Istun valkoisella hiekkarannalla ja katson ympärilläni olevia ihmisiä. Nuotio lämmittää kasvojani muutenkin lämpimässä pimenevässä Liberian illassa. Mietin kuinka päädyin tänne. Mikään elämässä ei ole sattumaa vaan kaikki tapahtuu juuri niinkuin on tarkoitettu. Vai miten muuten olisimme tavanneet mieheni kanssa ja nyt istun tässä nuotion ääressä?

Meri pauhaa vieressä ja kuuntelemme hyvää musiikkia. Lähes kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat avustusjärjestöjen työntekijöitä. Erään ystävämme syntymäpäivä oli edellisellä viikolla, joten halusimme kaikki lähteä viikonloppulomalle. Viikonloppu oli niin täydellinen kuin vain voi olla. Söimme rannalla hummereita illalliseksi ja joimme paikallista olutta. Luin kirjaa varjossa ja kävin välillä vilvottelemassa meressä. Näitä helmiä ei moni pääse näkemään ja tiedän olevani onnekas, kun saan viettää aikaa paratiisissa.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lauantaiaamuna ja meri oli tyyni kun saavuimme Robertsportiin kalastajakylään. Pumppasimme suppilaudat ja lähdimme merelle. Olo oli vähintäänkin utopistinen. Meri oli aluksi pelottava ja tunsin olevani todella pieni, mutta äkkiä totuin keinumiseen. Istuin risti-istunnassa ja meloin tasaiseen tahtiin. Katsoin ympärilleni ja ihmettelin, miten olin päätynyt merelle. Aurinko lämmitti ja kaikki unohtui – arki, viisumiasiat, työt ja velvollisuudet. Hitaasti jatkoimme matkaa vastatuuleen, kunnes yhtäkkiä määränpää näkyi horisontissa. Rannalle ajautuneen aavelaivan ruosteinen perä pilkottaa mustien kivien ja valkoisten aaltojen kuohujen välistä.

Haukon henkeä nähdessäni laivan ja jatkamme melomista. Saavuttaessamme rannan huomaamme ikäväksemme, ettei laudoillamme ole mitään asiaa rannalle. Aallokko on todella raju, emmekä mitenkään selviäisi rannalle ehjin nahoin, puhumattakaan paluusta. Olemme tässä vaiheessa olleet merellä jo kaksi tuntia. On aika palata takaisin kalastuskylään.

Vesipullojen tyhjentyessä ja auringon polttaessa hiipii pahoinvointi ja kauhukuvat siitä, ettemme jaksa meloa takaisin. Kalastajia kuitenkin ajelee moottoriveneillään ohi aina välillä, joka lievittää kauhukuvia hieman. Jaksamme kuitenkin meloa takaisin, ja mikä parasta, suoraan lounaspöytään. Oli ihan mieletön seikkailu ja olen ylpeä, että uskalsimme lähteä. Tiedän, että olisi harmittanut jos en olisi nähnyt laivaa.

Aavelaiva (video linkin artikkelissa) on siis vuonna 2016 huuhtoutunut rantaan, eikä kukaan tiedä mitä on tapahtunut. Laivalla on sattunut tulipalo ennen rantaan huuhtoutumista ja yksi kahdesta pelastusveneestä on kadonnut. Laiva on tyhjä, eikä ruumiita löytynyt. Rannalle pääsee ainostaan kahta reittiä, joista toinen on meidän valitsema reitti, mutta kuten sanottu en itse uskaltaisi siinä aallokossa lähteä yrittämään rantautumista. Toinen vaihtoehto on kävellä rantaa pitkin, mutta tällöin pitää kiivetä mustien kivien yli kolmessa kohdassa. Haikki kestää noin 1-1,5 tuntia yhteen suuntaan, joten juomavettä saa kantaa aika paljon mukanaan ja riski on suuri, että kivien päältä putoaa mereen.

Kaikesta huolimatta, monet käyvät laivalla jopa useaan kertaan. Mietin itsekin meneväni sunnuntaina aamiaisen jälkeen, mutta olin niin loppu lauantain seikkailusta, että päädyin jäämään varjoon lukemaan kirjaa. Sunnuntaina aurinko oli yhtä julma kuin lauantaina ja pelkäsin, etten saa tarpeeksi vettä juotua jos lähden vaeltamaan.

Robertsportissa on jotain kummallista taikaa ja lähtö sunnuntaina iltapäivällä oli haikea, koska tämä oli meidän viimeinen kerta (näillä näkymin). Robertsportista näkee (hyvällä säällä) sekä Sierra Leoniin, että Monroviaan. Koko matkan molempiin suuntiin on valkoista hiekkarantaa. Kalastuskylässä asuu paljon surffareita ja välillä he viettävät koko päivän vedessä jos aallot ovat suotuisat, kuten tänä sunnuntaina oli. Kylän elinkeino on kalastus ja pienessä mittakaavassa turismi (surffaus, majoitus ja ruokailu), ja tunnelma on leppoisa ja ihmiset aina hymyssä suin.

Rakastan herätä aikaisin katsomaan, kun kalastajat saapuvat rantaan öiseltä kalastusreissultaan ja koko kylä saapuu rannalle auttamaan saaliin kantamisessa. Välillä saalis on niin iso, ettei saalis mahdu vateihin, vaan kaikki kantaa kaloja myös käsin.

Robertsport on aivan mielettömän kaunis kylä, keskellä ei mitään. Isompiin kyliin on matkaa kymmeniä kilometrejä ja omavaraisuus on elinehto. Työ on raskasta, mutta he saavat asua rauhassa uskomattoman kauniissa ympäristössä. Entinen kylän asukas, Musa Shannon, lähti nuorena maailmalle pelaamaan jalkapalloa ja palasi kymmenen vuotta sitten kylään ja pystytti pienen majapaikan rannalle. Teltat ovat vuosien varrella vaihtuneet hienoiksi mökeiksi, joissa on juokseva vesi ja tuuletin katossa. Mökin hintaan kuuluu kolme ruokaa ja pullo olutta maksaa kaksi dollaria baarissa. Ruoka on lähes poikkeuksetta juuri pyydettyä kalaa tai hummereita riisin ja kastikkeiden kera. Aitoa liberialaista. Voin hyvinkin ymmärtää jalkapalloilijan halun palata takaisin kylään.

Vaikka välillä on asioita (eteenkin kaupungissa), mitkä pistää ketuttamaan tässä maassa, tulee kuitenkin Robertsportia kova ikävä kun täältä lähdemme. Harmittaa, ettei moni pääse kokemaan tämän helmen, mutta toivon Liberian hallituksen jonain päivänä ymmärtävän turismin positiiviset vaikutukset.

Camilla

English: A hidden gem in Liberia is Robertsport, which was as wonderful this weekend as always. Since the water was calm when we arrived on Saturday, we decided to try if we could take the paddle boards to the ship wreck in Robertsport. I think we surprised ourselves with actually paddling to the wreck and back without any problems. Unfortunately, the waves on the beach were too big, so we couldn’t make it to the beach, but were able to see the ship from the sea. Robertsport will always have a special place in our hearts after we leave Liberia.