Iltapäivä rannalla

Kaksi viikkoa olen laittanut uutta kotia. Purkanut laatikoita, järjestellyt paikkoja, maalannut, siivonnut, hypistellyt verhoja ja verhoillut sängynpäätyä. Lauantaina päätimme ottaa takapihan haltuun ja siirsimme vanhat laatat syrjään, uutta hiekkaa alle ja laatoitimme pihan uudestaan. Tuntui kuin olisi jäänyt jyrän alle kaiken tämän jälkeen ja kun sunnuntaiaamuna takapihan laatoitus vihdoin saatiin valmiiksi ilmoitin, että on aika lähteä ulos talosta.

Ajoimme tunnin merenrantaan Galvestonin saarelle ja vietimme rauhallisen iltapäivän poissa kodin puuhista. Olen ihan super rakastunut uuteen kotiimme ja laitan sitä mielelläni, mutta tuntui kuin tarvitsimme molemmat hengähdystauon. Mies joutui vihdoinkin hakemaan piikin polven vaivoihin ja ennen kuin lääke tehoaa, on polvi edelleen kipeä ja vaikka kuinka patistin sohvalle, ei hän pysynyt poissa kodin laittamisesta. Ymmärrän, kuinka vaikeaa on seistä vieressä ja vaan katsoa. Olisin itse ihan samanlainen. Buranaa ja polvisuojat – kyllä niillä pärjää.

Löysin netistä kivan merenrantaravintolan Galvestonista ja kävimme pitkällä lounaalla ihan ensitöiksemme. Otimme ihan alkupalat ja nautimme hyvästä palvelusta. Huomasin kuitenkin molempien väsymyksen ja kuinka ajatukset seikkailivat edelleen talolla. Istuimme molemmat hiljaa melkein koko lounaan ajan. Tuntuu kuin olisimme ostaneet talon, jota pitää korjata, vaikka todellisuudessa uudessa kodissa ei ole mitään vikana, mutta kaikkea pientä puuhaa löytyy joka nurkasta.

Halusin laittaa lasten huoneet jo nyt valmiiksi, vaikka heidän tuloon on vielä pari viikkoa, mutta koska huoneet ovat olleet varastoina tähän asti, piti ensin järjestää autotalli, jotta saadaan kaikki mahtumaan. Se, miten olemme mahtuneet puolet pienempään aikaisemmin, en pysty käsittämään.

Lounaan jälkeen kävimme ajelemassa hiekkarannalla ja kuuntelemassa aaltojen kuohuntaa. Muutamia koiranulkoiluttajia ja kalastajaa lukuunottamatta saimme olla kaksistaan. Kävelimme hiekalla edestakaisin ja ihastelimme simpukankuoria. Tuuli tuntui lämpimältä, vaikka asteita ei ollut kuin perinteisen Suomen juhannuksen verran. Aurinko yritti paistaa sumuisten pilvien läpi. Kaikki muu katosi ja seisoimme katselemassa välkehtivää merta.

Jos jotain olen oppinut tässä kaiken keskellä, on löytää sisäinen rauha, kun muuten kaikki on epävarmaa. Ei ole helppoa elää kahden maan välissä, ilman työlupaa tai edes matkustuslupaa uudessa maassa ja samalla ilman mitään edellisessä maassa. Jotenkin sitä vaan oppii elämään. Ottamaan jokainen päivä sellaisenaan kuin se annetaan.

Aloitin (liian) pitkän tauon jälkeen joogan, enkä voi ymmärtää, miksen aikaisemmin aloittanut. Pitää löytää rauha ja oppia hengittämään. Asiat järjestyvät sitten kun niiden kuuluu järjestyä. Palasin joogassa perustuksiin asti ja opettelen löytämään asanat uudestaan. Pyöräonnettomuuden jäljet tuntuvat edelleen, mutta ovat nyt jo vahvistuneet. Jooga puhdistaa ja vahvistaa. Mutta niin tekee myös arjen pienet hengähdyshetket. Ihana kun meri ja ranta on niin lähellä.

Galveston on pieni ja söpö kylä. Värikkäitä taloja kuisteineen. Menemme uudestaan.

Camilla

Kun hautajaisiin ei pääse

Perheessäni on tapahtunut suuria asioita viime viikkoina ja välimatka on tuntunut pidemmälle kuin yleensä. Käsittelin ikävää hiljattain itsenäisyyspäivän postauksessa, mutta halusin nostaa pöydälle aiheen, mikä puhuttaa usein ulkosuomalaisten blogeissa ja foorumeilla. Nimittäin läheisen kuolema Suomessa, kun itse on toisella puolella maailmaa.

Isoäitini nukkui pois hiljattain, enkä päässyt hautajaisiin. Rakkaan ihmisen menetys on aina raskasta, oli hän kuinka vanha, nuori, sairas tai terve. Vaikka minut on otettu ihanasti huomioon, en vaan millään pysty karistaa ajatuksia pois, että olen liian kaukana ollakseni mukana järjestelyissä tai fyysisesti tukena. Välimatka tuntuu näinä hetkinä todella pitkältä.

