valittamisesta. Palataanpas takaisin Las Vegasiin. Lähdin extempore matkalle Las Vegasiin, koska siskoni miehensä kanssa löysivät huippuhalvat lennot Californiaan ja ajoivat Nevadaan viikoksi. Päätin lähteä neljäksi päiväksi heidän kanssaan lomailemaan ja voi että oli mukavaa. Teimme ruokaa yhdessä, kävimme muutamassa showssa ja otimme aurinkoa uima-allasalueella. Kuitenkin loman kohokohta oli vierailut Nevadan upeaan autiomaahan.

Tähän väliin haluan huomauttaa, ettei yhtäkään tämän postauksen kuvista ole korjattu kuvankäsittelyohjelmalla. Paitsi Star Wars -kuva on tehty kollaasiksi. Kuvia ei tarvinnut korjata. Valo oli aivan uskomattoman upea.

Red Rock Canyon ja ensikosketus vuoriin
Teimme päiväretken Las Vegasin lähellä sijaitsevaan kanjoniin, enkä voi sanoin kuvailla tunnetta kun lähestyimme vuoria. En edes tajunnut alkukesästä kuinka littana eteläinen Teksasin osavaltio on. Olemme nyt ajaneet Teksasissa ja Louisianassa niin paljon, että voin sanoa kaipaavani edes pientä mäennyppylää. Mies on Louisianasta kotoisin, joten häntä ei vaikuta häiritsevän ikuinen suomaisema tai sokeriruokoviljelmät. Eihän Suomessa nyt mitään Alppien kokoisia vuoria ole, mutta kyllä esimerkiksi Helsingissä pääsee nopeasti kiipeämään pienelle mäennyppylälle ja katselemaan kauniita maisemia. Joten, kun ajoimme Red Rock Canyoniin istuin silmät suurena ihailemassa upeita maisemia. Vaihtelut korkeudessa tuntui korvissa ja oli vaikeeta saada paineet korvissa tasaantumaan, puhumattakaan hengityksen tasaantumista muutaman metrin kävelyn jälkeen.

Ensimmäinen näköalatasanne Red Rock Canyon:ssa.
Vaellusreitiltä Red Rock Canyon:ssa.

Vaellusreitin umpikuja – vesiputous. Vettä tässä putouksessa ei kuitenkaan tähän aikaan vuodesta ollut.

 

Red Rock Canyon sijaitsee ihan Las Vegasin lähellä, vain puolen tunnin ajomatkan päässä, mikä tekee siitä aivan loistavan puolipäivän matkakohteen. Kanjoniin pääsee ajamaan näppärästi autolla yksisuuntaista “scenic route” -tietä pitkin. Puisto aukeaa aamukahdeksalta ja pääsymaksu (15 dollaria per auto) maksetaan heti ensimmäiseksi. Reitti kokonaisuudessaan ei ole pitkä ja kestää vain 35 minuuttia ajaa läpi, mutta matkalla on niin paljon nähtävää, että meillä meni noin 4 tuntia koko matkaan. Olisimme helposti voineet viettää koko päivän puistossa, mutta olimme huonosti varustautuneet veden ja syötävän suhteen, joten kaikki haikit eivät toteutuneet.

Kävelimme kuitenkin yhden pidemmän aavikkoreitin vesiputoukselle asti, vaikka ei tähän aikaan vuodesta vedestä ollut tietoakaan. Kaikkein kummallisinta oli kuinka vihreetä keskellä erämaata voikaan olla. Ja miten keskellä ei mitään voi olla elämää. Red Rock Canyonissa asuu muun muassa kilpikonnia, maaoravia, tarantelloja ja kalkkarokäärmeitä, mutta me ei ikävä kyllä nähty mitään eläimiä. Paitsi muutama maaorava, jotka eivät pelästyneet turisteja.

Kaikenkaikkiaan Red Rock Canyon oli aivan loistava vierailun kohde, eteenkin tällaiselle liikuntarajoitteiselle. Paras hetki päivän aikana oli kuitenkin ihan viimeinen pysähdys kanjonin näköalatasanteelle. Lähdin kävelemään autiomaahan yksin ja jäin kuuntelemaan hiljaisuutta. Täysin hiljaista. Nyt ymmärrän miten joku haluaa asua keskellä ei mitään. En muista mikä olisi ollut yhtä rentouttavaa, kuin hiljaisuuden kuunteleminen.

