Aamuviiden klubi

On By CamillaIn Las CrucesLeave a comment

Olen nähnyt äänikirjasovelluksessa ehdotuksen lukea kirjan “The 5 AM Club”, mutten ikinä päässyt kirjan lukemiseen asti. Kuukausi sitten kuitenkin tapahtui jotain maatamullistavaa ja mies kysyi voiko hän alkaa treenaamaan kanssani aamuisin. Ongelma on vaan että pitäisi herätä tuntia aikaisemmin kuin aikaisemmin, eli kello viisi aamulla. En epäröinyt, koska olinhan itsenkin miettinyt, että olisi kiva saada päivään vähän omaakin aikaa. Joten, kuukauden kokeilun jälkeen, olemme edelleen aamuviiden klubilaisia ja koska vihdoinkin sain kuvia otettua todisteeksi niin tarjoitui sopiva hetki kirjoittaa siitä miksi jaksan arjessa kaiken hulluuden keskellä.

A-Mountain auringonnousun aikaan.

En siis ole lukenut em. kirjaa, mutta lyhykäisyydessään ideana on herätä tuntia aikaisemmin kuin muu perhe, jotta saa aikaa itselleen. Kirjassa ehdotetaan jakamaan tunti 20 minuutin jaksoihin, jossa ensimmäinen käytetään liikuntaan, toinen meditaatioon ja päiväkirjan kirjoittamiseen ja kolmas lukemiseen tai itsensä kouluttamiseen. Ennen kun luin kirjasta tai sen ideasta, olin tehnyt itselleni samantyyppisen rutiinin ja koska rutiini auttaa minua olemaan parempi opettaja, yrittäjä, vaimo ja vanhempi, halusin jakaa ilosanomaa muiden kanssa.

Aikaisemmin heräsin kuudelta miehen kanssa ja aloitin 20 minuutin kehonpainotreenin takapihalla heti herättyäni. Välillä kävin vaan kävelyllä, mutta melkeinpä joka aamu tein jonkinlaisen treenin. Tämän jälkeen tein vartin joogan ja viiden minuutin meditaation katolla, jossa usein istuin kun aamun ensimmäiset auringonsäteet tanssivat kasvoillani. Tämä oli maaginen heti, joka tietenkin muuttuu, kun päivän pituus muuttuu eri vuodenaikojen välillä. Tässä vaiheessa kello oli jo usein yli seitsemän ja poika oli jo hereillä odottamassa aamupalaa. Ehdin juuri ja juuri käydä suihkussa, laittaa aamupalaa molemmille ja syödä oma aamupala. Kahvia en usein ehtinyt juoda ollenkaan enkä soittaa Suomeen ennen kuin koulu alkoi aamukahdeksalta. Usein ärsytti kun ei ollut aikaa rauhassa juoda kahvia tai kahvi oli seissyt kupissa jonkin aikaa ja oli nyt kylmää, koska koulu alkoi.

Aurinko nousee upeasti vuorten takaa.

Avasin hieman syitä tiukkaan aikatauluun edellisessä postauksessa. Kotikoulu alkaa meillä aina kahdeksalta, ellei poika nuku myöhempään. Minä en ikinä herätä poikaa unilta, ellei olla lähdössä jonnekin. Annan hänen nukkua, koska tiedän että joskus hän tarvitsee pidempiä unia. Kello kahdeksan aloitus on tarkoin harkittu ajankohta ja olemme kokeilleet monet eri aikataulut, joista kahdeksan sopii meille molemmille parhaiten.

Nyt kun aloitin heräämään päivään jo viideltä, ehdin rauhassa tehdä sekä lihaskuntotreenin ja joogan ja aamu ei ole edes alkanut vielä. Ei ole kiire mihinkään. Olen myös saanut treenikaverin itselleni. Mies tekee omaa treeniä ja minä omaani takapihalla. Välillä menemme vaan kävelylle jos on hyvin uninen olo. Välillä olen käynyt ystävän kanssa juoksemassa, mutta viime viikolla kävimme aamuviideltä vaelluksella tässä ihan lähistöllä sijaitsevalla “vuorella”, josta postauksen kuvat. En oikein keksinyt tälle nyppylälle mitään järkevää sanaa, joten laitoin vuoren heittomerkkeihin. Parkkipaikalta lyhintä tietä huipulle on noin kolme varttia kävellen, eli ei todellakaan mikään vuori, mutta onhan tuo tarpeeksi korkea että tulee hiki. Kävelimme koko vuoren ympäri ja kävimme huipulla. Aikaa meni 2,5 tuntia, eli saavuin kotiin juuri ennen kun koulun oli määrä alkaa.

Näkymä vuoren rinteeltä. Eteläinen Las Cruces näkyy alhaalla ja kauempana El Paso, Teksas.

Nyt kun aamuissa on enemmän aikaa, otan usein kalenterin viereen ja to do listan tekemisen aamupalan yhteyteen. Päivä lähtee paljon paremmin käyntiin kun tietää mitä kaikkea pitää tehdä koulun jälkeen. Välillä saan jopa töitä tehtyä ennen koulua ja mitä parasta saan juoda kahvin rauhassa. Usein soitan Suomeen aamulla. Kirjoitan päiväkirjaa ja välillä katson jotain hömppäohjelmaa.

Muutos ei ollut alkuun helppoa, koska nukkumaanmenoaika piti muuttaa, mikä tarkoitti, että illallisaikaa piti aikaistaa. Nukuin erittäin huonosti ensimmäiset viikot ja heräilin koko yön ja oli kummallisia unia. Mietin koko yön onko aika herätä ja olenko nukkunut liian myöhään enkä herännyt herätyskelloon. Vähitellen kuitenkin aamut eivät olleet niin vaikeita, vaikka edelleen on aamuja että tekee vaan mieli jäädä peiton alle. Eteenkin kun aamut ovat olleet kylmiä. Lauantaina oli peräti pakkasta kun lähdin viideltä juoksemaan.

Näkymä vuoren toiselta puolelta, rinteestä.

Kaikenkaikkiaan muutos on ollut positiivista ja aion jatkaa aamuviiden klubin jäsenyyttä. Muutos on ollut sen verran hyvä, että olen jatkanut heräämään myös viikonloppuna viimeistään kuudelta. Jos vaan saan kaveria juoksemaan viikonloppuna lähden ilomielin poluille. Nyt kun on ollut kylmempää keliä, niin isommat petoeläimet ovat tulleet alas laaksoon vuorilta, koska ruokaa on aika vähän saatavilla. Eilen näin kojootin meidän kotikadulla jahtaamassa jänistä ja toissaviikolla puuman takapihan golfkentällä tallustelemassa. Tästä syystä en ikinä lähde yksin juoksemaan. Eteenkin aamulla kun on vielä pimeää.

Blogipostauksella ei ole tarkoitus tuoda kenellekään huonommuuden tunnetta vaan osoittaa, että jos haluaa muutosta elämään, on se mahdollista jos on tarpeeksi suuri motivaatio. Oma aika on minulle niin tärkeää, eikä sitä ole muuten mahdollista tässä elämänvaiheessa saada, on pakko organisoida päivät niin että saa mitä haluaa. Olisin helposti voinut organisoida päiväni niin että treenaan iltaisin, mutta se ei sovi itselleni ollenkaan. Olen aina ollut aamuvirkku, enkä usko sen muuttuvan lähiaikoina.

Seuraava askel olisi kai lukea The 5AM Club kirja? Katsotaan kunhan olen lukenut kaikki 27 kirjaa äänikirjasovelluksessa jonossa olevat, heh.

Camilla

English: I haven’t read The 5AM Club book yet, but it turns out I have adopted that philosophy on my own the past weeks. After some consideration I have changed my morning routine to start earlier to do things that makes me happy, such as working out/running, mediating, doing yoga and journaling along with a peaceful breakfast by myself. I am happy to have make the change and will continue staying in the 5am club.

Kotikoulu

On By CamillaIn UncategorizedLeave a comment

Meni monta päivää kerätä rohkeutta julkaista postaus koska aihe ei kosketa vain minua vaan lasta, kenellä on vanhemmat muualla, enkä halua aiheuttaa mitään ongelmia. Mutta koska tulen sivuuttamaan kotikoulua usein blogissani tulevaisuudessa, ajattelin että olisi hyvä avata syitä, miten tähän pisteeseen ollaan päädytty. Lisäksi uskon, että hengenheimolaisia löytyy maailmasta, jossa uusioperheet ovat normaaleja ja erilaiset tavat kouluttaa ja kasvattaa lapsia lisääntyvät.

Ennen pandemiaa kotikoulukonsepti oli monelle vieras käsite, joka nyt pandemian jälkeen on normalisoitunut. Kuten monessa perheessä, meilläkin saatiin esimakua etäkouluun pandemian aikana, kun lasten äiti pyysi ottaa lapset muutamaksi viikoksi. Yritin keksiä tekemistä, kuten vesiväreillä maalaamista, mutta todellisuus oli lähinnä naapurustossa kävelyä aamulla ennen töitä tai puistossa leikkimistä töiden jälkeen.