Järjesteltävää on paljon ja olen onnekas, että Suomessa on tarpeeksi ihmisiä hoitamassa käytännön asioita. On vaan jotenkin epäreilua muita kohtaan, että joutuvat ottaa harteilleen paljon tekemistä. Pesin tavallaan käteni kun muutin ulkomaille. Joku voisi ajatella ulkomaanmuuton olevan itsekeskeistä, tai ehkä minä vain ylianalysoin asiaa. Mutta emmehän ihmisinä voi mitään tunteillemme. Sekä siellä Suomessa, että kaukana kotoa.

Joten, kuinka olla läsnä, kun välimatka on todella pitkä? Tähän en ole oikein löytänyt mitään taikatemppua. Herään aikaerosta johtuen vasta myöhään iltapäivällä Suomen aikaan, jolloin monet tsemppipuhelut olisi tarvinnut aikaisemmin soittaa. Menikin monta päivää, että heräilin yöllä vastailemassa viesteihin ja aamuyöstä ei saanut nukuttua kun puhelimeen oli tullut paljon viestejä. Toisin päin olen löytänyt itseni iltapäivästä ajattelemasta, kuinka voisin soittaa Suomeen, mutta kaikki on jo nukkumassa.

Olen yrittänyt olla puhelimen päässä ja ainakin sillä lailla olla tukena, mutta onhan se elämä täälläkin päässä, eikä aina ehdi vastaamaan puhelimeen tai eteenkin täältä muuttolaatikoiden keskeltä aina välttämättä ole puhelin edes lähettyvillä.

Työnteko on siirtynyt enenevissä määrin pois toimistoista, joten ihmiset muuttavat herkemmin työn perässä kauas tai siirtyvät freelanceriksi ja nämä asiat koskettavat yhä enemmän ihmisiä. Eteenkin hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä ja kannustan kaikkia osallistumaan hautajaisiin, vaikka rahallisesti se kirpaisisi, mutta olen itse huomannut hautajaisten helpottavan ymmärtämään ihmisen poissaoloa. Vaikka sitä vielä vuosienkin päästä tulisi hetkiä, jolloin odottaa toisen kävelevän ovesta sisään, saa sitä sisäisen rauhan heti hautajaisten jälkeen ja elämä voi jatkua.

Tottakai minua harmittaa, etten nyt päässyt hautajaisiin, mutta tavallaan aloitin surutyön isoäitini poismenoon jo vuosi sitten kun tapasin hänet viimeisen kerran. Juhlimme 90-vuotissynttäreitä. Ei hän enää meitä nimeltä muistanut, mutta tiesi, että olimme perhettä ja kakku maistui! Tiesin, ettei hänellä ollut enää montaa vuotta jäljellä, eikä minulla ollut suunnitelmissa tulla heti takaisin – enhän tiennyt mikä meitä odottaisi Liberiassa ja Yhdysvalloissa. Lähdin syntymäpäiviltä rauhallisin mielin, mutten voi kieltää harmitusta, etten voi olla perheeni luona nyt kun läsnäoloa kaivattaisiin. Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen ja kun ikävä on iskenyt vasten kasvoja on hän ollut vierelläni ja lohduttanut.

Onneksi nämä henkilöt elävät ikuisesti muistoissamme ja olen äärettömän onnellinen, että isoäitini sai elää pitkän ja onnellisen elämän. Hän kosketti niin monia ihmisiä iloisella elämänasenteellaan. Aina onnellinen siitä, kun meni käymään. Olemme kaikki kiitollisia siitä, että meillä oli ihana mummola, mihin mennä, jossa sai touhuta kaikenlaista. Opimme kutomaan mattoja mummulta, ruoassa oli aina kunnon kermaa ja voita ja tumma suklaa kätkö ei ikinä ollut tyhjä.

Lainatakseni siskoni puheesta hautajaisissa, kuvittelen myös isovanhempani istuvat nyt pilven reunalla terassilla juomassa kahvia ja syömässä kakkua samalla kun he katselevat meitä. He ovat vihdoinkin yhdessä, monen vuoden odotuksen jälkeen.

Nauttikkaamme toistemme seurasta niin kauan kun he ovat vielä seuranamme.

Camilla

Hei me muutetaan!

Mun pitäis oikeasti olla menossa kauppaan, mutta kirjoittaminen veti enemmän puoleensa. Enkä oikein osaa olla kotoa pois. Nimittäin uudesta kodista! Puoli vuotta The Woodlandsissa tuli täyteen ja vuokrasimme 2,5 vuodeksi omakotitalon Houstonin suburbsista. Asumme ihan keskustan ja miehen uuden toimistorakennuksen lähellä, mutta tärkeintä on, että asumme aivan lenkkipolkujen vieressä.

