Lokakuinen sunnuntai

Kuva lauantailta, kun istutimme kasveja takapihan ruukkuihin. 

Menin lauantai-iltana nukkumaan aikaisin, niinkun aina ja heräsin hyvin ennen auringonnousua. Sunnuntain kunniaksi jäin kuitenkin sänkyyn köllöttelemään ja selailin puhelinta. Olen jo kauan haaveillut elämää ilman puhelinta, eteenkin sängyssä, koska en saa mitenkään luettua kirjoja nykyään. Jos puhelimen jättäisi vaikka keittiöön, tulisi enemmän vietettyä aikaa kirjojen parissa. Seuraava projekti?

Auringonnousun jälkeen hipsin alakertaan samaan aikaan miehen tyttären kanssa. Meidän teinitytöllä on Korea-fanitus meneillään ja hän avaa läppärin keittiössä ja aloittaa katsomaan jotain korealaista hömppäsarjaa. Pikkumies nukkuu vielä, vaikka hän on yleensä ensimmäisenä hereillä. Mies ei ollut muistanut ottaa tablettia pois pikkumiehen huoneesta, joten arvelen hänen katsoneen videoita myöhään.

Keitän miehelle kahvia, itselleni teetä ja tyttärelle kaurapuuroa. Minun tuorepuuro on valmistunut yön yli jääkaapissa. Syömme aamupalaa yhdessä ja jatkan köllöttelyä sohvalla uutisia katsoen. Turkin ja Syyrian tilannetta puidaan ja päätän sulkea telkkarin. Ajantuhlausta moinen vauhkoamisen katsominen. Olisi kiva katsoa uutisia, jossa keskityttäisi aiheeseen tietopohjalta, eikä toisten ihmisten mollaamiseen.

Olen palannut kahvin maailmaan ja löytänyt tavan, millä juoda kahvia ja helpottaa vatsan vaivoja. Juon kupin kahvia aamupäivällä, kunhan aamupuuro on laskenut. Keitän siis aamupäiväkahvin ja suuntaan työhuoneeseen. Valmistaudun tulevan viikon tapaamista varten.

Sain toissapäivänä järjesteltyä työhuoneeni ja sain monta keskeneräistä projektia valmiiksi, niin työhuoneeseen on ihana mennä, kun ei ole valtavia kasoja odottamassa tilassa. En ole ikinä pystynyt tekemään töitä sotkun keskellä ja jos tiedän, että joku tietty aamu pitää saada töitä tehtyä, siistin ainakin työtilan, keittiön ja pyykit jo edellisenä iltana, niin pääsee aamulla aloittamaan heti herättyäni.

Söimme lounaaksi eilisen tähteitä ja siivosin ohimennen keittiötä. Yritin saada meidän porukkaa lähtemään yhdeltä, mutta lähteminen vaan venyi. Kaikki (minä mukaanlukien) kävivät vaihtamassa ainakin kerran vaatteet, koska aamun kylmä sää oli vaihtunut lämpimämmäksi. Meikkasin nopeasti ja pyysin miestä heittämään lasten polkupyörät lava-auton perään.

Navigaattori päälle ja pohjois-Houstonia kohti. Olimme sopineet leikkitreffit ystäväni ja hänen perheensä kanssa leikkipuistoon ja saavuimme tunnin ajomatkan jälkeen melkein ajoissa, vaikka matkalla olikin iso kolari. Vietimme kivat pari tuntia sopivan lämpimän auringonpaisteesta lasten pyöräillessä ja leikkiessä. Teinitytöt eivät oikein jaksaneet innostua leikkimisestä, mutta pienemmät lapset juoksivat ympäri puistoa. Miehet vaihtoivat kuulumisia, kun me vaimot suunniteltiin tulevia viikkoja ja käytiin läpi lasten koulunkäyntiä ja päiviteltiin sitä kuinka paljon lapset on kasvaneet. Kaikki kuusi lasta on tarvinnut täysin uudet vaatteet kesän jälkeen, mikä on ihan hullua. Kappas vaan, niin minustakin on tullut äitihahmo, kun juttelen vaan lapsista nykyään.

Paluumatkalla puistosta pysähdyimme hampurilaisravintolassa vessassa, mutta otimmekin samalla välipalaa. Harvoin tulee käytyä missään ketjupaikoissa ja eteenkin huonolaatuisissa, mutta välillä on kiva ottaa jätskit. Söimme jäätelöt autossa matkalla kotiin ja soitimme isovanhemmille Louisianaan. He olivat juuri parin viikon matkalla aina New Yorkissa asti ja kävivät samalla tapaamassa perheen uusinta jäsentä, joka saapui tähän maailmaan pari viikkoa sitten. Soitimme myös miehen veljelle ja onnittelimme perheenlisäyksestä.

Kotona tein spinning-tunnin kotisalilla miehen kokkaillessa illallista. Ekaa kertaan pitkään aikaan illallinen meni rauhallisissa tunnelmissa. Yleensä ruokailu alkaa valittamisella ja itkulla kun ei taaskaan löydy mitään hyvää syötävää ja jatkuu pöydän alla potkimisella, joka sitten päättyy molempien itkuun. Ruoka maistui, erityisesti minulle, kun sain vapaaillan kokkailusta ja oli kiva höpötellä lasten kanssa monesta eri asiasta. Tiskivuoro sattui minulle tänä iltana ja pistin astiat koneeseen, ja koneen päälle.

Illallisen jälkeen viikkailin pyykit kuivaajasta ja valmistelin seuraavan päivän ajomatkaa. Ennen sohvalle siirtymistä valmistelin hetken vielä tulevan viikon tapaamista ja kirjoittelin hetken koneella. Lapset avasivat uuden lautapelin, jonka olin ostanut aikaisemmin viikolla. Peliin liittyi myös naapurin tyttö ja olin onnellinen, että tytöt ottivat pikkumiehen mukaan peleihin.

Siirryin sohvalle vielä läppärin kera ja tilasin miehen veljen perheelle lahjan, ennen kuin vihdoinkin siirryin Netflixin maailmaan.

