Houston Zoo

Uskokaa kun sanon, että siellä on gorilla puskan takana.
Tämä kaveri näkyy vähän paremmin kuvassa kuin ylläolevassa.

Veimme lapset eilen Houstonin eläintarhaan ja oli sen verran positiivinen kokemus, että oli pakko kirjoittaa muutama sana kokemuksesta. Eläintarha sijaitsee aivan Houstonin keskustassa Hermann Park:ssa, eli vajaan 20 min ajomatkan päässä kotoa.

Valitsimme hyvän päivän mennä, lämmin, muttei kuuma. Koko puisto on täynnä isoja puita, joten ei tarvinnut olla koko ajan laittamassa aurinkorasvaa. Ja muutenkin eläintarha oli enemmän kuin puisto, eikä vaan iso alue täynnä häkkejä. Eläintarhojen eettisyydestä voisi tietysti keskustella lisää, mutta halusin viedä lapset katsomaan eläimiä, koska koen sen olevan myös tärkeetä kasvatuksessa. On hyvä nähdä erilaisia eläimiä ja oppia minkälaisia eläimiä maapallolta löytyy. Lisäksi muistan omasta lapsuudesta, kuinka mukavaa oli isän kanssa käydä eläintarhassa, koska isä tietää ja tunnistaa varmaan kaikki maailman eläimet.

Itselleni päivän kohokohta oli flamingot, kun taas lapsille oli käärmeet. En tiedä kuinka paljon käärmeitä siellä oli, mutta olihan niitä ihan riittämiin. Kun päästiin taas käärme-aiheeseen, voisin mainita, että bongasin pyörätieltä käärmeen eilen illalla. Kaikki muut polkivat autuaan tietämättömänä ohi ja minä taas bongasin mokoman. Olihan se taas joku myrkyllinen yksilö, jota lapset ja mies meni ihastelemaan. Yök.

Takaisin eläintarhaan. Simpanssit olivat sosiaalisella tuulella ja tulivat moikkaamaan aivan lasin viereen. Toki kaivamaan nenäänsä, mutta kuitenkin.

Toinen asia, mistä pidin Houstonin eläintarhassa oli, että saa tuoda omat eväät puistoon, mutta alueella oli muutama kahvila/ravintola ja pari jäätelökioskia, jos omat eväät eivät riittäneet. Huono puoli eläintarhassa oli pysäköinti. Eläintarhalla ei ole omaa parkkipaikkaa, joten suositellaan ottamaan Uber, jotta Hermann puistossa vieraileville olisi tarpeeksi paikkoja. Koska olimme liikenteessä keskellä viikkoa, löytyi Hermannin puiston parkkipaikalta vapaa paikka, mutta kuulemma viikonloppuisin parkkipaikoista on pulaa ja ihan ymmärrettävistä syistä. Puisto on todella kaunis ja voisin kuvitella meneväni viettämään puistoon päivää.

Vietimme Houstonin eläintarhassa yhteensä kolme tuntia ja kiersimme koko alueen ilman kiirettä, joten kyseessä ei ole iso puisto. En tiedä saako lippuja ostaa netistä, mutta jos saa, ostaisin etukäteen, koska lippujen osto takkuili ja seisoimme lippujonossa aika kauan. Muuten olin tyytyväinen palveluihin ja puiston yleisilmeeseen. Yksittäisen lipun hinta on aika korkea, mutta jos tykkää käydä puistossa enemmän, voi ostaa vuosilipun, joka maksaa itsensä takaisin kahden kerran jälkeen.

Voisin mennä toistenkin 🙂
Mukavaa loppuviikkoa!
Camilla

Five Things Friday – huhtikuu

Buffalo Bayou Puisto

Huhtikuu
Niin se vaan on kuulkaas ihmiset huhtikuu! Suomessa on kuulemma lumet melkein sulaneet ja meilläkin on keväinen ilma jatkunut. Aika menee niin nopeesti eteenpäin, etten tahdo itse pysyä mukana. Päivätkin menevät niin nopeasti! Välillä tuntuu, kuin ei ehtisi tehdä mitään työnhaun ohessa, mutta kiva kun on tekemistä!