Talo on aivan valtava, melkein 250 neliötä ja takapiha postimerkin kokoinen, enkä voisi olla enemmän innoissani! Muutto meni kaikenkaikkiaan hyvin ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olimme aloittaneet järjestelyt jo yli kuukausi sitten, joten muuttopäivänä ei ollut enää suuria kysymysmerkkejä. Vuokrattu pakettiauto oli meille liian pieni, mutta ei haitannut sekään. Teimme muutaman ylimääräisen kierroksen pikkuautoilla ja saimme muuttopäivänä keittiönkin kokonaisuudessaan purettua. Aika saavutus mielestäni.

Muuton jälkeisenä päivänä kävin aamulla siivoamassa vanhan samalla kun mies aloitti maalaamaan autotallin seiniä. Vaikka kyseessä ei ole mikään vanha talo, on tällä ikää sen verran, että edelliset asukkaat olivat laittaneet sitä sun tätä seinille roikkumaan, joten saimme luvan maalata autotallin ja pari muutakin seinää sisältä.

Onneksi vuokraisäntä oli tilannut siivousfirman siivoamaan ennen kuin muutimme, koska 250 neliötä on aika paljon yhdelle naiselle, joten olin superkiitollinen, ettei tarvinnut siivota kahta taloa. Ja kirsikkana kakun päällä, saimme ihan uudet pyykinpesukoneet! Kyllä nyt meitä on hemmoteltu.

Nyt kun suurin osa tavaroista on paikoillaan, näyttää talo aika tyhjältä. Keittiön kaapit on vain puolillaan täynnä ja kaikki meidän ystävät tietää kuinka paljon keittiöön liittyviä tavaroita meillä on! Vaatekaappi näyttää tyhjältä, vaikka olen tunkenut sinne kaikki mitä olen keksinyt. Olohuone on aika kolkko, vaikka meidän sohva on valtava. Olen kuitenkin todella tyytyväinen miltä kaikki näyttää. En usko, että hankimme enempää huonekaluja. Ehkä muutama matto ja jokunen lipasto/hylly. Noh, vierashuoneisiin tarvii kyllä ainakin sänky hankkia. Olisi tylsää jos vieraat joutuisivat lattialla nukkua 🙂

Aurinko paistaa kauniisti makuuhuoneemme ikkunoista ja hymyilen. Putkimies kävi kanssa aikaisemmin tänään ja korjasi keittiön altaan. Nyt voi mennä tekemään ruokaa. Mutta ensin kuppi kahvia.

Camilla

Southfork ranch Dallasissa

Miehellä oli työmatka viime viikolla ja päätin lähteä mukaan seuraksi. Kävimme viikon aikana Oklahoma Cityssä, Dallasissa ja Austinissa. Kilometrejä tuli taas kiitettävästi ja vaikka matka oli ihanan virkistävä, oli ihana tulla kotiin.

En kuitenkaan malta kertoa, mitä tein Dallasissa miehen ollessa töissä. Kävin nimittäin Dallas tv-sarjan kuvauspaikalla Southforkin ranchillä ja oli ihan superhienoa! Kai näin Game of Thronesin faneista tuntuu kun he matkaavat Kroatiaan 🙂 Oli ihan mielettömän hienoa saada kävellä ympäri ranchiä samalla paikalla, kuin J.R. Ewing ja Sue Ellen. Muistan lapsena kuinka ihailin Sue Ellenin vaatteita, korkokenkiä ja laukkuja. Ah, ne kirjekuorilaukut! Ja ne hiukset!

Ennen kuin jatkat lukemista, haluan tässä välissä mainita, että jos haluat pitää illuusion yllä Southfork ranchistä, lopeta lukeminen tähän. Kaikki ei nimittäin ole niinkuin televisiossa.

Tämän terassin muistaa varmaan kaikki. Useat aamiaiset on pöydän ääressä syöty. Pikkasen epäilin kun opas väitti, että pöytä ja tuolit ovat alkuperäiset, mutta totta tosiaan ovat. Katsoin Dallasia uudestaan ja samat tuolit ja pöytä!

Ennen kuin menin Southforkissa käymään, olin tietoinen, että pettymyksiä saattaa olla luvassa, kuten Southforkin koko. Kyseessä on ihan tavallinen neljän makuuhuoneen omakotitalo, joista kuvakulmilla saatiin näyttämään valtavalta palatsilta. Kuvausryhmällä ei ollut lupaa kuvata Southforkin talon sisätiloissa, vaan kaikki materiaali sisätiloista kuvattiin Kaliforniassa. Southforkin pinta-ala on itse asiassa vain 550 neliömetriä, kun taas Kaliforniassa rakennetussa talossa on peräti 3700 neliömetriä (jos nyt kuulin oikein oppaalta). Mutta voisin kuvitella, että Kalifornian kuvauspaikalta löytyy paljon muitakin huoneita ja asuntoja, eikä vain Southforkin sisätiloja.