Ennen nukkumaanmenoa leikattiin vielä pikkumiehen hiukset ja lapset kävivät kylvyssä.

Päivä oli itselle aika tyypillinen päivä, kun lapset ovat meillä. Yritän, että käydään ainakin kerran päivässä jossain. Vaikka vaan käveltäisiin lähistöllä olevaan puistoon. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta pidän siitä, että valtavan kotitalomme täyttää elämä. Eteenkin kahden kuukauden yksinolon jälkeen on ihana kun kotona on ihmisiä kenen kanssa jakaa päivää, kaikessa hyvässä ja pahassa.

Camilla

Kuulumisia – hometta ja kahvittomuutta

Viime kuukaudet ovat olleet tapahtumarikasta, tai noh, sekin taitaa olla subjektiivista, mutta paljon on ehtinyt tapahtua. Kesä laitettiin pakettiin ja lapset aloittivat koulun. En malta odottaa kuulla tällä viikolla, miten uudessa koulussa ja uudella luokalla mennyt. Sen jälkeen kun lapset lähtivät, lähti myös mies pitkälle työmatkalle. Jäin ihan yksin tänne valtavaan taloon, mikä oli alkuun vaikeaa tottua hiljaisuuteen. Onneksi sain kuitenkin tehdä töitä ja sain päivään rutiineja.

Poikkesin Suomessa pikapikaa ja sain ihmetellä siskontyttöä, joka on nyt jo kasvanut aivan kamalan paljon! Miksi vauvat eivät voi pysyä pieninä kauemmin? Teki hyvää käydä viettämässä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Välimatka oli ainakin hetken pienempi.

Kun palasin Houstoniin tapahtui paljon lyhyen ajan sisään, enkä oikein vieläkään ole sisäistänyt kaikkea. Aikaeroväsymyksestä en ehtinyt päästä eroon kun aloitin kahvittoman elämän, tai ainakin alkuun kuukauden. Kovat päänsäryt ja vieroitusoireet ajoivat sängynpohjalle. Onneksi tässäkin kohtaa sain tehdä töitä, koska muuten en olisi varmaan käynyt suihkussakaan. Nyt kun katson takaisin, niin olen äärettömän onnellinen, että tein päätöksen parempaa hyvinvointia kohti. Tässä sitä ollaan, hengissä, kuukauden kahvittoman, sokerittoman ja aika monen muun -ttoman jälkeen. Olo on paljon parempi, vaikka loppujen lopuksi vaihdoin kahvin vihreään teehen. Kyllä ne kofeiinit jostain on saatava 😉

Vaikka aivan kamala väsymys painoi kuun alussa, niin ei auttanut muu kuin tarttua kiinni valtavaan projektiin. Löysin nimittäin tavaroistamme hometta. Olen nyt kuukauden päivät pessyt joka ikisen omistamamme tavaran etikalla ja/tai laittanut takapihalle aurinkoon. Lisäksi olen joutunut pyyhkimään kaikki talomme pinnat etikalla tappaakseni homeen. Talossamme on ilmastointikanavat ja home on mitä luultavammin matkannut putkia pitkin ympäri taloa. Olemme löytäneet syyn tapahtumalle ja vika on nyt korjattu. Samalla koko talo tavaroineen on pesty ja tämä etikan ihana tuoksu jää varmaan hetkeksi leijumaan.

Mies raukka on istunut toimettomana työpäivien jälkeen hotellilla, eikä ole voinut tehdä mitään. Ihme kyllä, en ole reagoinut homeeseen millään tavalla, vaikka olen allerginen nykyään monelle asialle. Olen joutunut syömään allergialääkkeitä puolisen vuotta, niin ehkä se on vaikuttanut, tai sitten home on ollut paikallista ja olen pystynyt siirtämään tavarat aurinkoon ilman, että se on päässyt ilmaan leijumaan. Tietty tätä kirjoittaessa rupesi heti käsiä vähän kutittamaan, kun rupesin miettimään kuinka paljon olen käsitellyt homeisia tavaroita.

Onni onnettomuudessa, sain käytyä läpi meidän tavaroita ja laitoin paljon kiertoon (pesemisen jälkeen tietysti) ja nyt on taas kaapit vähän tyhjempiä. Ja sain samaan hengenvetoon ostettua uutta. Kauan haikailemani spinning-pyörä saapui postissa ja vihdoinkin pääsen taas tekemään kauan kaipailemaani spinning-tunteja. Onhan pyörä aivan älytön ostos, mutta toisaalta, en koe saavani ulkona pyöräilystä kunnon treeniä aikaiseksi, niin tällä tavalla saan pidettyä kuntoa yllä, kun kuuman kostea ilma ulkona ei oikein innosta ulkoilemiseen.

Nyt elämä on kuitenkin asettunut aloilleen. Mies on taas takaisin kotona ja saamme lapset viikonlopuksi vierailulle. Postauksen kuvat ovat työmatkalta New Orleansiin, jossa olen tällä hetkellä. Palaamme kuitenkin Houstoniin jo tänään illalla sen jälkeen kun olemme hakeneet lapset koulubussilta.

Kivaa loppuviikkoa!
Camilla

Imeldan jälkeen

Koska trooppinen myrsky Imelda ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa ajattelin sanoa muutaman sanasen myrskystä. Tämä on ollut aika poikkeuksellinen hurrikaanikausi ja myrskyjä on ollut toista kymmentä Karibialla ja Meksikonlahdella. Pahin oli tietysti Dorian vain viikkoja sitten, joka jätti jälkeensä täystuhon Bahamalla. Houstoniin asti ei ole hurrikaania tullut, mutta jouduimme muutama päivä sitten trooppisen myrskyn Imeldan alle aivan yhtäkkiä.

Keskiviikkona myrsky pyyhkäisi Houstonin ohi itäisellä puolella ja ajattelin illalla, että kylläpäs kävi hyvä säkä, eikä tarvinnut huolehtia. Torstaiaamu alkoi melkein aurinkoisena ja vaikka välillä tihutti vettä, niin ilmassa ei ollut mitään merkkejä sateesta. Kunnes yhtäkkiä kymmenen aikaan tuli niin pimeä, että luulin yön saapuneen. Ja yhtäkkiä alkoi kova sade ja ukkonen. Ukkonen iski pari kertaa ihan lähelle ja sähköt menivät pari kertaa, mutta tulivat takaisin aika äkkiä.