Mies kuitenkin otti asiakseen auttaa poikaa matematiikan tehtävissä ja selvisi nopeasti, ettei yhdeksänvuotias osannut helppoja yhteenlaskutehtäviä vaikeempia tehtäviä. Asia jäi kun lapset palasivat äitinsä luokse ja takaisin kouluun. Ensimmäisen pandemiavuoden loppuvaiheessa kuitenkin lasten äiti soitti ja pyysi apua. Poika oli alkanut agressiiviseksi koulukavereitaan ja äitiään kohtaan. Selvisi ettei pojalla ollut koulussa yhtäkään ystävää ja oli pahasti koulukiusattu.

Vaellus kotikouluryhmän kanssa vesiputoukselle.

Mieheni soitti yhtenä päivänä kotiin (tai siis minun kotitoimistolleni) ja kysyi josko olisin valmis ottamaan pojan asumaan luoksemme ja vastasin kyllä ennen kuin mies ehti lopettaa lauseensa. En tiennyt mitä tulevan piti, mutta en välittänyt. Olin huomannut kuinka sisko kiusasi veljeensä, mikä sai pojan tekeytymään kiusaamisen uhriksi, joten olin onnellinen että poika saisi uuden mahdollisuuden elämässään.

Tähän aikaan mies teki edelleen töitä joka toinen viikko toimistolla ja joka toinen oli kotona, mutta ei tehnyt töitä etänä. Joten, mies otti vetovastuun kotikoulusta. Tässä vaiheessa olisi ollut turhaa lähettää poika kouluun, jossa joka päivä pohdittiin ollaanko kotona vai etänä. Jatkuvaa suhaamista edestakaisin ja kasvomaskia olisi pitänyt käyttää. Poika siis siirtyi kokonaan kotikouluun. Löysimme helpon ohjelman, Time4Learning, jossa oli kaikki neljä oppiainetta, mitä Yhdysvalloissa opetetaan: ELA (English Language Arts) eli äidinkieli, Social Studies eli lähinnä historiaa, maantiedettä yms., Science eli lähinnä biologiaa tms. pienemmille oppijoille ja lopuksi Math eli matematiikka. Ohjelma oli kokonaisuudessaan netissä, mikä teki siitä helpon. Ei tarvinnut ostaa tarvikkeita tai kirjoja. Lisäksi pystyin helposti vaan avaamaan ohjelman aamulla pojalle niinä päivinä kun mies oli toimistolla töissä, eikä minua tarvittu istumaan hänen vieressään. Olinhan täyspäiväisesti töissä.

Vapaaehtoispäivä kotikoulu ryhmän kanssa. Poimittiin kasviksia vähävaraisille.

Kesällä tuli muutto toiseen osavaltioon ja uuteen kotiin. New Mexicossa on lähtökohtaisesti huonot koulut eikä ollut mitään syytä laittaa poikaa kouluun, koska tiesimme, että vuoden vaihteessa minun kokopäivätyö loppuisi ja voisin keskittyä kouluun enemmän. Uuteen sopeutuminen oli meille kaikille vaikeeta ja usein puhuttiin kouluun paluusta. Lähinnä koska poika on erittäin sosiaalinen ja kaipaa paljon ihmisiä ympärilleen. Loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, ettei kouluympäristö olisi pojalle parasta ja seuraavaksi kerron miksi.

Pojat ovat usein vilkkaita tai vilkkaampia kuin tytöt yleensä. Mutta meidän lapsi onkin erityisen vilkas ja noin seitsemän vuoden iässä hänellä diagnosoitiin ADHD ja autismi (erittäin lievä). Hän pystyy kiipeämään seinää pitkin, huonekalut ovat hauskoja kiipeilypaikkoja, viiden sekunnin paikoillaan istuminen on kidutusta, puhumattakaan monen tunnin istuminen, keskittyminen aiheeseen, joka ei kiinnosta on täysin nolla, häneen ei saa koskea vaikka itse tunkee kätensä toisten ihmisten kasvoihin ennen kun edes tietää heidän nimensä ja tietää olevansa aina oikeassa. Kaikesta huolimatta koen, että hänen suurin haasteensa elää yhteiskunnassa tulee olemaan empatian puute. Tämä kaikki yhdistettynä erittäin huonoon näköön, jota ei pysty korjaamaan, välillä tuntuu kuin lapselle on annettu huonoimmat mahdolliset kortit elämään.

Vierailu Spaceport Americaan.

Jotta pystyisin palvelemaan pojan tarpeisiin mahdollisimman hyvin olen lukenut tavattoman paljon kirjallisuutta aiheesta. Kuuntelen kotikoulu ja ADHD aiheisia podcasteja viikottain. Olen liittynyt kaikkiin mahdollisiin Facebook ryhmiin aiheesta. Kuitenkin tärkein tuki on ollut kotikouluryhmä täällä Las Crucesissa. Löysin sattumalta Facebookista kotikouluryhmän, jossa tavataan kerran viikossa jossain kaupungin puistossa (joka viikko eri puisto) ja lapset saavat viettää aikaa keskenään ja isät ja äidit saavat vertaistukea. Tämä ryhmä ihmisiä pelastivat meidän koko perheen. Voimme saapua juuri niin rikkinäisinä ja vaillisina kuin olemme, ilman minkäänlaista tuomitsemista. Tuemme toisiamme elämän kaikissa vaiheissa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana on syntynyt kolme vauvaa, joita saamme hoitaa puistossa. Tapaamme äitien kanssa keskenään. Löysin juoksukaverin ryhmästä. Yksi äideistä haluaisi alkaa opettaa meille muille keramiikkaa. Toisten kanssa viestittelemme yöllä kun on ollut rankka päivä koska autismi tai jokin muu raskas asia.

Olemme nyt tämän vuoden aikana kokeilleet vaikka mitä ja tuntuu kuin hyvä flow olisi löytynyt. Erityisesti ADHD lapsen kanssa on tärkeää huomioida, ettei lapsi syö tai juo mitään sokeripitoista koulupäivän aikana. Ruoka tulee olla ravitsevaa, eli proteiinipitoista ja tuoreista raaka-aineista. Poika ei voi syödä tai juoda mitään maitotuotteita, mikä tuli selväksi melko nopeasti, joten jätimme sen pois. Lisäsin aamupalan yhteyteen kupillisen kahvia muutama viikko sitten ja voi pojat että koulupäivät menevät paljon kivuttomammin. Vaikka kahvi on piristävä aine, ihmiselle kenellä on ADHD kahvi (tai muut piristeet) rauhoittaa. Vaikkakin sanomme kahvin auttavan pojan keskittymiseen. Tiedä sitten onko tämä placebo efekti, mutta sillä ei ole väliä jos se toimii.

Seuraava tekijä onnistuneeseen kotikoulupäivään on päivien, oppituntien ja taukojen pituus. Teimme ensin suomalaisen mallin mukaan 45 minuuttia yhtä aihetta ja sitten vartin tauko, mutta 45 minuuttia oppimista on pojalle liian pitkä, joten lyhensin sen puoleen tuntiin. Eli otamme puolen tunnin välein vartin välitunti, jolloin ei saa katsoa mitään näyttöä ja mielellään viettää aika ulkona. Ns. oppitunteja meillä on päivästä riippuen 4-5, eli koulupäivän pituudeksi tulee noin 4-5 tuntia välituntien ja lounaan kera.

Koulupäivän aloitus on tärkeä, joten päädyin siihen, että teemme ohjatun meditaation kun koulu alkaa aamukahdeksalta. Hengittäminen vie happea aivoihin ja kiitollisuusmantrat tuovat kiitollisuudentunteen molemmille, mikä taas tuo positiivista energiaa päivään ja elämään. Meditaation jälkeen kirjoitamme molemmat päiväkirjaa muutaman minuutin verran. Itse kirjaan samalla to do listan päivää varten.

Vierailu paloasemalle.

Tällä hetkellä käytämme eri ohjelmia eri aiheisiin, koska lapsi on joissain aiheissa pidemmällä kuin muissa. Pääosin poika on nyt kuudennella luokalla, mutta käsinkirjoitus on edelleen esikoulun tasolla. Matematiikassa ollaan edelleen kaukana kuudennelta luokalta, joten se etenee omalla painollaan. Neljän pääaiheen lisäksi poika opiskelee espanjaa, pianoa ja harjoittelee Taekwondoa kotona. Päivittäin luemme molemmat kaunokirjallisuutta, mutta yleensä vasta illalla sänkyyn mennessä. Kaikesta tästä ja olemme yleensä valmiit viimeistään kello yksi iltapäivällä, jolloin itse siirryn työhuoneeseeni yritykseni pariin.