Southfork ranchin omisti ihan tavallinen perhe, herra ja rouva Duncan ja heidän kolme poikaa ja kun kuvausryhmä neuvotteli kuvausluvasta, rouva Duncan antoi kyllä luvan, mutta vain kesäkuukausiksi, koska pojat olivat koulussa, eikä hän halunnut poikien koulunkäynnin kärsivän. Eikä hän halunnut kuvattavan sisätiloissa, koska olihan kyseessä heidän koti. Kolmentoista peräkkäisen vuoden ajan Duncanin perhe avasi talonsa ovet kuvausryhmälle, joten voitte vain kuvitella minkälaista oli elää televisiosarjan kuvauspaikalla. Opas luonnehti tilannetta, kuin serkkujen kesälomavierailu – ei oikein voi sanoa, että joko olis aika lähteä ja passaat heitä, vaikka mikä olisi.

Southfork ranchin tilukset ovat valtavat ja näkymät talolta kauniit.

Koko kuvausryhmä teetti varmasti Duncanin perheelle päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta en usko, että kaikki oli huonosti, koska he päästivät kuvaamaan kolmentoista vuoden ajan. Suosittelen ehdottomasti käymään ranchillä, jos matka Dallasiin on missään vaiheessa edessä. En nimittäin halua kertoa kaikkia hassuja tarinoita, joita sain kierroksella kuulla.

Mitä ranchille sitten nykyään kuuluu? Southforkin sisätilat on remontoitu ja jäljittelee Dallasin sisustusta – aivan karmeita 70-luvun tapetteja ja Teksasin kokoisia huonekaluja. Talossa järjestetään päivisin turistikierroksia ja muuten on mahdollista vuokrata tilat erilaisiin tilaisuuksiin. Tiluksilta löytyy eläimiä, joita saa kierroksen jälkeen käydä katsomassa. Muun muassa hevosia ja laamoja näin. Tiluksille on myös rakennettu iso konferenssitila tilaisuuksia varten ja rodeo-areena, joita saa vuokrata käyttöönsä. Mutta kaikkein kiinnostavin tieto oli, että turistit saavat varata itselleen “päivä ranchillä”, johon kuuluu hevosilla ratsastus. Hevoset ovatkin ranchin ainut kulkuneuvo, jolla pääsee kaikkialle. Otin tästä tiedosta heti kopin ja lähden mielelläni turistioppaaksi jos meidän seuraavat (tai sitä seuraavat) vieraat Suomesta haluaa lähteä viettämään todellisen cowboypäivän.

Haave toteutunut ja pääsin seisomaan samalle asfaltille, missä Sue Ellen ja J.R. on joskus seissyt ja ajanut hienot avomersut 🙂
Jock Ewingin auto, jota ei ajettu kuin kuvauksissa ja sijaitsee nyt Southforkin museossa.

Museosta löytyy paljon muistoesineitä myös muilta näyttelijöiltä.

Kun saavuin kotiin Southforkista, etsin tietysti heti netistä, kuinka saisin katsottua Dallasia ja kuinka ollakaan Amazon Primella se on ilmaista. Voitte vaan arvata, että olen katsonut Dallasia joka päivä ainakin jakson, koska, noh, onhan se nyt todella hyvä televisiosarja. Dallasiahan on katsottu ympäri maailmaa yli 90 maassa ja sarja on yksi maailman pitkäkestoisimmista sarjoista. Kun J.R. ammuttiin 80-luvulla, meni koko maailma sekaisin ja hulluimmat fanit tulivat itse asiassa Duncanin talolle tuomaan kukkia.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli käymisen arvoinen. Southfork sijaitsee Dallasista koilliseen noin 30-45 minuuttia autolla, vähän riippuen missä päin Dallasia on. Kierros kesti tunnin, jonka jälkeen sai omatoimisesti jatkaa ihmettelyä tai mennä lounaalle Miss Ellien ravintolaan. Minulla oli hieman kiire kierroksen jälkeen, joten kävin vain nopeasti katsomassa Jock Ewingin autoa, mutta jos olisi ollut aikaa, olisi kiva ollut käydä paijailemassa hevosia. Ehdottomasti kympin kierros!

Camilla

NASA:n avaruuskeskus Houstonissa

Olen aina ollut kiinnostunut ulkoavaruudesta, tähdistä ja planeetoista. On jotenkin käsittämättömän hienoa, miten ihminen on pystynyt keräämään ulkoavaruudesta tietoa ja jopa saanut vietyä ihmisiä turvallisesti planeettamme ilmakehän ulkopuolelle. Kun muutimme Houstoniin, oli luonnollisesti pakko päästä käymään NASAn avaruuskeskuksella. Olin aikaisemmin vieraillut keskuksella, mutta vain kerran vuosia sitten, joten halusin kovasti päästä oppimaan enemmän keskuksen tarjoamasta tiedosta.