Huhtikuu on meillä alkanut melko rauhallisesti, mutta paljon on kaikenlaista puuhaa suunnitteilla ja toivottavasti aloitan työt mahdollisimman nopeasti. Työnhaku on todella turhauttavaa, koska todella harva yritys vastaa viesteihin tai kertoo prosessien aikatauluista. Työkulttuurikin on erilainen kuin Suomessa, joten paljon on opittavaa! Vielä en ole vaipunut epätoivoon, mutta kyllä tuntuu kuin olisi muurahaisia pöksyissä. Kova halu on jo työelämään!

Niin se kevät alkaa olla ohi, kun kukkasetkin ovat kukkineet.

Puutarhatäti
Minusta on kuoritunut huomaamatta pieni puutarhatonttu ja menestyksekkäästi olen saanut kasvatettua jo kaikenlaista. Takapihalla kasvaa kurkkua, tomaattia, herneenversoa, yrttejä ja kukkasia. Vielä on hieman hakemista, mikä multa sopii millekin ja paljonko suoraa auringon paistetta mikäkin tarvitsee, mutta on kyllä ollut hienoa huomata pystyvänsä kasvattamaan omat ruokansa.

Salaatit ollaan kasvatettu sisätiloissa lasipurkeissa, niinkuin Liberiassa ja ne ovat jo niin isoja, että kohta voi lopettaa kaupasta ostamista. Olimme huomaamatta ostaneet salaattisekoitus-siemeniä, ja ihmeteltiin kuinka ne kaikki näyttää vähän erilaisilta, mutta nyt onkin kiva tehdä salaatteja eri lajikkeista.

Polkupyöräilyä
Nyt kun vielä voi pyöräillä, niin kävimme tiistaina pyöräilemässä aamusta, kun lämpöasteet olivat kohtuulliset. Alkuviikosta oli kovin kylmää ja kävimme peräti nollassa. Nyt taas eletään normaalia kosteeta ja kuumaa aikaa. Pyöräreissulle saimme laittaa reilusti vaatetta päälle, koska aamulla oli todella kylmä, mutta paluumatkalla olisi melkein shortseissa selvinnyt. On hassua, miten lämpötilat vaihtuvat päivästä toiseen ja jopa yhden päivän aikana nollasta hellelukemiin.

Polkupyöräilystä on vuosien saatossa muotoutunut itselleni todella tärkeä harrastus, enkä oikein osaa kuvitella elämää ilman pyörää. Liberiassakin tuli pyöräiltyä, vaikkakin sisätiloissa, mutta jopa Afrikassa kaipasin polkupyöräilyä. Amerikkalainen ystäväni kyllä pyöräili ympäri Liberian katuja, mutta itse en ollut yhtä yllytyshullu. Onhan se aika tylsää pyöräillä sisällä, mutta sitten toisaalta spinning on toinen erittäin rakas harrastus. Mies kyseli jo, josko ostettaisi kotikuntosalille kuntopyörä, nyt kun meillä on Les Mills tunnit ostettuna kotitelkkariin. Les Mills RPM tunnit on tosi monipuoliset ja laadukkaat. Ehkä ostamme vielä kuntopyörän täydentämään kuntosalia, eteenkin kun säät täällä kesää kohti kuumenee.

Ei mitään tekemistä blogipostauksen kanssa, mutta pakko näyttää miltä Teksasin kokoinen jälkiruoka näyttää!

Lääkäriaikaa metsästämässä
Istuin puoli päivää puhelimessa tällä viikolla ja yritin saada miehelle kaikenlaisia lääkärinaikoija, mutta onpa vaikeeta. Kunnioitus kaikille maailman sihteereille! Päätin, että mies saa luvan ottaa päivän vapaaksi tällä viikolla ja mennä kaikki mahdolliset lääkärit läpi yhden päivän aikana. Eipä ollut niin helppoa! Sain hammaslääkärin varattua, mutta muut oli niin kiireisiä, että vasta jonnekin pääsiäisen toiselle puolelle meni ajat. Pakko kyllä myöntää, että olen todella nuuka, siitä mihin lääkäriin miehen lykkään, joten olisin tietysti voinut tehdä itselleni helpoksi ja tyrkkää ukko vaan ensimmäiselle lääkärille, mikä vastaan kävelee.