New Mexicossa tulee tehdä 180 päivää koulua vuodessa ja tätä kirjoittaessa olemme päässeet päivään 62 ja olemme marraskuun alussa. Koulupäiviksi lasken myös päivät kun menemme kavereiden luokse leikkimään tai kun menemme retkelle esimerkiksi päivävaellukselle. Välillä katsomme dokumenttiohjelman Netflixistä aiheesta, johon olemme paneutuneet. Lapset oppivat toisiltaan sosiaalisia taitoja ja jakavat tietoa mitä ovat oppineet elämänsä aikana. Toistaiseksi olemme tänä vuonna käyneet retkellä muiden kotikoululasten kanssa mm. paloasemalla, poliisiasemalla, yön yli telttailuretkellä vuorilla, kolmella vaelluksella keskellä viikkoa, aavikon turvallisuuskurssilla, Spaceportissa oppimassa raketeista, aavikkovaelluksella oppimassa ekosysteemistä ja vapaaehtoistyössä farmilla poimimassa kasviksia vähävaraisille.

Vaikka tämä kuulostaa paljolta, niin sitä se ei ole. Päivät ovat täysiä, mutta jos minua nukuttaa, otan päiväunet koulun jälkeen. Pojalla on valtavasti energiaa ja hän jaksaa kyllä kunhan on kunnon ruokaa syödäkseen ja paljon aikaa ulkona. Osan koulutehtävistä poika pystyy tekemään itsenäisesti, jolloin minä yleensä hoidan kotiaskareita tai vastailen työsähköposteihin. Vaikken usko multitaskaamiseen, niin välillä pystyn tekemään sitäkin jos on pakko.

Kaikenkaikkiaan kotikoulu on ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto. Vapaus valita, keskittyä kauemmin aiheeseen, joka aiheuttaa hankaluuksia ja syventyä aiheisiin, jotka kiinnostavat yksilöä vs. massaa. Tämä matka on ollut raskain, mitä olen ikinä matkannut, mutta uskon siihen että lopussa kova työ palkitaan. Olisin halunnut jakaa enemmän kuvia eri retkiltä, mutta jokaisessa kuvassa on jonkun lapsen kasvot, enkä halua jakaa muiden lasten kuvia netissä ilman vanhempien lupaa.

Camilla

English: We have homeschooled my husband’s son for almost two years now and shared some thoughts on how it’s going. It is an unusual situation where the stepmom is educating the child while the parent is working outside of the home.

Las Cruces, New Mexico

On By CamillaIn Las CrucesLeave a comment
Organ Mountains

Mikä ihmeen paikka tämä oikein on ja missä päin maailmaa me siis oikein asutaan?

Ajattelin esitellä Las Crucesin heille ketkä eivät ole kuulleet paikasta. Itse olen aina innoissaan kuulla eri paikoista maailmassa ja olenkin ulkosuomalaisten blogien suurkuluttaja. Monet ihmiset kuulevat suurkaupungeista Yhdysvalloista, koska elokuvateollisuus rakastaa tai ainakin rakastivat joskus aikoinaan Los Angelesia ja New Yorkia, mutta pienet paikkakunnat eivät saa paljon näkyvyyttä ja ihan ymmärrettävistä syistä.

Las Cruces alhaalla Organ Mountains:sta päin katsottuna.

Minäkään en ollut ikinä kuullut Las Crucesista ja New Mexicokin on vaan yksi osavaltio muiden tuntemattomien joukossa. Tai no en nyt sanoisi niinkään. Olenhan katsonut monta kertaa televisiosarjan Breaking Bad ja Better Call Saul, jotka perustuvat New Mexicon pääkaupunkiin Albuquerqueen. Kun siis mies sai puhelun että hänelle on tarjottu työpaikkaa Las Cruces, NM, niin olin heti valmis muuttamaan, koska tiesin että siellä on vuoria. Vaikka Houstonissa on paljon hyvää, on Las Crucesin hidas elämäntyyli nyt jo tarttunut.

Tästä jäin miettimään elämänlaatua Las Crucesissa ja tulin siihen tulokseen, ettei täältä puutu montaa asiaa. Yksi asia mitä kaipaan on hyvät luomutuotteet kaupassa. Amerikassa ei voi syödä ns. tavallista ruokaa vaan kaikki pitää ostaa luomuna tai en itse ainakaan lähtisi syömään ruokaa, joka ei ole luomua. Las Crucesista ei siis oikein löydy hyvälaatuista, joka on kaikenlisäksi järkevän hintaista. Kaikki ruoka tulee kaukaa, paitsi pekaanipähkinät ja chilipaprikat. Mutta mitä aavikolta oikein voi kasvattaa?

Vaellusreitti Organ Mountains:ssa ja näkymä White Sands tukikohtaan päin.

Toinen asia on lyhyempi matka Suomeen. Haluaisin asua lähempänä perhettä, mutta marraskuun pimeys ei oikein houkuttele. Maantieteellisesti en oikein voi muuttaa tätä ongelmaa, joten hyväksyn että matka on pitkä. Ainakin Finnair on avannut suoran reitin Dallasista Helsinkiin, eikä Las Crucesista ole kuin 45 min ajomatka El Pasoon, josta 1.5 tunnin lentomatka Dallasiin.

Ilmasto

Kaikki (minä mukaanlukien) haluaa aina tietää mikä ilmasto ja sää jossain itselleen uudessa paikassa on. Eteläinen New Mexico on aavikkoa ja meillä on oikeastaan aina aurinkoista. On todella harvinaista että on pilviä ja että pilvistä tippuu jotain märkää. Talvi ja kevät ovat kuivaa kautta ja suunnilleen marraskuusta kesäkuun puoleenväliin/loppuun ei tule pisaraakaan vettä. Paitsi kerran talvessa kun sataa lunta Las Crucesissa. Kevät on muutekin itselleni todella rankkaa aikaa ja sadeveden puute oli todella raskasta. Viime vuonna oli jatkuvasti metsäpalo jossain lähistöllä. Jopa niin pahat maastopalot että välillä vuoria ei nähnyt ollenkaan sankan sumun takaa. Ilma oli saastunutta, eikä me käyty ulkona pojan kanssa kuin harvakseltaan.

Näkymä kotitalon kattoterassilta.

Kesällä ja syksyllä sen sijaan on ihan erilaista. Oli jännä miten viime kesän alussa yhtäkkiä joku päästi pilvet Las Crucesiin ja avasi sadevesihanan. Yhtenä päivänä vaan vesisade saapui ja melkein joka päivä on pilviä näkynyt. Alkukesästä sataa joka päivä ainakin pikkasen, mutta se sitten laantuu. Vuorien takia vesisade saattaa muodostua tyhjästä ja tulla kaatamalla. Muutenkin tuntuu siltä että vesisade on enemmän saavista kaatamalla ja kuurottaista kuin pitkäkestoista ja tihuttamista.

Kesällä on tukahduttavan kuuma, mutta yöt on aina viileet. Siis aina viileet. Telttailemaan ei ikinä saa lähteä ilman kerrastoja ja kunnon makuupussia. Eteenkin vuorilla lunta voi tulla myös kesällä. Kävimme lokakuun alussa telttailemassa ja tuli rakeita iltapäivällä kun aamupäivällä oli ihan lämmin kesäsää. Talvella sentään ei ole kuuma, mutta vaihtelee valtavasti. Yhtenä päivänä voi olla +1 C ja seuraavana +25 C.

Roadrunner eli maantiekiitäjä etupihalla.

Mutta celciusasteet mittarissa ei kerro koko totuutta. Jos aurinko on pilvessä, asteita on +30 niin laitan pitkähihaisen koska on kylmä. Jos seisot suorassa auringonpaisteessa ja asteita +10, riittää shortsit ja t-paita oikein hyvin. Lähden liikkeelle aina sillä olettamuksella että on sekä kuuma että kylmä, niin olen varustautunut pahimpaan ja parhaimpaan. Auringon säteistä puheenollen. Las Cruces sijaitsee melkein 1200 metrin korkeudessa (4000 jalkaa) merenpinnan yläpuolella. Se ei kuulosta paljolta, mutta tuntuu sitäkin enemmän. Auringon säteet ovat todella vahvat. Aurinkorasva on välttämätöntä aina kun menee ulos eikä parane unohtaa hattuaan kotiin.

Kaupunki

Kyllä, Las Cruces on ihan kaupungin kokoinen paikka ja täällä asuu noin sata tuhatta asukasta. Vain puolen tunnin matkan päässä etelään on El Pason kaupunki, Texasin osavaltiossa ja Mexicoon pääsee, riippuen ruuhkasta vajaassa tunnissa. Eli asumme erittäin lähellä sekä Texasia että Mexicoa. Las Crucesista löytyy oikeastaan kaikki palvelut, mitä ihminen tarvitsee, mutta silloin tällöin käymme asioilla El Pasossa, kuten lentokentällä. Las Crucesissa on lentokenttä, mutta sieltä ei lennä kaupalliset yhtiöt, joten menemme El Pasoon jos tarvitsemme lentokentän palveluita.