Ostinkin heti ensimmäisellä viikolla, Houstoniin tultuamme, jäsenyyden NASAlle, joka oikeuttaa minut ja kolme vierasta käydä avaruuskeskuksessa vaikka joka päivä vuoden ajan, ihan ilmaiseksi. Hinta oli suunnilleen neljän kertalipun verran, joten ei tarvinnut kahdesti miettiä ostosta. Puoli vuotta jäsenyyttä takana ja olen päässyt keskuksessa käymään kolmesti. Kerran lasten kanssa, kerran vein ystävämme ja kolmannen kerran vein lapset ja mieheni vanhemmat joulun alla. Ja joka kerta löydän ihan uusia asioita, mistä en ollut aikaisemmin kuullutkaan.

Parasta kuitenkin NASAn jäsenyydessä on, että saan parin viikon välein sähköpostia NASAlta, missä kerrotaan uusista näyttelyistä, luennoista, tapahtumista ja mistä milloinkin. Uusin jäsenetu on VIP-kierros, jotka siis normaalisti maksaa monta sataa, ilmaiseksi! Joten, seuraavan kerran kun meille tulee vieraita… Vinkkivitonen, kannattaa varata matkat Houstoniin nopee, ennen kun joku muu ehtii käyttää tämän edun 😉

Independence avaruussukkula NASA 905 lentokoneen päällä.
Saturn V -raketti, suurin toiminnallinen ihmisen rakentama kuljetusalus avaruuteen.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.
Astronauttien koulutustilat.

No mutta, nyt asiaan, miksi lähdin NASAsta tällä kertaa kirjoittamaan. NASAlla on joka päivä turistikierroksia, joissa kannattaa ehdottomasti käydä! Kiireisinä päivinä kiertoajeluita on kaksi erilaista – toinen astronauttien koulutustiloihin ja toinen ISSn (kansainvälinen avaruusasema) lennonjohdon tiloihin. Hiljaisempina päivinä turistikierroksia on vain yksi ja käy sekä astronauttien, että lennonjohdon tiloissa. Kiertojelut vaihtelevat myös sen mukaan, mihin turisteja voi päästää milloinkin, joten ensi vuonna ajelut saattavat olla ihan erilaisia kuin tänä vuonna.

On kuitenkin yksi astronauttien työn kannalta tärkeä koulutustila, joka ei itse asiassa sijaitse avaruuskeskuksen välittömässä läheisyydessä, eikä edes NASAn Lyndon B. Johnson Space Center:in kampuksella, mihin ei turistit pääse (ainakaan normaaliarkena). Kyseessä on valtava uima-allasta, jossa astronautit koulutetaan käyttämään työkaluja painottomassa tilassa avaruusaseman ulkopuolella tehtäviin korjaustöihin. Wikipedia osasi kertoa altaan olevan 62 metriä pitkä, 31 metriä leveä ja 12.34 metriä syvä. Vertailun vuoksi Mäkelänrinteen uima-allas on 50 metriä pitkä ja syvässä päässä vain muutaman metrin syvyys.

En tiedä kuinka usein altaalle tehdään kierroksia, mutta joulun välipäivinä peräti neljän aamupäivän ajan tiloihin pääsi tutustumaan pientä korvausta vastaan ja minähän varasin koko porukalle liput, koska halusin ehdottomasti päästä oppimaan altaasta ja koulutuksesta enemmän. Joulun välipäivät olivat otolliset, koska koulutustiloissa ei työtekijöitä juurikaan ollut pyhien takia, emmekä siis häirinneet työn tekoa. Samalla monet laitteet oli nostettu altaasta huoltoa ja inventaariota varten, joten teknisistä laitteista kiinnostuneet pääsivät näitä ihailemaan.

Altaassa on muun muassa kansainvälisen avaruusaseman malli, jossa astronautit harjoittelevat tekemään korjauksia. Allas sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä NASAn avaruuskeskuksesta ja kierroksia oli puolen tunnin välein ja matkustimme turistibussilla Sonny Carter Training Facility:yn. Oli rahan arvoinen kierros ja meillä oli kaikilla tosi mukavaa.

Neutral Buoyancy Laboratory, Houston TX.

Kuva kuvasta. Joulun alla altaassa ei ollut sukeltajia.

Avaruuskeskuksessa on kaikille jotakin. Pienemmille astronauteille on Angry Birds puisto, missä voivat muun muassa kokeilla ajaa kauko-ohjattavaa Mars rover:ia tai kokeilla laskeutumista avaruussukkulalla. Isommat wannabe-astronautit voivat käydä ihastelemassa avaruussukkulan sisällä ja oppia elämästä avaruusasemalla.

Ainut miinuspuoli NASAn vierailijakeskuksessa on ruokailu. Päivän aikana saa käydä hakemassa eväät autosta ja syödä piknikalueella, mutta jos on sateinen päivä, niin eihän kukaan ulkona halua syödä, jolloin joutuu turvautumaan NASAn ruokiin. Kallista roskaruokaa siis. Ei mitenkään houkuttelevaa, mutta olemme usein tehneetkin niin, että otamme mukaan jotain pientä evästä, jolla jaksaa sitten lounaaseen joko kotona tai jossain lähialueen ravintolassa.