Kuuntelemassa hiljaisuutta keskellä erämaata.

Death Valley – kuoleman laakso
En ole ihan varma mistä moinen nimi on tullut, mutta voin kyllä ymmärtää mistä moinen nimi tulee. Death Valley on valtava, maapallon kuumin paikka, jossa kuitenkin eniten onnettomuuksia tapahtuu tulvissa, ja on täynnä myrkkykäärmeitä ja tarantelloja, puhumattakaan vihaisista aaseista.

En edes muista milloin kuulin ensimmäisen kerran Kuolemanlaaksosta, mutta olen aina halunnut laaksossa käydä. Oli jotenkin epätodellinen olo kun ajoimme aikaisin aamulla kahden tunnin matkan Las Vegasista Death Valleyyn. Pääsymaksu laaksoon oli 30 dollaria per auto, jonka olisi voinut maksaa maksuautomaattiin, mutta ajoimme vierailukeskukseen. Saimme hyvän kartan ja muutamia vinkkejä laaksoon. En edes tajunnut kuinka iso laakso oli, ennen kuin olimme ajaneet ympäri puoli päivää ja nähtävää oli vielä vaikka kuinka.

Badwater Basin suolajärven pohjalla.

Suolajärvi sijaitsee 85 metriä merenpinnan alla.

Olimme paremmin varustautuneet päivään ja luulin ensin, että ruokaa olisi ollut liikaa, mutta todellisuudessa kaikki matkustaminen, haikkaaminen ja korkeuden vaihtelut vei energiaa yllättävän paljon. Emme tainneet viedä takaisin mitään eväistämme.

Haikkasimme suolatasangolle, Badwater -järvelle, mikä on Yhdysvaltain alin paikka – noin 85 metriä merenpinnan alapuolella. Vierailimme tasangolla sopivaan aikaan, myöhään syksyllä ja aamupäivästä, jolloin ei ollut niin kuuma. Tästä huolimatta paluumatkalla tasangolta autolle oli jo polttavan kuuma ja kuivuus poltti nenässä. En voi edes kuvitella minkälaista suolajärven pohjalla on kesällä. Järveen virtaa suolapitoista vettä lähteistä, mutta järven pohja on kuivalla säällä niin kovaa, että sillä pystyy kävelemään. Tasanko näyttää näin suomalaisittain pakkaantuneelta jäältä ja seisoimme koko retkikunta tasangon reunalla ja mietimme, kuinka pysyisimme “jäällä” pystyssä. Eihän se tietenkään ollut liukasta, mutta hohkaa kuumana.

Mesquite hiekkadyynit.

Kävimme myös hiekkadyyneillä, mikä oli kaikkein suurin turistirysä. Aivan kamalan paljon väkeä oli kävelemässä dyyneillä ja paljon valokuvaajia. Death Valley on Las Vegasin ja Los Angelesin välimaastossa ja sijaitsee itse asiassa Californian puolella, ja voin vaan kuvitella monen valokuvaajan käyttävän Kuolemanlaaksoa kuvauspaikkana. Turistiryntäyksestä huolimatta dyyneillä oli seesteistä ja istuimme kauan ihailemassa luontoa. Vuoria, dyynejä ja tasankoja. Upeita värejä ja uskomattoman sinistä taivasta.

Päivän viimeisenä etappina haikkasimme muutaman kilometrin Golden Canyoniin. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisimme olleet Star Warsistakin tutulla planeetalla Tatooine:lla, eikä osunut veikkaus hirveen kauas. Kun etsin tietoa Golden Canyon:sta pari viikkoa matkan jälkeen, satuin näkemään otoksia Star Wars elokuvasta ja kyllähän se niin vaan oli, että kävelimme aivan samassa paikassa, kuin Star Wars elokuvan R2-D2 ja C-3PO. Suurena Star Wars fanina jäi Death Valleystä hyvä mieli!

Ylemmässä kuvassa R2-D2 tekee matkaa New Hope -elokuvassa Tatooine -planeetalla. Alemmassa kuvassa turisti ottamassa selfietä. Sattumalta samassa kanjonissa. Lähde.
Golden Canyon vaellusreitiltä.

Auringonlasku Kuolemanlaaksossa.
Retkikunta väsyneenä päivän koitoksesta.