Tässä kuvassa näkyy jos zoomaa oikein lähelle, kilpikonnia huilaamassa kovien sateiden jälkeen.
Tässä kohtaa ei omakotitaloja ole lähelläkään. Ties mistä asti roskis on matkannut!

Vettä tuli niin paljon, ettei mennyt kauakaan kun naapurikadun roska-astiat lähtivät virran mukana matkaamaan katua pitkin. Tein aamupäivän töitä kotoa, joten en ehtinyt mitään uutisia katsoa, mutta kun sain puhelun ystävältä olenko kunnossa ja kotona päätin avata uutiset.

Imelda olikin yöllä kääntynyt takaisin ja pyyhkäisi Houstonin yli valtavalla voimalla. Vettä tuli ilman varoitusta niin valtava määrä, että ihmiset jäivät moottoriteille jumiin. Autoja oli täysin veden alla ja sade vaan jatkui. Loppujen lopuksi vesisade lakkasi vasta joskus myöhään iltapäivällä.

Meidän koti pysyi kuivana, vaikka muutaman kerran mietin, tuleekohan vesi meillekin kotiin, kun olin uutisissa nähnyt niin monen talon tulvineen. Olemme sen verran hyvin varustautuneet hurrikaania varten, ettei minulla mitään hätää ollut, vaikka sähköt olisivatkin menneet ja ruokaa olin tehnyt etukäteen kun näin uutisissa aikaisemmin viikolla varoituksia Imeldasta.

Haluaisitko uida vedessä, missä tällaista roskaa virtaa? En minäkään.

Jäin lenkilläni kuvassa näkyvään sadekuuroon jumiin. Sain kahlata kotiin melkein nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä.

Miltä täällä nyt näin lauantaiaamun valjetessa näyttää? Kävin eilen perjantaina kaupoilla ja ajoin teitä, jotka olivat tulvineet ja elämä näyttäisi jatkuvat normaalisti. Tulvavesien mukana tullut romu on teiden varsissa ja sen näkee, missä vesi on ollut, mutta muuten mikään ei ole muuttunut. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset lähtivät perjantaiaamuna normaalisti töihin. Ei siis raportoitavaa.

Paitsi että kävin heti perjantaiaamuna kävelyllä ottamassa kuvia ja pakko kyllä sanoa, että olisi todella pelottavaa jäädä tulvaveteen jumiin. Sen verran ikävän näköistä tavaraa siellä vesissä kulkee. Teräviä keppejä, puunoksia, metallia, lautoja, nauloja, vaatteita, muovia ja vaikka mitä. Eniten kuitenkin jännittäisi käärmeet, alligaattorit ja yllätyksekseni kiukkuset tulimuurahaiset, jotka selviytyvät jopa tulvissa. Muurahaiset rakentavat veneitä ja liikkuvat pinnalla vaikka kuinka kauan. Jos joskus on joutunut yhden tulimuurahaisen piston kohteeksi, voi vaan kuvitella kuinka kamalaa on kun yhtäkkiä sata muurahaista iskee kiinni tulvissa.

Olen todella onnellinen, etten torstaiaamuna lähtenyt asioille. Olisin voinut olla jumissa jossain tulvavesissä moottoritiellä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa katsoa uutisia aina silloin tällöin. En pidä uutisista ollenkaan, koska niissä harvoin on mitään positiivista, mutta kai se on aktivoiduttava siinäkin asiassa.

Seuraavaksi jäämme seuraamaan hurrikaaneja Karibialla, ettei mies vaan jää niiden alle.

Mukavaa viikon jatkoa!
Camilla

Suomessa

img_0141.jpg

img_0195.jpg

img_0248

Kaksi viikkoa meni hujauksessa. Tulin hieman yllättäen käymään Suomessa, lähinnä viettämään aikaa siskon- ja veljentyttärieni kanssa, mutta onnekseni ehdin tavata myös perhettä ja muutamia ystäviä.

Tämä oli ensimmäinen matka yli vuoteen Suomeen ja huomasin vasta kun lähdin Suomesta kuinka ikävä kaikkia ihmisiä minulla olikaan ollut. Houstonissa olin ajatellut lähinnä erilaisia ruokia, mitä on ikävä ja joitain paikkoja, kuten Helsingin keskustaa, Lauttasaarta ja metsää. Nämä kaikki olivat loppujen lopuksi täysin merkityksettömiä. Toki, tuli syötyä kaikenlaisia herkkuja, kuten savustettua lohta, silliä, uusia perunoita ja ruisleipää oltermannilla. Vaikken juustosta enää niin välitä, mutta minkäs teet kun Oltermanni vaan tipahti hyllyltä ostoskoriin.

Yllättäen kuitenkin suomalainen kurkku maistui parhaimmalta. Meillä on vaan mautonta kurkkua Meksikosta tarjolla. En oikein tiedä miksei se maistu yhtä hyvälle.

img_0308.jpg

img_0268.jpg

Paljon ehtii puolessatoista vuodessa tapahtua, mutta mieltäni lämmitti myös asiat, mitkä eivät ole muuttuneet. Ihana mennä Prismaan, jossa tuotteet löytyvät edelleen samalta hyllyltä kuin ennenkin. Metsä ja luonto eivät ole mihinkään muuttuneet. Loman kruunasi iltakävelyt pellonreunassa maalla, vaikka vierailun päätähdet olivatkin pikkuprinsessat.