NASA on usein puheena, kun juttelen ystävien ja perheeni kanssa, ja kaikki haluavat käydä katsomassa ihan paikan päällä miltä NASA näyttää ja mitä kaikkea siellä tehdään. Suosittelen lämmöllä!

Camilla

Appivanhempien vierailu

Lake Woodlands joulun välipäivinä sateiden jälkeen.

Appivanhempani päättivät tulla meille puolentoista viikon vierailulle jouluna ja nyt se vierailu on takanapäin ja kaikki on enemmän kuin hyvin. Jos totta puhutaan, en ollut missään vaiheessa edes huolestunut, kuinka vierailun käy.

Mieheni vanhemmat ovat kärsivällisiä, helposti lähestyttäviä, huomaavaisia ja uteliaita (sanan positiivisessa merkityksessä). Eivät tuomitse tai puhu selän takana ja ovat ehkä kuitenkin enemmän introverttejä kuin ekstroverttejä, vaikka ensimmäisten vuosien kokemusten mukaan ei hiljaista hetkeä keskusteluiden välissä ollut. Juuri sellaisia ihmisiä, ketä haluaa kotiinsa vieraiksi. Mieheni äiti tykkää tiskata ja siivota muiden ihmisten sotkuja, joten kaikin puolin kaikille jäi hyvä maku suuhun vierailusta.

Puolitoista viikkoa meni itse asiassa aika nopeasti. Minulla oli takataskussa kaikkea kivaa puuhaa, emmekä tainneet olla yhtenäkään päivänä kotona koko päivää. Tässä nykyisessä asunnossa meillä on vaan kaksi makuuhuonetta, joten kuusi ihmistä saimme juuri ja juuri mahtumaan nukkumaan, mutta päivisin tuntui, ettei meinannut löytää rauhallista paikkaa. Eteenkin lapset turhautuivat helposti, kun ei saanut leikkiä olohuoneessa jos aikuisilla oli keskustelu kesken.

Joulun alla kävimme katsomassa jouluvaloja ja amerikkalaiseen tapaan oli kyllä panostettu!

Parasta vierailussa oli ehdottomasti aika, minkä sain viettää anoppini kanssa. Veimme lapsia leikkipuistoon ja lasten leikkiessä juttelimme puiston penkillä istuessa kaikkea maan ja taivaan välillä. Hänkin sanoi, että nämä naiskeskustelut olivat hänen loman kohokohtia. Oli kiva kuulla tarinoita mieheni lapsuudesta ja myös koko suvun tarinaa. Mieheni vanhemmilla on molemmilla paljon sisaruksia, joten serkkuja perheestä löytyy vaikka kuinka!

Mites muuten kuulumiset? Suurin muutos on ollut, että pääsin vihdoinkin pyörän päälle kahden kuukauden loman jälkeen! Kylläpäs tuli hyvä mieli ja on paljon parempi fiilis, kun pääsin liikkumaan. Mitäs muuta..? Asuntomme on täynnä muuttolaatikoita ja ylimääräistä sälää. Olin todella onnellinen tänään kun ystäväni tuli meille lounaalle, että sain siivottua tätä kaaosta. Tai siis siirrettyä kaikkea vierashuoneeseen, heh. Siinäpä kaikkein tärkeimmät. Ai niin, ja koska elämä ei olisi liian helppoa ja tasapaksua, lähdemme taas työmatkalle. Juuri sopivasti ennen muuttoa. Mutta olen ollut tehokas ja suurin osa on jo pakattuna 🙂

Kivaa viikonloppua!
Camilla

Vuosi lomaa – 2018

Helmikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Vuosi 2018 on tullut päätökseensä ja jäin muistelemaan vuotta ja samalla pohtimaan tulevaa.

Koulu Tuhottoman pitkä koulumatka tuli (ainakin tähän hätään) päätökseensä ja tammikuussa kävin tenttimässä viimeisen kurssin. Kun tulokset saapuivat, pääsi itku. Oli koulumatkani rankin tentti, enkä halunnut jättää koulua ko. kurssin takia kesken. Kaikesta huolimatta suoritin kurssin ja valmistuin maaliskuussa Hankenilta.

Maaliskuu 2018 – Kauppatieteiden kandidaatti

Kouluväsymys iski keväällä 2017 ja aloin silloin jo miettimään, pitäiskö jättää maisteri tekemättä. En vaan enää jaksanut koulun politiikkaa, vaikka aine ja aihe kiinnosti ja kiinnostaa edelleen kovasti. En malta jatkaa, mihin jäin, mutta mielummin työelämässä.

Toki välillä harmittaa, kun koulukaverit jatkaa maisteriin ja jopa on jo valmistunut maisteriksi, mutta samalla on mietittävä muita elämän osa-alueita ja prioriteetteja.

Parisuhde Olen sen verran vanha jo, että tiedän, mitä elämältäni haluan. Kun sopiva henkilö tuli vastaan, en nähnyt enää mitään syytä jarrutella. Monen mutkan kautta saimme mieheni kanssa käytännön asiat järjestykseen ja pystyimme muuttamaan yhteen ja menimme jopa naimisiin tänä vuonna. Häitä tanssitaan myöhemmin, kunhan saadaan oleskelulupa-asiat kuntoon ja allekirjoittaneelle töitä.