Las Crucesissa on kolme sairaalaa, valtava osavaltion yliopisto sekä paljon yritystoimintaa. Suurin työllistäjä on kuitenkin White Sands Missile Range, jossa Yhdysvaltain armeijalla on valtava tukikohta. Suurin osa perheistä asuvat tukikohdassa noin kolmen vartin ajomatkan päässä Las Crucesista aavikolla. En löytänyt äkkiseltään paljonko tukikohdassa asuu ihmisiä, mutta se ei liene tärkeetä tietää. Pääasia on tietää että heillä on oma ruokakauppa, monta koulua ja jopa Subway ravintola. Erikoinen fakta White Sands:stä on että Afganistanin pakolaisista osa lähetettiin tukikohtaan odottamaan heidän statuksen käsittelyä kun Yhdysvallat vetäytyivät Kabulista Presidentti Bidenin presidenttikauden alussa.

Mielestäni suurin eroavaisuus suurkaupungin ja Las Crucesin välillä on että täällä on paljon enemmän pienyrittäjiä. Lääkäreillä on mielummin omat vastaanotot, kuin ovat töissä isoissa sairaaloissa. Sairaanhoito (kyllä, valitsin sanamuodon tarkoituksella) on erittäin huonoa täällä isoissa sairaaloissa ja jotkut pienyrittäjätkään eivät ole kiinnostuneita parantamaan potilaitaan. Olemme saaneet erittäin huonoa palvelua melkein kaikissa paikoissa, jos ylipäätään saa lääkäriaikaa saman vuoden puolelle.

Rio Grande joki lokakuussa 2022.

Ravintolatarjonta on melko heikkoa ja raaka-aineet huonolaatuisia, muutamaa helmeä lukuunottamatta. Hyvät ravintolat pitää vaan tietää tai löytää ystäviä keneltä saada vinkkejä hyviin ruokapaikkoihin. Olemme lähes lopettaneet ravintoloissa käymistä, koska voimme tehdä kotona parempaa ruokaa. Jos kuitenkin päädymme ravintolaan, valitsemme aidon italialaisen ravintolan, jossa raaka-aineet tulevat Italiasta asti ja pizzat paistuvat puu-uunissa. Toinen lemppari on pienin mahdollinen meksikolainen ravintola, joka ulkopuolelta näyttää niin rähjäiseltä etten uskaltaisi mennä tilaamaan ruokaa. Omistaja on miehen työkaverin täti ja hän tekee aivan uskomattoman herkullisia gorditas tacoja. Kyseessä on melkein kuin uppopaistettu maissitaco, jossa pyynnöstä eri lihaa, papuja tai kasviksia. Lisäksi sisälle tulee salaattia ja tuoretta tomaattia. Hinta $2.95 kappale. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde!

Kaupungista löytyy jotain viihdykettä kuten kolme golf kenttää ja paljon puistoja. Puistoista kirjoitan joku toinen kerta, sillä ne ovat meillä viikoittaisessa käytössä. Lyhyenä mainintana, että vuorilla vaeltelu ja telttailu on erittäin suosittua täällä päin, samoin moottoripyörillä tai maastopyörillä ajaminen aavikolla. Mutta näistä sitten lisää joku toinen kerta.

Maanviljely

Las Crucesin läpi virtaa Rio Grande joki, joka matkaa Coloradosta New Mexicon ja Teksasin läpi aina Meksikonlahdelle asti. Joki tarjoaa Las Crucesissa ja sen pohjois ja eteläpuolella mahdollisuuden maanviljelylle ja yllätyksekseni joen varrelta löytyy paljon palstatilaa. Las Crucesissa suurin osa ovat pekaanipähkinä viljelmiä, mutta olen nähnyt puuvillaa, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, maissia ja omenoita. Hatch on pieni maanviljelijä kylä Las Crucesin pohjoispuolella jossa suurin osa viljelijöistä viljelevät New Mexicon chili paprikoita. Nämä eivät ole mausteisia, kuten chilit yleensä, vaan enemmän jalopenon makuisia. Chilit yleensä paahdetaan ja ne säilyvät hyvin paahtamisen jälkeen. Hatch chiliä tarjoillaan jossain muodossa jokaisessa ravintolassa New Mexicon alueella. Siitä yleensä tehdään salsan tyyppinen kastike, jota sitten laitetaan burgerin väliin tai ihan oikeastaan mihin vaan.

Pekaanipähkinäpuut Mesilla Valley:ssä.

Fun fact Las Crucesista ennen kun lopettelen postauksen: Las Crucesissa on viime aikoina nähty paljon nimekkäitä Hollywood näyttelijöitä, kuten Mel Gibson ja Bruce Willis kuvaamassa elokuvia, koska New Mexicoon on ollut halvempaa tuottaa elokuvia Hollywoodin sijaan. Bruce Willis oli viime talvena yhdessä lempipuistoistamme kuvaamassa elokuvaa.

Tässä hyvin pintapuolinen esittely kotikaupunkiimme.

Camilla

English: A brief overlook of our new home town for those who weren’t familiar with Las Cruces before. To sum it up, we have really enjoyed the relaxed small town feel in Las Cruces. The outdoor stuff is the biggest entertainment in my opinion. Las Cruces is far from everything, but has most of the services a person might need.

Terveiset Las Cruces, New Mexicosta!

On By CamillaIn Las CrucesLeave a comment

Blogi on palannut linjoille!

Viimeiset pari viikkoa on alkanut kädet syyhyämään kirjoittamista ja kuvien käsittelyä ja vihdoinkin olen päässyt tilanteeseen, jossa voin tehdä tilaa omille harrastuksille – kuten vaikkapa blogille.

City of Rocks State Park New Mexicossa

Paljon on ehtinyt tapahtumaan kolmessa vuodessa, joten otetaanpa pieni recap. Viimeksi kun tätä blogia kirjoitin asuimme Houstonissa miehen kanssa kahdestaan, mutta perheemme on kasvanut yhdellä 12-vuotiaalla pojalla ja asumme nykyään Las Cruces, New Mexicossa. Mutta ennen kun pääsemme muuttoon käsiksi, niin voin hieman valottaa kuinka tähän päädyimme.

Viimeksi kun kirjoitin blogiin, kerroin että olin saanut unelmatyöpaikkani ja voi kuinka olinkaan oikeassa. Kaikki se mitä olen saanut tehdä on ollut aivan mieletöntä, enkä vaihtaisi päivääkään. Päivät olivat pitkiä ja ne vaan pitenivät entisestään kun 2020 vuoden keväällä jäätiin kotiin töihin. Harvoin tuli vietettyä vapaa-aikaa, ei sen puoleen etteikö mikään olisi ollut auki. Huhtikuussa mies sai tarpeekseen kotona istumisesta ja ostettiin vene. Ihan joka viikonloppu mentiin kalaan ja syötiin herkullisia illallisia.

Tähän aikaan mies teki vaan 50% töitä, joten oli paljon kotona. Keväällä lapset tuli meille muutamaksi kuukaudeksi jotta äitinsä saisi vapaata etäkoulusta yms. Mies huomasi kuinka pojalla oli vaikeuksia matikan kanssa ja auttoi tätä tehtävissä. Keväällä myös koin ensimmäisen burnoutin tai ensimmäiset oireet tulivat – vaikken tietenkään lomaa ottanut.

White Sands kansallispuiston kuumailmapallotapahtuma. Ei, tuo valkoinen maassa ei ole lunta vaan hiekkaa.

Kesästä ei ole oikeastaan mielikuvia paitsi kalastamisesta. Että nautin veneellä oleskelusta täydestä hiljaisuudesta suurkaupungin melun vastapainoksi! Välillä pohdittiin jotain viikonloppureissuja, mutta lopulta päädyttiin jäämään kotiin ja omille kala-apajille. Syksyllä kuitenkin repäistiin ja päädyttiin Colorado Springsiin viikon lomamatkalle, jossa palkkasin valokuvaajan ja juhlittiin häitämme ihan kahdestaan. Otettiin kuvat jossa kävelen alttarille ja vaihdoimme valat ihan kahdestaan. Teimme tapahtumasta videon, joka jaettiin perheen ja ystävien kesken virtuaalisessa häätapahtumassa. Alunperin tarkoitus oli pitää häät Espanjan aurinkorannikolla, mutta pandemian vuoksi häät Espanjassa jouduttiin perumaan. Päivä oli aivan täydellinen ja vaikka perhe ei voinut olla paikalla olimme onnemme kukkuloilla.