Miksi se sitten on vaikeeta? Ensin etsin lääkäreitä, joiden palvelut kuuluvat vakuutuksen piiriin, sitten käyn jokaisen yksitellen läpi: pitää olla mahdollisimman lähellä työpaikkaa tai kotia, sekä lääkäri, että heidän työntekijät pitää saada mahdollisimman hyvät arvostelut ainakin kahdella eri alustalla ja sitten lopuksi heillä pitää olla vapaita aikoja. Hyvillä lääkäreillä ei ole sitten vapaita aikoja ja heilläkin oli sata kysymystä, että ottavatko edes potilaaksi. Ei ole kuulkaa helpoksi tehty minun elämä..

Maassa maan tavalla ja tähän kohtaan moni suomalainen pyörittelee silmiään, että kyllä olisi kannattanut jäädä Suomeen, niin ei olisi lääkäriajan varaaminen niin vaikeeta. Kaikissa maissa vaan asiat eivät toimi samalla tavalla kuin Suomessa. Kyllä, olen samaa mieltä monen suomalaisen kanssa, että systeemit on hankalat, kalliit ja aikaavievät, mutta ainakin meillä on hyvä terveysvakuutus ja mahdollisuus käydä lääkärissä, jos siihen tulee tarve. Monella amerikkalaisella ei ole mahdollista käydä lääkärissä ja elämänlaatua parantavat lääkkeet jää saamatta, joten ehkä vaan olen hiljaa ja kiitollinen, että meillä on varaa valita parhaat lääkärit.

Suomalaisbändejä Houstonissa
Olemme huomenna menossa keikalle suomalaisten kavereiden kanssa. Children of Bodom soittaa muutaman muun suomalaisbändin kanssa Houstonissa ja halusimme mennä keikalle. Itselleni musiikki on ehkä turhan synkkää, mutta kiva mennä kannatusjoukkoihin 🙂

Ihanaa viikonloppua!
Camilla

Turistina kotikaupungissa – luonnonpuisto ja vanha vesilaitos

Brazoria

Brazoria

Brazoria

Brazoria Salt Lake

Kaivaiduimme vihdoinkin kotoa ulos viikonloppuna ja lauantaina kävimme pienellä tiedustelumatkalla Brazorian luonnonpuistossa. Miehellä on jo kova hinku kalastamaan ja kävimme katsomassa josko Brazoriassa olis tähän harrastukseen mahdollisuuksia. Meillähän ei ole venettä, joten mahdollisuudet kalastusharrastukselle on aika suppeat. Ei mahdottomat, mutta suppeat.

Oli kuitenkin hauska päivä, koska Brazorian luonnonpuisto sijaitsee vaan tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa, Meksikonlahden rannalla. Puistossa käynti on ilmaista ja vierailijakeskuksessa saimme hyviä vinkkejä, missä kannattaa käydä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja aamukymmeneltä oli jo aika lämmin. Siitäkin huolimatta kävimme tutustumassa puiston luontopolkuun, mutta emme nähneet muuta kuin miljoona hyttystä. En ihan ymmärrä, miten hyttyset löysi meidät vaikka aurinkokin paistoi.. Paljon lintuja, mutta muut eläimet (onneksi) pysyttelivät kaukana.

Brazorian luonnonpuisto on (niinkun muu Teksas ja Louisiana) tasaista suota niin kauas kuin silmä kantaa. Turha kuvitella näkevänsä siis mitään kauniita vuorimaisemia, mutta onhan suomaisema yhtä lailla kaunis. Puistossa on myös mahdollisuus eräänlaiselle autosafarille ja suosittelisin kyllä ihan kaikille Houstonissa kävijöille, nimittäin me ainakin nähtiin viisi alligaattoria safarilla. Kolme pientä ja kaksi aikuista. Pienet oli niin lähellä autotietä, että olisin voinut koskettaa. En kuitenkaan kokeillut..