Death Valley tarjosi ihan kaikkea, mitä odotin ja enemmän. Päivän päätteeksi oli niin paljon koettu ja nähty, että oli ihan ähky. Kun saavuimme Las Vegasiin ja ravintolaan illalliselle oli retkikuntamme niin väsynyt, ettei ruokapöydän ääressä meinannut löytyä sanoja.

Nevadan autiomaat oli kyllä ihan mielettömän hieno kokemus ja yllätyin, että ylipäätään löysin mitään sanoja kuvaamaan kokemusta. Vuoret, kasvillisuus ja upeat maisemat. Toivottavasti pääsemme uudestaan vierailemaan johonkin Yhdysvaltain upeista luonnonpuistoista.

Camilla

Halloween horror

Ensimmäinen Halloween Yhdysvalloissa on takanapäin ja kaikista valmisteluista huolimatta jäi Halloween meiltä nyt juhlimatta. Itse en ole mikään kauhuelokuvien ystävä ja kaikki karmiva ei nappaa yhtään. Kuitenkin, koska kyseessä oli ensimmäinen Halloween -juhlani Yhdysvalloissa halusin juhlistaa ainakin tarjoamalla naapuruston lapsille karkkia. Kävin ostamassa isot säkit suklaata ja kävin klubitalolta hakemassa lapun ulko-ovelle, millä toivotettiin keppostelijat tervetulleeksi.

Keppostelijat jäivät kyllä tällä erää väliin, koska kävelystä ei illalla tullut mitään, koska kaaduin aikaisemmin päivällä komeasti polkupyörällä. Olin palaamassa aamuiselta lenkiltä autolleni, kun huomasin myrkkykäärmeitä polun vierustalla. Myöhemmin huomasin jotain etupyörän haarukassa jotain, jonka halusin nappasta pois. En mitenkään halunnut pysähtyä polulle, koska olin juuri nähnyt käärmeet, joten kokeilin josko saisin vauhdissa jalalla poistettua roskan. Seuraavaksi löysin itseni asfaltilta makaamassa ja polkupyörä mutkalla vierelläni.

Lensin komeasti ohjaustangon yli ja loppu onkin sitten historiaa. Mustelmia, mutta ei rikkinäisiä luita. Kypärässä ei ollut naarmuakaan, joten pään päälle en kaatunut. Kädet ottivat ilmeisesti kaiken painon ja sellainen on olokin. Nilkka vääntyi niin pahasti, että on kovasti turvonnut. Eipä paljon mennä jumppaan vähään aikaan. Harmikseni tämä tapahtui juuri ennen lomamatkaa, mutta onneksi matkaseura on sen verran ymmärtävää sorttia, että jos jää vaellus väliin, niin ei maailmaa kaada.

Mutta se Halloween sitten? Makasin siis sohvalla ja keppostelijat saivat ikävä kyllä käydä muualla, koska jalkani ei kestänyt juosta portaissa jakamassa karkkia. Ehkä ensi vuonna olisi parempi onni! Olisin halunnut käydä illalla vielä katsomassa omakotitalojen pihakoristeluita, koska jotkut ihmiset näkevät todella paljon vaivaa pihan koristeluun Halloweenia varten. Vaikken perusta kauhuelokuvista, on koristelut sen verran upeita, että olisi ollut kiva nähdä. Toivottavasti jouluna sitten joulukoristeita!

Terveisiä sohvalta!
Camilla

Kurpitsajuhlat

Ruokakaupat toivottavat tervetulleeksi asiakkaat upeilla luomuksilla!

On sadonkorjuuaika ja kurpitsat ovat täyttäneet kaupat. Kurpitsajuhlia mainostetaan siellä täällä ja ihmettelin hieman mistä oikein on kyse. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun olen Yhdysvalloissa syksyllä. Tai noh, kävin vuonna 2014 lokakuussa Floridassa peräti neljä päivää. Tätä ei siis todellakaan lasketa.

Olen siis täysin pihalla tästä kurpitsajuhlasta. Ihmettelin ihan ääneen miehelle, mistä näissä kurpitsoissa oikein on kyse ja mistä tuhannet ja tuhannet kurpitsat oikein on kauppoihin ja ihmisten rappusille saapuneet. Vastaukseksi sain jotain todella ympäripyöreetä, joten sain ihan itse luvan selvittää. Kyseessä on siis niinkin yksinkertainen selitys, kuin kurpitsojen sadonkorjuuaika. Kuitenkin amerikkalaiseen tapaan tämäkin tehdään näyttävästi. Kurpitsoja on j-o-k-a paikassa.