Vuosi sitten, kun aloitimme muuton virallisen osuuden, eli oleskeluluvan hakemisen, en edes ajatellut Suomeen matkustaminen olisi mahdollista, koska prosessi on todella pitkä ja hankala. Samalla ajattelin, ettei meillä mitenkään tällaiseen matkustamiseen olisi varaa. Eläminen on kallista ja koska en ole löytänyt päivätöitä, en voinut perustella itselleni maksaa toista tuhatta pelkästään lentolipuista. Nyt kuitenkin kävi niin, että mies lähti pidemmälle työmatkalle, joka mahdollisti lähdön. Ei löytynyt edes tekosyitä jättää menemättä.

img_0333.jpg

Onneksi lähdin! Tädiksi tuleminen on yksi elämäni kohokohdista ja olen onnellinen, että sain viettää pikkuneitien kanssa nämä kaksi viikkoa. Vauvat kun ovat pieniä vain kerran.

Kun asuu kaukana perheestä, monet virstanpylväät jäävät juhlimatta, eikä lyhyt lomamatka tuo aikaa ja kokemuksia takaisin. Minulta jäi yhdet tärkeät hautajaiset väliin viime talvena, mikä jäi harmittamaan, mutta nyt pääsin ainakin käymään haudalla. Eihän tämä elämäntyyli ole perheen kannalta ideaali, mutta eihän tälle voi mitään.

Tulen aina elämään kahden maan välillä, mutta se on vaan hyväksyttävä. Onneksi olen saanut tehtyä itselleni onnellisen elämän Teksasissa, koska muuten paluu ei olisi näin helppoa.

img_0254

Otin niin paljon kuvia, että oli todella vaikea valita parhaat, mutta omasta mielestäni valitsemistani kuvista huokuu tunnelma, miltä tuntuu olla Suomessa. Luonto on minulle erittäin tärkeä ja olen onnekas kun sain viettää aikaa sekä luonnossa, että kaupungissa. Kaupunkiloma on ihan ok, mutta luontoa jään kaipaamaan usein.

Loman jälkeen on ollut kaikenlaista, joista ehkä sitten toisella kertaa.

Camilla

Kesä 2019

Hengissä ollaan, sekä kirjoittaja, että blogi. En suunnitellut näin pitkää lomaa, mutta jotenkin vaan kaikki tapahtui. Tauko alkoi flunssasta, tai oikeastaan keuhkoputken tulehduksesta. Melkein kaksi viikkoa sängynpohjalla, jonka jälkeen saimme ensimmäisen vierailijan Suomesta. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Toukokuu
Viimeksi kerroin lomastamme Denverissä. Ihastuin kaupunkiin, ihmisiin ja vuoriin, enkä pistäisi pahitteeksi muuttaa Coloradoon jonain päivänä. Toukokuu meni oikeastaan ihan sumussa. Sain lentokoneessa matkalla takaisin Coloradosta jonkun pöpön, joka lähti vasta kortisonikuurilla. Sain hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Kasvimaa kukoisti ja ensimmäiset kurkut saimme poimittua. Taisimme käydä Louisianassa kolmesti toukokuussa. Hioin ja maalasin kaksi pöytää, mitkä löysin miehen vanhempien talosta. Ahdistuin työnhausta ja päädyin ottamaan vähän etäisyyttä. Kävin Ismo Leikolan keikalla. Sain uusia ystäviä.

En tule varmaan ikinä kyllästymään maalaamiseen ja huonekalujen kunnostamiseen.
Yhdestä pöydästä tuli kaksi. Pitkän pöydän jalat tarjottimen alla ja pitkä pöytä sai kaupasta uudet jalat alleen.

Memorial Day:n iltapäivällä kävimme hakemassa ystävämme lentokentältä kylään. Ensimmäinen Suomivieras! Siivosin taloa varmaan viikon ja laittelin paikkoja kuntoon. Saimme hurjan paljon hyviä tuliaisia! Kohta alkaa varastot olemaan tyhjillään suklaasta, mikä ei todellakaan ole huono asia. Kesäkuntoon 2020 alkaa painaa päälle…

Tässä osa tuliaisista. Ei ole Fazerin sinisen voittanutta. Tai suklaadominoiden…
Rakastan New Orleansia, koska jazz soi kaduilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Veimme vieraamme ensitöiksemme Louisianaan ja New Orleansiin. Oli aivan ihana pari päivää viettää New Orleansissa ja Oak Alley:n plantaasilla. Aurinko paistoi ja kävelimme katuja edestakaisin. Ihastelimme taidetta ja söimme hyvää ruokaa. Tanssittiin Bourbon Street:lla.

Pidän erityisesti Louisianassa plantaasikierroksista. Historia kaikessa karmivuudessaan on kiehtovaa ja rakastan kuulla ihmisten tarinoita. Oak Alley plantaasi on yksi tunnetuimmista.

Otimme lapset mukaan Louisianasta ja nautimme kaikki ajasta yhdessä vieraamme kanssa. Kävimme tanssimassa cowboyravintolassa. Vierailimme hindutemppelissä ja NASAlla. Ihailimme Houstonin eläintarhan eläimiä ja uutta dinosaurusnäyttelyä. Näimme alligaattoreita ja käärmeen luonnonpuistossa. Juhlimme yhdeksänvuotiasta poikaa. Hyvästelimme Suomivieraan.

Olen äärettömän onnellinen, että vierailimme hindutemppelissä. Meidät otettiin avoimesti vastaan ja saimme jopa osallistua jumalanpalvelukseen. Pahoittelut, jos en osannut käyttää oikeeta suomenkielistä sanaa kuvaamaan tapahtumaa.
Houstonin eläintarhassa on uusi dinosaurusnäyttely.
Minuakin välillä lapsettaa. Eikun, oli pakko mennä kun lapset halusivat. Hih.
Yksi viidestä alligaattorista, jonka näimme luonnonpuistossa.

Kesä alkoi ihanasti ja nautin joka ikisestä hetkestä. Kaipaan ihmisiä Suomesta ja aikaa heidän kanssaan ja vierailu tuli juuri oikeaan aikaan. Sain voimaa taas jaksaa ikävän kanssa. Dominokeksit auttoivat myös. Ja ruisleipä.