Loppusyksystä uskaltauduimme ajamaan Louisianaan Kiitospäivän kunniaksi ja otimme veneen mukaan. Kävimme ystävien kanssa kalastamassa ja söimme enemmän ruokaa kuin koskaan. Marraskuussa sain ensimmäisen tiimiläisen Houstoniin, mikä auttoi työkuormaa jonkin verran, vaikka edelleen tein enemmän töitä kuin koskaan. En vaan osannut olla tekemättä, vaikka olisi ihan hyvin riittänyt vähempikin. Viime joulu vietettiin ihan kotona kahdestaan ja lapset lensivät ensimmäistä kertaa kahdestaan Houstoniin joulupäivän iltana. Juuri ennen joulua saimme miehen ex vaimolta pyynnön ottaa poika meille asumaan. Tässä oli monta eri syytä mutta päällisin puolin oli huoli pojan koulunkäynnistä ja muut oireilut koulukiusaamisen takia. Koska mies teki edelleen 50% töitä, niin päädyimme kotikouluun. Alku oli erittäin hankalaa ja vaikka edelleen haetaan rajoja puolin ja toisin, oli päätös oikea.

Keväällä minusta tuli moottoripyöräilijä.

Helmikuussa sain kolmannen tiimiläisen Houstoniin, mikä auttoi todella paljon ja uskalsin ottaa viikon lomaa maaliskuussa. Mieheni yllätti minut aivan mielettömällä lomamatkalla Louisianaan ja Mississippi:iin. Istuin upean bed and breakfastin kuistilla Louisianan osavaltion syvimmässä metsässä juomassa Gin Tonic:ia ja lukemassa kirjaa golf kierrosten välissä. Enkä kaivannut muuta.

Juuri ennen lomamatkaa Louisianaan mies kävi työmatkalla allekirjoittamassa uuden työsopimuksen täysin uuteen organisaatioon ja uuteen työhön. Mies oli tehnyt samaa työtä jo melkein kaksi vuosikymmentä ja kaikki ihmiset hänen ympärillään olivat varmaan huomanneet kuinka huonossa henkisessä kunnossa hän oli. Työ vaikutti junnaavan paikoillaan ja Teksasissa hänellä oli paljon hoidettavaa ja paljon alaisia. Lisäksi helmikuussa tuli tieto ettei ylennystä tule ja kun organisaation ulkopuolelta tuli kutsu haastatteluun ei vaan voitu muuta olla ottamatta työ vastaan.

Enpä ollut aikaisemmin kuullut Las Cruces, New Mexicosta, mutta nyt tiedän 🙂 Muutto New Mexicoon tapahtui elokuun puolessa välissä vuonna 2021 ja talo ostettiin pelkkien kuvien perusteella Houstonista käsin.

Kuinkas unelmatyöpaikkani sitten kävi? Pitkien keskusteluiden jälkeen päädyttiin etten jatkanut töitä vuodenvaihteen jälkeen joten aloin tekemään muita puuhia. Vuoden 2022 alku oli hankalaa ja uuvuttavaa. Otin kotikoulun hoitaakseni lähes kokonaan ja yhtäkkiä elämä muuttui täysin. Olin kotona kaikki päivät lapsen kanssa ja yritin henkisesti selviytyä siitä etten ikinä käy missään kodin ulkopuolella tai keskustele muiden aikuisten kanssa. Taistelin kovasti “opettaja” titteliä vastaan, kunnes kävin keväällä kotikoulukonferenssissa. Ymmärsin ettei tässä ikinä ollut minusta kyse vaan lapsesta ja hänen tulevaisuudesta.

Organ Mountains Las Crucesissa. Kyseinen näkymä oli väliaikaisen vuokra omakotitalon takapihalta mutta vuoret näkyvät joka paikasta Las Crucesista.

Loppukeväästä selkeytyi että minusta tulee yrittäjä ja toukokuun 4. päivänä vuonna 2022 avasin kirjanpitoyrityksen. Itse työ ei ole minulle tuntematonta ja kirjanpito on ollut minulle aina erittäin helppoa, mutta itse yrittäjyys täysin tuntematonta.

Tervetuloa takaisin tai tervetuloa uusille lukijoille, kun sukellamme taas ulkosuomalaisen elämään Yhdysvalloissa. Tiedossa on paljon kuvia vuorista ja upeista maisemista. Pohdintaa elämää erityislapsen kanssa ja siitä miksi leipäjuuri ei vieläkään ole monen viikon ruokkimisen jälkeen valmis.

Halauksin,

Camilla

English: A lot has happened since the last time the blog was updated. Our little family grew with one 12-year old boy, whom is homeschooled. We moved to Las Cruces, New Mexico about a year ago and I started a business after my work ended at the previous company. The blog is back and I welcome you to join the fun!

Vuosikymmen

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Kirjoitin postauksen jo yli viikko sitten, mutta niin se vaan on, että on hirmu vaikeeta julkaista jotain henkilökohtaista. Koska kuitenkin haluan jatkaa bloggausta elämästä Teksasissa, niin mitäpä muuta kirjoittaisin, paitsi ajankohtaisista asioista. Joten, avaan nyt hieman verhoa lähtökohdista, matkastani ja nykyhetkestä ammatillisessa mielessä. Suomalaisilla on hirmu vaikea puhua töistään, eikä harvemmin uskalleta edes kertoa, missä ollaan töissä. Syitä on varmasti monia, mutta voisin ehkä nyt yrittää murtaa jäätä ja kertoa rehellisesti minkälainen matka on tähän asti ollut. Ja ennen kaikkea kuulen mielelläni muiden tarinoita – koska jokaisen tarina on uniikki ja opettavaista.

Jäin uuden vuoden aattona miettimään mennyttä vuosikymmentä ja jos olisin 10 vuotta sitten kuullut, että olen jonain päivänä Nesteen toimistolla Houstonissa töissä, olisin pyöritellyt silmiäni. Niin se elämä kantaa ja ymmärrän nyt miksi kaikki tapahtui. Yksikään vaihe ei ollut helppo. Suurimmat epäilykset olivat tenttiin luku ja laskujen maksupäivänä. Mutta niin se vaan on – jos päättää jotain, sen myöskin saa.

Urapolku ei todellakaan ole kaikilla sama ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna, olen onnellinen, että sain kulkea mutkaisen tien. Olisin varmasti ollut onneton tilanteessa, jossa ura olisi luotu eteeni jo lapsena tai yhteiskunnan painostuksena. Haaveita pitää olla, koska ne puskevat meitä eteenpäin. Joten, kiitos jokaiselle sielulle, joka on tielleni päätynyt. En olisi tässä ilman sinua.

2010 – alkuvuodesta asuin Hämeenlinnassa ja olin edellisvuonna aloittanut iltalukion. Ystäväni suositteli minulle iltalukion aloittamista, eikä välttämättä tarvitsisi ravintolassa olla töissä ihan koko loppuelämää. Olin tehnyt jo melkein 10 vuotta ravintolassa töitä ja 2008 finanssikriisin jälkeen tuntui kuin koko kaupunki olisi kuollut. Ihmiset eivät käyneet enää ravintoloissa ja työt oli kiven alla. Asuin kämppiksen kanssa, mikä helpotti ja rikastutti elämää pitkän parisuhteen loppumisen jälkeen.

Maaliskuussa kävin Helsingin Töölössä Töölönranta ravintolassa työhaastattelussa ja minut palkattiin haastattelun päätteeksi. Muutin työn perässä Helsinkiin, tai lähinnä Vantaalle Länsimäkeen. Kuljin metrolla töihin ja välillä yöbussilla. Väistelin hulluja Mellunmäen metroasemalla aamukahdelta työvuorojen päätteeksi. Loppujen lopuksi vuosi oli opettavainen ja Töölönranta upea kokemus. Syksyllä tein osa-aikaisena Töölönrannassa ja jatkoin Eiran Aikuislukiossa matematiikan ja kielten opiskelua.

2011 – Vuoden vaihteessa vaihdoin työpaikkaa G. W. Sundmans Krogiin kokoaikaiseksi tarjoilijaksi. Tein päivät koulua ja illat brikkasin. Viihdyin talossa, vaikka olin todella uupunut. Rakennus on 1900-luvun alussa rakennettu ja kehnosti remontoitu. Olin muiden työntekijöiden kanssa kovassa flunssassa kerran kuussa. Poskiontelotulehduksilta säästyin sentään.

Olen aina ollut kutosen oppilas – siis asteikolla 4-10. Syy selvisi englannin tunneilla. “Sinulla taitaa olla lievä lukihäiriö”. “Jaa-a, niinpä taitaa olla”. Kielet meni miten meni, mutta matikasta sain jatkuvasti kymppejä. Fysiikan ja kemian repuutin, kun ei yhtään kiinnostanut. Haaveilin insinöörin työstä. Olin siis vaan kuullut, että ne tienaa hyvin, ei muuta. Mutta fysiikkaa ja kemiaa tarvitaan pääsykokeisiin, mitkä jo edellisvuonna repuutin. Eikä tänäkään vuonna onnistanut. Haaveilin tosissaan lentäjän ammatista. Otin selvää ihan kaikesta, mutta onneksi en hakenut, en olisi läpäissyt lääkärintarkastusta.