Kesäkuu 2018 – vaimona
Heinäkuu 2018 – uusi yhteinen koti

Ensimmäinen avioliittovuosi on kuulemma se vaikein, mutta olemme kasvaneet yhdessä paljon, emmekä erilleen. Toki meilläkin oli muutaman kerran vaikeita keskusteluita, mutta ne johtui minun epävarmuudesta uuteen kotimaahani, eikä niinkään parisuhteeseemme. Emme ole vieläkään kyllästyneet toisiimme, vaan päinvastoin.

Vanhemmuus Vaikken varsinaisesti tullut äidiksi vuoden 2018 aikana, sain hoitaakseni kaksi reipasta lasta heidän vierailuillaan isänsä luona. Ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita, kun etsimme kaikki paikkaamme uudessa perheessämme. Tilannetta ei helpottanut, että asuimme hotelleissa ensimmäiset kaksi kuukautta. Kaikesta kuitenkin selvittiin, eikä enää tule suuria tappeluita.

On ollut ihana huomata, kuinka lapset joka kerta palavat halusta tulla meille kylään. Asiat olisi voinut olla ihan päinvastaiset ja olisin voinut saada kuraa niskaan, mutta ei. Olen löytänyt äitipuolen roolini ja paikkani perheessä, mikä on auttanut työhön kaipuuni kanssa. Minulla on ollut työ hoitaa lapsia ja keksiä koko perheelle kivaa tekemistä.

Kesäkuu 2018 – äitipuolena matkoilla New York Cityssä
Kesäkuu 2018 – turistina Washington DC:ssä

Olenkin kasvanut ihmisenä paljon ja lapset ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä, tilannetajua ja kommunikointia. Opin kuinka tärkeää on olla esimerkkinä, eikä vaan kertoa kuinka asiat tulisi tehdä. Lapset imevät itseensä kaiken ympäristöstä, eteenkin ne asiat, mitkä ei ihan heille kuuluisi, joten saa todellakin pitää mölyt mahassa, ellei halua lasten käyttäytyvän huonosti.

Syksyllä huomasin myös positiivisen muutoksen lapsissa. He selkeästi olivat kaivanneet isäänsä ja tämä puoli vuotta on kasvattanut lapsia itsenäisemmiksi. He ovat saaneet kokea uusia asioita, mutta ennen kaikkea viettää aikaa isänsä kanssa. Vähättelemättä äitinsä roolia tietenkin. Lapset selkeästi kaipaavat molempia vanhempia. Me puolikkaat vanhemmat emme pysty täyttämään saappaita.

Muutto En edes koe asuvani kaukana Suomesta, koska katson suomalaisia sarjoja (välillä jopa Ylen uutisia) netistä, puhun pitkiä puheluita Suomeen ja syön tismalleen samoja ruokia kuin Suomessa asuessani. Kaikesta huolimatta, sitä tuli muutettua valtameren toiselle puolelle. Kuulostaa ihan kuin joku muu olisi sanonut nuo sanat. Minähän vaan elän elämääni, eikä tämä elämä nyt niin erilaista ole, kuin Suomessa. Paitsi etten käy töissä. Ja aurinko laskee talvella vasta viiden jälkeen.

Elokuu 2018 – turistina uudessa kotikaupungissa Houston, TX

Uusi kotimaani on helppo maahanmuuttajille ja mieheni on tehnyt muuton todella helpoksi. Puhumattakaan suomalaisen yhteisön tuesta. Paras ystäväni lapsuudestani asuu nykyään lyhyen ajomatkan päässä ja olen saanut paljon uusia, hyviä ystäviä, mikä on auttanut sopeutumisessa.

Matkat Ajattelin ensin, etten olisi matkustanut paljon tänä vuonna, mutta tulihan niitä kilometrejä tänä(kin) vuonna. Asuin Liberiassa kolme kuukautta ja kävimme Sierra Leonin rajan lähellä sijaitsevalla rannalla kolmesti. Suppailimme viikonloput ja kerran jopa merellä haaksirikkoutuneelle laivalle. Matkustin Tallinnaan helmikuussa ennen Liberiaan muuttoa ja toisen kerran toukokuussa miehen kanssa meidän yllätysvierailulla Suomeen. Kun saavuimme Yhdysvaltoihin keväällä, kävimme New Yorkissa, New Jerseyssä huvipuistossa ja Washington DC:ssä. Muutimme Houstoniin kesäkuun lopussa ja olemme käyneet ainakin kerran kuussa Louisianassa syksyn aikana. Lomailin viisi päivää siskon kanssa Las Vegasissa ja matkustin miehen työmatkoille monen monta kertaa – Dallasiin, San Antonioon ja Austiniin.