Kesäkuu
Lähdimme kesäkuun alussa viikoksi San Antonioon koko perheen voimin miehen työmatkalle ja miehen ollessa töissä vein lapset koko viikoksi vesihuvipuistoon. Viikko meni nopeasti, vaikka itse lähinnä löhöilin pitämässä paikkaa ja vartioimassa tavaroitamme. Kuuntelin podcasteja ja musiikkia lasten riehuessa eri uima-altaissa ja liukumäissä. Pelkäsin matkan alussa, että mitäköhän tästä taas tulee, mutta yllättäen lapset säilyivät hengissä ja viikon puolivälissä pääsin itsekin lomamoodiin. Nautin lämmöstä, vedestä ja auringosta.

Mieheni tytär otti tämän kuvan meidän San Antonio -lomallamme. Olemme todella onnekkaita, kun olemme voineet lomailla eri paikoissa kesän aikana.

Kun palasimme San Antoniosta ovikello soi yllättäen. Ovella seisoi porukka eri ikäisiä lapsia ja kyselivät meidän lapsia leikkimään. Olivat mummolassa kylässä ja yleensä leikkivät meidän seinänaapureiden lasten kanssa kyläilessään. Aikaisemmin meidän ja seinänaapureiden lapset eivät ole leikkineet, mutta yhtäkkiä kaikista tulikin sydänystävät, eikä ole tarvinnut miettiä lasten viihdyttämistä tämän jälkeen.

Aasinsiltana seuraavaan uutiseen. Koska meidän lapset ovat leikkineet naapureiden lasten kanssa, olen saanut aloitettua työt. Kotoa. Työnhaku on siis mennyt hyllylle odottamaan unelmaduunia, tai jotain muuta. Tulevaisuus tuo tullessaan, mitä tuo, mutta ainakin tällä hetkellä teen jotain todella mielenkiintoista, eikä tarvitse pukea sukkiksia hameen kanssa toimistolle. Farkkushortsit sopivat oikein hyvin.

Kävimme lasten kanssa myös rannalla Galvestonissa, mikä oli operaatio itsessään, mutta oli ihana olla yhdessä ystävien kanssa. Saimme taas ihmeen kaupalla pidettyä kaikki kuusi lasta ja kolme aikuista hengissä. Vain pari palanutta nenää ja yksi palanut niska. Meri söi kahdet aurinkolasit ja vain kolmesti joku itki. Lähinnä niitä aurinkolaseja.

Lisää hyviä ja huonoja uutisia Suomesta. Isoja asioita, mutta niistä sitten myöhemmin. Seuraavaksi lisää Suomivieraita heinäkuussa.

Heinäkuu
Heti heinäkuun alkuun kävin pudottamassa lapset Louisianaan äidilleen. Itsenäisyyspäivänä saapuivat toiset Suomivieraat ja pääsin käymään Austinissa hakemassa heidät. Mies jäi kotiin grillimestariksi sillä aikaa, kun ajoin Austinin lentokentälle. Yllätyksekseni lennolta saapui kaksi freesiä matkustajaa, jotka sopeutuivat yllättävän hyvin kuumaan Teksasin ilmastoon. Itsenäisyyspäivän ilotulitukset jäivät tänäkin vuonna näkemättä, koska painuimme kaikki pitkän päivän päätteeksi pehkuihin melkein heti pikkukakkosen päätyttyä masut täynnä hyvää grilliruokaa.

Astros vs. Los Angeles Angels Minute Maid Park:ssa.

Jouduimme vieraittemme kanssa muuttaa suunnitelmia melkoisesti matkan varrella, mutta sehän ei haitannut. Meillä oli mukavaa ja oli ihana viettää aikaa perheen kesken. Ja kyllä se pätkispatukka oli aikamoinen bonus…

Kävimme baseballmatsissa, mikä oli ensimmäinen minulle täällä Teksasissa. Vieraamme aloivat nuokkua puolivälissä aikaero- ja matkaväsymyksen takia, mutta siitäkin huolimatta meillä oli ihan huippuilta!

Hurrikaani-juoma juuri ennen hurrikaania.

Meidän piti lähteä Floridaan asti road tripille, mutta päädyimme kääntymään New Orleansin kohdalla takaisin hurrikaanin takia. Pääsimme kuitenkin New Orleansissa viettämään uskomaton päivä ja ilta ennen sateiden tuloa. Sateiden jälkeen jäimme jumiin kaupungin tulviin hotellille, sekä kaupungin kaduille autoon. Pääsimme kuin ihmeen kaupalla ennen seuraavia sateita ja pääsimme turvallisesti takaisin Houstoniin. Otimme myös lapset mukaan tällä reissulla.

Koska Florida jäi käymättä, vietimme yhden päivän Galvestonin rannalla ja teimme road tripin Austiniin. Söimme loman parhaimmat jälkkärit Austinin matkalla. Ajoimme Austinin “vuorilla” ja loikoilimme järven rannalla. Kävelimme Austinin upeissa kaupunginpuistoissa ja kummastelimme yöelämää.

Päivä Galveston -rannalla. Mitäs sitä muutakaan tekisi rannalla, kuin pelaisi mölkkyä?
Lake Travis Austinissa.
Austin on Teksasin osavaltion pääkaupunki ja kävimme tutustumassa pääkaupungin parlamenttirakennukseen.
Austinissa on ihana tunnelma. Kaupunkia vierustaa joki, jossa ainakin sunnuntaiaamuna oli paljon suppailijoita.

Vieraiden kotiuduttua olikin syntymäpäiväni, joita vietin monta päivää putkeen ja tuli syötyä PALJON.

Sekä ystäväni, että mieheni vei minut lempiravintolaani syömään. Ja sain jopa kakkupalan serenaadilla.

Olin ostanut miehelleni lahjaksi konserttiliput Alice in Chains ja Korn:in keikalle jo aikoja sitten ja pääsimme onneksemme konserttiin ystäväni ollessa lapsenvahtina. Vuosia sitten, kun mieheni joutui lähtemään Suomesta, olin ottanut miehen puhelimelta itselleni hänen treenimusiikit. Kuuntelin näitä sitten hänen lähdettyä ja vaikken tiedä musiikista juurikaan mitään, niin Alice in Chains jäi rakkaaksi tuolloin. Sitä kuunnellessa tuntui, kuin olisimme yhdessä, vaikka asuimme kaukana toisistamme. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ihana konsertti oli. Hiki valui selkää pitkin, istuimme ruohikolla viltin päällä ja istuimme käsi kädessä. Ihana ilta.