2012 – Yksiö Vantaalla alkoi tuntua ahtaalta ja kaukana kaikesta. Siskolla 1,5 vuoden projekti oli loppumaisillaan Puolassa ja hän etsi asuntoa. Toinen sisko oli saanut tarpeekseen HOAS:in asunnoista Espoossa. Päätimme muuttaa yhteen. Ihana asunto löytyi Etelä-Haagasta, josta teimme kodin itsellemme Vappuaattona.

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä ja aloitin kesätyöt Vaasan leipomolla Vantaan Tammistossa pakkaamalla Ruispalaa. Hengitystietulehdukset eskaloituivat elokuussa ja juuri ja juuri sain työhaastattelussa elokuun puolessa välissä pihisten sanottua muutaman sanan. Sain paikan Etelä-Haagan uudesta K-Supermarketista.

Heinäkuussa kävin treffeillä ja vaikka tästä ei tullut mitään suurta rakkaustarinaa, jätti keskustelu deittikumppanin kanssa minut miettimään opintoja yliopistossa. Googlasin herran ehdotuksen. Hanken Svenska Handelshögskolan. Pää täyttyi kysymyksistä. Mikä on maisteri? Minkälaista on opiskella yliopistossa? Kävin tutustumassa Hankenin avoimen yliopistoon opinto-ohjaajan avustuksella elokuun alussa. Ilmottauduin kursseille ja aloitin elo-syyskuun taitteessa.

2013 – Hain Hankenille pääsykokeissa keväällä ekan kerran. En päässyt. En ollut edes lähellä. En vaan taitanut opiskelutekniikoita. Jatkoin kuitenkin kevät- ja syyslukukauden opintoja avoimessa. Samalla tein osa-aikaisesti töitä kaupalla kassalla. Kesällä työkaveri ilmoitti muuttavansa Tallinnaan opiskelemaan kauppatieteitä ja pyysi käymään. No minähän menin. Tutustuttiin ja meistä tuli läheiset ystävät. Samalla Tallinna jätti lähtemättömän vaikutuksen minuun.

2014 – Kävin koulua, opiskelin pääsykokeisiin, kävin töissä ja tein keikkaa leipomolle ja ravintoloihin. Urheilin tavoitteellisesti. Halusin elää yksin, siis ilman kumppania, mutta työkaverini usutti treffeille hänen ystävän kanssa. Meistä tuli erottamattomat ja yhtäkkiä en tehnytkään niin paljon keikkaa, vaan vietin aikaa tämän ihanan miehen kanssa. En kuitenkaan päässyt tänäkään vuonna Hankenille. Oli kyse muutamasta pisteestä.

2015 – Muutin Yhdysvaltoihin puoleksi vuodeksi miehen perässä ja asuin hänen luonaan samalla kun opiskelin pääsykokeisiin. Kannatti. Pisteet riitti enemmän kuin hyvin. Taisin tehdä kokeessa yhden virheen.

Palasin K-kauppaan töihin ja aloitin opinnot Hankenilla syksyllä. Avoimesta oli niin paljon opintopisteitä, että hyppäsin suoraan aineopintoihin, toiselle vuosikurssille. Suoritin ensimmäisen vuoden aikana 90 opintopistettä huonoin arvosanoin. Oli kiire valmistua. Virhe nro. 1. Lopetin työt.

2016 – Suoritin ja suoritin. En saanu kesätöitä ulkomailta. Hanken vaatii kaikilta opiskelijoiltaan ulkomaanvaihtoa tai työtä ulkomailta. Töiden sijaan jäinkin Suomeen tekemään kesäkursseja ja otin heinäkuun lomaa. Syksyllä taas jatkoin suorittamista ja kirjoitin kandin joukkorahoituksesta Suomessa.

Muutin entisen työkaverini kanssa Lauttasaareen kesällä, hänen muuttaessaan takaisin Suomeen Tallinnasta valmistuttuessaan kandiksi. Rakastuin Lauttasaareen ja aloitin kiipeilyharrastuksen.

2017 – Sain työharjoittelupaikan Tallinnasta ja muutin Tallinnaan melkein neljäksi kuukaudeksi tammikuussa. Elämä Tallinnassa oli upeeta. Työ oli mielenkiintoista ja kaupunki aivan ihana. Olin haaveillut valmistuvani kandiksi keväällä, mutta kaksi kurssia olin repuuttanut aikasemmin.

Sain kesätöitä Nordealta ja sopimustani jatkettiin vuoden loppuun asti. Työ oli kuin tehty minulle. Puuhastelen mielelläni yksin, mutta tiimin tuella. Opsissa oli hyvä olla, kunnes raskas päätös ylemmältä taholta ulkoistaa päätti minunkin sopimuksen vuoden vaihteessa. Syksyllä tein raskaan päätöksen olla jatkamatta maisteriin. Miehen kanssa olimme pitäneet yhtä sitten 2014, mutta etäsuhde oli alkanut syömään mielenterveyttä. Läpäisin viimeiset kaksi kurssia syksyllä ja valmistuin kandiksi.

2018 – Vuoden vaihteessa myin kaikki tavarani ja muutin isän luokse hetkeksi ennen kuin lähdin miehen luokse Liberiaan. Latasin akkuja auringossa. Pelasin tennistä.

Muutimme toukokuussa Teksasin Houstoniin Yhdysvaltoihin ja minusta tuli maahanmuuttaja ilman työlupaa. Ja kahden lapsen äitipuoli. Kotona oleskelu opetti paljon. Ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja kiitollisuutta.

2019 – Sain työluvan, mutta töitä ei meinannut löytyä. Tai siis löytyi kyllä, muttei ihan sellaista, mitä etsin. Alkuvuosi oli rankkaa, kunnes löysin nukuksissa olleen harrastuksen. Kävin kauppaa optioilla, mikä toi rakennetta päiviini. Kävi meillä vierailijoitakin Suomesta, joten pääsin matkustelemaan.

Syksyllä tuli kuitenkin kaipuu töihin ja päädyin hakemaan töihin Nesteelle. Sain ihan huippu työpaikan ihan super työkavereiden kanssa. Tätä on työstetty vuosikymmen, enkä vaihtaisi päivääkään.

Camilla

The past decade was quite the ride professionally. From serving tables, finishing High School, starting and finishing college, working at the bread factory, living in four different countries in five different cities to a career in Renewable biofuels in Houston.

Uusi alku uudessa työpaikassa

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Niinhän siinä sitten kävi – minäpä aloitin työt marraskuun alussa. Ensin tuntipalkalla kuukausi kerrallaan, mutta sitten minut vakinaistettiin viikko sitten. Olin monella tapaa tyytyväinen tilanteeseeni kotona työskentelyyn ja vapauteen, mutta jotain puuttui. Laitoin hakemuksen työhön, mitä en sitten saanutkaan, mutta sainkin jotain ihan muuta, jotain mikä sopi minulle kuin nenä päähän. Yritys on minulle uusi, vaikkei ihan tuntematon.

Viihdyn aivan super paljon! Joka aamu olen innoissani lähdössä töihin ja vaikka alkuun oli tietysti aika rankkaa sovittaa kokoaika työ ja esimerkiksi liikunta, puhumattakaan kotiaskareista, mutta tuntuu kuin tasapaino olisi löytynyt. Tai kaikkihan tuskailevat tasapainon kanssa ikuisesti, mutta ainakin toistaiseksi olen ymmärtänyt levon ja liikunnan merkityksen, mikä taas tarkoittaa, ettei kaikelle tahdo enää löytyä aikaa. Illalla töiden jälkeen pitää palautua ennen seuraavaa päivää, eikä siis voi hyppiä ympäriinsä jatkuvasti tekemässä kaikenlaista, mihin aikaisemmin oli aikaa ja energiaa.

Varmaan uteliaampia kiinnostaa, mitä teen, joten yritänpä kertoa lyhykäisesti. Teen toimistotyötä ihan tässä meidän kodin lähellä, Galleriassa. Eipä siinä sen kummempia. Hyödynnän koulutustani ja saan tehdä töitä ihan mielettömien ihmisten kanssa – alan superammattilaisten kanssa. Kasvutahti on kova ja töitä tehdään enemmän kuin kehdataan myöntää, mutta siinä se suola piilee. Innostuksesta ja motivaatiosta tehdä johtavana alan yrityksenä. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja omalla työllä voi vaikuttaa paljon.

Siinäpä se. Monella on varmaan mielessä, kuinkahan blogille käy. Siihen en osaa vastata. Halu on kova, eteenkin koska Suomessa on iso perhe ja paljon ystäviä, ketkä haluaa kuulla kuulumisia. Tämä on tehokas kanava laittaa kuulumiset kaikille yhdellä klikkauksella, mutta kaikki tuottavaa työtä tekevät tietävät, että yhteen tuotokseen voi mennä valtava määrä aikaa. Joten, en tiedä. Aika näyttää.

Joulu menee siis töissä, enkä vaihtaisi pois minuuttiakaan. Kävimme hakemassa lapset kahdeksi viikoksi, joten jotain kivaa tullaan varmasti tekemään joulun kunniaksi, mutta joulupäivä menee varmaan kotona lepäillessä.