Sen mitä luin, niin alunperin kurpitsa on tullut Pohjois-Amerikasta ja viitteitä kurpitsan käytöstä löytyy Meksikosta jopa 5000 BC. Pohjois-Amerikan aluperäiskansa kuivatti kurpitsoja ja kutoi mattoja kuivatuista kurpitsoista. Intiaanit käytti kurpitsoja myös ruoanlaitossa, kuten keitoissa. Kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Amerikkoihin, alkoivat hekin käyttää kurpitsoja ruoanlaitossa, koska huomasivat tämän olevan näppärä raaka-aine, josta taipui moneen.

Pumpkin patch, eli paikka, josta voi käydä hakemassa kurpitsansa ja tietysti ottaa kuvia 🙂

Ehkä kaikkein tunnetuin ruoka kurpitsasta on kurpitsapiiras, eli pumpkin pie, ja piiras on mitä ilmeisemmin saanut alkunsa siitä, kun uudisasukkaat leikkasivat ensin kurpitsan “hatun” pois, poistivat siemenet ja täyttivät kurpitsan maidolla, mausteilla ja hunajalla. Tähän väliin on pakko mainita, että allekirjoittanut ei ole vieläkään saanut maistaa kurpitsapiirasta, mutta viimeistään kiitospäivänä olisi tarkoitus leipoa pumpkin pie.

Nykyään kurpitsat ja kurpitsamauste (pumpkin spice) valtaa kaupat ja kaikki muutkin tahot tällai syksyisin. Nyt en tarkalleen muista, milloin näin ensimmäiset kurpitsat, mutta ei voinut olla kauan koulujen alun jälkeen syyskuun puolessa välissä. Kurpitsamauste on myöskin allekirjoittaneelle vielä täysin tuntematon käsite, ja taas kerran lähden kokeilemaan maustetta sitten kiitospäivänä viimeistään, mutta toistaiseksi olen vaan ottanut kuvia eri puolilta kauppoja, kun olen nähnyt kurpitsamaustettuja tuotteita. Eli näin syksyisin tulee siis kahviloihin myyntiin kurpitsamausteiset kahvit ja kauppoihin kurpitsamausteiset keksit jne. Mies näytti minulle pienvarastoyrityksen mainoskyltin, jossa luki, että heillä olisi tarjolla kurpitsamausteen hajuisia varastoja tarjolla. Tämähän nyt oli tietysti sarkasmia, koska välillä kyllä vaikuttaa, että kurpitsamauste on joka paikassa!

Mausteseokseen muuten tulee kanelia, muskottipähkinää, inkivääriä ja mausteneilikkaa, eli todella syksyinen ja jopa jouluinen mauste mielestäni. Ymmärrän hyvin, miksi mausteseosta käytetään tällai syksyllä ja kiitospäivän illallisella.

Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, mitä kurpitsoille Halloweenin jälkeen tapahtuu, kun nyt niitä kaiverretaan kovaa vauhtia Halloween -juhlia varten. Ja jäin myös pohtimaan, jääkö kurpitsat koristeiksi jouluun asti, jolloin vaihdetaan seuraavat koristeet, vai tuleekohan Halloweenin jälkeen omat koristeet kiitospäivän juhlia varten. Tämä jää nähtäväksi, mutta mietin myöskin, mitäköhän näille kurpitsamassoille käy kun sesonki on ohi? Syökö joku nämä kurpitsat vai meneekö ne kaikki roskiin? Kaupoissa toki myydään koristeiksi muovisia kurpitsoja, joten voi vuosi toisensa jälkeen käyttää samoja koristeita, mutta entäs sitten ne kurpitsat, jotka ovat siis ruokaa. Käyttääköhän joku kurpitsat?

Koristeita kauppakeskuksessa Dallasissa. En pysty edes kuvittelemaan kuinka kauan koristeiden tekoon on mennyt aikaa.

Kaiken kaikkiaan, olen ollut todella vaikuttunut upeista koristeluista kaupoissa, kauppakeskuksissa ja ihan oikeastaan joka paikassa, koska onhan näitä kurpitsoja paljon erilaisia ja todella komeita yksilöitä! Kaivertaminenhan on sitten taas ihan oma tarinansa! Katsoin netistä kaikkein hurjimpia kaiverruksia ja mietin, miten ihmeessä jollain vaan on silmää tehdä upeeta taidetta kurpitsasta!