Cynthia Mitchell Woodlands Pavillion.

Mitä kasvimaalle kuuluu? Kurkkuja tuli ainakin 40, mutta tomaatit menivät parempiin suihin. Kaalimatojen syötyä lehdetkin, otin kaikki alas ja nyt enää jäljellä porkkanat. Opimme paljon ja yritämme uudestaan ensi kesänä.

Nyt on jo melkein kuun loppu ja seuraavaksi on tiedossa vielä yksi lomamatka ennen kuin jään yksin miehen suuntaessa vähän pidemmälle työmatkalle. Nyt kuitenkin syvennyn töihini. On ollut ihana elää hetkessä, eikä murehtia (esimerkiksi blogia), mutta nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni. Tilasin jo paperikalenterin itselleni. Olen 1,5 vuotta elänyt pelkällä puhelimen kalenterilla, mutta se ei toimi ainakaan minulla. Asiat jää tekemättä ja listat jäävät jonnekin lojumaan. En malta odottaa syksyä!

Kiitos kun olet jaksanut pysyä mukana matkassa, vaikka pieni tauko tulikin tähän väliin.

Iso hali kaikille ihanille lukijoille!

Camilla

Coloradon Rocky Mountains – miniloma vuorilla

Lähdin ex tempore matkalle Denveriin, Coloradoon perjantai-iltana ja palasin Houstoniin myöhään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ostin viime tipassa liput, joten mietin alkuun, että tuskin pääsen lähtemään, koska lentoliput on varmaan hirmu kalliita. Mutta ei! Löysin hyvillä lentoaikatauluilla erittäin halvat lennot halpislentoyhtiöllä, Frontier:lla. Olin vähän skeptinen ja kun saavuin Houstonin lentokentälle miettien onkohan lentoa edes olemassa, mutta lentoyhtiö ylitti odotukset.

Hinta oli halpa, joten mitään ylimääräisiä laukkuja ei tietenkään saanut tuoda koneeseen, mutta eipä kukaan tarkastanut laukkuja portilla. Ehkä koska olimme aikataulusta myöhässä. Oli miten oli, lento oli miellyttävä ja sain jopa nukuttua tunnin. Pakkasin miehen matkalaukkuun keskiviikkona mukaan muutamat vaihtovaatteet ja jotain peseytymistarvikkeita, mutta muuten matkasin vaan pienellä repulla ja voi että oli ihanaa kun ei ollut monta laukkua raahattavana. Mies on siis Denverissä työmatkalla puolitoista viikkoa ja hänellä oli lauantai-sunnuntai vapaana töistä, joten mikäs sen parempi tekosyy lähteä minilomalle.

Odotukset kahden vuorokauden matkalle oli todella vähäiset, koska en ensinnäkään ollut ehtinyt ottaa selvää kaupungista juurikaan mitään ennen matkalle lähtöä ja sen minkä kerkesin, niin juuri ne paikat, mihin halusin mennä olisi suljettu. Lähdin kuitenkin avoimin mielin ja ajattelin, että kyllä sieltä varmaan löytyy jotain tekemistä.

Lauantaiaamuna heräsimme hyvissä ajoin ja heti aamiaisen jälkeen suuntasimme vuorille. Olin tehnyt ennen matkaa lyhyen listan, mikä olisi kiva kokea ja nähdä. Ilokseni kaikki kolme toteutui! Ensimmäinen oli nähdä ja kokea vuoret. Tämä toive toteutui enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Rocky Mountains, eli Kalliovuoret ovat Denverin keskustasta vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä, joten ovat erittäin potentiaalinen päiväretkikohde, vaikka vuorilla voi tietysti myös yöpyä erinäisissä majapaikoissa.

Matkasimme Denveriin myöhäistalvella ja aivan kevään ensimmäisinä päivinä. Jos ymmärsin oikein, yksi laskettelukeskus oli vielä auki, mutta vaikka olisi ihana ollut mennä laskemaan, päädyimme vaeltamaan ja laskettelut saa nyt jäädä toiseen kertaan. Näin toukokuun alussa lunta oli vuorten huipuilla, mutta voisin kuvitella hiihtokeskuksissa on jo tähän aikaan vuodesta hankala pitää rinteet laskukuntoisina.

Rocky Mountain kansallispuistossa suurin osa puistosta oli vielä talven jäljiltä kiinni, joten oli vaikea keksiä mihin menisimme vaeltamaan. Metsissä olisi vielä lunta, eikä kanjonit oikein puhutelleet. Monen sattuman kautta päädyimme lyhyelle vaellukselle vuoren rinteelle, jossa huipulla odottaisi pieni järvi. Kun saavuimme järvelle meitä odotti aivan mahtava yllätys!

Matka vuoren rinnettä ylös ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä. Jo kolmenkymmenen sekunnin päästä kiipeämisestä tuntui keuhkoissa kuin olisi juossut maratoonin. Kansallispuisto sijaitsee 2400 metriä merenpinnan yläpuolella, enkä tietenkään ollut ehtinyt yön yli tottua korkeuteen. Ihmeen kaupalla kuitenkin jaksoimme kävellä koko suunnitellun vaellusreitin.

Järvellä meitä tosiaan odotti uskomaton näky. Nuorehko hirvi seisoi järven rannalla syömässä ruohoa. Istuimme alas kaatuneen puun rungolle katsomaan majesteettisen eläimen lounashetkeä. Vaikka järven ympärillä oli muitakin turisteja, niin nämä eivät vaikuttaneet häiritsevän hirven ruokailua. Joimme rauhassa kahvit ja syötiin eväitä. Oli todella maaginen kokemus, enkä osaa edes kuvailla, miltä tuntui istua vain 60 metrin päässä hirvestä.

Tässä kuvassa myös hirven vasa, jonka bongasimme ajaessa takaisin Denveriin päin.