Rauhallista joulua kaikille!

Camilla

As an early Christmas present I signed a contract and started working almost two months ago. Merry Christmas for everyone!

Jouluvalot

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Mitä olisikaan joulu ilman jouluvaloja? No sitä minäkin. Pimeä ja synkkä. Vaikkei täällä tule pimeä ihan kolmelta iltapäivällä, niinkuin Suomessa, mutta ihan tarpeeksi ajoissa sanon minä. Välillä on ollut aika kylmäkin, joten miksi ei voisi valaista talven pimeyttä jouluvaloilla. Kotona meillä on aika maltillisesti vaan kolme Ikean paperitähteä, joulukuusi ja takan reunustalla pienet valot, mutta onneksi naapureilla on ollut aikaa ja energiaa panostaa jouluvaloihin, joten olen saanut nauttia upeista luomuksista.

Sen lisäksi, että ihailen naapureiden taloja, niin kävin ystäväni kanssa Houstonin eläintarhan jouluvalonäyttelyssä. Se kuka muistaa, kun kerroin aikaisemmin kesällä, että kävimme Houstonin eläintarhassa lasten kanssa, muistaa varmaan, että kyseessä on siis aivan ihana vehreä puisto valtavine puineen. Mikäs sen parempi paikka ripustaa valtava määrä jouluvaloja? Houstonin eläintarha ottaa lahjoituksia vastaan vanhoja jouluvaloja, mitä ei enää tarvitse ja ripustaa sitten upeisiin näyttelyihin joulun aikaan.

Halusin mennä hyvissä ajoin ennen joulua, kun en ollut varma, miten ehdin kaikkien eri tilaisuuksien lomassa ja olikin hyvä, koska ei ollut ihan niin paljon väkeä. Ja samalla pääsi hyvin joulun tunnelmaan juomalla lämmintä kaakaota. Vinkkivitonen tähän väliin heille, ketkä ovat vasta menossa, niin puistoonhan saa viedä omat eväät, eli ei muuta kuin termarillinen lämmintä glögiä mukaan! Glögi oli yllättäen Ikeasta jo loppu, mutta kuulemma Aldissa (alkoholillinen) ja World Marketissa oli vielä jäljellä.

Takaisin aiheeseen! Puisto menee kiinni illaksi ja eläimet saavat mennä koteihinsa nukkumaan, ettei valot heitä häiritse, mutta muuten puistossa saa kävellä ihailemassa valoja. Yksi simpanssi oli jäänyt ulos, joten saimme sentään yhden eläimen nähdä, mutta muuten tämä vierailu oli täysin jouluvaloille pyhitetty.

Ja jos ei halua maksaa kahtakymppiä eläintarhan jouluvaloista, niin yleensä omakotitaloalueilla on muutamia taloja, joissa on panostettu jouluvaloihin ihan kunnolla. Viime jouluna kävimme aattoiltana ajelemassa Woodlandsissa katsomassa muutaman upean omakotitalon ja yhden kokonaisen naapuruston, jossa oltiin ihan kunnolla panostettu jouluun.

Ihanaa joulun odotusta jokaiselle taholle.
Camilla

As we are approaching Christmas, all the Christmas lights have started to pop up here and there. Even our house has filled with Christmas lights to bring joy into the dark evenings. To get the Christmas spirit up I visited the Houston Zoo Christmas lights display a couple weeks ago. It was a very magical evening walking through the beautiful Zoo park with thousands lights. 

Kiitospäivä

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Arki on vienyt mukanaan, joten vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen suuri Frendit fani ja haaveillut vuodesta yksi siitä, että saisin emännöidä Kiitospäivän päivällisen meillä kotona. Tänä vuonna kävi niin, että lapset viettivät lomansa äitinsä kanssa, joten tuumasimme vaan, että noh, olemme sitten kaksin. Ajatus kuitenkin kävi mielessä, että olisi kiva kutsua kaikki tutut perheettömät meille syömään. Vaikka ulkosuomalaisena sitä usein ajattelee, ettei täkäläiset pyhät oikein kosketa meitä, on se vaan niin, että työkavereiden lähdettyä perheidensä luokse olisi kiva olla ihmisiä ympärillä.

Monen sattuman summan kautta kävi niin, että miehellä oli polvileikkaus Kiitospäivää edeltävänä maanantaina ja sattumalta appivanhempani saapuivat meille samalla viikolla, mistä oli suuri apu ihan logistisesti ja kotiaskareissa. Kun appivanhempien tuloa suunniteltiin, kysyin sopisiko heille, että pidämme isot päivälliskutsut meillä olivat he heti mukana. Tämä uusi perheeni elää ruoanlaittoa varten, joten heille tämä oli mahdollisuus, ilo ja kunnia saada kokkailla.

Kutsuin sitten ystäviä ja tuttavia, ketkä tiesin olevan Houstonissa Kiitospäivänä ja yllätyksekseni lähes kaikki kutsutut saapuivat. Jouduimme lainaamaan tuoleja, mutta jollain ihmeellä saimme kaikki mahtumaan yhden pitkän pöydän ääreen syömään. Yhteensä laskin 16 ihmistä, joista kuitenkin neljä oli lapsia. Tunnelma oli tiivis, mutta ihanan rento.

Ruokaa oli aivan valtava määrä ja saimme lähettää vieraat kotiin takeaway rasioiden kanssa koteihinsa. Itse söin tähteitä vielä kuusi päivää Thanksgivingin jälkeen ja pakastimessa on vielä vaikka kuinka paljon ruokaa. Kun kalkkuna tuli ensimmäistä kertaa puheeksi ehdotti mieheni isälleen uppopaistettua kalkkunaa, jotta meille sitten voisi jäädä keitin, koska sillä voi keväällä keittää rapuja ison kasan ja sehän sopi. Joten, meillä oli uppopaistettu kalkkuna. Mieheni savusti vielä brisket-lihaa kalkkunan lisäksi. Lisukkeina oli muun muassa salaatteja, corn soufflet (niinkun viime vuonna), vihreitä papuja, Louisianalaisia laatikkoruokia (toinen riisistä ja toisen maissijauhoista) ja tietysti pekaanipähkinäpiirakkaa jälkiruoaksi.

Sain vihdoinkin toteutettua suuren haaveeni ja vaikka olin kuin jyrän alle jäänyt seuraavana päivänä olen onnellinen, että saimme viettää upea ilta ystäviemme kanssa. Kuvia ei tullut räpsittyä kuin muutama, mutta niinhän se on, että kun on liian kivaa, ei vaan muista ottaa kuvia.

Black Friday:na seuraavana päivänä anoppini koristeli kanssani kodin jouluiseksi. Toimme joulukuusen sisään, ripustimme hieman jouluvaloja ja koristelimme takan amerikkalaiseen tapaan joulusukilla. Teimme kaiken lisäksi miehen kanssa suursiivouksen kotona ja kävimme ostamassa joululahjat, joten nyt joulu voi tulla. Niin, ja glögiä olen juonut jo kuukauden päivät. Onneksi Ikean glögi on juotavaa, vaikkei Marlia voita. Seuraavaksi pitää tehdä joulutorttuja!

Ai niin, niille, ketkä ei ole kuulleet, niin miehen polvileikkaus meni loistavasti. Melkein kaksi viikkoa takana leikkauksesta ja hän kävelee jo rappusia kuin kaksikymppinen konsanaan. Polvi on paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta, jolloin käveleminen, istuminen, kiipeäminen, makaaminen ja kaikki muu aktiviteetti aiheutti kipua. Voisin siis sanoa, että täyden kympin leikkaus.

Camilla

We hosted Thanksgiving at our house for friends with my in-laws this year which was a success. There was great food (a lot!) and our wonderful friends, which made it a day to remember. Unfortunately, I forgot to take a lot of pictures, but maybe you can just trust me if I say we had a lot of food? 

My husband had knee surgery just before Thanksgiving, which all went well. He is walking up and down stairs like nothing now – which was not the case before the surgery. 

Houstonin joulumarkkinat

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Thanksgiving ei ole vielä takanapäin, mutta olen jo ehtinyt kaksilla joulumarkkinoilla piipahtaa. Ensimmäiset markkinat olivat norjalaisten merimieskirkolla ja oli kyllä todella kivat markkinat! Kaikki oli jotenkin kotikutoista, suloista ja kotoisaa. Myynnissä oli skandinaaviseen makuun tonttuja huokeaan hintaan, skandinaavisia herkkuja ja tietysti korvapuusteja. Heillä oli leipomo ja kahvila ja ilokseni kansantanssiesitys. Tuli ihan lapsuuden kansantanssimatkat mieleen tanssiesitystä katsellessa. Norjalaisilla on kyllä kanssa upeat kansallispuvut, vaikkei tietenkään meidän suomalaisten kansallispuvuissa mitään vikaa ole.

