Suurin elämänmuutos muuton jälkeen on ehdottomasti ollut autoilun lisääntyminen, eteenkin verrattaen elämään pääkaupunkiseudulla. Luovuin autosta lopullisesti pari vuotta sitten, eikä oikeastaan ollut autoa edes ikävä. Vaikka tuli käytyä kauempanakin, niin en kokenut tarvitsevani autoa. Nautin Helsingissä kävelemisestä, eteenkin kun asuin Lauttasaaressa, tuli käveltyä joka paikkaan ja monesti tuli käytyä lenkillä saarella.

Muuton myötä, lenkkeily on ollut pelkkä kaunis muisto ja olen täysin auton armoilla. Asumme hieman syrjässä kaupoista, vaikka alue onkin tunnettu hyvistä jalkakäytävistä, mutta just meille asti jalkakäytävät ei ylety. Näen kyllä päivittäin ihmisiä tien poskessa kävelemässä, mutta itse en lähtisi kävelemään ojassa ja sitten vielä kantaa ostokset kotiin.

Autossa tuleekin vietettyä paljon aikaa nykyään ja kyllä huomaan eron pelkästään muutaman kuukauden jälkeen. Olematon hyötyliikunta ja laiskasti lähtenyt aktiivinen arki on tuonut mukanaan väsymystä, kynnys lähteä (minnekään) on noussut ja pakko myöntää että kiinteät lihakset on vaihtunut joka naisen unelmaan: appelsiini-ihoon. Kaikkea ei tietenkään voi laittaa autoilun piikkiin, mutta koska olen niin nuuka ihminen, tuntuu aivan käsittämättömältä hypätä auton rattiin, jotta voi mennä liikkumaan.

Autoilu tuli erittäin tutuksi viime viikolla, kun saman viikon aikana ajoin Dallasiin ja takaisin (melkein 700 kilometriä) yhden päivän aikana, Green Card appointment (100 km), samana päivänä vielä ajo Louisianaan (550 kilometriä), seuraavana päivänä ajo takaisin Houstoniin (550 kilometriä) ja viikonloppuna vielä markkinat 130 kilometriä menopaluu. Kun eilen saavuimme myöhään illalla toiselta Louisiana-matkalta, olin aivan poikki. Ajatuskin autossa istumisesta kuvotti. Siitäkin huolimatta jouduin lähtemään hakemaan vielä meidän sänkyä, minkä olimme tilanneet aikapäiviä sitten, mutta päätin hakea itse kun ei sänkyä tahtonut saada toimitettua kotiin. Onneksi varasto, mistä sängyn hain ei ollut kaukana, mutta väsymys otti vallan kotiinpäästyäni, etten jaksanut mennä edes nukkumaan. Uni tuli vasta myöhään ja heräsin sohvalta joskus aamuyöstä telkkari edelleen päällä.

Ymmärrän, ettei Yhdysvalloissa ole oikein mahdollista järjestää kaikenkattavaa julkista liikennettä, koska onhan tää maa aivan järjettömän ison kokoinen. Kaikesta huolimatta on paljon ihmisiä, jopa haja-asutusalueilla, jotka selviävät julkisella liikenteellä. Moni Yhdysvaltojen ulkopuolelta tuleva kauhistelee kuinka, ‘no kyllä siellä sitten tarvii auton’, vaikka ei se aina ole niin yksiselitteistä. Olen lukenut paljon eri blogeja ja keskustelua eri foorumeilla, eikä auto todellakaan ole kaikilla käytössä. Ei meidänkään pitänyt ostaa toista autoa, ennen kuin menen töihin ja sekin oli vähän kysymysmerkki, mutta aina elämä ei mene niinkuin on suunnitellut ja jouduimme ostamaan auton saavuttuamme Houstoniin. Tämän myötä myös vaihtoehdot kodin sijainnille avautuivat, eikä tarvinnut etsiä kotia julkisen liikenteen vierestä. Olen onnellinen, että meillä on kaksi autoa, jotta molemmat voivat tehdä omia juttujaan, mutta toisaalta, en harmittelisi, jos taloudestamme löytyisi vain yksi auto.

Kun aloimme etsimään autoa minulle, oli selkeä, että haluan SUVn, eli katumaasturi-tyyppisen auton. Olin ollut lähes vuosikymmenen onnellinen Kian omistaja, joten valinta ei ollut vaikea. Mies teki paljon taustatyötä ja selvitti kaikki lainan korot ennen kuin alettiin etsimään autoa. Kävi selväksi, että meidän kannattaisi ostaa uusi Kia kaikkein parhaimmalla paketilla, koska kun täältä taas muutamme uuteen kaupunkiin tai maahan, auto luultavasti myydään. Joten, malli pitää olla helppo myydä. Kukaan ei halua kesken muuttohässäkän joutua etsimään ostajaa autolle kissojen ja koirien kanssa, saatikka laskea hintaa naurettavuuksiin. Onhan tuo auto aikamoinen rahareikä, mutta ainakin meiltä säästyy paljon bensaa kun ajetaan Kialla aina pitkät matkat ja mies käyttää lava-autoa vain lähialueilla. Lava-auton kulutus on sentään melkein tuplat Kiaan verrattaen.

Hyvin tässä muutaman kuukauden aikana on tullut opittua elämään autossa ja ajamaan pitkiäkin matkoja esimerkiksi pelkän lounaan takia (tai Ikea, lol). Autoista löytyy kaikki tarvittava, eteenkin vettä ja snäcksejä, koska ikinä ei tiedä milloin joutuu kamalaan ruuhkaan tai auto hajoaa moottoritielle ja 40 asteen helteessä ei ole kiva hengailla auringossa ilman vettä tai ruokaa. Onneksi mies pitää ajamisesta, eikä ole vaikea houkutella lähtemään kauemmaskin. Itsekin olen löytänyt (eteenkin Louisiana-matkoille) kaikkea ajanvietettä autoon ja oppinut lataamaan paljon podcastejä ennen lähtöä. Nettihän ei toimi joka paikassa, joten turha mitään YouTube-videoita katsella. Lapsetkin on jo oppinut reissuelämään ja vihdoinkin on löytynyt sopivaa ajanvietettä pitkille matkoille, ja nahistelu takapenkillä on jäänyt minimiin.

Välillä kaipaan Helsinkiin, kun joka paikkaan pääsee kävellen tai bussilla. Samalla kaipaan myös Suomen luontoon ja vaellusreiteille, mutta en kuitenkaan osaa kuvitella olevani missään muualla kuin täällä. Alkukankeudesta huolimatta elämä on asettunut sen verran hyvin Teksasiin, että just nyt on hyvä olla. Vaikkakin auton ratissa.

Camilla