Näimme myös puistossa vieraillessa peuroja, preeriakoiria, haukkoja ja kanadanhirviä. Viimeisimpiä näkyi jopa aivan keskellä Estes Parkin kaupunkia, jossa kävimme lounalla. Todellinen safari!

Sunnuntaina teimme vaan pienen turistikierroksen Denverin kaupungissa. Kävimme kaupunginpuistossa aamukävelyllä, etsimässä upeita muraaleja, ostoksilla turistikaupoissa ja lounaalla. Koko viikonlopun hotellin telkkarista näkyi Star Wars elokuvia, joten otimme iltapäivällä rennosti elokuvia katsellessa ja päikkäreillä.

Olimme lauantain seikkailujen jälkeen aivan poikki ja kyllä korkeus teki tehtävänsä ainakin minulle. Sitä jotenkin luulee olevansa immuuni kaikille hömpötyksille, koska pitää itseään hyvässä kunnossa, mutta ennen kuin kroppa ehtii tottua korkeuseroon, on aivan poikki. Pelkkä kävely kadulla oli raskasta ja sitä hengästyi ihan muutamasta askeleesta.

Tätä kirjoittaessa olen jo kotona ja otin maanantain palautumisen kannalta. Pakollisten asioiden lisäksi en tehnyt muuta kuin lepäsin ja nukuin. Denverissä oli myös siitepölyä todella paljon, joten sain tuliaisiksi kivan yskän, mikä onneksi laantui kunhan sain levättyä.

Keskellä Estes Parkin vuoristokylää kanadanhirvet ovat päikkäreillä. Ensin luulin, että ne olisi patsaita kaikki, mutta olikin vain yksi patsas ja kaksi ihan oikeeta eläintä.
Näkymät Denverin kaupunginpuistosta.

Jos jotakuta kiinnostaa paljonko sain rahaa tuhlattua tällaiselle ex tempore matkalle, niin yhteensä taisin lomailla 400 dollarilla, mutta jos olisin joutunut maksamaan hotellista, olisi hintalappu ollut vähän korkeampi. Tähän hintaan siis sisältyi Frontierin lennot, taksi Houstonin kentälle ja takaisin, vuokra-auto (meillä on vakuutus, joka kattaa myös matkoilla tapahtuvat onnettomuudet) bensoineen, kolme ravintolaruokailua ja yksi Chipotle -take out, 25 dollarin sisäänpääsymaksu kansallispuistoon ja yksi ruokakauppakäynti.

Ravintoloissa syömme yleensä vain yhden annoksen miehen vatsaleikkauksen takia ja juomme vaan vettä, joten vaikka kyseessä olisi hienompikin ravintola, laskumme on aina paljon pienempi, kuin keskiverto asiakkaalla. Ostoksillakin ostin vaan yhden magneetin jääkaapin oveen viidellä dollarilla, joten siihenkään ei tuhlautunut rahaa. Vaikka rahaa ei tullut tuhlattua, niin koen, että sain matkasta todella paljon irti. Olisin tietysti voinut pihistellä vähän enemmän, mutta tajusin esimerkiksi vasta taksia tilatessa, että olisin voinut pysäköidä halvemmalla kentälle ja olisin voinut jättää syömättä lentokentällä.

Lähtisinkö Denveriin uudestaan? Kyllä. Vaikka kaupunki on pieni, voisin hyvin viettää pitempääkin lomaa vuorilla. Alueella on paljon kauniita mökkejä vuorten rinteillä, puhumattakaan Estes Park:in kaltaisista vuoristokylistä.

Vuorissa on jotain ihmeellistä taikaa.

Camilla

Teksasilainen ajokortti

Kuvat eivät liity aiheeseen, vaan löytyivät puhelimen muistista.  Kasvitieteellinen puutarha New Orleansissa. The Botanical Garden in New Orleans.
Japanilainen puutarha.

Olemme asuneet Houstonissa kymmenisen kuukautta ja sain tällä viikolla Teksasilaisen ajokortin hankittua. Prosessi on tasan yhtä pitkä kuin kaikki muutkin valtion tai kunnan virastojen systeemit, eli vaikka ajokortin saamiseen ei tarvita hakijalta paljon, menee kaikki aika odottamiseen.

Jos haluat ajaa Teksasilaisen ajokortin, on prosessi itse asiassa aika yksinkertainen, mutta hermoja vaativa. Ensinnäkin pitää olla Yhdysvaltojen myöntämä kuvallinen henkilökortti. Minun tapauksessa tämä oli EAD, Employment Authorization Document, joka on väliaikainen työlupakortti ennen kuin Green Card kortti on valmis. Lisäksi henkilöllä tulee olla sosiaaliturvatunnus, Social Security Number tai SSN. Sain SSN:än postissa vain viikon työlupakortin jälkeen. Seuraavaksi olisi hyvä olla henkilöllä auton vakuutus omissa nimissä, mutta tämä ei ole mitenkään pakollista.

Kun dokumentit on kasassa voi mennä vaikka seuraavana aamuna DMV:lle, eli Texas Department of Public Safety -toimistolle. Toimiston ulkopuolelle voi mennä jonottamaan aamukuudelta, jolloin pääsee suurella todennäköisyydellä ensimmäisenä klo 7:30 virkailijalle, kun ovet avataan, tai vaihtoehtoisesti mennä aamukahdeksalta ja istua sisätiloissa tuolilla odottamassa vuoroaan. Minä valitsin vaihtoehdon numero kaksi.

Suomalaiselle kokemus oli todella miellyttävä, koska heillä oli (ainakin täällä Houstonissa) käytössä jonotusnumerot. Tuli ihanan kotoisa olo kun istuin numerolappu kädessä ja odotin vuoroani. Odotellessa voi harjoitella teoriakokeeseen, ettei mene tämäkään aika hukkaan.

Kun oma vuoro tulee, virkailija skannaa kaikki tarvittavat dokumentit ja hakija kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee ajokorttia. Virkailija ottaa valokuvan, sormenjäljet ja 25 dollaria. Sitten vaan tekemään teoriakoetta.