Onhan kurpitsoja Suomessakin ja ainakin viime vuonna pistin merkille, että kurpitsoja käytetään myös Suomessa koristeina. Kyseessä on kuitenkin sen verran kallis raaka-aine, ettei ihan amerikan mittapuun koristeluja ole mahdollista tehdä, mutta kiva oli ihastella luomuksia viime syksynä. En tiedä sitten, miten tänä syksynä oli ja kuinka paljon lisää amerikkalaista kulttuuria on saapunut Suomeen asti.

Entä mites muualla maailmassa? Ainakin ymmärsin, että Saksassa olisi kanssa isot kurpitsajuhlat aina syksyisin, mutta mites muualla?

Johan tuli tarinaa kurpitsoista!
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Camilla

Lokakuinen lauantai

Viikko meni nopeasti ja nyt on jo lauantai. Välillä tuntuu, kuin en saisi mitään aikaiseksi, mutta sitten kun kirjoittaa päiväkirjaa huomaa, että onhan sitä tullut tehtyä vaikka mitä.

Huonosti nukutun yön jälkeen nukun myöhään ja herään vasta puoli kahdeksalta. Mies on näköjään lähtenyt metsästämään ja jään sänkyyn löhöilemään. Katson puhelimelta YouTube -videoita ja selaan Instagramia.

Aamiaiseksi on taas amerikkalaisia pannukakkuja. Ja hedelmiä ja marjoja. Käyn jääkaapin sisältöä läpi ja suunnittelen viikonlopun ruokia. Olemme menossa ystävien luokse illalla ja lupasin viedä jotain syötävää. Koska olemme tulevan viikon matkoilla, yritän hyödyntää kaapista löytyviä raaka-aineita. Päädyn tekemään suolaisen piirakan vietäväksi ja pizzaa lounaaksi. Sunnuntain menu saa luvan löytyä pakastimesta.

Ensi viikon matkasta huolimatta, kaupassa tarvii käydä. Edessä on satoja kilometrejä tien päällä ja haluan matkalle välipalaa. Jotain terveellistä. Kyseessä on miehen työmatka ja halusin lähteä seuraksi. Tiedossa on kolme eri kaupunkia ympäri Teksasia. Huh.

Käyn pesulasta hakemassa miehen puvut ja takit. Ruokakauppa ja Walmartista muurahaismyrkkyä. Minimuurahaiset ovat asuttaneet keittiötämme jo kuukauden päivät, eikä mikään oikein tahdo tehota, joten haen jotain uutta myrkkyä.

Palaan kotiin samaan aikaan miehen kanssa. Ei vieläkään tuonut peuraa mukanaan. Syömme siis lounaaksi pizzaa eiliseltä. Olo on vähän tunkkainen, joten pyöräytän vihersmoothiet jälkkäriksi. Työstän muutamaa blogipostausta miehen ottaessa päikkärit. Alan leipomaan kasvispiirakkaa ja leipomisen ohessa saan viestin, että ystävämme ovat myöhässä. Ovat olleet koko päivän autokaupoilla, mutta vielä olisi pari autoa koeajettavana.

Mies lähtee käymään asioilla minun lopetellessa leipomista ja keittiön siivousta. Kirjoittelen vielä vähän blogia ennen kuin käyn vaihtamassa vaatteet iltaa varten ja päädyn ehostautumaan hieman.

Käymme nappaamassa kyytiin ystävämme naapurista ja suuntaamme porukalla golf-rangelle. Tunti menee hujauksessa ja meillä on kaikilla mukavaa. Tilaamme naposteltavaa ja juotavaa. Laitoin kunnolla päälle, koska kotona parvekkeella oli todella kylmä, mutta rangella ei ollutkaan kylmä, vaikka tuulenvire kävi. En tarvinnut edes takkia. Ehkä kesä ei olekaan ihan ohi.

Menemme golfin jälkeen ystäviemme luokse illalliselle. Meille tarjoillaan salaattia piirakan kaveriksi ja jääkaapista löytyy vaikka mitä erilaisia oluita. Emme ole juoneet alkoholia pitkään aikaan ja olut maistuu kyllä kieltämättä hyvältä tänään. Keskustelu pyörii tulevien matkojen ympärillä. Ystävämme matkustavat paljon, jo työn puolesta, mutta myös vapaa-aikana. Ihana kuulla heidän seikkailuistaan.