Brazoria on myös lintubongareiden paratiisi, koska monet muuttolinnut pysähtyvät luonnopuistossa etelänmatkallaan. Yli 300 lajia on mahdollista vuoden aikana puistossa nähdä. Lisäksi tien poskessa oli kilpikonna odottamassa vuoroaan ylittää tie. Se taisi ikävä kyllä jäädä haaveeksi, koska mies halusi ottaa kuvia hänestä. Kuvien jälkeen konna paineli takaisin pusikkoon. Ei ole helppoa olla turistinähtävyys. Ja koska päivä oli aurinkoinen, näimme safarilla myös vauvakäärmeen soratiellä ottamassa aurinkoa. Sitä emme kuitenkaan jääneet ottamaan kuvia, koska oli kalkkarokäärme. Yök. Jotenkin aina löydän nää käärmeet jostain.

Brazoria alligator
Kyllä on ihan ihmisen kokoinen alligaattori, vaikka kuvassa hän on aika pieni.
Brazoria alligator
Etsi kuvasta alligaattori.

Brazoria

Brazoria alligator
Etsi vauva alligaattori.

Sunnuntaina halusin käydä Buffalo Bayou puistossa sijaitsevalla vanhalla vesilaitoksella. Kyseessä ei siis ole vesilaitos, vaan lähinnä vesisäiliö, mutta ilmeisesti englanninkieliselle sanalle “cistern” ei ole suomenkielistä vastinetta, joten päädyin käyttämään sanaa vesilaitos. Koska, kuka nyt haluaisi mennä katsomaan vanhaa vesisäiliötä..? Anyways, Buffalo Bayou Cistern sijaitsee meiltä vartin ajomatkan päästä aivan Houstonin keskustan kupeessa Buffalo Bayou puistossa. Vesisäiliö rakennettiin Houstoniin vuonna 1926 ja voi parhaimmillaan säilöä 56 miljoonaa litraa vettä. Säiliö on puolentoista jalkapallokentän kokoinen ja kattoa kannattelee 221 kappaletta 26 metrisiä betonipilareita.

Vuonna 2007 säiliössä huomattiin olevan vuoto, ja korjaamisen sijasta veden säilytys päätettiin lopettaa. Vesilaitoksesta piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan tulla parkkihalli, mutta työryhmä päätyi lopettamaan hankkeen ja lopulta lahjoitusten turvin paikka restauroitiin museoksi. Turistikierroksia järjestetään tunnin välein neljänä päivänä viikossa.

Paikka on todella vaikuttava ja erikoinen. Harva turisti haluaa mennä maan alle katsomaan vanhaa juomavesisäiliötä, mutta suosittelen käymään. Paniikkihäiriöitä kärsiville en kuitenkaan suosittelisi, koska opas sulkee valot kierroksen lopussa ja tilassa tulee jopa ahdistava olo. Vähän jopa aavemainen, mutta kunhan silmät tottuvat pimeään, ei voi muuta kuin ihmetellä miten upea tila on. Monet taitelijat ovat pitäneet näyttelyitä tilassa ja joitain konsertteja on järjestetty. Säiliössä kaiku kestää peräti seitsemäntoista sekuntia. Todella vaikuttavaa.

Buffalo Bayou Park Cistern.
Viikonloppuna oli ensin +30 astetta ja sitten yhtäkkiä laski alle kymmeneen.

Buffalo Bayou Park Cistern

Buffalo Bayou Park Cistern

Buffalo Bayou Park Cistern

Buffalo Bayou Park Cistern

Harmi kun kamerani on niin huono, eikä näistä kuvistani oikein saa käsitystä tunnelmasta, valosta tai koosta. Mutta päädyin kuitenkin laittamaan postaukseen muutaman kuvan, mitä sain räpsittyä. Mielummin kuitenkin suosittelisin mennä paikan päälle 😉

Brazoria turtle
Lopuksi vielä yksi kilpikonna. Kuvia kilpikonnista ei voi ikinä olla liikaa.