Muistan lapsena kun mummolla oli aina keittiön ikkunan välissä pumpulia ja pikkutonttuja hiihtämässä valkoisella pumpulilla. Kun markkinoilla sitten näin pieniä tonttuja suksilla, en voinut olla ostamassa. Täällä Amerikassa tosin ei harrasteta tuplaikkunoita, joten joudun vähän miettimään minne uudet pikkutontut laitan pumpulin päälle hiihtämään. En siis tietenkään ole koristellut joulua vielä, koska ensin pitää juhlistaa kiitospäivää, mutta laitoin paperiset joulutähdet ikkunoihin valoa tuomaan tänne pimeään taloon.

Me vaihdettiin kanssa talviaikaan täällä tuossa kuun alussa, jonka jälkeen illat pimenivät niin, että tuntuu kuin luolassa asuisi. Ja tuntuu kuin luolassa. Muutamana päivänä on ollut todella kylmä ja käytiinkin ihan pakkasen puolella, mutta nyt oli taas onneksi vähän lämpimämpää. Mutta kotona on kylmä kun ei täällä edelleenkään ole niitä tuplaikkunoita. Tukka vaan hulmuaa jos istuu liian lähellä ikkunaa. Ja sitten kun on ulkona lämmintä, niin ilmastointi puuskuttaa. Ei ole taas helppoa elämä täällä 🙂

No mutta, takaisin aiheeseen. Toiset joulumarkkinat olivat sitten kokemus! Kävin ihan uteliaisuudesta Houston Ballet Nutcracker -joulumarkkinoilla ja mikä kokemus olikaan! Ensinnäkin markkinoille pitää ostaa lippu ja maksaa pysäköinnistä. Vain amerikka-juttuja. Vai kuinka usein olette maksaneet Euroopassa joulumarkkinoista? Toiseksi, markkinat olivat oikeastaan ainoastaan paikka minne mennä käyttämään rahaa. Ostaa kaikkea sellaista, mitä ei oikeastaan tarvitse. Mutta, mitkä joulukoristeet olivatkaan!

Olin todella onnellinen, että menin! Eihän missään muualla saa samanlaista kokea! Arvioisin stadionin, missä markkinat pidettiin, noin Helsingin Messukeskuksen kokoiseksi, ehkä vähän isompi ja aivan täynnä pikkukauppoja. Yllättävän vähän ruokakojuja, eikä tietenkään glögiä. Mutta maassa maan tavalla ja ostimme lounaaksi meksikolaista ruokaa, mikä ei todellakaan ollut huono vaihtoehto.

Parasta markkinoilla kuitenkin olivat kanssaihmiset. Jotkut joulufanaatikot olivat pukeutuneet kiireestä kantapäähän joulun tunnelmaan, mikä oli aivan super söpöä. Nähtiin porukka keski-iän paremmalla puolella oleva ryhmä valkoisissa tutu-hameissaan ja jouluvalot kaulakoruina. Aivan täydellisiä. Jos jotain toivoisin suomalaisten ottavan amerikkalaisesta kulttuurista, niin sen, että on ok olla oma itsensä, ilman että tarvii pelätä mitä muut ajattelevat.

Onneksi lähdin molemmille markkinoille ja nyt voikin tyytyväisenä jäädä kotiin kiitospäivän jälkeen laittamaan joulua, kun on koristeet hankittuna. Monet tutut ja tuttavat (sekä Suomessa, että Houstonissa) ovat jo laittaneet joulukuusen, mutta koska emännöin kiitospäivän illallisen, en halunnut olohuoneeseen joulukuusta tukkimaan tietä. Glögin ja joululaulut olen kyllä jo melkein kuukausi sitten korkannut, mutta se tuskin lienee kenellekään yllätys 🙂 En edes uskalla arvioida paljonko glögiä juon joulun alla.

Aivan ihanaa viikonloppua ja joulumarkkinoita – missä päin maailmaa sitten lienetkään!
Camilla

It is not Thanksgiving yet, but I have already visited two Christmas markets here in Houston. The first one was at the Norwegian Seaman’s Church and the second the Houston Ballet Nutcracker Christmas Market at NRG Stadium. Dazzling decorations and great Christmas spirit! I even bought some decorations for myself, so Christmas: I am ready for you!

Syksyn taikaa

On By CamillaIn HoustonLeave a comment

Viikko vierähti vierailijoiden kanssa todella nopeasti ja samalla syksy saapui myös tänne eteläiseen Teksasiin. Yöllä on ollu kymmenisen astetta, tai jopa alle, ja päivällä kaikkea kymmenen ja kolmenkymmenen välillä. Välillä sataa, välillä vähän enemmän, välillä tuulee niin että tukka tuntuu lähtevän ja jonain päivänä on ollut aivan täydellistä kesäsäätä. Onneksi helteet ovat kuitenkin siirtyneet ja ulkona on ollut miellyttävää viettää aikaa.

Äitini miehensä kanssa olivat siis luonamme viikon, ennen kuin lähtivät Karibialle jatkamaan lomaansa. He valitsivat loistavasti lomansa ajankohdan, sään ollessa aivan loistava! Yleensä suomalaiset vieraat haluavat ostoksille, mutta tällä kertaa vieraamme halusivat kiertää mahdollisimman paljon puistoja ja luontoa bongaamassa lintuja, mikä tietysti minulle sopi enemmän kuin hyvin! En ole käynyt kaikissa Houstonin puistoissa, niin oli mukava käydä kävelyllä eri puistoissa.

Houston on jännä paikka monella eri tapaa. Tästä kaupungista löytyy mielestäni ihan mitä vaan haluaa ja ehkä vielä vähän enemmän. Olen nyt asunut täällä vähän päälle vuoden ja tuntuu kuin tekeminen ei koskaan loppuisi tässä kaupungissa. Kaikille löytyy jotakin, eikä vierailijat tälläkään kertaa pettynyt näkemäänsä.

Arvostan ammattitaitoa suuresti ja vaikka vieraamme saattoivat ajatella, että minä vein heitä ympäri Houstonia, oli asian laita toisinpäin. Ammensin tietoa ihmiseltä, joka on omistanut koko elämänsä harrastukseensa – lintuihin. Hänen kaltaisten ihmisten takia meillä on tietoa saatavilla eri luontokappaleista, emmekä osaa tätä kiireisessä arjessa arvostaa. Joten, todellisuudessa minä taisin tästä lomasta saada enemmän, kuin vieraamme.

Houstonin veronmaksajat eivät varmaan edes tajua kuinka hienoja puistoja heidän rahoillaan ylläpidetään, enkä nyt puhu vaan Memorial Parkin kävelyreitistä, missä kaikki käyvät (minä mukaanlukien), vaan aivan valtavia luonnonpuistoja, kuten Anahuac, Brazoria, Brazos ja Memorial Parkin ei niin tunnetut reitit.

Kävimme sunnuntaina koko päivän kestäneellä kiertoajelulla Anahuac:in luonnonpuistossa ja vierailimme kuudella eri lintualueella, mutta ei tarvitse olla lintuharrastaja, jos haluaa puistossa vierailla. Mieheni sanoi hyvin, että haluaa näyttää kaikille kuinka kaunis suoalue voikaan olla, koska yleensä suosta puhuttaessa tulee mieleen ällöttäviä otuksia, märkää ja ruskeeta vettä. On suo tätäkin, mutta myös paljon muuta. Kävelimme mangrovemetsän läpi laudoista rakennetuilla kävelyreitillä auringonsäteiden tunkeutuessa tiheän metsikön läpi. Viimeksi oli yhtä rauhallista Suomen lomalla viljapeltojen vieressä iltakävelyllä ja teki hyvää liikkua luonnossa.

Löydätkö alligaattorin? Can you find the alligator?

Ihan muutaman tunnin sisään olimme nähneet ainakin sata kilpikonnaa, kymmeniä alligaattoreita, hämähäkkejä, valtava määrä lintuja, kaksi käärmettä, kolme saukkoa, karja-ajo, aivan valtava sammakko ja villiskoja. Lisäksi Memorial Parkissa nähtiin armadillo touhuilemassa omiaan pusikossa. En oikein tiedä tästä kummallisesta otuksesta mitään muuta kuin, että niitä näkee paljon tien vieressä kuolleena. Hassun näköinen eläin.

Heti vieraiden lähdön jälkeen alkoi vesisade, joka on nyt jatkunut. Samaan hengenvetoon sain jostain syysflunssan. Toistaiseksi flunssa on aika mieto, mutta kuitenkin sain viettää pari päivää sohvalla. En ole makoilevaa tyyppiä, joten tämä aika oli turhauttavaa, mutta ei auta. Se on vaan levättävä, että menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Haluan jatkaa urheilemista, eteenkin ulkona nyt kun vihdoinkin on viileämpää.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Camilla

We had visitors from Finland for a week and took them to see a lot of parks and Nature Reserves in southern Texas. My mom’s husband is a bird watcher, so we got the chance to see some amazing views while he was enjoying all the new bird species. Summer is definitely over and the hot summer days have changed to cool weather, which is nice for a change.