Pelaamme muutaman kierroksen lautapelejä ja syömme välillä jälkiruokaa. Perheen karvapallo viihdyttää samalla meitä pyöriessä jaloissamme. Hän on vielä pentu ja energiaa riittää. Kaikkia, paitsi koiranpentua, alkaa haukotuttamaan, vaikka kello ei ole edes kymmentä vielä, joten päätämme kaikki painua pehkuihin. Mies aikoo lähtee metsälle taas huomenaamuna. Ei kestä kauaa, ennen kuin uni tulee.

Viikon saldo Oli kiva viikko, vaikka suurin osa asioista liittyi asunnon järjestelemiseen ja kotona pyörimiseen. Nautin kotona olosta ja haluan, että tämä meidän ensimmäinen oikea yhteinen koti on viihtyisä. Nyt kun luin uudestaan kaikki postaukset, huomasin, että katsomme telkkaria joka ilta. Ehkä ajan voisi käyttää hyödyllisemmin? Vai onko se ok nollata päivä telkkarin ääressä? Samalla kuitenkin olen tyytyväinen, että olemme käyneet kaksi kertaa liikkumassa ulkona. Liikuntaa on lisättävä, mutta ymmärrän samalla, ettei edelliseen elämään voi hypätä tuosta vaan. Vaikka ennen harrastimme liikuntaa päivittäin, ei se tarkoita, että nyt tarvitsee liikkua yhtä paljon. Turha stressata.

Tuleva viikko on taas ihan erilainen ja en malta odottaa mennä eteenkin Austiniin. Kilometrejä tulee paljon, mutta saamme sentään olla yhdessä ja kiva pieni maisemanvaihdos!

Camilla

Lokakuinen perjantai

Sänky on tyhjä ja mietin onkohan mies lähtenyt töihin tai metsästämään. Kello on jo jälkeen seitsemän, joten kumpikin vaihtoehto on ihan mahdollinen. Aamu tuntuu paljon pirteämmälle, kuin aikaisemmat aamut ja siirryn alakertaan aamupalalle. Löydän nukkuvan miehen sohvalta ja käyn herättämässä. Oli kuulemma herännyt aamukolmelta, eikä uni ollut tullut uudestaan kuin vasta aamulla sohvalla.

Teen meille aamupalaa ja huomaan upean auringonnousun ikkunasta. Taivas on tulessa. Jään miettimään Virginian asuntoa ja sen upeita auringonnousuja. Toivottavasti saamme joskus myöhemmin mahdollisuuden asua kodissa, jossa olisi hieno näköala. Haaveita pitää olla, tai muuten jämähtää paikalleen.

Syömme aamiaisen yhdessä ja pakkaan eväitä miehelle mukaan. Juon toisen kupin kahvia sohvalla ja kirjoittelen muutaman sähköpostin. Samalla luonnostelen muutaman blogipostauksen ja etsin valokuvia postauksia varten. Ilokseni puhelin soi ja ystäväni Suomesta soitti kuulumisia. Puhelut Suomesta on harvoin lyhyitä ja nyttenkin saimme tunnin kulumaan. Olen onnekas, kun elämässä on ihania ihmisiä.

Jään vielä hetkeksi koneelle, vaikka nälkä on kova ja lounas-aika on jo mennyt hetki sitten. Olen vielä pyjamassa, vaikka oikeasti pitäisi lähteä kauppaan. Kaupan sijaan päätän pitää itselleni spa-päivän. Sokerointi, epilointi, kasvojen kuorinta, manikyyri ja pedikyyri. Kyllä käy ihan työstä tämä naisten elämä… Syön lounaan vasta kaiken jälkeen kolmen maissa. Tortillatäytettä on jäljellä yhteen tortillaan. Jääkaappi ammottaa tyhjänä, mutta ei vaan jaksa mennä kauppaan.

Tiskaan ja siivoan keittiötä kun mies tulee kotiin töistä. Perinteisesti perjantaisin käydään hakemassa pizzaa, eikä tämäkään perjantai ole poikkeus. Katsomme telkkaria ja syömme pizzaa samalla. Mies meinaa nukahtaa sohvalle ja menemme sänkyyn. Minua ei nukuta ja selaan puhelinta. Nukahdan jossain vaiheessa, mutta heräilen vähän väliä. Kofeiinia tulisi ehkä välttää tästä eteenpäin…

Camilla