Muuten viikonloppu meni oikein leppoisissa tunnelmissa. Ihana, kun suuremmat projektit kotona on tehty ja nyt voimme nauttia kodistamme. Päädyimme jopa grillamaan lauantaina. Olin koko päivän innoissaan, että voimme viettää takapihalla koko lauantai-illan, mutta mitä vielä – iltapäivästä kylmä ilma saapui Houstoniin ja nyt vasta päästään moisesta eroon. Täällä kyllä yhdessä päivässä voi saada kaikki neljä vuodenaikaa.

Camilla

Ensimmäinen aamu uudessa kotikaupungissa

Saavuimme Houstoniin eilen iltapäivällä ja kirjauduimme sisään hotelliin Spring-kaupunginosassa. Hotelli on joko ihan uusi tai sitten juuri remontoitu täysin. Huone on ihanan tilava ja meillä on pieni keittiökin.

Heräsimme hyvissä ajoin ennen herätyskelloa ja suuntasimme ihan ensimmäiseksi hotellin kuntosalille. Halusimme aloittaa uudessa kaupungissa hyvillä fiiliksillä, enkä keksi parempaa aloitusta kuin lyhyt tehokas treeni. Koko viimeiset kuusi viikkoa on mennyt täysin lomaillessa. Toki Helsingissä, New Yorkissa ja Washingtonissa tuli käveltyä todella paljon, mutta lihaskunto ja sykkeen nostatus on ollut lomalla.

Ensikosketus Houstoniin eilen oli tietysti aivan kamalat ruuhkat ja tervetulotoivotus betoniviidakkoon. Onneksi olemme muuttamassa alueelle, missä on vehreää, mutta muuten kaupunki on juuri yhtä betoninen, kuin muutama vuosi sitten kun olin lomamatkalla.

Kävimme myös ruokakaupassa ja huokaisimme molemmat helpotuksesta, kun huomasimme hinnat. Teksasissa todella on halvempaa kuin muualla Yhdysvalloissa! Osa tuotteista oli puolet Virginian hinnoista ja ihan valtavat valikoimat hedelmiä ja vihanneksia. Katsoimme toisiamme kauppaan astuessa ja sanoimme yhteen ääneen, tulemme varmasti viihtymään täällä. Ruoka ja ruoanlaitto on meille niin suuressa osassa joka päivä, että kunnollinen ruokakauppa on ehdoton.

Muutenkin palvelutarjonta on tällä alueella ihan toista luokkaa, kuin missään, missä olen asunut tai vieraillut. Löysin jopa Hot Jooga studion. En kyllä ymmärrä, mihin hot jooga studiota tarvitaan, koska ulkona on lähemmäs neljäkymmentä astetta, mutta ehkä jos talvella tulee tarvetta joogalle. Tämä kuumuus kyllä yllätti. Liberian kosteuden jälkeen tämä ilmankosteus ei tunnu miltään, mutta kuumuus tuntuu kuin olisi Saharan autiomaassa. En ole ikinä ollut, mutta tuntuu kuin olisi uunissa.

Löysin hotellin vierestä kivan lenkkipolun, mikä näyttäisi vievän metsään ja haluan mennä katsastamaan, josko pääsisin sinne pyöräilemään, koska juoksu ei tule kysymykseenkään tässä kuumuudessa. Sovittiin jo lasten kanssa, että otetaan heidän polkupyörät mukaan seuraavan kerran kun tulevat käymään, niin olisi kiva olla polut valmiiksi katsottuna.

Parasta kuitenkin tässä päivässä on asia, mitä olen odottanut jo vuosia. Tapaan parhaan ystäväni vuosien jälkeen. Hän asuu perheensä kanssa 20 minuutin automatkan päässä hotelliltamme ja hän tulee kohta hakemaan minua lounaalle. Pari viikkoa sitten mietin asiaa ja onnen kyyneleet nousivat silmiini, kun tajusin, että tapaamme taas monen vuoden jälkeen. Tästä tulee hyvä kolme vuotta. Tunnen olevani kotona.

Camilla

English: Our first morning in our new hometown Houston started with a nice workout at our hotel gym and with a nice big breakfast. The trip to the grocery store last night was a nice experience and we both feel like we will enjoy our time here.