Nämä kukat ovat jo kukkineet aikapäiviä sitten, koska kuvat on otettu maaliskuun alussa.
Mutta näitä kavereita saisi näkyä meidän puutarhassa enemmän. 

Teoriakoe
Teoriakoe tehdään tietokoneella, kun ensimmäisen kerran hakee ajokorttia. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, eikä ketään jenkeissä kiinnosta onko sinulla edellisessä elämässä ollut ajokortti. Teoria- ja ajokoe on tehtävä. Itse saa päättää, milloin sen tekee. Uskaltaisin väittää, että moni suomalainen ajelee sujuvasti suomalaisella ajokortilla vuosia sen jälkeen, kun on saapunut Yhdysvaltoihin. Itse ajoin melkein vuoden. Lähes päivittäin.

Koe on yksinkertainen monivalinta-testi, jossa on hyvin samantapaiset kysymykset kuin Suomessa. Kyselevät kompakysymyksiä, kuten onko ok käyttää amfetamiinia ajaessa. Vaihtoehdot oli mm. “Tottakai, koska sehän piristää”, “Ei missään nimessä” jne. Onko kaikki kysymykset sitten näin helppoja? Ei todellakaan.

Sain vinkkinä lukee pdf-lehtisen ennen teoriakoetta ja oli kyllä hyvä vinkki. Yliopiston käyneenä en tietenkään lukenut 92 sivua pelkkää tekstiä, vaan etsin netistä ilmaisen harjoituskokeen ja kun vastaan tuli kysymys, johon en tiennyt vastausta etsin dokumentista etsi-toiminnolla vastaukset. Kokeessa tulee esimerkiksi tietää kuinka monta jalkaa ennen junarataa pitää auto pysäyttää, jos puomit on alhaalla. Kuten monelle suomalaiselle, jalat ja mailit ei sano yhtään mitään, on tämän takia hyvä ainakin selata pdf-tiedosto.

Teoriakokeesta pitää saada, jos en väärin muista, 70% oikein ja sen saa uusia kolme kertaa yhdellä kerralla. Jos ei mene läpi saa tulla vaikka seuraavana päivänä uusimaan.

Kun teoriakoe on mennyt läpi saa valita suorittaako ajokokeen valtion konttorilla, vai yksityisellä autokoululla. Valtion konttorilla, eli DMV:llä oli kolmen kuukauden jono ja autokoulussa olisi ilmeisesti voinut saada kolmessa päivässä, mutta sehän maksaa. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, koska minulla on ajokortti ennestään, millä ajella, eikä tehnyt mieli maksaa monta sataa dollaria autokoulusta, jonka olen jo kerran käynyt 18-vuotiaana.

Ajokoe
Ennen kun pääsee suorittamaan ajokoetta, pitää netissä suorittaa tunnin mittainen videokurssi. Kurssin aiheena on ajaminen päihtyneenä ja kuinka huomio tulisi keskittää ajamiseen, eikä puhelimella näpräilyyn. Videopätkien jälkeen on monivalintatehtävä, joissa pitää saada kaikki vastaukset oikein, ennen kuin saa sertifikaatin. Sitä en tiedä kuinka monta kertaa saa kokeilla eri vastauksia, koska itse sain kaikki vastaukset oikein ensimmäisellä kerralla.

Minulla oli varattuna aika ajokokeeseen aamupäivällä ja menin paikan päälle hyvissä ajoin, koska edellisenä päivänä saadussa sähköpostissa suositeltiin olemaan paikalla tuntia aikaisemmin, tai varattu aika saatetaan peruuttaa.

Kun menen paikan päälle kysyn virkailijalta ovella tarviiko minun minun tehdä mitään, vai voinko mennä suoraan ajokokeeseen. Hän antaa jonotusnumeron ja sanoo, että pitää mennä maksamaan ajokoe. Ajokoetta varannut virkailija sanoi, ettei tarvitse maksaa kuin kerran 25 dollaria ja suoraan vaan ajokokeeseen ko. päivänä. Kilttinä tyttönä istun odottamaan vuoroani ja puolen tunnin odottamisen jälkeen pääsen vihdoin virkailijalle, joka sanoo, ettei minun kuulu tulla tänne, vaan pitäisi mennä suoraan ajokokeeseen. Just.

Ajokoetta on menossa muutama muukin suorittamaan ja odotan autossa tunnin ennen kuin saan autooni inssin. Ensin vilkutan vasemmalle ja oikealle, tööttään ja painan jarruja. Inssi tarkastaa kaikki paperit, auton katsastustarran ja auton vakuutuksen. Autoni tuulilasissa on huomattavan kokoinen halkeama, mutta se ei vaikuttanut olevan ongelma.

Ensiksi sain näyttää taitoni taskuparkkeeramisessa ja näyttää kuinka osaan ajaa autoa suoralla tiellä taaksepäin. Seuraavaksi ajoimme muutaman korttelin ympäri. Yhdet valot, kolme stop-merkkiä ja yksi kaistan vaihto. Siinäpä se. Sain kaksi miinusta, koska en katsonut taakse peruuttaessani, vaan tuijotin peruutuskameraa ja toista miinusta en ihan ymmärtänyt. Jossain risteyksessä en ollut katsonut joka suuntaan. En jäänyt kyselemään, koska pääsin kuitenkin kokeesta läpi.

Kun saavuimme takaisin konttorille, kävi inssi tulostamassa minulle väliaikaisen ajokortin. Kortti tulee sitten postissa muutaman viikon sisään ja on voimassa niin kauan, kuin minulla on lupa olla Yhdysvalloissa, eli työlupakortin verran. Joudun luultavasti uusimaan työlupakortin kerran ennen kuin Green Card saapuu, mutta sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Koputtaa puuta.

Nyt on taas yksi etappi suoritettu ja ihana kun saa jatkaa elämää ilman yhtä huolta. En esimerkiksi tarvitse passia kantaa mukanani, matkustaessani maan sisällä, eikä tarvitse selittää missä milloinkin, kuinka lukea suomalaista ajokorttia.

Hyvää loppuviikkoa!
Camilla