Kilometrejä tuli paljon, vaikken odottanut tältä vuodelta mitään matkoja, koska olemme keskellä tätä muuttoprosessia. Mutta onhan muuttaminenkin matkustamista. Tavallaan.

Marraskuu 2018 – turistina Las Vegasissa, Nevada

2019 Minkälaisia odotuksia minulla on tulevalle vuodelle? Ainakin enemmän liikuntaa ja vähemmän loukaantumisia. Uuden kodin vieressä kulkee lenkkipolut, joten eipä ole enää tekosyitä. Ja loukaantumiset saavat nyt jäädä taakse. Nilkka voi jo niin hyvin, että yritän aloittaa liikunnan lähipäivinä. Näin jo unta viime yönä, että lähdin juoksulenkille!

Työ Vuosi lomaa oli sopivasti. Sain ladattua akkuja, tutustua uuteen kotimaahani, viettää aikaa ystävien ja uuden perheeni kanssa. Kaivaa esiin kuopattuja harrastuksia. Kasvaa ihmisenä ja löytää uusia puolia itsestäni. Nyt kuitenkin olen valmis jatkamaan eteenpäin. Haluan työyhteisön, oppia uusia asioita ja tehdä työtä, josta sekä maksetaan palkkaa (pankkitili näyttää pikkuhiljaa säälittävältä), että nähdä työni tuloksen. Haluan työn, jossa voin oikeasti tehdä jotain järkevää. Kasvaa ja kasvattaa arvoa. Voin kuitenkin palata työelämään vasta kun työlupa on tipahtanut postilaatikkoon. Ei kuulemma enää pitäisi kauan kestää.

Lokakuu 2018 – uudet vanhat harrastukset
Tammikuu 2018 – lunta ja pakkasta superseurassa

Uusi koti Pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme tammikuun lopussa, jonka jälkeen saamme kaikki vähän enemmän tilaa. Kaikille omat huoneet, peli/treeni-huone, ompeluhuone minulle ja pieni takapiha (grillibileet!!). Ja kaikki tämä aivan lenkkipolujen vieressä. Nykyinen asuntomme sijaitsee hyvällä paikalla, muttei jalkakäytäviä. Täytyy aina ajaa autolla, jos haluaa lenkille. Kynnys treeneihin on korkea. Mutta eipä ole enää kauan! Olemme kaikki innoissamme uudesta sijainnista! Pääsemme helposti ja nopeasti liikkumaan.

Vaikka edessä on muutto (taas), olemme kaikki valmiita vähän tilavampaan kotiin. Lapset haluaa leikkiä rauhassa, eikä olohuoneessa ja tällä hetkellä heidän makuuhuone on niin pieni, ettei sinne mahdu kahden sängyn lisäksi mitään muuta. Ja minä haluan kunnollisen työ/ompeluhuoneen, ettei aina tarvii istua keittiössä ompelemassa ja joka kerta nostaa kaikki tavarat kaappiin, kun on ruoka-aika. Mieskin odottaa uutta taloa, koska saamme kaikki romut autotallissa järjestettyä järkevämmin. Ja mahdollisesti rakennettua kuntosalin autotalliin.

Lupaukset Oli taas suuret suunnitelmat vuosi sitten. Kahvin juontia tulisi vähentää. Tässä kohtaa pyörittelen silmiäni. Joka päivä kulutan kolme kuppia, vaikka kuinka yritän olla keittämättä sitä kolmatta kuppia. Liikuntaa pitäisi lisätä. Noh, kokeilin tennistä kolme kuukautta. Kävin parin kuukauden ajan syksyllä pyöräilemässä. Loppuajan löhöilin onnellisena sohvan pohjalla. Heh. Ensi vuonna sitten! Luulin tekeväni kaiken maailman kursseja netissä, kun en töissäkään käy. Enpä tehnyt sitäkään. Ensi vuonna.

Nyt kun sapattivuotta on takana kaksitoista kuukautta, olo on aika rauhaton ja tekisi kyllä mieli saada enemmän rakennetta arkeen. Jos en mitään muuta alkuun keksi, niin pakko ilmottautua ryhmäliikuntatunneille tai jotain muuta järkevää. En jaksa enää elää kuin pellossa. Samalla pitää saada ryhtiliike muihinkin perheemme jäseniin. Mies on valitellut liikkumattomuutta. Nyt vaan tarvii löytää joku kiva ohjelma meille molemmille. Mutta ensin muuttopuuhat ja uusi koti 🙂

Joulukuu 2018 – uusi kotikaupunki Houston, TX
Huhtikuu 2018 – Liberian auringonlaskut

Tuhannet kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka tekivät tästä vuodesta upean. Eteenkin kotijoukot, jotka ovat jaksaneet höpötellä kanssani puhelimessa, kun välillä on ollut koti-ikävää ja välillä on halunnut kertoa kaikista jännittävistä tapahtumista. Olen hieman harmissani, etten pääse mukaan kaikkiin upeisiin tapahtumiin vuonna 2019, mutta onneksi on puhelimet nykyään!

Hyvää uutta vuotta 2019!
Camilla