Menin lauantai-iltana nukkumaan aikaisin, niinkun aina ja heräsin hyvin ennen auringonnousua. Sunnuntain kunniaksi jäin kuitenkin sänkyyn köllöttelemään ja selailin puhelinta. Olen jo kauan haaveillut elämää ilman puhelinta, eteenkin sängyssä, koska en saa mitenkään luettua kirjoja nykyään. Jos puhelimen jättäisi vaikka keittiöön, tulisi enemmän vietettyä aikaa kirjojen parissa. Seuraava projekti?

Auringonnousun jälkeen hipsin alakertaan samaan aikaan miehen tyttären kanssa. Meidän teinitytöllä on Korea-fanitus meneillään ja hän avaa läppärin keittiössä ja aloittaa katsomaan jotain korealaista hömppäsarjaa. Pikkumies nukkuu vielä, vaikka hän on yleensä ensimmäisenä hereillä. Mies ei ollut muistanut ottaa tablettia pois pikkumiehen huoneesta, joten arvelen hänen katsoneen videoita myöhään.

Keitän miehelle kahvia, itselleni teetä ja tyttärelle kaurapuuroa. Minun tuorepuuro on valmistunut yön yli jääkaapissa. Syömme aamupalaa yhdessä ja jatkan köllöttelyä sohvalla uutisia katsoen. Turkin ja Syyrian tilannetta puidaan ja päätän sulkea telkkarin. Ajantuhlausta moinen vauhkoamisen katsominen. Olisi kiva katsoa uutisia, jossa keskityttäisi aiheeseen tietopohjalta, eikä toisten ihmisten mollaamiseen.

Olen palannut kahvin maailmaan ja löytänyt tavan, millä juoda kahvia ja helpottaa vatsan vaivoja. Juon kupin kahvia aamupäivällä, kunhan aamupuuro on laskenut. Keitän siis aamupäiväkahvin ja suuntaan työhuoneeseen. Valmistaudun tulevan viikon tapaamista varten.

Sain toissapäivänä järjesteltyä työhuoneeni ja sain monta keskeneräistä projektia valmiiksi, niin työhuoneeseen on ihana mennä, kun ei ole valtavia kasoja odottamassa tilassa. En ole ikinä pystynyt tekemään töitä sotkun keskellä ja jos tiedän, että joku tietty aamu pitää saada töitä tehtyä, siistin ainakin työtilan, keittiön ja pyykit jo edellisenä iltana, niin pääsee aamulla aloittamaan heti herättyäni.

Söimme lounaaksi eilisen tähteitä ja siivosin ohimennen keittiötä. Yritin saada meidän porukkaa lähtemään yhdeltä, mutta lähteminen vaan venyi. Kaikki (minä mukaanlukien) kävivät vaihtamassa ainakin kerran vaatteet, koska aamun kylmä sää oli vaihtunut lämpimämmäksi. Meikkasin nopeasti ja pyysin miestä heittämään lasten polkupyörät lava-auton perään.

Navigaattori päälle ja pohjois-Houstonia kohti. Olimme sopineet leikkitreffit ystäväni ja hänen perheensä kanssa leikkipuistoon ja saavuimme tunnin ajomatkan jälkeen melkein ajoissa, vaikka matkalla olikin iso kolari. Vietimme kivat pari tuntia sopivan lämpimän auringonpaisteesta lasten pyöräillessä ja leikkiessä. Teinitytöt eivät oikein jaksaneet innostua leikkimisestä, mutta pienemmät lapset juoksivat ympäri puistoa. Miehet vaihtoivat kuulumisia, kun me vaimot suunniteltiin tulevia viikkoja ja käytiin läpi lasten koulunkäyntiä ja päiviteltiin sitä kuinka paljon lapset on kasvaneet. Kaikki kuusi lasta on tarvinnut täysin uudet vaatteet kesän jälkeen, mikä on ihan hullua. Kappas vaan, niin minustakin on tullut äitihahmo, kun juttelen vaan lapsista nykyään.

Paluumatkalla puistosta pysähdyimme hampurilaisravintolassa vessassa, mutta otimmekin samalla välipalaa. Harvoin tulee käytyä missään ketjupaikoissa ja eteenkin huonolaatuisissa, mutta välillä on kiva ottaa jätskit. Söimme jäätelöt autossa matkalla kotiin ja soitimme isovanhemmille Louisianaan. He olivat juuri parin viikon matkalla aina New Yorkissa asti ja kävivät samalla tapaamassa perheen uusinta jäsentä, joka saapui tähän maailmaan pari viikkoa sitten. Soitimme myös miehen veljelle ja onnittelimme perheenlisäyksestä.

Kotona tein spinning-tunnin kotisalilla miehen kokkaillessa illallista. Ekaa kertaan pitkään aikaan illallinen meni rauhallisissa tunnelmissa. Yleensä ruokailu alkaa valittamisella ja itkulla kun ei taaskaan löydy mitään hyvää syötävää ja jatkuu pöydän alla potkimisella, joka sitten päättyy molempien itkuun. Ruoka maistui, erityisesti minulle, kun sain vapaaillan kokkailusta ja oli kiva höpötellä lasten kanssa monesta eri asiasta. Tiskivuoro sattui minulle tänä iltana ja pistin astiat koneeseen, ja koneen päälle.

Illallisen jälkeen viikkailin pyykit kuivaajasta ja valmistelin seuraavan päivän ajomatkaa. Ennen sohvalle siirtymistä valmistelin hetken vielä tulevan viikon tapaamista ja kirjoittelin hetken koneella. Lapset avasivat uuden lautapelin, jonka olin ostanut aikaisemmin viikolla. Peliin liittyi myös naapurin tyttö ja olin onnellinen, että tytöt ottivat pikkumiehen mukaan peleihin.

Siirryin sohvalle vielä läppärin kera ja tilasin miehen veljen perheelle lahjan, ennen kuin vihdoinkin siirryin Netflixin maailmaan.

Ennen nukkumaanmenoa leikattiin vielä pikkumiehen hiukset ja lapset kävivät kylvyssä.

Päivä oli itselle aika tyypillinen päivä, kun lapset ovat meillä. Yritän, että käydään ainakin kerran päivässä jossain. Vaikka vaan käveltäisiin lähistöllä olevaan puistoon. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta pidän siitä, että valtavan kotitalomme täyttää elämä. Eteenkin kahden kuukauden yksinolon jälkeen on ihana kun kotona on ihmisiä kenen kanssa jakaa päivää, kaikessa hyvässä ja pahassa.

Camilla